Rovaniemen jalkapallohistoriikkia:

(Jukka Joutsi * viimeiset muutokset: 19.7.2023).

Rovaniemen ykkösseuran RoPS:n taustatietoja:

Rovaniemen Palloseura (RoPS) on perinteikäs, vuonna 1950 perustettu rovaniemeläinen jalkapalloseura. Seuran kotikenttä on Keskuskenttä. Legendaarinen oli RoPS:in hiekkakenttä 'Lapin aukea'.
RoPS on pelannut ensimmäisen kerran SM-sarjassa vuonna 1981. Yhteensä kausia pääsarjatasolla on kertynyt (kirjoitushetkellä) 23.
Toiseksi korkeimmalla sarjatasolla joukkue on pelannut (kirjoitushetkellä) seitsemän kautta. Aiemmin seurassa on pelattu myös jääpalloa, jossa sillä on takana kolme kautta miesten pääsarjassa.

Rovaniemen Palloseuran maalilaulu on Markku Salon sanoittama ja Timo Kojon säveltämä ja esittämä ”Rops’n’roll” vuodelta 1990.

Rovaniemen Lapinaukean jalkapallohistoriallinen hiekkakenttä, jolla Rovaniemen Palloseura (RoPS) pelasi kevätkauden ensimmäisiä pelejään. Hiekkakenttä oli hyvin pienikokoinen ja ilman varsinaisia katsomoita. Yleisö seisoi rajakalkkiviivoilla ja tunnelma oli hyvinkin tiivis ja kiihkeä. Tämän kirjoittaja kävi katsomassa v. 1986 ko. kentällä kiihkeän ottelun RoPS-HJK 0-1. Kentän kuvasi Reima Mukkala kesällä 2011 (kiitos).

RoPS (RoPS:n viralliset nettisivut).

RoPS (Wikipedia).

.

Jalkapalloilun ensiaskeleita Rovaniemellä:

Rovaniemen ensimmäiset suuret urheilukilpailut järjestettiin juhannuksena 1922. Niiden yhteydessä pelattiin Tornion Palloilijoiden ja Lapin Rajavartiolaitoksen Urheilijoiden joukkueiden välinen jalkapallo-ottelu. Torniolaiset voittivat 4-2. Kuva kirjasta Poron voimalla, 2020 (Lapin Kansan arkisto).

Jatkosodan aikana 1940-luvun alussa Lappiin sijoitetut saksalaiset sotilaat pelasivat paljon jalkapalloa. Rovaniemellä he raivasivat oman kentän omiin rientoihinsa ja nimesivät sen ajan hengen mukaisesti "Rommelin kentäksi" (nimi jäi elämään sodanjälkeisiin vuosiinkin).

Rovaniemen ensimmäiset urheiluseurat, joiden ohjelmaan jalkapallo oli jo kuulunut jatkosodan jälkeen 40-luvulla, olivat Lapin Pojat, Rovaniemen Lappi ja Rovaniemen Urheilijat. Lapin Pojat olivat pelanneet piirisarjaa jo 40-luvulla ja Rovaniemen Urheilijat paikkakunnan omaa sisäistä kauppalasarjaa, johon myös Lapin Pojat oli osallistunut.
Rovaniemen Lappi oli puolestaan TUL:n seura ja ei siksi voinut osallistua SPL:n järjestämiin sarjasysteemeihin, mutta jo joulukuussa 1932 perustettu Lappi-seura oli osallistunut TUL:n piirisarjaan. Lappi on kuulunut työväenliikkeen sisäisessä jaossa vasempaan laitaan eli on kansan kielellä ollut kommunistiseura.

.

1948:

Sodan tuhoista toipuvan Rovaniemen ensimmäisiä jalkapallon aikakirjamerkintöjä virallisilta sarjatasoilta:

Lapin Pojat karsimassa Maakuntasarjaan ~ luovutti kuitenkin vieraspelinsä.

Varhaisimpia Rovaniemen jalkapallon virallisten sarjatason merkintöjä on LAPIN POIKIEN pääsy piirisarjatasolta kaudella 1948 karsimaan Maakuntasarjaan pääsystä. Ensimmäiselle otteluparikierrokselle Lapin Poikien vastustajaksi osui Karihaaran Pallo-Pojat (vierasottelu Kemissä), mutta jostakin syystä Lapin Pojat kuitenkin luovutti ottelunsa.

.

1949:

Lapin Pojat jälleen karsimassa Maakuntasarjaan ~ kotipelissä tappio 1-2 Oulun Kärpille.

Edelliskauden tapaan Lapin Pojat selviytyi piirisarjatasolta karsintaotteluihin Maakuntasarjaan noususta. Ensimmäiselle kierrokselle vastustajaksi kotiotteluun saapui Oulun Kärpät, jolle Lapin Pojat hävisi niukasti 1-2.
Seuraaville kausille 1950-53 ei Lapin Pojat - eikä mikään muukaan Rovaniemen seura - enää Maakuntasarjan karsintaotteluihin osallistunut. SPL:n toimintakertomus vuodelta 1954 kertoo Lapin Poikien toiminnan lakanneen kokonaan kauden 1954 aikana.

.

1950:

Helmikuussa 1950 perustettiin Rovaniemen Palloseura - yleisseurojen Lapin Poikien ja Rovaniemen Urheilijoiden jalkapallojaostoista pelaajat:

Rovaniemen Palloseura mukana heti perustamisvuonnaan Lapin piirisarjassa:

Kun helmikuussa 1950 Karjapohjan teurastamon henkilöruokalaan kokoontui jalkapallosta innostuneita miehiä pitämään ensimmäistä uuden jalkapallon erikoisseuran perustamiskokousta, mukana oli sekä Lapin Poikien että Rovaniemen Urheilijoiden jalkapallopelaajia - heitä yhdisti yhteinen halu päästä entisten yleisseurojensa "yleisurheilun kahleista" vapaaksi. Molemmissa seuroissa jalkapalloa potkineet tunsivat jääneensä syrjään seuransa muiden jaostojen hallitessa toimintoja. Mainittuun kokoukseen tuli myös uusia jalkapallosta kiinnostuneita henkilöitä, jotka eivät olleet kuuluneet aiemmin kumpaakaan mainituiosta seuroista.

Uusi seura saa maaliskuun 1950 kokouksessa nimekseen "Rovaniemen Palloseura" (RoPS). Loppuun asti rinnalla kilpaili nimiehdotus "Rovaniemen Ahmat". Seuralle suunnitteli oman merkin johtokunnan jäsen Arvi Vinberg. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valikoitui konttoripäällikkö Ave Somersaari ja varapuheenjohtajaksi huoltopäällikkö Helge Sallasvaara. Sihteeriksi valittiin konttoristi Valle Virtasalo, kalustonhoitajaksi Juhani Antikainen ja rahastonhoitajaksi konttoristi Veikko Tiainen. Samassa kokouksessa päätettiin, että uuden seuran pelipaidan väri on sininen, housut valkoiset ja sukat sinivalkoiset.
Lapin Kansassa oli 28. huhtikuuta ilmoitus RoPS:n A-juniorien ja miesten välisestä harjoitusottelusta. Miehet harjoittelivat keväällä voimistelua ja maastolenkkejä, junioreita saatiin mukaan heti niin paljon, että RoPS ilmoitti piirinsarjaan A-juniorien joukkueen, kaksi B-junioreiden joukkuetta ja D-juniorit.

Jo 30.4.1950 Rovaniemen Palloseura pelaa ensimmäisen virallisen harjoitusottelunsa Rovaniemen Lappia vastaan - pelissä on uutuudenviehätyksen lisäksi mukana aimo annos politiikkaa oikeisto-vasemmistoakselin myötä. RoPS:n pelaajat mainitussa historiallisessa ensimmäisessä ottelussa olivat: maalivahti Antti Hyvärinen, puolustajat Reijo Somersaari ja Uuno Ahtinen, tukimiehet Otto Hämäläinen, Veikko Tauriainen ja Juhani Antikainen, hyökkääjät Ossi Snygg, Niilo Koponen, Antero Haikio, Yrjö Pappinen ja Jorma Raatikainen. Vaihtomies oli Paavo Lampinen. RoPS voitti kyseisen pelin maalein 3-2 - maalintekijöinä Haikio, Koponen ja Pappinen. Katsojia oli paikalle saapunut 200. Kauppalan pelikenttä oli ollut lehtitietojen mukaan liejuinen - palloa usein vain roiskittiin ilmaan eivätkä pelaajat juurikaan jaksaneet sijoittua oikein.

Vapunpäivänä kohtasivat samojen seurojen A-juniorit - RoPS A pelasi kokoonpanolla: (mv) Antti Hyvärinen, Simo Marttiini, Olavi Oksman, Antero Vuopala, Veikko Tauriainen, Timo Ahola, Pentti Rahkola, Kalevi Hetemaa, Reijo Somersaari, Jaakko Hakoköngäs, ja Aaro Pokka. Peli päättyi 2-2. RoPS:in maalit tekivät Hakoköngäs ja Somersaari.

RoPS A-juniorit joukkuekuvassa 1950. Kuva kirjasta Poron voimalla, 2020 (Lapin Kansan arkisto). Maalivahtina mäkikotka Antti Hyvärinen.


RoPS:n miesten ja A-junioreiden maalivahti perustamisvuonna 1950 oli Antti Hyvärinen (1932-2000), joka voitti kuusi vuotta myöhemmin mäkihypyssä olympiakultaa Cortinassa.


Ensimmäiset viralliset ottelunsa RoPS pelasi SPL:n piirisarjassa - toukokuun lopussa 1950: RoPS - TP-47 (Tornio) 3-1. Seurojen A-juniorit kohtasivat omassa piirisarjassa seuraavana päivänä ja RoPS voitti 3-0.
RoPS:n edustusjoukkueen kausi Lapin piirisarjassa ei sujunut vielä hyvin. Kahdeksasta sarjapelistä vain yksi voitto (avauspelissä) - muista häviöt. Kemissä RoPS hävisi 1-7 (KePS) ja Lapin Kansa syytti tappiosta erotuomaria: "Ottelusta teki kemiläiserotuomari sellaisen, että tekisi väärin urheilulle, jossiihen julkisen sanan palstoilla puuttuisi." Lehti ei jutussaan maininnut lainkaan ottelun lopputulosta! Rovaniemi-lehdessäkin erotuomari sai sapiskaa: "Erotuomari Erkki Jänkälä oli aivan avuton älle elämänuralle."

RoPS:n A-juniorit menestyivät ensimmäisellä kaudella todella hyvin. He pelasivat ratkaisevassa viimeisessä ottelussa KePS:n kanssa 1-1 ja se takasi maalierolla RoPS-nuorille piirin mestaruuden. RoPS pääsi pelaamaan SPL:n nuorten Suomen mestaruudesta, mutta tasoero on vielä hiukankin eteläisempiin seuroihin olemassa: ensin VIFK voitti RoPS-nuoret 7-2 ja sen jälkeen OPS 2-0. Sen pidemmälle ei RoPS valtakunnallisessa sarjassa päässyt.

Ensimmäisen kansainvälisen ottelunsa RoPS pelasi 18.6.1950 Ruotsin Pajalassa, missä isännät eli Pajala IF voitti rovaniemeläisvieraansa 4-2. RoPS-maalit tekivät Veikko Tauriainen ja Olavi Oksman.
Elokuussa 1950 Rovaniemellä vieraili norjalaisseura Hammerfest Idrettslaget Stein, joka osoittautui osaavammaksi tylyin numeroin 0-4.

RoPS:n tehtyä kesäkuussa 1950 vierailun Ruotsin Pajalaan tulivat ruotsalaiset vastavierailulle heinäkuussa - 8.7.1950 Rovaniemen rajavartioston kentälle. KUvassa RoPS-pelaajat kyseissä ottelussa Lapin Kansan lehtikuvassa. Ottelun lopputuloksesta ei ole tietoa saatavilla.

