41) "Anni Swanin puiston" alueella olleita rakennuksia
(1960-luvulle asti).

(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 13.1.2017)


A) Tämä kuva on otettu vuoden 1922 tienoilla nykyisen Anni Swanin puiston suunnalta (ent. Keskuspuisto) kirkkoa ja kunnantaloa kohti. Vasemmalla näkyy rakennus, joka rakennettiin Ikosen Santalan sahatoiminnan silloiselle liikenimelle Puulaveden Puutavara Osakeyhtiö. Oikealla on Ikosen kauppatalo ja sen vasemmalla puolella kunnantalo.

Kangasniemen omien sahalaitosten - Läsäkoski Oy:n sahan, Matti ja Vilho Ikosen Santalan sahan ja ahkerasti omistajaa vaihtaneen Vuojakosken sahan - tuotanto oli niin pientä, että niiden osuus Kangasniemen tukkikaupasta jäi vaatimattomaksi. Nämä sahat oli perustettu jo 1800-luvun puolella.
1920-luvulla niistä merkittävin oli Santalan saha. Vuonna 1922 Vilho J. Ikonen myi sen tuolloin perustetulle Puulaveden Puutavara Oy:lle, jossa hän itse oli osakkaana. Yhtiö rakensi sahateollisuuden kuumimman nousukauden aikana vuonna 1927 toisen sahan Hankasalmen Aseman kylään.
Puulaveden Puutavara Oy ajautui kuitenkin laman puristuksessa konkurssiin vuonna 1930 ja lopetti toimintansa. Läsäkosken sahaa lukuunottamatta muut Kangasniemellä 1930-luvulla toimineet sahat olivat pikemminkin kotitarve- kuin markkinasahoja (Kangasniemen historia, Erkki Laitinen - 2015).

Ikosen luovuttua puutavarayhtiönsä konttorirakennuksesta, siihen muutti Toivo Laitisen sekatavarakauppa.


Tällä kirkonkylän keskustassa sijaitsevalla puistolla on takanaan hurja menneisyys kaikkine kauhujuttuineen. Paikalla oli aikoinaan jonkinlainen lampi, joka sittemmin alkoi kasvaa umpeen ja oli hetkittäin vaarallisen upottava hetteikkö.
Antero Mannisen Kangasniemen historia 1-kirjasta löytyy niinkin rajuja tietoja, että Kangasniemessäkin on 1700-luvulla käytetty kuolemanrangaistusta. Mestauspaikkana oli kirkonkylässä ollut nykyisen Otonkulman kohdalla sijainnut Niikkaistenmäki (tai toisessa muodossa Niikkasenmäki). Nimi oli kuulemma tullut ensimmäisestä ko. paikassa mestatusta miehestä eli talollinen Olli Niikkaisesta, joka yhdessä torppari Juho Makkosen kanssa mestattiin ja teilattiin taposta 13.7.1778.
Sukupolvesta toiseen muistelut näistä mestauksista siirtyivät ja tarinat sen kun hurjistuivat - sittemmin kerrottiin, miten mestattujen päät jyrkkää rinnettä vierivät alas järveen.
Mestattuja henkilöitä ei haudattu vihittyyn maahan (hautausmaalle), vaan heidät haudattiin kirkonkylän keskellä olevaan rimmikköön, joka sittemmin sai aikalaisten keskuudessa nimen Hurskaisen suo ensimmäisen hetepaikkaan upotetun pahantekijän nimen mukaan. Tämä Hurskaisen suo on juuri käsittelemämme nykyisen Anni Swanin puiston kohdalla.

Kun Ikonen aikoinaan 1900-luvun alkuvaiheilla rakensi puistoalueelle oman ensimmäisen leipomonsa (ja josta myöhemmin muotoutui ilmeisesti ainakin osa Hilma Arkon eli Rihkama-Hilman kauppaa), kerrottiin rakennuksen tehdyn upottavalle vesijättömaalle.

Adi Malinen on tallentanut seuraavan muisteluksen (Kangasniemen kirkonkylä ~ 1984) :
Ikosen kauppaliikkeen luota kulki aikoinaan länsisuuntaan polku tai kinttutie, jota pääsi yhteiskoululle. Tällä polulla kertoivat jotkut henkilöt kuulleensa itkua ja nyyhkytystä iltaisin. Niistä kuulin viimeksi puhuttavan vielä vuosien 1945-46 aikana. Tämän polun pohjoispuolella oli sellainen paikka, joka ei jäätynyt talvellakaan. Usein siihen pohjattomaan silmäkkeeseen putoili koululapsiakin. Eräs niistä oli Lennart Mannisen tyttö Leena. Pudonneet on kuitenkin aina ehditty saada elävänä ylös. Taru kertoo paikalla olleen niin pehmoisen hetteen, että se ylitettiin pitkospuita pitkin.

Edelliseen Adi Malisen muistelukseen lähetti 15.4.2011 mainitun Leena (Mannisen) tytär Anu seuraavan täsmennyskorjauksen:
Äitini Leena ei pudonnut jokeen tai järveen, vaan viemäriin lähellä kotiaan Pöyryllä. Adi Malisen muistelma on siis täysin fiktionaalinen. Leena muisti tapahtuman selkeästi, se taisi olla varsinainen lapsuudentrauma. Ties kuinka hänet ongittiin sieltä ylös. Ensimmäisen järkytyksen jälkeen oli hirveä murhe likaantuneista talvitamineista, joita ei koskaan saatu kuntoon. Äiti-Maire oli muotitietoinen ompelija ja kangasmyyjä, jolla lasten pukeminen oli todellinen sydämenasia.



Ruokomäeltä lähtöisin oleva Viljo Häkkinen lähetti (18.10.2008) tämän mielenkiintoisen kuvan, mikä on otettu kesällä 1946 samaisessa puistossa.

(Viljo Häkkinen, sähköposti 18.10.2008): Kuvattu Kangasniemen kirkolla, silloista Savonseutua vastapäätä olleessa puistossa, perjantaina 28.07.1946. Vasemmalta Viljo Häkkinen, Liisa Lukkarinen ja Heikki Kuitunen.
Olisiko vaalea talo silloinen matkahuollon pääty tai toisinpäin se voisi olla paremminkin silloisen kirjastotalon pääty? En muista tarkalleen, miten olimme asettautuneet.
Tällöin kesällä 1946 olin talonmiehenä Savonseudun kauppa-, hotelli- ja ravintolakiinteistössä kirkolla ja kuva on tällöin otettu.
Liisa Lukkarinen oli tällöin myyjänä paikallisessa SOK:n myymälässä. Hän oli syntyisin Alajoelta ja Juvanin lammen rannalla oli hänen kotimökkinsä. Kotimökki ja Liisa oli tullut tutuksi monien keväiden ajoilta, kun tukin uitot oli käytössä ja uittoreitti kulki juuri Juvanin lammin läpi kohti Härkäjärveä. Me tukkilaiset olimme k.o. mökissä tuttua väkeä vuosien ajoilta ja yövyimme mökissä monen monta kertaa. Liisahan muutti myöhemmin Jyväskylään johonkin SOK:n myymälään, jonka sain sattumalta tietää vuosikymmeniä myöhemmin ja siitä seurasi eräs mielenkiintoinen tapahtumasarja. Hain puhelinluettelosta hänen kotinumeronsa ja soitin. Esittelin itseni ja kysyin, että muistatko? Ei muistanut. Olin sitkeä ja lähetin kopion tästä valokuvasta kirjeessä ja soitin jonkin ajan kuluttua ja kysyin uudestaan, että muistatko? Ei muistanut. Siihen lopetin yrittämiseni.
Tämä Heikki Kuitunen oli vaan muuten tullut tutuksi, joten en tiedä hänestä sen enempää.


Kaija Suuronen kertoo kirjassaan Kangasniemen puutarhakulttuuri (2001) kyseisen puistoalueen alkuhistoriasta seuraavaa:
Kangasniemen kunnanlääkäri Mandi Karnakoski-Richter ehdotti 1910-luvulla kirkonkylän ensimmäisen puiston perustamista (nyk.) Otto Mannisen tien ja Beckerintien väliselle alueelle. Suunnitelma toteutettiin. Tähän vanhimpaan puistoon istutettiin syreenejä, kuusia ja poppeleita.
Syksyllä 1950 Kangasniemen seurakunta laaditutti kirkonmäen ympäristöön puutarhasuunnitelman, joka laajeni kattamaan osin myös mainittua ensimmäistä kirkonkylän puistoaluetta.
Suunnitelman toteutti (1950) puutarha-arkkitehti Katri Luostarinen, jonka Helsingin toimistossa Kangasniemen seurakunnan silloinen puutarhuri Aino Tiihonen oli ollut perehtymässä istutusten piirrosten laadintaan.
Luostarisen suunnitelmat toteutettiin kesällä 1951, jolloin varsinainen puistoalue myös merkittävästi suureni. Paikalle hankittiin vaahteroita, lehmuksia ja pensaita. Alueen vanhat talot purettiin ja länsiosaan sijoitettiin lasten leikkikenttä.


