Ullanlinna * kaupunginosa # 07 (Tähtitorninmäki) * Laivasillankatu: (sivu #15):
(Svala & Joutsi * viimeisimmät muutokset: 2.6.2020)

Helsinki-sivullemme #8

Ullanlinna * kaupunginosa #07:

A) Ullanlinna (ruots. Ulrikasborg) on Helsingin kantakaupungin eteläinen kaupunginosa, joka tunnetaan nykyisin muun muassa lukuisista puistoistaan. ”Linna”-nimi on 1700-luvun linnoitussuunnitelmien perua. ”Ulla”-nimi taas tulee kuningatar Ulriika Eleonooran (1688–1741) mukaan. 1800-luvulla seutu oli helsinkiläisten kesähuvila-aluetta. Nykyinen rakennuskanta on suurelta osin jugendia.

Ullanlinnan suurin puisto on Tähtitornin vuori, jossa on Carl Ludvig Engelin suunnittelema observatorio. Ylioppilaat juhlivat perinteisesti vappuaamua Ullanlinnanmäellä, joka kuitenkin sijaitsee viereisessä Kaivopuiston kaupunginosassa.

A) Tähtitorninmäki:

Tähtitornin vuori eli Tähtitorninmäki on noin 30 metriä korkea kallioinen mäki Helsingin Ullanlinnassa Eteläsataman vieressä. Mäki on suurimmaksi osaksi puistoa, mutta siellä sijaitsee myös muutamia julkisia rakennuksia. Mäen korkeimmalla kohdalla, Unioninkadun eteläpään kohdalla sijaitsee Helsingin yliopiston vuonna 1834 valmistunut observatorio, jonka tähtitorneista mäki on saanut nimensä. Nykyisin observatoriota käytetään edelleen opetus- ja tutkimustarkoituksiin, mutta tähtitieteellisiä havaintoja siellä ei enää voida tehdä, koska kaupungin valot peittävät tähtitaivaan himmeät kohteet kokonaan pois näkyvistä. Tutkijat voivat tehdä havaintoja mm. Kirkkonummen Metsähovissa tai ulkomailla. Tähtitornin portille johtava Unioninkadun puistokäytävämäinen jatke sai vuonna 1973 Nikolaus Kopernikuksen mukaan nimen Kopernikuksentie. Aikoinaan tähtitorni näkyi pitkän ja suoran Unioninkadun päätepisteenä selvästi Kallion kirkolle saakka, mutta nykyisin Kopernikuksentien molemmin puolin kasvavat puut miltei peittävät sen näkyvistä. Kuvassa observatorio kuvattuna pohjoisesta vuonna 1870 ~ Eugen Hoffers (1832–1893) - lisenssi, OK.

Nimimerkki 'Spl' kuvasi Tähtitorninmäellä sijaitsevan Robert Stigellin veistämän Haaksirikkoiset-veistoksen kesällä 2008 (lisenssi, OK). Taustalla M/S Silja Symphony.

Nimimerkki 'Spl' kuvasi Tähtitorninmäen puistoaluetta kesällä 2008 (lisenssi, OK).

Tähtitorninmäen murhapaikka eristetään uteliailta, mutta jymyuuutinen on jo vuotanut "Iltalehden" toimitukseen - kuva (Börje Söderholm) ja teksti Heiskasen ja Santakarin kirjasta Asuuko neiti Töölössä? (Teos, 2004). Kyseessä on elokuva Tähdet kertovat, komisario Palmu (Matti Kassila, 1962). Komisario Palmun tutkimukset kiinnittyvät oleellisesti Helsingin kantakaupunkiin, ja nimenomaan sen eteläisiin osiin. Elokuvan lähtökohtana on Tähtitorninvuorella tapahtunut murha, jota selvittämään poliisiautot kurvaavat Sofiankadulta kaupungin liikenteeseen kuten 1960-luvulla Helsingissä oikeastikin tapahtui. Tähtiä ja murhaavaa majuri Vadenblickiä tiirailleen kiristäjän kaukoputki oli jäänyt puiston näköalapaikalle, Haaksirikkoisten patsaan viereen. Tähtitorninvuorelta ei Vadenblickin Rahapajankatu 1:n kotitaloon Katajanokalle tätä nykyä enää näkisi. Puut ja pensaikot rajoittavat monin paikoin Helsingin ykkösnäköalaa.


Näkymä Tähtitornin vuorelta kaakkoon, etualalla satamarata ja Saunakatu (nyk. Laivasillankatu). Oikealla Etelärannan laivatelakan alue. Taustalla Kaivopuistoa, mm. Villa Kalliolinna, Huvilatie 16, (nyk. Kalliolinnatie 12) ja Cygnaeuksen galleria. Rakennuksissa juhlaliputus. Oikealla takana tuulimylly Myllykalliolla nykyisen Myllytie 4:n kohdilla. Kuvaaja: Otto Johansson (1890-luku) * (Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0).

Näköala Ulriikanporinvuorelta (nykyinen Tähtitorninvuori) Eteläsatamaan. Etualalla suolamakasiinit (nykyisen Makasiinilaiturin kohdalla) ja Eteläranta. Taustalla näkyy Kauppatori ja Nikolainkirkko (Suurkirkko, Helsingin tuomiokirkko).Kuvattu 1890-luvulla ~ kuvaaja A. E. Rosenbröijer. Helsingin kaupunginmuseo (CC BY 4.0).

Näköala observatoriovuorelta - Tähtitorninmäelle. Vanha kuvapostikortti ilman lisätietoja. Katajanokka näyttäisi vielä olevan kaivamatta saareksi.

B) Laivasillankatu:

Satamarata * Signe Brander, 1912 * Saunakatu 7 (nyk. Laivasillankatu * Etelärantatie). Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0. Iso rakennus vasemmalla: Oy Konetarve - Automobil Garage * pieni koppi oikealla, ovessa teksti: Brandredskap (palosammustuskalustolle vaja).


Katukivetyksen laskua Etelärantatiellä (ent. Saunakatu, nykyisin Laivasillankatu) * tuntematon kuvaaja * 1910-luku (Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0).

C) Katolinen pappila ja koulu:

Saunakatu 6. (= Tehtaankatu 1a ). Katolinen pappila ja koulu * Signe Brander * 1907 * (Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0).

Saunakatu 6, ent. Etelärantatie, nyk. Laivasillankatu 6 (- Tehtaankatu 1a), katolinen pappila ja koulu. Kuvaaja: : A.E.Rosenbröijer * Ajankohta: 04.11.1892 (Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0).

Helsinki-sivullemme #8

Helsinki-sivustomme etusivulle

Mahdollisia kysymyksiä, korjauksia tai lisätietoja voi sivuston kokoajille lähettää helposti sähköpostilla:

PALAUTE (e-mail)