Himotun talo Kankaistenmäellä.

(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 13.1.2017)


A) Lyyli Himottu (1887-1975) työskelemässä ompelukoneellaan omassa rakennuksessaan Kankaistenmäellä. Tarkka vuosiluku puuttuu.
Tellervo Raja (os. Kovanen) - Lyyli Himotun Helmi-siskon tytär, asuu nykyisin Helsingissä ja muisti puhelinkeskustelussa (28.12.2007), että tämän kuvan Lyylistä otti aikanaan Toini-Inkeri Kaukonen (os. Niemimaa).

Lyyli Himottu oli paikkakunnalla tunnettu persoonallisuus ja kulttuuripuolen tietotaidollaan (vrt. kirjaston monivuotinen ansiokas hoito) nautti arvostusta ns. sivistyneistönkin parissa. Hän toimi mm. Otto Mannisen suvun ompelijana ja näiden muidenkin juoksevien asioiden hoitajana kirkolla, kun kulkuyhteydet olivat tuolloin vielä erityisen vaikeita.
Hellevi Arjavan toimittamissa Otto Mannisen suvun Rasikangas-sarjan kirjeenvaihtokokoelmissa Lyyli Himottu mainitaan kyseisissä rooleissaan muutamia kertoja arkisten tilanteiden yhteyksissä. Lyyli Himottu vietti kesäisin aikaansa Rämiäisten saaressakin eräänlaisena kotiompelijattarena - erityisesti Mannisten naapurissa (myöh. Wiherheimo).

(Arjentola, 18.10.2007): (Otto ja Anni) Manniset viettivät kesiään inspiroivassa Kotavuoressa. Asukasluku lisääntyi ensimmäisestä kesästä. Alitupaan tulivat asumaan ukki, mummi, Mannisen Rikhard-veli ja palvelija Manta. Swanien sisarukset kävivät säännöllisesti Kotavuoressa, jossa Manniset viettivät välillä talviaankin.
Myös paikkakunnan kaksi vaikuttajaa, kirjastonhoitaja Lyyli Himottu ja kunnanlääkäri Mandi Kaarnakoski piipahtivat paikalla aika ajoin. Kotavuoressa pidettiin vuodesta 1922 vieraskirjaa, jonne nimensä ovat kirjoittaneet Swanin elämäkerran kirjoittaja, professori Maija Lehtonen, näytelmäkirjailija Inkeri Kilpinen, kirjailija Pekka Lounela. Myös ulkomaalaiset hyvin monesta eri maasta eksyivät paikalle.


(Kangasniemen kirjasto, 2011): Kangasniemen kirkkovaltuusto päätti vuonna 1920 lahjoittaa seurakunnan osuuden kirjastosta Kangasniemen kunnalle muodostettavaksi kantakirjastoksi pannen ehdolle, ettei mitään arvokasta hävitetä. Kunta myönsi kirjastomenoihin 850 mk ja vuotuisiin kustannuksiin 2500 mk. Kantakirjaston ensimmäiseksi hoitajaksi valittiin op. Auroora Kuvaja, joka muutti elokuun alussa pois Kangasniemeltä ja kirjastonhoitajaksi tuli neiti Lyyli Himottu.
Lyyli Himottu toimi kirjastonhoitajana 42 vuotta kehittäen ansiokkaasti kirjastolaitosta. Hän oli yksi paikkakunnan keskeisistä kulttuurihenkilöistä.