Tämä kuva on peräisin Esko Pylvänäisen albumista - kuten myös kuvan yläpuolella oleva kunnanpuutarhurin valaiseva tekstitys. Tässä kuvassa puisto on hoidetummassa kunnossa kuin ylemmässä, mutta kuvien välillä ei liene pitkää väliaikaa.
Valokuvassa olevasta alkuperäisestä tekstauksesta päätellen kuva on peräisin Tarjantin valokuvaamosta. Puisto sai nykyisen muotonsa kesällä 1951 maisema-arkkitehti Katri Luostarisen suunnittelemana.

Siiri Laitinen muisteli (23.10.2012), miten kyseisessä puistossa oli 1930-luvulla sijainnut kioski, josta yleisesti käytettiin nimeä Kunnankioski. Siirin muistaman mukaan kioskitoiminnan loputtua apteekkari Sandelin osti kioskirakennelman ja teki siitä saarelleen mökin. Myöhemmin samaista mökkisaarta kutsuttiin Siirin mukaan Selinin saareksi.


B) Tässä Ikosen kaupparakennuksen katolta otetussa valokuvassa näkyy vasemmalla Toivo Laitisen kauppa. Kuvattu ilmeisesti vuoden 1960 aikoihin.

Kangasniemen Kunnallislehden historiansa toiseen numeroon 21.10.1953 Toivo Laitinen (puh. 87) oli laittanut ilmoituksen: Ostan VUOTIA, JOUHIA sekä VILLOJA että SORSIA - 2kg KOTIKANOJA.

Heimo Manninen (s.1928) muistaa asioineensa pikkupoikana ennen sotia kauppias Toivo Laitisen kanssa. Kyseessä oli oravannahkakaupat. Kauppias maksoi 75 silloista markkaa yhdestä oravannahasta ja se oli tuolloin pikkupojille iso summa. Kauppias Laitinen muistetaan yhä lempinimistään Pikkarainen ja Stockmann.


Viljo Lehkonen (Kangasniemen Yhteiskoulu 1925-50): Syksyllä 1936 kirkonkylässä oli joukko yksityisiä kauppiaita: Roponen, Ikonen, Siitari ja Laitinen. Niissä en kuitenkaan käynyt usein. Kauppias Laitisella oli paljon marjapensaita ja pimeällä kävimme maistelemassa marjoja. Pirunviulun soittaminenkin oli silloin vielä muodissa. Tarvittiin hakaneula, karhulankaa ja hartsia.

Eini Strengell (o.s. Patrikainen) (s.1937) kirjoitti samaisessa Yhteiskoulu-kirjassa seuraavasti mm. Toivo Laitisen kaupasta:
Ensimmäinen koulupäivä syksyllä 1949 oli juhlallinen tai oikeastaan romanttinen. Tulimme hevoskyydillä 7 kilometrin matkan - heti alkajaisiksi halusimme tutustua kirkonkylään tarkemmin.
Toivo Laitisen kauppaan mentäessä haju oli omalaatuinen, mutta kiiltokuvia piti vain saada. Välitunnilla ehdin hakea Otto Suurosen kaupasta viiden pennin munkin. Laitisen pullapuodin ihania tuoksuja ei voinut myöskään vastustaa.


C) Toivo Laitisen sekatavarakaupan julkisivun kuvaan kuului käytäntö, että kauppias itse ja muutkin halukkaat kiinnittivät kaikenlaisia ilmoituksia rakennuksen ulkoseinään. Tässä kuvassa kyseisiä ilmoituksia näkyy paljonkin ja oikein tarkasti katsottuna suurimmasta ilmoituksesta (ovi-ikkunan oikealla puolella ) on erotettavissa seuraavat katkelmat: "JOS TEILLÄ ON JOTAIN ....... LÄNSI-INTIASSA ......." eli kyse lienee jostakin hyväntekeväisyyskeräyksestä?.
Oven päällä kyltissä luki "Sekatavarakauppa T.Laitinen". Oven vasemmalla puolella on Kelloliike Hakasen mainoskyltti: "Kellot - korut - lahjat - silmälasit".

Tämä kuva on otettu ilmeisesti vuoden 1960 tienoilla, jolloin kaupparakennuksella alkoi olla purku-uhka jo yllään. Rakennus purettiin 60-luvun alkupuolella. Ikonen oli ostanut tontin ja vaikka Laitinen olisi kovasti halunnut jatkaa ko. paikalla liikettään, käsky kävi - rakennus oli purettava. Tuskin Ikonen halusi talon pois kilpailijan eliminoimisen vuoksi, ehkä jo huonoon kuntoon päässyt talo rumensi maisemaa tien toiselta puolelta katsottuna? Toivo Laitinen muutti Saima-vaimonsa ja lapsiensa kanssa Pylvänälään, minne hän oli jo aiemmin perustanut toisen kaupan.


D) Kauppias Toivo Laitinen 50-vuotissyntymäpäiväkuvassaan 3.8.1957.

Toivon perheeseen kuuluivat myös vaimo Saima, tyttäret Anja, Eija ja Kaino sekä poika Matti.

Kauppias Laitisella kerrotaan olleen R-kirjaimen puhevika, josta hän itse tuntui olleen kovinkin varovainen. Hän oli kehittänyt oman puolustusmekanisminsa - kauppias karttoi taitavan järjestelmällisesti sanoja, joissa oli R-kirjain. Siten hän korvasi tietyt sanat uusilla ilmauksilla, joista aikalaiset haastateltavat ovat muistaneet ainakin seuraavat:
napukka (=vasara), imeläkivi (=sokeri), äkki-imelä (=sakariini), leipäjauho (=ruisjauho), talviajopeli (=reki) ja kesäajopeli (=kärryt).


E) Hilma Arkon (Pynnönen) eli "Rihkama-Hilman" kauppa. Kuva lienee otettu aivan rakennuksen loppuvaiheilta vuoden 1960 tienoilta, jolloin kaupankäynti taitaa pihapiiristä päätellen jo loppuneen. Oven päällä lukee vielä Hilma Arkko. Talon perustukset lienevät alunalkaenkin olleet heikot, mutta ehkä talon kuvastakin näkyvälle vääntymisille löytyy myös syytä rakennusalustan upottavista vesijättömaahistorioista, joista kerrottiin jo tämän sivun kuvan A yhteydessä. Taustalta pilkistää Yhteiskoulun nurkka. Monet aikalaiset ovat muistaneet mainita, miten Hilman kauppatalon edessä kasvoi villinä ketunhäntä-kasveja (pajuangervoja). Tämän rakennuksen alkuhistoriana oli Ikosen ensimmäinen leipomo, josta Hilman kauppa muutostöiden jälkeen tehtiin kuvassa näkyvään kuntoonsa.

"Rihkama-Hilman" persoona tuntuu olleen silloisessa katukuvassa hyvinkin tunnettu ja häntä ovat Yhteiskoulun historiakirjojen muisteluksissa monet ajan oppikoululaiset kuvailleet:
Mirja Anna-Liisa Lammi (o.s. Alanen) (s.1934):
Koulupäivän jälkeen lähdettiin usein kiertelemään kylälle. Hilman Arkon eli "Rihkama-Hilman" puotiin poikettiin usein ja tehtiin tikusta asiaa. Siellä sitä ihmettelemistä riitti, kaikenlaista pientä tavaraa paikat pullollaan. Aina löytyi neppejä ja nappeja tarpeeseen. Hilma oli pikkuinen kooltaan, pitkään tummaan vaatekertaan ja villamyssyyn pukeutunut. Puoti oli hämärä ja muistan erikoisesti epämääräisen hajun, joka leijui huoneessa. Kauppa kävi vuosien myötä tutuksi.

Viljo Lehkonen ("Kangasniemen Yhteiskoulu 1925-50"): Silloin tällöin kävin "Rihkama-Hilman" putiikissa, jossa oli halpaa rihkamaa, jota teki mieli ostaa. Mutta kun rahaa ei ollut, niin täytyi tyytyä katselemaan tavaroita. Muistan hyvin, että Hilmalla oli muun muassa halpoja japanilaisia lyijykyniä, joiden laatu oli heikko ja kaukana Faberista.

