Kruununhaka (sivu #1 ):
(Svala & Joutsi * viimeisimmät muutokset: 6.6.2020)

Helsinki-sivullemme #2

Kruununhaka (kaupunginosa # 01) (Wikipedia).

Kruununhaka ~ Helsingin kaupunginosa # 01:

A) (Wikipedia, 2020): Kruununhaka (ruots. Kronohagen) on kaupunginosa Helsingin keskustassa ja samalla Vironniemen peruspiirin osa-alue. Sen rajana on lännessä Unioninkatu ja etelässä Kauppatorin reunaa pitkin kulkeva Pohjoisesplanadin osa, muilla suunnilla sitä rajoittavat vesialueet.
Kruununhaan nimi tulee nykyisen Rauhankadun seutuvilla aikoinaan sijainneesta kruunun tykistön hevosten laidunmaasta. Se oli vielä 1700-luvun alussa hieman varsinaisen kaupunkialueen ulkopuolella, mutta nykyisin Kruununhakaan luetaan kuuluvaksi myös melkein koko Helsingin senaikainen kaupunkialue.
Keskeinen osa Kruununhaassa on empiretyylillä rakennettu Senaatintorin ympäristö sekä Pohjois-Esplanadin ja Aleksanterinkadun välinen alue. Kruununhaka (lempinimeltään Krunikka tai Kruna) on arvokkaiden instituutioiden kaupunginosa; siellä sijaitsevat muun muassa tuomiokirkko, Presidentinlinna, Valtioneuvoston linna, raatihuone, kaupungintalo, Suomen Pankki, Säätytalo, Ritarihuone, useat maineikkaat asianajotoimistot ja useat Helsingin yliopiston laitokset. Suomen tunnetuimpiin lukioihin kuuluva Sibelius-lukio sijaitsee Liisankadulla. Itärannalla on Pohjoissatama. Pohjoissatamassa sijaitsee pieni puistosaari Tervasaari.lä.

Kruununhaan pohjoisranta (Siltavuorenranta):

B) Kuvasin tämän otoksen keväällä 1967 Hakaniemenrannalta Siltavuorensalmen yli etelään. Vasemmalla Hakaniemen silta ja oikealla Kruununhaan Pohjoisrantaa (Siltavuorenranta).

Unioninkadun ja Liisankadun kulma - ja itään Liisankadulle:

C) H.Siitari oli laittanut tämän vanhan postikorttikuvan Unioninkadun ja Liisankadun kulmasta junaharrastajien sivuille ihmeteltäväksi seuraavin saatesanoin: Hetkellinen ruuhkatilanne Liisankadun ja Unioninkadun kulmassa 1900-luvun alussa? Ei sentään, sillä Lapinlahti–Liisankatu-linjan Kummer-vaunu seisoo tässä päätepysäkillä eikä tankovirroitin ole ajolangassa kiinni. Virroitinta ollaan kääntämässä paluumatkaa varten ja työn suorittajan jalat näkyvät etummaisen hevosen leuan alta. Postikorttikuva lienee otettu viimeistään syksyllä 1906. Postileimassa on päiväys 2.VI.10. Helsingin ensimmäinen sähköratikka kulki 4.9.1900 linjalla Töölö - Hietalahdentori (ensimmäinen sähköraitiotielinja) - Mannerheimintie /Töölön halli - Mannerheimintie - Bulevardi - Hietalahdenranta / Köydenpunojankadun eteläpuoli.

Verrokkikuva GoogleMapsista kesältä 2009. Liisankatu vasemmalle ja Unioninkatu suoraan etelään.


Ravintola Kairo ~ Liisankatu 14:

Ravintola Kairo mainostettuna vuoden 1933 Jalkapallokirjassa (SPL). Ravintolan osoite on ollut Liisankatu 14 - Kruununhakaa itä-länsisuunnassa halkova katu. Johtajana on tuolloin toiminut Onni Pellinen.

Ravintola Kairossa Liisankadulla vuonna 1929. Kuva ja teksti: Hotelli- ja ravintolamuseo: "Liisankatu 14:ssa sijainnut Kairo oli jazzmusiikin itämaiseen eksotiikkaan yhdistävä keskiluokkaa houkutteleva ravintola. Kairon sisustuskin oli ajanmukainen kullanhohtoisine seinineen ja valaistuine kattolistoineen ja peilipylväineen. Kairossa kuultiin orkesterimusiikkia. Ruokalistassa näkyvän ravintolan logossa on kuvattuna sfinksi, aurinko ja pyramideja, jotka veivät asiakkaan ajatukset Egyptin kuumuuteen."

