Cup-muotoiset "SM-sarjat" 1908-29:

Kausilla 1908-1929 Suomen mestaruus ratkottiin cup-systeemillä (SPL).
Useimmissa tilastoissa näitä mestaruuksia ei ole laskettu ylimmän sarjatason historiatilastoihin mukaan:

1908-29 (SPL) cup-systeemi (Suomen mestaruuskilpailut). (Wikipedia) (jatkolinkit).

HELSINKI ~ 1908-29:

Suomen jalkapallomestaruudet pelattiin CUP-muodossa v.1908-1929:

Ensimmäinen Suomen Mestari oli Unitas Helsingistä 1908 (Sportklubben Unitas):

Sportklubben Unitas on entinen helsinkiläinen jalkapalloseura. Sen perustivat 1905 Helsingin Reippaasta eronneet urheilijat. Jalkapallolla oli määrä olla Unitaksessa keskeinen sija.

Tämä on historiallinen kuva - kyseessä on ensimmäinen Suomessa pelattu virallinen kansainvälinen jalkapallo-ottelu. Unitas pelasi pietarilaista Amateur Sportvereinia vastaan 9. syyskuuta 1906 Helsingin Kaisaniemen kentällä. Unitas hävisi 0-3. Kuvasta päätellen molemmilla joukkueilla olisi ollut alunperin valkoinen pelipaita, toinen joukkue on sitten kietaissut poikittain paidan päälle tumman liinan.
Saman vuoden lokakuussa Unitas järjesti Kaisaniemessä koko maan käsittävän cupkilpailun, jota voidaan pitää pohjana Suomen mestaruuskilpailulle.

Unitaksen joukkue v.1906 Pietarissa pelimatkalla (tummaraitapaitaiset). Tästä kuvasta on tunnistettu seitsemän pelaajaa - vasemmalta Janne Mellin, Wiktor Ahlfors, Bror Wiberg, Evert Johansson, Johannes Blenner (pallo kainalossa), Leopold Järnström ja Algot Niska.

Suomen mestaruudesta pelattiiin ensimmäistä kertaa vuonna 1908, jolloin Unitas voitti sen. Hävinnyt vastustaja joukkue oli Polytekn. US.
Unitas voitti ottelun 4-1. Mestaruuskaudella joukkueessa pelasi muun muassa Algot Niska. (etunimi joskus muodossa Algoth).

Unitas-seuran mestarijoukkueen kokoonpano 1908.


Polyteknikkojen urheiluseura eli lyhyemmin PUS.

Polyteknikkojen urheiluseura eli lyhyemmin PUS on vieläkin toimiva vuonna 1903 perustettu urheiluseura. Seura on helsinkiläinen ja toimii Teknillisen korkeakoulun urheiluseurana. Sen nimi oli aluksi Polyteknikkojen voimistelu- ja urheiluseura, joka kuitenkin myöhemmin muutettiin. Lajeina ovat vuosien varrella olleet muun muassa voimistelu, hiihto, luistelu, jalkapallo, futsal, koripallo, salibandy, lentopallo ja jääpallo.
Jalkapallossa PUS saavutti Suomen mestaruuden vuonna 1909 ja hopeaa vuonna 1908.

PUS-seuran pelaajat kuvattuna Unitas-seuran turnauksessa v.1906.

PUS-seuran mestarijoukkueen kokoonpano 1909.

PUS-seuran vuoden 1909 mestarijoukkue juhlakuvassa pelitamineineen. Kuvassa 'varamaalivahti' Y.Starck.

PUS-seuran mestarijoukkue voitti Suomen mestaruuden v.1909 - juhlatamineissa kuvaukseen.


HIFK.

HIFK oli häviäjänä cup-finaaleissa neljä kertaa vuosina 1909, 1912, 1928 ja 1929. Yhtään cup-mestaruutta ei HIFK siis voittanut, mutta kun vuodesta 1930 alkaen alettiin pelata Suomen mestaruudesta sarjamuodossa (8 joukkuetta), HIFK voitti mestaruudet heti ensimmäisinä sarjavuosina 1930 ja 1931.

Näinkin surullinen uutinen löytyy SPL:n vuosikertomuksesta vuodelta 1919.


HJK.

HJK voitti cup-finaalit vuosina 1911, 1912, 1917, 1918, 1919, 1923 ja 1925 (seitsemän kertaa). HJK hävisi finaaleissa ainoastaan vuonna 1921 - silloinkin vasta uusintaottelun jälkeen HPS:lle.

HJK:n ensimmäinen edustusjoukkue kuvattuna Kaisaniemen kentällä v.1907.

HJK:n mestarijoukkueen kokoonpano 1911 (HJK-ÅIFK 7-1 finaalissa).

HJK:n ensimmäinen mestarijoukkue vuodelta 1911. Takarivissä vasemmalta: Lauri Tanner, Arvo Eerikäinen, Artturi Nyyssönen, Armas Tolamaa (Toivonen) ja Tuure Tornivuori. Keskirivi vasemmalta: Pauli Ahlgren, Kaarlo Soinio ja Viljo Lietola. Eturivi vasemmalta: Jalmari Holopainen, Niilo Tammisalo ja Eino Soinio.

(Raino Janerko, sähköposti 29.11.2013): Isoisästäni HJK:n tiimoilta ~ nimi on Kaarlo Akseli Tolamaa ja aikaisempi nimi ennen vuotta 1934 oli Toivonen.

HJK:n mestarijoukkueen kokoonpano 1925 (HJK-TPS 3-2 finaalissa).

HJK:n pelaajakuvasta varhaisvuosilta puuttuvat kaikki tiedot.


KIF.

KIF voitti cup-finaalit vuosina 1913, 1915 ja 1916, eikä ollut koskaan finaalissa häviämässä. Vuoden 1916 Kiffenin joukkueessa pelasi legendaarinen Algot Niska (laulaja Dannyn isoisä - vrt. ylempi linkki erikoissivulle).

KIF:n mestarijoukkueen kokoonpano 1915 (KIF-ÅIFK 1-0 finaalissa).


HPS.

HPS voitti cup-finaalit vuosina 1921, 1922, 1926, 1927 ja 1929 ~ vuonna 1920 HPS hävisi finaalissa ÅIFK:lle 1-2.

HPS:n miehistö vuoden 1927 loppuottelussa: Ylärivi vasemmalta: Yrjö Tornivuori, Max "Murtaja" Viinioksa, Aulis Koponen, Sulo Saario, William Kanerva, Alexander Karjagin, Eino Soinio ja Aarne Mattila.
Eturivissä vasemmalta: Niilo Koskinen, (mv.) Paavo Karhunmaa (Lilja) ja Heimo Saarilahti.


Olympiajoukkueemme 1912 lähes Helsingin kaupunkijoukkue:

Suomen jalkapallon maajoukkueen menestys Tukholman olympialaisissa v.1912 sai aikaan otsikoita kuten Tukholman ihme.
Suomi ei ollut vielä itsenäinen valtio, joten joukkueemme joutui marssimaan alkuseremonioissa Venäjän perässä pahvista itse tehtyä Finland-kylttiä kantaen. Suomi pelasi Suuriruhtinaskunnan punaisissa ja leijonanvaakunoilla varustettuissa paidoissa.
Avausottelussa tapahtui heti ihme - Suomi voitti Italian 3-2. Toisessa ottelussa Suomi kohtasi mielenkiintoisesti emämaansa Venäjän - jälleen suomalaiset ylittivät odotukset ja voittivat luvuin 2-1.
Välierissä Suomi hävisi Englannille (Iso-Britannia) luvuin 0-4. Pronssiottelussa Suomelta oli jo takki tyhjä, Hollanti murskasi punapaitaisemme 0-9.

Helsingissä siirryttiin 1910-luvulla Kaisaniemen kentältä pelaamaan vastavalmistuneelle Eläintarhan kentälle. Kuvassa näkyvä jalkapallo on retusoitu paikalleen ilmeisesti jo alunperin.

Töölön Pallokenttä valmistui vuonna 1915. Erik von Frenckellin hankkeen ansiosta jalkapalloilijat pääsivät vihdoinkin pelaamaan nurmikentälle. Pallokenttä toimi myös Suomen maajoukkueen peliareenana. Tämä kuva on otettu 1920-luvun loppupuolella.

Töölön Pallokentän ruoholla pelattiin avajaisottelu syyskuun alussa 1915. Huomaa taustalla (nykyisen Olympiastadionin nurkilla) sijainnut hyppyrimäki.

TURKU * 1908-29:

Suomen jalkapallomestaruudet pelattiin CUP-muodossa v.1908-1929:

(Jalkapallon pikkujättiläinen, 2003): Englantilaiset teollisuusmiehet Rurik, Alfred ja John Crichton olivat aloittaneet jalkapallon pelaamisen Turussa kesällä 1890. Pelipaikka oli tasainen niitty Kupittaan rautatieaseman tuntumassa vain vajaan kilometrin päässä nykyisestä Kupittaan jalkapallokentästä. Crichtoneilla oli laivaveistämö, josta kehittyi aikanaan Oy Wärtsilä Ab:n Turun telakka.
Pelaajina oli Crichtonin laivaveistämön työntekijöitä, suomalaisia koulupoikia ja satamassa vierailleita englantilaisia merimiehiä. Jalkapalloa pelattiin sunnuntaisin, mutta joskus myös arki-iltoina. Kesällä 1891 innostus alkoi jo hiipua. Heikkotasoinen pelikenttä, järjestelmällisen johdon puute ja pelaajien loukkaantumiset tulivat vastaan ensi-innostuksen jälkeen.

Merimiesten mukana Englannista Turkuunkin levinnyt peli oli satamasta levinnyt lyseon koulupoikien keskuuteen ja Turun Urheiluliitto (TuUL) ja Turun Riento olivat ottaneet lajin muiden toimintojensa rinnalle.
Voimistelunopettaja August Blomberg oli ollut pelaamassa Crichtonin veljesten peleissä v. 1890 ja hän toi jalkapallon Turun suomalaiseen klassilliseen lyseoon. Vuonna 1898 voimistelutunneilla pelattiin jo täysillä luokkien välisiä otteluita ja välituntipeliksi pallon kanssa pyöriminen oli jo tullut jäädäkseen.
Rurik Crichton lahjoitti kiertopalkinnon Turun koulujen väliseen mestaruusturnaukseen ja v.1893 Turun Urheilupuiston valmistuminen loi paremmat puitteet turkulaisille jalkapallointoilijoille.

Turkuun valmistui v.1893 Urheilupuisto, jossa jalkapalloilijoille oli hyvät olosuhteet kehittyä pelaajina.

Turun ensimmäinen erikoistunut jalkapalloseura perustettiin jo vuoden 1905 tietämillä: Turun Jalkapalloseura . Ruotsinkielisellä puolella Turussa voimat jalkapllon puolella keskitettiin heti yhteen seuraan - ÅIFK eli Turun IFK (IF Kamraterna, Åbo).
ÅIFK (tai suomenkielisissä dokumenteissa myös TIFK alkuvaiheissa) voitti siis 'Suomen mestaruus'-tittelin cup-muotoisessa kisassa jo v.1910.

ÅIFK voitti kolme kertaa ~ TPS kerran.

Suomen mestaruudesta pelattiiin ensimmäistä kertaa vuonna 1908, jolloin Unitas voitti cup-finaalin.
Turkulaisista joukkueista voitti cupin ensimmäisen kerran ÅIFK v.1910 ja ÅIFK voitti lisäksi vuosina 1920 ja 1924. Häviävänä osapuolena ÅIFK oli cup-finaalissa vuosina 1911, 1913, 1915, 1916 ja vielä 1917.

Suomen Cup-mestaruuden kaudella 1924 voittanut ÅIFK:n joukkue.
.

____________________________________________

Ruotsinkielisten menestykseen ei eri seuroihin hajoitettu suomenkielinen jalkapalloedutus Turussa yltänyt. Asia alkoi 1920-luvulla saada jo voimakasta kielipoliittistakin merkitystä ja niin alettiin puuhata yhtä suomenkielistä uutta seuraa, johon eri seurojen jalkapallojaostot keskitettäisiin.
Uutta seuraa perustava kokous pidettiin 24.10.1922 'Turun Kahvi-Salongit'-nimisessä paikassa ja uuden seuran nimeksi tuli Turun Palloseura (TPS).
TPS:n ensimmäiseksi puhenjohtajaksi valittiin konttoristi Uuno Mäki - tulisieluinen palloilumies jo TuUL-seuravuosinaan.

'Yhdistetty suomenkielinen Turun joukkue' kohtasi 15.10.1922 Turussa ruotsinkielisen Turun IFK:n (ÅIFK) ja tätä mustissa pelannutta miehistöä voi perustellusti pitää ensimmäisenä TPS:n jalkapallojoukkueena, vaikka TPS perustettiinkin vasta puolitoista viikkoa myöhemmin. Tämä varhainen TPS-kuva (kuten jatkossakin) on peräisin kirjasta 'Raitapaidat tulevat' (1972 ~ Mäki & Toivola).

TPS pääsi jo ensimmäisenä pelikesänään 1923 cupin loppuotteluun asti (kuva ylh.) - hävisi tosin finaalissa HJK:lle 1-3 Helsingissä. Saavutus oli kuitenkin rohkaiseva ja suomenkielisten jalkapallovoimien keskittäminen ymmärrettiin nyt yleisesti onnistuneen erinomaisesti.

Vuonna 1925 TPS teki menestyksekkään pelimatkan Ruotsiin - kuvassa poseerataan Tukholman olympiastadionilla.

Suomen mestaruuden cup-muodossa TPS voitti v.1928. Finaali pelattiin ensin (30.9.1928) Turussa - TPS-HIFK 1-1. Uusintaottelu pelattiin Helsingissä 7.10.1928 ja TPS voitti 3-2.
Ensimmäisestä TPS:n mestaruusjoukkueesta nousevat yhä niminä eturiviin Lauri Lehtinen, Helge Aalto ja Yrjö Suontausta.

Vasemmalla Lauri Lehtinen, oikealla Helge Aalto.

Lauri Lehtinen (s.1909) pelasi laitahyökkääjänä TPS-paidassa kaikkiaan kaudet 1927-1948. Hänen tililleen ehti tulla 8 A-maaottelua. Häntä ei pidä sekoittaa HJK:ssa koko uransa (1943-62) pelanneeseen toiseen Lauri Lehtiseen (s.1927), joka keskustukena pelasi mainittujen vuosiensa aikana 27 A-maaotteluakin.

Välihyökkääjä Helge Aalto (s.1906) pelasi TPS:ssa koko lyhyeksi jääneen peliuransa 1925-30. Muita ensimmäisessä mestaruusjoukkueessa esiintyneitä pelaajia olivat mm. Arvo Kanerva, Atte Asplund (Aitero), Pentti Weckman (Veroma) ja Ilmari Oksanen.

Turun Palloseura (TPS) voitti cupin kerran - vuonna 1928, jolloin TPS tarvitsi uusintaottelunkin kukistaakseen HIFK:n. Turussa ensin 30.9.1928 (Urheilupuistossa) TPS-HIFK 1-1 ja uusinta 7.10.1928 Helsingin Pallokentällä HIFK-TPS 2-3.
Häviävänä osapuolena TPS oli cup-finaalissa vuosina 1923, 1925 ja 1926.

Suomen 'Cup-mestaruuden' kaudella 1928 voittanut TPS:n joukkue.
.

