108) Vihave

(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 8.3.2015)


Vihaven koulu


A) Tämä kuva Vihaven v.1951 valmistuneesta uudesta koulusta on peräisin Vihaven perinnekirjasta (1984 ~ Esko Pylvänäinen).

Vihaven perinnekirjan mukaan ensimmäiset Vihaven kylältä opintielle lähteneet pojat olivat 'Paavolan' pojat, Viljam ja Kalle Reinikainen, jotka kävivät kouluaan kirkonkylässä saakka.
Vihavelaiset kävivät sittemmin kouluaan Kutemajärven ja Harjunmaan kouluissa ~ koulurajoista ei kukaan silloin tuntunut tietävän tarkasti: Koulupiiriraja kulki silloin jostain Keskitalon ja Peltolan välistä.
Kutemajärven koululle oli tullut matkaa n. 10km maanteitse, oikopoluin matka hieman lyheni. Harjunmaan koululle oli matkaa ollut suunnilleen saman verran.


Vihaven koulu kuvattuna 13.9.2012 ('S&J'). Koulu lakkautettiin v.1971 ja koulurakennus myytiin yksityisasunnoksi.

Koulunkäynti naapurikylien kouluilla jatkui aina vuoteen 1925 saakka, jolloin perustettiin Vihaven supistettu kansakoulu. Koulu toimi aluksi vuokratiloissa Heinälehdolla.
Vihaven perinnekirja: Kansakoulu toimi Heinälehdolla. Entinen koulurakennus, vanha maalaistalo, on hyvässä kunnossa (1984) ja sitä on koulun lopettamisen jälkeen käytetty maatilan asuntona. Viimeinen asukas oli Otto Reinikainen perheineen. Myös navetta, aitat ja muut ulkorakennukset ovat hyväkuntoisia. Talo on nykyisin (1984) autiona.
Erillisessä rakennuksessa, joka oli tehty riihestä, toimi käsityöluokka. Siinä asui myös käsityönopettaja Viljam Reinikainen. Tämä rakennus on hävinnyt kokonaan.
Sähköä ei Heinälehdolla ollut, valoa antoivat öljylamput. Suuri talontuvan kiviuuni takasi lämmön. Ensimmäisenä ja pitkäaikaisimpana opettajana toimi Tuulikki Pylvänäinen.

Opettaja Tuulikki Pylvänäinen (os. Lehtonen).

Tuulikki Pylvänäinen oli sotien aikana lyhyen aikaa opettajana Kirvussa, mutta palasi takaisin Vihavelle. Hän hoiti opetustyön yksinään, vaikka oppilaita eri luokilla oli joskus yli neljäkymmentä yhteensä. Viljam Reinikainen toimi käsityönopettajana.
Tuulikki Pylvänäinen toimi Vihavella opettajana aina kesään 1963 asti - yhteensä 38 vuotta.


Heinälehdon koulun oppilaita ja opettaja Tuulikki Pylvänäinen 1940-luvulla.
Eturivissä vasemmalta: Juhani Lehtonen, Voitto Luhanko, Hilkka Reinikainen ja Iiris Linkoranta.
Toinen rivi edestä (vas.): Reijo Liikanen, Pertti Marttinen, Airi Pylvänäinen ja Sirkka Laitinen.
Kolmas rivi edestä (vas.): Reino Pylvänäinen, Tapio Pylvänäinen, Irja Laitinen ja Eila Liikanen.
Takarivi (vas.): Pentti Huuhtanen, Viljo Luhanko, Kauko Hokkanen, Reino Marttinen ja opettaja Tuulikki Pylvänäinen.


Heinälehdon hirsirakennuksen edustalla v.1939 Äitienpäivän juhlakalustoa - lähes 50 paikallista äitiä, muutamia lapsiakin mukana kuvassa. Valkoiset huivit ilmeisesti muotia.

