86) Hokka * Mannila:

(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 3.2.2017)


Antero Manninen, Kangasniemen historia, osa 1 (1953) ~ Kangasniemen kylien vaiheita:
"HOKANNIEMI on syntynyt Synsiön ja Vanhanmäen kymmenkuntiin kuuluvista Hokkasten anekeista. Kylän asutus lienee varsin vanhaa siitä päätellen, että v. 1561 Hokkasia ei esiintynyt maanomistajina missään muualla Suur-Savossa.
Kenties Hokanniemi ja Mannila muodostivat Savilahden asutuskeskuksen uloimman luoteisen etuvartion. Vielä 1500-luvun puolivälissä hallitsi Heikki Hokkanen verrattomasti suurinta osaa kylän alueesta yksin, mutta sata vuotta myöhemmin tilojen lukumäärä vakiintui 18:ksi. Vaikka maantarkastuskirja ilmoittaakin kaikkien isäntien, yhtä lukuunottamatta, olleen sukunimeltään Hokkasia, oli kaiketi suorastaan käytännöllisistä syistä ollut pakko ottaa käyttöön sellaisia lisänimiä kuin Spanni ja Tulla (Tulli). Ne esiintyvät 1600-luvun asiakirjoissa milloin yksinään, milloin yhdessä Hokkas-nimen kanssa ja muuttuvat vähitellen suoranaisiksi sukunimiksi.
V. 1664 sijaitsi kylän taloista kahdeksan Niininiemellä, viisi Laasianniemellä, neljä Simpiänniemellä ja yksi Pajuniemessä. Kahdella kylän tiloista (Suoranta ja Alatalo) oli laaja ja arvokas Vihaisen mäen metsäkappale (nyk. Vihavenkylässä).
Vuosisadan lopulla kylään ilmestyi uusia sukuja, ja kun mahdollisesti myös Arkko-suku irtaantui alkuperäisestä Hokkasten sukupuusta, on Hokkasten valta-asema nimikkokylässään vähitellen heikentynyt, mutta suku on siellä edelleen runsaslukuisesti edustettuna.
Kylään kuuluvat kolme Gustaf von der Pahlenin rälssiin kuulunutta tilaa esiintyvät 1600-luvulla usein omana Simpiänniemen kylänään. Joskus tavataan myös nimitys Hokkaniemi eli Simpiälä."(Antero Manninen, 1953).


A) Kuvassa on 1800-luvun alkupuolella tehty, alkujaan tuohikattoinen luhtiaitta Hokan Hannulassa. (Pitäisi olla 'Hannola') (kuva ja kuvateksti: Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38).
Tämä kuva on Toini-Inkeri Kaukosen (Niemimaa) kesien 1937-38 aikana valmistamasta tutkimuksesta Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanomaisista rakennuksista (Savotar IV ~ 1949, Savolaisen osakunnan kotiseutujulkaisuja).

Hokan perinnekirja Ken Hukassa, ei hukassa (1988) kertoo kyllä vastoin Kaukosen kuvatekstiä, että kyseisen tilan nimi on todellisuudessa Hannola (ei siis Hannula). Perinnekirjan ilmestymisen aikaan (1988) tilan omistajina ovat olleet Raili ja Erkki Hokkanen.
Sivulta 178 samaisesta perinnekirjasta löytyy myös mielenkiintoinen kuva, jossa ylemmässä, vuosien 1937-38 kuvassa ollut luhtiaitta näkyy hyväkuntoisena aivan kuvan oikeassa reunassa (vrt. aitan portaat):


(Kuvateksti perinnekirjassa ~ 1988): "Hannolassa on palkittu pihapiiri, joka ei tässä kuvassa pääse oikeuksiin. Kuva otettu aikaisin keväällä. Kuva: Erkki Hokkanen".
Kuvaa seuraa teksti (kirjoittajaa ei ole mainittu): "Kylämme asuinrakennuskanta on viimeisenä vuosikymmenenä uusiutunut melko rajusti. Uusia taloja on rakennettu ja toisia peruskorjattu. Kylämme asumistaso on noussut nykyaikaiseksi. Pihat on laitettu kauniiksi ja viihtyisiksi. Jos on asunnot rakennettu ja korjattu niin on myös talouspuolella navetoita ajanmukaistettu ja peruskorjattu, joten elämä kylällämme on mennyt eteenpäin huimaa vauhtia (1988)".

Hokan perinnekirjasta Ken Hukassa, ei hukassa (1988) löytyy myös tietoa kyseisen Hannolan tilan historiasta (s. 112):
Kantatila on ollut Hokanniemi 10 ~ Hannola. Kantatilasta on muodostunut 1800-luvun aikana neljä päätilaa: 1) Ala-Hannola, 2) Ylä-Hannola (Hannola) (kuvissa ylh.) , 3) Heinävehmas ja 4) Sarvuli.


B) Otto Mannisesta kertovalla edellisellä sivulla #85 esiteltiin Hellevi Arjavan toimittama mielenkiintoinen kirja Juuret Rasikankaalla ~ Otto Mannisen ja hänen sisarustensa kirjeenvaihtoa 1897-1913 (Suomen Kirjallisuuden Seura ~ 2001).
Kyseisen kirjan alkuaukeamalla on julkaistu ylh. kuvassa näkyvä karttapiirros Hokanniemen taloja 1900-luvun alussa (Tuija Jantunen, Geodoc Oy, 2000). Kartasta käy erittäin havainnollisesti ilmi Hokanniemen asutuksen sijoittuminen alueelle talokohtaisesti.

Hokanniemen, Mannilan ja Ukonniemen päätilat:

Hokan perinnekirjasta Ken Hukassa, ei hukassa (1988) löytyy erittäin selkeästi dokumentoitu historiikki Hokanniemen, Mannilan ja Ukonniemen päätiloista (Veikko Hokkanen, sivut 102-127). Tekijä on käyttänyt työssään tietolähteinä Kangasniemen maarekisteriä vv. 1828-1984 ja Kangasniemen kirkonkirjoja vv. 1734-1962.
Tekijä Veikko Hokkanen kirjoittaa (1988): "Maarekisterin mukaan kantatiloja oli isonjaon jälkeen (1828-1843) Hokanniemellä 18, Mannilassa 4 ja Ukonniemellä 2 (toinen Vaimosniemen puolella). Puolentoistavuosisadan aikana ovat kantatilat lohkomisten kautta pirstotuneet pienemmiksi tiloiksi."

Tähän kuvaruutuun olemme tehneet Veikko Hokkasen suuritöisestä selvityksestä seuraavan rakennetiivistelmän omaa opiskelua helpottamaan (uusien tilojen numerointi vain tilastointia helpottamaan):

Kantatila - Hokanniemi 1 ~ Puuska: vuoden 1988 tilanne: 1) Harju-Puuska, 2) Vanha-Puuska, 3) Itä-Puuska (Purola) ja 4) Puuska.
Kantatila - Hokanniemi 2 ~ Pekko: 1) Kankaanmäki, 2) Lamminmäki, 3) Pekko ja 4) Vanhimmanmäki.
Kantatila - Hokanniemi 3 ~ Anttila: 1) Etelä-Anttila, 2) Lahdentaus (Anttila), 3) Etelä-Rasikangas ja 4) Pohjois-Rasikangas (Anttila).
Kantatila - Hokanniemi 4 ~ Pekkola: 1) Harju (Pataharju), 2) Hianranta (Hieta), 3) Niinimäki ja 4) Pekkola (Tornio).
Kantatila - Hokanniemi 5 ~ Käikkälä: 1) Vanhapaikka ja 2) Käikkälä.
Kantatila - Hokanniemi 6 ~ Alatalo: 1) Alatalo, 2) Leppäniemi ja 3) Pajupuro.
Kantatila - Hokanniemi 7 ~ Suoranta: 1) Etelätalo, 2) Pohjoistalo, 3) Suoranta ja 4) Niemelä.
Kantatila - Hokanniemi 8 ~ Perttula: 1) Etelä-Perttula, 2) Pohjoisperttula ja 3) Honkakangas.
Kantatila - Hokanniemi 9 ~ Saukko: 1) Ala-Saukko, 2) Ylä-Saukko, 3) Lamminniemi ja 4) Tähtiniemi.
Kantatila - Hokanniemi 10 ~ Hannola: 1) Ala-Hannola, 2) Ylä-Hannola (Hannola), 3) Heinävehmas ja 4) Sarvuli.
Kantatila - Hokanniemi 11 ~ Marttila: 1) Marttila, 2) Käräjäniemi ja 3) Pajuniemi.
Kantatila - Hokanniemi 12 ~ Ristola: 1) Heikinmäki, 2) Rantala, 3) Ristola ja 4) Simpiä.
Kantatila - Hokanniemi 13 ~ Kerinkanta: 1) Alatalo (Kerinkanta), 2) Keskitalo ja 3) Pohjoistalo.
Kantatila - Hokanniemi 14 ~ Laurila: 1) Haukilahti, 2) Pyytysenmäki, 3) Alatalo (Eteläpelto) ja 4) Heponiemi.
Kantatila - Hokanniemi 15 ~ Lauttala: 1) Ahola, 2) Perttu (Lauttala), 3) Ala-Seppä ja 4) Ylä-Seppä.
Kantatila - Hokanniemi 16 ~ Partti: 1) Hyytiä (Partti), 2) Lähteen-Partti, 3) Etelä-Partti ja 4) Kansseli.
Kantatila - Hokanniemi 17 ~ Yrjölä: 1) Yrjölä ja 2) Puikkonen (Päivälänmäki).
Kantatila - Hokanniemi 18 ~ Pöyhönmäki: 1) Ala-Iitti, 2) Iitti (Ylä-Iitti), 3) Mustamäki ja 4) Pöyhönmäki.
Kantatila - Mannila 1 ~ Pekko: 1) Ala-Pekko ja 2) Pekko.
Kantatila - Mannila 2 ~ Anttila: 1) Anttila, 2) Auerlahti ja 3) Alanko.
Kantatila - Mannila 3 ~ Paavola: 1) Piertiö, 2) Vanhapaikka (Kurkikallio), 3) Pohjoistupa ja 4) Mäntylä.
Kantatila - Mannila 4 ~ Tuomala: 1) Alatupa, 2) Aapro (Itätupa), 3) Itätupa (Honkonen), 4) Keskitupa, 5) Kirsi ja 6) Pajuniemi (Pesonen).
Kantatila - Ukonniemi 2 ~ Kuitula: 1) Alatalo, 2) Hietanen, 3) Keskitalo, 4) Pitkäjärvi, 5) Länsi-Pirkäjärvi, 6) Pulliainen, 7) Tissari ja 8) Ylätalo.


Kuinka paljon edelläolevaan taulukkoon on tullut muutoksia sitten vuodesta 1988 tähän päivään (tammikuu 2008) mennessä? Kaikki lisätiedot tästä aiheesta ovat hyvin tervetulleita.
Veikko Hokkasen ansiokkaasta alkuperäisselvityksestä Hokan perinnekirjasssa käy selville erittäin havainnollisesti kaikkien yllälistattujen tilojen omistajavaihdokset (vuoteen 1988 asti).
Luettelo kertoo vuoden 1988 aikoihin Hokan alueella olleen hiukan alle sata tilaa (tarkasti laskien 97) ~ taulukko sisältää siis kaikessa 'tilastokankeudessaankin' melko kattavan esityksen Hokan elämääkuhisevasta asuinyhteisöstä (jos tässä yhteydessä unohdamme kesäasutuksen osuuden).