Eini Strengell (o.s. Patrikainen) (s.1937): Hilma Arkon kauppa oli salaperäinen ja sieltä tuntui löytyvän kaikkea kiehtovaa tyttöjen tavaraa.

Sirkka Vanhanen (o.s. Ikonen) (s. 1925): Muistan siltä ajalta 1936-39 parikin julkkista Kangasniemessä. Hilma Arkko (Rihkama-Hilma) ja "Risa-Asko" jäivät varmaan jokaisen mieleen.

Hilkka Väisänen (o.s. Sensio) (s. 1931): Ruokatunneilla tutustuimme erilaisiin paikkoihin. Rihkama-Hilman putiikki oli mielenkiintoinen paikka.

Vilho Manninen kertoi myös kirjassaan Kotipuolen raitit (1978) omia muistelmiaan Hilma Arkosta ja hänen kaupastaan:
Kyläkeskuksen tiimoilla piti taloa ja lyhyttavarakauppaa eräs neiti-ihmisenä mainittu henkilö omassa yksinäisyydessään. Poikasena oli jäänyt mieleeni tädistä ja hänen kaupastaan eräitä yksityispiirteitä. Eräät tituleerasivat neiti Pynnöstä (myöh. Arkko) "Rihkama-Hilmaksi", kun hän välitti kaikenlaista pientä käytännön tavaraa. Sitä mitä ei monissa kylän kaupoissa ollut, Hilmalta useimmiten sai. Kauppias oli kohtelias, eikä liikoja kiskonut. Kauppahuoneeseen ensimmäistä kertaa astuttua oli syytä katsoa ja ihmetellä huoneen ulkoisia puitteita. Laajan huoneen sisäkatto kohosi korkealle, mikä poikkesi muista liikkeistä. Taisivat tulla kylminä vuodenaikoina lämmityskustannukset kalliiksi.
Kauppiaalla oli niin liukas keskustelutyyli, etteivät siinä vauhdissa hitaat asiakkaat tahtoneet kärryissä kestää. Satoi sanoja kuin rakeita ja äänenlaatu oli kimakka. Hilma puhua räpätti, niin että huumorintajuisella oli hymyn pidättelyn vaikeuksia. Hilma oli ehtinyt viettää uskollisesti vanhanpiian vuosiaan painiskellen kauppaliikkeensä parissa eikä ollut joutanut kiinnittämään miehiin huomiota eikä näkemään, kuinka yhden elämän ikä kiitää pois nopeaan kuin virran juoksu.
Sitten kävi niin, että odottamatta alkoi liikkua huhuja. Ei niitä sellaisia tahtonut uskoa kukaan, miksi se Hilma oli ruvennut käymään sen herran kanssa suhteilla kauppaa. Enemmän tuotti päänvaivaa ja ihmetystä se, mikä siihen vanhaan vakaaseen hyvämaineiseen virkamieheen oikein meni, kun tuo poloinen Hilman hameisiin sotkeutui.
Sitten kävi niin, että Hilma ja kumppani alkoivat keskenään kävellä yhtä matkaa kylän halki töihin ja kotiin ihmisistä ja juorukelloista välittämättä. Huhunikkarit ja arvostelijat saivat sotkeutumisestaan toisten riijausasioihin pitkääkin pitemmän nenän.


Tässä Matti Mertasen lähettämässä (28.6.2007) kuvassa näkyy Rihkama-Hilman putiikki joskus 1950-luvulla kuvan keskellä. Vasemmassa reunassa Suhosen talo ja oikeassa reunassa "Singer-Oskarin" (Oskari Lukkarisen) talo.

..

F) Näissä kuvissa nähdään kauppias Hilma Arkko (Pynnönen) eli "Rihkama-Hilma". Oikeanpuoleisessa kuvassa hänet nähdään kuvattuna vuonna 1955.

Hilman sisko Arma Pynnönen ehti myös toimia kauppiaana samalla puistoalueella - Arma piti putiikkiaan "Singerin Oskarin" talossa nykyisen puistoalueen länsireunalla. Arman liikkeen sanottiin olleen huomattavasti siistimmän kuin siskonsa kaupan.


Hilma Arkko kuului "Christian Endeavour"-liikkeeseen (="CE"), jonka kesäjuhlilla v.1920 hänet kuvattiin ~ takarivissä oikealla. "CE" sulautui sittemmin Suomen Vapaakirkkoon - Kangasniemessäkin. Täällä sen "johtohahmoja olivat Vilho J.Ikonen vaimonsa Milman kanssa.


Hilma Arkon hauta (siis nimellä Hilma Pynnönen) Kangasniemen uudella hautausmaalla - kuvattu 22.10.2006 (S&J).

Kirjassa Hokanniemen Arkkoja 1500-luvulta lähtien (2006) on Rihkama Hilemasta kirjoitettu seuraavaa (Olavi ja Eeva Aarnio):
Topias Arkon kolmas puoliso Hilma Arkko o.s. Pynnönen (vihitty 12.6.1933), oli kaikkien tuntema Rihkama Hilema. Hilman puoti oli nykyisen Anni Swanin puiston vierellä olevan kerrostalon kohdalla. Sekatavarakauppa toimi 1920-luvulta n. 1935 paikkeille, rihkamakauppa vielä 1950-luvulla. Kaupassa hän myi vaatetavaraa, hattuja, sukkia, nappeja, kortteja jne.. kaikkea mahdollista. Hän osti mm. pulloja ja möi niitä pontikankeittäjille.
Mökki oli harmaa, tavarat kaupassa sikin sokin hyvässä epäjärjestyksessä. Hilma oli pienikokoinen, musta takki narulla kiinni vyötäröltä ja musta baskeri syvällä päässä. Sanotaan, että hän hyräili itsekseen ilman nuottia. Hänellä oli eläimiä, kissoja, kanoja ja vuohi, jotka tepastelivat sisälläkin. Vuohi seisoi usein viereisellä kivellä ja katollakin. Vuohi seurasi Hilmaa joka paikkaan, kuulemma kirkkoonkin.
Ollessani viereisessä koulussa oppilaana, muistan Hilman nousseen kerran katolle kattoa paikkaamaan. Hän nousi pellinpala kädessään tikapuita ylös ja korjattava kohta oli lähellä räystästä, johon hän kurkotti. Koko luokka seurasi henkeään pidättäen putoaako Hilma vai ei.
Topias oli kookas, leveäharteinen mies.

Samainen Hokan Arkkoja-kirja esittää (s.61, taulu 16) Hilma Arkon syntymäajaksi 3.7.1883, mutta tällä sivulla ylempänä oleva valokuva Hilman hautakivestä uudella hautausmaalla kertoo syntymäajaksi 5.3.1883.

(Marjatta Siitari, sähköposti 7.12.2009): Kumpikaan mainituista Rihkama-Hilman syntymäajoista ei täsmää Kangasniemen rippikirjojen kanssa. Syntyneiden luettelon mukaan Hilma Josuantytär Pynnönen on syntynyt Synsiöllä 7. 3. 1883. Hänen sisarensa Hiljan syntymäaika on sama kuin hautakivessä eli 1.2.1888. Hilma vihittiin 12.6.1933 Topias Aleksanterinpoika Arkon kanssa. Hilma oli Topiaksen 3. vaimo. Molemmat kuolivat Pylvänälässä.
Vanhoina aikoina päivämäärä merkittiin toisinpäin kuin nykyisin. Maaliskuun 7. siis 3.7.
Syntyneiden luettelo on yleensä varmin lähde, ellei sitten vanhemmat ole sanoneet papille väärin tai pappi ole vahingossa kirjoittanut väärin.


G) Tämä näkymä on otettu silloisen Yhteiskoulun edestä kohti kirkkoa nykyiseen Anni Swanin puistoon. Vasemmalla näkyy vaalea Suhosen talo, jossa Yhteiskoulu oli v.1925 aloittanut toimintansa ennen siirtymistään Kassantaloon kansakoulu Napalan ja Osuuskaupan väliin. Suhosen rakennuksen edessä oleva tumma puurakennus on Suhosten ulkorakennus.