Uuden koulun rakennustyöt alkoivat v.1950. Urakoitsijoina toimivat Pauli Jalava ja Väinö Pylvänäinen Kangasniemeltä. Uuteen koulutaloon tuli kaksi erillistä luokkahuonetta, eteinen, ruokala ja keittola.
Sähköt uuteen koulurakennukseen laitettiin heti, mutta vesijohtoja saatiin odottaa 1960-luvulle asti.
Esko Pylvänäinen (1984): Urheilukenttä, joka sijaitsi koulun lähellä, oli keväisin ja syksyisin vilkkaassa käytössä. Etenkin pesäpalloa pelattiin paljon ja jonkin verran harrastettiin myös yleisurheilua.
Hiihto oli kuitenkin suosituin urheilulaji. Talvisin oli kilpailuja useasti ja 'Kolmen koulun viestin' (=Kutemäjärvi, Vihave ja Vuojalahti) voitimme monet kerrat ja kiertopalkintokin katkesi meille. Ne olivat kovia taisteluja ja opettajat kannustivat vimmatusti omia oppilaitaan.
Noiden kilpailujen jännitys sekä tervattujen suksien. appelsiinien, hernekeiton ja kuuman mustikkamehun tuoksu on jäänyt varmasti monien oppilaiden mieleen.
Hiihdossa koulujen pitäjänmestaruuksia voittivat mm. Hannu Reinikainen, Rauno Pylvänäinen, Maritta Hämäläinen ja Anna-Maija Reinikainen.

Tuulikki Pylvänäisen jälkeen opettajat vaihtuivat koululla ahkeraan, sijaisopettajineen heitä oli kaikkiaan viisitoista. Viimeisiä olivat Tuomo Ahola ja Maija Halttunen.
Oppilaiden vähyyden takia koulu lakkautettiin v.1971 ja koulurakennus myytiin yksityisasunnoksi.


'Soihtu on vaihtunut kädestä käteen - yhä ylös viittoo se aurinkoon! (1925-1971) lukee liitutaululla. Vihaven koulu on tullut tiensä päähän.
Tässä kuvassa Vihaven koulun oppilas vuodelta 1925 Otto Pylvänäinen on tullut entiselle koululleen haikeissakin tunnelmissa. Vuoden 1971 oppilas on Anna-Maija Reinikainen.


Vihaven koulu kuvattuna 13.9.2012 ('S&J'). Kuvaushetkellä oli kulunut jo yli 40 vuotta koulun lakkauttamisesta.

Vihaven kaupanpitäjiä


B) Kuvassa kauppias Vilho Pylvänäinen perheineen (kuva 'Vihaven perinnekirjasta' 1984 ~ Esko Pylvänäinen).
Vilho Pylvänäinen omisti kyläkunnan toisen sekatavarakaupan eli 'Peltolan kaupan' (tunnettiin myös 'Villen kauppana') 1930-luvulla Peltolan talossa. Apunaan hänellä oli kotiväkeään, useimmiten sisarensa Tyyne ja veljensä Veikko.
(Esko Pylvänäinen, 1984): Tiski kiersi kammarissa L-muotoisena ja sen päällä oli pinkka tiskipaperia. Lattialla, tiskin vieressä oli iso sillitynnyri. Karamellit riippuivat pitkinä retkuina kattoon asetetuista langoista. Rinkilät riippuivat narulenkeistä. Jauhot ja suolat olivat säkeissä, ryynit ja keksit laatikoissa tai peltirasioissa.
Kahvit myytiin vihreinä papuina. Oli pyöreitä helmikahvia, halaistuja papuja, vihreitä ja vaaleanvihreitä, isoja ja pieniä papuja.
Kotkan toppasokeri oli viiden kilon suipoissa topissa, joka särettiin puukolla ja vasaralla, sekä lopuksi sokerisaksilla. Siitä sai ostaa mieleisensä kokoisen palasen. Hieno sokeri oli säkeissä ja sitä myytiin ruskeissa paperipusseissa.
Kankaita oli pakoissa - flanellia, palttinaa, kretonkia, sertinkia ja miestenvaatekankaita. Myös pussihousuja ja puseroita myytiin.
Kauppias osti teuraseläimiä, jotka sitten teurastettiin Peltolassa. Teurastajina toimivat Eemil Pylvänäinen, Taavetti Reinikainen ja joskus myös Ville Laitinen. Lihat lähetettiin Mikkeliin, samoin nahat.
Myös voita, kananmunia, villoja, puolukoita, karpaloita, nahkoja, pajunparkkia, lintuja, rapuja ja harjaksia ostettiin.
Lauri Tulla myi kerran pyytä kauppiaalle. Lintu oli ilmeisesti hiukan pilalla ja Ville tarjosi siitä kaksi markkaa. Lassi tokaisi: "Eei halavatulla tämä peli vetele - pyystä kaksmarkkaa, pyy takaisin!" Eikä kauppaa syntynyt.
Myös hyviä lintulankoja myytiin ansapyytäjille, sadan kappaleen nipuissa. Valopetroolia ja naftaa oli myös kaupan.


