PITÄJÄNMÄKI * kaupunginosa #46 * (osa-alueet: Pajamäki (461) * Tali (462) * Reimarla (463) * Marttila (464) * Pitäjänmäen yritysalue (465). (sivu #23)
(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 8.6.2020)

Helsinki-sivullemme #24

A) Pitäjänmäen kirkko (1959, Olli ja Eija Saijonmaa) .

(Wikipedia, 2012): Pitäjänmäki (ruots. Sockenbacka) on kaupunginosa ja peruspiiri Helsingin luoteisosassa Espoon rajan tuntumassa. Alueeseen kuuluvat osa-alueina Tali, Pajamäki, Pitäjänmäen teollisuusalue, Reimarla ja Marttila. Myös viereinen Konala kuuluu Pitäjänmäen peruspiiriin mutta muodostaa oman kaupunginosansa. Pitäjänmäen naapuristosta löytyvät Kaarelan ja Haagan peruspiirit alueen itäpuolelta ja Munkkiniemen peruspiiri etelässä.
Pitäjänmäellä asuu 14 894 (1.1.2005) ihmistä ja työpaikkoja alue tarjoaa 26 077 hengelle (31.12.2003). Alueella on satoja pieniä ja keskisuuria yrityksiä; lisäksi muutamalla suuryrityksellä on toimitiloja alueella. Piimäki on Pitäjänmäellä sijaitseva Suomen suurin IT-alan työpaikkojen keskittymä. Pitäjänmäellä sijaitsee muun muassa useita Nokian toimipisteitä. Pitäjänmäki liitettiin Helsingin kaupunkiin vuonna 1946 suuressa alueliitoksessa. Sitä ennen se kuului Helsingin maalaiskuntaan (nyk. Vantaa), vuodesta 1908 taajaväkisenä yhdyskuntana.
Pitäjänmäki oli pitkään varsin maaseutumaista seutua. 1800-luvun jälkipuolella alueella oli muun muassa Kröckelin panimo sekä kestikievari. Talin kartanolla on pidemmälle juontava vaikutuksensa alueen historiaan. 1930-luvulla Talin kartanon maille avattiin maamme vanhin edelleen toimiva täysimittainen golfkenttä.
Pitäjänmäen kautta kulki vanhastaan Turuntie, josta siellä erkani Nurmijärvelle johtanut tie (alkuosaltaan nykyinen Konalantie). Vauhtia alueen kehittymiselle antoi Pasila-Karjaa -rautatien rakentaminen, josta päätettiin 1897. Rautatie valmistui elokuussa 1902 ja säännöllinen liikenne alkoi 1. syyskuuta 1903.
Asemarakennus saatiin 1904. Rautatien rakentamisen jälkeen alueen asukasluku alkoi nopeasti kasvaa, ja Pitäjänmäestä tuli taajaväkinen yhdyskunta vuonna 1908. Alueen väestö oli aluksi suurelta osin ruotsinkielistä. Pitäjänmäen rautatieasema oli vuosikymmenien ajan vilkas myös tavaraliikenteen asemana, mutta vuonna 1988 tavara-asema lakkautettiin. Rataosa Helsinki-Kirkkonummi, jolla Pitäjänmäki sijaitsee, sai sähköistyksen ensimmäisenä Suomessa tammikuussa 1969, Helsinki-Leppävaara -kaupunkirata otettiin käyttöön 2001.
Aluksi Pitäjänmäen rakennuskanta oli varsin omakotitalovoittoista. Ensimmäinen ja pitkään ainoa varsinainen kerrostalo rakennettiin aseman kupeeseen 1934.
Helsingin pitäjästä Pitäjänmäki liitettiin Helsinkiin suuressa alueliitoksessa 1946. Tämän jälkeen kaupunginosa alkoi vähitellen kasvaa: 1940- ja 1950-luvulla sekä 1960-luvun alussa rakennettiin alueelle jo useita kerrostaloja lähinnä pääkatujen varteen sekä 1950-luvun lopulta lähtien myös Pajamäkeen.
Omakotitalojen määrä säilyi Pitäjänmäellä suurena 1970-luvun tehorakentamiseen saakka. Tällöin alueelle nousi useita korkeita kerrostaloryhmiä; tosin mittavimmat suunnitelmat jäivät toteutumatta.
Pitäjänmäelle rakennettiin kyläkirkko vuonna 1929. Pitäjänmäen uusi kirkko, jonka suunnittelivat arkkitehdit Olli ja Eija Saijonmaa, vihittiin käyttöön toukokuussa 1959. Omaksi seurakunnakseen Pitäjänmäen seurakunta erkani Huopalahdesta 1966.

