Porin juomatehtaista:
(Svala & Joutsi * 27.12.2012 ~ viimeisimmät lisäykset: 11.4.2014)

Porilaisten juomatehtailijoiden käyttämiä etikettejä:

A) Mika Svensberg lähetti 18.12.2012 kokoelmistaan kuvat neljästä tyylikkäästä porilaisesta pulloetiketistä, joissa mainitut juomanvalmistajat olivat D.V.Widbom, John Bohm, A.G.Hagner ja C.G.Corell. Tyyliltään yllättävänkin 'kansainvälistä' porilaista juomatehtailua.
Punssin 'määritelmä' piti tarkistaa: Punssi on arrakilla maustettu makeahko likööri. Punssi levisi Ruotsiin ja Suomeen 1700-luvun alkupuolella, kun maahan alettiin tuoda Jaavasta arrakkia eli palmun mehusta, yrteistä, riisistä ja melassista käyttämällä ja tislaamalla valmistettua alkoholijuomaa. Punssi valmistettiin sekoittamalla arrakkia, vettä, sokeria ja sitruunamehua, myöhemmin juomaan alettiin lisätä myös paloviinaa. Alun perin punssi nautittiin aina kuumana. 1800-luvun puolivälissä punssia alettiin valmistaa teollisesti, jolloin sen tarjoaminen kylmänä kahvin kera yleistyi. Vielä nykyisin myös kylmä punssi tarjoillaan usein lasikupeista. Kuumaa tai kylmää punssia tavataan etenkin Ruotsissa juoda hernekeiton kanssa, mutta myös Suomessa punssin kulutushuippu osuu laskiaiseen, jolloin hernekeittoa nautitaan runsaasti.

(Mika Svensberg, sähköposti 19.12.2012): Minunkin mielestäni etiketit ovat kauniita. Silloin ei vielä niitä koristanut mitkään viivakoodit. Tosi monesta tehtailijasta ym. en ole pystynyt ottamaan selvää kuin koska kyseinen herra/rouva on elänyt. On aika haastavaa etsiä tietoa. Mulla on muitakin viina-, limsa- ja olutetikettejä eri tehtaista.. Joistakin tehtaista myös katuosoitteita tiedossa, mutta varsinkin nuo viinatehtaat on vielä aika "hukassa". Ihan parista on joku tieto, missä ovat sijainneet.

(Mika Svensberg, sähköposti 20.12.2012): Tuli vielä mieleeni näistä viinaetiketeistä... Kuulemani mukaan porilaiset liikemiehet (ei suinkaan kaikki) aikoinaan ostivat ulkomailta tynnyreittäin alkoholijuomia, jotka laivattiin Suomeen ja pullotettiin vasta täällä ja samalla laitettiin etiketit pulloihin. Joten kaikki eivät olekaan valmistaneet niitä itse Porissa - vain pullottaneet.

(Mika Svensberg, sähköposti 22.12.2012): Muutamia osoitteitakin on tiedossa: A) Kaljakumppanit Nyäng & Grönroos, Tandefeltinkatu 13 (nykyinen Maaherrankatu) puh.816; B) Porin kaljatehdas, Maantiekatu 8 puh.920, omistaja M.Rolig; C) Mäkisen kauppaliike, Pori Aittaluodonkatu 10 puh. 624; D) Mäkisen kauppaliike 'Mehu-ja virvoitusjuomatehdas', pori puh.624 ja 325.

Mika Svensberg lähetti 11.1.2013 kokoelmistaan nämä porilaisen Toivo-juomatehtaan käyttämät etiketit.



Lisää porilaisia 'historiallisia' juomaetikettejä (mm. 'Porin Juoma Oy').

Porilaisten juomatehtaiden historiasta lisää:

B) Markku Harell lähetti tämän kuvan 10.4.2014 seuraavin saatesanoin: F.V.Petrellin viinanpolttimo. Osuusliike Kansa R.L. osti maaliskuussa 1923 kiinteistön (kuvassa) osoitteessa Katariinankatu 1. Aiemmin oli tiloissa toiminut F.V.Petrellin viinanpolttimo, joka oli perustettu vuonna 1896 ja silloin osoite ilmoitettiin Katariinankatu 59/2,kyse on samasta ositteesta ja talosta.


Markku Harell (10.4.2014): Ölbryggerier C.F Beckman, Beckmanin olutpanimo, perustettu 1853 - sijainnut silloisen tiilitehtaan alueella.


Markku Harell (10.4.2014): Osa 'juomatehtailijoitsa' oli vain välittäjiä/pullottajia. Näin oli esim. kauppias F.E. Fagerström osoitteessa Nikolainkatu 2 (nyk. Valtakatu), mutta etiketit olivat huolellisesti tehtyjä.


Markku Harell (10.4.2014): Porin Etikka tehdas - J.Milan, perustettu 1856 - sijainnut osoitteessa Länsipuistokatu talo n:o 97.


Markku Harell (10.4.2014): Kuninkaallinen polttimo (Krono Bränneriet) - Vuonna 1777 rakennettiin Aittaluodolle kuninkaallinen viinan polttimo. Vuoden 1799 Porin kartassa nykyinen Aittaluodonkatu kulkee nimellä 'Wägen till förra Krono Bränneriet'. Samaan aikaan kaikki yksityinen poltto kiellettiin. Kaupungin polttimon omistivat vuonna 1803 Everstiluutnantti Kaarle Stjernvall ja luutnantti Kustaa Claren vuokraajina.


(Markku Harell, sähköposti 10.4.2014): Muutama osoite: Björneborgs Bayerska Ölbryggeribolag (1853) Nikolaigatan 54 II, Fr.Er. Grönvalls (1873) Konstantinsgatan 82 II, Fr. Grönvalls (1862) Annegatan 67 II ja L.G. Östlings (1873) Annegatan 69 II.

LINKKI: Takaisin Porin kaupungin sivullemme #9.