28) Vanha työväentalo ja ensimmäinen apteekki.

(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 21.10.2016)

Kangasniemen toinen työväentalo (vuodesta 1922):

A) Kangasniemen ensimmäinen työväentalo sijaitsi aivan järven rantaviivalla nykyisen paloaseman takana olevan puiston pohjoisreunalla. Kangasniemen Työväenyhdistys perustettiin joulukuun 17. päivänä vuonna 1905. Jäseniä yhdistykseen liittyi heti 104. Ensimmäinen puheenjohtaja oli kansakoulunopettaja Nestor (Esto) Kallo, joka kuitenkin erosi yhdistyksestä jo seuraavana vuonna. Ensimmäisessä johtokunnassa istuivat Gabriel Halttunen, Karl Topelius, Vilppu Suuronen, Aino Kallo, Abel Laitinen ja Otto Piekiäinen.

Venäjän levottomuuksista lokakuussa 1905 levisi Suomeen suurlakko 30.10.-7.11.1905. Kaupungit ja osa maaseudustakin pysähtyi Suomessa kokonaan. Seuraukset olivat suurta murrosta Suoen poliitisessa elämässä: Venäjän hallitusvallan ote Suomesta kirposi täydellisesti ja keisarin oli pakko suostua myönnytyksiin. 4.11.1905 julkaistu keisarin manifesti peruutti kaikki sortokauden aikaiset laittomat asetukset ja lupasi totetuttaa Suomessa yleisesti vaaditun eduskuntauudistuksen. Koko senaatti vaihdettiin. Säätyvaltiopäivät kutsuttiin vielä kerran koolle valtiopäiväuudistuksen hyväksyttämiseksi (toukokuu 1906). Keisari hyväksyi uudistukset heinäkuussa 1906. Suomi sai yleisen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvan yksikamarisen eduskunnan, jonka ensimmäiset vaalit pidettiin maaliskuussa 1907.
Suurlakon aikana (1905) Kangasniemellä ei tapahtunut käytännössä mitään tavallisuudesta poikkeavaa, mutta kun poliittisen elämän uudistukset alkoivat tulla tietoisuuteen maaseudullakin, Kangasniemellä alkoi heti näkyä tietoisuuden heräämistä. Kansalasikokouksiin osallistuttiin ja joukkuliikendintä sai aikaiseksi vaatimuksia poliittisella kentällä laidasta laitaan. Ajan toiveikkaissa tunnelmissa työläiset olivat suurlakon voimannäytönsä jälkeen vyörynomaisessa työväenyhdistysten perustamisvimmassa ja juuri näissä vaiheissa Kangasniemellekin perustettiin työväenyhdistys kunnanhuoneella 7.12.1905. Tilaisuuteen oli saapunut agitaattoriksi Aura Kiiskinen Viipurista (lähde: Kangasniemen historia 3 * Erkki Laitinen, 2015).

Kangasniemen työväenyhdistys osti vuonna 1917 toimitiloikseen talon sataman vierestä nykyisen paloaseman tienoilta. Se kunnostettiin vuonna 1922 toimivaksi työväentaloksi juhlasaleineen ja näyttämöineen. Kuva on otettu remontin aikoihin 1920-luvun alussa. Talo sijaitsi kirjaimellisesti veden partaalla. Vaikka rantapengertä oli tuettu kivillä, talon perustukset heikkenivät ja talo jouduttiin purkamaan myöhemmin 1950-luvulla. Kuva: Työväen Arkisto, julkaistu kirjassa Kangasniemen historia 3 (Erkki Laitinen, 2015).


Työväenyhdistys kokoontui aluksi kunnanhuoneella, mutta v.1908 yhdistys osti arpajaistuotoillaan omakseen Satamatien varrelta Albert Puntasen pienen talon, joka taloudellisten vaikeuksien takia menetettiin jo v. 1911. Kyseinen talo ei ollut ylempänä kuvissa oleva rakennus. Rakennuksessa järjestettiin iltamia suurempina juhlapyhinä ja yhdistys oli ehtinyt ennen talonsa ostoa rakennuttaa jo oman tanssilavansakin (Kangasniemen työväenyhdistys ry, 2005).
Alkuvuosina yhdistyksessä oli etualalla väkeväsanaisena julistajana räätäli Albert Paappanen, jonja johtamiskaudella välit nuorisoseuran kanssa alkoivat viiletä. Iltamien pidossa alkoi ilmetä suoranaista kilpailua - yhdistykset järjestivät tarkoituksella iltamansa samoiksi illoiksi. Kangasniemen työväenyhdistyksen kotipaikka oli kirkonkylä, jonne yhdistyksen toiminta keskittyikin, vaikka se oli tarkoitettu koko pitäjän yhdistykseksi.

Oma talo oli koitua lopulta Kangasniemen työväenyhdistyksen kohtaloksi. Kun velkoja ei saatu maksetuksi, talo meni vuonna 1911 pakkohuutokauppaan. Myös tanssilava piti myydä. Näissä ankeissa tunnelmissa Kangasniemen ja Läsäkoskenkin työväenyhdistykset hiipuivat. 1910-luvun alkua leimasi koko maassa aatteellinen lama, joka osaltaan johtui väsymisestä ja josaltaan myös Venäjän hallintokoneiston tiukentuneesta otteesta Suomeen.

