40) Osuuspankin rakennus ja kerrostalosiipi vuoteen 2009 saakka.

(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 4.11.2017)


A) Osuuspankin risteys kuvattuna 5.12.2005 (S&J). Liikekiinteistössä toiminnassa kuvaushetkellä mm. Paulan Soppi. MacStar, Ruusukuppi, Puulan Optiikka.


Vuonna 1988 valmistuneen uuden Osuuspankkirakennuksen pääsisäänkäynti kuvattuna 11.11.2006 (S&J).



Osuuspankkirakennuksessa toiminnassa vielä Paulan Soppi, MacStar ja Ruusukuppi ~ kuvattu 13.6.2006 (S&J).


Osuuspankkirakennus kuvattuna 8.4.2007 (S&J).


Osuuspankin asiakassali kuvattuna v. 2008 - kuva kirjasta Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008 (pankin omat kuvakokoelmat). Kuvateksti kirjassa: Maaliskuussa 2008 pankkisali osastoitiin seinämillä suojaisiksi neuvottelutiloiksi ja on valmis avaamaan ovet asiakkaille.


Osuuspankin sisäänkäynti kuvattuna 13.4.2009 (S&J).


Pankkirakennuksen pohjoiskulmassa toimi lokakuuhun 2006 asti vaateliike Paulan Soppi (kuvattu 5.12.2005 ~ S&J), jonka tiloissa on aikaisemmin toiminut apteekki ja urheiluliike. Välillä liiketilojen ollessa tyhjillään on paikalla järjestänyt mm. Kangasniemen Kuvantekijät taidenäyttelyn.
Paulan Soppi muutti näistä tiloista lokakuun 2006 alussa Keskustielle Tietomyllyn talon itäpäädyn tiloihin, mistä Sandholmin Alma Ville Palvelut * Kehystys, Taide- ja askartelutarvikkeet muuttivat 1.8.2006 kahvila Ruusukupin yhteyteen (vrt. sivu #51).
Vaateliike Paulan Soppi jakoi pohjoisliikekulman yhdessä parturi-kampaamo Hiuskulman kanssa. Hiuskulma aloitti 7.8.2002. Liikkeen omistajina puoliksi Leena Kuokkanen ja Merja Salomaa.
Hiuskulman tiloissa toimi aiemmin Kiinteistökeskus (Timo Palvimo ja Seppo Turunen).


Paulan Soppi on muuttanut pois - liiketilat tyhjillään - kuvattu 11.11.2006 (S&J).


Loppusyksystä 2008 Osuuspankkirakennuksen kulmaliiketiloihin ilmestyi Tehomet-valaisinpylväsyrityksen toimitiloja. Kuvattu 2.11.2008 (S&J).


Tehomet-kulmaus Osuuspankin rakennuksessa kuvattuna 2.11.2008 (S&J).


Tehomet-joulukuusi paikallaan 22.11.2008 - taustalla Harjulan omistukseen siirtynyt ent. Suurosen kauppakartano.


Puulan Optiikka ja Kello-liikkeen näytetikkunoita kuvattuna joulupäivänä 25.12.2006 (S&J).
Fysica-kyltin alta johtavat portaat alas takapihan Tokmanni-tasolle. Fysican sisäänkäynti portaiden yläpäässä vasemmalla. Fysican tiloissa toimi aiemmin fysikaalinen hoitolaitos Media (Timo Pänkäläinen).
Fysica muutti näihin tiloihin v.1996 ent. Lahtosen apteekin talosta. Fysican omistajina ovat olleet Outi ja Reijo Hakonen vuodesta 1990. Yrityksen perusti Marjatta Kärjes v.1976 - aluksi hän pyöritti firmaa kotitiloissaan ja myöhemmin Säästöpankin rakennuksessa Puulavedentien varrella alakerrassa.
Porraskäytävän oikealla puolella Hiuskulman naapurissa ovat Metsänhoitoyhdistyksen konttoritilat.


