|
|
VIIPURI * 1908-29:
Viipurilainen voimistelunopettaja Max Alfthan oli ulkomaanmatkoillaan nähnyt jalkapalloa. Hän toi pelin rinkelikaupunkiin. Viipurin suomalaisen reaalilyseon historiassa todetaan: "Ensimmäinen jalkapallo hankittiin kouluun syksyllä 1896 ja siitä lähtien palloa potkittiin ahkerasti." Viipurissa aloitettiin koulujen väliset ottelut 1900-luvun ensimmäisinä vuosina (lähde: Jalkapallon pikkujättiläinen, 2003).
__________________________________________
Sudet ry. on vuonna 1912 Viipurissa perustettu legendaarinen jää- ja jalkapalloseura. Sudet aloitti toimintansa Viipurissa 13. joulukuuta 1912. Sen silloinen nimi oli Wiipurin Bandy & Jalkapalloseura.
WB & JS muutti nimensä Wiipurin Susiksi v. 1924. Vuonna 1940 Wiipurin Sudet muutti Helsinkiin ja vuonna 1950 siitä tuli Sudet ry. Kouvolaan Sudet muuttivat v. 1962.
Vuosisadan ensimmäiset vuosikymmenet olivat jääpallon vahvaa aikaa ja niinpä WB & JS:kin panosti erityisesti jääpalloon. Jääpallossa se voitti kaikenkaikkiaan 14 suomenmestaruutta.
Sudet ry:llä on ollut vahva asema myös jalkapallossa. Mestaruussarjakausia Susilla on kaikenkaikkiaan viisitoista. Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan Suomen mestaruuden jalkapallossa Sudet voittivat heinäkuun 28. päivänä vuonna 1940.
Kouvolan Sanomat kirjoitti aiheesta (14.8.2001):
Joulukuun 13. päivä vuonna 1912 kutsuttiin vanhassa Viipurissa joukko jää- ja jalkapalloilusta kiinnostuneita ihmisiä Maununkatu 1:ssä sijaitsevaan Elonvoima-kahvilaan tarkoituksenaan perustaa uusi seura. Uusi seura sai tuolloin nimekseen Wiipurin Bandy & Jalkapalloseura ry eli lyhennettynä WB&JS ry. Alkuvaiheessa Sudet menestyivät erityisesti jääpallossa. Vuonna 1945 tuli olosuhteiden pakosta Susien kotipaikaksi Helsinki jossa se ajautui vuonna 1961 vaikeuksiin löytää taloudellista tukea toiminnalleen. Vuonna 1962 matka suuntatui sitten Kouvolaan jonne seura sittemmin asettui asumaan. Tänä päivänä Sudet ry tarjoaa toimintaa Kouvolassa jalkapallon ja salibandyn saralla.
__________________________________________
Viipurin Palloseura (lyh. ViPS) oli vuonna 1928 perustettu viipurilainen jääpalloseura. Jääpallossa se voitti SM-kultaa vuosina 1931 ja 1936. Lisäksi seura saavutti SM-hopeaa vuonna 1934 ja -pronssia vuosina 1932 ja 1933.
Jalkapallossa ViPS pelasi pääsarjassa kahden kauden ajan vuosina 1930–31.
__________________________________________
Viipurin Reippaan varhaishistoriikkia:
Viipurin Reipas ry on nykyisin lahtelainen voimisteluseura. Seura perustettiin Viipurissa 1891, josta se siirtyi karjalaisten evakoiden mukana toisen maailmansodan jälkeen Lahteen.
Viipurin Reippaassa on harrastettu voimistelua koko sen historian ajan. Matkan varrella seurassa on ehtinyt toimia myös monien muiden lajien jaostoja, kuten jääkiekko, jalkapallo ja taitoluistelu. Kaikkiaan ViRe:ssa on ollut yli 20 jaostoa. Nyt kun muiden lajien harrastajat ovat eriytyneet omiin alueisiinsa erikoistuneisiin seuroihin, toimii Viipurin Reipas yhä juurillaan telinevoimistelussa.