Tuomiokirkko (Senaatintori):

D) Kuvasin tämän näkymän Helsingin Tuomiokirkon (Suurkirkon) portailta keväällä 1967.


Helsingin Senaatintori - Tuomiokirkko ja Aleksanteri II:n patsas. Kuvattu 11.3.2006 (S&J).

Venäjän keisari Aleksanteri II:n patsas Helsingin Senaatintorilla, taustalla Helsingin Tuomiokirkko - kuvattu 11.3.2006 (S&J).

Helsingin Senaatintori - Aleksanteri II:n patsas. Kuvattu 3.6.1982 (S&J). Aleksanteri II:n patsas on Venäjän keisarille ja Suomen suuriruhtinaalle Aleksanteri II:lle omistettu muistopatsas Helsingin Senaatintorilla. Johannes Takasen ja Walter Runebergin suunnittelema patsas paljastettiin vuonna 1894, ja se on yksi Helsingin vanhimpia ja huomattavimpia julkisia muistomerkkejä. Venäjän ulkopuolella Aleksanteri II:n muistomerkki on Helsingin lisäksi nykyään vain Sofiassa.
Patsaaseen kuuluu Aleksanteri II:n hahmo sekä neljä allegorista veistosryhmää, jotka kuvaavat Lakia (Lex), Työtä (Labor), Rauhaa (Pax) ja Valoa (Lux); kaikkiaan siihen sisältyy kahdeksan ihmis- tai eläinhahmoa. Korkean graniittijalustan huipulla seisova Aleksanteri II on kuvattu Suomen kaartin upseerin univormussa, pitämässä puhetta vuoden 1863 valtiopäivillä. Keisarin yli kolme metriä korkea hahmo perustuu Johannes Takasen luonnokseen, sen sijaan muut veistokset ovat alusta asti Walter Runebergin käsialaa.

Helsingin Tuomiokirkko - kuvattu 3.8.2006 (S&J).

Tämän kuvan Helsingin Tuomiokirkosta otin edellistä melkein 40 vuotta aikaisemmin (keväällä 1967).

(Wikipedia, 2009): Vuonna 1828 yliopisto määrättiin siirtymään Turusta Helsinkiin. Senaatintorin länsireuna oli alun perin varattu kenraalikuvernöörin palatsille, mutta koska väliaikaiseksi palatsiksi tarkoitetun Bockin talon katsottiin riittävän kenraalikuvernöörille, torin länsireuna päätettiin antaa yliopistolle. Yliopiston päärakennus valmistui 1832, ja Ehrenströmin symmetriasäännösten mukaisesti sen julkisivu oli identtinen vastapäisen Senaatintalon kanssa. Päärakennuksen pohjoispuoliseen kortteliin valmistui 1840 yliopiston kirjasto.
Senaatintorin rakennuksista viimeisenä valmistui sen pohjoispuoliselle kalliolle sijoitettu luterilainen pääkirkko. Engel suunnitteli kirkkoa vuosikymmenen ajan ja hioi sen tyylin mahdollisimman elegantiksi ja pelkistetyksi. Kirkon ilme kuitenkin muuttui ratkaisevasti uonna 1830 aloitettujen, kaksi vuosikymmentä kestäneiden rakennustöiden aikana.
Keisarin käskystä ja Engelin harmiksi kirkon eteen rakennettiin Senaatintorille laskeutuvat monumentaaliportaat, joiden tieltä purettiin päävartiorakennus. Tämä rikkoi Ehrenströmin ja Engelin alkuperäisen suunnitelman, jonka mukaan torin tuli olla suljetun rakennusmassan reunustama joka suunnalta. Engelin kuoltua 1840 kirkon rakennustöitä ryhtyi johtamaan Ernst Bernhard Lohrmann, joka teki sen piirustuksiin lisää muutoksia. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1852, jolloin Senaatintorin alkuperäisen rakennusvaiheen voidaan katsoa päättyneen.