Mainittakoon vielä, että Hokan perinnekirjassa on sivuilla 128-143 lisäksi (ryhmätyö-nimikkeen alla) erittäin mielenkiintoinen luettelointi entisestä vakituisesta asutuksesta, jossa on esiteltynä ja numeroituna 132 eri kohdetta (purettuja tai autioituneita rakennuksia). Suurella vaivalla kootun esityksen kruunaa vielä erinomainen aukeaman kokoinen kartta, mihin kyseiset kohteet on numeroillaan sijoitettu havainnollisesti paikoilleen (piirtänyt Eino Hokkanen). Kokonaisuutena jälleen kerrassaan upea ja loppuun asti viety suoritus tekijöiltään!

(Esko Ruhanen, sähköposti 23.7.2010): Taloluettelossa Mannilan talot - "Mannila 2 Anttila" on vaimoni esivanhempien asuttama paikka. Talo näkyy olevan vieläkin Anttila nimellä nykyajan kartoissa.


C) Kuvassa on Taipaleen tila Hokasta - talon rakennusryhmä. Vasemmalla raitti aittoineen, oikealla piha eli karjapiha navetoineen ja talleineen. Sauna, kota ja riihi oikealla kujan varrella, asuinrakennus läpikuljettava. (kuva ja kuvateksti: Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38). Tämä kuva on Toini-Inkeri Kaukosen (Niemimaa) kesien 1937-38 aikana valmistamasta tutkimuksesta Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanomaisista rakennuksista .

Kaukonen kirjoittaa (1937-38): Rakennusten ryhmitys: mökkiasumusten rakennukset ovat usein ilman erityistä järjestelmää ryhmittyneet asuinrakennusten ympärille. Yleisesti kuitenkin tällöin aitta on asuinrakennusta vastapäätä ja sauna kaivon luona.
Yleisintä on taloissa pihamaan jakautuminen raittiin (miespiha) ja karjapihaan, joiden ympärille rakennukset ovat ryhmittyneet. Jonkin verran esiintyy myös ilmeisesti vanhinta kantaa edustavaa yksipihaista talotyyppiä. Raitilla ovat eri tarkoituksiin varatut aitat ja raittikamareita, jos sellaisia vielä on. Karjapihan eli pihan laitamilla on vanhanaikaisissa taloissa useita erillisiä rakennuksia, navetta, hevostallit, sikolätti, heinä-, olki- ja silpputalleja.
Monissa uusituissa taloissa ovat karjapihan huoneet vähentyneet, kun pyrkimyksenä on yhdistää ne saman katon alle yhteen navettakartanoon. Samoin ovat erilliset aitat vähentyneet. Halkoliiteri on milloin milläkin puolella asuinrakennusta. Sauna, riihi, paja ja tuulimylly ovat tavallisesti syrjässä kartanolta, mutta kuitenkin sen lähettyvillä. Sauna ja riihi saattavat joskus olla kartanollakin, mikä sijoitus edustanee vanhempaa kantaa.
Kartanoksi sanotaan yleisesti talojen ja torppien (ei juuri mökkien) pihamaita rakennuksineen. Varsinaisilta pihamailta syrjässä olevat rakennukset eivät siis ole kartanolla. Kartano-sana voi tarkoittaa myös rakennuskompleksia - puhutaan esim. tupa- ja navetta- eli karjakartanosta ja saunakartanosta.
Kylä-nimitys taas tarkoittaa yleiseen itäsuomalaiseen tapaan yksityistä asumusta (taloa tai torppaa) kaikkine siihen liittyvine rakennuksineen. Tämän lisäksi kylä-sana tarkoittaa myös koko kyläkuntaa, jonka asemesta kuitenkin sekaantumisen välttämiseksi puhutaan myös huudosta ja kinkerikunnasta.
(Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38).

Kaukosen 30-luvun lopulla kuvaaman Taipaleen (Hokka) talon myöhempiin vaiheisiin löytyy Hokan kyläperinnekirjasta (1988) seuraavaa tietoa:
TAIPALE, Sydänmaa: Aarne ja Senni Hokkanen muuttivat Jyväskylään (nykyisin kesäpaikkana).


D) Tämän kuvan lähetti käyttöömme Hellevi Arjava (6.1.2008).

(H.Arjava, sähköposti, 6.1.2008): Kuva on otettu Mannisten Rasikankaalta etelään - ilmeisesti katolta. Siitä näkyy, miten avarat maisemat olivat siihen aikaan, kun peltoja vielä viljeltiin. Vasemmalla näkyy nykyinen Käikkälä.
(Kuva: T.Kaila 1943 , omistaa Mannisen perikunta).

Käikkälä

Käikkälän kantatilan numero on nykyisin Hokanniemi 5 ja tila on jakautunut 1800-luvun alkupuolella kahteen päätilaan - Vanhapaikka ja Käikkälä. Tilat sijaitsevat (kuten ylläolevasta kuvasta huomataan) Rasikankaan eteläpuolella - Vanhapaikka länsipuolella ja Käikkälä itäpuolella.
Hokan perinnekirjan (1988) mukaan Vanhanpaikan isäntinä/emäntinä ovat 1900-luvun alkupuolella olleet Basilius Laukkarinen ja vaimonsa Agneta (o.s. Hämäläinen). Heidän jälkeensä tilan peri heidän poikansa Toivo Laukkarinen (vaimo Aino, o.s. Hokkanen) ja kirjan viimeisin tieto kertoo, että tilaa emännöi Toivon tytär Raili Laukkarinen.

Käikkälän tilan omistivat 1900-luvun alkupuolella Vilho Laukkarinen Helmi-vaimonsa (os. Marttinen) kanssa. Tilan peri heidän poikansa Viljo Laukkarinen (vaimo Maija, o.s. Romo). Kirjan tekoaikaan v.1988 tilan omistajina ovat toimineet Pentti ja Liisa Lappalainen (os. Hokkanen).

(Ulrika Lappalainen, sähköposti 22.7.2011): Tänä päivänä Käikkälän tilaa jatkaa Pentin ja Liisan poika Tuomo ja vaimonsa Päivi (o.s Heiskanen), sukupolvenvaihdos toteutettiin 1990-luvun alussa.

Hokan Rasikankaan Käikkälän savusaunassa syntyneen Vilho Mannisen muistelmia:


E) Kuvassa Vilho Mannisen äiti - Silja (=Sesilia). Silja syntyi 4.7.1891 Anna-Leena ja Taneli Mannisen tyttärenä - kuoli 9.3.1931.

Vilho Manninen kirjoitti ja julkaisi v. 1978 kirjan Kotipuolen raitit, jonka alkuosassa hän kirjoittaa elämänsä ensimmäisistä vuosista äitinsä kanssa Hokassa. Jo nuorena poikana Vilho joutui eroamaan äidistään - äiti ja poika kävelivät yhdessä Hokasta kirkonkylän pitäjäntupaan ja äiidn pyynnöstä Vilho-poika sijoitettiin asumaan kiertokoulun opettaja Henriikka Mannisen kotiin. Asuinpaikka oli pieni punainen mökki myöhemmän KOP-pankkirakennuksen paikkeilla.

Vilho Manninen kertoo syntyneensä Hokassa, Rasikankaan Käikkälän savusaunassa:
Onneni oli alkaa ottaa ensiaskeleitani nokisen pirtin lattialla, myöhemmin kisaillen pihanurmen tantereella kaikenikäisten kasvinkumppanien kanssa. Sain kasvaa ja varttua onnellisena aikana. Kirkkaan Puulaveden siniset laineet. metsät ja niityt, sateet ja auringon säteet elin aitoina ja antoisina. Sitä ei maailman meno, eivät suuren maailman sodatkaan, sanottavimmin haitanneet. Ei sinne sellainen kuin sota ulottunut.

Vilho Manninen muistelee kirjassaan: Ensimmäiset muistikuvat: Ihminen ei muista ensimmäisiltä elinvuosiltaan paljoakaan ennen kuin on tarpeeksi kehittynyt ja saanut ikää lisää. Minä muistan kolmivuotiaasta asti erään lapsen hukkumisen. Olin istumassa tuvan perällä pöydän ääressä syömässä jotakin. Tuvassa oli toinenkin lapsi, minua nuorempi, joka seisoi ovensuussa besisaavin vieressä, katseli kuvaistaan ja sorkki kädellään vettä.
Samassa lapsi pyllähti pää edellä saaviin. Kun näin mitä tapahtui, aloin tajuta, mitä siinä voisi tapahtua. Minä säikähdin ja aloin kävellä lattian poikki kohti ovea huutamaan tuvan ulkopuolelta apua. Samassa tuli talon emäntä pirttiin, huomasi tilanteen, tarttui lasta jaloista ja kohotti lapsen saavista ylös. Emäntä parahti itkuun ja alkoi virvottaa lasta henkiin. Katselin peloissani, mitä oli tapahtunut. Ikävä kyllä, lapsi ei vironnut.
Tapaus sinänsä on joskus askarruttanut mieltäni, kun elämä on ollut hankalaa; sotien kokemuksissa ja muissa vaikeuksissa on tullut jopa mieleeni, että mitähän jos olisin ollut hän, joka sekoitti saavissa kuoleman aiheuttanutta vettä. Silloin kuolema olisis ollut helppoa. Aikuisena on kuoleminen vaikeaa, kun sen aiheuttajana ovat niin monet syyt.
Kun Jumalan tahto ei ollut, että minä olisin ollut se vesisaaviin hukkunut poikanen, niin elämäni jatkui. Minulle oli suotu osa jäädä tänne kokemaan tyynet ja myrskyt kaikessa vaihtelevuudessaan. Varsinkin elämäni alkutaipaleen Hokan ja Kerikankaan kylien ihmiset ja heidän työnsä, heidän elämänsä karuus ja köyhyys kasvattivat minua tyytymään kyrsyyteeni ja ryyppäämään kipastani. Ei ole hukassa se, joka on Hokassa, eikä raitilla, kun on Rasikankaalla. Tuolla Rasikankaan naapuritalon Käikkälän savusaunassa talven hämärissä olin ensimmäisiä itkujani pillautellut.

Kangasniemen Veneveistämö Kesämalahdessa.


F) Kangasniemen Veneveistämö ~ sijainti: Sydänmaan tie, Kesämalahti, Puulaveden ranta.
Veneveistämörakennus kuvattuna v.1926, julkaistu Hokan perinnekirjassa (1988), kuva tuolloin Taavi Tullan omistuksessa.