Työväenliikkeen alkuajoille oli ominaista, että paikallisyhdistyksiin liittyi väkeä porvarillisistakin piireistä. Myötämieltä herättivät voimakkaasti ajettu raittiusaate ja tavoite nostaa kansan yleistä sivistystasoa. Ensimmäisten eduskuntavaalien lähestyessä tunnelmat kuitenkin kiristyivät työväenyhdistysten ankkuroituessa sosialidemokraattisen puolueen sosialistiseen ohjelmaan ja agitoinnin luonne yltyi kiihkoon asti. Kangasniemelläkin jäsenistömäärässä tapahtui jyrkkä lasku, monet jättäytyivät sivuun ja joitakin jäseniä erotettiin. Kangasniemen työväenyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Esto (Nestor) Kallo, hänen vaimonsa Aino Kallo ja Kaarlo JUng erotettiin, koska he olivat liittyneet nuorsuomalaiseen puolueeseen. Työväenliikkeen jäsenyys ei edellyttänyt sosialidemokraattiseen puolueeseen kuulumista, mutta kilpaileviin puolueisiin kuulumista ei sentään sallittu. Työväenyhdistys otti voimakkaasti kantaa torppariolojen parantamiseen.
Luokkatietoisuudesta kertoi myös sahanomistaja Matti Ikosen ja sahatyömisten välillä käyty kiista, johon työväenyhdistys otti tiukasti kantaa. Työpäivän piti olla 10-tuntinen läpi vuoden, alin päiväpalkka piti nostaa miehillä 2 markkaan ja naisilla 1,50 markkaan, ylitöistä piti maksaa erikseen. Kaikille työmiehille piti järjestää vapaat asunnot ja työhön ei saanut ottaa järjestäytyneeseen työväkeen kuulumattomia. Sahatyöläiset Kangasniememllä päättivät omassa kokoukseessaan, että kaikkien sahan työläisten oli kahden viikon sisällä liityttävä paikalliseen työväenyhdistykseen - muuten heidät julistettaisiin "mustiksi veikoiksi". Tarkkaa tietoa ei ole säilynyt tilanteen ratkeamisesta, mutta Matti Ikonen ainakin rakennutti työväelleen tämän jälkeen asuntoja (lähde: Kangasniemen historia 3 * Erkki Laitinen, 2015).


Työväenliike alkoi sittemmin levitä myös Kangasniemen syrjäkylille. Läsäkoskelle perustettiin jo vuonna 1905 oma työväenyhdistys, Makkolaan Kangasniemen työväenyhdistyksen alainen torppariosasto ja Äkryn haaraosasto. Kangasniemen työväenyhdistyksessä aktiivisuutta pitivät vaalikausien ohella kerhot ja harrastustoiminta. Ensimmäiseksi oli perustettu miehille ja naisille tarkoitettu käsityöseura. Kansakoulunpettaja Frans Salojärvi lupautui lauluseuran kuorolaulun johtajaksi, vaikka hänet tunnettiin vahvasti porvarillishenkisenä vaikuttajana. Puhujaosastossa valmennettiin jäseniä esiintymään ja poliittiseen agitointiin.
Vuonna 1908 Kangasniemen työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Albert Paappanen. Hän toimi tehtävässä kolme vuotta. Hänet tunnettiin innokkaana puhujana ja jyrkkänä puoluemiehenä. Räätälin toimensa vuoksikin hän kiersi pitäjää ja reissuillaan värväsi lisää jäseniä yhdistykseen. Paappasen johtojaksolla Kangasniemellä työväenliikken ja porvarien välit viilenivät merkittävästi. Kangasniemen osuuskaupan piirissä Paappasen toiminta sai aikaan niin suurta hajaannusta, että sosialistit syrjäytettiin toiminnasta ja hallinnosta. Vastaavasti työväenyhdistyksen tilaisuuksiin ei enää hyväksytty esiintymään nuorisoseuran toimihenkilöitä, kuten toiminnan alkuaikoina oli tapahtunut.
Läsäkoskella paikallisen työväenyhdistyksen rinnalle vuonna 1908 perustetun sahatyöväen ammattiosaston linja oli myös tiukka. He nousivat vuosien 1907-08 aikana kolmasti lakkoon, kun sahan isännistön maksamat palkat eivät nousseet ammattiosaston näkemyksen mukaan edes nälkäpalkkojen tasolle. Tunnelmat kiristyivät lakkojen aikana äärimmilleen, sillä tuolloin ruotsalaisomistuksessa ollut saha hankki lakkoja murtamaan rikkureita Ruotsista asti (lähde: Kangasniemen historia 3 * Erkki Laitinen, 2015).

Työväenyhdistys uinahti oman talon menetyksen jälkeen muutamiksi vuosiksi, mutta vuoden 1915 tienoilla toiminta taas lähti käyntiin. Antero Mannisen mukaan yhdistyksen oli pakko herätä henkiin, sillä yhdistyksen sääntöjen mukaan sen varat olisivat joutuneet kansakoulun johtokunnalle, jos yhdistyksen toiminta olisi kokonaan lakannut. Uudelleen käynnistynyt Kangasniemen työväenyhdistys pysytteli aluksi sosialidemokraatisen puolueen ulkopuolella, mutta kun se sai puoluelehdessä moitteita, yhdistys ankkuroitui taas puolueeseen. Intoa lisäsi vuoden 1916 vaalien menestys. Venäjän vuoden 1917 suuren vallankumouksen mainigit tuntuivat Kangasniemen syrjäkylilläkin, uusia paikallisyhdistyksiä perustettiin ja joulukuussa (1917) yhdistys osti itselleen kuvissa näkyvän talon, josta tulikin sille koti seuraavien 40 vuoden ajaksi.
Kangasniemen työväenyhdistys järjesti heränneessä uudessa itsetunnossaan 1.4.1917 suuren kansalaiskokouksen, johon kerrotaan osallistuneen 500-600 henkeä. Kokouksessa vaadittiin Albin Paappasen johdolla pitäjän nimismiestä, poliiseja, pappeja, kunnan virkailijoita ja vaivaistalon johtajaa eroamaan. Tehtäviinsä olisivat julistuksen mukaan saaneet jäädä vain lukkari ja urkujenpolkija. Samalla kokous julisti Kangasniemellä vuodesta 1912 lähtien kuntakokouksen rinnalla toimineen kunnanvaltuuston tarpeettomaksi. Kukaan ei totellut eroamiskehoitusta ja asia raukesi siihen. Yleisesti ottaen Kangasniemellä asiat kulkivat rauhallisia ratoja, monissa muissa pitäjissä mm. nimismies onnistuttiin ajamaan virastaan (Manninen, 1962).
Kangasniemen työväenyhdistys järjesti kuitenkin vielä 15.4.1917 toisen kansalaiskokouksen, missä nimismiehen tilalle ehdotettiin vaihdettavaksi ylioppilas Aarne Kuitunen Istrualasta ja poliisien sijalle Aati Manninen, Otto Kemppi ja Aati Savolainen kirkonkylästä sekä Oskar Marttinen Vuojalahdelta. Into vaihtaa nimismies ja poliisit johtui siitä, että lainvalvojat olivat joutuneet panemaan ensimmäisen maailmansodan aikana toimeen pakkomääräyksiä, joita kansa vihasi (lähde: Kangasniemen historia 3 * Erkki Laitinen, 2015).