Ylempänä oleva Viipurin Reippaan logo on v.1951 julkaistun kirjan Viipurin Reipas 1891-1951 etukannesta (Ranne Roni).
Viipurin Reipas syntyi sikäläisen klassisen lyseon koulupoikien voimistelutunneilta saadusta innostuksesta liikuntaan. Väinö Pynnisen johdolla Viipurin Reipas perustettiin syksyllä 1891 - Pynninen oli tuolloin vasta 19-vuotias, mutta silti hän aloitti perustajakokouksen yksimielisellä kannatuksella seuran ensimmäisenä puheenjohtajana. Seuran nimen keksi kirjaltaja K.Widgren (myöh. Väre). Seuran oranssimustan merkin, jossa oli Viipurin linnan kuva ja W-kirjain suunnitteli konttoristi Ernst Lindfors (myöh. Launne).
Seura harrasti aluksi vain voimistelua, mutta laajensi toimintaansa jo vuosien 1892-93 aikana hiihtokilpailujen järjestämiseen. V.1894 seura järjesti ensimmäiset luistelukilpailunsa. Seuraavina uusina lajeina olivat vuorossa yleisurheilu, soutu, pyöräily, uinti, painonnosto ja paini - sitten olikin vuorossa jo palloilun aloittaminen Viipurin Reippaassa.
Ateenan väliolympiakisoihin v.1906 Suomesta matkusti nelimiehinen urheilijajoukko - heistä Uuno Häggman ja Heikki Åhlman olivat Viipurin Reipaan viisiottelijoita. Varsinaisiin olympialaisiin Lontooseen v.1908 Viipurin Reipas sai mukaan matkalle oman vapaavoimistelujoukkueensa.
Jalkapalloinnostus saapui Turun satamassa vierailleiden englantilaisten merimiesten kautta ensin Helsingin kouluihin ja siellä alkoi v.1906 yksi ensimmäisistä Helsingin jalkapalloa harrastavista seuroista - Helsingin Unitas - järjestää jalkapallo-otteluita eri seurojen kesken. Unitas kutsui Helsinkiin myös muutamia ulkolaisia seuroja ns. esityspeleihin.
Viipurin tavoitettuaan jalkapalloinnostus pesiytyi kaupungissa lyseon poikien keskuuteen ja vuosittain alettiin ratkoa koulujen välillä kaupungin mestaruuksia. Vuonna 1907 Viipurin Reipas oli valmis hyväksymään jalkapallon seuran ohjelmaan ja lyseolaisia liittyi innokkaasti 'virallisesti' pelaamaan seuran tunnuksien alle. Näihin samoihin aikoihin oltiin muuten vasta perustamassa valtakunnallista Suomen Palloliittoakin.
Syksyllä 1907 Viipurin Reipas otti myös jääpallon ohjelmaansa - lajin nimi oli kuitenkin tuolloin hockey.
Tässä Viipurin Reippaan 60-vuotisjuhlakirjassa (1959) julkaistussa kuvassa poseeraa seuran vuoden 1909 uljas jalkapallomiehistö. Huomiota kiinnittänevät ensimmäisenä nuo mainiot päähineet. Pelaajien nimet erottunevat näytöltä.
Viipuriin saapunut englantilainen urheilumies Geo W. Easton esitteli Viipurissa talvella 1909 jäällä suoritettavan keilailuntapaisen pelin, missä heittokiviä liu'utettiin tarkkuuden mukaan jäällä. Jonkinlainen curling-pelin esivaihekin siis otettiin Viipurin Reippaan ohjelmaan jo tuolloin. Reipas voitti jääkeilailussaan mm. Moskovan englantilaisen seuran luvuin 15-10.