Mainitun kirjan mukaan (osuuden kirjoittanut Erkki Pauninsalo) veneveistämön toiminnanjohtajana oli toiminut Valdemar Ikonen Kangasniemen kirkolta, mutta varsinainen ideoija ja toiminnan aloittaja oli ollut Matti Salo, Helsingistä. Vuonna 1926 molempien mainittujen miesten jo siirryttyä muualle, toimintaa oli jatkanut Kesämalahden Aati eli Aati Hokkanen Hokasta (toiminnan lopetukseen saakka).
Puusta rakennettut veistämön tilat olivat valmistuneet v.1925, jolloin toiminta oli alkanut. Kuvan taustalla, Puulaveden rannalla olevan kolmikerroksisen rakennuksen eteläpäätyyn (kuvassa vasemmalla) oli sijoitettu mylly. Pohjoispäädyssä sijaitsi saha ja puilla lämmitettävä höyrykone. Varsinaiset veistotyöt suoritettiin tässä rakennuksessa.
Tähän rakennukseen nähden poikittain edessä oleva rakennus oli yksikerroksinen ja siinä oli tilat sahatavaran kuivaamolle ja pajalle (sepät). Tämän rakennuksen vasemmalle puolelle oli rakennettu matala varastorakennus, jossa säilytettiin raaka-aineita ja valmiita tuotteita. Mainittakoon, että v.1926 oli hankittu oma sähkölaitos, ensimmäinen Hokassa, ja se syrjäytti höyrykoneen.
Veistämöllä ja pajalla valmistettiin yhteistyönä soutu- ja moottoriveneitä, parirekiä puutavaran hevoskuljetukseen, aatroja kaskien ja peltomaiden kyntämiseen sekä maanviljelys- että kalastusvälineitä (mm. atraimia). Myös ruumisarkkuja valmistettiin.
Kyläläisten paikalle tuomia maanviljelys-, viljankorjuu- ym. tarvekalustoa teroitettiin ja korjattiin runsaasti. Myllyssä jauhettiin asiakkaiden tuomaa viljaa, jota tuotiin hyvinkin kaukaa esim. Puulan saarista.


Tämä kuva Hokassa sijainneesta veneveistämöstä on samaisesta Hokan perinnekirjasta (1988) - kuvan omistajaksi on merkitty Hilma Partti.
Työntekijämäärä veneveistämöllä oli suurimmillaan ollut 40 miestä. Toiminta oli alkanut 17.8.1926 ja siitä toiminnan loppumiseen asti oli veistämöllä toiminut mm. puuseppä Taavi Tulla.
Eri pituisia työjaksoja olivat töissä mm. sepät Eetu ja Matti Vääränen Pertusta, Pertti ja Valeria Hokkanen Kangasniemen kirkolta ja puuseppiä ym. Otto ja Toivo Partti, Aatu Seppänen, Aatu Häkkinen, Otto, Albin ja Kasperi Partti Hokan kylästä, Kasperi Hölttä, Kenkun Otto, Reino Ukkonen, kaksi Vihtori Kuitusta ja Putkosen veljeksiä kolme.
Kangasniemen ulkopuolelta olivat töihin tulleet mm. Mauri Vehkasuo Petäjävedeltä ja Korhonen Hirvensalmelta. Mestari Matti Salo muutti alkuvaiheen jälkeen Helsinkiin ja perusti sinne oman veneveistämönsä.
Veistämöllä toimi myös naistyöntekijöitä kuten Reino Ukkosen sisar ja Hilma Partti sekä piikana talolla Tehila Tulla.
Kuvassa näkyy parikymmentä veneveistämön työntekijää tauolla kolmikerroksisen rakennuksen edustalla, mukana varmasti edellämainittuja nimiä.

Mainittakoon, että veistämöllä ei ollut puhelinta, joten asioiden hoito tapahtui postitse tai Valdemar Ikosen tai Aati Hokkasen omalla autolla, joka tuohon aikaan oli vielä melko harvinainen kulkuväline.
Veistämön tuotteita myytiin aluksi omassa kylässä, sitten Kangasniemen kirkolla ja lopuksi laajennettiin koko Suomeen. Tuotteet vietiin usein hevoskuljetuksella esim. Mikkelin rautatieasemalle ja sieltä junalla aina Lappiin asti.
Reen nimi, jota valmistettiin, oli Pohjolan tukkireki (parireet).

Erikoisena yksityiskohtana mainittakoon, että veistämön veneet eivät menneet kaupaksi omassa kylässä - hokkalaiset olivat itse tottuneet erilaisiin veneisiin ja oudoksuivat veistämönsä venemallia. Kanootteja myös tehtiin ja ne vietiin Ukonsalmen kautta Mikkeliin.
Veistämön työntekijät asuivat täysihoidossa naapuritaloissa ja on selvää, että he omalla läsnäolollaan virkistivät huomattavasti kylän toimintaa. Kun työntekijät olivat lähes poikkeuksetta hyväkuntoisia nuoria miehiä, kaikenlaiset voimainkoitokset urheilun merkeissä olivat työajan ulkopuolella hyvin yleisiä. Talvisin hiihtokilpailut olivat säännöllistä vapaa-ajan huvia.

Jo vuoden 1927 alkupuolella veistämön tuotteiden markkinoinnissa ja myynnissä alkoi kuitenkin ilmetä vaikeuksia. Kansainvälisen talouslaman vaikutukset olivat iskeneet Suomeenkin ja ensimmäisinä kärsivät lähellä korpea olevat tuotantolaitokset. Hokan veistämön oli pakko lopettaa toimintansa kokonaan jo ennen vuoden 1927 päättymistä - liiketoimintaa oli ehditty tehdä vasta vuoden.
Niin päättyi varsin runsain odotuksin, tulevaisuuteen luottavaisin mielin katsoneen ja aikansa vireästi toimineen Kangasniemen Veneveistämön toiminta.


Tämäkin Hilma Partin nimiin laitettu valokuva on mainitusta Hokan perinnekirjasta. Veneen edessä kokkapuolella Valeria Laitinen, peräpuolella edessä Heikki Partti. Tämän kuvan ottamispaikka on helppo paikallistaa tämän kuvaruudun ensimmäisestä kuvasta ylempänä. Taitekattoisen rakennuksen päätyedustalla ollaan.

Mainittakoon lisäksi, että vuonna 1928 Vilho J. Ikonen perusti Savon Moottoriveneveistämön, jonka toimintaa hän pyöritti hokkalaisen Aati Hokkasen (="Kesämalahen Aati") kanssa. Hokkanenhan oli ollut myös Hokan veistämön johdossa sen loppukaudella. Ikosen ja Hokkasen uutta veneveistämöä varten rakennettiin kaupan tontille "alakadun" (nyk. Satamatie) varteen oma rakennus - myöhemmin tunnettu Ikosen maatalouskauppana, missä mm. Muuriset pitkään asuivat.
Veneveistämö toimi Ikosen suojissa 1930-luvun alussa, jolloin samalla paikalla veneiden valmistusta jatkoi yksityisyrittäjänä Aho.
Taavi Tulla, joka mainittiin siis Hokassa sijainneen veneveistämön kokoaikaisena työntekijänä (1926-27), piti myöhemmin omaa puusepänverstastaan samaisessa Satamatien varrella sijainneessa Ikosen maatalouskaupan rakennuksessa Jalmari Puttosen kanssa.

Kinttuniemen saha Hokassa.


G) Tämä kuva Kinttuniemen sahasta vuodelta 1950 on julkaistu Hokan perinnekirjassa (1988), kuvan omistajaksi merkitty Liisa Lappalainen.

Mainitun kirjan mukaan (osuuden kirjoittanut Eino Hokkanen) Kinttuniemen ensimmäinen, ns. osakeyhtiömylly oli palanut aikoinaan hämärissä olosuhteissa talvisena lumipyry-yönä. Uuden myllyn rakensi Albin Hokkanen, joka oli tunnettu kuulemma paremmin Purun ukon nimellä.
Hän oli harjoittanut myllytoimintaa Eetu-poikansa kanssa vuoteen 1928 saakka, jolloin uudeksi myllynhoitajaksi tuli Aati Halttunen.
Aati Halttunen korotti asuinrakennusen kaksikerroksiseksi ja alakertaan tuli kauppapuoti, yläkerrassa Halttusen perhe asui. Myllyn konehuoneeseen Halttunen rakensi sahan ja höyläämön (pärehöyläkin). Sahamyllyllä oli töissä kymmenen työntekijää ja laitos menestyi niin hyvin, että Halttunen osti itselleen myös Vuojalahden sahan ja myllyn, jotka olivat vesivoimalla toimivia. Kinttuniemessä oli voimalähteenä höyryvoima, jonka kehitti höyrykattila.
Aati Halttunen kuoli vain 31-vuotiaana v.1938 verenmyrkytykseen. Aatin liiketoimia jatkoivat hänen iäkkäät vanhempansa Albin ja Alma Halttunen. Kauppaosan Aati oli ehtinyt v.1937 vuokrata Osuuskaupalle ja kaupanhoitajana toimi Matti Manninen.


Kuvassa Aati Halttusen vanhemmat Alma ja Albin Halttunen (Hokan perinnekirja, 1988, kuva: Kerttu Joutsalainen).

Aatin vanhemmat eivät jatkaneet poikansa aloittamaa myyntisahausta vaan lopettivat, kun saivat ostetut puut sahattua. Paikkakuntalaisten puitten vuokrasahausta he kuitenkin jatkoivat pienemmässä mittasuhteessa. Myllytoiminta jatkui entiseen malliin eli tullijauhatuksena, jossa tulli maksettiin rahana.
Sotavuosiksi Kinttuniemen mylly hiljeni - kaupanhoitaja Matti Manninen oli siirretty kirkonkylän Osuuskaupan päämyymälään, jolloin hänen Martta-vaimonsa jäi hoitamaan Kinttuniemen myymälästä. Halttusten terveyden heiketessä vanhuuden tähden he luovuttivat Kinttuniemen pojalleen Toivolle ja Vuojalahden tyttärelleen Lyylille ja tämän miehelle Edvard Pulkkiselle.

Toivo Halttunen palkkasi Väinö Pynnösen myllyn ja sahan hoitajaksi, koska hän itse asui Tiiholassa Koskenniemen tilalla. Vuoden 1947 aikoihin saha, mylly ja höylät muutettiin sähkökäyttöisiksi.
Kaupan puolella seuraava Osuuskaupan myymälävastaava oli Onni Pihavainio, jonka muutettua Levälle maanviljelijäksi hommaa jatkoi Kalle Romo.
Vuosien 1952-53 aikoihin Toivo Halttunen päätti vuokrata myymälätilansa yksityiskauppias Niilo Hokkaselle - Osuuskaupan oli perustettava uusi myymäläpiste Uuno Reinikaisen Rasikangas-tilalle.
Niilo Hokkanen sairastui ja yksityiskauppiaana jatkoi Kinttuniemessä ensin Olli Oksanen, sitten Hannes Kumpula, joka lopetti kauppansa kannattamattomana v.1969 ja muutti Ruotsiin.
Kumpulan jälkeen Kinttuniemen kauppaa jatkoivat Tauno ja Leena Pohju, mutta yritys päättyi lyhyeen.

Toivo Halttunen luovutti Kinttuniemen pojalleen Pekka Halttuselle, joka yritti kauppiaana vähän aikaa, mutta luopui ja myi sen jälkeen Kinttuniemen vieraspaikkakuntalaiselle.
Saha ja mylly purettiin uusien omistajien myötä pois, jäljelle jäi asuinrakennus, navetta ja aitat.


Tämä kuva Kinttuniemen kaupasta on Hokan perinnekirjasta (1987).


Kinttuniemen kohdalla tie päättyy tähän pihanäkymään - kuvattu 31.10.2009 (S&J).

Nämä kaikki neljä kuvaa (ylempänä) ovat kaikki samalta Kinttuniemen yleisen tien päättymiskohdalta - kuvattu 31.10.2009 (S&J).

Osuuskaupan sivumyymälä Hokan Rasikankaalla.