Kuvassa kauppias Aati Reinikainen perheineen (kuva 'Vihaven perinnekirjasta' 1984 ~ Esko Pylvänäinen).
(Esko Pylvänäinen, 1984): Kauppias Aati Reinikainen aloitti sekatavarakaupan pidon v.1936 Paavolan kammarissa. Hän rakensi uuden kaupparakennuksen, 'Kaupparinteen', v.1938.
Aati myi kaikenlaista tavaraa, elintarvikkeiden lisäksi mm. bensiiniä ja valopetroolia.
Koska meijeripalvelut eivät olleet kunnolla kehittyneet, joutui kauppias ostamaan voita satoja kiloja viikoittain. Rapujakin ostettiin jopa 20000 kpl kesässä. Myös vasikan ja lampaan nahkoja. Karpaloita ja puolukoita syksyisin tuhansia kiloja ja varsinkin sotien jälkeen olivat luumut kysyttyä tavaraa.
Aati Reinikainen välitti tuotteet helsinkiläiselle kauppiaalle Kalle Fritzille.
Vuonna 1939 kauppiaalla oli Chevrolet-merkkinen kuorma-auto ja vuosina 1951-52 pakettiauto.
Aati Reinikainen lopetti kaupanteon v.1956 harjoitettuaan näin ammattia 20 vuotta.


Entinen Aati Reinikaisen kauppa kuvattuna 13.9.2012 ('S&J'). Kuvaushetkellä oli kulunut jo yli 40 vuotta kaupan lakkauttamisesta. Kauppa oli toiminnassa vuodet 1938-71 (Aati Reinikainen 1938-56, Veljekset Ikonen 1956-57 ja Seppo Huoponen 1957-1971).

Aati Reinikaisen entisen kauppahuoneiston vuokrasi vuosiksi 1956-57 'Veljekset Ikonen Oy'.
Seppo Huoponen osti huoneiston v.1957 ja piti siinä kauppaa aina vuoteen 1971 asti. Hänen jälkeensä ei kyseisissä tiloissa enää kauppa pidetty.
Huoposen aikaan ostettiin vielä voita, ruista ja marjoja, mutta pian ne lopetettiin - samoin viljan ja nahkojenkin ostaminen. Huoposen kauppa oli jaettu kahteen osaan, toisessa oli ruokatavarat ja toisessa esim. kankaita ja lankoja. Jääkaappi ja pakastimet olivat ruokien säilytystä varten. Uutuutena oli nestekaasukauppa (Vihaven perinnekirja, 1984, Esko Pylvänäinen).


Entinen Aati Reinikaiisen kauppa kuvattuna 13.9.2012 ('S&J'). Reinikainen aloitti 'Kaupparinteessä' v.1938.

Esko Pylvänäinen muistaa Vihaven perinnekirjassa (1984) vielä seuraavat kaupat:
Ollilan kauppa ~ Olavi Vuojakoski perusti v.1948, mutta myi sen pian Eino Virtaselle. Myytiin pääasiassa ruokatavaroita. Virtanen piti myös kioskia pihamaallaan. Hän oli viimeinen kauppias tällä paikalla ja lopetti v.1972.
Kirselän aittakauppa ~ sijaitsi Kirselän talon aittarakennuksessa ja oli Vihaven ensimmäinen sekatavarakauppa. Omistaja oli Albin Hänninen. Hänellä kaupassa punnuksinaan kivet.
Hänninen sai 'kourakauppiaan' nimen, koska nosteli kourallaan ruokatarvikkeita pusseihin. Liike meni konkurssiin jo vuoden 1925 tienoilla - syynä pidettiin hänen vaimonsa 'huoletonta kaupantekoa'.
Rakennus toimi perinnekirjan ilmestyessä (1984) Sanni Nymanin kanalana.
Pellonpää ~ Jaakko Kuitusen rihkama-aittakauppa, hän kiersi myös kulkukauppiaana ja toimi myös postinkantajana. Rakennukset oli vuonna 1984 kunnostettu asuinrakennuksiksi.
Karjalaisista kulkukauppiaisista Esko Pylvänäinen mainitsee (1984) Antti Ilosen ja kolmikon Hannes, Santeri ja Simo Pukki.
"Rättilaisiä" kulki myös Vivavella kaupanteossa. Heidän viisunsa kuului: Minä myyn savpottii, kiukuppii ja ostan siku karvoi, lehmän ja hevosen häntii. Ostivat myös rättejä.