.

Vapunviettoa toisella työväentalolla ennen vuotta 1927.

Vuoden 1917 itsenäistymisjulistusta seurasi kiihkeät ajat. Kansalaissotaa enteilevässä ylikuumentuneessa tilanteessa Suomessa valkoisten perustaessa suojeluskuntiaan punaisetkaan eivät olleet toimettomina. Kangasniemen työväenliike osoittautui kuitenkin vuoden 1917 tapahtumissa jopa poikkeuksellisen maltillisiksi, kun sen toimintaa vertaa muun Suomen tapahtumiin. Marraskuun suurlakon aikana 13.-19.11.1917 Kangasniemellä ei suljettu edes kauppoja, vaikka jotkut sitä vaativat. Halukkaita lakkovahteja ei nimittäin löytynyt.Paras todistus maltillisuudesta on, että Kangasniemelle ei koskaan perustettu työväen järjestyskaarteja tai punakaarteja, joita marraskuun 1917 lopussa oli kahdessa kolmasosassa ja sisällissodan kynnyksellä tammikuussa 1918 kolmessa neljästä Suomen kunnista (Salkola, 1985).
Noin kuukautta ennen varsinaisen sodan syttymistä Kangasniemenkin työväentalolla alettiin pitää salaisia kokouksia (Antero Manninen, Kangasniemen historia 2"). Jonkinlainen paikallinen, epävirallinen punakaartikin perustettiin, johon kuului noin 80 henkilöä. Epäselvää on, olivatko kaikki mukana olleet perustamassa todellista punakaartia vai oliko kyseessä ollut jonkinlainen vahtimiehistö mahdollisia laittomuuksia kuten pahoinpitelyitä tai ryöstelyitä vastaan. Aseita Kangasniemen punaiset eivät ilmeisestikään ehtineet juurikaan saada. Hurjimmat huhut kertoivat tappolistoista, jotka sinällään lisäsivät paikkakunnalla vallinnutta kahtiajakautunutta jännitystä.

Kangasniemen työväenliike nousi vuoden 1917 aikana kuitenkin uuteen nousuun. Läsäkosken työväenyhdistys perustettiin uudelleen ja Paappalaan, Unnukkalaan ja Kutemajärvelle perustettiin uudet työväenyhdistykset alaosastoina. Ne aloittivat vireästi toimintansa, mutta jäivät kuitenkin lyhytikäisiksi. Maltillisille työväenliikkeen edustajille vuoden 1918 sota tuli järkytyksenä, ajautuminen kapinan tielle oli heille onnettomuus. Kangasniemeläisiä osallistui aseelliseen kapinaan vain pieni joukko ja sekin koostui lähinnä pitäjästä työn perässä muualle Suomeen muuttaneista. Kotiin jääneitä aktiivisimpia toimijoita vangittiin sodan aikana ja jälkeen. Työväentalo takavarikoitiin (lyhyeksi aikaa) ja yhdistyksen kärkkäimmät edustajat Albert Paappanen ja Albin Piispanen vangittiin. Kirkonkylän työväentalosta tehtiin vankila vuoden 1918 sodan aikana, sinne sijoitettiin parikymmentä muilta paikkakunnilta tuotua punaista vankia (lähde: Kangasniemen historia 3 * Erkki Laitinen, 2015).

Kangasniemen työväenyhdistyksen toiminta lähti sodan jälkeen käyntiin takkuillen vasta vuoden 1919 alussa. Sodan tappioista huolimatta työväestö oli ehtinyt saada läpi tärkeimmät vaatimuksensa: kahdeksan tunnin työpäivä ja kunnallishallinnon demokratisointi. Kolmas suuri vaatimus, maanvuokrakysymyksen ratkaisu, toteutettiin torpparivapautuksessa. Suuria yhteiskunnallisia ongelmia ei työväestöllä enää sodan jälkeen ollut ratkottavana, eikä sodan jälkeen käytännön järjestäytynyttä joukkomahtipontisuuttakaan enää ollut innostamassa.

Puulaveden rannalta vuonna 1917 ostettu rakennus kunnostettiin vuoden 1922 aikana perinteiseksi seurojentaloksi, jossa oli sali, näyttämö kulisseineen, puhvetteineen ja vahtimestarin asuntoineen. Kyseisessä rakennuksessa Kangasniemen työväenyhdistyksen toiminta jatkui säännöllisenä koko 1920- ja 1930-luvun. Urheilutoiminta nousi 1930-luvulla uutena toimintamuotona kangasniemelläkin esille. Hiihtokilpailut olivat vilkkain toimintamuoto ja kirkonkylän yhdistys kilpaili hiihdossa vuosittain Läsäkosken yhdistyksen kanssa. Kesällä ohjelmassa oli erilaisia otteluita, pyöräilyä, uintia ja soutua. Sisäurheiluna harrastettiin voimistelua ja nyrkkeilyä.

Kuvassa Läsäkosken työväenyhdistyksen yleisen 15 kilometrin hiihdon kiertopalkinto. Kuvattu Kangasniemen työväentalolla 16.10.2011 (S&J).