H) Kangasniemen Osuuskauppa 1907-57-kirjassa Martti Väinölä kirjoittaa (1957):
Jo vuonna 1908 perustettiin Hokankylään jakelupaikka herastuomari Israel Lappalaisen taloon ja se toimi siinä vaihtelevalla menestyksellä useita vuosia. Kyläläisten ehdottamana aikaansaatiin v. 1921 Hokkaan sivumyymälä ja se sijoitettiin liikemies E.Saloniemen omistamaan Kiviharjun taloon.
Seuraavana vuonna oli myymälän toiminta kuitenkin heikosti kannattavana lopetettava, varsinkin kun koko liikkeen asema tällöin pahasti horjui. Myymälää hoiti koko ajan Tyyne Toivakka.
Vuonna 1937 yritettiin uudestaan. Tällä kertaa vuokrattiin myymälälle huoneisto A.Halttuselta ja myymälänhoitajaksi valittiin Matti Manninen, mies, joka on sittemmin monella tavalla ansioitunut Kangasniemen Osuuskaupan palveluksessa. Sotien aikana, keskustoimipaikan miesten ollessa maanpuolustustehtävissä, hän hoiti siellä vakinaista tointa. Rouva Martta Manninen hoiti sen ajan Hokan myymälää.
Vuonna 1953 Hokan myymälä lopetettiin sen nimisenä ja siirrettiin n. kolmen kilometrin päähän Rasikankaalle, jossa maanviljelijä Uuno Reinikaiselta oli vuokrattu myymälälle huoneisto, Myymälän nimeksi tuli tästä alkaen Rasikankaan myymälä. Vuonna 1955 kiinteistö ostettiin Osuuskaupalle omaksi. Nykyisenä myymälänhoitajana (1957) toimii rouva Valma Tiihonen.
Innostuneimpia myymälän puolestapuhujia ovat paikkakunnalla olleet em. Israel Lappalainen ja opettaja Frans A.Salojärvi.
Nykyinen (1957) myymälätoimikunta: rouva Helvi Partti, opettaja Otto Partti sekä maanviljelijät Veikko Ihatsu, Uuno Reinikainen ja Yrjö Joutsalainen.


Tämä kuva Osuuskaupan sivumyymälästä Hokan Rasikankaalla on Hokan perinnekirjasta (1987) ja kuvateksti kertoo (Eino Hokkanen):
Kaupan piha oli kokoontumispaikka aina kylän nuorisolle ja muullekin väelle. Kuvassa vasemmalta Reino Liukkonen, Lassi Hämäläinen, Aati Suuronen ja Aatu Seppänen.

Eino Hokkanen kirjoittaa toisaalla perinnekirjassa Osuuskaupan Hokan sivumyymälästä seuraavasti (1987):
Osuuskaupan muutettua 50-luvun alussa Kinttuniemestä Rasikankaalle sen ensimmäisinä myymälänhoitajina toimi Tiitisen pariskunta. Seppo Puntanen jatkoi ja seuraavana oli joku Zadevist, hänen jälkeensä Tiihosen pariskunta. Seuraavana oli Hartosen pariskunta ja heidän jälkeensä Reijo Kyröläinen.
Viimeisenä kauppiaana toimi Arto Viiansalo. Kaupanpito lopetettiin kannattamattomana v.1970.
Väestökato maaseudulta ei suinkaan yksin ollut syynä vaan lisääntynyt yksityisautokanta, jolla asiakkaat huristivat kaupan ohi kirkolle asioimaan, koska siellä aina oli erikoistarjouksia ja tarjottiin vielä kahvit. Useasti emäntä lähti autoon, kun kirkolla oli ilmaiset kahvit jossain kaupassa. Siinä ei tullut kysymykseen bensan hinta, kunhan sai vain kahvit.


Kaksi kuvaa entisestä Rasikankaan kaupasta otettuna nykykunnossaan pyhäin(miesten)päivänä 31.10.2009 - kuvat: S&J. Rakennus sijaitsee täsmälleen tien toisella puolella vastapäätä Otto Mannisen syntymäkodin muistokiveä.



Osuuskaupan entinen sivumyymälä Hokan Rasikankaalla - 12.2.2015 (S&J) - yksityiskäytössä ollut jo kauan - kauppatoiminta loppui jo 1970.

Hokan Osuuskassa 1908-11:


I) Hokan koulun opettaja Frans A.Salojärvi, Hokan Osuuskassan kirjanpitäjä (kuva kirjasta Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008).

Kangasniemen kolmannen kassan, Hokan Osuuskassan perustamiskokouksessa 18.2.1908 puhetta johti kansakoulunopettaja Frans A.Salojärvi.
Perustetun kassan jäseneksi hyväksyttiin henkilöt, jotka asuivat Hokan, Mannilan ja Ukonniemen kylissä. Perustajajäsenet olivat op. Frans A. Salojärvi ja maanviljelijät Tobias Manninen, Albin Hokkanen, Nikodemus Partti, Otto Pylvänäinen, Matti Pylvänäinen, Adi Lappalainen, Taneli Pylvänäinen ja Moses Pylvänäinen (kaikki Hokasta), mäkitupalainen Roopert Manninen Hokasta ja Adolf Hokkanen Mannilasta.
Hallituksen puheenjohtajana toimi Tobias Manninen (Otto Mannisen isä). Muut hallituksen jäsenet olivat Nikodemus Partti, Adi Lappalainen, Adolf Hokkanen ja Taneli Pylvänäinen.

Hokan Osuuskassan kirjanpitäjänä toimi Frans A. Salojärvi ja toimipaikkana oli hänen työpaikkansa eli Hokan koulu.

Kassan keskeisistä toimihenkilöistä Frans A.Salojärvi ja Tobias Manninen olivat puuhamiehinä aloittamassa Hokan Höyrymyllyosuuskuntaa elokuussa 1908. Säästöpankki antoi hankkeelle ison lainan.

Synkkiä pilviä alkoi kuitenkin nousta Hokan Osuuskassan ylle hyvinkin pian. Kirjassa Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008 Marjatta Bell kirjoittaa seuraavasti:
Pidättäytyminen jäsenten talletusten ottamisesta vaikutti ainakin osittain Kangasniemen kassojen toiminnan hiljenemiseen. Mutta kassojen sisäiset tekijät vaikuttivat myös, sillä on tuskin sattumaa, että Hokan kassan vaikeudet vuosina 1911-12 heijastuivat pitäjän muiden kassojen jäsenmäärissä. Monessa aktiivisen ja yritteliään Hokan kylän osuuskassa oli ehtinyt toimia vain neljä vuotta, kun sen kohtaloksi koitui keväällä 1908 perustetulle Hokan Höyrymyllyosuuskunnalle myönnetty 7000 markan laina.
Myllyosuuskunta oli joutunut vararikkotilaan velkaannuttuaan myös Kangasniemen Säästöpankille, ja koska sen jäsenet olivat sääntöjen mukaan vain rajoitetusti lisämaksuvelvollisia, vastuu lankesi Hokan kyläkassalle, jonka jäsenet olivat osuuskassa järjestelmän mukaisesti rajattomassa vastuussa koko omaisuudellaan kassalle konkurssin takia koituneista veloista. Yksi kassan (ja myllyosuuskunnan) jäsenistä oli kuitenkin tehnyt jo aikaisemmin konkurssin, toinen oli ehtinyt kuolla ja kuolinpesä oli konkurssitilassa, kolmas oli maksanut aikaisemmat lainansa ja haihtunut Amerikkaan ja neljäs istui vankilassa murhapoltosta. Tilanne kärjistyi lopulta siihen, että kassan hallituksen puheenjohtajan, Tobias Mannisen talo, Rasinkangas, joutui vasaran alle, koska asiantilasta tietämättömät omaiset eivät olleet ehtineet ajoissa hätiin.

Hokan koulu:


J) Tämä kuva Hokan koulusta vuodelta 1954 on Hokan perinnekirjasta (1987 ~ Mika Partti).


Tämä kuva Hokan koulusta on otettu pyhäinmiestenpäivänä 31.10.2009 (kuva: S&J).

Hokan perinnekirjan mukaan (1987 ~ P.Honkanen) Hokan koulu aloitti toimintansa syyslukukauden 1903 alussa. Ensimmäisinä opettajina toimivat Tahvo Fredrik Rönkkö ja hänen vaimonsa, joka toimi tyttöjen käsityön johtajattarena. Virkoihin oli jo aiemmin valittu E.Piikki-niminen mies ja Mandi Manninen (käsitöihin), mutta kumpikin heistä perui tulonsa.
Jo yhden lukuvuoden jälkeen Hokan koulun opettajaksi valittiin Frank Aleksanteri Salojärvi ja hänen vaimonsa Iida Salojärvi tyttöjen käsityön opettajaksi. Frans A. Salojärvi toimi virassaan aina kesään 1937 asti.
Hokan koulu muuttui kaksiopettajaiseksi syksyllä 1922, mutta toiseen virkaan ei tahtonut millään löytyä vakituisempaa hoitajaa, koska uudet opettajat kuten Lyydia Kuuva, Aune Terho, Tellervo Nygren ja Irma Paasio viihtyivät koululla lähinnä vain yhden lukukauden ajan. Syksyllä 1924 toiseksi opettajaksi valittu Elli Helin toimi kuitenkin virassaan 1.1.1936 asti.
Helinin jälkeen koulun toisena opettajana toimi ensin Helmi Rantanen ja hänen jälkeensä Elna Penttinen. Penttinen toimi vuodet 1936-38 ns. alakansakoulun opettajana, kun Salojärvi oli ns. yläkansakoulunopettaja.
Hokassa oli toiminut erillinen alakansakoulu vuosina 1933-38 Juho Reinikaisen talossa Rasikankaalla, opettajana siellä oli ollut Helmi Siitari. Kun erillinen alakansakoulu v.1938 lakkautettiin, toiminta muuttui Hokan-Särkimäen alakansakouluksi, jonka opettajana Siitari jatkoi vuoteen 1945 asti. Varsinainen alakoulun pito Hokassa siirrettiin v.1938 alkaen omaan Hokan koulutaloon.

Hokan koulu vietti 100-vuotisjuhliaan toukokuussa 2003. Koulun nimeksi tuli Otto Mannisen koulu 12.8.2012. Kirjailija ja runoilija Otto Manninen (1872-1950) on syntynyt ja elänyt Hokan kylän Rasinkankaalla.


Opettaja Frans A.Salojärvi vaimonsa Iidan kanssa. Kuva on Hokan perinnekirjasta (1987 ~ Raili Laukkarinen).
Frans A. Salojärvi jäi eläkkeelle 31.8.1937 ja kuoli 18.3.1941. Hänen leskensä Iida asui sittemmin Salmenkyläntien itäpuolella Pekin talon naapurissa nykyisen Aarontien risteyksen kohdalla. Hänen rakennuksensa on esitelty sivullamme #63.

Vilho Manninen kirjoittaa Kotipuolen raitit-teoksessaan (1978) Frans Salojärvestä seuraavasti:
Opettaja Frans Salojärvi oli tunnetusti tulisieluinen isänmaan ystävä. Hän oli Hokan kansakoulun johtajaopettajana vuosikymmenien ajan eläkkeelle siirtymiseensä saakka v. 1937. Hän oli runoilija ja suojeluskuntatyön aktiivisesti toimiva jäsen. Isänmaalaa ovat omat tulisielunsa ja henkiset soihdunkantajansa, jotka kokoavat kansalaisensa ihanteidensa lippujen alle ja jakamaan henkistä ja aatteellista perintöä sukupolvesta toiseen koko kansakunnan hyväksi.