Vihaven seudun maantienäkymiä:


C) Tämä kuva on otettu 6.1.2010 ('S&J') Vihaven tieltä melko pian Kangasniemi-Mikkelin tieltä pohjoiseen erkanevan risteyksen jälkeen - ennen Marttilantietä.

Vihaventien varrelta rakennuksia:


D) Tämä Vihaventien länsipuolen rakennus on kuvattu 6.1.2010 ('S&J') melko pian Kangasniemi-Mikkelin tieltä pohjoiseen erkanevan risteyksen jälkeen. Talon numerokilpi kertoo punaisen postilaatikon yläpuolelta osoitenumeroksi '396' - talo näyttää autioituneen.


Tämä Vihaventien itäpuolen maatila on kuvattu 6.1.2010 ('S&J'). Tämän kuvaruudun talot sijaitsevat siinä järjestyksessä, missä pohjoiseen kulkeva ne kohtaa.


Kuvattu 6.1.2010 ('S&J') Vihaventien itäpuolelta.


Kuvattu 6.1.2010 ('S&J') myös Vihaventien itäpuolelta.

Mikä tämä talo on ollut käyttöaikanaan?:


E) Janne Laitinen lähetti tämän kuvaruudun kaksi kuvaa käyttöömme (5.4.2015) seuraavin saatesanoin: Vanha mielenkiintoinen rakennus Kangasniemellä vaipunut unholaan. Tämä rakennus sijaitsee Vihavella. Noin puoli kilometriä Etelä-Hilokankaan tiestä Mikkelintielle päin. Talo on niin hyvin piilossa vaikka on ihan tien vieressä, että taksiaikaani noin seitsemän vuotta kerkisin siitä ajaa ohi, enkä sitä huomannut ennen kuin serkkupoika asiasta joskus sanoi, että tuossa on talo.


Sisäkuva Janne Laitisen "löytämästä" rakennuksesta - kuvat saatu käyttöömme 5.4.2013 - kiitos. Ei näytä ihan tavalliselta asuinrakennukselta.
.


Tuija Hokkanen kertoi (7.4.2015) kuvatun rakennuksen olevan Vihaven Yrityksen seuratalo, joka sijaitsee koululta puolikilometriä Vihaven keskustaan päin kenttää vastapäätä. Yrityksen toiminnan aikoinaan hiipuessa seuratalokin jäi unholaan. Paikalla oli aikoinaan sijainnut tanssilavakin, joka oli kuitenkin osaksi palanut. Korjaustöihin ei tuolloin enää ollut puhtia riittänyt ja säilyneetkin osat oli purettu pois. Ei ole vielä tiedossa, onko siitä jäänyt mitään konkreettisiä "merkkejä" paikalle.

Lampila


F) Kuvassa 'Lampilan talo' - 1930-luvun pyhäkoululaisia sen edustalla pihassa. Kuva on Vihaven perinnekirjasta (1984 ~ Esko Pylvänäinen).
Edessä istuvat opettajat - vasemmalla Ilona Hokkanen ja oikealla Hilja Lahikainen.
Oppilaat vasemmalta Heikki Marttinen, Paavo Tulla, Tyyne Hokkanen, Aila Neuvonen, Irja Reinikainen, Rauni Pylvänäinen, Toini Arkko, Irja Pylvänäinen, Aino Arkko, Aino Lahikainen, Eeva Marttinen, Aino Reinikainen, Toini Pylvänäinen, Sylvi Hämäläinen ja Lempi Hokkanen.