____________________________________________

Turun Weikot (TUL) aloitti jalkapallon vuoden 1916 tietämillä :

Jalkapalloa pelattiin Weikoissa jo 1910-luvulla. Ensimmäinen maininta vuosikertomuksissa on vuodelta 1916, jolloin "potkupallon" harjoittelusta vastaavaksi huoltajaksi eli treenariksi valittiin O. Rajala. Seuran jalkapallotoiminta käynnistyi toden teolla jalkapallo-osaston perustamisvuonna 1920.
Vuotta myöhemmin oli jalkeilla jo kolme joukkuetta ja saavutuksena ensimmäinen piirinmestaruus ja eteneminen TUL:n mestaruuskilpailujen välieräotteluun, jossa Helsingin Kullervo oli kuitenkin parempi luvuin 0-4. Seura toimi jo tällöin aktiivisena otteluiden järjestäjänä, mm. kyseinen välieräottelu oli Weikkojen järjestämisvastuulla. 1920-luvulla "ensi joukkue" (silloinen edustusjoukkue) kamppaili useasti ystävyysotteluissa mm. Helsingin Vesaa, Helsingin Kullervoa, Kotkan Rientoa ja Tampereen Kisa-Tovereita vastaan.
Vuonna 1922 palloiluosaston peliasuksi määrättiin aikaisemman raidallisen paidan sijaan musta paita, jossa oli punainen kaulus, punaiset kalvosimet sekä seuran merkki punaisella. Myöhemmin peliasua on muutettu useamman kerran.
Ensimmäinen kosketus kansainväliseen jalkapalloon saatiin vuonna 1923 ottelussa Neuvosto-Venäjää vastaan. Weikot hävisi 1-3, mikä oli varsin hyvä saavutus ottaen huomioon, että liittojoukkue oli hävinnyt 0-5. Vuonna 1925 tappioluvut olivat enää 2-3. Seuraavana vuonna TUL:n liittojuhlissa edustusjoukkue ylsi käsittämättömään suoritukseen voittaen Neuvosto-Venäjän joukkueen 3-2. 1925 Frankfurtin työläisolympialaisiin lähetetyssä TUL:n jalkapallojoukkueessa oli lisäksi kolme weikkolaista: Vieno Vuorenpää, Lauri Heinonen ja Yrjö Lehtonen. Vuorenpää teki kisojen ensimmäisen maalin avausottelussa Belgiaa vastaan. TUL:n joukkue ylsi loppuotteluun asti, jonka se hävisi Saksalle; tuloksena oli siis hopeaa.
Weikkojen jalkapallojoukkue kuului 1920-luvulla TUL:n ehdottomaan parhaimmistoon. Jo vuonna 1922 joukkue eteni liiton mestaruusotteluun, mutta hävisi sen Helsingin Kullervolle 5-0. Kullervo olikin 1920-luvun TUL-jalkapalloilun mahtiseura kaiken kaikkiaan seitsemällä mestaruudellaan. Kaksi vuotta myöhemmin Kullervo oli jälleen mestari voittaen Weikot 1-0. Mestaruusottelun tappiota oli kuitenkin edeltänyt välierävoitto Helsingin Jyrystä luvuin 6-1, Turun piirin mestaruusottelun voitto Pyrkivästä luvuin 2-0 ja seuraavanlainen ystävyysotteluiden sarja:
•3-0 voitto Helsingin Jyrystä, •2-2 tasapeli ja 5-1 voitto Tampereen Kisa-Tovereita vastaan, •4-0 voitto Helsingin Kullervosta, •2-0 voitto Vaasan Kiistosta, •5-2 voitto Pietarsaaren Stjärnasta.
Vuoden 1925 TUL:n mestari oli puolestaan Helsingin Vesa voittaen Weikot 1-0. Vuonna 1929 Weikot saavutti vihdoin TUL:n mestaruuden voittaen Helsingin Vesan luvuin 2-0. Samana vuonna käynnistettiin pitkäaikaiseksi tarkoitettu seuraotteluhanke Weikot-Helsingin Jyry-Helsingin Kullervo, mikä kuitenkin kaatui seuran lakkauttamisprosessin myötä. Myös suunniteltu, Weikkojen isännöimä ottelu Ruotsin TUL:ää vastaan kariutui, sillä Weikkojen maksettavaksi olisi tullut pääosa kustannuksista. Tämä ei ollut realistista seuran huonon taloustilanteen takia.
Vaikka urheilullisesti Weikkojen jalkapallo oli saavuttanut TUL:n huipun, kehitys kaatui seuran ja liiton ympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin ja poliittiseen peliin. Vuonna 1930 tilanne kärjistyi jopa niin, että seuran jalkapalloilijoille ei myönnetty edes harjoitusvuoroja.

Turun Weikot joutui 1930-luvulla muuttamaan nimensä ~ 'Auran Voima'

TUL:n Turun piirin tilalle perustettiin 9.2.1930 TUL:n Varsinais-Suomen piiri, johon erotetuilla seuroilla, mukaan lukien Weikot, ei ollut mahdollista liittyä. Kiista johti lopulta siihen, että Turun raastuvanoikeus päätti lakkauttaa seuran 2.7.1930 perustaen päätöksensä "vallankumouksellisuuteen". Turun Weikkojen historia ei kuitenkaan pääty tähän - alkoi uusi vaihe seuran historiassa.
6.1.1931 pidettiin seuran kokous, jossa yritettiin jatkaa seuran toimintaa Veikkojen nimellä. Lakkautuspäätöksestä johtuen johtokuntaan valittiin ensi sijassa sellaisia henkilöitä, jotka eivät olleet edellisessä johtokunnassa. Seuran nimeksi hyväksyttiin Turun Työväen Voimistelu- ja Urheiluseura Veikot, mutta tätä viranomaiset eivät hyväksyneet. Se muistutti liiaksi vanhaa nimeä. Weikot korvattiin sanoilla Auran Voima, millä rekisteröinti onnistui. Auran Voimalle luovutettiin Weikkojen varat ja vastuut. Auran Voiman anomus TUL:ään liittymisestä hyväksyttiin. Seuran yleisurheilijoiden ja nyrkkeilijöiden edustusasuiksi päätettiin punainen paita ja valkoiset housut.

KUOPIO * 1908-29:

1900-1909: Jalkapallo saapui Kuopion kansakoulujen pihoille:

Ensimmäiset tiedot Kuopiossa pelatusta jalkapallo-ottelusta ovat vuodelta 1908. Tuon vuoden syksyllä Kuopion kansakoulujen pihoille oli saapunut uusi harrastus eli nahkapallon potkiminen. Vähitellen koulupojat itse organisoivat myös välituntipelien innoittamina myös koulupäivän jälkeen pelattuja ankaria otteluita. Ei ollut tavatonta, että joskus koulupäivän jälkeen joku nuorimmista miesopettajaistakin jäi poikien kanssa innokkaasti palloa potkiskelemaan.
Koulujen liikuntatuntien ohjelmaan jalkapallo ei vielä suinkaan kelvannut, mutta Suomen Palloliiton arkistoihin on kuitenkin jäänyt syksyltä 1908 Kuopiosta ensimmäinen merkintä, jossa mainitaan kansakoululaisten pelaama keskinäinen jalkapallo-ottelu.
Kuopiolaiset urheiluseurat eivät vielä kuitenkaan lämmenneet asialle - jalkapalloa ei seurakuvioissa vielä pelattu. Suomen Palloliitto (SPL) oli perustettu kuitenkin etelässä jo vuonna 1907.

Mainittakoon, että arkistojen kätköistä on löytynyt dokumentteja (Rudolf Peranderin jäämistöstä Helsingissä 1930-luvun alussa), joiden mukaan Helsingissä opiskelleet kuopiolaiset olivat perustaneet Helsingissä v. 1872 seuran Bollskällskapet i Kuopio. Suomennoksena dokumenttipapereista löytyy sattumoisin nimimuoto Kuopion Palloseura.
Jäseniä seurassa on paperien mukaan ollut n. 50 ja lajeina ovat olleet kuningaspallo (ei siis jalkapallo), miekkailu, kriketti ja voimistelu. Seura lopetti virallisesti toimintansa jo v.1877 ja lahjoitti varansa Kuopion Uimaseuralle. Tällä varhaisella Kuopion Palloseuralla ei siis ole ollut mitään yhteyksiä tai tekemisiä myöhemmän, meidän tuntemamme KuPS:in kanssa.


1910-luku: Jalkapallo kuopiolaisten seurojenkin ohjelmistoon:

Vuonna 1915 kaksi kuopiolaista urheiluseuraa otti ensimmäisinä jalkapallon ohjelmaansa. Kyseessä olivat Kuopion Riento ja Kuopion Reipas. Koulujen pihoilta peli oli siirtynyt nyt myös kotipihoille. Muita 1910-luvulla jalkapalloa pelanneita seuroja olivat vapaapalokunnan Osmon Pojat ja vuodesta 1919 alkaen myös Männistön Elo.

Ensimmäinen kuopiolainen jalkapallon merkkihenkilö oli Armas Taipale, joka oli kunnostautunut jo Tukholman Olympialaisissa v.1912 kiekonheiton kultamitalistina. Taipale jäi SPL:n aikakirjoihin ensimmäisenä kuopiolaisedustajana, kun hän Kuopion Riennon edustajana osallistui SPL:n vuosikokoukseen.
190-senttinen Taipale opiskeli lakia Helsingissä, mutta edusti kuitenkin Riennon jalkapallo-osastoa mainitussa kokouksessa. Taipaleen kerrotaan omistaneen aikanaan Suomen ennätyksen pituuspotkussa (tulos ei ole säilynyt aikakirjoissa).


1920-luku: KuPS perustettiin 16.3.1923:

1920-luvulla jalkapallo saavutti entistä suurempaa suosiota Kuopissa. Entisten seurojen lisäksi perustettiin vuonna 1920 Kuopion Urheilu-Veikot ja vuonna 1923 Savon Sisu.

Merkittävä historiallinen päivämäärä on 16.3.1923, joilloin perustettiin Kuopion Palloseura - aluksi lyhenne oli KPS (myöhemmin tietenkin KuPS).

Tämä joukkuekuva lienee ensimmäinen virallinen yhteispotretti uuden K(u)PS'seuran pelaajista kesältä 1923. Pelipaidan raitojen värit olivat vihreä ja musta. Joukkueen pelaajia olivat: Lenni Savolainen, Niilo Väänänen, Väinö Sirola, Eelis Lyytikäinen, Martti Markkanen, Mikko Miettinen, Aarne Hirvonen, Lauri Backman (Pakoma), Lauri Lind ja Kusti Väänänen.

Riento, Elo ja Kisa-Veikot olivat yleisseuroina TUL:n jäseniä ja ne eivät 1920-luvun kireän poliittisen ilmapiirin vuoksi osallistuneet lainkaan Palloliiton toimintaan. Urheilu-Veikoissa ja Sisussa jalkapallolla oli vain pieni innokas sivujaosto, joille ei pikkuseurojen budjeteista voimavaroja riittänyt kunnon toimintaan jalkapallon parissa.
Kuopion Reipas oli isompi seura, mutta sielläkin oli jalkapalloa kohtaan ristiveto niin voimakas, ettei Reippaan jalkapallosta kiinnostuneet jäsenet olleet tyytyväisiä. Paine oman SPL:n alaisen erikoisseuran perustamiseen jalkapalloilijoille oli kasvanut niin suureksi, että 7.3.1923 Kuopion Seurahuoneella pidettiin valmisteleva kokous uuden seuran perustamisesta (puheenjohtajana varatuomari Lauri Backman).
Jo 16.3.1923 ripeästi hoidettu toiminta johti uuden seuran perustamiseen 25 henkilön läsnäollessa. Lauri Backman toimi puheenjohtajana ja Aarne Hirvonen piti pöytäkirjaa (molemmat innokkaita pelaajia itsekin). Ensimmäisen johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Ali Rautakorpi.
Uusi seura hyväksyttiin Palloliiton jäseneksi 28.6.1923 nimellä Kuopion Palloseura (aluksi KPS tai jopa K.P.S., parissa vuodessa lyhenne sai lopullisen muotonsa KuPS). KuPS:n perustamiskirjassa mainitaan seuran muina lajeina myös verkkopallo (tennis), pesäpallo ja jääpallo. Tennis ja pesäpallo jäivät käytännössä kuitenkin kuolleiksi ajatuksiksi. KuPS käytännössä vain hoiti kaupungin tenniskenttää ja pesäpallon puolella KuPS pelasi dokumenttien mukaan vain v.1930 yhden pelin Suonenjokea vastaan - sen jälkeen pesäpallo siirtyi suojeluskunnan ja Urheilu-Veikkojen vastuulle.

____________________________________________

SPL:n Savon piiri perustettiin Kuopiossa 2.5.1926:

SPL:n alainen Savon piiri perustettiin Kuopiossa 2.5.1926. Piirin perustajäsenseuroja löytyi viisi: Kuopion Palloseura, Osmon Pojat, Kajaanin Palloilijat, Varkauden Palloilijat ja Iisalmen Palloilijat.

Tässä kuvassa pelaavat KuPS ja HJK Väinölänniemellä kesällä 1926. Takana näkyy vielä puinen katsomopaviljonki. Kuvassa vasemmalta KuPS-pelaajat Väinö Sirola, Tatu Heikkinen, Ali Rautakorpi, Aarne Hirvonen ja maalivahti Martti Markkanen.

KuPS:n perustamisen aikoihin Kuopiossa oli jalkapalloilijoille sen ajan tyypillisiä ongelmia: ei ollut kunnon kenttää, niukasti pelivarusteita, ei tunnettu sääntöjä kunnolla, eikä valmennukseenkaan riittänyt asiantuntemusta.
KuPS pelasi historiansa ensimmäinen virallisen ottelun 20.5.1923 - paikallisvastustajana oli vapaapalokuntalaisten Osmon Pojat. Peli pelattiin hiekkaisella ja alamittaisella Väinölänniemellä ja KuPS voitti 5-2. Peliä mainostettiin ennakolta näyttävästi paikallisissa sanomalehdissä.
Ensimmäisen kesän 1923 todellinen pääkohde oli KuPS:n cup-ottelu - vastaan tuli HJK Helsingistä. Etelän herrojen ja savolaisten harrastelijoiden ero oli vielä suuri, HJK voitti 8-0.

Kesällä 1924 KuPS sai vielä rajumpaa kyytiä cup-taipaleellaan, kun KIF saapui Kuopioon ja rökitti KuPS:n lukemin 1-12. Samana kesänä 1924 nähtiin Kuopiossa historiallisesti myös ensimmäinen kansainvälinen ottelu, kun puolalainen Vilja-seura pelasi KUPS:n kanssa tasapelin 2-2.

Väinöläniemen pelikenttä oli eriskummallinen, sillä pelialueen reunat ulottuivat kentän keskustaa kiertäville juoksuradoille asti. Kuopiossa laitahyökkääjillä omat kalkkiviivat hiilimurskalla, kirjoitti ongelmasta jokin etelän lehti noina vuosina (ongelma taisi jatkua kyllä pitkään 1950-luvulle asti). Kuopion kaupungin herrat eivät halunneet antaa lupaa Väinöläniemen urheilukenttäalueen suurentamiseen, sillä siinähän mienisi niemessä oleva kaunis puistoalue kokonaan pilalle.

1920-luvun lopulla Savon piiri käynnisti oman toimintansa. KuPS voitti ensimmäisen piirin mestaruutensa kuitenkin vasta v.1930, jonka avulla paikka SPL:n B-sarjaankin sitten aukesi.

VIIPURI * 1908-29:

Viipurilainen voimistelunopettaja Max Alfthan oli ulkomaanmatkoillaan nähnyt jalkapalloa. Hän toi pelin rinkelikaupunkiin. Viipurin suomalaisen reaalilyseon historiassa todetaan: "Ensimmäinen jalkapallo hankittiin kouluun syksyllä 1896 ja siitä lähtien palloa potkittiin ahkerasti." Viipurissa aloitettiin koulujen väliset ottelut 1900-luvun ensimmäisinä vuosina (lähde: Jalkapallon pikkujättiläinen, 2003).

__________________________________________

Sudet ry. on vuonna 1912 Viipurissa perustettu legendaarinen jää- ja jalkapalloseura. Sudet aloitti toimintansa Viipurissa 13. joulukuuta 1912. Sen silloinen nimi oli Wiipurin Bandy & Jalkapalloseura. WB & JS muutti nimensä Wiipurin Susiksi v. 1924. Vuonna 1940 Wiipurin Sudet muutti Helsinkiin ja vuonna 1950 siitä tuli Sudet ry. Kouvolaan Sudet muuttivat v. 1962.
Vuosisadan ensimmäiset vuosikymmenet olivat jääpallon vahvaa aikaa ja niinpä WB & JS:kin panosti erityisesti jääpalloon. Jääpallossa se voitti kaikenkaikkiaan 14 suomenmestaruutta.
Sudet ry:llä on ollut vahva asema myös jalkapallossa. Mestaruussarjakausia Susilla on kaikenkaikkiaan viisitoista. Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan Suomen mestaruuden jalkapallossa Sudet voittivat heinäkuun 28. päivänä vuonna 1940.

Kouvolan Sanomat kirjoitti aiheesta (14.8.2001):
Joulukuun 13. päivä vuonna 1912 kutsuttiin vanhassa Viipurissa joukko jää- ja jalkapalloilusta kiinnostuneita ihmisiä Maununkatu 1:ssä sijaitsevaan Elonvoima-kahvilaan tarkoituksenaan perustaa uusi seura. Uusi seura sai tuolloin nimekseen Wiipurin Bandy & Jalkapalloseura ry eli lyhennettynä WB&JS ry. Alkuvaiheessa Sudet menestyivät erityisesti jääpallossa. Vuonna 1945 tuli olosuhteiden pakosta Susien kotipaikaksi Helsinki jossa se ajautui vuonna 1961 vaikeuksiin löytää taloudellista tukea toiminnalleen. Vuonna 1962 matka suuntatui sitten Kouvolaan jonne seura sittemmin asettui asumaan. Tänä päivänä Sudet ry tarjoaa toimintaa Kouvolassa jalkapallon ja salibandyn saralla.

__________________________________________

Viipurin Palloseura (lyh. ViPS) oli vuonna 1928 perustettu viipurilainen jääpalloseura. Jääpallossa se voitti SM-kultaa vuosina 1931 ja 1936. Lisäksi seura saavutti SM-hopeaa vuonna 1934 ja -pronssia vuosina 1932 ja 1933. Jalkapallossa ViPS pelasi pääsarjassa kahden kauden ajan vuosina 1930–31.

__________________________________________

Viipurin Reippaan varhaishistoriikkia:

Viipurin Reipas ry on nykyisin lahtelainen voimisteluseura. Seura perustettiin Viipurissa 1891, josta se siirtyi karjalaisten evakoiden mukana toisen maailmansodan jälkeen Lahteen.
Viipurin Reippaassa on harrastettu voimistelua koko sen historian ajan. Matkan varrella seurassa on ehtinyt toimia myös monien muiden lajien jaostoja, kuten jääkiekko, jalkapallo ja taitoluistelu. Kaikkiaan ViRe:ssa on ollut yli 20 jaostoa. Nyt kun muiden lajien harrastajat ovat eriytyneet omiin alueisiinsa erikoistuneisiin seuroihin, toimii Viipurin Reipas yhä juurillaan telinevoimistelussa.
Ylempänä oleva Viipurin Reippaan logo on v.1951 julkaistun kirjan Viipurin Reipas 1891-1951 etukannesta (Ranne Roni).