Kulttuurikirkko on Pitäjänmäen entinen kyläkirkko, joka vihittiin käyttöön 6.12.1929. Rakennus toimi kirkkona kuitenkin vain 30 vuotta vuoteen 1959, jolloin Pitäjänmäen seurakunnan nykyinen kirkko valmistui. Sen jälkeen talossa toimi neurologian klinikka, Kastorin kiuastehdas ja trimaraani venekorjaamo. Vuonna 1999 talo kunnostettiin täysin nykyistä tapahtuma- ja juhlakäyttöä varten.

Pitäjänmäen rautatiekulttuuria:

B) Tämän kuvan Pitäjänmäen rautatieasemasta vuodelta 1960 lähetti S.Turpeinen. Kuvan saatesanoina oli lainaus teoksesta 'Pitäjänmäki muistelee':
Pitäjänmäen rautatieasema-alueella on ollut nykyistä useampia rakennuksia vuosien mittaan. Asemarakennus on valmistunut 1904 ja sitä on laajennettu 1911. Asematalon sisäänkäynnin ulkonäköä on muutettu myöhemmin. Rautatieaseman on suunnitellut Bruno Ferdinand Granholm (1857-1930) , joka oli rautatiehallituksessa arkkitehtina 1892 - 1926. Granholm oli rautatiearkkitehtina Carl Albert Edelfeltin ja Knut Nylanderin seuraaja. Vuodet 1892-1905 Granholm toimi rautatiehallituksen arkkitehtina ja 1906-1926 rautatiehallituksen huonerakennustoimiston esimiehenä. Granholm suunnitteli asematalot seuraaville rataosille: Helsinki-Turku, Haapamäki-Jyväskylä, Jyväskylä-Suolahti, Kuopio-Iisalmi, Oulu-Tornio, Iisalmi-Kajaani sekä Savonlinna-Elisenvaara. Hän on lisäksi suunnitellut mm. VR:n konepajoja (mm. Pasilan konepajan Vallilassa), muutaman asuinkerrostalon Helsinkiin sekä Helsingin keskustasta 2006 puretut VR:n makasiinit, jotka rakennettiin 1800-luvun lopulla.
Pitäjänmäen asemalla toimi lipunmyynti vuodenvaihteeseen 1987-1988 saakka. Vuoden 1988 jälkeen asemarakennuksessa on toiminut mm. yrityksiä: viime vuosina Länsi-Helsingin Uutiset -, aikaisemmalta nimeltään Pikomalan Sanomat - paikallislehden toimitus, ja Sulkapolku 4:n putkiremontin takia "evakossa" ollut OK-Salonki. Myös aikaisemmin asemarakennuksessa on ollut muuta kuin rautatiehen liittyvää toimintaa: postitoimisto oli pitkään aseman vuokralaisena ahtaissa tiloissa, kunnes se vuonna 1963 sai paremmat tilat ja muutti juuri valmistuneeseen Sulkapolku 2:n (silloinen Nuolitie 2) taloon.
Aseman edustalla toimi pitkään kioski erillisessä rakennuksessa. Ennen sähköistystä ja sen aiheuttamia järjestelyjä kioski oli asemarakennuksen vieressä laiturialueella. Myöhemmin uudempi kioskirakennus, jossa toimi R-kioski, oli lähempänä Pitäjänmäentietä aseman parkkialueen reunalla. R-kioski muutti 1990-luvun puolivälin tienoilla Sulkapolulle. Kioskirakennus purettiin, ja tämän jälkeen aseman alueella ei ole ollut palveluita. Nyt asemarakennus on suurelta osin catering-yrityksen käytössä ja sitä vuokrataan erilaisiin tilaisuuksiin.