(Kangasniemen historia 3, Erkki Laitinen - 2015): Kangasniemen kirjaston uusi tuleminen alkoi vuonna 1920, jolloin seurakunta luovutti osuutensa kirkonkylän kirjastosta kunnalle. Aiemmin kunta oli tukenut kirjastoa vain satunnaisesti, mutta nyt se ryhtyi maksamaan sille säännöllistä vuosittaista avustusta. Näin kirkonkylän kirjastosta tehtiin Kangasniemen kunnan kantakirjasto. Se sijoitettiin vuonna 1920 uudelleen kunnantalolle. Kun kirjastonhoitajaksi tuli vielä tarmokas ja kulttuurihenkinen Lyyli Himottu, kantakirjasto alkoi kasvaa ja kehittyä nopeaa tahtia.
Myönteiseen kehitykseen vaikutti ratkaisevasti valtionapu. Valtio maksoi sitä vain, jos kunta myönsi kirjastolleen riittävästi avustusta. Vuoden 1928 kirjastolaki vakinaisti sitten valtionavun virallisesti. Siinä nimittäin säädettiin, että valtio maksaa puolet kustannuksista, jos kunta varaa vuosittain (valtionapu mukaan lukien) vähintäin yhden markan asukasta kohti kirjaston menoihin. Järkevästi toiminut kunta sai näin kirjastonsa kehittämiseen valtionapuautomaatin.
Kangasniemen kunnan kantakirjasto muutti vuonna 1937 kunnantalolta väljempiin tiloihin kauppias Roposen entiseen liikehuoneistoon. Kirjat voitiin sijoittaa avohyllyihin lainaajien selattaviksi ja valittaviksi entisen tiskin takaa lainauksen sijasta. Kantakirjaston valikoimassa oli tuolloin jo yli 2200 teosta. 1930-luvun lopulla kymmenellä Kangasniemen koululla toimi jo sivukirjasto.


B) Lyyli Himotun kotitalon interiööriä mielenkiintoisessa alkuperäisessä asussaan. Vasemmalla ylhäällä seinällä, ikkunoiden välissä mitä todennäköisimmiin Benjamin ja Henriikka Himotun muotokuvat tauluna. Tarkka vuosiluku tästä sisäkuvasta puuttuu. Tellervo Rajan mukaan (puhelinkeskustelu 28.12.2007) kuvan on ottanut Toini-Inkeri Kaukonen (os. Niemimaa).

Jukka Kiljunen muisteli sähköpostissaan (17.7.2006) Lyyli Himottua ja vierailuaan tämän kotona seuraavasti:
Lyyli Himotun parihuoneinen talo oli runsaspuustoisella kulmatontilla, jonka rajaavat kahdelta sivulta Kankaistentie ja vanhan terveystalon ohi johtava, nykyiseltä nimeltään näköjään Keskustie.
Kävin Lyylin luona äitini kanssa joskus vv. 55-56 paikkeilla. Juuri noin kuten kuvassanne näkyy, olisin kuvannut Lyylin asunnon sisustusta. Vanhanaikaisia huonekaluja. Tuo kuvassannekin näkyvä iso huonekasvi jäi mieleeni. Hyllyissä sekä lasiovisissa kirjakaapeissa paljon vanhoja nahkaselkäisiä kirjoja. Erikoinen miljöö pikkupojalle, joka ei sellaista ollut ennen nähnyt. Eikä ole nähnyt myöhemminkään asuntona, vaan ainoastaan merkkihenkilöiden kotimuseoina.
Äitini lienee saanut arvostamansa kahvikutsun Lyyliltä aktiivisena kirjaston käyttäjänä ja runokirjojen lainaajana. Heillä lienee ollut samantyyppinen runomaku: Leinoa, Sarkiaa, Uuno Kailasta, Saima Harmajaa, Oiva Paloheimoa ja Einari Vuorelan tunnelmapaloja ainakin. Näitähän Lyyli oli kokoelmiin valinnut ja äitiänikin ne näköjään miellyttivät.
Tuolloin Lyyli oli kauniisti vanhentunut valkohapsinen nainen. Minuun teki vaikutuksen, kun hän kertoili vierailuistaan Helsingin Tehtaankadulla Otto Mannisen pojan, maisteri Antero Mannisen perheessä. Antero Manninen oli suositun radiovisailun, Tauno Rautiaisen vetämän Viisasten kerhon, vakituinen osanottaja Herra -X. Siis tuon ajan julkkis. Varmaan Lyyli kertoili jotain myös henkilökohtaisista kontakteistaan Otto Mannisen ja Anni Swanin kanssa, mutta tämä ei minuun kai tehnyt kummempaa säväystä, koskapa en mitään tällaista muista. Vain tuo radioääni Herra -X. Paras kaverini Kuitusen Kari kehui Herra -X:n nähneensäkin ihan oikeasti, kun tämän oli käynyt tarvitsemassa Isä-Vihtorilta sepänpalveluksia.
Noina aikoina Kangasniemen kirjasto, Suomen vanhin tämäntyyppinen kunnankirjasto täytti 100 vuotta.
Kun eräänä sunnuntaina olimme taas äidin kanssa lainaamassa, paikalla oli myös joku toimittaja tekemässä juhlajuttua. Lyyli ehdotti toimittajalle, että tämä haastattelisi minua eräänä nuorimmista lainaajista. Näin tehtiin. Se oli kai Länsi-Savon toimittaja. Myöhemmin näin tuon jutun jopa painettuna jonkun naapurimme lehdestä. Jutussa oli, että Tarzan -kirjat kiinnostavat minua. Se oli kyllä valetta. En kehdannut tunnustaa, että olen vielä satuiässä.