Viipurin Reipas syntyi sikäläisen klassisen lyseon koulupoikien voimistelutunneilta saadusta innostuksesta liikuntaan. Väinö Pynnisen johdolla Viipurin Reipas perustettiin syksyllä 1891 - Pynninen oli tuolloin vasta 19-vuotias, mutta silti hän aloitti perustajakokouksen yksimielisellä kannatuksella seuran ensimmäisenä puheenjohtajana. Seuran nimen keksi kirjaltaja K.Widgren (myöh. Väre). Seuran oranssimustan merkin, jossa oli Viipurin linnan kuva ja W-kirjain suunnitteli konttoristi Ernst Lindfors (myöh. Launne).
Seura harrasti aluksi vain voimistelua, mutta laajensi toimintaansa jo vuosien 1892-93 aikana hiihtokilpailujen järjestämiseen. V.1894 seura järjesti ensimmäiset luistelukilpailunsa. Seuraavina uusina lajeina olivat vuorossa yleisurheilu, soutu, pyöräily, uinti, painonnosto ja paini - sitten olikin vuorossa jo palloilun aloittaminen Viipurin Reippaassa.

Ateenan väliolympiakisoihin v.1906 Suomesta matkusti nelimiehinen urheilijajoukko - heistä Uuno Häggman ja Heikki Åhlman olivat Viipurin Reipaan viisiottelijoita. Varsinaisiin olympialaisiin Lontooseen v.1908 Viipurin Reipas sai mukaan matkalle oman vapaavoimistelujoukkueensa.

Jalkapalloinnostus saapui Turun satamassa vierailleiden englantilaisten merimiesten kautta ensin Helsingin kouluihin ja siellä alkoi v.1906 yksi ensimmäisistä Helsingin jalkapalloa harrastavista seuroista - Helsingin Unitas - järjestää jalkapallo-otteluita eri seurojen kesken. Unitas kutsui Helsinkiin myös muutamia ulkolaisia seuroja ns. esityspeleihin.
Viipurin tavoitettuaan jalkapalloinnostus pesiytyi kaupungissa lyseon poikien keskuuteen ja vuosittain alettiin ratkoa koulujen välillä kaupungin mestaruuksia. Vuonna 1907 Viipurin Reipas oli valmis hyväksymään jalkapallon seuran ohjelmaan ja lyseolaisia liittyi innokkaasti 'virallisesti' pelaamaan seuran tunnuksien alle. Näihin samoihin aikoihin oltiin muuten vasta perustamassa valtakunnallista Suomen Palloliittoakin. Syksyllä 1907 Viipurin Reipas otti myös jääpallon ohjelmaansa - lajin nimi oli kuitenkin tuolloin hockey.

Tässä Viipurin Reippaan 60-vuotisjuhlakirjassa (1959) julkaistussa kuvassa poseeraa seuran vuoden 1909 uljas jalkapallomiehistö. Huomiota kiinnittänevät ensimmäisenä nuo mainiot päähineet. Pelaajien nimet erottunevat näytöltä.
Viipuriin saapunut englantilainen urheilumies Geo W. Easton esitteli Viipurissa talvella 1909 jäällä suoritettavan keilailuntapaisen pelin, missä heittokiviä liu'utettiin tarkkuuden mukaan jäällä. Jonkinlainen curling-pelin esivaihekin siis otettiin Viipurin Reippaan ohjelmaan jo tuolloin. Reipas voitti jääkeilailussaan mm. Moskovan englantilaisen seuran luvuin 15-10.
Tämä englantilainen Geo W. Easton oli ajallaan ylivoimainen pikajuoksija, joka Reippaan jalkapalloilijoiden suureksi riemuksi suostui aloittamaan seuran pallonpotkijoiden harjoittamisen. Easton myös pelasi Viipurin Reippaan jalkapallojoukkueessa ja pääsi vuonna 1909 mukaan Suomen jalkapallomaajoukkueeseenkin maalivahdiksi (erikoista sikäli, että samaisen Eastonin v.1910 juoksemaa 200 metrin aikaa 23.4 ei tuolloin hyväksytty Suomen ennätykseksi, koska juoksija oli ulkomaalainen).

Suomen jalkapallomestaruudet jaettiin cup-turnauksien muodossa vuosina 1908-1929. Viipurin Reipas oli jo v.1910 pelaamassa kyseisen cupin finaalissa Helsingissä, mutta hävisivät turkulaisille (ÅIFK) luvuin 2-4 (2-2). Suomen jalkapallomaajoukkue oli v.1911 matkalla Pietariin - Viipurissa pelattiin harjoitusottelu Viipurin Reipasta vastaan. Maajoukkue voitti vain 6-5. Maajoukkue oli koottu lähinnä helsinkiläisistä pelaajista, mutta Pietariin (Eastonin sijalle) otettiin mukaan myös Reippaan uusi mainio maalivahti Aku Syrjäläinen.
Kauden 1911 SM-cup-turnaus sortui Reippaan osalta jääräpäisyyteen - viipurilaisten mielestä ottelu Reipas-ÅIFK olisi pitänyt pelata (jostakin tuntemattomaksi jääneestä syystä johtuen) oikeutetummin Viipurissa eikä Turussa. Reipas kieltäytyi matkustamasta SPL:n käskyjen mukaisesti Turkuun, jolloin Reipas suljettiin sarjasta - ja ÅIFK jatkoi finaaliin asti (missä hävisi kuitenkin HJK:lle luvuin 1-7).
Vuoden 1912 Tukholman Olympialaisten Suomen jalkapallomaajoukkueessa pelasi maalivahtina Viipurin Reippaan Aku Syrjäläinen.
Vuosina 1912 ja 1913 Viipuriin alettiin perustaa useita uusia seuroja (mm. Suomen Lyseoiden Urheilijain Viipurin osasto eli Viipurin SLU), joista osa oli palloilun erikoisseuroja. Viipurin Reipas menetti paljon pelaajiaan näihin seuroihin ja vastaavasti uusien lupaavimpien nuorten pelaajien saaminen omaan seuraan ei enää ollutkaan itsestään selvää.
Ensimmäisen maailmansodan syttyminen sai kuitenkin Viipurissakin ajatukset pois urheilusta ja mm. jalkapallon SM-cup-turnaus jätettiin v.1914 kokonaan pelaamatta.
Viipurin Reippaan kuuluisin painija Emil Väre joutui jopa itse maksamaan sanomalehtiin laittamansa ilmoituksen, missä hän julisti olevansa rautatieläisenä kokopäiväisesti Venäjän sotapalveluksessa, eikä siten voinut ottaa vastaan minkäänlaisia, rahakkaitakaan kilpailukutsuja.
Vuonna 1915 Reippaan jalkapallojoukkue oli saatu jo sellaiseen kuosiin, että se pystyi näytösottelussa voittamaan Viipurin yhdistetyn joukkueen luvuin 7-4.
Reippaan uudessa lupaavassa jalkapallojoukkueessa kunnostautuivat Nykäsen veljekset Yrjö, Matti ja Herman. Ehkä ajan jalkapalloilun taktisia kuvioita välittyy lisätiedosta, että samaiset veljekset olivat tuolloin myös Viipurin kaupungissa johtavia painijoita.
Ensimmäisen maailmansodan ja varsinkin Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen melskeet saivat urheiluolot v.1917 Viipurissakin hyvin sekasortoisiksi. Kaupungissa urheilutapahtumia jouduttiin peruuttamaan jatkuvasti. Viipurissa pystyttiin kuitenkin pelaamaan perinteinen ottelu Reipas-muu Viipuri, nyt Reipas voitti 5-0. Joukkueessa pelasi vielä palloilutoiminnan alullepanija ja monivuotinen kapteeni P.Roiha sekä edellä mainittu britti Easton. Reippaan kapteenina toimi Yrjö Nykänen.
Viipurin yhdistelmäjoukkue muodostui lähinnä v.1912 perustetun Wiipurin Bandy & Jalkapalloseuran (vuodesta 1924 alkaen Sudet-niminen) pelaajista.

Kuten tunnettua, Suomi julistautui 6.12.1917 itsenäiseksi valtioksi Venäjän vallan alta. Tapahtumat jatkoivat kuitenkin levotonta vyöryään ja vuoden 1918 maahamme syttyi kansalaissota (tai millä nimellä sotaa haluaakin kutsua). Viipuri jäi punaisten rintamapuolelle ja urheilutoiminta tyrehtyi kokonaan. Yli kolmekymmentä Reippaan urheilijajäsentä selvitti kuitenkin tiensä rohkeasti läpi punaisen Etelä-Suomen ja taisteli sodassa valkoisten puolella. Viisi (tai toisen tiedon mukaan kuusi) Viipurin Reippaan urheilijaa kaatui taisteluissa.
Sodan melskeet jatkuivat kolme kuukautta - kesän urheilutoiminta alkoi haparoivasti, mutta 20.10.1918 Viipurin Reippaan jalkapalloilijat pelasivat jo Helsingissä SM-cupin finaalissa, missä HJK kuitenkin oli luvuin 3-0 parempi. Seuraavana vuonna 1919 sama toistui, 2.11.1919 Helsingissä pelattiin jälleen SM-cup-finaali HJK-Reipas - nyt HJK voitti rangaistuspotkullaan 1-0.
Vuonna 1921 juhlittiin Viipurin Reippaan 30-vuotisjuhlavuotta. Jalkapalloilijoista palkittiin kultaisella jalkapallomerkillä viisi seuran pitkäaikaista pelaajaa: Pekka A. Roiha, Geo W. Easton, Aku Syrjäläinen, Yrjö Nykänen ja Reino Laaksonen (viimeksi mainittu Reippaan palloilutoiminnan alullepanija Roihan kanssa).
Vuonna 1922 Reipas selvisi taas Helsingissä 25.9.1922 pelattuun SM-cup-finaaliin, mutta nyt vei tittelit ja maineen HPS luvuin 4-2.
Semi-finaalissa Reipas oli Viipurissa voittanut edellisvuoden finalistin HJK:n peräti 6-2. Reippaan kapteenina oli tässä joukkueessa Leo Leivo, joka oli myös mukana Suomen maajoukkueessa Viroa vastaan samana vuonna (Suomi voitti 10-2). Samana vuonna pelattiin myös kaupunkiottelu Viipuri-Helsinki (Viipurissa) - Helsinki voitti 3-1. Viipurin joukkue oli muutoin Reippaan edustusmiehistö, vain toinen puolustaja oli Susista.
Vuonna 1926 Viipurin Reippaan jalkapallomiehistö voitti SM-cupissa ensin Sudet, Sortavalan Virityksen ja LLS:n (viimeksimainitun tosin luovutusvoitolla). Semifinaalissa tie nousi kuitenkin pystyyn - TPS voitti Reippaan, jonka joukkueen kapteenina toimi nyt Onni Kosunen.

Vuonna 1927 Viipurin Reipas pääsi jo viidennen kerran historiansa aikana jalkapalloilun SM-cup-finaaliin, matkalla oli kaadettu Sortavalan Viritys, HJK (5-1) ja HIFK (4-3). Helsingissä 9.10.1927 pelatun finaalin Reipas hävisi jälleen kerran - HPS voitti puhtaasti 6-0.
Vuonna 1928 Viipurin Reipas voitti Suomen mestaruuden - mutta uudessa lajissa, jääkiekossa. Jalkapallon puolella Viipurin Reippaan Toivo Roivainen mahtui mukaan Suomen jalkapallomaajoukkueeseen, joka pelasi Riiassa Latviaa vastaan.
Reippaan jalkapallopuolelle sattui v.1929 paha suonenisku, kun paikkakunnalle perustettiin uusi, erityisesti jalkapalloon satsannut Viipurin Palloseura (ViPS).
Kun Suomessa kaudella 1930 jalkapallossa aloitettiin ensimmäinen kahdeksan joukkueen (yksinkertainen sarja), SPL nimesi yhden paikan Viipurille. Reippaan näppien edestä tuon uuden A-sarjan paikan nappasikin juuri ViPS ja B-sarjastakin nousi pääsarjatasolle kaudella 1930 Viipurin Sudet.
Viipurin Reippaan onnistui nousta Mestaruussarjaan vasta kaudelle 1938, jolloin kohtalo puuttui dramaattisetsi peliin, talvisota keskeytti sarjan - Reipas oli tuolla hetkellä tosin viimeisenä (11 peliä - vain kaksi voittoa). Tästä kohdasta Viipurin Reippaan historiikki hyppääkin alempana oleviin vuosittaisiin kausikohtaisiin osioihin.


Viipurin Reipas oli viisi kertaa Cup-finaalissa (1910, 1918, 1919, 1922 ja 1927), mutta joka kerta viipurilaiset saivat todeta hävinneeensä (ÅIFK, HJK ja HPS).

Tähän kohtaan sopii suora lainaus Viipurin Reippaan pitkäaikaisen pallo-osaston johtajan Onni Kosusen vuonna 1941 kirjoittamista jalkapallomuistelmista 1910-luvulta (julkaistu kirjassa Viipurin Reipas 1891-1951 ):

Onni Kosusen muistelmaosuus ko. kirjassa on siis lainattua huomattavasti pidempi ja sieltä voi poimia seuraavia Viipurin Reippaan 1910-luvun ja myöhempiäkin pelaajanimiä lisäksi:
'Retikka' Ruosmaa (Rosendahl), K.Niemelä, B.Silvan, Matti ja Herkko Nykänen, Hugo ja Vilho Kettunen, Leo Leivo, Veikko Kosunen, Hannes Kaasalainen, Niilo Yrjölä, Ilmari ja Väinö Laine, Julius Jukka Rissanen, N.Tasichin, K.Aalto, H.Stenlund, Väinö Lankinen, Jori Östela (Östman), T.Ovaska, T.Reponen, T.Koskinen, I.Ihalainen, Vilho ja Väinö Tallberg (Talpio), Lauri Konttinen, I.Saxell, Eino Louhi, Toivo ja Pertti Roivanen, V.Meskanen, T.Paakkanen, Juho ja Benjam Tschitschajeff, Eero Kettunen, E.Kokko, T.Sandberg (Somervuori), Lauri Hirvonen, L.Novio, veljekset Sveholm, V.Vatka, A.Erkamo, E.Ikäheimo, E.Pohjolainen, E.Viinikka, V.Laapotti, Mattila, A.Vahaluoto, Vaara ja Mäntynen.


Kauden 1910 Suomen mestaruudesta aloitti pelaamisen kymmenen joukkuetta. Mukana olivat Viipurin Ponteva ja Viipurin Reipas. Kyseessä oli cup-systeemillä pelattu mestaruus ja ensimmäisellä kierroksella viipurilaisjoukkueet laitettiin kai matkakustannuksia vähentäen pelaamaan vastakkain. Reipas voitti Pontevan 6-2.
Toisella kierroksella piti pelattaman ottelu Reipas-Unitas (Hki) Viipurissa, mutta Unitas kieltäytyi matkustamasta Viipuriin, koska Pietarissa oli riehunut koleraepidemia ja helsinkiläiset pelkäsivät taudin jo koputtelevan Viipurinkin portteja.
Reippaan johto sähkötti Helsinkiin: Mitään vaaraa ei ole, mutta silti Unitas kieltäytyi matkasta. SPL tuomitsi Reippaan voittajaksi ja Reipas pääsi finaaliin, joka pelattiin Helsingissä 9.10.1910 - ÅIFK (Turku) voitti finaalissa Reippaan 4-2.


Viipurin Bandy ja Jalkapalloseura (V.B.J.S) aiheutti pelikaudella 1916 pelaajansa Y.Penttilän johdolla sellaista pahennusta, että tekoset pääsivät Suomen Palloliiton toimintakertomukseen 1917 asti:

Kuluneena vuonna (1916) on johtokunta saanut toimia vastalauseiden kanssa enemmän kuin edellisena vuonna. Varsinkin se seikka että Viipurin Bandy ja Jalkapalloseura oli toisessa Suomen jalkapallomestaruusk11pailujen välierässä esiintynyt sangen mielenosoituksellisesti ja jopa yhteen aikaan aikonut poistua pelikentältä, aiheutti johtokunnallemme huomattavasti lisätyötä. Tapahtunutta selkkausta tutkittiin sangen tarkasti, mutta vaikka johtokuntamme otti huomioon lieventävät asianhaarat, kuten kurjassa kunnossa olevan kentän, ja sen seikan, että tapaus tavallaan oli ensimmäinen maassamme, ei johtokunta tullut muuhun käsitykseen kuin että rikos oli tapahtunut vasten pelisääntöjä. V.B.J.S:n joukkue julistettiin kilpailukelvottomaksi jalkapallopelikaudeksi 1917 ja joukkueen yksityinen pelaaja Y. Penttilä, joka luvatta oli poistunut kentältä, kilpailukelvottomaksi yhdeksi vuodeksi. Tätä päätöstä vastaan protesteerasi V.B.J.Seura. Kutsuttiin koolle Keskushallinto kahdesti, ensikerralla näet äänestys lankesi tasan. Toisessa Keskushallinnon kokouksessa oli asia jokaiselle selvempi ja ilahduttavan yksimielisesti hyväksyttiin johtokunnan uusi rangaistusmääritelmä, nimittäin että joukkuerangaistus pysyy voimassa, mutta Y. Penttilän rangaistus muu-tettiin mieskohtaiseksi rangaistukseksi jalkapallopelikaudeksi 1917. Muut vastalauseet ovat olleet lievempiä laadultaan. Niistä mainittakoon että Turun Riennon jäsen Lauri Andström diskvalifiseerattiin vuodeksi sopimattoman käytöksen takia pelikentällä. Mutta näiden sanoisimmekö ikävien asianhaarain vastapainoksi on meillä ilo tässä vuosikertomuksessa todeta, että nykyisistä oloista huolimatta on pallourheilumme eritoten juuri kilpailujen muodossa tarjonnut jälleen paljon urheilullisesti arvokasta."