Vuonna 1950 RoPS joutui pelaamaan kotipelinsä alimittaisilla Valtionrautateiden ja rajavartiolaitoksen kentillä. Rovaniemen urheilukentälle oli luvattu rakentaa nurmipinta ja juoksuradoille hiilimurskapäällyste, mutta kesän 1950 aikana ei asiassa juurikaan tapahtunut edistystä. Keskuskentän raivaaminen urheilukentäksi oli aloitettu jo v. 1906 Kemi-yhtiön johdon toimesta, sen työntekijöille haluttiin hyvät vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet. Tuolloinen vaatimustaso talkooporukoille oli kuitenkin myöhempien mittapuiden mukaan kovin vaatimaton.
Keskuskentän remontin jälkeiset vihkiäiset saatettiin pitää vasta kesällä 1952. Uuden nurmikkopinnan hoitoon ei kaupungn palkkaaman kenttämestarin työpanos riittänyt, avuksi tarvittiin RoPS:n juniorienkin työpanosta. Betoninen katsomorakennelma valmistui 1954.
Kun Alvar Aalto sotien jälkeen laati Rovaniemen tuhotulle keskustalle uutta modernia asemakaavaa, piirsi hän Poronsarveksi kutsutun kaavan, jossa poron piilokuvan silmänä toimi juuri Keskuskenttä.

.

1951:

Rovaniemen Palloseura mukana Lapin piirisarjassa - luovutti kaksi peliä ja suljettiin sarjasta.

Niin innokkaalta ja lupaavalta RoPS:n ensimmäinen pelikausi 1950 oli tulosten ja harrastajamäärien valossa tuntunutkin, seuraavasta kaudesta 1951 tulikin jo heti pettymys seurajohdolle. Edustusjoukkueeseen ei tahdottu millään saada riittävästi pelaajia. Viiden takkuisesti sujuneen piirisarjapelin jälkeen RoPS joutui luovuttamaan kaksi peliään, kun pelaajia ei yksinkertaisesti löydetty kentälle sääntöjen vaatimaa vähimmäismäärää. Luovutusten takia RoPS suljettiin piirisarjasta - seuran toimintakertomuksesta vuodelta 1951 löytyy yhä lakooninen kuittaus: "Monen kokeneen pelaajan innostus loppui kesken.".
Armas Saastamoinen ja Lars Slotte olivat muuttaneet pois Rovaniemeltä ja Veikko "Vele" Tauriainen oli muuttanut Ruotsiin pelaamaan Hammarby IF:n joukkueessa. Junioripuolella pelaajia vielä riitti niinkin runsaasti, että RoPS otti talvilajeiksi toimintaansa lisäksi Jääkiekkoilun ja jääpallon. RoPS:n pelimatkat vieraspeleihin (talvellakin) esim. Tornioon ja Kemiin tehtiin avokuorma-auton lavalla. Lupaa moiseen kuljetukseen ei ollut, joten asutuilla seuduilla pelaajat vetivät lavalla pressun päälleen. Kerran Kemin matkalla moisella joukkokuljetusmuodolla oli jouduttu maantiellä tavalliseen poliisiratsiaan, kuski ehti huutaa lavalle hiljaisuus-komennon ja ratsiasta selvittiin - poliiseilla ei ollut aavistustakaan, että lavalla oli pressun alla kyyhötänyt hiiren hiljaa RoPS:n edustusjoukkue kokonaisuudessaan.

Rovaniemellä olivat pesäpalloa ja jääpalloa harrastaneet jo 1920-luvulta asti suojeluskuntaa lähellä olleet seurat Lapin Urheilijat ja Lapin Pojat, jotka vuonna 1953 yhdistyivät Lapin Lukoksi.

Rovaniemen Reipas (TUL) harrasti painia, painonnostoa, hiihtoa ja erilaista "palloilua", mutta seura lakkautettiin kommunistilakien nojalla v. 1931, kun viranomaiset katsoivat sen osallistuneen "kumoukselliseen poliittiseen toimintaan". Hätävarjelun liioittelua tai ei, Reippaan tilalle perustettiin ensin Myrsky-niminen seura ja v. 1932 seuran nimeksi tuli Lappi, joka pysyi edelleen TUL:n lipun alla.
Vuonna 1947 Lappi-seura ajautui sisäisiin "poliittisiin paineisiin" ja siitä erkanivat (Rovaniemen historia II-teoksen mukaan) sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuuluneet jäsenet ja perustivat uudestaan Reippaan, Lappiin jäivät poliittisesti tästä vasemmalla olleet urheilijat. Kun RoPS v. 1950 oli perustettu, luokiteltiin se "yleisporvarilliseksi".

.

1952:

Rovaniemen Palloseura mukana Lapin piirisarjassa:

RoPS joukkuekuvassa 1952. Kuva kirjasta Poron voimalla, 2020 (Lapin Kansan arkisto).

Kesällä 1952 elettiin Rovaniemelläkin jo olympiakuumeessa - Keskuskenttä oli uudistettuna valmistunut ja juhlatunnelmissa kauppalassa pidettiin isot suurkilpailut - yleisurheilijoita kutsuttiin huipulta (esim. Hannes Kolehmainen, Albin Stenroos, Heikki Hasu, Volmari Iso-Hollo ja Viljo Heino). Juhlallisuuksiin kuului osana myös Keskuskentällä pelattu tulikivenkatkuinen paikallisottelu RoPS-Lappi, jonka RoPS voitti 2-0.

.

1953:

Rovaniemen Palloseura mukana Lapin piirisarjassa:

RoPS joukkuekuvassa 1953. Kuva kirjasta Poron voimalla, 2020 (Lapin Kansan arkisto). Mäkikotka Antti Hyvärisen viitoittamat perinteet jatkuivat tässä vuoden 1953 kokoonpanossa - maalivahtina nyt Ensio Hyytiä (toinen oikealta), joka Lahden MM-kisoissa v. 1958 voitti hopeaa mäenlaskussa.

.

1954:

Rovaniemen Lappi pelasi Maakuntasarjassa (pohjoislohko I) ~ sijoittui 4/5.

Viiden joukkueen kaksinkertaisessa sarjassa Rovaniemen Lapin onnistui pelata vain kaksi tasapeliä sarjajumbo Karihaaran Visan kanssa (kahdeksan tappiota - mm. 1-11 Kemissä Intoa vastaan). Kaudella 1955 Rovaniemen Lappi ei enää pelannut maakuntasarjatasolla.

.

1955:

Rovaniemen Palloseura (RoPS) ~ ensi kertaa virallisten sarjatasojen karsintapeleissä:

Rovaniemen Palloseura (RoPS) teki ensimmäisen esiintymisensä SPL:n virallisten sarjatasojen yhteydessä kaudella 1955, jolloin se piirisarjatasolta pääsi mukaan Maakuntasarjan nousukarsintaotteluihin. Ensimmäisellä kierroksella RoPS sai kotikentällä vastaansa Tornion Pallo-47:n ja hävisi niukasti runsasmaalisen ottelun numeroin 3-4. RoPS ei tappion jälkeen päässyt enää toiselle pelikierrokselle.
SPL oli kuitenkin aloittamassa kaudella 1956 Maakuntasarjan alle neljättä virallista sarjatasoa eli ALUESARJAA, johon Rovaniemen Palloseuran näytöt kuitenkin riittivät ja niin RoPS pääsi kaudella 1956 mukaan SPL:n viralliseen sarjatoimintaan Aluesarjan muodossa. Muita rovaniemeläisseuroja ei karsinnoissa tai Aluesarjassa nähty ennen kautta 1958, jolloin Rovaniemen Lappi palasi virallisiin kuvioihin Aluesarjassa.

.

1956:

Rovaniemen Palloseura (RoPS) ~ mukana ensi kertaa pelatussa Aluesarjassa (neljäs sarjataso):

RoPS ~ voitti Aluesarjan lohkonsa (#12) ja nousi suoraan Maakuntasarjaan kaudelle 1957.

.

1957:

Rovaniemen Palloseura (RoPS) ~ nousijana ensi kertaa Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso) ~ sijoitus 5/7.

.

1958:

Rovaniemen Palloseura (RoPS) ~ toista peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa (lohko #9) ~ sijoitus 3/7.


Rovaniemen Lappi ~ ensi kertaa Aluesarjassa (lohko #17) ~ sijoitus 2/4.

.

1959:

RoPS ~ kolmatta peräkkäistä kautta maakuntasarjassa - nousi ensi kertaa Suomensarjaan:

RoPS (1959): puheenjohtaja: O.Kaitokari, valmentaja: P.Lampinen, pelipaita: sinivalkoinen - housut valkoiset.

Kaudella 1959 RoPS:in onnistui ensimmäistä kertaa nousta kolmannelta sarjatasolta eli maakuntasarjasta toiselle sarjatasolle eli Suomensarjan pohjoislohkoon seuraavalle kaudelle 1960.

RoPS maakuntasarjassa 1959:
Pelaajat: Maalivahti Jaakko Välikangas - Oikea puolustaja Esko Nivala - Vasen puolustaja Seppo Huhtala - Oikea tukimies Kauko Koskinen - Keskustuki Eino Saukkonen (kapteeni) - Vasen tukimies Tauno Väisänen - Oikea laitahyökkääjä Eino Tiestö - Oikea välihyökkääjä Asko Vinberg - Keskushyökkääjä Seppo Hyvönen - Vasen välihyökkääjä Juha Sojakka - Vasen laitahyökkääjä Matti Tauriainen.
Varamiehet ja vaihtopelaajat:
Maalivahti Veikko Koivikko (Helsingborgissa 1.8.1959 varamaalivahtina 18 v. maaottelussa Ruotsi-Suomi 3-0) - Kaikki pelipaikat Esko Tiestö - Hyökkääjä Jouko Jokinen - Tukilinja Taisto Vainionpää - Hyökkääjä Pekka Jänkälä - Puolustaja Jorma Jokinen.
Valmentaja Paavo Lampinen - Puheenjohtaja Arvo Autio - Rahastonhoitaja Valle Virtasalo.
Ottelut maakuntasarjassa:
OPS- RoPS 2-3 Matti Tauriainen 2, Eino Tiestö
RoPS- Kemin Into 4-0 Seppo Hyvönen 2, Asko Vinberg, o.m.
RoPS- ToPV 3-0 Asko Vinberg 2, Seppo Hyvönen
OLS- RoPS 1-4 Seppo Hyvönen, Asko Vinberg, Juha Sojakka, o.m.
KePS- RoPS 2-3 Seppo Hyvönen, Matti Tauriainen, Jouko Jokinen
RoPS- Oulun Kärpät 3-2 Asko Vinberg 2, Matti Tauriainen
RoPS- OPS 2-2 Asko Vinberg 2
ToPV- RoPS 1-4 Asko Vinberg, Matti Tauriainen, Seppo Hyvönen, Pekka Jänkälä
RoPS- OLS 2-1 Asko Vinberg 2
Into- RoPS 0-0
RoPS- KePS 1-0 Matti Tauriainen
Kärpät- RoPS 1-2 Seppo Huhtala, Asko Vinberg

RoPS voitti Maakuntasarjan ja nousi ensimmäistä kertaa Suomensarjaan.

CUP-ottelut:
RoPS- RoLa 6-0 Asko Vinberg 2, Kauko Koskinen, Tauno Väisänen, Eino Tiestö, Seppo Hyvönen.
OLS- RoPS 1-4 (pelattiin samalla sarjaottelu).
RoPS- TP-47 0-1. (kiitos tiedoista nimimerkille Greaves).


Rovaniemen Lappi ~ Aluesarjan lohkossa #18 - nousi Maakuntasarjaan.

.

1960:

RoPS nousijana ensi kertaa Suomensarjassa ~ putosi heti takaisin Maakuntasarjaan:

RoPS jäi lohkossaan selvästi viimeiseksi - vain kaksi voittoa ja neljä tasapeliä 20 ottelusta. RoPS joutui tekemään kauden aikana kolme pitkää vierasottelumatkaa Tampereelle asti.


Rovaniemen Lappi ~ nousijana Maakuntasarjassa - putosi heti takaisin Aluesarjaan.

.

1961:

RoPS ~ pudonneena Maakuntasarjassa - sijoitus: 2/8.


Rovaniemen Pallo ~ Aluesarjassa - sijoitus: 2/4.