C) Lyyli Himottu tyylikkäänä nuorena neitona - tarkka ajoitus kuvalle puuttuu. Naisten ikää on yleensäkin vaikea (ja vaarallista) arvailla, joten kuvan ottovuoden arvioinneille iän mukaan vain lähtökohdaksi: Lyylin syntymävuosi oli 1887.

Etelä-Savon Radio uusi lokakuussa 2006 Niilo Ihamäen vuonna 1963 tekemät Lyyli Himotun radiohaastattelut.
Kahteen alle kymmenen minuutin pätkään mahtui Lyylin muistelemina useita mielenkiintoisia asioita. Seuraavassa niistä muutamia poimintoja:

Lyylin isä piti rakennuksessa suutarinverstasta ja äiti oli ompelija. Lyyli itse opetteli ompelukoneen käytön jo pikkutyttönä. Tehdessään ensimmäisiä nukenvaatteitaan hän oli vielä niin pieni, että työ oli tehtävä seisaaltaan, jalat eivät vielä tuolilla istuen ylettyneet polkusille.
Äitinsä kanssa Lyyli ompeli kaikkea miesten paidoista turkkeihin asti. Oli palttoota, leninkiä ja alusvaatteita. Turkikset ja arvokkaimmat kankaat asiakkaat itse toivat Viipurista, Pietarista, Helsingistä, Jyväskylästä ja Mikkelistä. Sen ajan turkiseläimiä olivat olleet tavallinen orava ja siperianorava, lammas, kettu ja hamsteri. Turkikset laitettiin aina sisäpuolelle, ei ulkopuolelle kuten myöhemmin.
Naisten puvuissa oli silloin paljon koristeita (mm. pitsejä). Hameet olivat pitkiä, vyötäröltä hyvin istuvia (kuin valettuja piti olla), laahuksiakin käytettiin.
Kangasniemeltä ei silloin saanut valmispukuja, miesten paidat olivat itsetehtyinä parempia ja arvostetumpia kuin kaupunkien kaupoista ostettuina. Kodeissa tehtiin hiukan omaa kangasta - kokovillaista ja puolivillaista. Kiertelevät ompelijattaret kävivät taloissa tekemässä kerralla koko perhekunnalle vaatteita.

Ajan leikeistä Lyyli muisteli pallon lyömisiä ja hyppelyitä, uimisia ja marjareissuja sekä erityisesti pari kertaa vuodessa tehtyjä retkiä isoon pappilaan rovasti Hinkula-vainaan tyttärien luokse. Siellä puutarhassa oli ollut huvimaja, joka oli monien leikkien keskuspaikka.
Lyylin nuoruudessa järjestettiin koulujen loma-aikoina, erityisesti joulun aikaan, nuorten kutsuja, joissa lähinnä leikittiin ja joskus tanssittiinkin. Kutsuja pidettiin mm. pappilassa, Reinikkalassa, Suurolassa Langinkoskilla ja Ikosella.
Lyylin isoäiti oli taloon tullessaan ollut herännäinen (renqvistiläinen rukoilevainen) ja talossa oli harrastettu ankaraakin uskonharjoitusta - pitkiä polvirukouksia ja vastaavia.

Lyyli kertoi ohjelmassa myös varhaisesta kotiseutumuistelusta - heillä oli ollut tarkoitus kauppias Suurosen ja Jungin veljesten kanssa pitää vanhojen asioiden kunniaksi juhlat, mutta ne olivat jääneet pitämättä, koska niistä muista useimmat olivat ehtineet jo kuolla.
Vasta viiden aikaan iltapäivällä kirkkomaalle oli sattunut viisi tyttöä ja yksi poika (Lyylin äiti, Pylkkäsen ja kellonsoittaja Kohvakan tytöt ja Hermanni Kauppinen). Eukko sisällä oli kiljunut apua ja Hermanni oli huutanut takaisin, että kummitusko vai kirkonvaltiasko siellä huutaa.
Kohvakan tytöt olivat hakeneet isältään sakastin avaimet ja eukko oli heti pyrähtänyt hame hulmuten juoksuun Mikkelin tielle.