(SPL:n vuosikertomus 1917): "Viipurissa heräsi jalkapalloilu vasta syksyllä; kolme sikäläistä seuraa otti osaa mestaruuskilpailuihin. Parhaaksi osottautui Reipas, mutta eivät IFK ja Toverit olleet sanottavastikaan huonommat. Bandyseuran kilpailukelvottomuus on kai vaikuttanut jossain määrin lamauttavasti Viipurin jalkapalloilu-elämään kuluneena kesänä."

Sotavuottamme 1918 kuvattiin SPL:n vuosikertomuksessa 1918 myöhemmin Viipurin osalta valaisevasti:

"Näiden lisäksi on meidän mainittava sitäpaitsi kaksi ottelua, jotka eivät ainoastaan laadultaan olleet huomattavat, vaan jotkå suoritettiin olosuhteisssa, jotka kannattavat ajan kuvauksena tulla jälkipolville mainituksi. Tarkoitamme ystävyysotteluja jääpalloilussa Viipurin Bandyseuran ja yhdistetyn H.J,K:n -K.I.F:n joukkueen välillä. Jälkimäisessä joukkueessa pelasivat Lundvist, Lasse Schybergsson, Wilkman, Fält, Biaudet, Strömberg ja Caus ~ K.I.F:stä sekä Tuhkunen, Pylvänen, Tammisalo ja Backman H.J.K:sta.
Nämä joukkueet kohtasivat toisensa ensiksi Viipurissa tammikuun 20 päivänä. Ottelu p8ättyi tasan 4-3, 4-5 = 8-8. Tästä ottelusta kirjoittaa Viipurin piirin asiamiehemme, herra A. Pirhonen seuraavasti: "ottelun kestäessä temmelsi ja rehenteli punakaarti jo täydellä höyryllä; vain n. 4-500 m. etäisyydellä luistinradasta piirittivät punaiset parhaillaan erästä epäilemäänsä taloa ja muutamat kiväärin pamahdukset säestivät erotuomarin vihellyspilliä. Peli oli kumminkin siksi jännittävää, etteivät pelaajat enemmän kuin katsojatkaan välittäneet punaisten hommista".
- Viikkoa myöhemmin eli tammikuun 27 päivänä olivat olot muuttuneet jo siinä määrässä, että Bandyn pelaajat lähtiessään Helsinkiin tammikuun 26 päivänä, vangittiin juuri ennen junan lähtöä joukkueen kapteeni A. Ahnger. Joukkueen puolustaja Mytty ei liioin voinut lähteä matkalle, joten Bandy saapui Helsinkiin vain 9 miehellä. Heidän joukkuettaan vahvistivat tällöin W. Eklöw I.F.K:sta ja B. Sjöström K.I.F:stä. Lasse Schybergsson' in asemasta, joka veljensä ynnä monen muun jääpalloilijain kanssa oli lähtenyt vaarallisempiin leikkeihin, pelasi A. Lund. Hermostuneesta tilanteesta huolimatta, oli ottelu silti sangen hyvin ja peli päättyi tälläkin kertaa tasan 4-4.
Kun tämän ottelun lopettamisvihellys kuului, merkitsi se myös talven 1918 jääpallokilpailun loppua. Pelaajamme katosivat jos minne. Kuka pääsi pujahtamaan Mannerheimin armeijaan, kuka liittyi paikkakuntansa suojeluskuntaan j.n.e. Kaatuneita registeeratuita pallonpelaajia on monta. Niistä mainittakoon tässä K.I.F:n tunnettu palloilija Richard Schybergspon. Me emme luule erehtyvämme väittäessämme, että Riku Schybergssonin kautta poistui keskuudestamme mies, joka pallourheiluun oli innostunut enemmän kuin kukaan muu meistä. Ja tässä vuosikertomuksessa on meidän velvollisuus muistaa sitä vapaehtoista työtä, minkä hän on suorittanut SUOMEN PALLOLIITON johtokunnan jäsenenä.
Viipurin Bandyseura menetti maalivahtinsa Viljo Karvisen Viipurin valloituspäivänä ja Viipurin I.F.K. samaten maalivahtinsa Torsten Åbergin, joka raa'alla tavalla tapettiin Viipurin edustalla. Viipurin I.F.K:n puolustaja Arvid Mielch kaatui myös vapaussodassamme. Samaten kuin Åberg oli H.K.V.-lainen Juho Halme vapaustaistelumme ensimmäisiä uhreja. Me valitsimme tämän rehdin miehen ja kelpo urheilijan viime kokouksessamme uudelleen yksimielisesti tilintarkastajaksemme, mutta neljä päivää myöhemmin oli hän poistettu keskuudestamme katalan murhan kautta. Vaikk'ei Halme-vainaja sanottavasea määrässä itse ottanut aktiivisesti osaa pallourheiluun, oli hän silti palloleikkiemme innokas kannattaja ja kirjoitti useasti oivallisia ja mielenkiintoisia selostuksia otteluista.

LAHTI * 1908-29:

Lahdessa ensimmäisiä kosketuksia kuningaspeliin jo vuonna 1908.

Ensimmäinen kosketus jalkapalloon oli Lahdessa saatu jo vuonna 1908 eli samoihin aikoihin, kun vuotta aikaisemmin perustetun Suomen Palloliiton kilpailutoiminta virallisesti alkoi maassamme. Tuolloin saksalainen saippuatehtailija Welti oli alkanut opettaa lahtelaisille nuorille lajin alkeita Kauppatorilla.
Vain vuotta myöhemmin (1909) yleisseura Lahden Ahkera muodosti oman jalkapallojoukkueensa. Kunnolla lahtelainen jalkapallo lähti käyntiin vasta maan itsenäistyttyä.
Vuonna 1922 Hennalassa (Tampereen rykmentissä) palvelleet pelaajat liittyivät Ahkeraan, joka pelasi ensimmäisen virallisen ottelunsa Lahdessa Kouvolan Urheilijoiden Palloilijoita (KUP) vastaan. Lahtelaiset hävisivät kotikentällään eli torilla pelatun historiallisen pelin 1-3.

Lahden Urheilijain Palloilijat eli "LU" perustettiin vuonna 1923 - seuran pelipaidan väri oli vihreä, housut valkoiset ja sukat ruskeat.

TAMPERE * 1908-29:

Tampereen urheiluelämän alkumetreiltä:
Tästä lähdettiin liikkeelle 1900-luvun alussa:

Pellavatehtaalla tempaistiin v.1901:

Tehdaskaupunki Tampereen jalkapallohistorian alkuvaiheiden kartoituksessa on syytä katsoa hieman syvemmällekin urheiluelämän kehitystä kaupungissa. Pellavatehtaan osuus Tampereen urheilulle on merkittävä ja siksi lienee syytä aloittaa niinkin varhaisesta vaiheesta kuin vuodesta 1901, jolloin Pellavatehtaalla perustettiin Tampereen Pellavatehtaan Konepajan Voimistelu- ja Urheiluseura Tempaus. Tampereella oli perustettu jo v.1896 Pyrintö, johon tehtaiden työläisillä ei juurikaan asiaa ollut.
Jalkapallosta ei silloin vielä tiedetty mitään, mutta kehityskulku johti väistämättä nahkakuulankin ilmestymisen aikaa myöten Pellavatehtaalle ja uuteen ilmiöön silloiset seurat työväestön ja porvarien puolella joutuivat ottamaan kukin kantaa omissa jäsenkokouksissaan.
Pellavatehtaan työväen alkuseuroista fuusioitui 21.3.1920 myöhemmin valtakunnan jalkapalloilulle paljon antanut Tampereen Kisatoverit (TKT).

(Pellavasta ja Petsamosta maailman kentille - TKT, 1920-1995-kirja):
Tampereen Pellavatehtaan Konepajan Voimistelu- ja Urheiluseura Tempaus perustettiin vuonna 1901. Tampereen Pellavatehtaan Voimistelu- ja Urtheiluseura Riento aloitti toimintansa 13.10.1903. Seurojen välillä ei pöytäkirjojen mukaan ollut kanssakäymistä ennen vuotta 1912, jolloin Tempaus lainasi urheiluvälinekaappiaan Riennolle. Tästä käynnistyi yhteistoiminta ja syksyllä 1915 nostettiin esille kysymys seurojen yhtymisestä, mutta ratkaisua ei syntynyt, vaikka molempien harjoituspaikat olivat tehtaan tiloissa.
Vuonna 1917 esitettiin taas seurojen yhdistymistä ja kolmantena seurana oli Lapinniemen Visa, mutta ratkaisuun ei päästy ennen kansalaissotaa.
Kansalaissodan jälkeen SVUL vaati erotettavaksi ne seurat, joiden jäsenmäärästä yli puolet oli osallistunut sotaan punaisten puolella. Riento ja Tempaus joutuivat tästä syystä SVUL:n ulkopuolelle, sillä niiden jäsenistöstä noin 80% soti punaisten puolella.
Työväen Urheiluliiton perustavaan kokoukseen molemmat seurat lähettivät edustajansa 26.1.1919 ja liittyivät liiton jäseniksi. Tempauksen jäsenmäärä oli tuolloin 116 ja Riennon 98.
Seurojen jäsenyys TUL:ssa kävi kuitenkin mahdottomaksi, sillä TUL puolestaan aloitti puhdistusoperaation suojeluskuntalasten suhteen. Pellavatehtaan seurat vastustivat yksimielisesti suojeluskuntalaisten erottamista; päätös johtui pelosta menettää tehtaan harjoitussalit, jos erottamisiin olisi ryhdytty. Tilanteen kehityttyä näin vaikeaksi nostettiin 1919 esille taas kysymys seurojen yhdistämisestä.
Lapinniemen Visa jättäytyi kuitenkin hankkeesta pois ja näin uuden seuran perustavassa kokouksessa 21.3.1920 olivat mukana vain Tempaus ja Riento. Tempauksen jäsen Hugo Mattila avasi kokouksen, johon oli saapunut 70 henkeä. Samassa kokouksessa päätettiin liittyä Työväen Urheiluliittoon. Perustavassa kokouksessa ei tarvittu äänestyksiä uuden seuran nimestä - yksimielisesti hyväksyttiin seuran nimeksi Tampereen Kisatoverit (TKT).

TKT:n alkuhistoriaa juhlavan arvokkaassa valokuvassa vuodelta 1922, jolloin TKT:n johtoporras oli kokoontunut kameran eteen ikuistettavaksi kirjallisissa puuhissaan.
Takana seisomassa vasemmalta Mooses Johteinen, rahastonhoitaja Kalle Kääntönen ja Kalle Aakkula. Istumassa (vas.) Lauri Aho, Atte Tuomisto, puheenjohtaja Kusti Laaksonen ja sihteeri Lauri Suomela.

TUL:n ja SVUL:n välinen yhteistyö oli Tampereella 20-luvulla hyvin vähäistä ja kaupungilla oli hyvinkin tiedossa erityisesti TKT:n ja Tampereen Pyrinnön kaikin puolin kireät välit:
(Pellavasta ja Petsamosta maailman kentille - TKT, 1920-1995-kirja): Tampereen Pyrintö oli perustettu jo 1896 ja kun Pyrintö v.1926 kutsui TKT-johdon 30-vuotisjuhliinsa, asiaan ei kiinnitetty mitään huomiota. Tampereen Voimistelijoitten ja Tampereen Palloilijoiden kanssa oltiin sentään senverran väleissä, että TKT:n palloilijat saivat toisinaan käyttää TaPa:n Hippoksen raviradan sisällä sijainnutta jalkapallokenttää, jonka nurmipintaa pidettiin paikkakunnan parhaana.
Vuonna 1928 Moskovassa pidettyjen spartakiadien jälkeen tapahtui TUL:ssa repeämä, jonka päätteeksi liitosta erotettiin 90 seuraa. Samaan aikaan Suomessa voimistui oikeistolaisuus ja valtiovalta Lapuan liikkeen painostuksesta lopetti puhtaasti kommunistisiksi luokitellut seurat. Tampereen piirissä näistä urheilullisesti näkyvimmät olivat Tampereen Weikot, Pispalan Alku ja Ylöjärven Kiri.
Weikkojen raunioille perustettiin Tampereen Kilpa-Veljet (TKV) ja Tampereen Pallo-Veikot (TPV). Pispalassa jatkoi Tarmo Alun toimintaa ja Ylöjärvellä Kirin toimintaa jatkoi Ylöjärven Ryhti.

Tampereen jalkapalloiluhistorian alkuvuosikymmenistä todettakoon, että Suomen valtakunnalliset mestaruudet ratkaistiin CUP-kilpailuilla 1908-1929, eikä noina vuosina cup-finaaleihin asti päässyt yksikään Tampereella jalkapalloa harrastava seura.

Kuvassa Tampereen piirin mestarit vuonna 1921: Tampereen Kisa-Toverit (TKT). Takarivissä vasemmalta: Toivo Rantanen, Toivo Salonen, Lauri Suomela, Eino Rantanen ja Paavo Salo.
Keskirivissä vasemmalta: Arvi Niemi, Kalle Nieminen ja Eino Mäkinen - eturivissä vasemmalta: Aarne Järvi, (mv.) Herman Ekman ja Verner Hellen. Kuvasta puuttui Kalle Kääntönen (kuva TKT:n juhlakirjasta, 2000).

TKT oli perustanut palloilujaostonsa heinäkuussa 1921. Ensimmäiset jalkapalloharjoitukset pidettiin Palomäen kentällä 9.8.1921 (myöhemmin nimi muutettiin Pyynikin kentäksi). Pelaajia oli kutsuttu paikalle lehti-ilmoituksella.
TKT osallistui heti saman vuoden syksyllä 1921 Tampereen piirinmestaruussarjaan ja voitti piirinmestaruuden. Ottelutuloksista on säilynyt seuraavat: TKT-Tampereen Weikot 7-2 ja TKT-Yritys 3-1.
TKT voitti Tampereen piirinmestaruuden joka kesä vuoteen 1925 asti, jolloin Weikot voitti Kisa-Toverit loppuottelussa luvuin 4-3. Vielä vuoden 1923 finaalissa TKT oli voittanut Weikot murskaluvuin 13-0.

Kesällä 1923 pelattiin Tampereella ensimmäinen kansainvälinen jalkapallo-ottelu, kun Pyynikille saapui Neuvostoliitosta jonkinlainen maajoukkue. Vastassa oli Tampereen piirin joukkue, jonka pelaajista yhdeksän oli TKT:sta. Itänaapurit voittivat 2000 katsojan edessä pelatun näytösottelun luvuin 6-0.

Kesällä 1925 TKT selviytyi jopa TUL-liittonsa jalkapalloilumestaruuden loppuotteluun. Finaali pelattiin rankkasateessa Hämeenlinnassa loppusyksystä 1925. TKT hävisi luvuin 0-4 Helsingin Kullervolle.

TKT voitti piirin mestaruudet vielä vuosina 1927-29, mutta muuten TKT:n jalkapallopuolen kehitystä 20-luvun loppupuolella kuvaillaan TKT:n juhlakirjassa termillä pientä taantumaa. TKT harjoitteli pääsääntöisesti Kasarmin kentällä, mutta ottelut pelattiin Pyynikillä.
Jalkapalloilijoiden olot tamperelaisissa seuroissa olivat vielä 1920-luvulla kurjia. TKT:n pelaajat saivat ostaa vuonna 1924 ensimmäisen uuden jalkapallonsa ja sitäkin kehoitettiin käyttämään säästeliäästi. TKT:n naisjaosto oli muuten samaan aikaan 1924 anonut lupaa ostaa yhden pesäpallon rientoihinsa, mutta TKT:n hallinto oli ollut säästölinjalla ja ilmoitti, että seuran vanha pesäpallo pystytään vielä korjaamaan.
Jääpallo tuli TKT:n ohjelmaan Tampereelle Viipurista v.1921 muuttaneen Väinö Anttilan mukana. Jääpalloa pelasivat talvisin melkein samat miehet kuin kesäisin jalkapalloa. Jääpalloa pelattiin vuodet 1921-31 työväen luistinradalla Näsijärvellä Mustanlahden suulla - muuten hyvä pelipaikka, mutta jäärailoja piti varoa!

TKT:n nimekkäin jalkapalloilija 1920-luvulla oli Eino Rantanen, joka oli Suomen työläisolympiajoukkueessakin mukana vuosina 1925, 1931 ja 1937.

KOTKA * 1908-29:

1900- ja 1910-luvut:

Kotkan Riento perustettiin v.1906

Kotkassa ei aluksi otettu jalkapalloa vakavasti urheilulajina. Englantilaismerimiehet pelailivat sataman ahtaajia vastaan ja kyselivät mahdollisuutta kohdata myös paikallisia palloseuroja - joita ei siis ollut.
Kotkan suomalaisessa yhteiskoulussa (myöh. lyseo) pantiin kuitenkin jo v.1899 toimeen jalkapalloleikkikokeilu, joka herätti koulupoikien innostusta outoa lajia kohtaan.
Ensimmäinen Kotkan jalkapalloilijoiden nurmialue oli silloinen 'Collinin tarha' (sittemmin tunnettu nimillä Kisakenttä ja Sibeliuksen puisto) ja Vappukenttä uimalan lähellä - molemmat alueet sopivat hyvin lasten palloleikkeihin.

Kotkalaista jalkapallohistoriaa tässä kuvassa - linja-autoaseman nykyisellä laiturialueella eli Katariinan torilla ihasteltiin 1910-luvulla kotkalaisen jalkapalloilun ensimmäisten pioneerien potkuja. Kuvattu 10.6.2010 ('S&J').