Osuuspankkirakennuksen samaa porrasaukiota kuvattuna 27.9.2008 (S&J) - ei juurikaan muutoksia edelliseen kuvaan verrattuna.


"Puulan Optiikka ja Kello"-liikkeen näytetikkunoita kuvattuna 26.4.2009 (S&J).


B) Näitä portaita pitkin päästään Osuuspankin puistonpuoleiselta eteläsivulta alas pihanpuolelle ~ kuvattu 23.4.2006 (S&J).


C) Osuuspankin takapihalla sijaitsee halpatavaramyymälä Tokmanni (aiemmin Super-Säästö), jonka vasemmalta puolelta nousee portaat ylös katutasolle ~ kuvattu 23.4.2006 (S&J). Ylätasolla sijaitsevan Fysica-hoitolaitoksen ikkunat näkyvät myös. Sisäänkäynti väliportaikosta.


Samainen osuuspankkirakennuksen keskuskäytävä kuvattuna Puulan Optiikka ja Kello-liikkeen kohdilta sisäpihan eli Tokmannin suuntaan 25.12.2005 (S&J).


Osuuspankin" valmistuttua v.1988 näihin liiketiloihin muutti Alko, joka kuitenkin muutti Osuuskaupan uuteen liikerakennukseen v.1997. Nämä tilat saivatkin seistä kauan tyhjillään - nykysin tiloissa jo kuitenkin toimii Elcard Wireless Systems Oy, jonka toimitilat v.2003 aikoihin olivat vielä etelämpänä osoitteessa Otto Mannisen tie 13 (=As Oy Kivipellon rivikerrostalot kulmittain silloiseen Nordea-pankkiin nähden). Kuvattu 23.4.2006 (S&J).


D) Taaempana Ruusukuppi-kahvila (Meijän Tukijat Ry) , joissa tiloissa toimi rakennuksen valmistumisesta asti pitkään leipomoliike Lämpimäisten konditoria. Lämpimäisten lopetettua konditoriansa yritti liiketilassa hetken toimia myös kahvila BellaDonna. Kuvissa myös MacStar-kebab-pizzerian sisäänkäynti (johtajana Can). Molemmat kuvattu joulupäivänä 25.12.2005 (S&J).


Pizzeria Kebab Mac Star (kyltissä kirjoitusvirhe - ei "kebap") ja Beckerintien Hammas - kuvattuna 21.6.2009 (S&J). Edustalla MacStarin johtaja Can.


Ruusukuppi-kahvilan sisäänkäyntiä kuvattu Joutsantieltä 11.11.2006 (S&J).


Ruusukuppi-kahvilan ovessa oli 1.8.2008 (S&J) ilmoituslappunen, jossa kerrottiin liikkeen sulkevansa ovensa - ainakin toistaiseksi. Keskimmäinen lappu (kuvattu 21.9.2008 - S&J) oli ilmeisesti peräisin Ruusukupin kiireisemmiltä ajoilta? Kehystysliike Alma Ville palveluiden ilmoitus kuvattu 1.8.2008 (S&J).

Ennen Ruusukuppia kyseisissä liiketiloissa toimi Leipomo Lämpimäisten konditoria (Häkämies). Tämä kuva Lämpimäisten konditoriasta on aivan 80-luvun lopulta tai 90-luvun alkupuolelta , jolloin myyjättärenä toimi yläasteen 9-luokkalainen TET-harjoittelija (=työelämääntutustumisjakso). Kuvaustehtävän suoritti tuolloin normaaliin kouluvuoroon jäänyt kuvaamataidon opiskelija.


Ruusukuppi-kahvilan lopetettua toimintansa loppukesällä 2008 sen tiloissa jatkoi Beckerintien Hammas - kuvattu 21.6.2009 (S&J).


E) Joulupäivänä 25.12.2005 (S&J) kuvattuna Osuuspankin kohdalta Otto Mannisen tietä etelään - joulurauhaa kirkonkylän keskeisimmällä raitilla.