Senaatintorilla Aleksanteri II:n patsas. Taustalla Unioninkadun varrelta näkyvä Kansalliskirjasto - kuvattu 3.8.2006 (S&J).

Performanssitaidetta Senaatintorilla 3.8.2006 (S&J).

Joka päivä Senaatintorilta löytää yllätyksen tai spontaanin tapahtuman. Viime vuosina toritunnelmia ovat tihentäneet sotilassoittajat, sambaajat, laulavat ylioppilaat, baletin tähdet ja virrenveisaajat. Juhannuksena torilla pelattiin mölkkyä ja nautittiin mökkiruokaa. Muoti on vallannut tori, samoin urheiluväki.
Taiteiden yö ja maakuntien päivät ruokineen ja kojuineen. Muutamassa vuosikymmenessä torielämän perinteiset toimijat sotilaat, ypiopistolaiset ja virkamiehet ovat jääneet marginaaliin. Sähäkät kulttuurijuhlat, kansalaistempaukset ja populaarikulttuurin massatapahtumat ovat avanneet Suomen sydänaukiota uudenlaisen elämystehtailun keitaaksi. Historiallisesti voisi sanoa, että kaupungin keskeinen tila on vallattu keisarilta porvarille, hallitsijalta kansalle. Kaikki haluavat Senaatintorille
(Laura Kolbe, Senaatintori - Suomen sydämessä, 2012).

Helsingin Senaatintorin etelälaidalla myynnissä venäläisiä matkamuistoja - kuvattu 8.3.2006 (S&J).

Senaatintorilla filmattiin marraskuussa 1979 elokuvaa Reds, kun kuvausten yhteydessä panssariauto karkasi tottumattoman kuskinsa käsistä ja kolhi kuutta elokuvan avustajaa torilla.
Leningrad Cowboys esiintyi Helsinki-päivänä 12.6.1993 Puna-armeijan kuoron kanssa Senaatintorilla ('Total Balalaika Show') - katsojia oli paikalla peräti 70000. Torilla juhlittiin vuonna 1994 mm. jääkiekon SM-liigan mestaruutta ja Aku Ankan 40-vuotisjuhlia.

Komisaario Palmu (Joel Rinne) Helsingin Senaatintorilla - kuva oli Helsingin Sanomissa 24.10.2011. Helsingin rikospoliisin tilat sijaitsivat aikanaan juuri Senaatintorin etelälaidalla, joten upeissa Palmu-elokuvissa nähtiin usein kyseisillä paikoilla kuvattuja otoksia. Taisi Palmun työhuoneen ikkunastakin näkyä tuomiokirkko melko vaatimattomana kuvalavasteena?

E) Helsingin Senaatintorin historiaa:

Näkymä Helsingin Senaatintorilta 1830-luvulta - oikealla Nikolainkirkko ( Suurkirkko - myöhemmin vielä Tuomiokirkko), yliopiston kirjasto ja torin laidalla kokoontui myös maan hallitus, senaatti.
Senaatintorin suunnittelusta vastasi saksalainen arkkitehti Carl Ludwig Engel. Venäjän keisari vieraili joulukuussa 1833 yliopistorakennuksessa - hänen ensimmäinen kysymyksensä oli ollut: Missä on Engel?.

(Anja Kervanto Nevanlinna, Senaatintori - Suomen sydämessä , 2012): Helsingin empirekeskustaa ja sen osana Senaatintoria alettiin rakentaa 1810-luvulla, kun Helsinki korotettiin uudeksi pääkaupungiksi. Napoleonin sotien seurauksena Ruotsi menetti 1809 itäiset maakuntansa Venäjälle, joka muodosti niistä yhdessä Viipurin läänin kanssa Suomen suuriruhtinaskunnan. Vuonna 1812 keisari julisti sen pääkaupungiksi sodan jälkeisessä palossa osittain tuhoutuneen Helsingin, jonka jo alkanut uudelleenrakentaminen sai näin toisenlaisen käänteen.
Uudelleenrakennuskomitean puheenjohtajaksi kutsuttu Johan Albrecht Ehrenström (1762-1847) halusi tehdä pienestä kauppakaupungista komean pääkaupungin yhtenäisen suunnitelman pohjalta. Hän laati Helsingille ajan vaatimukset täyttävän asemakaavan, jossa Senaatintori esitettiin ensi kertaa.
Komitean arkkitehdiksi oli 1816 kutsuttu saksalaissyntyinen, Berliinin Bauakademista valmistunut entinen Tallinnan kaupunginarkkitehti Carl Ludwig Engel (1778-1840). Se kaupunki, johon Ehrenström ja Engel 1810-luvulla laativat suunnitelmiaan, oli vaatimaton kaupunki meren äärellä. Asukkaita oli runsaat 4000, Viaporissa lisäksi 2200 henkeä. Kaupunkikuvaa hallitsivat matalat puutalokorttelit ja korkeat kallioiset mäet. Senaatintorille varatulla paikalla oli sitä paljon pienempi Suurtori, jonka pohjoisreunalla oli Raatihuone ja länsipuolella puinen Ulrika Eleanoran kirkko sekä sitä ympäröivä kirkkomaa hautoineen.