Kun Katariinan tori (bussiasema) v.1910 tasattiin, palloilijat alkoivat käyttää sitä innoissaan. Torikivet, kaivo, heinävaaka, virtsakoppi ja toripäivät eivät kotkalaisia jalkapallon pioneereita juurikaan häirinneet.
Seuratoiminta saavutti Kotkassakin jalkapallon ja 1910-luvun alussa tasapäisiä seuroja oli kolme: Riento, Into ja IFK. Pelityylille kuvaavaa oli, että Riennon 'tähtipelaaja' oli tuleva painin olympiavoittaja Kaarlo Koskelo.

Urheilumieliset työväenliikkeen aktivistit olivat perustaneet v.1906 Kotkan punaisen kaartin voimistelu- ja urheiluseura Riennon.
Tukholman olympialaisista (1912) Riennon Kaarlo Koskelo oli tuonut painin kultamitalin ja into oli Kotkassa huipussaan. Riennossa oli jäseniä v.1913 jo 430. Paljon pienemmäksi oli jäänyt Kotkan Into, johon oli siirtynyt Riennosta erityisesti voimistelijoita.

Jalkapallo sai Tukholman olympialaisten (1912) myötä lisävauhtia maassamme, kun Suomi voitti jatkoajalla Italian 3-2 ja emämaansa Venäjän 2-1.

Vuoden 1918 sota iski rajusti Kotkan Rientoon. Kotkan seudun urheilijoita kuoli vuoden 1918 sodassa (taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä) yli sata urheilumiestä - heistä yli 20 Riennon riveistä.
Kaarlo Koskelo pakeni Venäjän kautta ja Kiinan kautta USA:han ja perusti siellä vaimonsa kanssa saunakylpylän. Rientolaiset taistelivat sodassa erityisesti ankarissa Savitaipaleen ja Mäntyharjun taisteluissa.

Vuoden 1918 jälkeen punaiset häädettiin pois valtakunnallisesta SVUL-liitosta ja häädetyt seurat perustivat v.1919 Työväen Urheiluliiton (TUL).
Kotkasta TUL-seuroja olivat tuolloin Riento, Veikot, Pyrintö, Toverit, Alku ja Paino.

Kotkan Into aloitti virallisesti jalkapallon vuonna 1912 ja Start-seura siirsi sille omaisuutensa. Innon kapteenina pelasi ensin Lennart Salomaa, sitten Vilho Malinen.

Ensimmäisen kerran pelattiin Kotkan seudun piirimestaruudesta jo vuonna 1913. Katariinan kentällä Riento voitti Innon 2-1. Into hautoi hylätystä maalista protestia.
Vuosina 1913-15 pelattiin kolmen kiinnityksen kiertopalkinnosta Kotkan jalkapalloseurojen kesken - Into voitti sen hyllyynsä suoraan kolmessa vuodessa.

Painijasaaren Tiutisen Pyrintö tunnettiin jalkapallossa erityisesti kovista otteistaan ja pärjäsi kotikentällään hyvin. Ensimmäinen potkupallo oli hankittu kolehtikeräyksellä v.1919. Kauppias K.F.Lindqvist oli sittemmin Tiutisen palloilijoiden tärkeä tausta hahmo.

Urheilutoiminnan keskukseksi alkoi vähitellen muodostua Katariinan kenttä, joka nykyisinkin on toiminnassa nimellä Puistolan kenttä.


1920-1926:

Vuodesta 1920 alkaen Kotkan Riento alkoi osallistua TUL:n jalkapallon mestaruuskirpailuihin. Finaaliin Riento pääsi vain kerran - v.1921 Helsingin Kullervo voitti Riennon loppuottelussa luvuin 3-1.

Kotkan Riennon jalkapallo-osaston oppi-isä oli Axel Andersson, toinen keskeinen hahmo oli Edvard Heimola. Kotkassa kävi 1923 ja 1925 isäntien kutsumana Rientolaisille näyttämässä pelaamisen mallia taidokas neuvostovenäläinen joukkue.

V.1926 Pekka Puupää-hahmon luoja Ola Fogelberg kirjoitti Työväen Urheilulehdessä Kotkan Riennon jalkapallokehityksestä:
Joukkue tuntuu edistyneen, mutta edelleen antaa väkivaltainen pelitapa aihetta muistutukseen.
Samainen lehti moitti myös Riennon kannattajia yleisön joukossa - osa yleisöstä huuteli räikeitä tyhjänpäiväisyyksiä.

Kotkan Riennossa pelasivat vuoden 1921 finaaliottelussa Eino Laine, Toivo Penttilä, Hugo Harju, U.Lepistö, Axel Andersson, Arvi Rannisto, Väinö Penttilä, Einari Suikkala, T.Paavilainen, Väinö Heimola ja Arvi Kristo.

Kaudella 1923 Riennon kokoonpanossa pelasivat mv. Yrjö Pulkkinen, Kalle Lehtonen, Toivo Penttilä, Hugo Harju, Arvi Kristo, Väinö Heimola, Axel Andersson, Vihtor Hollander, Heikki Penttilä, Arvi Rannisto ja Johan Hollander.

Syksyllä 1922 Kotkaan syntyi Kotkan Palloseura-Bollklubb (KoPS), jonka perustivat Innon ja IFK:n pelaajat, jotka eivät tunteneet itseään palloilijoina enää tyytyväisiksi yleisseuroissaan.
Uusi seura KoPS peri Innolta mustavalkoiset raitapaidat ja IFK:lta punaiset housut (Kotkan IFK oli hiipumassa jo kokonaan). Seuran päämies oli Aarne Salovaara - Eino Aaltonen vaikutti seurassa erittäin kauan erilaisissa tehtävissä.
KoPS voitti juhannuksena 1924 tanskalaisen parkkilaiva Köbenhavnin miehistön 10-0 ystävyysottelussa - samainen laiva tuhoutui miehineen v.1928 Montevideon ja Melbournen välillä.


1927:

Kotkan Työväen Palloilijat (KTP) perustettiin 22.9.1927:

Kotkan Työväen Palloilijat sai alkunsa vuonna 1927, kun ryhmä Kotkan Riennosta eronneita palloilijoita olivat kyllästyneet kohteluunsa seurassa. Riennon jalkapalloilijoilta oli kielletty seuran johdon toimesta pelimatka Mikkeliin sikäläistä Vauhtia vastaan rahavaikeuksien vuoksi - se oli riittänyt viimeiseksi niitiksi oman seuran luomiselle. Aikalaistodistajien vanhoista haastatteluista on poimittavissa taustalla leijuneista poliittisistakin syistä: Ero oli osittain poliittinen, koska kommunisteilla oli Riennossa niin palon valtaa (Paavo Janatuinen, s. 1908).
Palloiluun erikoistunut Työväen Palloilijat perustettiin Kotkan työväentalolla 22.9.1927. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Axel Andersson, joka oli ehtinyt aiemmin toimia Riennossa pelaajana ja kapteenina yli 20 vuotta. Andersson oli v.1909 viettänyt liikeasioillaan pari vuotta Englannissa ja nähnyt siellä jalkapallo-otteluita Lontoossa, Hullissa ja Cardiffissa. Noista peleistä oli peräisin hänen usein joukkuetovereilleen antama ohje: ole etukumarassa - kyttäysasennossa!

Axel Andersson

Jo heti alussa uuden seuran ykköslajiksi nousi jalkapallo. Seura käytti alussa yleisesti nimeä Työväen Palloilijat - nimilyhennettä KTP ei heti otettu käyttöön (vasta 30-luvulla alkoi lyhenne KTP yleistyä). Rientoonkin jäi kuitenkin jalkapalloilijoita - erityisesti uuteen seuraan olisi kaivattu Onni Kunnarinkin mukaantuloa. Kun raastuvanoikeus lakkautti Kotkan Riennon toiminnan kommunistisuudesta syytettynä 15.4.1931, Onni Kunnari siirtyi veljensä Veikon kanssa Kotkan Palloseuraan - ei Työväen Palloilijoihin.
Vain muutama päivä ennen Työväen Palloilijoiden perustamista uuden tulevan seuran pelaajat olivat pelanneet vielä Riennon väreissä Helsingissä Kalervoa vastaan ja hävineet 1-3. Eteenpäin-lehden mukaan kotkalaiset vieraat olivat vierastaneet sateen kastelemaa nurmikenttää.

Työväen Palloilijat ottivat heti alusta asti seuransa jalkapallopeliasuksi vihreä-valkoisen raitapaidan (vihreä kaulus) ja mustat housut. Asu oli väritykseltään omaleimainen ja vain harvojen suomalaisseurojen myöhemminkään omakseen valitsema.

Kotkan 'jalkapallotapaus' kaudella 1927 oli kuitenkin puulaakisarjan huipentuma - ottelu speditöörit vastaan ei-speditöörit (speditöörit olivat satamahuolitsijoita).
Puulaakipeleissä eri liittojen pelaajat temmelsivät yhdessä ja ko. ottelussa oli Etelä-Suomen mukaan (11.10.1927) yleisöä kotkalaisiin oloihin nähden runsaasti, mukana metsästystorvia, jänisräikkiä ym. puhaltimia.


1928:

Uuden Työväen Palloilijat-seuran puheenjohtaja Axel Andersson joutui siviiliammatissaan v.1928 satamalakossa työnantajana pahaan välikäteen - satamatyöläisten lakkoillessa paikalle tuotiin pahamaineisen Pihkalan kaartin rikkureita.
Anderssonin asema kävi satamatyöläisten silmissä niin tukalaksi, että hän ei voinut enää jatkaa seuran puheenjohtajana. Andersson oli kuitenkin vuoden 1918 ollut punaisten toiminnassa mukana ja vangittukin. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Toivo Penttilä, jonka toimikausista muodostuikin erityisen pitkät: 1928-1945 ja 1948-1954.

Anderssonin firma joutui 30-luvun alun raskaassa lama-ajassa Englannista ostetun suuren hiililastin kanssa konkurssiin, mutta pystyi myöhemmin palaamaan menestykselliseen liikemiehen elämäänsä. Hän kuoli 70-vuotiaana vuonna 1960.


Työväen Palloilijat aluksi mukana 'Kotkansaaren ympärijuoksu'-viestikisoissa:

Uuden Työväen Palloilijoiden ensimmäinen urheilutoimi oli (ennen ensimmäistäkään virallista jalkapallo-ottelua) osallistuminen vuotuiseen Kotkansaaren ympärijuoksu-viestiin. 17.5.1928 'Työväen Palloilijoiden' 13-miehisessä viestijuoksujoukkueessa olivat (karsintojen jälkeen) yhdellä varamiehellä vahvistettuna:
H.Horttanainen, R.Savander, T.Suortti, L.Råhman, Y.Tissari, S.Paananen, O.Laine, M.Peltonen, R.Andersson, T.Penttilä, K.Lehtonen, A.Rannisto, J.Tissari ja F.Nikkinen.
'Työväen Palloilijat' jäi juoksussa kuudenneksi, kun joukkueita kaikkiaan oli yhdeksän. Riennon ykkösjoukkue voitti.

Työväen Palloilijat ilmoitti kauden 1928 ensimmäisen virallisen jalkapallon edustusjoukkueensa kokoonpanoksi seuraavan (vrt. ylempänä olevan valokuvan ryhmitystä):
Maalivahti Yrjö Pulkkinen, puolustajat Toivo Penttinen ja Kalle Lehtonen, tukimiehet Arvi Rannisto, Axel Andersson ja Frans Nikkinen, eturivi Yrjö Tissari, Arvi Hiironen, Johan Hollander, Eino Hiironen ja Leo Råhman.
Varamiehiä ei noina aikoina käytetty - vaihto-oikeus tuli vasta 50-luvulla.

(Tapani Hiironen, sähköposti 10.1.2012): Minua jäi kiinnostamaan yllä oleva valokuva KTP:n ensimmäisestä edustusjoukkueesta vuodelta 1928. Joukkueeseen kuuluivat mm. Arvi ja Eino Hiironen. Arvista olisi tullut vaarini ja Einosta setäni, jos olisin syntynyt aikaisemmin. Molemmat vei kuitenkin keuhkotauti - Arvin -36 ja Einon -32. Olisin kiinnostunut teetättämään tämän kuvan alkuperäisestä paperikopiosta version sukulaistemme iloksi.

Varsinaisen jalkapallotoimintansa Työväen Palloilijat aloitti TUL:n Kymenlaakson piirin puitteissa. TUL-joukkueita oli yhteensä kolme (lisäksi Riento ja Tiutisen Pyrintö) ja liittojohto halusi niidenkin selvittävän oman mestaruutensa cup-menetelmällä (häviöstä ulos). Virallisia pelejä tuli siis kaudelle todella vähän, eikä vierasmatkaotteluja tullut, ellei itse järjestetty jotakin tempausta.
Kesän 1928 aikana 'Työväen Palloilijat' saivat Helsingistä vieraita - Helsingin Vesa kävi pelaamassa tutustumisottelun Katariinan kentällä, joka oli juuri kunnostustöiden alaisena. Kotkalaiset voittivat vieraansa yllättäen peräti 7-1. Keskushyökkääjä Johan Hollander teki neljä tai viisi maalia (tiedot vaihtelevat).
Kotkassa kävi Työväen Palloilijoita vastaan pelaamassa heinäkuussa 1928 myös 'Saksan työläisurheiluliiton' koottu joukkue. Lehtitiedot pelin jälkeisenä aamuna olivat puutteellisia, koska jostain syystä lehden toimittaja ei ollutkaan saapunut pelipaikalle edellisiltana lainkaan. Saksalaiset olivat pelin kuitenkin voittaneet 3-5 ja nyt jo 38-vuotiaan Axel Anderssonin tilalle oli pelannut Einari Suikkala.
Kesäkuussa 1928 'Työväen Palloilijat' saivat tempaistua vieraspelimatkan Viipuriin asti, missä kohdattiin ykkös- ja kakkosjoukkuein Viipurin Toverit peräkkäisinä päivinä. Ensimmäisen pelin kotkalaiset voittivat 2-0 (kakkosmiehistöt) ja toisen 3-2 (edustusjoukkueet).


1929:

Kotkan Kisailijat perustettiin - ydinjoukkona Riennosta eronneet.

Kotkan Riennosta erkani sosialidemokraatit, jotka perustivat uuden seuran Kotkan Kisailijat. Uuden seuran perustajien mielestä kommunistit olivat vallanneet Riennon likaisella pelillä.

Kotkan Palloseura oli keskeisessä roolissa SPL:n Kymenlaakson piirin perustamisessa (TUL:n seurat eivät ennen 1950-lukua kuuluneet Palloliittoon). Piirin perustamistilaisuuteen oli kuitenkin vaivautunut vain kolme seuraa: KoPS, Voikkaan Urheilu-Veikot ja Kouvolan Urheilijain Palloilijat (K.U.P.).
Piirin omat mestaruusturnaukset eivät innostaneet yleisöä - eikä pelaajia. Ensimmäisen piirinmestaruuden voitti KoPS - Voikkaa kaatui 4-0. Jopa Kotkan puulaakipeleissä oli kuitenkin enemmän yleisöä kuin piirin sarjapeleissä.


Työväen Palloilijat : TUL:n piirisarjaa ja cup-turnausta:

Kuvassa Työväen Palloilijoiden Kotkansaaren ympärijuoksujoukkue vuodelta 1929 - toki nämä miehet olivat kuitenkin siis varsinaisesti jalkapalloilijoita .
Kuvan miehistö sijoittui viidenneksi (kaikkiaan kahdeksan joukkuetta). Ympärijuoksujen kaikki alkuperäiset tilastodokumentit tuhoituivat 6.7.1941 Kotkan työväentalon pommituksessa, kaikki säilyneet tiedonmuruset ovat peräisin satunnaisista lehtijutuista tai muistitiedoista.

'Työväen Palloilijoiden' jalkapalloilijat kuvattuna harjoituksissaan v.1929.

Töölön Vesa pudotti Työväen Palloilijat heti ensimmäisessä TUL-cupin ottelussa Helsingissä (10.6.1929) luvuin 3-1. Tie nousi ko. cupissa siis heti pystyyn.
Kesäkuussa 1929 Kotkassa vieraili viipurilaisjoukkue Toverit ykkös- ja kakkosjoukkueillaan, mutta suuremman huomion sai TUL-mestarin Helsingin Kullervon vierailu 2.8.1929. Kullervo voitti 1-0. Tunnelma oli ollut korkealla, vaikka nähtävästi Katariinan torille tullut tivoli uutuutena oli vienyt suuren osan katsojista.

Työväen Palloilijoiden kokoonpano oli kyseisessä pelissä ollut seuraava: mv. Yrjö Pulkkinen, puolustajat Toivo Penttilä ja Kaarlo Lehtonen, tukimiehet Valkonen, Frans Nikkinen ja Blomqvist, välihyökkääjät Otto Heiskanen ja Einari Suikkala, hyökkääjät Sulo Paananen, Johan Hollander ja Leo Råhman.
Nyt lehtitiedoissa mainittiin myös varamiehet :Väinö Tissari, Hugo Muuri ja Arvi Koponen.. Varamiehet tarkoittivat kuitenkin vain sitä, että heitä sai käyttää, jos joku pelaajista ei ilmaantunut pelipaikalle lainkaan - pelin aikana ei vaihtoja sallittu kuin vasta 50-luvulla.