Tämä englantilainen Geo W. Easton oli ajallaan ylivoimainen pikajuoksija, joka Reippaan jalkapalloilijoiden suureksi riemuksi suostui aloittamaan seuran pallonpotkijoiden harjoittamisen. Easton myös pelasi Viipurin Reippaan jalkapallojoukkueessa ja pääsi vuonna 1909 mukaan Suomen jalkapallomaajoukkueeseenkin maalivahdiksi (erikoista sikäli, että samaisen Eastonin v.1910 juoksemaa 200 metrin aikaa 23.4 ei tuolloin hyväksytty Suomen ennätykseksi, koska juoksija oli ulkomaalainen).
Suomen jalkapallomestaruudet jaettiin cup-turnauksien muodossa vuosina 1908-1929. Viipurin Reipas oli jo v.1910 pelaamassa kyseisen cupin finaalissa Helsingissä, mutta hävisivät turkulaisille (ÅIFK) luvuin 2-4 (2-2).
Suomen jalkapallomaajoukkue oli v.1911 matkalla Pietariin - Viipurissa pelattiin harjoitusottelu Viipurin Reipasta vastaan. Maajoukkue voitti vain 6-5. Maajoukkue oli koottu lähinnä helsinkiläisistä pelaajista, mutta Pietariin (Eastonin sijalle) otettiin mukaan myös Reippaan uusi mainio maalivahti Aku Syrjäläinen.
Kauden 1911 SM-cup-turnaus sortui Reippaan osalta jääräpäisyyteen - viipurilaisten mielestä ottelu Reipas-ÅIFK olisi pitänyt pelata (jostakin tuntemattomaksi jääneestä syystä johtuen) oikeutetummin Viipurissa eikä Turussa. Reipas kieltäytyi matkustamasta SPL:n käskyjen mukaisesti Turkuun, jolloin Reipas suljettiin sarjasta - ja ÅIFK jatkoi finaaliin asti (missä hävisi kuitenkin HJK:lle luvuin 1-7).
Vuoden 1912 Tukholman Olympialaisten Suomen jalkapallomaajoukkueessa pelasi maalivahtina Viipurin Reippaan Aku Syrjäläinen.
Vuosina 1912 ja 1913 Viipuriin alettiin perustaa useita uusia seuroja (mm. Suomen Lyseoiden Urheilijain Viipurin osasto eli Viipurin SLU), joista osa oli palloilun erikoisseuroja. Viipurin Reipas menetti paljon pelaajiaan näihin seuroihin ja vastaavasti uusien lupaavimpien nuorten pelaajien saaminen omaan seuraan ei enää ollutkaan itsestään selvää.
Ensimmäisen maailmansodan syttyminen sai kuitenkin Viipurissakin ajatukset pois urheilusta ja mm. jalkapallon SM-cup-turnaus jätettiin v.1914 kokonaan pelaamatta.
Viipurin Reippaan kuuluisin painija Emil Väre joutui jopa itse maksamaan sanomalehtiin laittamansa ilmoituksen, missä hän julisti olevansa rautatieläisenä kokopäiväisesti Venäjän sotapalveluksessa, eikä siten voinut ottaa vastaan minkäänlaisia, rahakkaitakaan kilpailukutsuja.
Vuonna 1915 Reippaan jalkapallojoukkue oli saatu jo sellaiseen kuosiin, että se pystyi näytösottelussa voittamaan Viipurin yhdistetyn joukkueen luvuin 7-4.
Reippaan uudessa lupaavassa jalkapallojoukkueessa kunnostautuivat Nykäsen veljekset Yrjö, Matti ja Herman. Ehkä ajan jalkapalloilun taktisia kuvioita välittyy lisätiedosta, että samaiset veljekset olivat tuolloin myös Viipurin kaupungissa johtavia painijoita.
Ensimmäisen maailmansodan ja varsinkin Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen melskeet saivat urheiluolot v.1917 Viipurissakin hyvin sekasortoisiksi. Kaupungissa urheilutapahtumia jouduttiin peruuttamaan jatkuvasti.