Rovaniemen Lappi ~ pudonneena Aluesarjassa - sijoitus: 3/4.

.

1962:

RoPS ~ toista peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa - nousi toisen kerran Suomensarjaan


Rovaniemen Lappi ~ toista peräkkäistä kautta Aluesarjassa - nousi kolmannen kerran Maakuntasarjaan.


Rovaniemen Pallo (RoPa) ~ toista peräkkäistä kautta Aluesarjassa.

.

1963:

RoPS ~ nousijana Suomensarjassa - sarjapaikka säilyi.


Rovaniemen Lappi ~ nousijana Maakuntasarjassa.


Rovaniemen Pallo (RoPa) ~ kolmatta peräkkäistä kautta Aluesarjassa - nousi Maakuntasarjaan,

.

.

1964:

RoPS ~ toista peräkkäistä kautta Suomensarjassa - putosi Maakuntasarjaan.


Rovaniemen Lappi ~ toista peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa - putosi Aluesarjaan.


Rovaniemen Pallo (RoPa) ~ nousijana Maakuntasarjassa.


Rovaniemen Työväen Palloilijat (RoTP) ~ ensimmäistä kertaa Aluesarjassa.

.

.

1965:

RoPS ~ pudonneena Maakuntasarjassa.

Rovaniemen Pallo (RoPa) ~ toista peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa.


Rovaniemen Lappi ~ pudonneena Aluesarjassa.

Rovaniemen Työväen Palloilijat (RoTP) ~ toista peräkkäistä kautta Aluesarjassa.

.

1966:

RoPS ~ toista peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa.

Rovaniemen Pallo (RoPa) ~ kolmatta peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa.


Rovaniemen Lappi ~ toista peräkkäistä kautta Aluesarjassa.

Rovaniemen Työväen Palloilijat (RoTP) ~ kolmatta peräkkäistä kautta Aluesarjassa - putosi pysyvästi piirisarjojen syövereihin.

.

1967:

RoPS ~ kolmatta peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa.

Rovaniemen Pallo (RoPa) ~ neljättä peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa.


Rovaniemen Lappi ~ kolmatta peräkkäistä kautta Aluesarjassa - nousi Maakuntasarjaan.

.

1968:

RoPS ~ neljättä peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa - nousi Suomensarjaan.

Rovaniemen Pallo (RoPa) ~ viidettä peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa.

Rovaniemen Lappi ~ nousijana Maakuntasarjassa.


Rovaniemen Reipas ~ aloitti Aluesarjassa.

.

1969:

Synkkä kausi Rovaniemellä - kaikki kolme johtavaa seuraa (RoPS, RoPa ja Lappi) putosivat sarjatasoa alemmaksi.


RoPS ~ nousijana Suomensarjassa - putosi heti takaisin Maakuntasarjaan.


Rovaniemen Pallo (RoPa) ~ kuudetta peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa - putosi Aluesarjaan.

Rovaniemen Lappi ~ toista peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa - putosi Aluesarjaan.


Rovaniemen Reipas ~ toista peräkkäistä kautta Aluesarjassa - nousi Maakuntasarjaan.

.

1970:

RoPS ~ pudonneena Maakuntasarjassa - nousi takaisin Suomensarjaan.

Rovaniemen Reipas ~ nousijana Maakuntasarjassa.


Rovaniemen Pallo (RoPa) ~ toista peräkkäistä kautta Aluesarjassa

Rovaniemen Lappi ~ pudonneena Aluesarjassa. - putosi piirisarjaan.

.

1971:

RoPS ~ nousijana 2. divisioonassa (toinen sarjataso) - täpärä säilyminen ~ sijoitus: 9/12.


Rovaniemen Reipas ~ toista peräkkäistä kautta 3. divisioonassa - putosi 4. divisioonaan.


Rovaniemen Pallo (RoPa) ~ toista peräkkäistä kautta 4 divisioonassa - nousi 3. divisioonaan.

.

1972:

Jalkapallon 2. divisioonan kausi 1972 oli Suomen jalkapallon toiseksi korkeimman sarjatason kausi. Kausi pelattiin kolmessa 12 joukkueen lohkossa kaksinkertaisena sarjana. Lohkovoittajat nousivat suoraan Mestaruussarjaan kaudeksi 1973. Sijoille 2–4 sijoittuneet joukkueet nousivat uuteen valtakunnalliseen toiseksi korkeimpaan sarjatasoon 1. divisioonaan kaudeksi 1973. Lohkojen kaksi viimeistä putosi 3. divisioonaan, eli käytännössä kaksi sarjaporrasta kauemmas Mestaruussarjasta. 2. divisioonan joukkueet jakautuivat siis kaudelle 1973 kaikkiaan neljälle eri sarjatasolle.

RoPS jäi 2. divisioonassa (toinen sarjataso * 1972) sijalle 11/12, mikä merkitsi putoamista "vanhaan" 3. divisioonaan, josta uudistuksen myötä seuraavalle sarjakaudelle tulikin "uusi" 3. divisioona eli neljäs sarjataso. Näin RoPS putosi kerralla kaksi sarjatasoa kauden 1972 jälkeen - kaudelle 1973. Etelän herroja kabineteissaan varmaan konjakkilasien äärellä nauratti.


RoPS ~ toista peräkkäistä kautta vanhassa 2. divisioonassa (toinen sarjataso) - sijoitus: 11/12 - putosi kaksinsarjatasoa sarjauudistuksen myötä!


Rovaniemen Pallo (RoPa) ~ nousijana 3. divisioonassa (vielä kolmas sarjataso).


Rovaniemen Reipas ~ pudonneena 4. divisioonassa (vielä neljäs sarjataso) - voitti lohkonsa ja "nousi" (sarjataso säilyi kuitenkin ennallaan).

Rovaniemen Lappi ~ nousseena piirinsarjasta 4. divisioonaan (vielä neljäs sarjataso).

.

1973:

3. divisioona (nyt neljäs sarjataso): kolme joukkuetta Rovaniemeltä:

Kaudelle 1973 perustettiin SM-sarjan ja 2. divisioonan väliin 1. divisioona, jolloin 3. divisioona jäi neljänneksi sarjatasoksi.

RoPS ~ kaksi sarjatasoa pudonneena 3. divisioonassa (neljäs sarjataso) - nousi 2. divisioonaan (kolmas sarjataso).

Rovaniemen Pallo (RoPa) ~ 3. divisioonassa (nyt neljäs sarjataso - eli sarjatason pudonneena sarjauudistuksen myötä).

Rovaniemen Reipas ~ 3. divisioonassa (nyt neljäs sarjataso - eli sarjataso säilynyt ennallaan).


4. divisioona (nyt viides sarjataso): :

Rovaniemen Lappi ~ uudessa 4. divisioonassa (nyt viides sarjataso - eli yhden sarjatason pudonneena).

.

1974:

2. divisioona (kolmas sarjataso):

Rovaniemen Palloseura (RoPS) ~ nousijana 2. divisioonassa (kolmas sarjataso) - sijoitus: 3/11.


Rovaniemen Reipas ~ kolmatta peräkkäistä kautta 3. divisioonassa (neljäs sarjataso).

Ropa (Rovaniemi) ~ toista peräkkäistä kautta 3. divisioonassa (neljäs sarjataso) - putosi 4. divisioonaan.


Rovaniemen Lappi ~ toista peräkkäistä kautta 4. divisioonassa (viides sarjataso) - nousi 3. divisioonaan.

.

1975:

2. divisioona (kolmas sarjataso):

Rovaniemen Palloseura (RoPS) ~ toista peräkkäistä kautta 2. divisioonassa (kolmas sarjataso) - sijoitus: 2/12.


Rovaniemen Reipas ~ neljättä peräkkäistä kautta 3. divisioonassa (neljäs sarjataso).

Rovaniemen Lappi ~ nousijana 3. divisioonassa (neljäs sarjataso).


Ropa (Rovaniemi) ~ pudonneena 4. divisioonassa (viides sarjataso).

.

1976:

2. divisioona (kolmas sarjataso):

Rovaniemen Palloseura (RoPS) ~ kolmatta peräkkäistä kautta 2. divisioonassa (kolmas sarjataso) - sijoitus: 2/12.


Rovaniemen Reipas ~ viidettä peräkkäistä kautta 3. divisioonassa (neljäs sarjataso).

Rovaniemen Lappi ~ toista peräkkäistä kautta 3. divisioonassa (neljäs sarjataso) - putosi 4. divisioonaan.


Ropa (Rovaniemi) ~ toista peräkkäistä kautta 4. divisioonassa (viides sarjataso).

Boys (Rovaniemi) ~ aloitti 4. divisioonassa (viides sarjataso).

Pasi, Vesa ja Kimmo Tauriaisen isä Veikko "Vele" Tauriainen (1932-2007) oli nuorena miehenä asunut Tukholmassa ja pelaillut Hammarbyn A-junioreissa (ja lehtitietojen mukaan myös AIK:n logon alla, mutta ei kuitenkaan edustusjoukkueessa). Kotimaassa hän ehti edustaa Kotkan Jäntevää, Käpylän Urheiluveikkoja ja Karihaaran Tenhoa. Lisäksi hän 1970-luvulla perusti kotikaupunkiinsa Rovaniemelle Boys-seuran, josta tuli myöhemmin Kanuunat (Poron voimalla-kirja, 2020 * s. 106).

.

1977:

2. divisioona (kolmas sarjataso):

Rovaniemen Palloseura (RoPS) ~ neljättä peräkkäistä kautta 2. divisioonassa (kolmas sarjataso) - sijoitus: 9/12.


Rovaniemen Reipas ~ kuudetta peräkkäistä kautta 3. divisioonassa (neljäs sarjataso) - nousi 2. divisioonaan.


Rovaniemen Lappi ~ pudonneena 4. divisioonassa (neljäs sarjataso) - putosi piirisarjaan.

Ropa (Rovaniemi) ~ kolmatta peräkkäistä kautta 4. divisioonassa (viides sarjataso) - nousi 3. divisioonaan.

Boys (Rovaniemi) ~ toista peräkkäistä kautta 4. divisioonassa (viides sarjataso).

.

1978:

2. divisioona (kolmas sarjataso):

Rovaniemen Palloseura (RoPS) ~ viidettä peräkkäistä kautta 2. divisioonassa (kolmas sarjataso):
Voitti pohjoislohkon (1/12) ~ nousi 1. divisioonaan (toinen sarjataso).


Rovaniemen Reipas ~ nousijana 2. divisioonassa.


Ropa (Rovaniemi) ~ nousijana 3. divisioonassa.


Boys (Rovaniemi) ~ kolmatta peräkkäistä kautta 4. divisioonassa (viides sarjataso) * seuran nimi vaihtui seuraavalle kaudelle muotoon: "Kanuunat".

.

1979:

1. divisioona (toinen sarjataso):

Rovaniemen Palloseura (RoPS) ~ nousijana 1. divisioonassa (toinen sarjataso) - sijoitus: 6/12.


Rovaniemen Reipas ~ toista peräkkäistä kautta 2. divisioonassa.


Ropa (Rovaniemi) ~ toista peräkkäistä kautta 3. divisioonassa.


Kanuunat (Rovaniemi) - entinen "Boys" ~ ensimmäistä kautta tällä nimellä 4. divisioonassa (viides sarjataso).

Rovaniemen Lappi ~ 4. divisioonassa.

.

1980:

1. divisioona (toinen sarjataso):

Rovaniemen Palloseura (RoPS) ~ toista peräkkäistä kautta 1. divisioonassa (toinen sarjataso) - runkosarjassa sijoitus: 2/12.
Karsintasarjassa noususta RoPS selvisi sijalle 2/8 ja nousi Mestaruussarjaan.

Karsintasarjassa pelasivat Mestaruussarjan neljä viimeistä (9. OTP, 10. Reipas, 11. KPT ja 12. KPV) sekä I divisioonan neljä parasta (1. MP, 2. RoPS, 3. MiPK ja 4. Kuusysi). Yksinkertaisen sarjan neljä parasta pääsivät Mestaruussarjaan kaudeksi 1981. Joukkueet saivat lähtöpisteet karsintasarjaan runkosarjan sijoitusten mukaan. Joukkueet aloittivat ilman maaleja seuraavista pisteistä: OTP 4, Reipas 3, KPT 2 ja KPV 1 sekä MP 4, RoPS 3, MiPK 2 ja Kuusysi 1.