Salojärven jäätyä eläkkeelle uutena opettajana aloitti syksyllä 1937 Ilmari Väisänen (yläkansakoulun miesopettajana). Elsa Hokkanen toimi naisopettajana 1938-1941, hänen työtään jatkoi 1941-42 neiti Sylvi Salojärvi.
Ilmari Väisänen siirtyi v.1942 Helsinkiin ja hänen sijaisekseen tuli Kirsti Liukkonen kevääseen 1943 saakka. Lukuvuoden 1943-44 miesopettaja oli Alpo Nojonen, naisopettaja Senni Manninen Hokasta.
Sotavuosien aikaan koulunkäynti oli luonnollisesti hankalaa, opettajien vaihtuvuus oli suurta ja oppilaat joutuivat jäämään kotiin mm. kenkien puuttumisen vuoksi. Opettajaniminä sotavuosina olivat Uno Porras, E.Palmusaari, Pekka ja Laina Mörsky, Laura Tulla ja Iida Ylhäinen. Lukuvuosina 1945-48 opettajina toimivat Suoma Kaipia ja Reino Pylvänäinen.

Syyslukukauden 1948 alussa Hokan koululla aloittivat opettajina Otto ja Lenni Partti, jotka jatkoivat kevääseen 1965 saakka. Heidän jälkeensä Anita (os. Pylkkänen) ja Pentti Honkanen aloittivat syyslukukaudesta 1965 alkaen ja jatkoivat vielä perinnekirjan ilmestyessä v.1987 opettajina Hokan ala-asteella.

Syksyllä 1969 Hokan koulu oli muuttunut kolmeopettajaiseksi siten, että Mannilan ja Ukonniemen koulut liitettiin Hokan koulupiiriin. Ukonniemen koulusta tuli kolmanneksi opettajaksi Toini Lempinen. Hokan koulu toimi 1.8.1969 alkaen kahdessa paikassa, luokat 1-2 olivat entisessä Ukonniemen koulurakennuksessa.
Lempisen jälkeen alakouluun tuli opettajaksi 1.1.1970 Kyllikki Nenonen, jota jo 1.8.1970 seurasi Tuula Manninen (31.7.1982 saakka). Häntä seurasi lukuvuodeksi 1982-83 Mervi Siitari.
Lukuvuoden 1983-84 Hokan koulu toimi kokonaan Ukonniemen koulutiloissa, koska Hokan omassa koulussa tehtiin peruskorjausta. Syksyllä 1984 koulutyö jatkui normaalisti Hokan koulutalossa Anita ja Pentti Honkasen johdolla.


Tämä kuva Hokan koulusta on otettu etelän suunnalta 31.10.2009 (S&J).


Tässä kuvassa Hokan koulun piharakennus - 31.10.2009 (S&J).

Ukonniemen koulu:


Koululaisia Ukonniemen supistetun koulun pihalla v.1949 vielä Vanhimmanmäen talon pihassa, Väinö Joutsalaisen talossa (Kuva Hokan perinnekirjasta ~ 1987). Opettaja istumassa edessä keskellä on Raili Kajama.

Ukonniemen koulu oli aloittanut syksyllä 1948 Vanhimmanmäellä' Väinö Joutsalaisen talossa. Opettajana aloitti Anna-Liisa Uustie, mutta hän lopetti jo muutamien työviikkojen jälkeen. Uustien tilalle valittiin Raakel Ihatsu. Häntä seurasi syksyllä 1949 Raili Kajama.
Opettajat koululla vaihtuivat tiheään vuosien 1950-56 aikana: Hilda Jokinen, Raili Kangas, Riitta Manninen, Tuula Himanen, Raili Koljonen ja Maire Rautio.
Toini Leminen toimi opettajana syksystä 1956 aina vuoden 1969 loppuun asti (siirtyi eläkkeelle). Ukonniemen koulu jatkoi siis Hokan koulun 1-2 luokkien kouluna aina vuoteen 1984 asti.


Ukonniemen koulu (Hokan perinnekirjasta - 1987), jonka omisti perinnekirjan ilmestymisen aikaan Hokan metsästysseura ja talon uutena nimenä oli Hokan Tapiola.


Nämä kaksi kuvaa entisestä Ukonniemen koulusta (eri puolilta) on otettu 31.10.2009 (S&J).

Mannilan koulu:



Ylempi Mannilan koulun kuva 1950-luvun lopulta on Hokan perinnekirjasta (1987 ~ Väinö Suuronen). Alempi kuvattu 31.10.2009 (S&J).

Koulu alkoi Mannilassa vuonna 1931. Ensimmäinen johtokunnan kokous oli pidetty Mikko Kuitusen talossa 14.5.1931 ja johtokunnan esimieheksi oli valittu Alho Ursin.
Mannilan koulussa opettajina toimineiden lista on pitkä: Tyyni Leppäkoski (1931-34), Aino Keronen (1934-47), Laila Sipponen (1947-48), Kaisa Haavisto (1948-1949), Vappu Säntti (1949-50), Aino Lahtinen (1950-51), Kyllikki Naatus (1951-52), Eila Tiihonen/Svala (1952-53), Martta Niinineva (1953-54), Lea Rantanen (1954-56), Lyyli Seesvirta (1956-57), Rauni Speeti (1957-58), Maija-Liisa Nurminen (1958-59), Maija Nykänen (1959-61) ja Eira Kosloff (1961-1969).
1.8.1969 Mannilan koulupiiri liitettiin Hokan 3-opettajaiseen koulupiiriin.
Poikien käsitöitä Mannilan koulussa opettivat Sulo Tulla (1931-32), Yrjö Leppäkoski (1932-34), Paavali Tulla (1935-49), Jouko Lahtinen (1950) ja Väinö Pulliainen (1951-69).
Pitkän työuran teki Mannilan koulun keittäjä-siivooja Aino Matikainen, joka työskenteli koulussa vuodet 1948-69.


Mannilan koululaiskuva vuosien 1932-34 ajalta (Hokan perinnekirja, 1987 ~ kuva: Aino Matikainen).
Vasemmanpuoleisen oven edessä seisovat vasemmalta johtokunnan esimies Sulo Alho, käsityönopettaja Yrjö Leppäkoski ja hänen vaimonsa opettaja Tyyne Leppäkoski. Neljäs aikuinen oikeanpuoleisella ovella on Helvi Matikainen.
Kuvan kaikkien oppilaiden nimet on hyvin havainnollisella piirrostekniikalla lueteltu perinnekirjassa (s.218), mutta poimittakoon tähän pari nimeä: vasemman etureunan hiihtäjäsankari on Esko Leppäkoski (ilmeisesti opettajapariskunnan poika?). Valtavaa valkoista kissaa pitää sylissään eturivissä neljäntenä oikealta Terttu Leppäkoski (ilmeisesti em. suksiveijarin sisko?).


Mannilan koululaiskuva vuodelta 1961 (Hokan perinnekirja, 1987 ~ kuva: Maija Ketokallio os. Suuronen).
Tästäkin kuvasta perinnekirjassa on kiitettävästi nimetty kaikki mukanaolijat (s.219). Opettaja Maija Nykänen istuu koulun nurkan kohdalla rohkeasti hurjimustensa keskellä.



Nämä neljä kuvaa ovat kaikki Mannilan entisestä koulurakennuksesta ja sen piharakennuksista - kuvattu 31.10.2009 (S&J). Mannilan entinen koulurakennus sijaitsee aivan Käräjäniemen venerannan ja Mannilan kesäterassin välittömässä läheisyydessä.

Käräjäniemen veneranta ja Mannilan kesäterassi:


K) Mannilassa sijaitsee Käräjäniemen venelaituri aivan Mannilan entisen koulurakennuksen lähettyvillä. Kuva 31.10.2009 (S&J).


Idyllinen rantasauna aivan Käräjäniemen laiturialueen kupeessa - 12.2.2015 (S&J).


Tästä laajemmasta Käräjäniemen laiturialuekuvasta käy ilmi rantasaunankin tarkempi sijainti - 12.2.2015 (S&J).


Käräjäniemen laituripaikoilla - 12.2.2015 (S&J).



Myöhäissyksyn (vai alkutalven?) ajankohdasta huolimatta Käräjäniemen venelaitureilla riittää liikennettä vielä 31.10.2009 (S&J).



Käräjäniemen venelaiturin kupeesta löytyy vielä tämä puinen venevaja/katos eli kuvaristikoiden ratkojien tuntema - talas. Kuva 31.10.2009 (S&J).


Käräjäniemen peltikattoinen talas paikoillaan vielä 12.2.2015 (S&J).



Mannilan kesäveneilijöiden suosima terassikahvila kuvattuna hiukan hiljaisemman sesongin aikaan - 31.10.2009 (S&J).


Mannilan Kesäterassin länsinaapurista löytyy tämä asuinrakennus - läheltä Käräjäniemen venelaituria siis - kuvattu 31.10.2009 (S&J)
.

Käräjäniemen venerannan viereinen autiotalo:


L) Mannilassa, Käräjäniemen venelaiturin ja Mannilan entisen koulurakennuksen välisellä tontilla sijaitsee tämä mielenkiintoinen autiotalo. Kuvattu 31.10.2009 (S&J). Rakennuksen etupiha on erikoisella tavalla kivetyksellä korotettu lattiatasolle.

Olli Pynnösen 25.2.2010 välittämän tiedon mukaan tämän rakennuksen alkuhistoriaan liittyy ompelija Hilja Manninen, jolla poika Viljo ja tällä vaimo Lempi.


Sama autiotalo kuvattuna 31.10.2009 (S&J).


Samaisen autiotuneen talon piharakennus kuvattuna 31.10.2009 (S&J).

Käräjäniemestä etelään ~ Simpiänniemeen:


M) Käräjäniemestä edelleen etelään kohti Simpiänniemeä - länsipuolella tietä mielenkiintoinen rakennusryhmä * Kurjenmäki/Kurjanmäki - 12.2.2015 (S&J).


Yksityiskohtia päärakennuksesta - 12.2.2015 (S&J).

Katja (o.s.) Lappalainen kertoi (13.11.2015) talon olleen hänen mummolansa ja nimeltään Kurjenmäki.

Ari Tulla kertoi sähköpostissaan 25.2.2016, että hän oli pari vuotta sitten ostanut kyseisen Kurjanmäen paikan (myös muodossa Kurjenmäki) veljensä Soinin ja siskonsa kanssa Matti Tullalta, joka nykyisin asuu Kangasniemen kirkonkylällä. Rakennus oli toiminut kauppana sotien loputtua aina vuoteen 1965 asti. Kauppaa oli hoitanut David Tulla, joka oli Matti Tullan isä. Myös Davidin vaimo oli osallistunut kaupan pitoon. Kaupan aikaisia esineitä on vielä joitain tallella. David oli pitänyt ostotapahtumista tilikirjaa ja nekin ovat tallella. Lähiasukkaat olivat ostaneet päivittäistavaroita - miesväki tupakkaa ja pilsneriä. Nykyisillä omistajilla on Ari Tullan mukaan tarkoitus säilyttää rakennukset alkuperäisinä ja entisöidä tarpeen mukaan, ei kuitenkaan enää asumiskäyttöön.


Simpiänniemessä:


Simpiänniemeen tulijaa tervehtivät ensimmäiseksi kielto- ja varoitustaulut - 12.2.2015 (S&J).


Simpiänniemestä näkymä etelään Simpiänselälle - 12.2.2015 (S&J).


Simpiänniemen laiturialueen näkymää pohjoiseen - 12.2.2015 (S&J).

Simpiä, Hokanniemi 12.