Kangasniemen työväenyhdistyksen toimintaa leimasi maailmansotien välisenä aikana vakiintunut, kiihkoton toiminta. Vakiintumisesta kertovat yhdistyksen puheenjohtajien virkakaudet. Vuoteen 1918 asti puheenjohtaja oli vaihtunut miltei joka vuosi. Nyt sama puheenjohtaja saattoi johtaa yhdistystä pitkään tai palata myöhemmin uudelleen puheenjohtajaksi, kuten Opa Laitinen (1919-1921), Aati Tissari (1925-29, 1935-36) ja Antti Tossavainen (1930-34, 1937-47)(lähde: Kangasniemen historia 3 * Erkki Laitinen, 2015).

.


Joutsan punakaartin oudot suunnitelmat:

Erikoista lisätietoa ajan tapahtumista antaa Juha Siltalan v. 2009 ilmestynyt kirja Sisällissodan psykohistoria (Otava). Sivuilla 118-119 Siltala on koonnut vapaussodan myöhemmistä muistelmakirjoituksista näytteitä, joiden mukaan hän on tehnyt mielenkiintoisen johtopäätöksen sodan alkuhetkiltä: Punakaartilaisuus kukki ikään kuin sinilevä siellä täällä, mutta missä se ei päässyt yhtymään suurimpaan levälauttaan, se painui pohjaan.
Sodan alkuvaiheiden rintamamuodostuksesta Siltalalla on havaintojensa tueksi kerrottavana - tämän kirjoittajalle ainakin - uusi mielenkiintoinen tieto (s.119): Joutsan punakaarti puuhasi valloitusretkeä Kangasniemelle.
Mitä kaikkea mainittuun joutsalaisten suunnitelmaan lienee liittynytkään, se jättää ainakin avoimeksi sen, mikä olisi ollut Kangasniemen paikallisen kaartin osuus suunnitelmissa. Tarkkaan lauseen lukien joutsalaisten puuhat nollasivat melko lailla Kangasniemen punaisten silloisia valmiuksia.

Marraskuusta 1917 tammikuuhun 1918 tapahtui paikkakunnittain jakautuminen toisiaan kyräileviin, aseita kilvan haaliviin leireihin, jotka uskoivat toistensa laativan luetteloita teloitettavista ja valmistelevan verilöylyä. Samaisessa Siltalan kirjassa (2009) on puheenvuoronsa myös silloisella kangasniemeläisellä opettajalla Otto Purokarilla, joka kuvaa aikalaiskirjoituksessaan molempien kaartien asevarustelun aikaa: Asenälkä kävi polttavaksi..

Siltalan kirja kuvaa vaihetta, jolloin rintamalinjat olivat alkaneet hahmottua - valkoisten ja punaisten taisteluikäisten oli hakeuduttava keinolla millä hyvänsä omiensa puolelle. Jyväskylä-Pieksämäki-rautatie oli hyvin merkityksellinen sotatapahtumien kannalta. Erityisesti Pönttövuoren tunneli oli strategisesti tärkeä sotakohde. Kangasniemeläisten (molempien osapuolien) kannalta onni taisi olla kuitenkin se, että rautatielle oli yli 40 kilometriä matkaa - samoin Mikkeliin yli 50 kilometriä. Kangasniemellehän varsinaiset taistelutapahtumat eivät sodan kuukausina yltäneet.
Opettaja Otto Purokari: Olisi pitänyt päästä rintamalle. Rintamasta ei ollut kuitenkaan alussa tietoa, vihollisia kun oli vähän kaikkialla. Öiset metsät vilisivät omaa puoltaan hakevia hiihtäjiä. Täytyi odottaa tapahtumain kehitystä - ja puhdistaa lähintä ympäristöä..



Lydia Leikas ja Aati Tissari

1920- ja 30-luvuilla yhdistyksen toiminta jatkui ja uskollisimpina järjestöihmisinä esiintyivät tuolloin Aadi (Aati) Tissari ja Lydia Leikas.

Marjatta Siitari lähetti (4.11.2007) tämän kuvan työväentalon nuorisosta - hänen kopionsa nurkkaan on kirjoitettu vuosiluku 1930. Tunnistuksia kaivataan.
Mikko Halmeslahti antoi samasta kuvasta kopionsa (2.12.2007) ja kuvan takana olivat seuraavat aikalaistekstit:
Kangasniemen nuoriso-osastolaiset 1932 ~ Muisto : Kun onnea on elämäsi niin miksi murhetta kannat. Kun nuoruuten ruusut on poskillas, miksi niitten kuihtua annat?

Siiri Laitinen tunnisti (4.11.2007) kuvasta neljä henkilöä: 1) Otto Savolainen (ylempi mieshenkilöistä vasemmalla kahden pylvään välissä), 2) Armas Laukkarinen (edessä vasemmalla), 3) Heikki Niilivuo (kasvot takana kahden vaaleahameisen naisen välissä ikkunalasia vasten) ja 4) Maire Lautiainen (Tossavainen) edessä kaulailevista kikertäjistä oikeanpuoleinen.

Liisa Takkinen tunnisti (2.12.2007) eturivissä toisena vasemmalta seisovan miehen Antti Tiihoseksi.

Marjatta Siitari tunnisti (11.12.2007) äitinsä Tyyne Arkon (myöh. Siitari) istumassa kahden pylvään välissä takana oikealla.

Siiri Laitinen tunnisti (11.12.2007) kuvan oikeasta reunasta lisää kolme henkilöä (hänen näkemästään aiemmasta versiosta oli oikea reuna kokonaan puuttunut):
1) Nainen takana äärimmäisenä oikealla - Saima Hänninen, 2) mies seisomassa edessä äärimmäisenä oikealla - Frans Toivakka ja 3) mies seisomassa porraskivellä edessä toisena oikealta (Frans Toivakan vieressä) - Vilho Alme (ent. Attenberg).