Heinäkuussa 1929 Kotkassa pelattiin poliittinen ystävyysottelu Kotka-Venäjä, johon TUL ei liittona ollut antanut lupaa (TUL oli jo v.1922 jäädyttänyt kilpasuhteet itänaapurin kanssa ns. spartakiadiriidan takia).
TUL erotti liitostaan peliin osallistuneet pelaajat ja toimitsijat. Rientolaisia oli kentällä ollut kahdeksan ja 'Työväen Palloilijoiden' edustajia kolme: A., E. ja K.Hiironen.
Kotkan Riento oli seurana saanut TUL:lta kuuden kuukauden toimintakiellon (Riento seuraa uskollisesti Moskovan määräyksiä ja Helsingin Jyryä).

Syyskuussa 1929 Porvoon Veikot vieraili Kotkassa ja voitti Työväen Palloilijoiden kakkosjoukkueen luvuin 3-0.
Reservijoukkueessa pelasivat: Sulo Kokkola, B.Blomqvist, E.Valkonen, Niilo Puonti, Hugo Muuri, Sulo Tirronen, Sulo Paananen, Uuno Taipale, Otto Heiskanen, Arvi Koponen ja Riku Savander (varalla Jaakko Tissari, Väinö Parkkinen ja Axel Andersson).

Työväen Palloilijat järjestivät rahankeruutempauksena juhannuksena ja elokuussa joka viikonloppu tanssiaset Elisabetissa (=nykyinen Varissaari).

VAASA * 1908-29:

Vaasalaisen jalkapalloilun ensiaskelia - aika ennen vuotta 1930:

Suomessa pelattiin ensimmäisistä mestaruuksista cup-muodossa vuosien 1908-1929 aikana. Noihin finaaleihin asti ei selvinnyt kertaakaan yksikään vaasalainen jalkapallojoukkue.

Seuraava katsaus Vaasan jalkapallon ensiaskeliin perustuu eniten kirjaan Vaasan Palloseura 1924-74 (Raimo Vesanto / Hugo Valpas).
Vaasaan jalkapallon olivat tuoneet - kuten kaikkiin satamakaupunkeihimme - englantilaiset merimiehet. He halusivat kääntöpaikoissaan tehdä muutakin kuin ryypätä sataman kapakoissa. Siihen aikaan laivat seisoivat pitkäänkin satamissa.
Englantilaismerimiehille pelikavereita löytyi satamatyöläisistä ja Vaasassa sattui lisäksi puuvillatehtaalla toimimaan suomalaistunut britti Emanuel Cooper, joka jo ennen 1900-luvun alkua järjesti ensimmäisen vaasalaisvoimin pelatun jalkapallo-ottelun Hietalahden huvilan edustalla - iltahämärissä vesisateessa puuvillatehtaan herroista ja rengeistä oli koottu kaksi joukkuetta, jotka potkiskelivat nahkamyttyä Emanuel-papan puhallellessa pilliin välillä.
Pelin jälkeen pelaajat olivat siirtyneet läheiselle huvilalle tuutingeille eli jälkipelin merkitys tunnettiin Vaasassakin heti alusta alkaen.

Isä Emanuel Cooper jatkoi poikansa Edwardin kanssa jalkapallon parissa Vaasassa ja puuvillatehtaan silloinen johtaja A. Gardberg oli myös saanut liikematkoillaan Englannissa jalkapallopureman. Hän halusi itse osallistua peleihin erotuomarina.

Ensimmäinen virallinen jalkapalloturnaus Vaasassa järjestettiin heinäkuussa vuonna 1907, jolloin neljän joukkueen välillä ratkottiin kaupungin mestaruudesta. Joukkueina olivat Vaasan IFK, Vapaapalokunnan Urheilukerho, Palosaaren Urheiluseura ja Liikemiesten Voimisteluseura. VIFK voitti finaalissa Palosaaren Urheiluseuran 5-3.
Turnajaisten herättämä suosio ja huomio oli kaupungissa ollut niin myönteinen, että jo syyskuussa samana vuonna järjestettiin toinen turnaus. Liikemiesten Voimisteluseurasta oli erkaantunut nyt jo uusi seura Vaasan Wasama, jonka VIFK voitti finaalissa 3-0.

Ruotsinkielinen urheiluseura VIS siirtyi samoihin aikoihin jääpallosta entistä enemmän jalkapallon puolelle ja kipinä tarttui myös koululaisiin - syntyi Suomalaisen Lyseon Urheilijat-niminen seura.
Ahkerasti jalkapalloa pelattiin myös seurassa 'Sandvikens Idrottsförening' (SaIK). Vuoden 1918 sota tuli ja löi kaikkien eteläpohjalaisten seurojen toiminnan lamaan.

Vuonna 1920 Suomalaisen Lyseon Urheilijat ja Wasama suorittivat Vaasan ensimmäisen seurafuusion ja pelaaminen jatkui Wasaman nimen alla - vahvistuneena. Wasama suoritti historiallisen pelimatkan Ruotsiinkin, missä uumajalaisia vastaan pelattu ottelu päättyi 4-4. Matka tehtiin 18 miehen voimalla 25 jalkaisella avoveneellä, jossa oli 4 hv moottori. Takamukset siinä kastuivat monelta pojalta. Olipa painolastiakin, sillä mukana oli mm. 120-kiloinen Vaasan Jaakkoo ja maalivahtina pelasi sittemmin läänin maaherrana tunnettu K.G.R.Ahlbäck.

Vaasassa vieraili 1920-luvun alkupuolella ruotsalaisten joukkueiden lisäksi mm. joukkue Saksasta (Wacker) ja Puolasta. Pohjanmaalla ajan piirin paras seura oli Vaasan Wasama.

Vaasan Vasaman kokoonpano vuodelta 1923 oli seuraava: Uusikylä, Räisänen, Katajisto, Vihtari, N. ja L.Ödman, Marttinen, Paananen, Saario, K.Tervasto ja Pihlas.

Vaasan Vasaman (ei enää Wasama) palloilujaoston johtomiehet halusivat syyskuussa 1924 perustaa uuden erikoisseuran ja niin syntyi Fischerin kahvilassa Vaasan Palloseura eli meille tuttu VPS. Lajeina olivat jalka- ja jääpallo. Vasamassa oli harrastuslistalla ollut noina aikoina toistakymmentä eri lajia.
VPS:n ensimmäiseksi puheenjohtajaksi tuli valituksi toimittaja Hugo Valpas. Jo ensimmäisessä vuosikokouksessa seuran peliasuksi päätettiin valita mustavalkoraitainen pelipaita ja mustat housut.

VPS:n ensimmäisen jalkapallo-ottelun kokoonpano (1925): Kerttunen, Aaltonen, Ödman, Saario, Palo, Mankonen, Suomela, Karlsson, Löfberg, Törnroos ja Marttinen (poissa vakituiset puolustajat Räisänen ja Katajisto).

Kuten sanottu, valtakunnallisia sarjoja ei 1920-luvulla jalkapallossa pelattu, mutta Suomen mestaruudesta kuitenkin pelattiin kuitenkin cup-tyyliin - ensin alueellisia karsintoja ja menestyneet saivat jatkaa valtakunnallisille kierroksille. Kuitenkin yksi tappio tiesi heti leikistä ulos joutumista.
Lähes säännöllisesti Pohjanmaalta eteenpäin selvinnyt yksi joukkue kohtasi heti helsinkiläisen tai turkulaisen joukkueen - edessä oli aina kiviseinä ja valtakunnalliset pelit olivat kertalaakista aina siltä kesältä ohi.
Virallisten pelien vähyyttä yritettiin korjata hieman vuonna 1924 perustetun Vaasan piirin aloittamilla piirin mestaruus-pelisysteemeillä.

VPS koki ainoaksi mahdollisuudekseen laajentaa ympyröitään omista nurkista oppia saamaan ystävyssotteluiden pelaamisen reissumatkoilla eri puolella Suomea. Kansainvälisiin kosketuksiinkin pyrittiin.
Vaasan ainoa jalkapalloiluun sopiva kenttä oli 1920-luvun alussa Hietalahti, jonka ympäriltä kuitenkin puuttuivat aidat. Pääsylippuja ei voitu myydä kunnolla. VPS-pelaajat anoivat kaupungilta aitaa, mutta saivat vain tolpat. Tolpat piti pelaajien itse kaivaa maahan pystyyn ja viritellä niiden välille säkkikankaasta näköesteitä. Lipunmyyntitulot, jotka olivat nuorelle seuralle elintärkeitä, alkoivat talkoosuorituksella selvästi kohota.
VPS-seurassa ymmärrettiin alusta asti markkinoinnin merkitys - pelipäiviä ennen kaupunki jaettiin piireihin ja kullekin alueelle lähetettiin pikkupoikien ryhmiä myymään etukäteislippuja alennuksella VPS-otteluihin. Varsinkin kaupat ja työpaikat olivat mieluisia kohteita, sillä lipunostanut työntekijä oli puheillaan paras mahdollinen pr-henkilö peliä edeltävinä päivinä. Upea liikeidea.
Varainkeräystä VPS harjoitti monin tavoin, surullisenkuuluisaksi muodostui ilotulitusnäytös, johon myytiin pääsylippuja. Väkeä tuli paljon, mutta Hietalahden ravintolan makasiiniin varastoidut ilotulitteet osoittautuivatkin h-hetkellä säilytyspaikassa kastuneiksi ja auringot ja sähiäiset vain sihisivät ja tulivat muutamasta metristä nokka alaspäin maahan.
Aluksi yleisölle riitti epäonnistumisista iloa ja riemua, pilkkahuutoja ja kannustuksia kuultiin, systyttäjien korvat punoittivat, mutta pian yleisö alkoi vaatia maksamiaan pääsylippurahoja takaisin.
VPS:n kasööri Isä-Teutori - nuuka pankkimies siviilissäkin - sulloi seteleitä kuitenkin kenkälaatikkoon, työnsi pullollaan seteleitä olevan askin kainaloonsa ja sukelsi Santviikin pimeään metsään puhisten mennessään: Näitä te ette takaisin saa!

Sadan hengen katsojamäärät kasvoivat Hietalahdessa pian jo yli kolmen sadan. VPS halusi kuitenkin parantaa omia peliolosuhteitaan ja katsojienkin mukavuuksia - 1920-luvun lopulla VPS sai aikaiseksi oman kentän Vöyrinkaupungille Kotirannalle johtavan polun varrelle.
Vaasan kaupunki ei ollut pystynyt taloudellisesta tilanteesta johtuen entisen meijerin alueille aiottua uutta kenttää rakentamaan, mutta VPS-miehet lupasivat rakentaakin uuden nurmikentän itse. Lupa talkoorakentamiseen annettiin, mutta VPS ei saanut kaupungilta haluamiaan takuita 20 vuoden ilmaisesta käyttöoikeudesta. Kaupunki ottikin kentän myöhemmin omiin tarkoituksiinsa ja tapausta pidettiin luonnollisesti VPS:n piirissä törkeänä. Uuden kentän vihkiäisottelu pelattiin v.1928: VPS-HPS 2-3.

Vuodelta 1926 on säilynyt tietoja Palloliiton ensimmäisestä sarjakokeilusta. Otsikon Suomensarja alla on VPS pelannut neljä ottelua: VPS-HPS 2-8, VPS-TaPa 2-4, TPS-VPS 9-0 ja viimein voitto VPS-KIF 3-1. Kaikki muut tiedot tästä kokeiluna pelatusta sarjasta puuttuvat (tiedot kirjasta VPS 1924-74).

Vaasassa oli jalkapalloa ollut opettamassa jo Vasaman aikana saksalainen Findeisen, mutta vuonna 1927 VPS hankki itselleen ensimmäisen oikean valmentajan. Kyseessä oli kuulu kansainvälinen pelaaja Lali Öhman.
Öhman kesti Vaasassa vain kevätkauden 1927. Hän halusi opettaa VPS-pelaajille lähinnä teknistä taitoa, kuoletuksia, pukkauksia, eri potkutapoja - pelaajat nurisivat jatkuvista tekniikkaharjoittetista ja pyysivät välillä taktistakin opetusta.
- Va satan! Mitä sinä teet yks taktiikka, kun et osaa palloa hallita. Kun sinu pitää antaa yks syöttö oikealle sivulle, niin pallo meneekin vasemmalle. Niin se on, satan, oli Öhmanin tuskastunut vastaus kuulunut.
VPS-joukkueessa esiintyi noihin aikoihin pelaaja nimeltään Lauri Ödman, mutta tämä Lali Öhman oli eri henkilö. Lauri Ödman oli v.1898 syntynyt tukimies, joka pelasi kaudet 1930-33 VPS:n raitapaidassa.

PORI * 1908-29:

1900-luvun alun porilaisen jalkapallon ensinäytöksiä:

Pelipaikkana Elisabetin tori eli Liisantori:

Ensimmäiset harrastelijat lyseosta (SLU, 1909):
Porilaisseuroina Tarmo (1915), Pyrintö ja Porin Palloilijat (PoPa,1925):

SPL:n Satakunnan piirin julkaisussa Satakunnan Pallo n:o 1/1936 otsikolla ”Kun potkupallo lähti kierimään...." muisteli nimimerkki "Pallo" jalkapallopelin tuloa Poriin 1910-luvulla seuraavasti:

”Nahkakuulan kimpussa on Porissa jo häärätty suunnilleen kolme vuosikymmentä. Mikäli nimittäin nahkakuulalla ymmärrämme sitä palloa, jota nykyään jalkapalloksi kutsutaan. Siihen aikaan ei kylläkään tunnettu muita nimityksiä kuin potkupallo, mikä silloin rajapallon aikakaudella olikin melko naulankantaan osuva nimitys, sillä tätä palloa etupäässä potkittiin erotukseksi rajapallosta, jota taas etupäässä heitettiin.
Allemainitun muistikuvat potkupalloilusta ulottuvat suurin piirtein ajassa taaksepäin aina vuoteen 1906, jolloin silloinen Porin klassillinen lyseo otti allekirjoittaneen monen muun napruusin kanssa isälliseen hoivaansa. Lyseossa oli silloin voimistelunopettajana Kaarlo Pulkkinen, jämerä mies, jolla oli vakiintuneet mielipiteet liikuntakasvatuksesta ja joka ei suuria vastaan pullikoimisia sallinut. oli siis oltava niinkuin oletettiin, kuten silloin sanontatapa kuului. Mutta Pulkkinen oli samalla mies, joka otti vaarin ajan merkeistä. Hänen valpas katseensa kohdistui myös tuohon uuteen peliin, joka oli jo kotiutunut maamme pääkaupunkiin, ja havaittuaan sen hyvät ominaisuudet antoi ”poikiensakin”sillä kokeilla.
Aluksi ostettiin koulun käyttövaroilla yhteinen pallo koko koulua varten, mutta Elisabetin torin (nykyinen Liisantori. lat.huom.) kitka ohensi pallon nahkapintaa 5-tuntisen työpäivän kuluessa siinä määrin, että siinä syntyi repeämiä, joten koko pallo piankin muistutti emäperunaa mukuloineen, mikä vaihe muuten ainakin alaluokilla vilkastutti melko tavalla jo muutenkin vilkasta peliä, sillä jokainen yritti parhaansa mukaan saada potkaistuksi palloon reiän ja saada aikaan suuremman tai pienemmän ”pamauksen”.
Kun palloa sitten oli kerta kerran perästä paikattu sekä sisältä että ulkoa niin monta kertaa, että uudelle paikalle ei enää ollut tilaa ja pallo taas oli puhki, niin jouduttiin toteamaan se ikävä tosiasia, että koulun urheilumäärärahat eivät riittäneetkään uuden pallon ostoon. Rehtori kuului muuten jo vihjaisseen, että koko potkupallopeli oli kovin kuluttavaa urheilua. Näin ollen näytti uuden pallopelin tulevaisuus ainakin lyseossa melko synkältä. Mutta osuustoiminnallista tietä päästiin pulmasta. Kukin luokka muodosti oman ”potkupallokulutusosuuskunnan” lisämaksuvelvollisuudella korjauskustannuksia varten, ja nyt saatiin pelata sen minkä palkeet ja ulottimet kestivät ja aika ei ollut enää rajoitettu voimistelutuntiin, vaan nyt voitiin omilla palloilla pelata iltaisin ja pyhäpäivisinkin.

Mutta kun pallo kerran oli alkanut pyöriä, niin se pyöri vastustamattomasti edelleenkin. Ja mielestäni juuri tuo vapaa-aikoina potkiminen arki-iltaisin ja sunnuntaisin vei pelin laajempiinkin piireihin kuin yksin koululaisten keskuuteen. Muistuupa tässä mieleen jo alun kuudellakymmenellä oleva ”ikinuori” Tuominen, joka silloin oli oppia varastamassa ja joka vielä esim. viime syksyn puulaakipeleissä teki joukkueelleen pari loistavaa maalia. Varsinkin sunnuntaisin oli mukana pelissä paljon muitakin kuin ainoastaan koululaisia. Ja kun nämä muut pääsivät pelin makuun, niin eipä kestänyt kauaakaan ennenkuin heilläkin oli omat yhtymänsä, jotka hankkivat itselleen pallon. Vasta myöhemmin, tuossa 1910 paikkeilla, alettiin silloisten Porin urheiluseurojen puolesta ostaa potkupalloa pelaaville jäsenille palloja.
Säännöistä ei tiedetty juuri paljon muuta kuin, että pallo oli koetettava potkimalla saada vastustajan maaliin, jolloin siis käsillä koskettaminen palloon oli kielletty. Mutta tämä käsi tulkittiin milloin kämmeneksi, milloin sillä käsitettiin käsivartta kyynärpäähän asti, milloin peräti olkapäätä myöten.
Varsinaisia kilpailuja ei potkupallopelissä alkuvuosina järjestetty, mutta allekirjoittaneen mieleen muistuvat monet yhteenotot sunnuntaipäivisin lyseon ja ruotsalaisen yhteiskoulun yläluokkalaisten välillä. Näissä otteluissa käytiin vuoroin vieraissa, ja vaikeata on nyt enää muistaa oliko eno setäänsä parempi. Muutamia pelaajahahmoja piirtyy sentään mieleen. Yhteiskoululaisista solakat ja komeavartaloiset veljekset Lucander ja lyseolaisten muhkea Raitakari, pieni mutta tanakka Tähti, pikapinkoja Koljonen.
Näiden nimien maininta ei suinkaan merkitse sitä, että niitten kantajat olisivat olleet oikeita jalkapallohaita nykyaikaisessa mielessä. Melkeinpä epäilyttää, että varsinkin naispuolisten katsojien silloin osoittama mielenkiinto määrättyjä pelaajia kohtaan on iskenyt nuo nimet allekirjoittaneen muistoon. Olin nimittäin silloin vielä sillä asteella, että käytin mittapuuna yleistä ihailua, enkä asiallista arvostelua itse pelin perusteella.