Kuvan oikeassa reunassa näkyy Hilma Arkon eli "Rihkama-Hilman" kauppa. Kaupan vasemmalla puolella kuvassa on Hilman ulkorakennuksia kuten käymälä ja navetta, jossa hän piti kahta lehmää, hevosta ja vuohia. Oli kuulemma tuttu näky kyläraiteilla: Hilma kulki edellä ja vuohet perässä!
Hilmalla tuntuu lempinimiä olleen paljon: "Räpsä-Hilema", "Rihkama-Hilma" ja "Himmi". Hänen asumuksensa alkuperäisenä rakennuttajana on eräässä tietolähteessä mainittu valokuvaaja Oskar Karjalainen. Toisaalta Ikosen kauppaliikkeen vaiheissa on myös paikalle aikoinaan rakennettu Ikosen varsinaista leipomorakennusta ennen jo pienehkö leipomo, josta myöhemmin on kerrottu muotoutuneen Hilman kaupan.

Suhosen ja Arkon ulkorakennusten välissä kuvan keskellä on Ikosen ulkorakennuksia, joista saattoi löytyä mainitun varhaisen leipomorakennuksenkin kivijalkoja?

Vilho Manninen (1978): Kangasniemen kirkonkylä siinä asussa, missä siellä elettiin vuoden 1890 (?) vaiheilla. Kuvattu kellotapulista Hokankylän suuntaan. Keskellä kunnantalo pitäjäntupineen ja ulkorakennuksineen. Seuraava rakennus kauppias, kunnallisneuvos Matti Ikosen kauppakartano, sitä lähellä oleva rakennus mäen nyppylällä on kansakoulu. Kuvan vasemmassa reunassa pitäjän ensimmäinen apteekki, perustettu 1879.
Koulusta oikealle oleva rakennus on pitäjän ensimmäinen osuuskauppa SOK, perustettu 10.12.1906, talon päädyssä valkoinen poikkiviiru. Kansakoulua vastapäätä oikealla on kauppias Juho Roposen talon pääty ja katto. Kunnan tuvasta oikealla näkyy leipuri Oiva Marttisen leipomo- ja kahvilaliike. Myöhemmin Marttinen myi talonsa leipuri Laurikaiselle - talossa toimii edelleen nykyisinkin (1978) kahvila ja leipuriliike, vaan talo on jo paljon uudenaikaisempi.
Taaempana Laurikaisen talosta Hilma Pynnösen kangas- ja neuletavaraliike ('Rihkama-Hilema'). Pynnösen lähinaapurina maalari Mannisen talo, heillä oli aikanaan runsaasti perhettä ja paljon vastoinkäymisiä monien sairaus- ja kuolemantapausten tähden.
Taaempana olevista taloista vielä voi mainita nahkuri Hurrin, Kempin lesken talon ja suutari Hokkasen ja seppä Rantasen talon. Räätäli Riepposen, työmies Myyriäisen ja kirvesmies Laukkarisen mökit.


H) Tässä kuvassa keskellä ns. Suhosen talo, jossa Kangasniemen yhteiskoulu aloitti toimintansa v.1925. Kuvan oikeassa yläkulmassa näkyy Pöyryn talo. Wiljam Sarjalan mukaan (vuoden 1948 kirjassa Kangasniemen Osuuskauppa 1907-1947) Suhosen talossa oli ajalla ennen osuuskaupan perustamista (1907) pitänyt E.Lievonen leipurinliikettä.

Suhosen rakennuksessa toimi myöhemmin aikansa myös Elli Välisalon parturiliike ja Hans Karman radiokorjaamo. Mainittakoon, että Hans Karman sisko Maija Karma oli kuulu lastenkirjojen kuvittaja. Hans Karma korjasi radioiden ohella myös viuluja. Kaija Suuronen muisteli (syyskuu 2006), miten hän aikoinaan oli ollut kiinnostunut Karman akvaariosta, jollaisia ei niinä aikoina kovin yleisesti kodeissa ollut. Kaija muistaa Karman lukuisat kaivovierailut juuri akvaarioharrastuksen merkeissä.


Suhosen talo kuvattuna 1950-luvun puolivälissä - osasuurennos (Matti Mertanen, 28.6.2007).


Hans Karma - kuva on osasuurennos Kangasniemen kirkkokuoron ryhmäpotretista vuodelta 1958 (kuva: Matti Mertanen, 23.5.2007).

Jukka Kiljunen kirjoitti sähköpostissaan (20.6.2006) runsaasti muistelujaan Hans Karmasta:
Sähkölaitteiden korjaamiseen oli Hans Karma. Korjaili radioita ja rakenteli sähkölaitteita kuten isälleni akkulaturin, joka palveli hyvin pitkään. Käämitti uudestaan pienikokoisia palaneita sähkömoottoreita. Yksineläjä. Meloskeli joskus kanootillaan yksikseen mm. kotikulmillani Partiosaaren ja lähisaarten välisissä kapeikoissa.
Varmaankin samalla amatööriviulisti, koska oli myös viulunrakentaja. Omisti varmaan lähes metrin rivin klassisen musiikin levyjä. Ne myytiin muutamassa isossa partissa huutokaupassa Hans Karman kuoleman jälkeen 60-luvun alkupuolella. Mahdollisesti asuin jo silloin Voikkaalla ja olin K-niemellä vain kesälomalla. Isähän jatkoi vielä 3-4 vuotta Kangasniemellä muun perheen muutettua v.-62.
Kävin Hans Karman luona Suhosen talossa isän kanssa. Yksi huone, jossa myös asukkaan sänky. Joka paikka täynnä sähkölaitteiden ja radioiden osia ja korjausta odottavia laitteita. Jossain piirongin päällä turvallisessa paikassa pois jaloista liimauksissaan kuivumassa keskeneräinen viulu.
Karma muutti myöhemmin Rantatielle nyk. Laakson taloa vastapäätä olleeseen puiseen taloon, jossa jatkoi toimintaansa. Siellä kuoli kesällä yöllä sänkyynsä suhteellisen nuorena. Siis ehkä n. 50 - v.? Luonnollinen kuolema?
Hans Karman vähäisen jäämistön huutokauppaa ohjaili ja kassaa hoiti sisarensa, kuuluisa satukirjojen kuvittaja Maija Karma. En muista, kuka meklarina. Yleisöä paljon.
Joku vanhempi nainen huusi Karman käytetyt lakanat ja muut sänkyvaatteet. -Siis kuolinlakanat, ihmiset kohahtivat.
Isä huusi leveät koivuiset umpihankisukset ja polkupyörän, joka palveli perheessämme. Samoin sukset. Hiihtelin niillä monet yksinäiset umpihankiretket tuntemattomiin maastoihin uuden asuinpaikkani Voikkaan lähimetsissä hankalassa murrosiässä, kun en oikein ollut löytänyt kavereita, joilla samanlaisia harrastuksia. Ajattelin, että olen vähän kuin Hans Karma. -Että mitähän sekin on mietiskellyt yksin metsässä näillä suksilla umpihankea puskiessaan vai eikö halunnutkaan kavereita.
Vein pyörän Tampereelle aloittaessani siellä opiskelun v.-69. Pyörä varastettiin seuraavana vuonna Härmälän asuntolan edestä. Sukset tiettävästi vieläkin tallella jossain Voikkaan kotini varastoissa.
Olen usein miettinyt, mikähän oli saanut tämän yksinäisen monipuolisesti, siis teknisesti ja taiteellisesti lahjakkaan miehen tulemaan viettämään askeettista elämäänsä juuri Kangasniemelle. Minkähänlaisia pettymyksiä hän kenties oli kohdannut ihmissuhteissaan, opiskeluissaan ja ylipäätään elämässään sitä ennen? Vai voiko tuollainen vetäytyminen olla vapaaehtoinen valinta?

Hans Karma mainosti Kangasniemen ainoaa sähkötarkastuslaitoksen hyväksymää radiohuoltoa Kangasniemen Kunnallislehden historiallisessa ensimmäisessä numerossa 14.10.1953. Aivan varmaa ei ole, minä vuonna Hans Karma muutti Suhosen talosta Hussojen rakennukseen Satamatielle. Karman asumisesta Husson talossa löytyy tietoja sivultamme #20 (kuvaruutu C).