Viipurissa pystyttiin kuitenkin pelaamaan perinteinen ottelu Reipas-muu Viipuri, nyt Reipas voitti 5-0. Joukkueessa pelasi vielä palloilutoiminnan alullepanija ja monivuotinen kapteeni P.Roiha sekä edellä mainittu britti Easton. Reippaan kapteenina toimi Yrjö Nykänen.
Viipurin yhdistelmäjoukkue muodostui lähinnä v.1912 perustetun Wiipurin Bandy & Jalkapalloseuran (vuodesta 1924 alkaen Sudet-niminen) pelaajista.
Kuten tunnettua, Suomi julistautui 6.12.1917 itsenäiseksi valtioksi Venäjän vallan alta. Tapahtumat jatkoivat kuitenkin levotonta vyöryään ja vuoden 1918 maahamme syttyi kansalaissota (tai millä nimellä sotaa haluaakin kutsua).
Viipuri jäi punaisten rintamapuolelle ja urheilutoiminta tyrehtyi kokonaan. Yli kolmekymmentä Reippaan urheilijajäsentä selvitti kuitenkin tiensä rohkeasti läpi punaisen Etelä-Suomen ja taisteli sodassa valkoisten puolella. Viisi (tai toisen tiedon mukaan kuusi) Viipurin Reippaan urheilijaa kaatui taisteluissa.
Sodan melskeet jatkuivat kolme kuukautta - kesän urheilutoiminta alkoi haparoivasti, mutta 20.10.1918 Viipurin Reippaan jalkapalloilijat pelasivat jo Helsingissä SM-cupin finaalissa, missä HJK kuitenkin oli luvuin 3-0 parempi.
Seuraavana vuonna 1919 sama toistui, 2.11.1919 Helsingissä pelattiin jälleen SM-cup-finaali HJK-Reipas - nyt HJK voitti rangaistuspotkullaan 1-0.
Vuonna 1921 juhlittiin Viipurin Reippaan 30-vuotisjuhlavuotta. Jalkapalloilijoista palkittiin kultaisella jalkapallomerkillä viisi seuran pitkäaikaista pelaajaa: Pekka A. Roiha, Geo W. Easton, Aku Syrjäläinen, Yrjö Nykänen ja Reino Laaksonen (viimeksi mainittu Reippaan palloilutoiminnan alullepanija Roihan kanssa).
Vuonna 1922 Reipas selvisi taas Helsingissä 25.9.1922 pelattuun SM-cup-finaaliin, mutta nyt vei tittelit ja maineen HPS luvuin 4-2.
Semi-finaalissa Reipas oli Viipurissa voittanut edellisvuoden finalistin HJK:n peräti 6-2. Reippaan kapteenina oli tässä joukkueessa Leo Leivo, joka oli myös mukana Suomen maajoukkueessa Viroa vastaan samana vuonna (Suomi voitti 10-2).
Samana vuonna pelattiin myös kaupunkiottelu Viipuri-Helsinki (Viipurissa) - Helsinki voitti 3-1. Viipurin joukkue oli muutoin Reippaan edustusmiehistö, vain toinen puolustaja oli Susista.
Vuonna 1926 Viipurin Reippaan jalkapallomiehistö voitti SM-cupissa ensin Sudet, Sortavalan Virityksen ja LLS:n (viimeksimainitun tosin luovutusvoitolla). Semifinaalissa tie nousi kuitenkin pystyyn - TPS voitti Reippaan, jonka joukkueen kapteenina toimi nyt Onni Kosunen.
Vuonna 1927 Viipurin Reipas pääsi jo viidennen kerran historiansa aikana jalkapalloilun SM-cup-finaaliin, matkalla oli kaadettu Sortavalan Viritys, HJK (5-1) ja HIFK (4-3).
Helsingissä 9.10.1927 pelatun finaalin Reipas hävisi jälleen kerran - HPS voitti puhtaasti 6-0.
Vuonna 1928 Viipurin Reipas voitti Suomen mestaruuden - mutta uudessa lajissa, jääkiekossa.
Jalkapallon puolella Viipurin Reippaan Toivo Roivainen mahtui mukaan Suomen jalkapallomaajoukkueeseen, joka pelasi Riiassa Latviaa vastaan.