Vasta vuosisatamme toisella vuosikymmenellä alettiin järjestää varsinaisia kilpailuja. Milloin Raumalta osallistui kaksi joukkuetta, niin nämä karsivat ensin keskenään. Samoin tehtiin Porissa ja molempien kaupunkien parhaat joukkueet iskivät sitten yhteen. Pahat kielet tiesivät aikanaan kertoa, että Raumaa edustavaa seurajoukkoa oli vahvistettu toisenkin seuran pelaajilla, mutta mitään virallista protestia tämän johdosta ei ainakaan allekirjoittanut muista tehdyn. Porissa oli parhaina vuosina kolmekin seuraa, jotka kiistelivät paremmuudesta, nimittäin Porin Tarmo, Porin Pyrintö ja Porin S.L.U, jolla Porissa oli ehdoton hegemonia aina vuoteen 1914, jolloin osa S.L.U.:n pelaajista siirtyi Tarmon riveihin.
Ottelut suoritettiin Porissa nykyisellä Liisantorilla, jonka kenttä oli nuoralla aitaamalla kavennettu parisenkymmentä metriä Otavankadun puoleiselta sivulta. Maalipylväitä ei aluksi ollut. Puitten väliin vain oli määräkorkeudelle pingoitettu nuora maalin yläreunaa osoittamaan. Jalkapallokenkiä oli niinikään vain luetuilla. Pelipuvun laita oli myös vähän niin ja näin. Porin joukkue, siis Porin S.L.U. pelasi ensimmäisessä yhteenotossa Raumaa vastaan voimistelupuvuissa, siis pitkissä valkoisissa housuissa, niinikään valkoisissa voimistelupaidoissa ja uumilla sininen vyö.
Näissä kilpailuissa oli miehillä jo määrätyt paikkansa ja jonkinlaista yhteispeliäkin yritettiin, mutta yleisö arvosteli peliä etupäässä potkujen pituutta mittapuuna käyttäen. Pitkistä potkuistaan oli tunnettu varsinkin S.L.U.:n ”pakki” Matti Varheenmaa – tunnettu kuulantyöntäjä, kiekon- ja keihäänheittäjä, jonka höyryjunamaista olemusta vastapelaajat jouduttuaan kerran kosketuksiin hänen kanssaan yleensä vastaisuudessa karttoivat. Kovapotkuinen mies oli Tarmon Harry Aspden, engelsmanni, joka parhaan kykynsä mukaan koetti porilaisille opettaa jalkapallopelin aakkosia. Pisin positiiviseen tulokseen johtanut potku lienee S.L.U.:n Eino Jokioisen, joukkueen keskustukimiehen suorittama, kun hän heti alkupotkun jälkeen omalta pelialueeltaan potkaisi pallon vastustajien maaliin.

Yhteispeli kehittyi vuosi vuodelta, mutta vasta vuosi 1913 toi mukanaan aivan ratkaisevan muutoksen pelitapaan nähden. Tähän asti oli pelattu yksinomaan pitkien syöttöjen merkeissä, mutta Osolan veljesten saavuttua Poriin, alettiin viljellä myös lyhytsyöttöpeliä ja käyttää hyväksi läpimurtoja, joihin veljeksistä varsinkin Paavo oli koko mestari.
Kuten sanottu S.L.U.:n joukkue hajosi v. 1914 eikä se sen jälkeen enää päässyt jalkapallopelissä pinnalle. Lyseolaisten ylivoimaisuus jalkapallopelissä johtui siitä, että he saivat harjoitella paljon enemmän kuin muitten seurojen pelaajat, jotka lisäksi vasta ”ikämiehinä” olivat alkaneet peliä harrastaa. Nyt pelattiin lyseossa jalkapalloa kaikilla voimistelutunneilla syksyin keväin, mikäli ilma sen vain salli. Koulussa oli tapahtunut voimistelunopettajan vaihdos ja uuden vakinaisen opettajan, Armas Mikkosen, astuttua virkaansa, hän antoi poikien rauhassa heilua mielityössään potkupallopelissä. Ehkä tähän osaltaan vaikutti sekin, että Mikkonen asui aivan Liisantorin vieressä, joten hänen oli mukava voimistelutunnilla piipahtaa hetkeksi perhettänsä katsomaan.

Rauman ja Porin lisäksi ilmestyi pian uusi jalkapallokeskus , nimittäin Tyrvää. Allekirjoittanut muistaa elävästi porilaisten pelaaman ottelun Tyrvään Voimaa vastaan Kaalisaaressa elokuun alussa vuonna 1914, jolloin maailmansota oli juuri alkanut ja Tyrväässä huhuiltiin, että saksalaiset olivat jo nousseet maihin Rauman lähistöllä, minkä vuoksi aiotut lopettajaistanssitkin jäivät pitämättä. Porilaiset suoriutuivat voittajina ottelussa, joka suoritettiin hiekkakentällä, minkä toisella puoliskolla jalka vajosi melkein nilkkaa myöten.
Seuraavana vuonna Porin S.L.U. kävi mittaa ottamassa Tampereen S.L.U.:sta. Ottelu pättyi tasapeliin 7-7.”

(TUL, nettisivut 2011): TUL:n Satakunnan piiri on perustettu 30.3.1919 ja perustajaseuroina olivat Porin Pyrintö, Pihlavan Ponteva sekä Rauman Toive.

Teoksesta ”Juhla-Kollega - Porin lyseo 125 vuotta 2004” (2004) ~ ”Porin S.L.U. – Porin lyseon Kiri.” (Erkki Lehto):
”Voimistelulaitoksen Urheilun historian laudaturtyönä tein tutkielman Porin palloilujen (ei Porin Palloilijat ry.) alkuaikojen kisoista, seuroista jne. Ensimmäinen jalkapallo-ottelu pelattiin Liisantorilla, jossa (varmasti hennon) lehmusparin väliin oli pingotettu köysi, jonka alle syntyi maali. Vastakkain olivat paikallinen potkupalloharrastajien joukkue ja lyseon joukkue. Lyseon joukkueen mainitaan pelanneen voimistelun edustusasuun pukeutuneina. Toisin sanoen pitkät valkoiset housut ja paita. Lisäksi asuun lienee kuulunut melko leveä ja pitkä vyö.
Pitkät potkut olivat valttia, sillä jos joukkue sai potkaistuksi 10 kertaa pallon yli vastustajan puoleisen päätyrajan, merkittiin tulokseksi yksi maali normaalilla tavalla tehtyjen ”oikeiden” maalien lisäksi.”

S.L.U.:n (Suomen lyseoiden urheilijat) Porin osaston syntysanat lausuttiin 11.11.1909. Rekisteröinti tapahtui 1913.
Nimi muuttui keväällä 1927 muotoon Porin Lyseon Kiri. S.L.U.:n näivetyttyä syntyi SOU (Suomen Oppikoulujen Urheilijat).

Nuorisoseuroja Porissa 1910-luvulla (jalkapallon osuus toiminnoissa ilmeinen ):
-Kuudennen osan Ponteva (Tiilitehtaanpuistokadulta Malminkadulle rajoina Etelä- ja Pohjoispitkäkatu).
-Kuudennen osan Yritys: (Väinön- ja Järnefeltinkatujen tuntumassa).
-Jyry (Musan pelloilla).

Kuukkarin eli kuudennen kaupunginosan seudun joukkueet matkasivat uudelle Tiilimäen kentälle Tiilitehtaan puistokatua pitkin. n 1910. Kenttää oli alettu rakentaa vuoden 1909 aikana nykyisen alikäytävän läheisyydessä olevan huoltoaseman eteläpuolelle Tiilimäen reunaan. Vaihtoehtona oli ollut sijoittaa kenttä Kirjurinluotoon - yleisöäänestys päättyi kuulemma yhdellä äänellä Tiilimäen voitoksi.

Yrityksen pelipallo hankittiin ”Helmi”-tupakkaa valmistavan tehtaan valtakunnallisesti lanseeraman tupakka-askien kansien keruukilpailulla. Yrityksen ja Jyryn välisessä haasteottelussa Jyryn pelaaja asetti naulan pelikenkänsä kärkeen puhkaistakseen Yrityksen pallon. Pikkutappelun siivittämänä jatkettiin. Yrityksestä liityttiin vuonna 1911 PoTa:n nuorisojärjestö Tarmon Vesaan. Tarmolla oli 15-vuoden ikäraja seuran toimintaan (lähde: SK toukokuu (?) 1976).

Porin Palloilijat (PoPa) perustettiin 16.4.1925 Porin Teatterikahvilassa:

Porin Palloilijoiden (PoPa) syntyhistoriaa seuran historiikkikirjasesta, joka julkaistiin v.1955 seuran 30-vuotisjuhliin. PoPa perustettiin v.1925.

Porin Palloilijoiden (PoPa) perustaminen tapahtui 16.4.1925 Porin Teatterikahvilassa.

PoPa:n ensimmäisten vuosien historiankirjoitusta seuran historiikkikirjasesta. Tekstistä välittyy mielenkiintoisia tietoja. Vuonna 1927 PoPa:n pelaajia ei huvittanut harjoittelu Liisantorin kovalla hiekalla. PoPa oli kesälle 1928 hankkinut uuden peliasun - paidassa sinikeltaiset pitkittäiset raidat, mustat housut ja sukissa keltaiset raidat (muistutti tavallaan kovasti myöhempien aikojen fuusioseura Porin Karhujen peliasua).
Porin Pallokentän hiekkakenttä (Juhannuslehdossa) otettiin jalkapalloilijoiden käyttöön 15.9.1929 pelatussa ottelussa PoPa-Makkabe (Turku) 0-0.

PoPa:n 1930-luvun alun joukkuekuva ja vuosihistoriikkeja PoPa:n juhlakirjasesta.

MIKKELI * 1908-29:

1910-luvun jalkapallon ensiaskeleita Mikkelissä:

Suur-Savo-lehti uutisoi niinkin varhain kuin 25.5.1910 (numero #58) Mikkelin jalkapalloiluin ensimmäisistä virallisista askeleista. Hallitustorilla tultiin pelaamaan Mikkelin ensimmäinen virallinen jalkapallo-ottelu, mukana oli pelaajia lyseosta, yhteiskoulusta, Antellin koulusta ja eri voimisteluseuroista. Lehtijutun mukaan jalkapalloa oli tuolloin pelattu Mikkelissä jo pari vuotta epävirallisissa merkeissä, mutta nyt oli ensi kertaa tosi kyseessä.

Englantilaiset merimiehet toivat 1890-luvulla jalkapallon Suomeen - kirjaimellisesti, sillä merimiehet Suomen satamissa eli kääntöpaikoissaan halusivat tehdä myös muuta kuin ryypätä. Heillä oli mukanaan omat nahkakuulansa ja rannikkojemme satamakaupungin miesjoukkoja haastettiin ankariin jalkapallo-otteluihin, joissa säännöt olivat sivuseikka.
Väistämättä nahkakuulan potkiskelu eksyi Mikkeliinkin ja ensimmäisenä pelipaikkana toimi Mikkelin tori, jota silloin kutsuttiin Kuvernöörintoriksi. Elettiin vuotta 1909, jolloin torilla oli pelattu Yhteiskoulun ja Lyseon välistä jalkapallo-ottelua kaksi perättäistä päivää, kunnes Aarre Lehtonen toisen päivän iltahämärissä teki Yhteiskoululle voittomaalin - voittoa juhlittiin vielä kauemmin kuin mitä peli oli kestänyt.

Torilla ei ollut maalitolppia - virkaa toimittivat puiston koivut. Ensimmäiset maalitolpat pystytettiin myöhemmin Mykkäinkoulun kentälle.


1920-luvun jalkapallointoa Mikkelissä:

Mikkelin Kilpa-Veikot (MiKV) oli kaupungin ensimmäinen virallinen jalkapalloseura:

Mikkelin Kilpa-Veikot oli aloittanut jalkapalloilunsa jo 1920-luvun alkupuolella jo kunniakkaasti - kaikille seuran pelaajille oli hankittu v.1922 oikeat jalkapallokengät, jotka korvasivat omatekoiset viritykset ja armeijan ylijäämävarastosta hankitut maihinnousukengät.
Kun MiKV vuosikymmenen lopussa lopetti jalkapallotoimintansa, lahjoitti se kyseiset jalkapallokengät vastaperustetulle Mikkelin Palloilijoiden (MP) pelaajille (tiedot: 'MP:n tarina 1929-79').


1929 - Mikkelin Palloilijat (MP) perustettiin:

Mikkelin Kilpa-Veikot (MiKV) oli ollut kaupungin merkittävin jalkapalloseura 1920-luvulla, mutta potkijoita oli löytynyt myös Jousesta, Vauhdista, kouluista ja erityisen innokkaasti myös kaupungin varuskunnan eri joukko-osastoista.

MP:n syntysanat lausuttiin 15.3.1929 Porrassalmenkadun varrella sijainneen Lampisen Auto- ja Radiotarvikeliikkeen takahuoneessa. Koulupojat, jotka olivat kuuluneet MiKV:n jääpallojoukkueeseen, olivat kimpaantuneet seuransa alkaessa taloudellissa vaikeuksissaan vähentää seuransa pelitoimintaa. Pojat kuitenkin - päinvastoin - halusivat itse lisätä pelien määrää, joten uuden oman' peliseuran perustaminen aluksi jääpalloon ja samalla myös kesäiseen jalkapalloon oli mielekästä.

MP:n perustamisasiakirjan yksi allekirjoittaja, silloinen koulupoika ja myöhempi varatuomari Eero Raevaara muisteli MP:n 50-vuotisjuhlakirjassa, että hän oli ollut vanhin perustamiskokouksessa olleista koulupojista.
Kuudesluokkalaisena lyseolaisena jouduin hoitamaan perustamisen paperisotaa. Kenelläkään meistä ei ollut mitään tietoa yhdistyslainsäädännöstä. Olin kuitenkin jostain hankkinut HJK:n säännöt, joita käytimme mallina MP:n ensimmäisille säännöille. Ikävä kyllä HJK:n säännöt olivat muodoltaan ehtineet vanhentua, joten kaikki alkoi taas paperisodassa uudestaan alusta, muisteli Raevaara mainitussa kirjassa. Paperisodasta ei ymmärretty mitään, eikä se tuntunut edes tärkeältä, oli vain kiire päästä pelaamaan.

MP on merkitty virallisesti yhdistysrekisteriin vasta vuoden 1930 puolella, joka sinänsä kertoo koulupoikien peli-innon ja lakisäädäntöjen pikkuyksityiskohtien välisistä kaukaisista leikkauspisteistä.
Virallisessa 20.9.1930 päivätyssä MP:n perustamisasiakirjassa on neljän seuran pioneerin allekirjoitukset: Heikki Kovanen, Eino Manninen, Eero Raevaara ja Toivo Tanskanen.
Seuran nimestäkin koulupojat ehtivät väitellä kauan, 'Viipurin Susien' esimerkki kiehtoi poikia - oman seurankin nimeen haluttiin jokin villieläin. Mikkelin lyseon eläinopinkirja oltiin kuulemma käyty läpi, mutta sopuun ei eläinmaailma-aiheesta oltu kuitenkaan päästy, joten lopulliset kaksi vaihtoa olivat olleet Mikkelin Palloilijat (MP) ja Mikkelin Palloseura (myös lyhenteellä MP) - edellinen oli voittanut äänestykset.

Sähköliikkeen johtaja Veikko Kauppisesta tuli seuran ensimmäinen puheenjohtaja. Ensimmäisen vuoden 1929 aikana MP pelasi vain jääpalloa - MiKV jatkoi vielä jalkapalloa kesän 1929 ja voitti mm. piirinmestaruusfinaalissa Kuopion Pallo-Seuran maalein 4-2. Tuossa ottelussa MiKV:n keskushyökkääjä Urho Lehtonen teki klassikkomaalinsa 14 metristä - laukaus oli litimärällä nahkapallolla niin kova, että palloa kiinniottanut KuPS-maalivahti sinkoutui pallon mukana omaan maaliinsa.

Kaudelle 1930 MiKV luopui jalkapallo-osastostaan ja lahjoitti pelikengät MP:n pelaajille, joista monet pelasivat uudessa seurassaan sekä jää- että jalkapalloa.

PIETARSAARI * 1908-29:

Jalkapalloilun varhaisvuosilta Pietarsaaressa:

Jalkapallon ensiaskeleita Pietarsaaressa v. 1909 - pelipaikkana halkopinojen reunustama kaupungin Vanha kenttä.