Katri Viinikainen oli Kangasniemen yhteiskoulun ensimmäisen ikäluokan oppilas, joka siis aloitti Suhosen talossa oppikouluvuotensa 1925-31. Hän muisteli Yhteiskoulu 1925-50-kirjassa Suhosen talon aikaa seuraavasti:
Kangasniemen Yhteiskoulu aloitti toimintansa 1.9.1925 suojeluskunnan aluepäällikkö Vilho Suhosen talossa Basilius Siitarin kauppaa (myöh. Suurosen kauppa) vastapäätä. Talo oli pitkä vaalea rakennus. Talon molemmissa päissä oli isot kamarit eri sisäänkäynnillä. Toisesta eteisestä johti ovi pieneen huoneeseen, joka toimi opettajainhuoneena. Suhoset asuivat rakennuksen keskiosassa. Suhosen talon pihamaa oli niin iso, että siinä sopi pelamaan palloa välitunneilla ja hyppäämään ruutua, joka oli siihen aikaan tyttöjen harrastus.
Aloittaessamme koulunkäynnin meillä oli luokalla 25 oppilasta, varsin kirjavaa sakkia ikänsäkin puolesta. Oppilaista toiset olivat käyneet kansakoulun loppuun, toiset kolme vuotta ja osa meistä oli käynyt kansakoulua vain kaksi vuotta. Kouluun kerättiin oppilaita vuosittain ympäri pitäjää. Koulussa tuli olla tarvittava määrä oppilaita valtionavun saamista varten.
Syksyllä 1926 aloitti uusi luokka rakennuksen toisessa päässä. Silloin saatiin myös uusi opettaja, vastavalmistunut Lyyli Seppälä (myöh. Parkkola). Muistan kun Toivo Lahikainen ja Eino Tulla kesken tunnin avasivat ikkunan ja astuivat ulos sanoen, että palatkaamme ulos luontoon. Hetken kuluttua pojat tulivat ovesta takaisin syli täynnä halkoja. He laskivat halot uunin eteen ja menivät kiltisti paikoilleen. Tunti jatkui. Myöhemmin he molemmat lukivat 5. luokan yli ja menivät Mikkeliin lukioon ja ylioppilaiksi tultuaan Helsingin yliopistoon lakia lukemaan. Eino Tulla kaatui sodassa. Toivo Lahikainen oli aikanaan kauan Kangasniemen nimismiehenä.

Vilho Suhonen toimi vuosina 1922-1934 Kangasniemen suojeluskunnan johdossa (vuodesta 1928 sekä alue- että paikallispäällikkönä). Hän sai tapaturmaisesti surmansa palvelustehtäviään suorittaessaan 15.11.1934 Hirvensalmella. Suojeluskunnan harjoituksissa tapahtui inhimillisestä virheestä johtunut odottamaton räjähdys. Suhosen leski Anni piti talossaan miehensä kuoleman jälkeen kortteeria pitkämatkalaisille yhteiskoulun oppilaille.


Suhosten perheen järkyttävät tapahtumat on luettavissa perheen hautakivestä Kangasniemen vanhalla hautausmaalla (kuvattu 14.4.2006). Oikealla Vilho Suhonen v.1927.

Elsa Svala (o.s. Ollikainen * 1906-1990) saapui aikoinaan Juvalta kotiapulaiseksi juuri Suhosten perheeseen ja avioitui sittemmin paikallisen Vilho Svalan kanssa.


Tämä yhteiskoulukuva on vuodelta 1927 ja koulu toimi silloin vielä Suhosen talossa (siirtyi sittemmin Kassantaloon). Opettaja Laina Kyttälä näkyy kuvassa vasemmalla ~ taustalla kirkko.


I Tässä kuvassa, joka on otettu lännestä, näkyy selvästi yhteiskoulun edustalla olevan puistoalueen sijainti. Vasemmalla (pohjoisessa) alue rajoittuu vaaleana näkyvään Suhosen rakennukseen, idässä nykyisen Otto Mannisen tien varressa oleviin rakennuksiin, joita edellisillä sivuillamme on tarkemmin esitelty.

Puistoalueen pohjoisreunalla erottuvat tässä kuvassa samat rakennukset kuin edellisissäkin kuvissa.
Eteläpuolella (oikealla) näkyy koulua vastapäätä tien toisella puolella (koulun suuntaisena) pitkä puurakennus, joka kuului maalari Manniselle. Rakennuksen alkuhistoriasta mainittakoon, että Ikonen rakennutti sen alunperin sahansa työntekijöitä varten.


Siitä oikealle näkyy Singerin Oskarin eli Oskari Lukkarisen rakennus, jossa "Rihkama-Hilman" sisko Arma Pynnönen piti kauppaa. Samassa rakennuksessa asuivat 30-luvun alkupuolella hetken myös Vilho ja Elsa Svala.
Oskari Lukkarinen sai lempinimensä siitä, että hän edusti kylällä Singer-ompelukoneen paikallismyyntiä (30-luvulla myös polkupyöriä ja separaattoreita). Hän ei itse talossaan varsinaisesti asunut, hän piti enimmäkseen omaa kauppaansa Loukolammilla Pieksämäellä.

Aivan kuvan oikeassa reunassa olevat tummat ulkorakennukset kuuluvat ilmeisesti Roposen taloon, jonka vaalea päätykulma pilkistä hiukan kuvassa näkyviin pääraitin varrella. Tämän kuvan ajoitus sijoittuu aikavälille 1936-46, tarkempaa määritystä on vaikea todistaa.


J) Tämä kuva on otettu vuonna 1959. Yhteiskoulun edustalla ovat vielä samat rakennukset kuin edellisissä kahdessa kuvassa, mutta jäävät tässä kuvassa pahasti puiden peittämiksi.

Tällä alueella alkoi kuitenkin pian katerpillarit jyrätä, sillä yhtä aikaa laitettiin kolme rakennusprojektia käyntiin: 1) Yhteiskoululle valmistui 13.11.1960 uusi moderni lisärakennus (luokkatiloja kahdessa kerroksessa ja uusi juhlasali), 2) "Roposen" talo purettiin ja sen paikalle apteekkari Lahtonen rakennutti vuodeksi 1960 uuden kivirakennuksensa apteekille ja asunnoilla ja lisäksi 3) samalla puistoalueen vanhoja puurakennuksia, kuten "Rihkama-Hilman" kauppa purettiin.

Aitiopaikalla näitä nopeassa aikavälissä tapahtuneita muutoksia oli seuraamassa yhteiskoulun oppilas Jukka Kiljunen, joka saattoi oppituntien aikana seurata (paremman tekemisen puutteessa?) vanhemman koulurakennuksen luokan ikkunasta rakennustyömaiden tapahtumia. Erityistä mielenkiintoa hänelle lisäsi se seikka, että hänen isänsä sattui olemaan katerpillarillaan töissä ko. rakennustyömailla. "Rihkama-Hilman" kaupan purkamista Jukka Kiljunen seurasi luokkahuoneensa ikkunasta v.1960:
Samana syksynä 1959, kun yhteiskoulun laajennus alkoi, aloitti myös apteekkari Artturi Lahtonen liike-asuintalonsa rakentamisen. Talo nousi paikkaan, jossa tienlevennyksen synnyttämässä montussa oli alunperin Roposen kauppana toiminut matala liiketalo. Sen jälkeen siinä oli kunnan kirjasto, jota hoiti Lyyli Himottu. Kirjastotalon häviäminen ja apteekin rakennustyö muistuvat mieleeni myös siksi, että isäni Reino Kiljunen osallistui tuona ensimmäisenä yhteiskoulusyksynäni koneyrittäjänä apteekin montun kaivuun kuten myös yhteiskoulun uuden osan kaivuun.
Muistan, miten seurasin luokan ikkunasta, kun isäni erään kerran oikaisi pillarilla koulun editse aukion yli apteekin montulta ja yhden ruotsin tunnin kuluessa puski maan tasalle Rihkama-Hilman talon, joka auringon ruskeaksi polttamana oli seissyt autiona ties kuinka kauan koulun ja Ikosen leipomo-baari-rakennuksen välisellä joutomaalla.
.


K) Näissä kuvissa vielä samaa puistoaluetta vuosilta 1956-1959.

Etualalla näkyvän "KOP"-pankin rakennuksen tienoilla sijaitsi 1910- ja 20-luvulla kiertokoulunopettaja (Hen)riikka Mannisen mökki, johon Kotipuolen raitit-kirjan tekijä Vilho Manninen tuli vuonna 1920 sijoituslapsena Kerikannasta (Hokasta). Mökki siirrettiin 1920-luvun loppupuolella "Valta-Akseli" Viinikaisen määräyksellä pois alkuperäiseltä paikaltaan kunnan toimesta osoitteeseen Otto Mannisen tie 18 (nykypäivän termein ilmaistuna) ~ Pauli Lahikaisen nykyisen omakotitalon kohdalle, missä se koottiin paikalle uudestaan alkuperäiseen muotoonsa.