Vilho ja Anni Halttunen

Työväentalon talonmiehenä rakennuksessa asui 30-luvun lopulla Vilho Halttunen ja vaimo Anni.

Sotavuosien aikana yhdistyksen toiminta oli luonnollisesti pysähdyksissä, mutta 40-luvun loppupuolella yhdistyksen puheenjohtaja Antti Tossavainen sai innostusta taas heräämään. Hän toimi Kangasniemessä työväenosuuskaupan johtajana.
Vuonna 1951 yhdistys pystytti muistomerkin vuoden 1918 punaisten uhrien haudalle. Vuonna 1954 yhdistykseen perustettiin naisjaosto, jonka puuhanaisina toimivat mm. Siiri Heiskanen ja Kirsti Rahikainen.

Vuonna 1957 pidettiin vanhalla työväentalolla viimeiset vappujuhlat, talon purkaminen aloitettiin välittömästi sen jälkeen. Ensimmäinen kokous uudella työväentalolla pidettiin 20.12.1957 ja viralliset avajaiset syyskuussa 1958.
(Tietolähteinä erityisesti Kangasniemen kirkonkylä ja lähiympäristö, Erkki Reinikainen, 1984 ja Antero Manninen, Kangasniemen historia 2 ).

Uusi työväentalo sijaitsee Joutsantien ja Salmelantien kulmassa. Uudessa talossa toimi kunnan elokuvateatteri Kangastus 80-luvun alkupuolelta alkaen aina uuden kunnantalon valmistumiseen asti.
Elokuvateatteri Kangastuksen ensimmäisessä kutsuvierasnäytöksessä työväentalolla esitettiin Alan J.Pakulan v.1982 ohjaama elokuva Sofien valinta.

B) Ragnar Ekelund maalasi tämän rantamaiseman 1910-luvulla juuri työväentalon takaa eteläpuolelta kohti sataman makasiinilaitureita ja Pirttiä.
Kuvassa erottuu ilmeisesti tyylitelty ihmishahmo, joka perimätiedon mukaan olisi yhdistetty tarkastuskarjakkoon, assistentti Martta Hokkaseen (Haukilahden tytär Hokasta), joka Ragnarin maalaushetkellä olisi puuhastellut jotakin kyseisellä paikalla rannassa.
Ekelund ei tunnetusti maisemakuviinsa ihmisiä ottanut mukaan, joten Martta Hokkasen läsnäolo olisi saanut taiteilijan tekemään piristävän poikkeuksen. Olen aikaa myöten alkanut kuitenkin epäillä, onko kyseessä kuitenkaan ollenkaan ihmishahmo rannalla, taiteilija on jättänyt kyseisen kohdan maalauksestaan hyvin pelkistetyksi ja jopa jollakin tavalla'keskeneräisen oloiseksi. Mene ja tiedä.

Ragnar Ekelundin apteekkirakennuksen ikkunasta näkemä Kangasniemen autio satamanäkymä maalattuna v.1918.

C) Työväentalon sijainti aivan järven vesirajassa käy hyvin ilmi tästä vuoden 1934 jälkeen otetusta valokuvasta.
Koska rakennuksessa ei kuvan "A" mukaan näytä olleen minkäänlaista kivijalkaa, rakennuksen alimmat puurakenteet lienevät kärsineen melkoisia kosteus- ja routavaurioita sijaintipaikkansa vuoksi?

Siiri Laitinen muisteli (13.9.2012), että työväentalon vierellä sijainneen korkean kuusen kupeella oli aikoinaan Veikko Muinosen pienehkö tiilitehdasrakennus. Kuusi kaadettiin ja tehdasmökki purettiin - näkyyköhän kuusi ja mökki ylläolevassa kuvassa? Muinosten tiilitehdas sijaitsi sittemmin rannanpuolella nykyistä Jussinkujaa.
Alempana kerrotaan Vilho Mannisen muisteluksissa paikalla sijainneen 20-luvun puolivälissä Kukko-Oskari Pynnösen tiilitehtaan.

Vilho Manninen kirjoitti kirjassaan Kotipuolen raitit (1978) kuvatessaan 1920-luvun ranta-aukion näkymiä ja tapahtumia:
Rantakentän pinta-ala oli noin 120 x 60 metriä hiekka-aukeaa, rajana oli rantaviivaa, apteekki tontteineen, kansakoulu ja rakennuksia pohjoispuolella. Eteläpuolella kasvoi muutamia jykeviä käkkärämäntyjä ja järvenpuolella oli kauppiaiden rantamakasiinit.
Pitäjän työväentalo sijaitsi kentän eteläpäässä, miltei rannassa kiinni. Työkansan enemmistö oli sosiaalidemokraatteja ja muut riippumattomia. Työväestö oli ahkeria, rehellisiä ja rauhallisia kansalaisia. Ei kahtiajakaantumisaikanakaan paikkakunnalla sattunut mitään rähinöintiä eri puolten tahoilta. Oli sellaisia, jotka kävivät puolin ja toisin työväen- ja nuorisoseurantalolla, oltiin oikealla ja vasemmalla, äkkijyrkkiä ei oltu.
Pitkäaikaisena vahtimestarina työväentalolla toimi meijerin koneenkäyttäjä Otto Tissari.
Joskus ennen vuotta 1925 suoritettiin rantakentällä yleisurheilukilpailuja, kun ei parempaa kenttää silloin vielä ollut. Palkintoja kahmivat eniten Lappalaisen veljekset. Veljeksistä Pauli hyppäsi pituutta ja hänen koivistaan putosivat housut ilmalennon aikana. Suorituksestaan hän sai katsojilta naurut ja ihailuhuudot.
Vuoden 1925 paikkeilla alkoi Suomessa sementtitiilien käyttö vallata alaa. Kirkolla ehti ensimmäisenä valmistaa sementtitiiliä Oskari Pynnönen poikineen. He tekivät tiiliä käsin jopa myytäväksi. Pynnönen valitsi tiilien tekopaikaksi kauppiaiden makasiinien läheisyyden järven rannassa. Sementin sai makasiinista, veden järvestä ja hiekan kuljetti kuorma-auto kauempaa. Kun silloin ei ollut sementtimyllyjä, niin täytyi sekoittaa rautalapiolla hiekkaan maassa puulavan päällä.
Oskari Pynnönen piirsi pahvilevylle ilmoituksen sementtitiilien valmistuksestaan ja kiinnitti mallikappaleen rautalangalla ilmoituksen puhelinpylvääseen. Ilmoituksessa luki: "Maamies tietä tupasi haeku pippu sementtitiilistä. On halapa ei uo kallis, Oska Pynönen (Kukko-Oskari)".
Varsin ikävää tapahtui rantalaiturilla. Erään kodin pieni poika lähetettiin hinkillä hakemaan meijeristä maitoa. Kun poikaa ei kuulunut aikanaan kotiin, alettiin häntä hakea. Poika ei ollutkaan mennyt suoraan meijerille, vaan oli poikennut järvenrantaan laiturille ja leikkiessään jostain syystä pudonnut järveen. Hänet löydettiin, mutta ei saatu virkoamaan. Pojan kädestä löydettiin maitorahat, jotka hän oli pusertanut nyrkkiinsä suojellakseen niitä katoamiselta. Poika oli säikähtänyt putoamistaan ja pusertanut rahansa nyrkkiin eikä sen vuoksi voinut tehdä uintiliikkeitä, vaikka ehkä olisi voinut pelastua.