(Wikipedia, 2009): Senaatintorin rakentaminen merkitsi kaupungin vanhan keskustan hävittämistä. Vanhat julkiset rakennukset Ulriika Eleonooran kirkkoa myöten purettiin ja Suurtorin ja hautausmaan alue tasoitettiin uuden torin pohjaksi. Vaikka Ehrenström oli alkuperäisessä suunnitelmassaan säästänyt raatihuoneen, sen säilyttäminen koettiin nopeasti ongelmalliseksi, ja se hävitettiin heti kun kaupungin hallinto pääsi muuttamaan uusiin tiloihin.
Engelin ensimmäinen työ Senaatintorilla oli sen etelälaidan vanhoihin porvaristaloihin kuuluneet Bockin talon uudistaminen väliaikaiseksi kenraalikuvernöörin palatsiksi 1816–1819. Myös muut porvaristalot modernisoitiin Engelin suunnitelmien mukaan. Vuonna 1819 valmistui torin pohjoisreunaan pitkä ja matala päävartiorakennus. Ensimmäinen todellinen voimainponnistus Engelille oli kuitenkin vuosina 1818–1820 rakennetun Senaatintalon suunnittelu. Se oli ensimmäinen torin varrelle suunnitelluista kolmesta monumentaalirakennuksesta ja sen tuli määritellä koko aukion lopullinen arkkitehtoninen luonne. Engel oli tyytyväinen lopputulokseen ja viittasi myöhemmin Senaatintaloon mestariteoksenaan.

Helsingin Sanomat esitteli 12.2.2012 saksalaisen arkkitehdin Carl Ludvig Engelin (1778-1840) elämäntyötä . Helsingistä oli tullut Suomen pääkaupunki Venäjän keisarin julistuksella 8.4.1812 ja neljän vuoden kuluttua tästä Engel palkattiin Helsingin pääarkkitehdiksi. Senaatintorilla on nähtävissä yhä Engelin tärkeimmät työt: Helsingin tuomiokirkko, valtioneuvoston linna, yliopiston päärakennus ja kansalliskirjasto. Artikkelin ylempi kuva on Engelin toteutumaton suunnitelma vuodelta 1818.

Heinäkuussa 1863 kansalaiset olivat kokoontuneet Senaatintorille odottamaan keisarivierailua. Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto / Eugen Hoffers ~ julkaistu mm. kirjassa Senaatintori - Suomen sydämessä (Kervanto Nevanlinna & Kolbe, 2012).

Markkinoiden aikaan 1880-luvulla Senaatintori houkutteli kansalaisia pääkaupunkiin. Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto / Max Krook ~ julkaistu mm. kirjassa Senaatintori - Suomen sydämessä (Kervanto Nevanlinna & Kolbe, 2012).

Tässä 1930-luvun kuvassa näkyy Aleksanterinkadun ja Unioninkadun kulmassa vielä Senaatintorin kokonaisuuteen sopinut empire-rakennus (C.L.Engel, 1830-luku), joka purettiin v.1934. Paikalla seisoo nykyisin graniittinen Nordea-pankkitalo - alunperin Pohjoismaiden Yhdyspankin pääkonttori. Tämä uusi ruskea kivikuutio on hyvin ongelmallinen siinäkin mielessä, että sen olemassaolo voi vaarantaa Senaatintorin pääsyn kokonaisuutena Unescon listalle.