Rovaniemen Reipas ~ kolmatta peräkkäistä kautta 2. divisioonassa.


Ropa (Rovaniemi) ~ kolmatta peräkkäistä kautta 3. divisioonassa.


Kanuunat (Rovaniemi) - entinen "Boys" ~ toista peräkkäistä kautta tällä nimellä 4. divisioonassa (viides sarjataso).

.

1981:

RoPS nousijana SM-sarjassa ~ jäi runkosarjassa ("pääsarjassa") sijalle 10/12 - jäi karsintasarjaan.
Jäi karsintasarjassa sijalle 5/8 (huonoin maaliero kolmesta) ja putosi takaisin 1. divisioonaan.

Olin seuraamassa Oulun Raatissa 28.6.1981 pelattua SM-sarjan ottelua OPS-RoPS, jonka kotijoukkue OPS voitti 3011 katsojan edessä selkeästi 5-1. RoPS putosi toiselle sarjatasolle seuraavaksi kaudeksi. Kuvat (Joutsi) otettu pelin alkamishetkiltä.


Rovaniemen Reipas ~ neljättä peräkkäistä kautta 2. divisioonassa - putosi 3. divisioonaan.


Ropa (Rovaniemi) ~ neljättä peräkkäistä kautta 3. divisioonassa.


Kanuunat (Rovaniemi) - entinen "Boys" ~ kolmatta peräkkäistä kautta tällä nimellä 4. divisioonassa (viides sarjataso).

Rovaniemen Lappi ~ 4. divisioonassa.

Rovaniemen Työväen Palloilijat (RTP) ~ 4. divisioonassa.

.

1982:

RoPS ~ pudonneena 1. divisioonassa - nousi heti takaisin Mestaruussarjaan.


Rovaniemen Reipas ~ pudonneena 3. divisioonassa.

Ropa (Rovaniemi) ~ viidettä peräkkäistä kautta 3. divisioonassa.


Kanuunat (Rovaniemi) ~ neljättä peräkkäistä kautta tällä nimellä 4. divisioonassa (viides sarjataso).

Rovaniemen Lappi ~ 4. divisioonassa - nousi 3. divisioonaan.

Rovaniemen Työväen Palloilijat (RTP) ~ 4. divisioonassa.

.

1983:

RoPS ~ nousijana Mestaruussarjassa - alkoi yhtenäinen pitkä SM-sarjakausien putki.
Sijoitus: runkosarjassa 6/12 * yläloppusarjassa 8/12.


Rovaniemen Reipas ~ toinen peräkkäinen kausi 3. divisioonassa - nousi 2. divisioonaan.

Ropa (Rovaniemi) ~ kuudetta peräkkäistä kautta 3. divisioonassa.

Rovaniemen Lappi ~ nousijana 3. divisioonassa.


Rovaniemen Työväen Palloilijat (RTP) ~ 4. divisioonassa.

Kanuunat (Rovaniemi) ~ viidettä peräkkäistä kautta tällä nimellä 4. divisioonassa - keskeytti sarjan - ei mukana seuraavalla kaudella.

.

1984:

RoPS ~ toinen peräkkäinen kausi Mestaruussarjassa.


Rovaniemen Reipas ~ nousijana 2. divisioonassa.


Ropa (Rovaniemi) ~ seitsemäs peräkkäinen kausi 3. divisioonassa.

Rovaniemen Lappi ~ toinen peräkkäinen kausi 3. divisioonassa.


Rovaniemen Työväen Palloilijat (RTP) ~ 4. divisioonassa.

.

1985:

RoPS ~ kolmas peräkkäinen kausi Mestaruussarjassa.


Rovaniemen Reipas ~ toinen peräkkäinen kausi 2. divisioonassa.


Ropa (Rovaniemi) ~ kahdeksas peräkkäinen kausi 3. divisioonassa - nousi 2. divisioonaan.

Rovaniemen Lappi ~ kolmas peräkkäinen kausi 3. divisioonassa.


Rovaniemen Työväen Palloilijat (RTP) ~ 4. divisioonassa - nousi 3. divisioonaan.

.

1986:

RoPS

RoPS ~ neljäs peräkkäinen kausi Mestaruussarjassa.


Rovaniemen Reipas ~ kolmas peräkkäinen kausi 2. divisioonassa.

Ropa (Rovaniemi) ~ nousijana 2. divisioonassa - putosi heti takaisin 3. divisioonaan.


Rovaniemen Lappi ~ neljäs peräkkäinen kausi 3. divisioonassa - nousi 2. divisioonaan.

Rovaniemen Työväen Palloilijat (RTP) ~ nousijana 3. divisioonassa.

.

1987:

RoPS

RoPS ~ viides peräkkäinen kausi Mestaruussarjassa - valmentajana Brian Doyle * sijoitus: 5/12.

(3.5.1987 * Ratina, Tampere * Mestaruussarja): Ilves-RoPS 1-0.

Ratinan stadionilla Tampereella alkamassa Mestaruussarjan ottelu Ilves-RoPS (1-0) (kuva: Joutsi). RoPS poseeraamassa vielä ryhmäkuvaan.
.
RoPS - aloituskokoonpano - kuvan muodostelmassa - takana vasemmalta: Kari Virtanen, Steven Polack, Hannu Ollila, Vesa Tauriainen, Heikki Hannola ja Kari Hartikainen.
edessä: Paul Heaton, Jarmo Ilola, Ari Matinlassi, Ari Tegelberg ja Hannu Honkanen.


Rovaniemen Reipas ~ neljäs peräkkäinen kausi 2. divisioonassa.

Rovaniemen Lappi ~ nousijana 2. divisioonassa.


Ropa (Rovaniemi) ~ pudonneena 3. divisioonassa.

Rovaniemen Työväen Palloilijat (RTP) ~ toinen peräkkäinen kausi 3. divisioonassa.

.

1988:

RoPS ~ kuudes peräkkäinen kausi Mestaruussarjassa.


Rovaniemen Reipas ~ viides peräkkäinen kausi 2. divisioonassa.

Rovaniemen Lappi ~ toinen peräkkäinen kausi 2. divisioonassa - putosi 3. divisioonaan.


Ropa (Rovaniemi) ~ toinen peräkkäinen kausi 3. divisioonassa.

Rovaniemen Työväen Palloilijat (RTP) ~ kolmas peräkkäinen kausi 3. divisioonassa.

.

1989:

RoPS

RoPS ~ seitsemäs peräkkäinen kausi Mestaruussarjassa - valmentajana aloitti Graham Williams, kesken kauden tilalle Brian Doyle


Rovaniemen Reipas ~ kuudes peräkkäinen kausi 2. divisioonassa - putosi 3. divisioonaan.


Rovaniemen Lappi ~ pudonneena 3. divisioonassa.

Ropa (Rovaniemi) ~ kolmas peräkkäinen kausi 3. divisioonassa - keskeytti pelaamisen - ei mukana seuraavalla kaudella enää.

Rovaniemen Työväen Palloilijat (RTP) ~ neljäs peräkkäinen kausi 3. divisioonassa.


Sinetän Nuorisoseuran Urheilijat (SiNSU * Rovaniemi mlk) ~ 4. divisioonassa.

.

1990:

RoPS ~ kahdeksas peräkkäinen kausi ylimmällä sarjatasolla - nimenä nyt Futis-Liiga - valmentajana Jerzy Masztaler.

RoPS sijoittui Futis-liigan runkosarjassa toiseksi, mutta putosi puolivälierässä heti MP:lle dramaattisten vaiheiden jälkeen (neljä peliä!).

Kolmas ottelu määrättiin uusittavaksi erotuomarin hylättyä RoPS:n rangaistuspotkun.


Rovaniemen Reipas ~ pudonneena 3. divisioonassa - nousi heti takaisin 2. divisioonaan.

Rovaniemen Lappi ~ toinen peräkkäinen kausi 3. divisioonassa.

Rovaniemen Työväen Palloilijat (RTP) ~ viides peräkkäinen kausi 3. divisioonassa.


Rovaniemen Jalkapalloklubi (RJK) ~ aloitti 4. divisioonassa, mutta luovuttivat kesken sarjakauden.

Sinetän Nuorisoseuran Urheilijat (SiNSU * Rovaniemi mlk) ~ 4. divisioonassa.

.

1991:

RoPS ~ yhdeksäs peräkkäinen kausi ylimmällä sarjatasolla - nimenä toista ja vimeistä kertaa Futis-Liiga.

RoPS-valmentajana aloitti Jerzy Masztaler, kesken kauden tilalle Graham Williams * sijoitus: 7/12.

Liigaan osallistui 12 joukkuetta, jotka pelasivat nyt kolminkertaisen sarjan. Edelliskauden play-offs-kokeilu oli osoittaunut järkyttäväksi sotkuksi.


Rovaniemen Reipas ~ nousijana 2. divisioonassa.


Rovaniemen Lappi ~ kolmas peräkkäinen kausi 3. divisioonassa - nousi 2. divisioonaan.

Rovaniemen Työväen Palloilijat (RTP) ~ kuudes peräkkäinen kausi 3. divisioonassa (putosi).

.

1992:

Uusi nimi pääsarjalla: Veikkausliiga - RoPS sijoittui seitsemänneksi (7/12) - päävalmentaja: Olli Tammimies.


Rovaniemen Reipas ~ toinen peräkkäinen kausi 2. divisioonassa.

Rovaniemen Lappi ~ nousijana 2. divisioonassa.

* * * * * * * * * * * * *

Kauden 1992 jälkeen Rovaniemen Lappi ja Rovaniemen Reipas fuusioituivat - uuden seuran nimeksi "Santa Claus" (jatkoi 2. divisioonassa).


Sinetän Nuorisoseuran Urheilijat (SiNSU * Rovaniemi mlk) ~ 3. divisioonassa.

.

1993:

RoPS ~ 11. peräkkäinen kausi pääsarjatasolla - Keith Armstrong päävalmentajana - sijoitus: runkosarjassa 8/12 * yläloppusarjassa 7/8.


Uusi fuusioseura (Rovaniemen Lappi ja Rovaniemen Reipas) ~ "Santa Claus" (jatkoi 2. divisioonassa * kolmas sarjataso).


Sinetän Nuorisoseuran Urheilijat (SiNSU * Rovaniemi mlk) ~ 3. divisioonassa.


Saarenkylän Nuorisoseuran Urheilijat (SaNU * Rovaniemi mlk) ~ 4. divisioonassa (nousi).

.

1994:

RoPS ~ 12. peräkkäinen kausi pääsarjatasolla - Keith Armstrong päävalmentajana - sijoitus: 5/14.


Santa Claus ~ tällä nimellä toinen peräkkäinen kausi Kakkosessa.


Saarenkylän Nuorisoseuran Urheilijat (SaNU * Rovaniemi mlk) ~ nousijana Kolmosessa. Seuraavalla kaudella FC Lynx jatkoi.

.

1995:

RoPS ~ 13. peräkkäinen kausi pääsarjatasolla - valmentajana aloitti Timo Salmi ~ tilalle kesken kauden Ari Matinlassi. - sijoitus: 9/14.


Santa Claus ~ tällä nimellä kolmas peräkkäinen kausi Kakkosessa.


Kanuunat (Rovaniemi) ~ ilmestyi suoraan Kolmoseen - ja nousi Kakkoseen (SiNSU:n paikalla?).


FC Lynx (Napapiiri ry. - Rovaniemi) ~ aloitti Kolmosessa jatkamalla SaNU:n paikalla - keskeytti pelaamisen.

.

1996:

Veikkausliiga:

RoPS ~ 14. peräkkäinen kausi pääsarjatasolla - valmentajana Ari Rantamaa ~ runkosarjassa sijoitus: 9/12 ~ alaloppusarjassa 8/12.


Kakkonen:

Santa Claus ~ tällä nimellä neljäs peräkkäinen kausi Kakkosessa.