D) Ylemmässä kuvassa on Kangasniemen ensimmäisen apteekin julkisivu nykyisen Toritien suuntaan (pohjoiseen). Kadunpuoleisista ovista oikeapuoleinen johti keittiötiloihin, vasempi vierashuoneisiin. Varsinaiseen apteekkiin mentiin sisäpihalta (kyltti oven yläpuolella).
Alemmassa kuvassa (Mikko Halmeslahdelta uusi kopio 14.11.2007) apteekki näkyy kuvattuna lännestä nykyisen Osuuskaupan suunnalta ilmeisesti 1910-luvulla (tai jopa aikaisemmin). Vasemmalla näkyvä puutalon kulmaus on Kassantaloa - tieuran puuttuminen sen ja apteekin väliltä vielä hämää tunnistamista. Taustalla makasiinilaiturilla näkyy ainakin seitsemän pojan uimariporukka (osasuurennos alla).

Osasuurennos ed. kuvan poikien uimariporukasta makasiinilaiturilla.

Kangasniemen ensimmäinen apteekkari oli Alfred Ekelund vuodesta 1897 alkaen. Hänen pojistaan Ragnar varttui myöhemmin arvostetuksi taidemaalariksi ja runoilijaksi, toisesta pojasta Hildingistä tuli merkittävä arkkitehti Helsinkiin.

Ekelundien (eteenkin Ragnarin) elämänvaiheita on kerrottu tarkemmin erikoissivullamme:

Apteekkari Alfred Ekelund ja pojat Ragnar (taidemaalari) sekä Hilding (arkkitehti)

Apteekkari-Ekelundia arvostettiin paikkakunnalla, koska hän oli käyttäytynyt kohteliaasti kuntalaisia kohtaan sekä supistanut alkoholia sisältävien lääkkeiden myynnin niin vähään kuin mahdollista. Ruotsinkielisyyskään ei savonkieleen tottuneita kyläläisiä Ekelundin kohdalla tuntunut häiritsevän, hän korvasi sympaattisella käyttäytymisellään kieliongelmista syntyneet ongelmatilanteet.

Vuonna 1899 Kangasniemen apteekkitalon tiloissa koettiin historian havinaa, sillä ulkomaailmasta kuuluneet uutiset olivat saaneet ihmiset Kangasniemelläkin huolestumaan. Kenraali Nikolai Bobrikov oli nimitetty Suomen kenraalikuvernööriksi 1898 ja hän oli heti ryhtynyt ajamaan Suomen erikoisaseman hävittämistä. Kun keisari-suuriruhtinas oli vielä helmikuussa 1899 allekirjoittanut helmikuun manifestin, jolla valtiopäivien oikeuksia tuntuvasti supistettiin, kansalaisissa oli herännyt välttämätön tarve kerätä Venäjän keisarille vetoomus eli suuri kansalaisadressi.
Filosofian kandidaatti (runoilija/kääntäjä) Otto Manninen oli lähetetty kotipitäjäänsä Kangasniemelle järjestämään nimienkeräystoimintaa.
Kangasniemen Ekelundin apteekkirakennuksessa pidetyssä kokouksessa valittiin Otto Mannisen johdolla paikalliset asiamiehet, joiden verkko saatiin tehokkaaksi, ja Kangasniemestä kirjoitti nimensä adressiin lähes 3800 pitäjäläistä.
Antero Manninen (=Oton poika) kirjoittaa Kangasniemen historia 2-kirjassaan, että muistitiedon mukaan nimismies Lang oli saatuaan tiedon hankkeesta pannut innokkaan asiamiehen, kiertokoulunopettaja (Hen)Riikka Mannisen lujille tästä valtiollisesta puuhasta, mutta Langin omakin nimi esiintyi allekirjoittajien joukossa, joten hän ei ainakaan pitempään vastustanut adressihanketta.
Suurta adressia Pietariin viemään lähteneessä lähetystössä oli mukana Kangasniemen kauppias Matti Ikonen - hallitsija ei suostunut ottamaan lähetystöä vastaan, mutta välitti heille kuitenkin lohduttavan tiedon, että hän ei ole asiasta vihainen.
Kangasniemen Unnukkalan kylän eräs torppari (edelleen Antero Mannisen tiedon mukaan) oli ristinyt kurjan hevosluuskansa Poprikohviksi. Kun kaakkiparka kerran sattui putoamaan perunakuoppaan, riemuitsivat kaikki näkijät ääneen, kun muka nyt oli päästy itsestään kenraalikuvernööristä.
Kesäkuussa 1904 kymnasisti Eugen Schauman ampui Senaatin portaikossa Bobrikovin (siis sen oikean) - tieto teosta levisi ilouutisena pian - varmasti Unnukkalaankin. Murhaa seurasi Suomessa vapaammat ajat.