N) (MS, kuvan lähettäjä, sähköposti 5.11.2008): Simpiä, Hokanniemi 12 : Nykyisen isännän Auvo Arkon sukua asui samalla paikalla jo 1500-luvun alkupuoliskolla. Taloa kunnostettu ja esineistöä säilytetty sukupolvesta toiseen vanhaa kunnioittaen.


Simpiä, Hokanniemi 12 - kuvattu 12.2.2015 (S&J).


Simpiä, Hokanniemi 12 - uljas kivinavetta - 12.2.2015 (S&J).


Kerinkanta; Alatalo, Hokanniemi 13.


(MS, kuvan lähettäjä, sähköposti 5.11.2008): Kerinkanta; Alatalo, Hokanniemi 13 : Tilalla tapahtui sukunimenvaihdos Reinikaisesta Kyröläiseksi v.1854, kun Heikki Kyröläinen avioitui talon tyttären Anna Leena Reinikaisen kanssa. Tilan isäntänä toimii nykyisin Timo Kyröläinen.


Yrjölä, Hokanniemi 17.


(MS, kuvan lähettäjä, sähköposti 5.11.2008): Yrjölä, Hokanniemi 17 : Tilalla asunut Hokkasia 1700-luvun alusta lähtien.


Ristola, Hokanniemi 12.


(MS, kuvan lähettäjä, sähköposti 7.11.2008): Ristola, Hokanniemi 12 : Ristolan tilan omistajien sukunimi Arkko muuttui tyttärien avioliittojen myötä ensin Seppäseksi v.1820 ja sitten Kekkoseksi, kun Alina Seppänen avioitui Väinö Kekkosen kanssa 1926. Tila on heidän lastensa omistuksessa.

(Lisäys, MS, 6.4.2009): Tilan omistaa nykyisin Eeva os. Kekkonen ja Mikko Halmeslahden tytär Tarja Halmeslahti.

Hokan asuin- ja piharakennuksia:


O) Tämän kuvaruudun rakennukset on kuvattu 31.10.2009 eri puolella Hokkaa - tarkemmat tiedot puuttuvat (S&J).





Simpiänniemestä pohjoiseen - tien varressa - tiedot puuttuvat - 12.2.2015 (S&J).


Ei kaukana edellisestä - tien varressa (erkaneva pikkusivutie kuvassa) - tiedot puuttuvat - 12.2.2015 (S&J).


Ukonniementien seutuvilta - tarkemmat tiedot puuttuvat - 12.2.2015 (S&J).

Kauppa Mannilan Selkärannan talossa:


P) Tämä kuva Mannilan Selkärannan talossa sijainneesta kaupasta on julkaistu v.1979 Perinnealbumissa, josta alkuperäinen kuvateksti: Selkärannan Mikon eli Mikko Kuitusen sekatavarakauppa Mannilan kylässä 1930-luvun alussa (kuva: Vilho Pyykkönen).

Eino Hokkasen mukaan (Hokan perinnekirja, 1987) Selkärannan talossa Mannilassa kauppaa harjoitti vuosina 1930-42 Mikko Kuitunen ja elätti kymmenen lasta, joten pienen sivukylän kaupaksi saavutus oli hatunnoston arvoinen. Sotavuosien tavaransaannin vaikeutumisen vuoksi Mikko Kuitusen oli lopetettava kaupanpitonsa, hän osti maatilan ja myi kaupan Eino Koskenkorvalle.
Koskenkorva harjoitti kauppatoimintaa talossa muutaman vuoden, kunnes kauppiaaksi tuli (vuokralla) jonkun vuoden ajaksi Eino Moisio.
Moision jälkeen jatkoi (edelleen vuokralla) Jussi Pulli, jonka lopetettua kiinteistön osti Oiva Kuitunen. Hän jatkoi kauppatoimintaa vuodet 1955-69, jonka jälkeen Selkärannan talossa ei kauppaa ole ollut.


Tässä 'Perinnealbumista' (1979) peräisin olevassa kuvassa (om. Lempi Manninen) näkyy kuvatekstin mukaan Kuitusen omistama Mannilan kyläkauppa 1950-luvulla. Ilmeisesti kuvan kauppias on siis Oiva Kuitunen?


Tulitikkuaskin etikettikuva Oiva Kuitusen kaupanpidon ajoilta on Hokan perinnekirjasta (Olli J.Olkkonen).



Ylimmät kuvattu 31.10.2009 (S&J) ja alin räntäsateessa 12.2.2015 (S&J).


Mannilan vanhempia kuvia:


Kari Laakson käyttöömme antama kuva (käyttölupa "2017-1-A", kiitos): "Aune Reinikaisen albumista. Liisa ja Aune -siskot Mäntymäen vanhan talon seinustalla, Liisalla Eilan hattu päässä. Kuva Eila Elo noin v 1939. Tuo Mäntymäki on Mannilassa, Mannilantien varressa, hieman Piertiöntien pohjoispuolella toisella puolella tietä."


Kari Laakson käyttöömme antama kuva (käyttölupa "2017-1-A", kiitos): "Aune Reinikaisen albumista. Kuvassa Mannilan tyttöjä. Vasemmalta Aino Hämäläinen, Irja Manninen, Maire Pynnönen (vaimoni Pirjon äiti) ja Helvi Hämäläinen. Kuva Viljo Reinikainen 1940-luvulta."


Kari Laakson käyttöömme antama kuva (käyttölupa "2017-1-A", kiitos): "Aune Reinikaisen albumista. Kuvassa Otto Hämäläinen, Eino Pynnönen, Aili Ikonen (oli talossa palvelijana), Maire Pynnönen (vaimoni Pirjon äiti, myöhemmin Pauninsalo) käsilaukku kädessä ja hieno hattu päässä. Paikka on Mannilassa, Pösön (Peltola) vanha talo. Kuva Eino Pynnönen, noin vuodelta 1928."


Kari Laakson käyttöömme antama kuva (käyttölupa "2017-1-A", kiitos): "Aune Reinikaisen albumista. Alpin pappa, Helvi Pynnönen, Manta mummo. Helvi-tyttö sairaastui ja menehtyi pian tämän kuvan ottamisen jälkeen. Kuva Eino Pynnönen. Mannilan Pösön (Peltolan) talo vuoritettuna kuva 1933-34."

Aholan tila Hokankylän Kinttuniemessä.


Q) Tämä kuva on julkaistu v.1979 Perinnealbumissa (om. Viljo Tulla) seuraavalla kuvatekstillä:
Aholan tila Hokankylän Kinttuniemessä vuonna 1955. Kangasniemeläinen asutus on ryhmittynyt tiheiksi kyliksi enimmäkseen mäkien rinteille, kivisten peltojen keskelle, kuten muuallakin Savossa.

Aiemman Hokanniemen, Mannilan ja Ukonniemen päätilat-listauksemme mukaan Aholan tila sijoittuu numerointiin seuraavasti: Kantatila - Hokanniemi 15 ~ Lauttala: 1) Ahola, 2) Perttu (Lauttala), 3) Ala-Seppä ja 4) Ylä-Seppä.

Mötön Alma (o.s. Arkko).


R) (MS, kuvan lähettäjä ja tekstin tekijä, sähköposti 30.1.2009): Alma Lyydia Otontytär Arkko syntyi Kangasniemen Hokassa 1895. Hän muutti 18-vuotiaana miehensä Väinö Suurosen kanssa Hirvensalmelle. Heidän poikansa Aarne syntyi helmikuussa 1914 ja jo huhtikuussa Väinö jätti perheensä ja lähti Amerikkaan. Se oli kova paikka Almalle.
2½ vuoden päästä Almalle syntyi poika. Väinö palasi Suomeen 1919 ja otti avioeron. Poika jäi isän hoitoon Hirvensalmelle. (Kuvassa Alman vieressä on ollut lapsi, ilmeisesti Aarne. Pieni käsi vielä nähtävissä.)
Alma muutti takaisin Kangasniemen Hokkaan. Hän sai uuden miehensä Otto Mötön kanssa lapsia aina kahden vuoden välein eli yhteensä 9 lasta, 6 poikaa ja 3 tytärtä. Asuttavanaan heillä oli pieni yhden hengen mökki, jonka lattiapinnasta iso uuni vei monta neliötä. Lisäksi Alman äiti Hilda asui heillä pitkiä aikoja.
Alma oli sankariäiti. Mökki oli siisti ja lapset ja isäntä tiukassa otteessa. Alma kasvatti pellavaa, kehräsi ja kutoi kankaita myytäväksi, piti yhtä lehmää ja kasvatti porsaita. Välillä oli niin tiukkaa, että oli pakko lähteä kerjuulle. Alman Hilda-äiti kävi joskus naapurissa pyytämässä kalansuolavettä, jotta voisi kastaa leipäpalaa siinä.
Alman lapsista 8 kasvoi aikuisiksi. Erikoisen ylpeä hän oli pojistaan ilmaisten sen omalla tavallaan:- Miten, minun pojillain, jotka on nuin kommeita, on kaikilla niin rumat akat!
Alma kuoli 82-vuotiaana lastensa ja lastenlastensa rakastamana ja kunnioittamana.
Kirjassa 'Rakkauteni Kotavuoreen' Anni Swan kertoo:
"Tänään kävi taas Mötön Alma kerjäämässä kahvia. Toi neljänneksen villoja pyytäen edes kupillisen tai puolikupillisen kahvia. Kielsin ensin, kun minulla ei ole liikoja itsellänikään, mutta hellyin viimein ja annoin ison kupillisen. En kuitenkaan ottanut villoja, vaan pyysin häntä tuomaan neljänneskilon sokeria. Kyllä hän on täydellinen kahvihimon orja."


Alma Mötön (o.s. Arkko) mökki Kangasniemen Hokassa, kuvan lähettäjä: MS (30.1.2009).

(MS, sähköposti 6.2.2009): Alma Arkko ja miehensä Otto Möttö eivät siis olleet tilallisia. Mökki on rippikirjoissa Hokka 15 eli Lauttalan sivuilla. Pieni maatilkku on lohkaistu aikanaan Lauttalasta. Otto teki sekalaisia töitä. Kesäisin hän oli laivoissa töissä. Tällaisista pieneläjistä on käytetty esim. nimitystä mäkitupalainen.
Alman aviomies Otto ei ollut sukua sivullanne esitellylle kansanparantaja Kasper Mötölle.

Kasper Möttö

S) Viereisessä kuvassa poseeraa Hokanniemen kylän kansanparantaja Kasper Möttö, joka halusi itseään kutsuttavan tittelillä "tohtuor Kopelehvi".
Tämä kuva on Hokan perinnekirjasta (1987 ~ kuva: Sylvi Salojärvi).

Hokan perinnekirjan (Katri Venäläinen) mukaan Kasper Mötöllä ei ollut lääketieteen opintoja tai tutkintoja taakkanaan - lukemisen ja kirjoittamisenkin kanssa oli vähän niin ja näin. Hän oli kuitenkin omasta mielestään saanut paremmat opit Inarin Lapissa asuvalta verrattomalta parantajalta. Kyseinen Lapin tietäjä oli ainakin Kasperin kertoman mukaan ottanut opetuksestaan melkoisen 500 kultamarkan palkkion, joten sen eteen tietotaitoakin oli pitänyt siirtyä melkoisesti.
Olipa Lapin tietäjä järjestänyt kätevästi Kasperin pitkän kotimatkankin - yhtä Kasperin navetan härkää vastaan olisi Kasper pian kotona. Härän hankalat kuljetusjärjestelyt olivat Kasperin laittaneet mietteliääksi, mutta hän oli kuitenkin tehtyyn ehdotukseen suostunut. Silloin oli Kasperia alkanut kovasti raukaista ja herättyään hän oli istunut oman tupansa penkillä. Kiire oli ollut navettaan tarkistamaan ja - iso härkä oli ollut poissa.