Kanuunat (Rovaniemi) ~ nousijana Kakkosessa.


Kolmonen:

NaLu (Namman Luja, Rovaniemi mlk) ~ ensimmäinen kausi Kolmosessa.

.

1997:

Veikkausliiga:

RoPS ~ 15. peräkkäinen kausi pääsarjatasolla - valmentajana aloitti Ari Rantamaa ~ tilalle kesken kauden Kari Virtanen ~ sijoitus: 6/10.

Kakkonen:

Santa Claus ~ tällä nimellä viides peräkkäinen kausi Kakkosessa.

Kanuunat (Rovaniemi) ~ toinen peräkkäinen kausi Kakkosessa.


Kolmonen:

NaLu (Namman Luja, Rovaniemi mlk) ~ toinen peräkkäinen kausi Kolmosessa.

Rovaniemen Jalkapalloklubi (RJK) ~ ensimmäinen kausi Kolmosessa - putosi Neloseen.

.

1998:

Veikkausliiga:

RoPS ~ 16. peräkkäinen kausi pääsarjatasolla - valmentajana jatkoi Kari Virtanen ~ sijoitus: 8/10.

Kakkonen:

Santa Claus ~ tällä nimellä kuudes peräkkäinen kausi Kakkosessa.

Kanuunat (Rovaniemi) ~ kolmas peräkkäinen kausi Kakkosessa - putosi Kolmoseen.

Kolmonen:

NaLu (Namman Luja, Rovaniemi mlk) ~ kolmas peräkkäinen kausi Kolmosessa.

Nelonen:

FC Rio Grande ~ ensimmäinen kausi Nelosessa.

Rovaniemen Jalkapalloklubi (RJK) ~ pudonneena Nelosessa - nousi takaisin Kolmoseen.

.

1999:

Veikkausliiga:

RoPS ~ 17. peräkkäinen kausi pääsarjatasolla - valmentajana jatkoi Kari Virtanen ~ sijoitus runkosarjassa: 8/12 - yläloppusarjassa 8/8.

Kakkonen:

Santa Claus ~ tällä nimellä seitsemäs peräkkäinen kausi Kakkosessa.

Kolmonen:

Kanuunat (Rovaniemi) ~ pudonneena Kolmosessa. Hävisi nousukarsintapelin HauPa:lle 0-1.

NaLu (Namman Luja, Rovaniemi mlk) ~ kolmas peräkkäinen kausi Kolmosessa.

.

2000:

Veikkausliiga:

RoPS ~ 18. peräkkäinen kausi pääsarjatasolla - valmentajana Olavi Tammimies ~ sijoitus: 9/12.

Kakkonen:

Santa Claus ~ tällä nimellä kahdeksas peräkkäinen kausi Kakkosessa - putosi Kolmoseen.

Kolmonen:

NaLu (Namman Luja, Rovaniemi mlk) ~ neljäs peräkkäinen kausi Kolmosessa.

.

2001:

Veikkausliiga:

RoPS ~ 19. peräkkäinen kausi pääsarjatasolla - jäi sarjassa viimeiseksi (12/12) - putosi Ykköseen - valmentajana Mauri Holappa.

Kolmonen:

Santa Claus ~ pudonneena Kolmosessa.

NaLu (Namman Luja, Rovaniemi mlk) ~ viides peräkkäinen kausi Kolmosessa (viimeisen kerran - tällä nimellä).

.

2002:

Ykkönen:

RoPS ~ pudonneena Ykkösessä - valmentajana aloitti Tomi Molin ~ tilalle kesken kauden Olavi Tammimies * sijoitus (pohjoislohkossa: 4/9).


Kolmonen:

Santa Claus ~ toinen peräkkäinen kausi Kolmosessa.

FC Lynx (Napapiiri Ry. * Saarenkylä) ~ aloitti tällä nimellä Kolmosessa.

Rio Grande (Rovaniemi) ~ palannut Kolmoseen kahden kauden jälkeen.

Roi United (Rovaniemi) ~ ensi kertaa Kolmosessa.

.

FC Muurola (Rovaniemi) ~ ensi kertaa Kolmosessa.

.

.

2003:

Ykkönen:

RoPS ~ toista peräkkäistä kautta Ykkösessä - valmentajana György Hamori * sijoitus: 2/14 * voitti nousukarsinnassa FC KooTeePeen.


Kolmonen:

Santa Claus ~ kolmas peräkkäinen kausi Kolmosessa.

FC Lynx ~ toinen peräkkäinen kausi Kolmosessa.

Rio Grande (Rovaniemi) ~ toinen peräkkäinen kausi Kolmosessa - nousi Kakkoseen.

Roi United (Rovaniemi) ~ toinen peräkkäinen kausi Kolmosessa.

FC Muurola (Rovaniemi) ~ toinen peräkkäinen kausi Kolmosessa.

.

2004:

Veikkausliiga:

RoPS ~ nousijana Veikkausliigassa - valmentajana György Hamori - tilalle kesken kauden Mika Lumijärvi* säilyi sarjassa täpärästi -sijoitus: 12/14. .


Kakkonen:

Rio Grande (Rovaniemi) ~ nousijana Kakkosessa - putosi heti takaisin Kolmoseen.


Kolmonen:

Santa Claus ~ neljäs peräkkäinen kausi Kolmosessa.

FC Lynx ~ kolmas peräkkäinen kausi Kolmosessa.

Roi United (Rovaniemi) ~ kolmas peräkkäinen kausi Kolmosessa - putosi Neloseen.

FC Muurola (Rovaniemi) ~ kolmas peräkkäinen kausi Kolmosessa - putosi Neloseen.


Nelonen:

FC Lynx/2 ~ aloitti Nelosessa.

.

2005:

Veikkausliiga:

RoPS ~ toista peräkkäistä kautta Veikkausliigassa - valmentajana aloitti Mika Lumijärvi ~ tilalle kesken kauden Matti Vikman.
RoPS jäi sijalle 13/14 * karsinta sarjapaikasta VPS:n Kanssa: VPS-RoPS 0-0 * RoPS-VPS 1-1 - VPS Veikkausliigaan vierasmaalilla - RoPS putosi Ykköseen.


Kolmonen:

Rio Grande (Rovaniemi) ~ pudonneena Kolmosessa.

Santa Claus ~ viides peräkkäinen kausi Kolmosessa.

FC Lynx ~ neljäs peräkkäinen kausi Kolmosessa - nousi Kakkoseen.


Nelonen:

Roi United (Rovaniemi) ~ pudonneena Nelosessa.

FC Muurola (Rovaniemi) ~ pudonneena Nelosessa - nousi takaisin Kolmoseen.

FC Lynx/2 ~ toinen peräkkäinen kausi Nelosessa.

.

2006:

Ykkönen:

RoPS ~ pudonneena Ykkösessä - valmentajana Jukka Ikäläinen ~ sijoitus: 7/14.


Kakkonen:

FC Lynx ~ nousijana Kakkosessa.


Kolmonen:

Rio Grande (Rovaniemi) ~ toinen peräkkäinen kausi Kolmosessa.

Santa Claus ~ kuudes peräkkäinen kausi Kolmosessa.

FC Muurola (Rovaniemi) ~ nousijana Kolmosessa - putosi Neloseen.


Nelonen:

Roi United (Rovaniemi) ~ toinen peräkkäinen kausi Nelosessa (ei enää seuraavalla kaudella).

FC Lynx/2 ~ kolmas peräkkäinen kausi Nelosessa (ei enää seuraavalla kaudella).

RoPS/A ~ aloittelemassa kautta Nelosessa - perui osallistumisensa.

.

Ykkönen 2007:

RoPS ~ toista kautta peräkkäin Ykkösessä: nousi Veikkausliigaan (karsintapelien kautta).

RoPS-valmentajana Kari Virtanen.

22. marraskuuta 2006 RoPS ilmoitti purkaneensa valmentaja Jukka Ikäläisen sopimuksen. Tammikuussa 2007 uutena päävalmentajana aloitti Kari Virtanen. Virtanen toimi RoPS:n valmentajana aikaisemmin vuosina 1997–1999 ja pelaajana 1986–1987.
Rovaniemen Palloseura nousi Veikkausliigaan kauden 2007 päätteeksi. Joukkue sijoittui Ykkösessä 2007 toiseksi ja voitti kaksiosaisen karsinnan FC Viikinkejä vastaan yhteismaalein 2-1.

Ykkösen parhaat maalintekijät 2007:
1. Petteri Kaijasilta. PK-35 (18 maalia).
2-3. Mika Lahtinen, PP-70 (17) ja Nchimunya Mweetwa, RoPS (17).

Näin kauden 2007 aikana RoPS:n vierasottelun Tampereella Tammelan stadionilla Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan. TPV teki pelin avausmaalin, mutta toisella jaksolla RoPS käänsi pelin edukseen luvuin 2-1.
RoPS-koonpano ko. ottelussa oli seuraava: (mv) Kalle Rönkkö - Stephen Kunda, George Chilufya, Antti Uimaniemi, Chanda Mwaba, Dejan Godar, Jarno Koivisto, Janne Turpeenniemi, Nchimunya Mweetwa, Zeddy Saileti ja Chileshe Chibwe.
Vaidosta tulivat: Jonathan Burklo ja Juuso Majava (vaihtoon menivät Koivisto ja Turpeenniemi).
Muita kauden 2007 RoPS-pelaajia olivat: maalivahdit: Arto Vikman ja Giorgi Nikuradze, puolustajat: Abeiku Junior Adams, Jari Gröhn ja Toni Vihervä, keskikenttä: Jukka Yrjänheikki, Mika Gröhn, Juha-Pekka Inkeröinen ja Joonas Kiistala, hyökkääjät: Isa Ali ja Antti Peura.


Kakkonen:

FC Lynx ~ toinen peräkkäinen kausi Kakkosessa - putosi Kolmoseen.


Kolmonen:

Rio Grande (Rovaniemi) ~ kolmas peräkkäinen kausi Kolmosessa (seuraavalla kaudella "RoPS-farmijoukkueena").

Santa Claus ~ seitsemäs peräkkäinen kausi Kolmosessa.

RoPS/Farmi ~ Kolmosessa - putosi (ei enää seuraavalla kaudella).


Nelonen:

FC Muurola (Rovaniemi) ~ pudonneena Nelosessa - nousi heti takaisin Kolmoseen.

.

2008:

RoPS ~ nousijana Veikkausliigassa:

RoPS-valmentajina Tom Saintfiet - tilalle Matti Helin - tilalle Valeri Bondarenko.

Joulukuussa 2007 valmentaja Kari Virtanen oli ilmoittanut purkavansa sopimuksensa Rovaniemen Palloseuran kanssa.
4. tammikuuta 2008 seuran päävalmentajaksi nimitettiin belgialainen Tom Saintfiet. Belgialaisen käynti Rovaniemellä jäi kuitenkin lyhyeksi, kun hän sai kenkää pelaajien vaatimuksesta jo 21. maaliskuuta 2008.
Valmennusvastuu siirtyi toistaiseksi kakkosvalmentaja Matti Helinille.
16. huhtikuuta 2008 vain kaksi viikkoa ennen Veikkausliigan kauden alkua nimitti RoPS uudeksi päävalmentajakseen virolaisen Valeri Bondarenkon.
Kauden 2008 päätteeksi RoPS sijoittui Veikkausliigassa kymmenenneksi. Joukkue varmisti sarjapaikkansa jo kolme viikkoa ennen kauden päätöstä.
Joukkueen paras maalintekijä oli Zeddy Saileti kuudella maalillaan. Joukkue pelasi näyttävää jalkapalloa alkukaudesta etenkin kotona Keskuskentällä. Loppukaudesta joukkue kuitenkin romahti loukkaantumisten vuoksi sarjataulukossa putoamistaisteluun. Edustusjoukkueen budjetti oli kaudelle 2008, 700 000 euroa.


Kolmonen:

FC Lynx ~ pudonneena Kolmosessa (ei jatkanut enää seuraavalla kaudella).

Santa Claus ~ kahdeksas peräkkäinen kausi Kolmosessa - nousi Kakkoseen.