Osuuspankin tyylillä koristeltu jouluikkuna (2006) ~ kuvattu 2.1.2007 (S&J).


F) Osuuspankki kuvattuna 1.12.2007 (S&J) Satamatieltä. Entisen Ikosen kauppakartanon kohdalle on muodostunut epävirallinen tielinja kunnantalon ja uuden kerrostalon autokatoksen välistä. Epävirallisen tien epäviralliseksi nimeksi sopisi hyvin Ikosentie.


Samalta suunnalta kuvattuna Osuuspankin julkisivua - nyt syyskuun väriloiston aikaan (20.9.2008 - S&J).


Osuuspankki ja kunnantalo muodostavat yhdessä mielenkiintoisen yhteisvaikutelman Satamatieltä katsottuna - kuvattu 2.11.2008 (S&J).


G) Osuuspankki lähiympäristöineen kuvattuna pankin omassa mainonnassa - ajankohta ja kuvaaja jääneet mainitsematta.



Tämä "Puulanhelmi"-kerrostalo rakennettiin samaan aikaan Osuuspankin suuren rakennusprojektin kanssa - molemmat valmistuivat v.1988. Kuvattu 23.4.2006.

Osuuspankin viereisen kerrostalon alakerran liiketaloissa on ehtinyt toimia monia eri yrityksiä. Beckerintien puoleisessa kulmauksessa toimi kuvaushetkellä (2006) Parturi-Kampaamo Duoletti. Kirsi Janhusen omistuksessa ollut Duoletti oli siirtynyt lokakuun alussa 2006 Anja Arkon omistukseen. Kyseisissä liiketiloissa on aikaisemmin toiminut ainakin Honkosten Elintarvikekioski, Liisa Tiihosen (="Karvakkaan Liisa") kukkakauppa ja Suiston Lahjatavaramyymälä.

Joutsantien puolella alakerrassa toimi kuvaushetkellä (2006) Beckerintien Hammas (Alisalo). Aikaisemmin tiloissa oli toiminut Helena Toiviaisen Palaputiikki.
Osuuspankin puoleisessa päässä toimi kuvaushetkellä (2006) StoraEnson konttoritilat. Aikaisemmin tiloissa oli toiminut Sari Loisan kukkakauppa Puulan Kukka. Heimo Hokkasen firma Antenni-Hokkanen oli toiminut myös näissä alakerran liiketiloissa.

Rakennuksessa toimivat kirjoitushetkellä (2006) myös Annelin Parturikampaamo sekä Sävilammien yritykset Puulan Hammas ja ultraäänitutkimuksia suorittava Puulan Ultra.

Kyseisen kerrostalon liiketiloissa on aiemmin toimineet lisäksi eripituisia aikoja ainakin mainostoimisto ja Metsäliiton konttori.


Puulanhelmi kuvattuna 22.12.2007 (S&J) lumettomana joulunaluspäivänä - Parturi-Kampaamo Duoletti toimi kuvaushetkellä liiketiloissa.


Puulanhelmi kuvattuna 21.12.2008 (S&J). Beckerintien kulmatiloissa toimi kuvaushetkellä yhä Parturi-Kampaamo Duoletti, jonka toiminta kuitenkin loppui alkuvuodesta 2009.


Kuvaushetkellä 19.6.2009 (S&J) kyseisissä liiketiloissa toimi Parturi-Kampaamo Julietti (Taina Laitinen). Aiemmin Julietti oli sijainnut Anjan Kauneuspisteen yhteydessä entisessä Liukkosen vaatetusliikkeen rakennuksessa matkahuoltoa vastapäätä.


'Puulanhelmi' kuvattuna 2.1.2008 (S&J) - Beckerintien Hammas toimi kuvaushetkellä kulman liiketiloissa.

seuraavalle sivulle #41

Sivuluettelo 1-107

etusivulle