Kasper piti itseään erityisesti kaatumataudin eli "muahankuatuvatauvin" erikoistuntijana - erikoisia ainakin hänen hoitomenetelmänsä olivat: hiukan oikeita apteekkilääkkeitäkin (hypermankelia), loitsuja ja taikauskoisia temppuja kuten paidan riisumisia hohtimien avulla ja polttamista ukkostuulella maantiellä. Möttö puhui mielellään hoitomenetelmistään halukkaille kuuntelijoille, eri ihmisille hän tosin kertoi aina erilaiset parannuskeinot.
Mötön poppamiehenkonstit tuskin ovat tehonneet oikeisiin kaatumatautitapauksiin, mutta hysteerikkoja hänen mystiset menetelmänsä lienevät henkisesti rauhoittaneet ja sitä kautta heidän tilansa oli ympäristön silmissä selvästi Mötön käsittelyssä asettunut.
Varsin tärkeä osuus Mötön parannuskeinojen joukossa oli viinalla, jota parantaja itsekin varmuuden vuoksi käytti ahkerasti. Hänen oma ulkonäkönsäkin oli omiaan vaikuttamaan huonohermoisiin sairaisiin.

"Kaksi ovat, jotka voivat sinut siitä vaivasta päästää - Jumala ja Möttö", niin oli potilaan uskottava. Moiset puheet eivät tietenkään herättäneet kaikissa piireissä silkkaa ihastusta.
Möttöä kohtaan tunnettiin pelonsekaistakin kunnioitusta varsinkin nuorison puolelta, puuhastelihan Möttö mm. hautausmaalla omia salaperäisiä lääkintäpuuhiaan. Se laittoi ainakin pikkupoikien ja kylän eukkojen mielikuvituksen liikkeelle. Kummastusta ja vähän hilpeyttäkin herätti Kasperin tapa pitää housujaan jalassa takaperin, minkä viereisestä kuvastakin tarkkaan katsoen huomaa.

Ennen kunnanlääkärin saamista Kangasniemelle Möttö oli saanut myös jonkinlaisen virallisenkin hyväksynnän tohtoroinneistaan, sillä parannettuaan erään pojan sairauden myönsi kuntakokous hänelle 10 markan palkkion, mutta velvoitti miestä kyllä maksamaan summan takaisin, jos poika sairastuisi uudestaan. Möttö näytteli mielellään kirjallisia todistuksia parannustöistään hyvinkin kaukaisilta paikkakunnilta kuten Kotkasta, Savonlinnasta ja Kokkolasta.
Yleensä hän ovelana miehenä vaati ainakin osan palkkiosta jo etukäteen, kun häntä oltiin hakemassa parannustehtäviin. Eräs rovasti oli kehoittanut häntä jättämään työstään pois loitsut, mutta Möttö oli todennut, että sehän olisi samaa kuin jättäisi koko ammatin.
Katri Venäläinen (1987): Täytyy otaksua, että Möttö omasi eräänlaiset synnynnäiset parantajan lahjat. Hänellä oli myös hyvä onni parannuspuuhissaan, sillä hänen ei tiedetä milloinkaan joutuneen kiinni potilaan kuoleman aiheuttamisesta. Kasper Möttö kuoli iäkkäänä miehenä vuonna 1916.

Kun Kasper haudattiin, oli hänen vaimonsa Maria heittänyt kaikki Kasperin taikakalut hautaan ja sanonut: Ja nämä viet mukanasi.
Kasperilla ja Marialla oli tytär Iida, joka oli naimisissa Matti-nimisen Hannolan Taavetin veljen kanssa.

(MS, sähköposti 6.2.2009): Kasper Mötön sisar Emerentia oli naimisissa "meidän sukumme" Tuomas Arkon kanssa. Kasper oli kyllä kotoisin samoilta seuduilta kuin saman sivun kuvaruudussanne #R esitelty 'Mötön Alma (o.s. Arkko)', mutta ei sukua. Otto Mötön isä oli Heikki Abrahaminp Möttö.
Taulu 1:
Aleksander Erikinp Möttö s. 9.7.1820 Luusn.9, k. _.6. 1855 Luusn.9.
Puoliso: Helena Paavontr Reinikainen, s. 10.5.1819 Hokka 15.
Lapset:
Kasper s. 26.1.1843 Luusn.9. Tauluun 2
Emerentia s. 18.10.1846 Luusn.9. Tauluun 3
Malakias, s. 25.10.1850 Luusn.9.

Taulu 2 (taulusta 1)
Kasper Aleksinp Möttö s. 26.1.1843 Luusn.9,
Puoliso: Maria Kustaantr Pylvänäinen, s. 11.4.1843 Hokka 8.
lapsia: Ida Kasperintr Möttö s. 3.10.1865 Harjunmaa 5
Puoliso: Matti Matinpoika Hokkanen s. 29.7.1857 Hokka 10.

Taulu 3 (taulusta 1)
Emerentia Aleks.tr Möttö,s. 18.10.1846 Luusn.9, k. 17.11.1879 Vihave 1.
Puoliso: 6.6.1870, Tuomas Tuomaanp Arkko s. 15.12.1846 Vihave 1, k. 7.7.1922 Vihave 1


(Esko Ruhanen, sähköposti 23.7.2010): Mielenkiintoinen asia tämä kirjoitus Kasper Mötöstä, joka käytti nimeä "tohtori Kopelehvi". Mainio yhteensattuma on se, että Hirvensalmellakin eli vielä 1950-luvulla "tohtori Kopelehvi", joka oli aikanaan Kangasniemeltä Hirvensalmelle muuttanut seppä Mikko Laukkarinen. Hänellä oli kirkonkylässä pieni rähjäinen mökki, jossa hän asui vaimoineen. Mikko vaimoineen olemuksellaan pelottivat meitä kylän kakaroita ja mökin ohi kuljettiin aina kiireesti.


T) Tämä kuva on Hellevi Arjavan kirjasta Juuret Rasikankaalla (2001). Kuvan omistaa Otto Mannisen perikunta.
Kyseessä on Otto Mannisen kesäkuussa 1906 ottama valokuva Hokan tietalkoista, joihin hän innokkaasti otti osaa. Kirjan kuvatekstissä mainitaan, että vallesmanni Lang takarivissä. Tarkemmin ei ole selvillä, miltä tieosuudelta kyseinen talkookuva on otettu. Lähes kaikilla naisilla samanlainen valkoinen huivi päässä.
Otto Manninen kirjoitti urakastaan 12.6.1906 kihlatulleen Anni Swanille kirjeessä seuraavasti (kirjasta Juuret Rasikankaalla, toim. Hellevi Arjava):
"Kirjoitin Sinulle viimeksi kirjeessäni muutamia rivejä, jotka sattumalta sain ennättämään vielä maanantai-aamun postiin. Lupasin sitten jatkaa palan päivässään. Mutta mentyäni eilisaamuna tientekoon, yllyin siellä nakertamaan ukkojen mukana, niin että oli iltamyöhä ja mies uuvuksissa kuin rukkanen kotia tullessani. Heiluttelin rautaseivästä oikein toden takaa - se olisi kai Sinusta ollut vallan merkillinen näky. Ja yhtä merkillistä oli, että se oikeastaan oli minusta tavallaan hauskaa. Siksikö lienee, että nyt kerran kuuluu vanhaan maanvääntäjäsukuun vai muutenko vaihteluksi ja tehtävänä, jonka vallitseminen ei pane kovin pahoja pulmia eteen? Paljon jälkeä ei tosin saatu - työvoimaa kun oli liian vähän, mutta eräitä pahimpia kiviä kuitenkin kukistettiin tieltä pois."

Tähän yhteyteen sopii hyvin Hellevi Arjavan 6.1.2008 lähettämä ote Otto Mannisen veljen, Rikhard Mannisen haastattelusta vuodelta 1950 . Hän muistelee siinä mielenkiintoisesti 1800-luvun lopun oloja Rasikankaan ja kirkonkylän välillä:
(Rikhard Manninen, 1950): "Kirkolta tultaessa ensimmäisellä mäellä pari mökkiä, Kivistönmäellä yksi, Suurolan petäjikköön ilmestyi Langinkosken huvilantapainen, suurin osa metsää, ei peltoa, pimeätä kuin pussissa. Mannilan tienhaarassa "uupuneiden kestkievar", nuoret istuivat kertomassa satuja.
Lähteen Partti, Tuomas Partin torppa, joku sotilaspuustelli, Ras'kankaan talot. Talvella joku räsyajaja, kesällä ei kulkenu kukkaan, pari kertaa joku lappeenrantalainen rinkelinmyyjä (Hokan tiellä); Niemeen päin jatkamaton.

Lähettäjä Hellevi Arjava lisää (6.1.2008) edelliseen: "Suurolan virkatalo oli tietysti olemassa, vaikka Rikhard ei sitä mainitse tässä."

Hokan terveyslähteestä:
U) Seuraavat tiedot Hokan terveyslähteestä perustuvat Katri Venäläisen kirjoitukseen Hokan perinnekirjassa (1988) ja Antero Mannisen Kangasniemen historia-kirjoihin.

Ruotsin vallan loppuaikoina etsivät monet sekä Kangasniemen että naapuripitäjien asukkaat lievitystä kipuihinsa Hokanniemeltä, peninkulman päässä kirkolta sijaitsevalta terveyslähteeltä. Tämä lähde herätti lääketieteen edustajienkin huomiota - terveyslähteet olivat 1700-luvun loppupuolella suuresti muodissa. Asianomainen piirilääkäri lähetti v.1798 lähteen vettä Tukholmaan lääkintäkollegion tarkestattavaksi. Kollegion lausunnossa sanottiin veden sisältävän terveydelle edullisia ja hyviä aineita. Vuonna 1799 kirkkoherra Molander pystytti lähteen ympärille jonkinlaisen rakennuksen, joka oli jäljellä vielä v.1844.
V.1807 ilmoitti piirilääkäri A.J.Lille Åbo Tidningar-lehden 34. numerossa olevansa halukas palvelemaan niitä, jotka alkavana kesänä aikovat käyttää hyväkseen Kangasniemen terveyslähdettä, kunhan vain asianomainen kirkkoherra tai joku muu ilmoittaisi, montako kylpyvierasta kustakin kunnasta sinne aikoi matkustaa. Hän pyysi myös kirkkoherroja ilmoittamaan tästä rahvaalle. Varmaa tietoa ei ole, tuliko Lillen suunnitelmista mitään.
Aluksi Hokan terveyslähdettä käyttivät lähinnä lähiseudun säätyläiset. 1790-luvulla kuuluivat kylpyvieraiden joukkoon mm. kapteeni G.A.Tigerstedt ja luutnantti A.J.L. Fahnehjelm, jotka asuivat Suurolassa. Rahvaskin innostui lähteestä ja monet alistuivat noudattamaan lähdeveden kanssa suositeltua ruokavaliotakin.
Kirkkoherra von Phaler järjesti v.1844 piirilääkäriltä (W.S.Schildt) luvan jakaa Kangasniemen köyhimmille ilmaiseksi lääkkeitä ja terveyslähteen palveluja. Laskettiin, että lähteellä kävi kesäisin yli satakin avuntarvitsijaa - kaukaisimmat Keuruulta, Jämsästä ja Rautalammilta saakka. Kirkkoherran piti ajan hengen mukaisesti pyytää avun saaneilta lupaus, että parantuneet kertoivat helpotuksen tulleen nimenomaan lähteestä, ei pitäjän poppamiehiltä.
Lähteen suosio alkoi 1880-luvulla vähetä ja paikalta vietiin pois paikan viimeinen rakennus, jota oli kutsuttu nimellä 'apteekki' (valmistettu 1799). Keinotekoisten kivennäisvesien leviämisen sanottiin olleen suurin syy lähteen suosion laskuun.
Kirkkoherra von Pfalerin muistiinpanojen mukaan hänen oli itse ollut pakko olla lähteellä mahdollisimman usein neuvonantajana, sillä yksinkertaisuudessaan hädänalaiset vieraat luulivat paranevansa sitä nopeammin mitä enemmän he pystyivät lähdevettä juomaan. Oikeaopppinen hoitojakso olisi vaatinut ruokavalioineen vähintään kuuden viikon tarkasti valvotun kuurin, mutta paikalle saapuneet maatyöläiset eivät ehtineet olla töistä kauaa pois ja siksi he tuohisilla kipoillaan mättivät vettä itseensä kuin hengen hädässä. Von Pfaler itse arveli noiden vieraiden vain heikentäneen terveyttään pikavierailuillaan.