Reippaan jalkapallopuolelle sattui v.1929 paha suonenisku, kun paikkakunnalle perustettiin uusi, erityisesti jalkapalloon satsannut Viipurin Palloseura (ViPS).
Kun Suomessa kaudella 1930 jalkapallossa aloitettiin ensimmäinen kahdeksan joukkueen (yksinkertainen sarja), SPL nimesi yhden paikan Viipurille. Reippaan näppien edestä tuon uuden A-sarjan paikan nappasikin juuri ViPS ja B-sarjastakin nousi pääsarjatasolle kaudella 1930 Viipurin Sudet.
Viipurin Reippaan onnistui nousta Mestaruussarjaan vasta kaudelle 1938, jolloin kohtalo puuttui dramaattisetsi peliin, talvisota keskeytti sarjan - Reipas oli tuolla hetkellä tosin viimeisenä (11 peliä - vain kaksi voittoa).
Tästä kohdasta Viipurin Reippaan historiikki hyppääkin alempana oleviin vuosittaisiin kausikohtaisiin osioihin.
Suomen jalkapallomestaruudet pelattiin CUP-muodossa v.1908-1929:Ensimmäinen Suomen Mestari oli Unitas Helsingistä 1908 (Sportklubben Unitas):
Viipurin Reipas oli viisi kertaa Cup-finaalissa (1910, 1918, 1919, 1922 ja 1927), mutta joka kerta viipurilaiset saivat todeta hävinneeensä (ÅIFK, HJK ja HPS).
Tähän kohtaan sopii suora lainaus Viipurin Reippaan pitkäaikaisen pallo-osaston johtajan Onni Kosusen vuonna 1941 kirjoittamista jalkapallomuistelmista 1910-luvulta (julkaistu kirjassa Viipurin Reipas 1891-1951 ):
Onni Kosusen muistelmaosuus ko. kirjassa on siis lainattua huomattavasti pidempi ja sieltä voi poimia seuraavia Viipurin Reippaan 1910-luvun ja myöhempiäkin pelaajanimiä lisäksi:
'Retikka' Ruosmaa (Rosendahl), K.Niemelä, B.Silvan, Matti ja Herkko Nykänen, Hugo ja Vilho Kettunen, Leo Leivo, Veikko Kosunen, Hannes Kaasalainen, Niilo Yrjölä, Ilmari ja Väinö Laine, Julius Jukka Rissanen, N.Tasichin, K.Aalto, H.Stenlund, Väinö Lankinen, Jori Östela (Östman), T.Ovaska, T.Reponen, T.Koskinen, I.Ihalainen, Vilho ja Väinö Tallberg (Talpio), Lauri Konttinen, I.Saxell, Eino Louhi, Toivo ja Pertti Roivanen, V.Meskanen, T.Paakkanen, Juho ja Benjam Tschitschajeff, Eero Kettunen, E.Kokko, T.Sandberg (Somervuori), Lauri Hirvonen, L.Novio, veljekset Sveholm, V.Vatka, A.Erkamo, E.Ikäheimo, E.Pohjolainen, E.Viinikka, V.Laapotti, Mattila, A.Vahaluoto, Vaara ja Mäntynen.
Kauden 1910 Suomen mestaruudesta aloitti pelaamisen kymmenen joukkuetta. Mukana olivat Viipurin Ponteva ja Viipurin Reipas. Kyseessä oli cup-systeemillä pelattu mestaruus ja ensimmäisellä kierroksella viipurilaisjoukkueet laitettiin kai matkakustannuksia vähentäen pelaamaan vastakkain. Reipas voitti Pontevan 6-2.
Toisella kierroksella piti pelattaman ottelu Reipas-Unitas (Hki) Viipurissa, mutta Unitas kieltäytyi matkustamasta Viipuriin, koska Pietarissa oli riehunut koleraepidemia ja helsinkiläiset pelkäsivät taudin jo koputtelevan Viipurinkin portteja.