FC Muurola (Rovaniemi) ~ nousijana Kolmosessa.

.

2009:

RoPS ~ toista kautta peräkkäin Veikkausliigassa: putosi Ykköseen.

RoPS-valmentajina Valeri Dondarenko, Mika Lumijärvi ja kesken kautta vielä Zeddy Saileti.

Pelaajasopimukset 25.5.2009 (syntymävuosi - sopimus voimassa):
1 Godfrey Chibanga 1989 2011, 2 Chileshe Chibwe 1985 2012, 3 Joonas Ikäläinen 1982 2009, 4 Juha-Pekka Inkeröinen 1988 2009, 5 Marko Koivuranta 1978 2010, 6 Stephen Kunda 1984 2012, 7 Jung-Hyuk Kwom 1978 2009, 8 Mika-Matti Maisonvaara 1991 2010, 9 Juuso Majava 1989 2009, 10 Christopher Musonda 1986 2009, 11 Chanda Mwaba 1988 2012, 12 Nchimunya Mweetwa 1984 2013, 13 Echiabhi Okodugha 1988 2009, 14 Jeferson Pires 1978 2009, 15 Zeddy Saileti 1969 2009, 16 White Simwanza 1984 2011, 17 Kari-Pekka Syväjärvi 1987 2009, 18 Ville Syväjärvi 1983 2009, 19 Jarno Tenkula 1982 2009, 20 Janne Turpeenniemi 1989 2011 ja 21 Jukka Yrjänheikki 1988 2009.

(5.8.2009) RoPS hankki nigerialaishyökkääjän: Jeremieh Ani

Veikkausliigan jumboksi tippunut RoPS on hankkinut hyökkäyspäähän vahvistusta. Lapin Kansan mukaan nigerialainen Jeremieh Ani suuntaa napapiirille loppukauden kattavalla sopimuksella. Alkukauden mies on pelannut Kiinan Sichuanissa.
Anin sopimuksessa on viikon koeaika. Hänestä odotetaan pelastajaa rovaniemeläisseuran maalinteko-ongelmiin. Viime keväällä nigerialainen tykitti FC Sichuanissa kuusi maalia yhdeksässä ottelussa.
Kokemusta miehellä on myös Portugalin ja Maltan pääsarjoista. Ani pelasi myös Nigerian maajoukkueessa, joka selvitti tiensä Pekingin olympialaisiin. Itse kisoissa hän ei pelannut.

(11.8.2009) SPL muutti KuPS-RoPS-ottelun lopputuloksen ~ KuPS jäi taakse päätöksellä.

Suomen Palloliiton vastalauselautakunta on hyväksynyt RoPS:n tekemän valituksen SPL:n toimiston 7.7. tekemästä päätöksestä, jolla RoPS:n vastalause 4.7. pelatusta Veikkausliigan ottelusta KuPS-RoPS hylättiin. Hyväksymällä RoPS:n valituksen vastalauselautakunta muutti kyseisen ottelun lopputuloksen KuPS:n häviöksi 3-0.
RoPS katsoi vastalauseessaan KuPS:n Dickson Nwakaemen olleen ottelussa edustuskelvoton.
Vastalauselautakunta katsoi, että KuPS:n pelaajalle Dickson Nwakaemelle myönnetty pelilupa Suomeen oli tapahtunut virheellisten tietojen perustella, koska kyseinen pelaaja oli jälkeenpäin saatujen selvitysten mukaan pelannut virallisia otteluita Senegalissa 30.4.2009 jälkeen.
Näin ollen pelaajan kansainvälistä edustusoikeuden siirtoa ei olisi saanut hyväksyä 1.5. – 31.7.2009 välisenä aikana. Pelaaja on siis ollut pelioikeudeton Veikkausliigan ottelussa 4.7.2009.
Alun perin KuPS voitti ottelun maalein 3-0 ja Dickson Nwakaeme viimeisteli ottelussa yhden osuman ja syötti toisen, mutta nyt lukemat käännettiin päinvastaiseen järjestykseen. Lopputuloksen muuttaminen tietää samalla sitä, että KuPS putoaa sarjataulukossa viimeiseksi ja RoPS nousee JJK:n kanssa tasapisteisiin 13. sijalle.

Seuraavan saamamme viestin sisällöstä vastaa nimimerkki 'RT', sivustomme ylläpitäjät eivät ota tässä yhteydessä kantaa puoleen eikä toiseen. Julkaisemme asiasta mielellämme myös RoPS-kannanoton:
(Kommentti, 12.8.2009 - 'RT', sähköposti): RoPS-nörttifanit löysivät netistä tietoja, pelilupa oli kuitenkin virallisesti myönnetty. Tuskin KuPS-johto tiedosti - tietoja oli pimittäneet agentit kai molemmissa päissä. Pelaaja itse tuskin edes tiesi pykäläviidakosta ja pelilupaan vaikuttavista päivämääristä.
RoPS hävisi kentällä 3-0, sitä eivät itse voi koskaan unohtaa. En ole KuPS-fani itse, mutta toivon hartaasti, että KuPS vielä tällä kaudella ehtii RoPS-nörteillekin osoittamaan olevansa jalkapalloilullisesti sarjapaikkansa arvoisia. Jos KuPS putoaa nyt tuomittujen pisteiden marginaalilla, Rovaniemelle siitä jää paha lovi kunniakilpeen.
RoPS on aiemmin ollut minulle yhdentekevä, nyt tunteeni heräsivät. Kiistala antakoon nettinörtille kausikortin ilmaiseksi ensi kaudelle, millä tasolla pelaattekin.

(2.10.2009) Oikeusturvalautakunta palautti KuPS-RoPS:n tuloksen alkuperäiseksi.

Urheilun oikeusturvalautakunta antoi päätöksensä perjantaina (2.10.) Kuopion Palloseuran valituksesta 4.7. pelatun Veikkausliigaottelun KuPS – RoPS lopputuloksen muuttamisesta vierasjoukkueen hyväksi. Urheilun oikeusturvalautakunta päätyi asiassa KuPS:n kannalle ja palautti voimaan ottelun urheilullisen lopputuloksen.
KuPS voitti heinäkuussa pelatun liigaottelun 3-0, mutta RoPS valitti Suomen Palloliitolle (SPL) KuPS:aa ottelussa edustaneen Dickson Nwakaemen olleen edustuskelvoton. SPL:n toimisto päätti 7.7. hylätä RoPS:n valituksen, sillä Nwakaemen pelilupa oli pyydetty asianmukaisella tavalla ja edustusoikeus myönnetty sen hetkisten tietojen perusteella. RoPS valitti toimiston päätöksestä SPL:n vastalauselautakunnalle, joka kumosi päätöksen 10. elokuuta. Vastalauselautakunta perusteli eriävää päätöstään asiaan liittyvillä uusilla faktoilla. Vastalauselautakunnan päätöksen myötä RoPS tuomittiin ottelun voittajaksi maalein 3–0.
Perjantaina 2.10. saadun Urheilun oikeusturvalautakunnan päätöksen myötä asian käsittely on saatu päätökseen. Oikeusturvalautakunta totesi, että KuPS ei ollut käyttänyt RoPS-ottelussa pelioikeudetonta pelaajaa, eikä asiassa ollut kilpailumääräysten mukaisia perusteita määrätä KuPS:aa häviämään ottelu. Urheilun oikeusturvalautakunnan päätöksen myötä KuPS – RoPS – ottelun urheilullinen lopputulos (3-0) palautetaan voimaan.

RoPS jäi viimeiselle sijalle - putoaminen suoraan Ykköseen kaudeksi 2010.

>

Kakkonen:

Santa Claus ~ nousijana Kakkosessa - sijoitus: 10/14.

Kolmonen:

FC Muurola (Rovaniemi) ~ toinen peräkkäinen kausi Kolmosessa - putosi Neloseen.

Nelonen:

FC Rio Grande (Rovaniemi) ~ Nelosessa.

.

2010:

RoPS ~ pudonneena Ykkösessä: nousi heti takaisin Veikkausliigaan.

(31.5.2010) RoPS aloittanut Ykkösdivisioonassa muikeasti - johtaa kolmella pisteellä.

RoPS:in kausi 2010 Ykkösessä on alkanut menestyksekkäästi. Kuuden ottelukierroksen jälkeen RoPS johtaa sarjaa jo kolmen pisteen turvin, tilillä on viisi voittoa ja vain yksi tasapeli.

(31.7.2010): Rovaniemen Palloseura on Ykkösen toisen kierroksen juuri alettua (14 ottelua pelattuna) raivannut itselleen jo turvallisen tuntuisen johtopaikan: 1) RoPS 33p, 2) PK-35 Vantaa 26, 3) FC PoPa 25, 4) Viikingit 24 ja 5) FC Espoo 23.

Ykkönen 2010: RoPS nousi suoraan Veikkausliigaan kaudeksi 2011:

RoPS-valmentajana John Allen.

Kauden 2010 jälkeen alkoi RoPS:n ulkomaalaispelaajia jäädä kiinni vetolahjuspetoksista

RoPS:n kausi 2010 (ja ilmeisesti aiemmatkin) joutuivat outoon valoon, kun Rkp pidätti singaporelaisen Wilson Raj Perumalin suomalaisten jalkapallo-otteluiden tapahtumamuokkauksesta Aasian vedonlyöntivoittoja varten. RoPS-pelaajia joutui niputtain syytösten kohteeksi ja RoPS-johto joutui valmistautumaan tulevaan Veikkausliigakauteen erikoisissa olosuhteissa, kun pelaajalista päivittäin väheni vähenenmistään (RoPS erotti kaikki vehkeilyihin sekaantuneet ulkomaalaispelaajansa sitä mukaa, kun listaa poliisitutkinnasta heille tuli).


Kakkonen:

Santa Claus ~ toista peräkkäistä kautta Kakkosessa (lohko C).

(1.5.2010): Santa Claus kärsi 0-3-tappion avauspelissään Vaajakoskella:

Santa Clausin 'johtoporrasta' ennen kauden 2010 avausottelun FCV-Santa Claus alkamista Vaajakoskella (Jyskän tekonurmella) 1.5.2010 (S&J). Oikeassa reunassa Santa Clausin valmentaja Matti Hiukka, jonka pitkä pelaajaura kulki seuraavia latuja:
1995-98 RoPS, 1999-2000 Jokerit/Jokrut, 2001 HJK, 2002 TamU, 2002-03 Jokerit, 2003 RoPS, 2003 Ironi Rishon (Israel), 2004 RoPS, 2005 Santa Claus, 2006 RoPS ja 2006 FC Lynx.

Santa Claus teki ottelun aikana seuraavat vaihdot: 75 min ~ Joona Kortelainen (#19) (pois Peura) ja Jussi Vatanen (#10) (pois Pernu). Pelaajien numeroinneissa listassa hämmästyttäviä epätarkkuuksia.

Santa Clausin pelaajat palaverissaan ennen pelin alkua (kuvat: S&J).

Santa Claus-pelaaja #3 Janne Petäjäjärvi - SPL-nettisivun pelipöytäkirjassa ei ole lainkaan Santa Clausin numeroa #8, mutta ilmeisesti hän on Jukka Markkanen, jolla listassa numero #21. (S&J).

(FC Santa Clausin nettisivut ko. pelistä): FC Santa Clausin kausi jalkapallon Kakkosessa alkoi juuri niin kuin ei pitänyt. Valmennusjohto oli teroittanut, että vieraspeleihin on löydyttävä tällä kaudella toisenlainen ryhti.
Ei löytynyt ainakaan vapunpäivänä Vaajakoskella, missä kotijoukkue FC Vaajakoski mätti jo avausjaksolla kolme maalia, mikä oli myös pelin lopputulos 3-0 (3-0).
– Avausjakso oli meiltä ihan katastrofi. Kun kaikki menee pieleen niin tässä on lopputulos. Tällä esityksellä emme olisi voittaneet ketään tässä sarjassa, summasi FC Santa Clausin valmentaja Matti Hiukka.