Vihaven pelimanneja ja muita kulttuuriharrastajia:


G) Tässä Vihaven perinnekirjasta (1984, Esko Pylvänäinen, V.Luhanko) peräisin oleva kuva, jossa esiintyy paikallisia 'hilpeitä veikkoja 1930-luvulta'.
Vasemmalta Jaakko Pylvänäinen ja Eino Luhanko tanssiparina, Aati Reinikainen (haitari) ja oikealla näppäilee kielisoitinta Sulo Luhanko.


Tässä Aati Romon Vihaven perinnekirjaan (1984) antamassa valokuvassa on 'sunnuntain viettoa 1940-luvulla'.
Oikealla haitaria soittaa Aati Reinikainen ja maassa makoilevat vasemmalta Jaakko Kuitunen, Otto Reinikainen, Eemil Marttinen, Eemil Pylvänäinen, Eemil Reinikainen ja Arvo Hämäläinen.


'Askon polkan' tarina: Hiski Salomaan sanoittaman ja säveltämän 'Askon polkan' syntyvaiheet ovat peräisin Vihavelta. Tanssiaisten tapahtumapaikkana on ollut 'Parikan Keskitalo' ja myös henkilöt ovat todellisia, Vihavelta ja Harjunmaasta. Polkka tunnetaan myös nimillä 'Askon kolmirivinen' ja 'Parikan polkka'.

Tässä Irja Reinikaisen Vihaven perinnekirjaan (1984) antamassa valokuvassa esiintyy Hiski Salomaan säveltämän ja sanoittaman polkan 'Askon kolmirivinen' nimihenkilöitä.
Eturivin naiset vasemmalta: 'Kuppari-Liisa' eli Liisa Reinikainen, Hilda Båga ja Tyyne Reinikainen.
Takarivin herrat vasemmalta: 'Pikkanen poika' eli Aati Reinikainen, Otto Reinikainen, Otto Båga ja 'Asko itse' eli Asko Reinikainen
Laulussa mainitaan myös muita henkilöitä, joille löytyy oikea 'henkilöllisyys':
'Isäntä' = Unto Hänninen, 'emäntä' = Manta Hänninen, 'Suutari Eetu' = Eetu Marttinen, 'Manta' = Manta Reinikainen ja 'Jussi' = Jussi Skarp. Laulussa lisäksi mainitut 'renki' ja 'piika' ovat jääneet henkilöllisyyksiltään epäselviksi.

Asko kun veti sitä kolmerivistä
niin pikkanen poika löi tahtia.
Kuppari-Liisa lähti penkin päästä
sano, kyllä se aika on mahtia,
vanhaakin viiää, nuoret vielä riiaa,
mutta eihän mulla ole noita lapsia,
ei kai se haittaa kun polkka kerran maittaa,
vaikka on harmaita hapsia ... Tililili...

Suutari-Eetu kun toisella puolla
hakkasi rumpua pampulla,
Manta ja Jussi kun nurkasta lähti,
vellipatakin se kaatui pankolla.
Kissa se hyppäsi uuninpäältä,
poltti käpälänsä kuumassa vellissä,
Liisa se sano että ei ole kihtiä
kissassa eikä rengissä ... Tililili....

- - - - - - - - - - - - - - - -

Kolmirivinen kun lauleli Askon polvella,
mummo sano, että poika on taivaasta,
ei pakotusta missään, jalka on ovella,
olen päässyt kaikesta vaivasta.
Polkka se paransi isännän ja mummon,
Askokin sai jo pirtua pullon,
päiväkin valkes, rumpukin halkes,
oli pelimanni tajutonna tahdista,
korvissa kaju vain tililili ....