L) Tämän 1930-luvulla otetun kuvan oikeassa reunassa näkyy Roposen puutalon pääty, joka kuului rakennukseen, mikä sijaitsi ent. Lahtosen apteekin (myöh. Reinikainen) paikalla. Puurakennuksessa ehti aikoinaan toimia mm. Roposen kauppa, kunnankirjasto ja eläinlääkärin (Veikko Rajas) asunto. Rakennuksen paikalle valmistui Lahtosen apteekkitalo v.1960.

(Ahti Pynnönen, kirje 15.9.2010): Samassa talossa, missä oli kirjasto, asui puiston laidassa myös eläinlääkäri Rajas. Hänellä oli kolme lasta - Raija (?), Hannu ja Vesa. Vesa oli nuorin ja kuului kavereihini. En kuitenkaan muista, millä luokilla hän koulua kävi, sillä koulukuvissa häntä ei näy. Myöhemmin he muuttivat uuteen taloon paloaseman lähelle ('läinlääkärintalo'nykyisen 'otkolan'kerrostalon paikalla).
Kerran, kun en enää asunut Tampellan talossa, mutta pikkupoikia kuitenkin oltiin, Vesa Rajas oli ottanut isänsä lääkepullosta pienen näytteen denaturoitua spriitä, joka oli tarkoitettu sioille. Pulloon hän laittoi kai vettä tilalle. Erään kolmannen pojan kanssa soudimme Rajasten mökille ja siellä nautimme ainetta johonkin sekoitettuna. Siitähän seurasi aika yrjökisa, en tiedä voittajaa, mutta siivoamista riitti, jahka järki alkoi toimia. En muista, jäikö Vesa tempustamme kiinni.

Mainittakoon, että mainituista eläinlääkäri Rajaksen pojista Hannu tuli tämän kirjoittajan äidinkielen opettajan sijaiseksi Porin lyseoon ollessani muistaakseni ykkösluokalla 60-luvun puolivälissä.

Tämän rakennuksen pohjoispuolella (oikealla) sijaitsi aikoinaan pitäjäntupa, jossa kirkkomatkoja kaukaa tehneet pitäjäläiset saivat lämmitellä ja tarvittaessa yöpyäkin.


M) Roposen talossa toimi kunnankirjasto, jonka sisäänkäynti näkyy yläkuvassa ja alla sisänäkymä lainaussalista.

1800-luvun puolella kirjasto oli jo Kangasniemessä toiminnassa, mutta yleensä hoitajina toimivat asiaatuntemattomat paremman tekemisen puutteessa. Vuonna 1874 kirjasto oli siirtynyt aivan Roposen talon paikalla aiemmin sijainneeseen pitäjäntupaan, missä uloslainuuta alkoi hoitaa pitäjäntuvan lämmittäjä Mauritz Monthan. Vuodessa lainauksia Monthanin laskujen mukaan kertyi kaikkiaan kerrassaan viisikymmentä. Kunta tuki kirjastotoimintaa hyvin sattumanvaraisesti, vuosittain saatettiin myöntää 50 tai 100 markkaa viinaverorahoista tai orpolasten kassasta.

V.1886 kirjastoaate sai Kangasniemessä kunnollisen ohjesäännön ja myös johtokunta sai arvovaltaisen kokoonpanon: Rovasti von Pfaler, mv. Adolf Suuronen ja kauppias Matti Ikonen. Ohjesäännön uusi kohta oli, että epäiltävältä henkilöltä saatettiin evätä lupa lainata kirjoja. Kirjojen hävikki oli aiemmin ollut hirmuinen ~ kerrotaanpa joidenkin humumiesten noina päivinä kehuskelleen, miten hyvin uuninpesät sai kirjaston kirjoilla syttymään, paksuimmilla kirjoilla jo huone lämpesi. Kirjastonhoitajaksi valittiin v.1886 suutari Oskar Luokkanen.

Vielä kanttori Hellsteninkin kirjastonhoitokaudella 1891-96 kirjoja katosi kymmenittäin, mutta iloisena puolena oli hyllyille ilmestynyt vastaavasti paljon luetteloimattomiakin kirjoja kodeista. Pitäjäntuvan lämmittäjä Herman Pylvänäinen jatkoi Hellstenin saatua hommasta potkut, mutta hän ei kuntakokouksen mielestä myöhemmin todettuna ollut lainkaan tehtäviensä tasalla ja kirjasto oli joutunut luvattoman huonoon kuntoon.

Kuntakokous päätti v. 1901 muuttaa kirjaston uuteen valmistuneeseen kunnantaloon ja kunnanlääkäri Stolpe, kauppias Roponen ja pastori K.A.Lauri saivat tehtäväkseen ostaa viinaverorahoilla kirjastoon runsaasti uusia kirjoja. Hieman myöhemmin kirjastossa luetteloitiin kaikkiaan 460 nidosta ja 262 lainausta vuodessa. Kirjastoa hoiti tuolloin kanttori Radakko. Kirjasto oli auki tunnin lauantai-iltapäivisin ja samoin tunnin sunnuntaisin kirkonmenojen jälkeen.

Vuonna 1913 kirjasto siirrettiin Vilho J.Ikosen kaupparakennukseen ja Ikonen itse hyväksyttiin kirjastonhoitajaksi. Vaikka kirjaston lainausmäärät Ikosen huostassa aluksi nousivat, oli sotavuotena v.1918 edessä tilanne, jolloin toiminta oli niin laimeaa, että kirjasto päätettiin lakkauttaa kokonaan.
Kirjasto avattiin uudelleen v.1920 maanviljelijä Oskari Nousiaisen kunnanvaltuustolle tekemän aloitteen jälkeen. Seurakunta suostui nyt yhdistämään omat kirjansa kunnankirjaston kanssa sillä ehdolla, ettei kirjastoon koskaan hankittaisi jumalankielteistä tai seurakuntaa hajoittavaa kirjallisuutta.
Kirjastoa kutsuttiin nyt kantakirjastoksi ja sen ensimmäiseksi hoitajaksi valittiin opettajatar Auroora Kuvaja, mutta hän muutti pois paikkakunnalta jo saman vuoden elokuussa, jolloin työnjatkajaksi valittiin neiti Lyyli Himottu, josta sitten muodostuikin paikkakunnalla todellinen kirjastolegenda. Hän ryhdisti koko kirjastokäytännön paikkakunnalla aina rahoitusjärjestelyistä pieniin arkisiin käytännön yksityiskohtiin. Kirjasto sijoitettiin aluksi kunnanhuoneelle, mistä se v.1937 siirrettiin entiseen kauppias J.Roposen liikehuoneistoon. "Roposen" talo purettiin siis v.1960.

(Kangasniemen historia 3, Erkki Laitinen - 2015): "Kangasniemen kirjaston uusi tuleminen alkoi vuonna 1920, jolloin seurakunta luovutti osuutensa kirkonkylän kirjastosta kunnalle. Aiemmin kunta oli tukenut kirjastoa vain satunnaisesti, mutta nyt se ryhtyi maksamaan sille säännöllistä vuosittaista avustusta. Näin kirkonkylän kirjastosta tehtiin Kangasniemen kunnan kantakirjasto. Se sijoitettiin vuonna 1920 uudelleen kunnantalolle. Kun kirjastonhoitajaksi tuli vielä tarmokas ja kulttuurihenkinen Lyyli Himottu, kantakirjasto alkoi kasvaa ja kehittyä nopeaa tahtia.
Myönteiseen kehitykseen vaikutti ratkaisevasti valtionapu. Valtio maksoi sitä vain, jos kunta myönsi kirjastolleen riittävästi avustusta. Vuoden 1928 kirjastolaki vakinaisti sitten valtionavun virallisesti. Siinä nimittäin säädettiin, että valtio maksaa puolet kustannuksista, jos kunta varaa vuosittain (valtionapu mukaan lukien) vähintäin yhden markan asukasta kohti kirjaston menoihin. Järkevästi toiminut kunta sai näin kirjastonsa kehittämiseen valtionapuautomaatin.
Kangasniemen kunnan kantakirjasto muutti vuonna 1937 kunnantalolta väljempiin tiloihin kauppias Roposen entiseen liikehuoneistoon. Kirjat voitiin sijoittaa avohyllyihin lainaajien selattaviksi ja valittaviksi entisen tiskin takaa lainauksen sijasta. Kantakirjaston valikoimassa oli tuolloin jo yli 2200 teosta. 1930-luvun lopulla kymmenellä Kangasniemen koululla toimi jo sivukirjasto."