Reippaan johto sähkötti Helsinkiin: Mitään vaaraa ei ole, mutta silti Unitas kieltäytyi matkasta. SPL tuomitsi Reippaan voittajaksi ja Reipas pääsi finaaliin, joka pelattiin Helsingissä 9.10.1910 - ÅIFK (Turku) voitti finaalissa Reippaan 4-2.
Viipurin Bandy ja Jalkapalloseura (V.B.J.S) aiheutti pelikaudella 1916 pelaajansa Y.Penttilän johdolla sellaista pahennusta, että tekoset pääsivät Suomen Palloliiton toimintakertomukseen 1917 asti:
Kuluneena vuonna (1916) on johtokunta saanut toimia vastalauseiden kanssa enemmän kuin
edellisena vuonna. Varsinkin se seikka että Viipurin Bandy ja Jalkapalloseura oli toisessa Suomen jalkapallomestaruusk11pailujen välierässä esiintynyt sangen mielenosoituksellisesti ja jopa yhteen aikaan aikonut poistua pelikentältä, aiheutti johtokunnallemme huomattavasti lisätyötä. Tapahtunutta selkkausta tutkittiin sangen tarkasti, mutta vaikka johtokuntamme otti huomioon lieventävät asianhaarat, kuten kurjassa kunnossa olevan kentän, ja sen seikan, että tapaus tavallaan oli ensimmäinen maassamme, ei johtokunta tullut muuhun käsitykseen kuin että rikos oli tapahtunut vasten pelisääntöjä. V.B.J.S:n joukkue julistettiin kilpailukelvottomaksi jalkapallopelikaudeksi 1917 ja joukkueen yksityinen pelaaja Y. Penttilä, joka luvatta oli poistunut kentältä, kilpailukelvottomaksi yhdeksi vuodeksi. Tätä päätöstä vastaan protesteerasi V.B.J.Seura. Kutsuttiin koolle Keskushallinto kahdesti, ensikerralla näet äänestys lankesi tasan. Toisessa Keskushallinnon kokouksessa oli asia jokaiselle selvempi ja ilahduttavan yksimielisesti hyväksyttiin johtokunnan uusi rangaistusmääritelmä, nimittäin että joukkuerangaistus pysyy voimassa, mutta Y. Penttilän rangaistus muu-tettiin mieskohtaiseksi rangaistukseksi jalkapallopelikaudeksi 1917. Muut vastalauseet ovat olleet lievempiä laadultaan. Niistä mainittakoon että Turun Riennon jäsen Lauri Andström diskvalifiseerattiin vuodeksi sopimattoman käytöksen takia pelikentällä. Mutta näiden sanoisimmekö ikävien asianhaarain vastapainoksi on meillä ilo tässä vuosikertomuksessa todeta, että nykyisistä oloista huolimatta on pallourheilumme eritoten juuri kilpailujen muodossa tarjonnut jälleen paljon urheilullisesti arvokasta."
(SPL:n vuosikertomus 1917): "Viipurissa heräsi jalkapalloilu vasta syksyllä; kolme sikäläistä seuraa otti osaa mestaruuskilpailuihin. Parhaaksi osottautui
Reipas, mutta eivät IFK ja Toverit olleet sanottavastikaan huonommat. Bandyseuran kilpailukelvottomuus on kai vaikuttanut jossain määrin lamauttavasti Viipurin jalkapalloilu-elämään kuluneena kesänä."
Sotavuottamme 1918 kuvattiin SPL:n vuosikertomuksessa 1918 myöhemmin Viipurin osalta valaisevasti:
"Näiden lisäksi on meidän mainittava sitäpaitsi kaksi ottelua, jotka eivät ainoastaan laadultaan olleet huomattavat, vaan jotkå suoritettiin olosuhteisssa, jotka kannattavat ajan kuvauksena tulla jälkipolville mainituksi. Tarkoitamme ystävyysotteluja jääpalloilussa Viipurin Bandyseuran ja yhdistetyn H.J,K:n -K.I.F:n joukkueen välillä. Jälkimäisessä joukkueessa pelasivat Lundvist, Lasse Schybergsson, Wilkman, Fält, Biaudet, Strömberg ja Caus ~ K.I.F:stä sekä Tuhkunen, Pylvänen, Tammisalo ja Backman H.J.K:sta.