Kangasniemen markkinat olivat Lyylin mukaan (v.1963) jo menettäneet merkityksensä, sillä kaupoista sai jo samaa tavaraa.
Aiemmin markkinat olivat olleet almanakankin mukaan eläinmarkkinoita ja silloin meno oli ollut erilaista. Oli ollut ihmisiä, lehmiä ja hevosia ruuhkaksi asti. Myynnissä oli ollut kankaita, käsitöitä, ruokatavaraa, leivonnaisia, omenia, maantuotteita ja tietenkin viipurinrinkeleitä.
Juomapuolesta Lyyli mainitsee ohjelmassa vain limonadin, mutta oli siellä juoppoja ja mustalaisia - missäs mustalainen ellei markkinoilla, päätti Lyyli haastattelunsa.

Edellisestä radiohaastattelusta vielä mainittakoon, että epävirallisten tietojen mukaan radiotoimittaja Niilo Ihamäki liittyi jollakin tavalla Kangasniemellä toimineeseen Mannisen kemikalioon ... tarkemmat tiedot puuttuvat (syntynyt v.1920 Köyliössä, missä vaikuttaa aktiivisesti edelleenkin ... valittu mm. Köyliön Lalliksi äskettäin).


LINKKI: Laahustinleninkejä ja kettuturkkeja (13 min) Toimittaja Niilo Ihamäen haastateltavana Lyyli Himottu. Äänite vuodelta 1963.


D) Lyyli Himottu tässä ryhmäkuvassa takana oikealla. Kuvan taakse on kirjoitettu nelikon nimet seuraavassa järjestyksessä: Ida Huiskonen-Olga Romo-Lyyli Himottu-Helmi Himottu. Kuvan ottamisajankohtaan sama viittaus kuin edellisessäkin.

Helmi Himottu oli Lyylin sisko. Helmi avioitui sittemmin Kovasen kanssa ja muutti Mikkeliin kauppaa pitämään. Helmi Kovasen (o.s. Himottu) tytär Airi Kovanen muutti sittemmin Helsinkiin ja toimi pitkään taloudenhoitajana mm. tunnettujen arkkitehtien Gesellius-Lindgren & (Eliel) Saarinen vuonna 1902 rakentamassa asuin- ja ateljeerakennus Hvitträskissä.
Helmin muita lapsia olivat Tellervo eli Telle (Helmi), Eero, Paavo ja Aune.

Lyyli Himotulla oli myös veljet Eelis ja Väinö. Väinö otti myöhemmin käyttöön sukunimekseen Huurtomaa. Hänen lapsiaan ovat Aune ja Tauno.
Aune Huurtomaa asuu (28.12.2007) Lappeenrannassa (nyt 86-vuotias) ja kertoi puhelinkeskustelussa (28.12.2007), että hän oli asunut 1930-luvun alussa kouluvuosinaan 10-vuotiaasta 16-vuotiaaksi Lyyli Himotun luona käydessään oppikoulua Kangasniemellä. Hän muistaa Otto Mannisen sukulaisineen vierailleen Lyylin luona säännöllisesti Kangasniemellä käydessään. Henriikka-mummo oli Aunen aikaan asunut huushollissa myös, mutta Lyylin Eelis-veli oli tuolloin asunut Helsingissä, josta oli palannut vasta myöhemmin Aunen lähdön jälkeen Kangasniemelle.
Aune muisteli puhelimessa myös, miten hänen (Aunen) äitinsä ja veljensä olivat Lyylin luona vierailulla Hämeestä ja samaan aikaan Vilho Svalan pojat Esko ja Jussi olivat sattuneet olemaan myös Lyylin luona kylässä. Pojille oli tullut asiaa pihanperälle ja Aunen veli oli neuvonut poikia laittamaan vessan oven hakaan. Pojille termi oli murteeltaan vieras, mutta lopulta Esko oli keksinyt, että haka tarkoittikin oven ruokkia.
Aune kertoi omistavansa vielä Himotun suvun ikivanhan virsikirjan, joka on kengätty (=merkitty lahjoitettuna näin takakanteen) suvun nuoremmille polville.