Kangasniemeläisen kirjastotoiminnan peruskivi Lyyli Himottu, on esitelty tarkemmin omalla sivullaan: Lyyli Himottu.

Lyyli Himotusta löytyy tietoa myös sivulta 50 kuvassa "B": Sivulle #50, missä Himotun talon kuva ja lisätietoja..



Tämä Kangasniemen keskusraitin kuva on peräisin Aino Käyhdyn kotialbumista, joka on peräisin 1920-luvulta. Tämä kuva on otettu kuitenkin jo ennen vuotta 1914, koska kunnantalon kadunpuolella ovat vielä näkyvissä kuistit, jotka purettiin vuonna 1914. Kuvattu Osuuskaupan katolta, vasemmalla näkyy Roposen talo (kirjastona ja eläinlääkärin asuntonakin myöhemmin) ja samalla puolella tietä puiston takana (oikealle kirkon suuntaan) näkyy rakennus, joka rakennettiin Ikosen Santalan sahatoiminnan silloiselle liikenimelle Puulaveden Puutavara Osakeyhtiö. Tiloissa toimi myöhemmin mm. Toivo Laitisen kauppa. Oikealla puolella tietä oikealta Napala, Ikosen kauppa ja kunnantalo. Makkosen 20-luvun albumissa olevassa kuvakopiossa on vasemmassa kuvaosassa paha kehityshäiriö, jota nykydigitekniikallakaan ei pystynyt täysin poistamaan.

Hieman arvoituksellinen on tuo vasemmalla - vaalean Roposen talon takana (savupiipun kohdilla) - näkyvä iso tumma puurakennus, jonka julkisivussa näkyy vain pari ikkunaa ja niiden kohdilla räystäslinjassa koristekolmiot - myöhempi Suurosen kauppakartano alkumuodossaan tulisi tietysti ensin mieleen, mutta siitä otetut vanhimmat kuvat eivät ulkoasultaan (eikä ihan sijainniltaankaan) oikein täsmää. Kyseisen rakennuksen alkuvaiheista on toisaalla kirjoitettu: Viktor Topelius rakennutti tämän kauppatalon v.1899 ja perusti sen tontille puutarhan. 1920-luvun alussa rakennus pihoineen siirtyi Basilius Siitarille ja vuonna 1938 Kerttu ja Otto Suuroselle.
Niin - missäs sitten on tässä kuvassa kivimakasiini eli myöhempi museo? Viljamakasiini (nyk. museo siis) valmistui v.1913 - onko kuva otettu jo ennen valmistumista? Museohan ei edes mahtuisi kuvassa oletetun Topeliuksen kauppakartanon ja kirkon väliin? Jos tuo kuvassa näkyvä rakennus ei ole Topeliuksen kauppakartano, niin missä se kuvassa sitten on?
Yhtenä arveluna on esitetty, että kuvassa näkyvä tumma rakennus on sijainnut v. 1913 valmistuneen museon paikalla eli kauppakartanon itänaapurina. Vertaa myös tämän sivun alinta kuvaa, sieltä ehkä joku löytää lisävihjeitä.

Tällainenkin lause liittyy kyseiseen paikkaan toiselta sivultamme: Kangasniemen vanha kunnantalo valmistui v.1897. Sitä vastapäätä - entisellä Olof Fredrik Niirasen tontilla - sijaitsi 1910-luvulta aina 1930-luvun alkupuolelle asti leipuri Oiva Marttisen liike- ja asuintalo ("Oivan Pakari"). Sitä ennen paikalla oli jo ehtinyt toimia aivan 1900-luvun alkuvuosina Antti Kettusen leipomo. Tämän talon paikalla sijaitsee siis nykyisin tarkalleen Osuuspankki.


N) Kuvassa Vilho Manninen palasi v.1977 kangasniemeläiseen 1920-luvun lapsuusmaisemaansa ja kuvautti itsensä silloisen sijoituskotinsa paikoilla. Henriikka Mannisen punainen mökki oli sijainnut kuvanottohetkellä vielä "KOP"-pankkina toimineen kivitalon sijoilla suunnilleen.
Manninen kuvailee kirjassaan elävästi Riikan mökkiä ja sen lähipiiriä. "Riikan Villen" teksti on kiinnostavan kuvailevaa ja sellaisenaan kuin suora tuulahdus 20-luvun kirkonkylältä. Ilman hänen uurastustaan kirjojensa parissa, hänen kaikki yksityiskohtaiset muistelmansa silloisista elinolosuhteista Kangasniemen kirkonkylällä 1920-luvulla olisivat jääneet myöhemmiltä sukupolvilta kadoksiin. Ne aivan 1920-luvun alussa muisti-iässä eläneet, jotka vielä ovat keskuudessamme, alkavat vuonna 2006 olla kaikki jo yli 90-vuotiaita. Heillä on luonnonvarana arvokasta ja ainutlaatuista perinnetietoa, jota he nuoremmilleen mielellään siirtävät, jos siihen vain tilaisuus halutaan järjestää.



Kiertokoulunopettaja Henriikka Manninen 80-vuotissyntymäpäivänään 15.2.1955.
Hänen käsissään oleva kirja on "Kotihartauskirja ~ Pelastuksen päivä; toimittanut Yrjö Karilas 1952 - (WSOY)".


Henriikka Manninen kuvattuna 11.5.1952 punaisen mökkinsä portailla. Kuvan otti aikanaan Aira Laakso, joka myös asui yhden lukuvuoden ajan kortteerissa kyseisessä mökissä Henriikan kanssa. Aira Laakso antoi kuvan käyttöömme 10.8.2010. Kuvan alkuperäiskoko on ollut vain 3x4 cm.

Vilho Manninen: Punaisessa mökissä: Ei huolinut kauankaan hakea sitä olinpaikkaa, johon olimme äitini kanssa menossa. Pian jouduimme hirsistä rakennetun punaisen mökin lähelle. Isot koivut, sireenipensas, korkea kaksihaarainen petäjä ja pienen pappilan ruishalme piirittivät mökkiä. Tukevaan petäjänhaaraan oli istuimeksi laitettu laudanpätkä. Aikanani ajassa eteenpäin, puun suojassa, sen haarassa istuessani jouduin seuraamaan lähiympäristön elämänmenoa.
Koputettuamme mökin ovelle mieleni oli jännittynyt ja liikuttunut. Astuimme huoneeseen. Pöydän ääressä lähellä ikkunaa istui iäkkäänpuoleinen nainen, hän astui meitä kohti muutaman ontuvan askeleen ja tervehti meitä. Hän oli kiertokoulun opettaja Henriikka Manninen.
Oli armon vuosi 1920, varhaiskevättä - ja minä jäin mökkiin, äitini lähti pois.

Katselin huonetta, jossa näkyi huonekalujen lisäksi olevan käsitöitä, koruommeltuja pöytäliinoja, keinutuolinmatto, virkkaamalla kudottu sängynpeite ja lattiamatot.
Kissan ruokailuvälineet olivat uunin luona lähellä rinkihellaa. Mökin ikkunat olivat toinen länsi- toinen eteläpuolella. Huoneenhaltija Henriikan oli hankalaa kävellä menetettyään toisen jalkansa liikennetapaturmassa 1889 ollessaan 14-vuotias. Elämä oli häntä paljon opettanut kärsimysten kautta.
Opettaja oli säästäväinen. Hänen täytyi nuukailla joskus tärkeästäkin ostoksesta. Vaatimattomana hän eli, tuskin oli kampaajallakaan eläessään käynyt. Hän hoiti joka aamu hiuksensa kuntoon ja kokosi ne päiväksi nutturalle pään taakse. Vaikeat olosuhteet, köyhyys ja raajarikkoisuus olivat hänen jokapäiväisiä tuttaviaan, mutta ne eivät saaneet häntä lannistumaan. Viimeiseen lepoon pääsy tapahtui oman kodin rauhasta 82-vuotiaana 15.3.1957.

Sitten kun radio oli mökkiin saatu ja aamu- ja iltahartaudet radion ohjelmaan, niistä ei monikaan saanut jäädä kuulematta. Hän lauloi siinä ohjelman mukana. Paitsi radiohartauksia pidettiin mökissä lähetysiltoja, joissa mukana olivat seurakunnan papit vuoroin. Seurojen aikana istuin tuvan nurkassa miettien ja seuraten ohjelman suoritusta. Opettaja oli aktiivisesti mukana myös pakana- ja merimieslähetystyössä.