(31.5.2010): Epäonnistuneen avauskierroksen Vaajakoski-vierailun jälkeen FC Santa Clausin kausi jatkui todella hyvin. Joukkue voitti kaikki neljä seuraavaa peliään ja johti lohkoaan toukokuun loppuessa pisteellä ennen Vaasan Kiistoa.

(31.7.2010): Viidentoista pelatun kierroksen jälkeen Santa Claus oli selvittänyt itselleen lohkossaan jo kahdeksan pisteen johtoaseman. Rovaniemeläisillä oli kasassa jo 33 pistettä, kun perässä tulevilla TP-47:llä oli koossa 27 pistettä ja FC Vaajakoskella 25 pistettä.
Selvä lohkovoitto Santa Clausia oli siis odottamassa, mutta SPL:n sarjasysteemimuutoksien vuoksi Kakkosen kolmesta eri lohkosta nousee yhteensä uskomattomasti vain yksi joukkue kauden päätteeksi Ykköseen. Lohkovoittajilla on siis edessään suoran nousun sijasta 'vain' karsintaottelut. Rannalle noususta jäävien lohkovoittajien tunteet SPL:n jatkuvaa sarjasysteemin sorkkimista kohtaan arvaa jo ennalta.

Santa Claus voitti Kakkosen C-lohkon, muttei selvinnyt karsintapeleistä Ykköseen.

Karsintapeleihin selvisivät lohkovoittajat HIFK, Ilves (Tampere) ja Santa Claus. HIFK voitti molemmat vastustajansa ja nousi Ykköseen. Santa Claus jäi Kakkoseen kaudelle 2011 ja harmittelee varmasti pitkään SPL:n ajoitusta pienentää Ykkösen joukkuemäärää juuri heidän voitokkaana syksynään 2010.

Nelonen:

FC Muurola (Rovaniemi) ~ pudonneena Nelosessa.

FC Rio Grande (Rovaniemi) ~ toista peräkkäistä kautta Nelosessa.

.

2011:

RoPS ~ nousijana Veikkausliigassa - porohissi toiminnassa - putosi heti takaisin Ykköseen.

RoPS-valmentajana aloitti John Allen ~ kesken kauden tilalle Matti Hiukka.

RoPS:n valmistautumista Veikkausliigakauteen häiritsi maaliskuussa 2011 julki tullut uutinen, jossa kerrottiin 'vedonlyöntiin ja sopupelien järjestämisiin' liittyneen singaporelaismiehen vangitsemisesta Suomessa. Pian vangittiin myös RoPS-pelaaja Christopher Musonda (Sambia).
Musonda oli tehnyt RoPS:n liigacup-otteluissa kaksi maalia. RoPS:in pelit olivat kuitenkin menneet melko kehnosti: RoPS-JJK 5-6, VPS-RoPS 3-0, RoPS-Jaro 2-5, RoPS-TamU 1-1 ja KuPS-RoPS 1-2.
Testipelaaja Francis Komben kanssa RoPS solmi sopimuksen (1+2). Mies on tehnyt kaksi maalia RoPS:n liigacup-peleissä. Hänet esiteltiin Canal+:n studiolähetyksessä lauantaina 5.3.2011 - mies tuntui olleen melko pettynyt haastatteluhetkellä siihenastisiin RoPS-kokemuksiinsa: Jos jäisin loppu-urani ajaksi RoPS-paitaan, jäisi tunne, etten urallani ehtinyt saavuttaa mitään..

Edelliskaudella 2010 FC Santa Claus-joukkueen Kakkosesta nousukarsintoihin asti luotsannut Matti Hiukka toimii kaudella 2011 RoPS:n kakkosvalmentajana John Allenin kaverina.

Helsingin Sanomat uutisoi 23.6.2011 RoPS-pelaajien edelliskauden (2010) Ykkösen peleissään käyttämistä veikkauslahjussysteemeistä. Zeddy Saileti vakuutteli syyttömyyttään HS-uutisessa 21.7.2011.



(Helsingin Sanomat, 29.1.2012): Kymmenen RoPS-pelaajaa sai tuomion vilppipeleistä:
Singaporelainen ottelunjärjestäjä Wilson Raj Perumal sai käräjillä kahden vuoden ehdottoman vankeustuomion. Hän syyllistyi tuomion mukaan lahjomiseen elinkeinotoiminnassa, väärennykseen, valtionrajarikokseen ja haitantekoon virkamiehelle. Rangaistusta kovensi kuuluminen kansainväliseen rikollisryhmään ja lievensi avunanto rikosten selvittämisessä.
Yhdeksän RoPS:n entistä pelaajaa tuomittiin lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa. He saivat ehdollista vankeutta: Chanda Mwaba ja Christopher Musonda 1 vuoden ja 8 kuukautta, Chileshe Chibwe ja Stephen Kunda 1 vuoden ja 6 kuukautta, Nchimunya Mweetwa ja Godfrey Chibanga 1 vuoden ja 4 kuukautta ja Francis Kombe 6 kuukautta.
Oman maansa pääsarjassa nyt pelaavat georgialaisveljekset Pavle ja Valter Khorguashvili saivat 10 kuukauden tuomion. Kuuden pelaajan tuomiota kovensi tekojen pitkäaikaisuus. Ehdollisuutta puolsi muun muassa ensikertalaisuus. Vilpillisiksi todettiin 26 jalkapallo-ottelua kausina 2008–2011.

Veikkausliiga 2011:
RoPS jäi Veikkausliigassa viimeiseksi (12.) ja putosi suoraan takaisin Ykköseen.


Kakkonen:

Santa Claus ~ kolmatta peräkkäistä kautta Kakkosessa.

Joulun 2010 aikaan rovaniemeläinen kakkosen joukkue Santa Claus herätti yllättäen huomiota maailman lehdistössä. Ensiksi seurasta kirjoitti italialainen lehti ja perässä seurasi espanjalainen 2,8 miljoonan päivittäisen lukijan Marca-lehti.
Helsingin Sanomat teki seuran kansainvälisestä medialäpimurrosta oman juttunsa 12.1.2011. Seuran markkinointipäällikkö Jukka Markkanen hehkuttelee kohun aiheuttamista uusista mahdollisuuksista - espanjalaisen suurseura Espanyolin saapumisesta pelaamaan kesällä 2011 Rovaniemelle on ollut varovaista keskustelua.

Nelonen:

FC Muurola (Rovaniemi) ~ toista peräkkäistä kautta Nelosessa - nousi Kolmoseen.

FC Rio Grande (Rovaniemi) ~ kolmatta peräkkäistä kautta Nelosessa (ei enää seuraavalla kaudella).

.

2012:

RoPS ~ pudonneena Ykkösessä: nousi heti takaisin Veikkausliigaan (= "porohissi").

(4.7.2012) RoPS kasvatti nousujohtoaan KooTeePee-voitollaan (3-0) jo kahdeksaan pisteeseen.


Alkukättelyt menossa Kotkassa 4.7.2012 (vas. Ndukaku, Rivera, Turcios ja Peura)* kuva: S&J.

RoPS-kokoonpano FC KooTeePee-ottelussa (4.7.2012): (mv) 30. Mikko Vilmunen, 2. Albin Granlund, 6. Ndukaku (Udoka Alison), 8. Tuomo Könönen, 13. Joonas Pennanen (22. Mika-Matti Maisonvaara, 76min), 7. Tuomas Tyystälä (18. Toni Vesala, 90min), 10. Jose Manuel Rivera, 21. Emenike Uchenna Mbachu (4. Jukka Yrjänheikki, 83min), 55. Victor Turcios, 9. Mika Lahtinen ja 23. Antti Peura (varamaalivahti: 1. Pauli Tuisku).


RoPS puolusti maaliaan joukkovoimalla Kotkassa (4.7.2012 * S&J).


RoPS-valmentaja Kari Virtanen ei tainnut pitää HS-jutun (7.7.2012) ilmaisusta "Porohissi-RoPS" * kuva S&J - 4.7.2012).

Pelaajaurallaan Kari Virtanen (s.1958) ehti pelata monessa seurassa: PiPS (1976), TPS (1977-79), IFK Eskilstuna, Ruotsi (1980-81), TPS (1982), AIK, Ruotsi (1983-85), RoPS (1986-87), KePS (1988-89) ja Kumu (1990).


Kakkonen:

FC Santa Claus neljättä peräkkäistä kautta Kakkosessa ~ putosi Kolmoseen (ja ilmoitti konkurssista).

Kolmonen:

FC Muurola (Rovaniemi) ~ nousijana Kolmosessa - putosi heti takaisin Neloseen.

Nelonen:

FC Lynx/A ~ Nelosessa.

.

2013:

RoPS nousijana Veikkausliigassa ~ valmentaja: Kari Virtanen - sijoitus: 11/12 (sarjapaikka säilyi suoraan).


Kolmonen:

FC Santa Claus mennyt konkurssiin ~ 'FC Santa Claus AC' jatkoi entisen seuran savuavilta raunioilta..


Nelonen:

RoPo (Rovaniemen Harrastefutis r.y.) * aloitti Nelosessa.

FC Muurola ~ pudonneena Nelosessa:

FC Muurolan pelaajalistaa kaudelta 2013: Kimmo Savolainen, Markus Pylväs, Pauli Kaarlejärvi, Veli-Matti Oinas, Harri Hirvelä, Olli Rannanlahti, Janne-Pekka Piispanen, Juho Korkeakangas, Mika Kilpala, Zabi Yawari, Jyri Memonen, Juha Mikkola, Ari Romakkaniemi, Ilari Mikkola, Jari Näsman, Tommi Luukinen, Risto Hiltunen, Pietari Holm, Rami Mäki, Valtteri Ronkainen, Samuli Kaisanlahti ja Petteri Hyvönen, Juho Pernu, Sami Mansikkasalo ja Juha-Matti Ulkuniemi.

2014:

RoPS ~ toinen peräkkäinen kausi Veikkausliigassa ~ uutena RoPS-valmentajana aloitti Juha Malinen ~ sijoitus 10/12.


Kolmonen:

FC Santa Claus AC - toista peräkkäistä kautta "uutena seurana" Kolmosessa - nousi Kakkoseen.

Nelonen:

RoPo (Rovaniemen Harrastefutis r.y.) * toista peräkkäistä kautta Nelosessa - nousi Kolmoseen.

FC Muurola ~ toista peräkkäistä kautta Nelosessa:

FC Santa ("2") ~ aloitti Nelosessa:

.

2015:

RoPS ~ kolmas peräkkäinen kausi Veikkausliigassa - voitti HOPEAMITALIT (2/12) Juha Malisen johdolla.

Alkukierrosten vaikeuksien jälkeen "Porohissi" (= RoPS) jumittuikin tällä kertaa ylimpiin kerroksiin!

(20.9.2015): RoPS voitti tärkeässä kärkikamppailussa HJK:n Helsingissä puhtaasti 2-0!

(RoPS, 20.9.2015): (mv) Tomer Chencinski - Abdou Jammeh, Faith Friday Obilor, Ville Saxman, Juha Pirinen (Stewart Tramaine), Janne Saksela, Moshtagh Yaghoubi (David Ramandingaye), Mika Mäkitalo, Antti Okkonen, William Oluremi John ja Aleksands Kokko (Eero Markkanen). Vaihdossa: (mv) Juhani Kangas, Jarkko Lahdenmäki, Tomas Hradecky ja Simo Roiha. Maalit: Kokko ja Markkanen. Valmentaja: Juha Malinen.


Kakkonen:

FC Santa Claus AC ~ nousijana Kakkosessa.

Kolmonen:

RoPo (Rollon Pojat * Rovaniemen Harrastefutis r.y.) * nousijana Kolmosessa.


Nelonen:

FC Muurola ~ kolmatta peräkkäistä kautta Nelosessa:

FC Santa/2 ~ toista peräkkäistä kautta Nelosessa - nousi Kolmoseen.

.

2016:

RoPS ~ Neljäs peräkkäinen kausi Veikkausliigassa - Malinen jatkoi ~ sijoitus: 6/12.


Kakkonen (lohko C):

FC Santa Claus AC toista peräkkäistä kautta Kakkosessa. - putosi Kolmoeen.


Kolmonen (Pohjois-Suomen piiri):

FC Santa/2 nousijana Kolmosessa - putosi takaisin Neloseen.