Helsingin Senaatintori - Suurkirkko (Tuomiokirkko) kuvattuna postikortissa v. 1943. Kuvan lähetti (20.4.2013) Maija Leppäniemi.

Folksamling vid Nikolaikyrkan (nuv. Domkyrkan) ~ foto: Gustaf Sandberg (SLS ~ lisenssi, OK).

F) Meritullintori ja Pohjoisranta:

Entinen majakkalaiva Relandersgrund Päävartiontorin / Meritullintorin liepeillä - Pohjoisrantaa - 3.8.2006 (S&J).

(Wikipedia, 2011): Majakkalaiva Relandersgrund on entinen Rauman edustalle Relanderinmatalalla sijainnut majakkalaiva. Alus on ollut vuonna 2009 ravintolalaivana Helsingissä. Se on tyyppinsä viimeinen ja ainoa säilynyt koko palvelusaikansa ilman omaa kuljetuskoneistoa toiminut alus.
Alus rakennettiin vuonna 1888 Turussa W:m Crichton & co:n telakalla. Alus on teräsrunkoinen, mitoiltaan 27,1 × 6,7 × 2,1 metriä. Uppoama on 168 tonnia. Aluksessa oli kaksi mastoa ja purjeet, öljyllä toimiva valolaite ja paineilmasumusireeni. Vuosisadan vaihteen tienoilla alukseen asennettiin höyrykattila sumusireeniä, ankkuripeliä ja lämmitystä varten; sumusireeniä käyttänyt kuulamoottori siirrettiin käyttämään generaattoria joka syötti sähköä valonheittimelle. Tätä tuolloin harvinaista kaarivalolla toimivaa laitetta käytettiin mm. luotsinannossa. Kaikki muut valaisimet laivassa toimivat öljyvalolla.
Alus oli koneeton, eli se liikkui hinaajan vetämänä. Purjeet nostettiin yleensä vain keventämään ankkuriketjuun kohdistuvaa rasitusta kovalla merenkäynnillä.
Alus korvasi puurunkoisen ja jo pahoin ränsistyneen edeltäjänsä (alkuperäisen Quarkenin). Nimen se sai perinteen mukaan sijaintipaikaltaan eli Relanderinmatalalta. Se kerkisi olla asemapaikallaan miltei kolme vuosikymmentä. Talvehtimaan alus hinattiin yleensä Raumalle tai telakointia varten Turkuun.
Vuonna 1918 alus oli Turussa talvehtimassa ja odotti telakointia. Sota-ajan vuoksi sitä ei parina edellisenäkään kesänä oltu hinattu paikoilleen. Turussa venäläiset vallankumoukselliset matruusit kaappasivat majakkalaivan ja hinasivat aluksen Suomen etelärannikolle. Kun vastaan tuli liian pahoja jääesteitä alus päätettiin hylätä ja upottaa rantaveteen.
Rauhan tultua suomalaiset nostivat aluksen ja se korjattiin Tallinnassa. Alus oli kuitenkin jo niin huonokuntoinen, että siitä päätettiin tehdä varalaiva, koska sotasaaliina oli saatu uusi ja erinomainen höyrykäyttöinen Liepajan majakkalaiva, josta nyt tuli uusi Relandersgrund.
Vanha majakkalaiva sai nyt nimen Reserv I ja se toimi majakkalaivojen lomittajana näiden ollessa telakoilla. Alus toimi myös Storbrottenin ensimmäisen ajomiinaan tuhoutuneen majakkalaivan sijaisena kunnes uusi alus valmistui. Nimi suomennettiin vuonna 1930 muotoon Varamajakka 1.
Vuonna 1937 alus riisuttiin majakkavarustuksesta ja luovutettiin sisävesiä mittaavalle 2. merenmittausretkikunnalle asunto- ja piirustussalilaivaksi. Alus sai ensin merkinnän MKH 3, mutta retkikunta antoi sille nimen Vuolle, josta tehtiinkin pian virallinen. Italianpunaiset kyljet muuttuivat nyt valkeiksi kuten muissakin merenmittausaluksissa. Laiva oli hyvä tukialus: se oli vakaa, helppo hinattava ja sopivan mittainen sekä riittävän matalakulkuinen mahtuakseen Saimaan pohjoisosan vanhoista suluista. Vuolle palveli tasan 40 vuotta merenmittauksen tukialuksena.
Varamajakka 1 -nimen peri nyt uudeksi vara-alukseksi siirretty entinen majakkalaiva Helsingkallan.
Vuonna 1978 alus myytiin romukauppiaalle, joka pilkkomisen sijasta kunnosti aluksesta uivan kesähuvilansa. Kannelle rakennettiin harjakattoisia kansirakenteita.
Vuosikymmenien jälkeen alus myytiin Kotkaan ja kunnostettiin ravintolalaivaksi. Kansirakenteet korjattiin museoidun majakkalaiva Kemin mallin mukaan ja maalattiin alkuperäisiin väreihinsä. Kansirakenteen katolle sijoitettiin vapaasti mukailtu sähkötoiminen majakkatornin kopio. Ruoriratas siirrettiin yläkannen etupäästä keskikohdalle savupiipun eteen; se ei ole nykyisin käyttökunnossa. Aluksen peräsin asennettiin kiinteästi keskelle uudiskorjauksen yhteydessä. Nimeksi tuli vanha Relandersgrund.
Aluksen raskas pääankkuri ketjuineen asetettiin Kotkaan aluksen laituripaikalle, koska ne katsottiin liian painaviksi mukana kuljettaa.
Aluksen uudeksi väriksi tuli kustannussyistä viittapunainen, joka on vakioväri. Aluksessa yhä oleva savupiippu on majakkalaivakautena asennettu ankkurivinssiä, sumusireeniä ja lämmitystä käyttäneen höyrykattilan piippu, joka asuntolaiva- ja mökkikautena toimi keskuslämmityskattilan piippuna.
Kotkasta ravintolalaiva on siirretty Helsinkiin, Pohjoisrannan alkupäähän vastapäätä Päävartiontoria. Lokakuussa 2007 alus hinattiin Suomenlinnan telakalle talvehtimaan ja pohjanmaalaukseen. Keväällä 2008 ravintolalaiva sai uudeksi asemapaikakseen Pohjoisrannan entisen Korkeasaaren lautan lähtöpaikan Meritullintorin rannassa.
Kun Silakkamarkkinat alkoivat lokakuun alussa, laiva palasi Päävartiontorin rantaan, josta se 29. lokakuuta 2008 lähti talveksi telakalle. Helmikuussa 2009 alus oli talvehtimassa Kotkassa lähellä Merikeskus Vellamoa. Toukokuussa 2009 alus hinattiin jälleen Helsinkiin Meritullintorin rantaan.