KAJAANI - VARKAUS - IISALMI (Savon piiri) * 1908-29:

Savon Piiri perustettiin 2.5.1926 Kuopiossa.

SPL:n alainen Savon piiri perustettiin Kuopiossa 2.5.1926. Piirin perustajäsenseuroja löytyi viisi: Kuopion Palloseura, Osmon Pojat (vapaapalokunta - Kuopio), Kajaanin Palloilijat, Varkauden Palloilijat ja Iisalmen Palloilijat.

JYVÄSKYLÄ * 1908-29:

1900-luvun palloilun ensiaskelia Jyväskylässä:

Jyväskylän lyseon pojat ja seminaarilaiset aloittivat virallisen palloilun Jyväskylässä 1900-luvun alkuvuosien aikana. Edellisellä vuosisadalla oli ehditty kokeilla erilaisia liikuntaharrastusmuotoja - 1870-luvulta on säilynyt dokumentteja, mutta varsinaista järjestäytynyttä urheilutoimintaa ei tuolloin vielä ainakaan palloilun saralla ollut.
Vuonna 1902 perustettiin Jyväskylän VPK:n urheiluseura Mies Voimistelu- ja Urheiluseura, jonka tarkoitus oli koota kaikki kaupungin urheilumieliset yhteistoimintaan. Rannikoillamme tuolloin jo nähtyjä englantilaisten merimiesten järjestämiä nahkapallon potkukilpoja pystyttiin tuskin kuitenkaan Jyväskylässä vielä kokeilemaan VPK:n seuran merkeissä. Vauhtia uusien urheiluseurojen perustamiseen antoi SVUL:n Keski-Suomen piirin perustaminen vuonna 1907.

Vuoteen 1920 mennessä Jyväskylässä toimi jo kymmenkunta eri urheiluseuraa. Niiden joukossa oli Jyväskylän Kisa-Toverit, jonka ohjelmistoon kuului myös muiden lajien ohella jalkapallo. Kaikki Kisa-Toverien pallonpotkijat eivät olleet tyytyväisiä seuransa antamaan huomioon jalkapalloilutoiminnalle, joten vuonna 1923 innokkaimmat irtaantuivat Kisa-Tovereista ja perustivat uuden, oman palloilun erikoisseuransa, jonka nimeksi tuli Jyväskylän Palloilijat (JyP).


Jyväskylän Palloilijat (JyP) perustettiin vuonna 1923.

Jyväskylän Kisa-Toverien jalkapallon harrastajat irtaantuivat emoseurastaan ja perustivat oman erikoisseuransa v.1923 ~ Jyväskylän Palloilijat (JyP). JyP otti ohjelmaansa jalkapalloilun ohella pesäpallon ja jääpallon. Uuden seuran isä oli kapteeni Kosti Niemelä, joka myös valittiin seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Perustamishetkellä seuran jäsenluku oli kahdeksantoista. Perustamiskokouksessa oli äänestetty kahdesta eri nimivaihtoehdosta: Jyväskylän Palloilijat oli äänestyksessä voittanut nimimuodon Jyväskylän Palloseura.

JyP:n ensimmäisen toimintavuoden pääohjelma oli jääpalloilu, johon koko energia satsattiin. Kevään koittaessa huomio siirtyi jalka- ja pesäpalloon. Kenttätilanne Jyväskylässä oli kuitenkin surkea. Pelipaikkoina oli milloin Hevostori (kauppatori), milloin Puistokoulun kenttä. Tourujoen takana Ramonin kentällä käytiin usein harjoittelelmassa. Jalkapalloilijoita veti Kosti Niemelä (pesäpalloilijoita Kalle Vierto).

JyP-veteraani Ahto Järvi muisteli vuonna 1975 Kosti Niemelää seuraavasti: Seuran keskeisin henkilö oli aikanaan kapteeni Kosti Niemelä, joka ensi luokan pelaajana oli kokenut monet tuulet ja tuiskut. Ja muutenkin Niemelä oli seuran hienoinen diktaattori, jota kaikki kunnioittivat. Kunnioitusta hänessä oli omiaan kohottamaan kapteenin univormu, reipas ryhti ja miehekäs olemus.


20-luvun loppupuoli:

Paikalliskilpailijoina JyP ja Kisa-Toverit:

Ensimmäinen JyP:n virallinen jalkapallo-ottelu pelattiin syyskuussa 1924 Puistokoulun kentällä ~ Mikkelin Kilpa-Veikot voitti pelin 3-2. HJK:n kakkosjoukkuetta vastaan oli jo aiemmin ehditty sopia peli, mutta kentän heikon kunnon vuoksi se oli jouduttu peruuttamaan.
Vuoden 1925 aikoihin jääpallo oli JyP:n ykköslaji, mutta kesällä seuran jalkapalloihmiset eivät olleet toimettomina. JyP organisoi Jyväskylässä työpaikkojen välisiä propagandaotteluita, joiden tarkoitus oli levittää lajin innostusta laajemmalti kaupunkiin ja samalla saada omaankin seuraan uusia hyviksi havaittuja pelaajia. Tämä JyP:n työpaikkojen välinen propagandaotteluiden sarja oli maassamme edelläkäypää toimintaa, sillä varsinaiset puulaakisarjat alkoivat kaupungeissa vasta paljon myöhemmin.
Kaupungin liikelaitosten peleihin osallistuneet yritykset olivat lupautuneet antamaan kaikki otteluiden tulot JyP-seuralle, joka puolestaan käytti puolet rahoista omien toimintojensa elvyttämiseen - puolet tuloista lahjoitettiin ylevästi olympiakeräykseen.

JyP järjesti 20-luvun puolivälissä myös koululaisotteluita, joilla yritettiin - ja onnistuttiin - saada myös kouluikäisiä potkijoita seuran riveihin. Vuoden 1925 aikana JyP pelasi vain kaksi virallista jalkapallo-ottelua aikakirjojen mukaan: Parviaisen tehtaat voitettiin 3-1, mutta Savonlinnan suojeluskunnalle hävittiin 2-3.

Vuoden 1925 syyskokouksessa kapteeni Kosti Niemelä jätti seuran puheenjohtajan tehtävät englantilaissyntyiselle insinööri Ragnar Capellille. Seuran jalkapalloväelle uuden puheenjohtajan syntymämaa Englanti antoi arvonnousua.
Jyväskylän Harjun kenttä valmistui syksyllä 1926, mikä oli erityisesti kaupungin jalkapalloilijoille iloinen asia, saatiinhan peliä nyt harrastaa kunnollisissa olosuhteissa. Pelaajien ei enää tarvinnut itse tasoittaa hiekkaplaaneja ja vierasjoukkueetkin olivat nyt mielellään tulossa pelaamaan Jyväskylään hyvälle ruohokentälle.
Harjun kentän vihkiäisotteluun syksyllä 1926 oli saatu vieraaksi arvostettu Kuopion Palloseura, joka voittikin pelin 3-0. JyP:in miehistössä pelasivat lehtitiedon mukaan: maalivahti Palomäki, puolustajina Kokkonen ja Kuusisto, tukimiehinä T.Takala, J.Kuusisto ja Valta, hyökkääjinä Tarmo Takala, Grankvist, Thure Saarinen, Hugo Järvinen ja Kinnunen.
Syksyllä 1926 JyP ehti hävitä vielä Savonlinnan Riennolle 0-2.

Maaliskuussa 1927 JyP:n talous oli pahasti kuralla - pikakokouksessa otettiin esille ehdotus siirtää seura Jyväskylän suojeluskunnan alaiseksi. Asia jäi tutkimusasteelle.
Kesällä 1927 JyP ei saanut käyttää uutta Harjun nurmikenttää kuin kahdessa ottelussa - kaikki harjoitukset ja muut ottelut oli pelattava Puistokoulun huonokuntoisella hiekkakentällä. Harjulla JyP hävisi KuPS:lle 0-5 (...nurmikko oli leikkaamatta, se ulottui pelaajien polviin asti.) ja pelasi Varkauden suojeluskunnan kanssa syksyllä tasapelin 2-2. Suojeluskuntien cupissa JyP oli hävinnyt jo aiemmin kesällä Varkaudessa 1-3 ja pudonnut ensimmäisessä pelissä systeemistä ulos.
JyP järjesti Keski-Suomen Rauta Oy:n sponsoroimana erityisesti nuorille tarkoitetun maaliinammuntakilpailun, jonka voitti G.Ahlbäck.

Kauden 1928 aikana JyP:in jäsenmäärä oli huolestuttavasti pudonnut 60:stä 38:aan, mutta kun SPL aloitti Suomen sarjan (Itä-Länsi-sarja varsinaiselta nimeltään) pelaamisen kolmessa alasarjassa (Etelä-Suomi, Savo ja Pohjanmaa), JyP lähti voimansa kooten Savon alasarjaan. JyP oli aiemmin ottanut osaa Savon Malja-kilpailuihin, mutta menestys oli ollut heikkoa.
SPL:n sarjasysteemit perustuivat paljolti karsimiseen cup-tyylillä, joten varsinaisista sarjoista ei vielä ollut kysymys. JyP ehti pelata yhden harjoitusottelun (tappio 1-5 KuPS:lle) ja sitten olikin edessä ensimmäinen sarjaottelu eli karsintapeli - vastassa oli Mikkelissä sikäläinen Kilpaveikot. JyP hävisi tylysti 1-10 ja koko kauden sarjatoiminta loppui heti siihen. Masennus valtasi JyP-palloilijat ja koko kesänä ei enää pelattu yhtään jalkapallo-ottelua. Kotoinen Harjun kenttäkin olisi ollut käytettävissä - nurmikin leikattuna.
JyP pelasi nuo kaksi peliään seuraavilla pelaajilla: Maalissa Lankinen, puolustajina Grankvist ja Cabell, tukimiehinä Aimo Lintinen, Tommi Takala ja Karhu sekä hyökkääjinä Ahlbäck, Järvinen, Ansio, Arjander ja Siltanen. Varamiehiksi oli merkitty Thure Saarinen, Heimo Vuorenmaa ja Jäppinen. Jonkinlainen kakkosjoukkuekin JYP:llä on kesällä 1928 ollut seuran paperien mukaan, mutta sen saavutuksista ei ole merkintöjä.
JyP lopetti pesäpallon pelaamisen vuoden 1928 tienoilla lopullisesti, koska paikallinen suojeluskunta oli houkutellut säännöllisesti parhaat pelaajat pois JyP:stä omiin riveihinsä.

Vuonna 1929 JyP sai uuden puheenjohtajan - tri A.Nyyssösen, joka elvytti kiertopalkinnollaan Lyseon ja Yhteislyseon keskinäiset turnaukset, myös kansakouluille organisoitiin palkintoturnaus seuran taholta.
Artturi Nyyssönen oli pelannut Suomen maajoukkueessa Tukholman olympialaisissa ja JyP-veteraani Ahto Järvi muisteli vuonna 1975 Nyyssöstä seuraavasti: Tohtoriudestaan piittaamatta Nyyssönen tuli meidän joukkoomme hyökkääjälinjaan näyttämään kuinka vastustajan puolustus jallitetaan. Kansa väittikin, että Nyyssönen käytti liimaa kengissään, koska palloa ei saatu häneltä pois, paitsi milloin hän sen syötti pelitoverilleen.

Jalkapallo pysyi kuitenkin Jyväskylässä melko laimeana innostukseltaan. Harjun kenttä oli koko kesän 1929 remontissa ( ... kaupungissa ei tuntunut kukaan tietävän, miten urheilukentän nurmikkoa pitäisi hoitaa.) ja Puistokoulun kentän kunto oli entistä surkeampi.
JyP:n jalkapallojoukkueen tukipelaajista Viktor Karhu, Riska Kelin, Tarmo Takala, Niilo Lahtinen, Sven Strang ja Veikko Saarinen siirtyivät paikalliskilpailija Jyväskylän Kisa-Toverien riveihin, mikä takaiskuna melkein lopetti koko JyP:n jalkapallotoiminnan. Koko kesän 1929 aikana JyP sai pelatuksi vain yhden ottelun - Varkaudessa hävittiin sikäläiselle VPK:n joukkueelle 0-2.

Kesäksi 1930 SPL julkaisi tulevan sarjaohjelmansa ja JyP oli samassa Savon lohkossa paikallisen Jyväskylän Kisa-Toverien kanssa. JyP-johto katsoi, ettei kaupungissa ollut edellytyksiä kahdelle heikolle jalkapallojoukkueelle toimia toistensa kilpailijoina, joten lehti-ilmoituksella (!) JyP-johto etsi neuvottelukosketusta JKT:n johtoon fuusioneuvotteluihin.
Seurahuoneelle kokoontui molemmista seuroista aikanaan yhteensä n. 30-40 innokkainta jalkapalloihmistä suunnittelemaan seurojen jalkapallojoukkueiden yhdistämistä. Eteen tuli kuitenkin se klassisin ongelma: JyP-herrat vaativat uuden joukkueen pelaavan JyP-tunnuksien alla ja vastaavasti JKT:n johto vaati yhdistetyn joukkueen pelaavan heidän seuransa tunnusten alla. Sopuun ei päästy. JyP-johdon Toimi Takala erosi seurasta kielteisen päätöksen jälkeen.
Kesän jalkapallo-ottelut keskittyivätkin kahden paikallisseuran herruusotteluihin, joihin saksalainen kreivi Vitzhum oli lahjoittanut kiertopalkinnon. Kreivi itse toimi pelien tuomarinakin.
Kesällä seurat pelasivat palkinnosta viisi ottelua, JyP sai palkinnon haltuunsa kolmella voitolla. Varsinaisen sarjaottelun JyP kuitenkin hävisi 0-2, jolloin seuran sarjatie katkesi taas heti ensimmäisen ottelun jälkeen. JyP kävi myös harjoitusottelussa Kuopiossa, kotiintuomisina tappio 0-12.

Vuoden 1930 aikana JyP joutui pelaajapulan vuoksi lopettamaan jääpalloilun - hiljaiseloa narukeräpuolella jatkuikin kaupungissa vuoteen 1936 asti.

Kaudella 1931 JyP ei enää halunnut osallistua 'Savon sarjaan' lainkaan. Pelailtiin vain JKT:n kanssa kreivi Vitzhumin kiertopalkinnosta. Jälleen JyP sai pitää palkinnon kolmella voitolla viidestä ottelusta (yksi tasapeli).
Kaudella 1931 JyP ja JKT onnistuivat lähestymään neuvotteluissa sen verran toisiaan, että kahden joukkueen pelaajista onnistuttiin yhdistämään 'Jyväskylän kaupunkijoukkue' otteluun Kuopiota vastaan. Kuopiolaiset tulivat ylimielisinä ja hävisivät, Kuopion lehdet selittivät katkeraa tappiota seuraavana päivänä 'B-joukkueen käyttämisellä'. Kuopiolaiset ihmettelivät kuitenkin, miksi niin hyvin pelanneilla jyväskyläläisillä ei ollut parempaa intoa pelata Savon virallisessa sarjassa.

JyP-veteraani Ahto Järvi muisteli vuonna 1975 JyP:n varhaisvuosien pelaajia seuraavasti:
Nuoremmista pelaajista muistuu mieleen 'Hugi' Järvinen, joka yleensä ei pitänyt ilmapelistä, vaan pysytti rauhallisesti pallon mahdollisimman lähellä maata kuin suurpelaajat ainakin.
Topi Takala oli niitä sisupelaajia, joka ei koskaan väsynyt, paitsi kerran kun oli treenattu kolmatta tuntia ja sitten pelattiin ystävyysottelu päälle.
Puolustuksesta piti huolen varmapotkuinen ja lujaotteinen Kuusisto, joka oli oikeata murtajatyyppiä.
Keskushyökkääjän paikalla pelasi ylioppilas 'Hara' Punakivi. Hän tavallisesti - milloin tarvis vaati - painui hakemaan pallon omalta maalilta, toimitti sen hyökkääjille ja kiiruhti heti mukaan hyökkäyksen punontaan.
Nuoren lyseolaispojan Anderssonin leipälajeja oli maaliin ammunta metrin korkeudelta suoraan ilmasta, jollaista palloa maalivahti harvoin saattoi torjua.
Samat henkilöt olivat tietysti paljon mukana jalkapallossa ja jääpallossa - pesäpallossakin, kun sitä vielä pelattiin. Erityisen lahjakas varsinkin jääpallon puolella oli Aaro Kivilinna. Hän pelasi myöhemmin jääkiekkoa Helsingissa HJK:n riveissä ja valittiin jopa yhteen maaotteluunkin. Hän antoi kuitenkin henkensä talvisodassa isänmaan puolesta.

Yleisaiheita * 1908-29:

Kuivahkojen SPL-vuosikertojen kirjoittaja on vuoden 1922 kohdalla intoutunut reheviin ilmaisuihin kuvatessaan unkarilaisten pallotaiturien edesottamuksia Suomea vastaan Unkarissa 17.7.1922 käydyssä maaottelussa, jonka isännät lopulta voittivat 5-1. Olivat sen verran parempia imeytymään palloon.

1927:

Idrottskalender 1928 esitteli yhdellä aukeamalla edellisen kauden eli kesän 1927 Suomen Palloliiton toiminnassa mukana olleet seurat paikkakunnittain. Laskutoimitus osoittaa Suomessa toimineen SPL:n virallisten siipien suojissa kaikkiaan 64 seuraa - hyvin eksoottisiakin joukossa (jalkapallon ulkopuoleltakin).

Seuraavalle sivulle (kausi 1930).

jalkapallosivuston ETUSIVULLE.