Rollon Pojat (RoPo) toista peräkkäistä kautta Kolmosessa ("nousukiellossa").


Nelonen (Pohjois-Suomen piiri * Lappi):

FC Muurola neljättä peräkkäistä kautta Nelosessa (ei enää seuraavalla kaudella).

.

2017:

RoPS ~ Viides peräkkäinen kausi Veikkausliigassa (Malisen viimeinen kausi) ~ sijoitus: 7/12.

Vasemmalta: (k) Robert Taylor (Suomi) (-18 * poistui), (k) Saku Ylätupa (HJK-laina) ja (p) Juuso Hämäläinen.

RoPS (huhtikuu 2017): Valmentaja: Juha Malinen, Maalivahdit: Antonio Reguero, Juhani Kangas ja Ricardo Schuck Friedrich.
Puolustajat: David Nii Addy, Ivan Tatomirovic, Juuso Hämäläinen, Leo Väisänen, Lassi Järvenpää ja Juho Hyvärinen.
Keskikenttä: Sani Kaita, Antti Okkonen, Robert Taylor, Saku Ylätupa, Eetu Muinonen, Anselmi Nurmela, Cem Fäläk, Pyry Hannola ja Aapo Heikkilä.
Hyökkääjät: Sakari Tukiainen, Timo Stavitski, Simo Roiha, Emeka Friday Eze ja Jarkko Luiro.

Vasemmalta: (p) Ivan Tatomirovic (Serbia) (-18 * IFKM) ja (p) David Addy (Ghana) (-18 * FK Riga, Latvia * -19 Ilves).


Kolmonen (Pohjois-Suomen piiri):

FC Santa Claus AC pudonneena Kolmosessa.

Rollon Pojat (RoPo) kolmatta peräkkäistä kautta Kolmosessa.


Nelonen (Pohjois-Suomen piiri * Lappi):

FC Santa pudonneena Nelosessa (ei mukana seuraavalla kaudella).

Rovaniemi United (Roi Utd) aloitti Nelosessa - nousi Kolmoseen.

.

2018:

RoPS ~ kuudes peräkkäinen kausi Veikkausliigassa * Toni Koskela uutena päävalmentajana.
RoPS sijoittui toiseksi - hopeamitalit!


(14.4.2018 * Veikkausliiga): VPS-RoPS 0-1.

(RoPS * 14.4.2018): (mv) Antonio Reguero - Taye Taiwo, Juuso Hämäläinen, Leo Väisänen, Juho Hyvärinen, Wato Kuate, Lucas Lingman (Antti Okkonen), Eetu Muinonen, Lassi Lappalainen, Simo Roiha (Filip Ivanovski) ja Agnaldo Moraes (Aapo Heikkilä). Vaihdossa: (mv) Jarkko Ojaniemi ja Jems Geffrand. Maali: Lappalainen. Lainamiehet: Lingman (HJK), Agnaldo Moraes (Molde). Päävalmentaja: Toni Koskela.

Nigerialainen (p) Taye Taiwo tuli Rovaniemelle kesällä 2018 Eskilstunasta (HJK:ssa kaudet 2015-16).

(22.4.2018 * Veikkausliiga * 4. kierros): RoPS jatkaa puhtaalla pelillä (ilman päästettyjä maaleja) Veikkausliigan kärjessä: RoPS-PS Kemi 3-0.

(RoPS * 22.4.2018): (mv) Antonio Reguero - Taye Taiwo, Juuso Hämäläinen (Jems Geffrard), Leo Väisänen, Lassi Järvenpää, Wato Kuate, Lucas Lingman, Eetu Muinonen, Lassi Lappalainen (Antti Okkonen), Filip Ivanovski ja Agnaldo Moraes (Aapo Heikkilä). Vaihdossa: (mv) Juhani Kangas, Simo Roiha, Fugo Segawa ja Matheus Caliman. Maalit: Lappalainen, Ivanovski ja Agnaldo Moraes. Päävalmentaja: Toni Koskela.

Vasemmalta: (k) Lassi Lappalainen (-19 * HJK), (p) Leo Väisänen (-19 * Den Bosch, Hollanti) ja (k) Lucas Lingman (kaikki HJK-taustaisia).


(25.4.2018 * Veikkausliiga * 5. kierros): Viides peräkkäinen voitto - sarjajohdossa viisi pistettä HJK:n edellä: RoPS-FC Lahti 2-0.

(RoPS * 25.4.2018): (mv) Antonio Reguero - Taye Taiwo, Jems Geffrard , Leo Väisänen, Juho Hyvärinen, Wato Kuate, Antti Okkonen, Eetu Muinonen (Lassi Järvenpää), Aapo Heikkilä, Simo Roiha (Lucas Lingman) ja Agnaldo Moraes (Lassi Lappalainen). Vaihdossa: (mv) Jarkko Ojaniemi, Fugo Segawa, Rasmus Degerman ja Filip Ivanovski. Maalit: Lappalainen ja Agnaldo Moraes. Lainamies: Agnaldo Moraes (Molde). Päävalmentaja: Toni Koskela.

Vasemmalta: (p) Lassi Järvenpää (-19 * IFKM), (k) Aapo Heikkilä (-19 * AC Oulu) ja (h) Simo Roiha (-19 * KPV).

(28.4.2018 * Veikkausliiga * 6. kierros): Voittoputki katkesi ~ ei silti vieläkään päästettyä maalia: TPS-RoPS 0-0.

(RoPS * 28.4.2018): (mv) Antonio Reguero - Taye Taiwo, Jems Geffrard , Leo Väisänen, Juho Hyvärinen, Wato Kuate (Aapo Heikkilä), Antti Okkonen, Eetu Muinonen, Lassi Järvenpää (Simo Roiha), Filip Ivanovski ja Lassi Lappalainen. Vaihdossa: (mv) Jarkko Ojaniemi, Fugo Segawa ja Veka Pyyny. Päävalmentaja: Toni Koskela.


Kolmonen (Pohjois-Suomen piiri):

FC Santa Claus AC - toista peräkkäistä kautta Kolmosessa - putosi Neloseen.

Rovaniemi United (Roi Utd) - nousijana Kolmosessa.

Rollon Pojat (RoPo) neljättä peräkkäistä kautta Kolmosessa.

RoPS/2 - aloitti Kolmosessa (ehkä FC Santan jatkumona?) - nousi Kakkoseen.

.

2019:

RoPS ~ seitsemäs peräkkäinen kausi Veikkausliigassa * Toni Koskela jatkoi päävalmentajana - sijoitus: 10/12.


(3.4.2019 * Veikkausliiga * 1. kierros): KuPS-RoPS 2-2.

(RoPS * 3.4.2019): (mv) Damjan Shishkovski - Taye Taiwo, Atte Sihvonen , Mohamadou Sissoko (Matias Tamminen), Juho Hyvärinen, Sergio Llamas, Lucas Lingman, Henrik Ölander, Tarik Kada (Tommi Jäntti), Sampo Ala ja Agnaldo Moraes. Vaihdossa: (mv) Mikko Rantala ja Kalle Katz. Maalit: Sihvonen ja Ala. Päävalmentaja: Toni Koskela.


(7.4.2019 * Veikkausliiga * 2. kierros): RoPS-FC Honka 1-2.

(RoPS * 7.4.2019): (mv) Damjan Shishkovski - Taye Taiwo, Atte Sihvonen , Mohamadou Sissoko, Juho Hyvärinen (Niklas Jokelainen), Sergio Llamas, Lucas Lingman, Henrik Ölander (Tuomas Kaukua), Tommi Jäntti (Tarik Kada), Sampo Ala ja Agnaldo Moraes. Vaihdossa: (mv) Juhani Kangas, Matias Tamminen, Eetu Muinonen ja Kalle Katz. Maali: Jokelainen. Päävalmentaja: Toni Koskela.

Vasemmalta: (p) Atte Sihvonen (-19 * EIF), (p) Juho Hyvärinen (oma kasvatti), (k) Sergio Llamas (Espanja * -19 * Alaves) ja (h) Sampo Ala (17v.) (-19 * RoPS A-jun.).


(Veikkausliiga * 14.4.2019 * Seinäjoella): KPV-RoPS 0-1.

(RoPS * 14.4.2019): (mv) Damjan Shishkovski - Taye Taiwo, Kalle Katz, Atte Sihvonen , Mohamadou Sissoko, Niklas Jokelainen (Eetu Muinonen), Lucas Lingman, Henrik Ölander, Tommi Jäntti (Juho Hyvärinen), Tarik Kada (Youness Rahimi) ja Agnaldo Moraes. Vaihdossa: (mv) Mikko Rantala, Matias Tamminen ja Tuomas Kaukua. Maali: Hyvärinen. Päävalmentaja: Toni Koskela.


(22.5.2019): RoPS:in päävalmentaja Toni Koskela tarttui kesken kaiken Lehkosuon erottaneen HJK:n rahasyöttiin - tilalle Pasi Tuutti.


Kakkonen:

Rovaniemen Palloseura/2 * aloitti Kakkosessa (C) * runkosarjan jälkeen 2/12 * nousukarsintasarjan jälkeen 3/4 (ei noussut).


Kolmonen (Pohjois-Suomen piiri):

Rovaniemi United (Roi Utd) - toista peräkkäistä kautta Kolmosessa.

Rollon Pojat (RoPo) - viidettä peräkkäistä kautta Kolmosessa.


Nelonen (Pohjois-Suomen piiri):

FC Santa Claus AC - pudonneena Nelosessa (ei mukana seuraavalla kaudella).

.

2020:

Veikkausliiga 2020:

LINKKI: RoPS * Veikkausliigassa 2020 (erikoissivullemme).


Kakkonen:

Rovaniemi Football Academy - (RFA) - toista peräkkäistä kautta (uudella nimellä tosin) Kakkosessa (ed. kaudella RoPS/2).

(Kakkonen C-lohko * koronakauden viivästynyt avauskierros: 13.6.2020): FC Vaajakoski-RFA 0-2.

(RFA * 13.6.2020): (mv) Mikko Rantala, Joona Lahdenmäki, Akseli Kantola, Severi Salmirinne (Eerik Kantola), Tuomas Kaukua (Roni Pietsalo), Rasmus Degerman, Kirill Bullat, Jonne Koistinen, Karam Hadhoud, Sampo Ala ja Jarkko Luiro (Antti Salmi). Vaihtomies: (mv) Pauli Tuisku. Maalit: Luiro ja Degerman (rp). Päävalmentaja: Aleksi Tanner (apuvalmentajat: Olli-Pekka Piisilä - Santeri Lahtinen).


Kolmonen:

Rovaniemi United (Roi Utd) - kolmatta peräkkäistä kautta Kolmosessa.

Rollon Pojat (RoPo) - kuudetta peräkkäistä kautta Kolmosessa.

Päävalmentaja: Hietanen Jari * Valmentaja: Kutila Matti, Syväjärvi Ville * Joukkueenjohtaja: Kunnari Kimmo, Montonen Kai * Puheenjohtaja: Hyvönen Petteri.

.

2021:

LINKKI: RoPS * Veikkausliigassa 2021 (erikoissivullemme).


Kakkonen:

Rovaniemi Football Academy - (RFA) - kolmatta peräkkäistä kautta Kakkosessa (ei jatkanut seuraavalla kaudella).


Kolmonen:

Rovaniemi United (Roi Utd) - neljättä peräkkäistä kautta Kolmosessa.

Rollon Pojat (RoPo) - seitsemättä peräkkäistä kautta Kolmosessa.

.

2022:

LINKKI: RoPS * Kakkoseen pudottautuneena * 2022 (erikoissivullemme).


Kolmonen:

Rovaniemi United (Roi Utd) - viidettä peräkkäistä kautta Kolmosessa.

Rollon Pojat (RoPo) - kahdeksatta peräkkäistä kautta Kolmosessa.


Vitonen:

FC Santa Claus - taas palanneena - aloitti Vitosesta.

.

LINKKI: RoPS * Veikkausliigassa 2020 (jatkuu erikoissivullemme).

Jalkapallosivuston etusivulle.