Vilho Manninen kirjoittaa kirjassaan Kotipuolen raitit (1978) Lyyli Himotusta seuraavasti:
Suutari Laukkarisen naapurina pappilan riihen takana oli yksi kylän vanhimpia asuintaloja, joka oli pääkirjaston hoitajan neiti Lyyli Himotun koti. Muut perheen jäsenet olivat monien kyläläisten tavoin kotoaan kylästä pois muuttaneet. Eräs pojista, Eelis niminen, oli jäänyt asuinsijoilleen äitinsä ja Lyylin kanssa.
Kirjastonhoitaja oli tunnetusti pirteämielinen, toimintatarmoinen ja kyvykäs nainen. Hyvän puhetaitonsa ja kykyjensä ansiosta hän olisi saattanut eduskunnassakin hoitaa kansan asioita. Vaatimattomana naisena hän tyytyi pitämään valitsemansa alan. Kirjastonhoitaja laittoi pitäjän kirjastolliset asiat entistä parempaan kuntoon. Eläkkeelle siirryttyään kuusikymmenluvulla hän ei jäänyt kokonaan kirjastoasioiden kohdalta syrjään, vaan oli käytettävissä ja luovutti alansa ammattitietoutta ja taitoa ammatin jatkajille.

Jukka Kiljunen seuraili syksyllä 1959 yhteiskoulun luokan ikkunasta, miten hänen isänsä oli osallistunut Lyyli Himotun johtaman kirjaston paikalle rakennetun uuden apteekkitalon kuopankaivuuseen:
Samana syksynä 1959, kun yhteiskoulun laajennus alkoi, aloitti myös apteekkari Artturi Lahtonen liike-asuintalonsa rakentamisen. Talo nousi paikkaan, jossa tienlevennyksen synnyttämässä montussa oli alunperin Roposen kauppana toiminut matala liiketalo. Sen jälkeen siinä oli kunnan kirjasto, jota hoiti Lyyli Himottu. Kirjastotalon häviäminen ja apteekin rakennustyö muistuvat mieleeni myös siksi, että isäni Reino Kiljunen osallistui tuona ensimmäisenä yhteiskoulusyksynäni koneyrittäjänä apteekin montun kaivuun kuten myös yhteiskoulun uuden osan kaivuun. Muistan, miten seurasin luokan ikkunasta, kun isäni erään kerran oikaisi pillarilla koulun editse aukion yli apteekin montulta ja yhden ruotsin tunnin kuluessa puski maan tasalle Rihkama-Hilman talon, joka auringon ruskeaksi polttamana oli seissyt autiona ties kuinka kauan koulun ja Ikosen leipomo-baari-rakennuksen välisellä joutomaalla.



E) Lyyli Himottu kuoli 24.11.1975 Mikkelissä 88-vuotiaana ~ "Keskisuomalaisen" kuolinilmoitus ja muistokirjoitus.

Lyyli Himotun äiti Henriikka Himottu (s. 28.4.1859 ~ etunimi myös muodossa Henrika) oli Amanda Svalan (s. 17.8.1863 ~ o.s. Komppa) sisko. Kun Amanda Komppa muutti aikoinaan Ohensalosta kirkonkylälle, Himottujen rakennus oli yksi kirkonkylän vain kahdeksasta rakennuksesta! (Amandan itse kertoma, suvussa säilynyt).
Amandan ja Henriikan sisaruksia olivat myös Antti (=Anders) (s.24.7.1948), Otto (s. 29.7.1855 - k. 19.11.1906) ja Albertina Komppa (s. 3.5.1852) (="Ape-täti").
Henriikan Otto-veljestä tiedetään, että hän avioitui 16.5.1880 Anna Liisa Häkkisen kanssa (s. 26.9.1850) ja heillä oli perheessään lapset Hilda Maria (s. 1881 - muutti Mikkeliin naimattomana ja lapsettomana 22.11.1898) ja Wiktor Evert (s. 9.9.1886 - muutti naimattomana Viipuriin 18.2.1905).

Amanda Komppa, Lyylin täti, avioitui mikkeliläisen kauppias Anders Svalan kanssa ja pari asettui Kangasniemelle asumaan. Heidän kolmesta lapsestaan poika Vilho Svala oli siis Lyyli Himotun serkku.

takaisin sivulle #50

Sivuluettelo 1-107

etusivulle