Pauli Ruonala kuvasi 24.8.1997 Pitäjänmäen asemalla (käyttölupa 2015-12-B): "Pitäjänmäen asema ennen ylikulkusiltaa, aseman ohittaa S123 Turkuun klo 9:20."

Pitäjänmäen rautatieasema kuvattuna kesällä 1999 ('Pitäjänmäki muistelee').

Pitäjänmäen rautatieasema kuvattuna v.2004 ('Pitäjänmäki muistelee').

Pitäjänmäen aseman asemapäälliköt: Karl Lindroos 1.11.1903-1.1.1919, August Saari 1.3.1919- 1.11.1924, Martin Martin 1.11.1924 - 30.9.1932, Otto Uimonen 1.7.1933 - 1.6.1945, Alfred Tikkanen 1.10.1945 - 1.6.1949, Arvo Hartela 1.10.1949 - 30.6.1959, Vilho Luukkonen 1.10.1959 - 31.5.1963, Uuno Jokela 1.10.1963 - 17.11.1969, Arvo Halonen 1.8.1970 - 30.4.1972, Tatu Koskinen 1.9.1972 - 31.10.1973, Teuvo Scheele 1.2.1974 - 28.2.1975 ja Martti Suuronen 1.2.1975 - 31.1.1984.

C) Mäkkylän kummitustalo:

(Jussi-Petteri Lappi ~ 'Pitäjänmäki muistelee'): Eläkkeellä olevan konstaapelin August Heinosen mökki oli Turuntien ja rautatien eteläpuolella nykyisellä Fonseenintiellä, Mäkkylän rautatieseisakkeen vieressä, Espoon puolella. Mökissä oli keittiö ja kamari. Mökissä August Heinonen, hänen vaimonsa Maira sekä heidän tyttärensä Elisa ja Elisan poika Matti.
Talon lähettyvillä alkoi tapahtua lokakuun alussa 1946. Taloa kivitettiin ilta toisensa jälkeen, minkä luultiin aluksi olevan ilkivaltaa. Poliisi kutsuttiin avuksi: eräänä iltana oli talo piiritetty yli kymmenen poliisin voimin, mutta silti kiviä lensi talon seinään. Kerran kivi jopa lensi ikkunasta sisään ja oli osua rouva Heinosen päähän. Toinen kivi osui Elisa-tyttären jalkaan. Kiviä lenteli myös mm. talon kanalaan. Poliisit yrittivät käyttää avukseen valonheitintä ja uhkaamista ampuma-aseella, mutta mikään ei auttanut. Kovia "kivisateita" esiintyi iltaisin lähes kahden viikon ajan. Niiden loppuessa muutaman päivän hiljaisuuden jälkeen ensin kuviteltiin, että tilanne olisi rauhoittunut.
Hiljaista aikaa kesti kuitenkin vain muutamia päiviä. 21. lokakuuta 1946 rupesi "kivisateen" sijasta mökissä sisällä tapahtumaan kummia. Sulakkeet lensivät sähkömittarista itsestään. Aina vain uudelleen, kun ne oli kierretty takaisin paikoilleen. Avuksi kutsuttiin sähkömies Väinö Pakkanen. Hän jopa sitoi sulakkeet kuparilangalla kiinni, mutta siitä huolimatta sulake lensi irti ja rikkoutui lattialle.
August Heinosen poika Ilmari naulasi baskerinsa sulakkeen päälle, mutta hänen kertomansa mukaan sulake sinkoutui baskerin läpi, ja silti baskeri oli jäänyt ehjänä paikalleen eivätkä naulat olleet irronneet! Myös sähkömies Väinö Kanteleinen kävi katsomassa tilannetta ja todisti myös kuinka sulake kiertyi irti aina ja putosi lattialle. Hän näki myös kuinka kahvipannu, kiehuva vesikattila ja silitysrauta lensivät itsestään lattialle. Aluksi sähköongelmien aiheuttajaksi arveltiin sähkövikaa, mutta koska sulakkeiden irtoaminen toistui ja sulakkeiden kierteet eivät estäneet irtoamista, pääteltiin kyseessä olevan yliluonnollisen ilmiön.
llmari Heinonen kirjoitti Parapsykologiselle Tutkimusseuralle selostuksen: talon ovet avautuivat yöllä, vaikka ne oli suljettu illalla. Lisäksi maitokannu oli noussut vesiämpäristä kaapin päälle. Ilmarin sisarenpoika Martti Rantasella oli käsissään puukko, jolla hän leikkasi kynsiään. Yhtäkkiä oli kuulunut läiskähdys ja näkynyt välähdys, jonka jälkeen puukko oli käyttökelvoton!
Myös muuta tapahtui: halkoja lensi uunista lattialle, uunin luukut paiskautuivat itsestään auki, painava pöytä nousi ilmaan ja jysähti takaisin lattialle. Kerran astiakaappi sai yläosaansa kovan iskun, jolloin se halkesi keskeltä kahtia ja astiat rikkoontuivat. Hyllyllä ollut laatikko putosi lattialle eikä pysynyt hyllyllä, vaikka se useita kertoja laitettiin takaisin. Kerma-astia heitti sisältönsä tyttärenpojan Martin päälle ja sähkölamppuja irtosi kierteistään ja putosi lattialle. Taulut tippuivat seiniltä ja kukkaruukku lensi pöydältä. Ruukku nostettiin takaisin, mutta tämän jälkeen kaatuikin koko pöytä, jonka päällä ruukku oli.
Mäkkylän kummitustalo sai runsaasti huomiota lehdissä. Talon ympärille kertyi moneen kertaan runsas uteliaiden joukko ja siitä tuli suoranainen nähtävyys. Mökin asukkaille myös huudeltiin hävyttömyyksiä ja heitä syytettiin Mustan Raamatun lukijoiksi. Heinoset vetosivat lehtien toimittajiin, jotta saisivat olla rauhassa. Lehdistö toimi heidän toiveensa mukaisesti, mutta edelleen poliisi joutui usein karkottamaan uteliaita pois talon ympäriltä.
Poliisi yritti selvittää outoja tapahtumia. Mökissä kävi useampaan kertaan yhtä aikaa neljä poliisia, mutta he eivät kertaakaan kokeneet mitään ihmeellistä. Asukkaitakin kuulusteltiin. Erityisesti kummitus tuntui vainoavan Elisaa ja Marttia. Marttia kuulusteltiin, mutta tapahtumat jatkuivat talossa myös hänen poissa ollessaan. Myös hänen uniongelmaista Elisa-äitiään epäiltiin tietämättään aikaansaaneen tapahtumat. Mikään ei kuitenkaan selvittänyt outoja tapahtumia.
Eräs konstaapeli oli todennut Helsingin Sanomille nähdessään outoja tapahtumia "Kyllä minä nyt uskon.", mutta myöhemmin Leppävaaran poliisista oli kiistetty, että kukaan olisi sanonut näin. Loka-marraskuun vaihteen tienoilla 1946 erikoiset tapahtumat yllättäen loppuivat yhtä nopeasti kuin olivat alkaneetkin. Tämän jälkeen mökki purettiin eikä tapahtumille näin ollen koskaan ehditty löytää niin luonnollista kuin yliluonnollistakaan syytä.

Mahdollisia kysymyksiä, korjauksia tai lisätietoja voi sivuston kokoajille lähettää helposti sähköpostilla:

PALAUTE (e-mail)

Helsinki-sivullemme #24

Helsinki-sivustomme etusivulle