Aluksi vain Toritien suuntaisena rakennettuun apteekkitaloon rakennettiin myöhemmin eteläsuuntaan uusi lisärakennus, jonne pihapuolelta sisäänkäynnin kautta pääsi myös varsinaisiin apteekkitiloihin.
Ragnarin ja Hildingin onnistui salakuunnella vanhempiensa puheista suljettujen ovien läpi, että lisärakennusosa oli tulossa. Pojat pakkasivat tavaroitaan jo samana iltana muuttoa varten valmiiksi. Uusiin tiloihin pojat pääsivät kuitenkin vasta lähes vuoden kuluttua silloisten hitaiden rakennustöiden lopulta alettua jo valmistuttua.

Alfred Ekelund kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen vuonna 1921.
Mainittakoon Ekelundin perheen ruotsinkielisyyteen liittyen seuraava tieto: Suomenmaa, osa VI - Mikkelin lääni-kirjassa (Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1924) on luettavissa seuraava mielenkiintoinen fakta Kangasniemen kielikysymyksiin liittyen noilta 20-luvun alkuajoilta:
Asukasmäärä kirkonkirjojen mukaan (1922) 11,427 henkeä, asukastiheys 11,4 neliökilometrillä, asukkaista 1920 oli läsnäolevia 11,415, joista suomenkielisiä 11,413 ja ruotsinkielisiä 2..

Vilho Manninen kertoo kirjassaan Kotipuolen raitit apteekissa 1920-luvulla tapahtuneesta traagisesta tapauksesta:
Tapaus sattui apteekissa, jossa henkilökunnan lisäksi tarvittiin pullojen pesijää. Vakituinen pullojen pesijä oli naishenkilö, joka oli erehtynyt juomaan pullon huuhdontaveden alkoholina, jota aine ei sillä kertaa sattunut olemaan. Pesijä oli kuollut myrkyn aiheuttaessa kovia tuskia. Hän oli ennemminkin juonut pullojen huuhdontavettä, mutta hänellä oli ollut onnea ja siihen hän oli yhä luottanut.

Kangasniemen apteekki mainosti juhlapyhien aukioloaikojaan Kangasniemen Kunnallislehden numerossa 16.12.1953. Mainittakoon, että Artturi Lahtonen rakennutti Kangasniemen apteekkarina v.1960 Otto Mannisen tien varteen (vastapäätä silloista Osuuspankin kulmataloa) uuden apteekkirakennuksen liike- ja asuintiloineen. Ekelundien alkuperäinen apteekkirakennus purettiin kuitenkin vasta v. 1972.

E) Apteekkirakennuksen järvenpuoleista pihanäkymää Ekelundien aikana. Alemmassa kuvassa Ekelundien perhettä kuvattuna v.1894 silloin vielä virallistamattoman apteekin verannalla. Ragnar oli syntynyt v.1892 ja pikkuveli Hilding v.1893. Paikalla ovat kuvaushetkellä olleet myös apteekkarin vaimon vanhemmat.

Apteekin lännenpuoleisella pihalla oli sijainnut turvekattoinen maakellari, jossa säilytettiin lukittuina apteekin vaarallisimpia myrkkyjä. Apteekkari teki useimmat lääkesekoitukset paikan päällä itse.

Jussi Svala muistaa yhden apteekkireissunsa 30-luvun lopun pikkupoikavuosiltaan - hän oli vanhemmiltaan saanut käskyn juosta ostamaan apteekista pärekorintippoja. Outoa sanaa piti yrittää muistaa, Jussi kertoo hokeneensa sanaa pärekorintipat koko Satamatien matkan apteekille ja avatessaan lopulta apteekkimyymälän oven - sana oli unohtunut!
Aikalaiset muistavat muitakin mielenkiintoisia lääkesanoja kuten halvausvesi, mustanparrantipat, hermotipat ja vaaleat ruusuntipat (useimmat nimityksistä lienevät tarkoittaneen yhtä ja samaa lääkettä).

(Paula Dierig, o.s. Pesonen, sähköposti 21.3.2008): Mainitsen apteekista sen, että muistan, että veimme lapsena 50-luvulla sinne tyhjiä pulloja ja saimme niistä vähän rahaa. Pettymys vain oli suuri joskus, kun apteekkari Lahtosen mielestä emme olleet kaikkia kokoon haalimiamme pulloja pesseet tarpeeksi puhtaiksi. Ja me kun olimme nähneet niin paljon vaivaa hölskyttämällä niissä hiekkaa ja vettä.
Muistan myös, että saimme ostaa sieltä joskus salmiakkipussin. Ja aivan ihanaa oli, jos äiti kävi hakemassa meille levyn kalkkisuklaata, sellaista valkoista, jota jaettiin meille vain pieni pala kerrallaan lääkkeenä.

Apteekkilaitos oli olennainen osa terveydenhoitojärjestelmää. Kangasniemi sai oman apteekin vuonna 1897. Kuvassa apteekin henkilökuntaa 1930-luvulla. Vasemmalla apteekkari J.E.Hedmanin tytär Laila Hedman, farmaseutti Helve Hoviniemi (Langinkoski) ja Saara Kekkonen. Lääkepullot ovat jyvässä järjestyksessä apteekin hyllyllä. Kuva: Matti Hoviniemi, julkaistu kirjassa Kangasniemen historia 3 (Erkki Laitinen, 2015).