Päävartiosto ja Borgströmin tupakkatehdas vuoden 1918 taisteluiden jälkeen::

G) G.Lönnqvist kuvasi Päävartioston ja Borgströmin tupakkatehtaan' vuoden 1918 taisteluiden jälkeen. Helsinkiläiset herrasväkiperheet olivat taisteluiden tauottua uskaltautuneet kaduille kävelyretkille (hymyssä suin - lapset mukana) ja ensi kertaa tutustumaan paikan päälle pitkään riehuneiden taisteluiden tuhoja. Aiemmin he olivat suojapaikoissaan kuulleet vain taisteluiden armottomia ääniä.

(HS 3.9.2005 - Eeva Järvenpää):
Borgströmin tupakkatehdas oli Helsingin suurin teollisuuslaitos ~ Ruskea prima oli tupakkatehtaan tavaramerkki.
Kauppaneuvos Henrik Borgströmin liiketoimet Kruununhaassa laajenivat 1834 Pohjoisrantaan, jonne hän perusti Venäjän vallan ajan ensimmäisen tupakka- ja nuuskatehtaan. Viisi vuotta myöhemmin yritys sai ajanmukaiset tilat Konstantininkatu yhdestä, nykyiseltä Meritullinkadulta.
Tehtaalla oli vuonna 1835 töissä konttoristi, mestari, kaksi kisälliä, 31 oppipoikaa, kuusi miespuolista ja 14 naispuolista työntekijää sekä kaksi puotiapulaista; yhteensä 57 ihmistä. Tehdas sai pian kilpailijan, sillä 1840 myös konsuli G. O. Wasenius sai erioikeuden tupakkatehtaan perustamiseen. Borgströmin tehdas kuitenkin kasvoi ripeämmin ja oli Helsingin suurin teollisuuslaitos 1850, jolloin tehtaalla oli töissä lähes sata ihmistä.
Toiminnan kasvaessa Borgström rakensi 1857 Meritullinkatu yhteen uuden tehdasrakennuksen, jonka kahdessa kerroksessa olivat työsalit ja kellarissa varastotiloja. Borgströmin tehtaalla valmistettiin piipputupakkaa ja nuuskaa sekä sikareja. Tupakkamerkeistä tunnetuimpia olivat Svarta ankaret (Musta ankkuri), Fem blå bröder (Viisi sinistä veljestä) ja Aina yhtä hyvä. Kaikkialla Suomessa tunnettiin pian Borgströmin sikarimerkki Bruna prima (Ruskea prima).