Kaivoa ei ollut, joten vesi noudettiin naapurin kaivosta. Kirvesmies Arkko teki mökkiin saunan. Opettaja oli eläinten ystävä, hänellä oli milloin minkinvärinen kissa, josta hän piti hyvää huolta. Juurikasvimaatakin oli muutaman kymmentä neliömetriä.
Minun oli pyydettävä kaikkiin menemisiini lupa ja jos kylällä viipyi ylettömän kauan, niin sai kintuilleen ja takamuksilleen pitkälliset kihelmöivät muistot.

Jonkin aikaa tuvassa asui toinenkin neiti-ihminen Hilma Pynnönen, hän oli iältään noin neljissäkymmenissä. Hän oli konekutoja, jonka työväline oli kiinnitettynä konetta varten tehdyn pöydän syrjään. Hän valmistutti myöhemmin itselleen oman mökin Kimarin hakaan, johon muutti asumaan. Talo erottui muista taitekattonsa vuoksi. Pitkäaikainen kutomatyö oli taivuttanut hänet alakumaraan.
Kutoja oli olossaan rauhallinen, hiljaa puhuva ihminen, niitä maan hiljaisia, jonka ääni ei korville käynyt. Hän ei ollut elämänsä aikana siihen saakka minkäänmallisen miehen kelkkaan kallistunut ja niin oli säilynyt itsenäisenä ihmisenä.

Meillä tuvassa oli omat oleskelupaikkamme. Opettajalla ja tädillä oli omat alueensa. Minulla oli uuninvierussoppi, tosin siinä oleskeli kissakin.
Kirkonkylän molemmat osuuskaupat olivat mökkiä lähellä ja joskus ymmärtämättömyydestäni ja makeisien mieliteon tähden otin opettajan piirongin päältä lasiruuhesta muutaman pikkukolikon ja kävin makeisostoksilla ja söin ne salaa. Kun jäin kiinni, minun oli käytettävä selkänahkaani taas maksuvälineenä tekosistani.
Naapurimme, työväenosuuskaupan johtaja Antti Tossavainen oli hauska ja huumorintajuinen, säilytti hyväntuulisuutensa kiperissäkin tilanteissa ja tuli kaikkien kanssaeläjien joukossa hyvin toimeen. Hän ahersi työväen sivistystoiminnan hyväksi ja sen ohella muuallakin, kuten nuorisoseuratalolla Pirtissä esiintyen näytelmäosissa, kaskuja kertomassa ja laulamassa.

Pylvänäisen Eetu oli laajalti tunnettu humu, joka ei kaihtanut tuoda esiin omaperäistä käyttäytymisrooliaan. Hän karkaili palvelusaikanaan sotaväestä useita kertoja ja joutui kiinni viranomaisten toimesta, muunmuassa kerran maalari Mannisen saunan ullakolta pappilan karjahaan viereltä.


Kauppias Juho Roponen syntymäpäivänään

Naapurimme Juho Roposen talossa oli renkinä Otto Rutanen. Hän oli sellainen voimanpesä, joka nosti maasta ylös runsaankokoisen hevosen ja taivutteli hevosen kenkiä suoraksi. Otto oli keski-ikäinen, vereväkasvoinen, mieleltään tyyni ja noin 185 senttiä pitkä tyyppi. Paikkakunnan poliiisit, vaikka hekään eivät heikkoja olleet, eivät saaneet Ottoa vietyä putkaan, jos hän ei heidän mukanaan sinne vapaaehtoisesti lähtenyt.

Roposessa ylioppilaat Suune ja Yrjö Kallioinen viihtyivät kesäisin auttamassa kauppias Roposta, joka oli heidän isäpuolensa - Hilda Kallioinen oli mennyt Roposen kanssa naimisiin. Hildan pojat Suune ja Yrjö olivat miellyttäviä nuoria miehiä. Yrjö lahjoitti minulle aikanaan leikkilaivansa, josta minulle riitti vuosiksi iloa. Laiva oli yli metrin mittainen, mastolla ja välikannella varustettu. Laivasta tuli minulle pitkäksi aikaa hyvä kumppani, jota aina uittelin ja toin järven rannasta mökin alle suojaan.
Yrjön kohtaloa en ole voinut unohtaa. Leikkilaivansa tilalle hän otti elämäänsä vaaralliset leikkikapineet, joista ei pystynyt luopumaan, vaan aiheutti ikävyyksiä itselleen ja läheisilleen. Ei ollut kulunut montaakaan vuotta, kun kuultiin sydäntä riipaiseva uutinen. Ei olisi uskonut, että niin kauniina heinäkuun päivänä joku kyllästyy perin juurin omaan elämäänsä ja riistää sen raa`alla monitehoisella tavalla. Järven rannasta Yrjö sitten sattumalta löydettiin itsemurhan tehneenä. Perussyinä olivat olleet alkoholin liikakäyttö, heikko luonne ja monenlaiset masennustilat, osasyyllisiä hänen romuttuneeseen elämäänsä olivat juopot toverit.

Vilho Manninen on muistellut myös kirjassaan Kotipuolen raitit lapsuutensa välillä yksinäistäkin aikaa 1920-luvun alkupuolella Kangasniemen kirkonkylässä sijoituslapsena:
Kotimökin läheisyydessä jouduin muiden naapurien ohella tekemisiin kauppias Juho Roposen, hänen Hilda-rouvansa , joka oli Kallioisvainaan leski, sekä heidän poikiensa Suunen ja Yrjön kanssa. Kauppias Roposella oli hiljaisen hissuttelijan käytös, vanhanajan kauppiaan olemus. Yrjö-poika lahjoitti minulle ison leikkipurjelaivan, lapsuuteni rakkaimman leluni.


Hilda Kallioinen-Roponen ja Yrjö Kallioinen, kun kaikki oli vielä hyvin.

Aira Laakso kertoi (22.7.2010) asuneensa koulutyttönä yhden lukuvuoden ajan kortteerissa Henriikka Mannisen luona tämän mökissä. Vilho Manninen oli silloin ollut jo muualla.
Aira Laakso muisti Henriikan korkean sängynpäädyn luoneen hänelle pieneen huoneeseen oman pienen lukunurkkauksensa, missä hän läksyjään teki. Aira kertoi myös, että mökissä oli elellyt myös kissa, joka oli ollut Henriikan erityisen huolenpidon alaisena.

O) Saimme 24.11.2011 käyttöömme uuden version yllä olevasta postikorttikuvasta (kiitos välittäjälle). Nyt yksityiskohdat erottuvat hyvin.
Kuvassa näkyy Kangasniemen kirkonkylä kuvattuna etelästä ~ nykyinen 'Anni Swanin puistoalue' jää kuvan yläosan rakennusten 'sekamelskan' keskelle. Kirkon luona erottuvat suurimpina rakennuksina kunnantalo, Ikosen kauppa ja kansakoulurakennus Napala.
Kuvan ajankohta on vaikea pala arvioitavaksi, 1910- ja 20-luvut tulevat kysymykseen. Mainitun 'Anni Swanin puistoalueen' alue varsinkin ja kirkonkylän eteläisempikin osa tässä kuvassa (etualalla) on sellaisessa pienten rakennusten vilskeessä, että niiden tarkempi erittely tuntuu jo lähes toivottomalta urakalta.
Vasemmassa reunassa näkyvät kaksi suurikokoista rakennusta ovat myös erityisen arvoituksellisia. Mistä korkealta tämä kuva ensinnäkin lienee otettu? Kortista erottuu terveisten lähettäjien nimiä.

Jos nyt hiukan keittoa hämmentäisi tämän kuvan rakennuksista, niin kirkonkylän rakennusten kartta vuodelta 1910 (sijaitsee museossa ~ työryhmä vuodelta 1975: Oskari Kyröläinen, Vilho Svala, Frans Toivakka jne..) kertoo puiston alueella sijainneen seuraavia rakennuksia:
1) Kauppias Kallioinen 2) seppä Suihkonen ja 3) Malviina Laitinen.


Tämä sama postikorttikuva löytyi myös Seppo Turkin kokoelmista, jotka Vesa Häkkisen välittäminä saimme käyttöömme huhtikuussa 2013. Turkin kokoelmien kortti on postileimattu niinkin aikaisin kuin 23.3.1906. Kortti on lähetetty neiti Signe Reinbergille Turkuun. Lähettäjä on ollut "Lena" ja hän on kirjoittanut tekstinsä ruotsiksi. Kortin kääntöpuolelta löytyy kuvaajan nimi: K.J.Topelius (Union Postale Universelle, Carte Postale, Finland, Postikortti, Suomi - Imp).

seuraavalle sivulle #42

Sivuluettelo 1-107

etusivulle