Yllä kuva apteekilta 1930-luvulta. Takana silloinen apteekkari Max Sandelin ja hänen Saima-rouvansa.
Keskellä Marja-Liisa Saranko (nimismies Johannes Langinkosken - ent. Lang - tyttären Sirkku Sarangon tytär) ja apteekin sisäkkö Tyyne Häkkinen, joka oli tunnettu pitojenlaittaja pitäjässä.
Kolme muuta henkilöä kuvasta (mies vasemmalla keskellä ja neitoset edessä istumassa) ovat toistaiseksi jääneet tunnistamatta. (kuva: MH ~ 22.10.2006).

(Jukka Kiljunen, sähköposti 12.6.2007): Alakuvan tuntemattomat tyttöset saattaisivat olla vas. opettaja Tuulikki Miettinen ja oik. 3. ja 4. luokalla opettajanani ollut Helmi Romo. Vrt. Romoa Mertasen kirkkokuorolaisten kuvaan. Kovasti on Helmi Romon oloinen tuo toinen ja poikamaisen tyyppinen Miettinen olisi saattanut olla tuon näköinen. Opettajanani v.57 Helmi R. oli jo hyvässä keski-iässä, joten ajoituskin saattaisi olla kohdallaan?

F) Tämä kuva on otettu ilmeisesti 30-luvun lopulla. Työväentalo näkyy oikealla alhaalla, samoin neljä kauppiaiden rantamakasiinia. Apteekki puutarhoineen ja piharakennuksineen erottuu myös hyvin.
Apteekilta ylöspäin näkyy Vilho Pyykkösen talo puutarhoineen. Kassantalo ja Osuuskauppa ylempänä hallitsevat risteysaluetta.
Huomattakoon, että nykyisen Puulavedentien osuus kuvan etualareunassa näyttää vielä olleen kokonaan asumatonta.

Alfred Ekelundin jälkeen Kangasniemen apteekkarina toimi 20-luvun puolivälissä Hedman, jonka pojat kävivät v.1925 toimintansa aloittanutta Kangasniemen yhteiskoulua (Vilho Suhosen talossa Suurosen kauppaa vastapäätä).
Katri Viinikainen kirjoitti Kangasniemen yhteiskoulu 1925-50 -teoksessa seuraavasti:
Kangasniemellä oli apteekkarina Hedman, jonka vanhin poika tuli kouluumme kolmannelle luokalle, hän oli aloittanut keskikoulun muualla. Apteekkarin pojista Atso oli alusta alkaen meidän luokallamme. Hänestä tuli aikanaan metsänhoitaja ja Eero toimi apteekkialalla. Apteekkari järjesti illanviettoja myös meidän luokallemme. Lauloimme yhdessä ja salissa saimme tanssia apteekkarin huolehtiessa musiikista.

G) Ekelundien aikaan apteekkikotinsa ikkunasta heille avautui kaunis näköala Puulalle työväentalonkin suuntaan. Tämä tammikuussa 1997 (S&J) otettu kuva näyttää samaisen näkymän 80-90 vuotta myöhäisemmässä asussa. Työväentalo sijaitsi 1917-57 melko tarkalleen kuvassa näkyvän paloaseman asuntosiiven kohdalla rannassa.

Sama paikka kuvattuna nousevan auringon valaisemana 16.1.2009 (S&J).

Entisen työväentalon paikkeilla Puula on jälleen saanut (17.11.2007 - S&J) jääpeitteen uuden talven ajaksi.

H) Tämä kuva on apteekkirakennuksen elinajan loppuvaiheilta. Artturi Lahtonen oli Kangasniemen apteekkarina v.1960 rakennuttanut Otto Mannisen tien varteen (vastapäätä silloista Osuuspankin kulmataloa) uuden apteekkirakennuksen liike- ja asuintiloineen.
Apteekin lähdettyä Toritien talosta pois rakennuksessa asui ainakin Ilmo Ylönen perheineen. Sittemmin rakennuksen tiloja käytettiin Osuuskaupan varastoina. Ennen v.1972 tapahtunutta apteekkirakennuksen purkamista talon irtaimisto huutokaupattiin. Varsinaisesta huutokaupasta myöhästynyt, tuolloin 12-vuotias paikkakunnan tyttönen muistaa rakennuksen tyhjennetyistä tiloista vielä myöhemmin illalla löytyneen Osuuskaupan myynti-ikkunoissa käytettyjä muovisia huulipunapuikkojäljitelmiä.

Toritien päässä näkyy v.1951 rakennettu KOP:in pankkitalo. Vasemmalla taustalla näkyy vuonna 1966 valmistunut Säästöpankin rakennuksen asunto-osakkeiden itäsiipi. Puretun apteekin tilalle rakennettiin kerrostalo (As.Oy Puulantie).
Tämän valokuvan ottamisajankohta määriytyy siis aikavälille 1966-72.

I) Puretun apteekkirakennuksen tilalle rakennettiin kerrostalo As. Oy Puulantie vuonna 1972. Tämä kuva on otettu elokuussa 1984, jolloin talon eteläpuoleisella tontilla kasvoi vielä kauniit omenapuut kunnaneläinlääkäri Syrjälän entisten toimitilojen ajoilta.

J) Mainittu eläinlääkärin toimitilarakennus Toritien kerrostalon eteläpuolella toimi sittemmin myös nimismiehen vt. kansliana varsinaisen poliisiaseman remontin aikana 80-luvun puolivälissä.
Kirjaimellisesti viimeiselle matkalleen kyseinen puutalorakennus lähti kuvassa näkyviltä sijoiltaan maaliskuussa 1987, jolloin se traktorivoimin vedettiin ehjänä jäitä pitkin Syvälahteen metsästysmajaksi.
Tämä kuva on otettu sunnuntaina 15.3.1987, jolloin rakennus oli pyöröhirsien päällä tullut vedetyksi Osuuskaupan pihan kautta jo keskelle rantatoria paloaseman eteen.

seuraavalle sivulle #29

Apteekkari Alfred Ekelund ja pojat Ragnar (taidemaalari) sekä Hilding (arkkitehti)

Sivuluettelo 1-107

etusivulle