Krimin sota toi tupakkateollisuuteenkin huonot suhdanteet ja menekki laski. Mutta pian sodan jälkeen tuotanto taas elpyi.
1850-luvun lopussa savukkeiden voittokulku alkoi Suomessa. Raatimies Häggbergin yritys Viipurissa valmisti 1859 yli puoli miljoonaa paperisavuketta. Savukkeita kutsuttiin Suomessa viitisenkymmentä vuotta paperosseiksi, sillä savukkeet olivat alkujaan venäläinen keksintö.
Borgströmin tehdas tarttui tilaisuuteen, ja savukkeet saavuttivat pian suuren suosion. Borgströmin tehtaan varhaisimmat savukemerkit olivat Kasakka ja Kukko. Kauppaneuvos itse suosi nuuskaa. Hänellä oli aina nuuskarasia käsillä, ja tehdas valmisti hänelle omaa erikoismerkkiä.
"Varakkaampi väki kustansi itselleen kalliin ylellisyyden: hopeahelaiset merenvahapiiput, mutta ylioppilas tyytyi enimmäkseen kotimaisiin puupesäisiin tai epäaitoihin sekoituksiin. Ja kun näiden enemmän tai vähemmän solidien päiden joukossa oli oikein kova polttaja, saattoi hän sauhuttaa kartuusin viikossa: Kasakkaa, Kukkoa tai Geflen vaakunaa; se oli arvoasteikko varallisuuden tai luoton mukaan. Sikari alkoi vähitellen näyttäytyä 1830luvun lopussa, ja Borgströmin Ruskea prima oli sen uranuurtaja", Zachris Topelius kirjoitti 1885 kirjoitussarjassaan Muistiinpanoja vanhasta Helsingistä.

Tehtaan työntekijöiden elämä oli karua. Johannes Eriksson kertoo muistelmissaan Varjojen maailmasta isänsä Isak Erikssonin tarinan. Vuonna 1868 isä sai pestin Borgströmin tupakkatehtaalla. Työpäivä oli 16-tuntinen ja päivän palkka markka ja kaksikymmentäviisi penniä. Erikssonin tehtävänä oli tehdä käsin tupakasta neljännesnaulan painoisia tupakkatoppia. Neljä miestä ennen häntä oli sairastunut keuhkotautiin.
Onneksi Isak Eriksson pääsi viiden vuoden kuluttua helpompiin töihin, kuorimaan raakatupakkaa. Palkkakin nousi kolmeen markkaan päivältä, ja työaika lyheni lopulta yhteentoista tuntiin. Perheen toimeentuloon tulot eivät kuitenkaan riittäneet, ja niin isä otti lisätoimen tehtaan yövahtina. Joka toinen yö hän valvoi tehtaalla, joka toinen yö nukkui kotona. Näin kului Erikssonin perheen elämä vuoteen 1914, jolloin Isak Erkissonin työurakka Borgströmin tupakkatehtaalla päättyi.

Borgströmin tehdas menestyi ja laajeni edelleen. 1874 se oli maan toiseksi suurin tupakanvalmistaja, heti turkulaisen Rettigin tehtaan jälkeen. Kruununhaan ainoa suuri teollisuuslaitos täytti vuosisadan vaihteessa koko Saukon korttelin. Arkkitehti Theodor Decker suunnitteli 1800-luvun aikana tehtaalle useita uusia taloja, ja Waldemar Aspelin piirsi Meritullinkatu yhteen viisikerroksisen tehdasrakennuksen. Se valmistui 1905 ja on yhä paikallaan. Sen kauniissa jugendjulkisivussa näkyy vielä Borgströmin tupakkatehtaan tunnus, kolmiapila. Ensimmäisen maailmansodan lopulla Borgströmin tupakkatehdas joutui taloudellisiin vaikeuksiin. Pietarsaarelainen Strengbergin tupakkatehdas osti sen 1919 ja lopetti Borgströmin tehtaan toiminnan 1928.