Nämä joukkueet kohtasivat toisensa ensiksi Viipurissa tammikuun 20 päivänä. Ottelu p8ättyi tasan 4-3, 4-5 = 8-8. Tästä ottelusta kirjoittaa Viipurin piirin asiamiehemme, herra A. Pirhonen seuraavasti: "ottelun kestäessä temmelsi ja rehenteli punakaarti jo täydellä höyryllä; vain n. 4-500 m. etäisyydellä luistinradasta piirittivät punaiset parhaillaan erästä epäilemäänsä taloa ja muutamat kiväärin pamahdukset säestivät erotuomarin vihellyspilliä. Peli oli kumminkin siksi jännittävää, etteivät pelaajat enemmän kuin katsojatkaan välittäneet punaisten hommista". -Viikkoa myöhemmin eli tammikuun 27 päivänä olivat olot muuttuneet jo siinä määrässä, että Bandyn pelaajat lähtiessään Helsinkiin tammikuun 26 päivänä, vangittiin juuri ennen junan lähtöä joukkueen kapteeni A. Ahnger. Joukkueen puolustaja Mytty ei liioin voinut lähteä matkalle, joten Bandy saapui Helsinkiin vain 9 miehellä. Heidän joukkuettaan vahvistivat tällöin W. Eklöw I.F.K:sta ja B. Sjöström K.I.F:stä. Lasse Schybergsson' in asemasta, joka veljensä ynnä monen muun jääpalloilijain kanssa oli lähtenyt vaaral-lisempiin leikkeihin, pelasi A. Lund. Her-mostuneesta tilanteesta humlimatta, oli ot-telu silti sangen hyvin ja peli päättyi tälläkin kertaa tasan 4-4. Kun tämän ottelun lopettamisvihellys kuului, merkitsi se myös talven 1918 jääpallokilpailun loppua. Pelaajamme katosivat jos minne. Kuka pääsi pujahtamaan Mannerheimin armeijaan, kuka liittyi paikkakuntansa suojeluskuntaan j.n.e. Kaatuneita registeeratuita pallonpelaajia on monta. Niistä mainittakoon tässä K.I.F:n tunnettu palloilija Richard Schybergspon. Me emme luule erehtyvämme väittäessämme, että Riku Schybergssonin kautta poistui keskuudestamme mies, joka pallourheiluun oli innostunut enemmän kuin kukaan muu meistä. Ja tässä vuosikertomuksessa on meidän velvollisuus muistaa sitä vapaehtoista työtä, minkä hän on suorittanut SUOMEN PALLOLIITON johtokunnan jäsenenä. Viipurin Bandyseura menetti
maalivahtinsa Viljo Karvisen Viipurin valloituspäivänä ja Viipurin I.F.K. samaten maalivahtinsa Torsten Åbergin, joka raa'alla tavalla tapettiin Viipurin edustalla. Viipurin I.F.K:n puolustaja Arvid Mielch kaatui myös vapaussodassamme. Samaten kuin Åberg oli H.K.V.-lainen Juho Halme vapaustaistelumme ensimäisiä uhreja. Me valitsimme tämän rehdin miehen ja kelpo urheilijan viime kokouksessamme uudelleen yksimielisesti tilintarkastajaksemme, mutta neljä päivää myöhemmin oli hän poistettu keskuudestamme katalan murhan kautta. Vaikk'ei Halme-vainaja sanottavasea määrässä itse ottanut aktiivisesti osaa pallourheiluun, oli hän silti palloleikkiemme innokas kannattaja ja kirjoitti useasti oivallisia ja mie-lenkiintoisia selostuksia otteluista.
|