Muistitiedon mukaan vettä piti nauttia puolen korttelin annoksina (kortteli tilavuusmittana = 0,327 litraa) siten, että ensimmäisenä päivänä potilas joi neljä annosta. Vähitellen määrä korotettiin kolminkertaiseksi. Lähde siivottiin joka ilta potilaskäyntiajan jälkeen. Potilaiden oli kylvyn ja juomisen jälkeen pysyttävä liikkeessä, siksi lähteen lähelle oli tehty keinuja. Potilaat saivat halutessaan kalastaa vapaalla ajallaan ilmaiseksi, sillä majoituksesta ja ruoasta vesialueiden haltijat olivat jo ennalta rokottaneet melkoisen könttäsumman.
Aikalaiset ovat muistelleet, miten terveyslähteellä vierailijat olivat hyväntuulisia ja huumoria viljeltiin paljon. Ei ollut väliä, olivatko potilaat köyhiä tai rikkaita - lähteessä sosiaaliset erot hetkeksi katosivat.
Lähteen suosio oli parhaimmillaan niin suuri, että paikalle piti tehdä oma tie (se ei ollut noina aikoina itsestään selvä toimenpide). Tie seurasi Hokan ja Mannilan tavallista kirkkotietä Soinkankaalle, mistä sitten oli suunnattava suora tie Hyytiälammen puolelle itse Hokan kylään. Hokan tie rakennettiin siten, että se 8 km:n päässä kirkolta kääntyi äkkipolvekkeena vasemmalle. Kirkkoherra antoi hankkeelle siunauksensa ja hokkalaiset lähtivät innolla tietalkoisiin mukaan.

Jalmari Hokkasen kertomusten perusteella lähteen ympärillä oli ollut hirsikehikko, jonka sisältä myytiin vettä, ulkopuolelta sai vettä ilmaiseksi. Lähde oli käytössä vielä 1980-luvullakin, vesi oli kirkasta ja mitään kirvoja vedessä ei ollut. Kesäkuumalla kun vettä janoonsa joi, olo tuli kuulemma raukeaksi kuin pienessä humalassa. Vesi sisälsi Jalmarin kertomuksien mukaan paljon mineraaleja.
Myös Toini Lahikainen muisteli pappansa kertoneen, miten keppien avulla ihmisiä tuli elämänlähteelle ja jonkin ajan nautittuaan lähteen vettä palasivat ilman keppejä koteihinsa. Nykyään lähteen ympäristö on metsittynyt ja muinaisesta loistosta ei ole mitään jäljellä.
Viljo Hokkanen teetti kesällä 1984 tutkimuksen lähteen vedestä Viljavuuspalvelu Oy:llä ja sai palautteena eri kemiallisten aineiden osalta esiintymismäärät vedessä. Kopio vastauksesta löytyy Hokan perinnekirjan sivulta 229. Mittaustulosten hyödyntämisessä tarvittaisiin melkoiset kemian tiedot, ainakaan tämän kirjoittajalle asia ei merkinnöistä aukene lainkaan.

Hokan muita lähteitä (Hokan perinnekirjasta - 1988):
* Suurkorven suolla Munalahti-Kotkaisen välikannaksessa.
* Häkkisen pellon ojassa Munalahden rannassa.
* Kankaanmäellä (Sydänmaa),
* Talonmäen lähde Myllymäellä, Simpiänniemi.
* Rämälän maalla Mannilassa.
* Pesosen lähde Pajuniemen maalla, Simpiänniemi.
* Kotirauhalan lähde Kansselin maalla, Niemikylä, Otto Mannisen mökin yläpuolella.

Hokan maantienäkymiä:


V) Tämä maantienäkymä on kuvattu etelään Hokkaan kirkonkylän suunnasta ajettaessa - paikka on hieman Leppäniemen risteyksen jälkeen. Kuvattu 31.10.2009 (S&J).



Nämä kolme yllä olevaa maantiekuvaa ovat eri puolelta Hokkaa - kuvattu 31.10.2009 (S&J).



Hokan Itäkylässä (Mannilantie) - kuvattu 12.2.2015 (S&J).

Ukonsalmeen suunniteltiin aktiivisesti lossia 50-luvulla:


W) Tässä GoogleMaps-kartasta käy havainnollisesti ilmi, miten looginen Ukonsalmen lossihanke todellakin oli (kartassa punainen A-merkki Kangasniemen puolella Ukonsalmea). Hokkalaisten yhteydet Mikkelin suuntaan olisivat parantuneet merkittävästi ja vastaavasti itäsuunnasta tulevien Hokan kesämökkiläisten ajomatkat olisivat yhtä lailla pienentyneet. Kangasniemen Kunnallislehti uutisoi lossihankkeen vireilläolosta numerossaan 28.10.1953:


Jutussa kerrottiin (1953) yhteyden aikaansaamisen Kangasniemen-Hokan-Ukonniemen ja Mikkelin-Vanhanmäen teiden välillä olleen jo vuosikausia esillä. Sillankin rakentamista oli laskelmoitu, mutta kylätiekuntien varoilla hanke oli heti todettu ylivoimaiseksi, tarvittua valtion rahoitusta ei lääninhallituksen puolloista huolimatta oltu saatu. Siltahankkeen jälkeen oli alettu kaavailla lossiyhteyden saamista kyseiseen Ukonsalmeen, mutta teiden siirryttyä kunnanteinä kuntien kunnossapidettäviksi oli lossisuunnitelmakin kylätiekuntien osalta jäänyt vain haaveeksi.
Jutun tekemisen aikaan (1953) olivat Kangasniemen kunta ja Mikkelin maalaiskunta kuitenkin taas ottaneet lossihankkeen ajaakseen. Kangasniemen kunta oli jo omalta osaltaan tehnyt päätöksen lossipaikasta ja lossin rakentamisesta, Mikkelin mlk:n osalta asia oli ollut vasta alustavissa käsittelyissä. Kangasniemen puolella lossihanketta oli etunenässä suunnittelemassa Kangasniemen piirin tiemestari insinööri Sajaniemi. Hän oli tehnyt niin perinpohjaista työtä, että oli piirtänyt valmiiksi jopa lossarin asunnon ja lossituvat. Yrityksen kokonaisbudjetti liikkui 10-11 milj.mk:n tietämillä.
Suunnitelman mukaan lossiväli oli vain 120 metrin mittainen, sillä salmen rannat olivat matalia ja niitä oli tarkoitus pengertää molemmin puolin. Lossarin asunto ja lossitupa olivat suunniteltu kangasniemen puolelle suotuisemman maaston vuoksi. Uusia varsinaisia tieosuuksia ei olisi suunnitelman mukaan jäänyt rakennettavaksi kuin muutamia satoja metrejä. Kangasniemi olisi rajoittanut suunnitelman mukaan 60% hankkeesta ja Mikkelin mlk loput 40%.
Molempien kuntien yhteinen lähetystö, johon olivat kuuluneet kansanedustajat Wiljam Sarjala ja K.F.Haapasalo sekä maanviljelijä T.Vahvaselkä olivat muutamia viikkoja ennen lehden ilmestymistä käyneet Tie- ja vesirakennushallituksessa neuvottelemassa valtionavustuksen saamisesta. Toimistopäällikkö Riihimäki oli antanut hyviä toiveita valtionavustuksen saamisesta - jopa suuruusluokkaa 50-60% koko budjetista. Riihimäki oli painottanut, että lossihankkeen toteutuessa rakennustyöt tuli suorittaa ns. vapaina töinä, sillä työttömyysvaroja ei enää ollut jäljellä lossityömaalle sijoitettavaksi.
Lehtijutun kirjoittaja totesi, että Ukonsalmen lossihanke oli siis hyvällä alulla - edellyttäen että Mikkelin mlk lähitulevaisuudessa tulisi tekemään asiassa myönteisen päätöksen. Kyseisen päätöksen jälkeen rakennustyöt tulisivat alkamaan heti. Kirjoittaja korosti juttunsa lopussa vielä seikkaa, että toteutuessaan lossihanke muuttaisi kyseiset tieosuudet molemmin puolin salmea kauttakulkuteinä yleisiksi maanteiksi ja siten myös valtion kunnossapidettäviksi.


*Päivityksenä todettakoon, että kirjoitushetkeen (maaliskuu 2014) mennessä ei Ukonsalmeen ole siltaa tai lossia rakennettu.


Tältä näytti GoogleMaps-kuvan mukaan (kiitos) syyskuussa 2009 Ukonniementien päässä, mistä aikoinaan lossiyhteyttä salmen yli suunniteltiin.



Ukonniementien päässä laiturialueella, taustalla Ukonsalmi - molemmat kuvattu 12.2.2015 (S&J). Tuosta piti päästä lossihankkeella yli.


Ukonniementien päästä näkymä etelään (Ukonsalmi) - 12.2.2015 (S&J).


Ukonniementien päästä näkymä pohjoiseen (Ukonsalmi) - 12.2.2015 (S&J).

Hokan vispilän tekijöitä:


X) Kari Laakson käyttöömme antama kuva (käyttölupa "2017-1-A", kiitos): "Vispilän tekijöitä Hokasta, oikealta Erkki Manninen, Heikki Arkko, Erkki Pulliainen (vaimoni Pirjon isä, myöhemmin Pauninsalo) ja Sulo Seppänen. Kuva Viljo Reinikainen 1940-luvulta. Keväinen vispilän teko oli tuolloin sallittu ja hyväksytty tapa nuorten likkua ja tavata toisiaan eri kylillä." Vispilänkauppaakin harrastettiin.

"Vispilänkauppa" onkin alun perin tarkoittanut yleensä nuorten suorittamaa vispilänvarpujen keräämistä viitametsästä helluntaina Smålandin Rävlingessä. Varvut kuorittiin ja niistä tehtiin vispilöitä. Yhdessä olo metsässä ja se, että toinen kuori varvut ja toinen sitoi niistä vispilän, saattoi johtaa seurusteluun. Niinpä vispilänkauppa Kustaa Vilkunan Vuotuisen ajantiedon mukaan alkoi tarkoittaa nimenomaan seurustelun aloittamista.

seuraavalle sivulle #87

Sivuluettelo 1-107

etusivulle