Silja Pitkänen ja Ville-Juhani Sutinen julkaisivat 22.10.2011 uuden kirjansa 'Värssyjä sieltä ja täältä - Hiski Salomaan elämä ja laulut', jossa tekijät kirjoittavat samaisesta 'Askon polkasta' seuraavasti:
Asko tiedettiin kylillä rellestäväksi mieheksi. Hiski ammensi monesti kappaleidensa aiheita omasta elämästään ja lähipiirinsä sattumuksista. On myös veikkailtu, että Askon ikimuistoinen polkkailta olisi ollut se nimenomainen syy, joka sai nuoren Hiskin alun perin kiinnostumaan musikantin urasta. Todennäköisesti se on ollut ainakin yksi niistä. Hän oli vähän yli kymmenvuotias, kun kuuli Askon soittavan talkootansseissa.
Pelimanni Askon esikuva tiedetään vedenpitävästi. Kysessä on Asko Reinikainen, paikallisesti mainetta niittänyt hanuristi ja kansanmusiikkimies, joka ansaitsi pikkurahoja (tai pirtupulloja) soittamalla pienten kylien tansseissa. Hän ei koskaan kohonnut suurempaan kuuluisuuteen, mutta onpa ainakin Hiskin ikuistama.
Reinikaisella oli myös lapsi, joka usein seurasi isäänsä muiden tupiin. Hänen nimensä oli Aati. Jotkut ovat otaksuneet Aatin esiintyvän laulun ensimmäisessä säkeistössä, jossa 'pikkanen poika lyö tahtia' hanurinsoitolle, mutta on myös arveltu, että Aati oli tanssien aikaan jo liian vanha siihen, ja rummun takana oli tosiasiassa Askon nuorin poika, joka kuoli muutamaa vuotta myöhemmin. Asko itsekin menehtyi nuorena 'ranskantautiin' eli kuppaan, sillä hän vietteli melkoista hulivilin elämää (Viljo Albrechtin haastattelu 22.9.2010). Reinikaiset olivat kotoisin Kangasniemeltä, Vihaven kylästä Harjunmaan vierestä.
Harjunmaalainen rouva Siiri Laukkarinen muistaa kaikki laulussa mainitut henkilöt, jotka olivat elossa vielä hänen itsensä muuttaessa Kangasniemelle. Kuppari-Liisa oli kylillä tunnettu voimahahmo, joka hoiti pestinsä kuten kansannaisen kuuluukin ja paransi kaikki vaivat. Hänen oikea nimensä oli Liisa Reinikainen, jonkinlainen Kangasniemen legenda ja sukua hanuristi Askolle.
Laulussa mainittu talon kupattava isäntä oli Unto Hänninen ja hänen vaimonsa, emäntä siis, Manta Hänninen. Suutari-Eetu oli kangasniemeläinen Eetu Marttinen, kiertelevä suutari, jonka Hiski ja hänen äitinsä Anna Leena ovat usein matkoillaan kohdanneet. Lisäksi kappaleessa mainitaan toinen Manta eli Manta (Mandy) Reinikainen, Hiskin nuoruudenystävä, sekä Jussi eli Jussi Skarp.


Hiski Salomaa lapsena äitinsä Anna Leena Mötön seurassa. Kuva Pitkäsen ja Sutisen kirjasta. Hiski oli syntynyt 17.5.1891, joten siitä voi arvioida kuvan ottoaikaa.


Sama kuva alkuperäisessä koossaan Marjatta Siitarin lähettämänä (19.1.2013): (MS, sähköposti 19.1.2013): Anna Leena Möttö s. 18.10.1850 oli luusniemeläisen torpparin Taneli Mötön ja Anna Liisa Tuukkasen tytär. Kolmiodraama Ananias Romo-Amanda Möttö-Anna Leena oli kaikkien kyläläisten tiedossa. Tätini mies, Ananiaksen pojanpoika, kertoi kaikenlaista. Kerrakin ukot olivat menneet porukalla venettä tervaamaan, kun Hiski-poikanen tuli paikalle katsomaan. Heti joku huomauttamaan Ananiakselle: - Se on tuo Hiski sinun poika. Ananias suuttui, alkoi tappelu ja terva kaatui maahan. Ananias Romo tuli kotiin ja vaimo Amanda kysyi, miten tervaus onnistui. - Hyvin, vastasi Ananias. Aino Käyhtyn serkku tunnisti valokuvassa oikealla olevan tytön Olga Makkoseksi o.s. Romo.

seuraavalle sivulle #109

Sivuluettelo 1-109

etusivulle