"Viisitoista vuotta (1830-luvun lopun) jälkeen piiput olivat vähentyneet aivan pieneen määrään ja myöhemmin melkein muinaismuistoiksi. Savuke tuli vasta vuoden 1860 tienoilla Venäjältä ja tarvitsi samoin 10–15 vuotta päästäkseen valtaan. Mutta samaan aikaan alkoi tupakoitsijain luku vähentyä, samoin kuin sikari oli vähentänyt mällinkäyttäjien ja nuuskaajien lukumäärää. Hermostuneemmat nuoremmat sukupolvet eivät siedä yhtä hyvin nikotiinia kuin heidän edeltäjänsä. Tupakoitsemattomien luku kohoaa pian puoleen tupakoitsijain määrästä", Topelius kirjoitti muistiinpanoissaan 1885.

H) Brummerin talo (Aleksanterinkatu 14) :

Osoitteessa Aleksanterinkatu 14 - Katariinankadun ja Helenankadun rajoittamassa korttelissa (Senaatintorin läheisyydessä - kaakkoon) sijaitsee tämä ns. Brummerin talo. Kuvattuna 3.8.2006 (S&J). Kiitos Eero Waroselle tämän kuvan tekstissä olleen virheellisen tiedon korjaamisesta.

Nimimerkki "Hyperboreios" kuvasi Brummerin talon kesällä 2007 (public domain ~ kiitos).

(Wikipedia, 2014): Brummerin talo on Helsingin Kruununhaassa, Elefantin korttelissa osoitteessa Aleksanterinkatu 14 sijaitseva rakennus, joka toimii Helsingin kaupunginjohtajan virka-asuntona. Brummerin talo sijaitsee Remanderin talon ja Balderin talon välissä. Talon rakennutti alun perin merikapteeni Kåhlman vuonna 1823 Jean Wiikin suunnitelmien mukaan. Helsingin kaupunki osti rakennuksen itselleen vuonna 1959, entisöi talon ja remontoi sen virka-asunnoksi vuosina 1961–1962. Brummerin talon tontti on ollut olemassa jo 1600-luvulla, ja talon kellari on osittain tältä ajalta. Kåhlmanin jälkeen talon omisti taiteenharrastaja H. J. Falkman, joka perusti siihen viinatehtaan. Nimensä rakennus on saanut hovineuvos Carl Brummerin mukaan. Hänen omistuskaudellaan Falkmanin poika, taidemaalari Severin Falkman, rakennutti pihan puolelle ateljeen vuonna 1887. Piharakennuksen suunnitteli Theodor Höijer. Talossa on myös kokoontunut aikoinaan muun muassa Lauantaiseura, ja marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim asui siellä lyhyen aikaa valtionhoitajakautensa päätyttyä.

(Eero Waronen, sähköposti 19.3.2014): Brummerin talosta - presidentinlinnan ollessa remontissa siellä on tällä hetkellä presidentin väliaikaiset työtilat.

Sofiankatu - Kauppatorilta Senaatintorille:

I) Sofiankatua pääsee Kauppatorilta mukavasti Senaatintorille. Katu on kapea ja tunnelmallinen - kuvattu 8.3.2006 (S&J). Mieleen tulevat Komisario Palmu-elokuvat.

Tämäkin Sofiankadun tunnelmakuva on päivämäärältä 8.3.2006 (S&J).

Senaatintorin puoleisessa päässä Sofiankatua sijaitsee Antikvariaatti Sofia (Olli Sarmaja & Seppo Hiltunen) - kuvattu 8.3.2006 (S&J).

Helsinki-sivullemme #2

Helsinki-sivustomme etusivulle

Mahdollisia kysymyksiä, korjauksia tai lisätietoja voi sivuston kokoajille lähettää helposti sähköpostilla:

PALAUTE (e-mail)