|
|
Ohtaansalmen sillat:

Tämän kirjoittaja ihmettelemässä Ohtaansalmen vanhaa siltaa kesällä 1967 (kuva: Joutsi). Ohtaansalmen sillat sijaitsevat Tuusniemen ja Outokummun rajalla - samalla Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan rajalla.
Nykyinen uusi silta on rakennettu vanhan sillan viereen, ja tämä muodostaa maisemallisesti ja historiallisesti arvokkaan kokonaisuuden. Uusi Ohtaansalmen silta on pisin Suomessa toteutettu laattapalkkijännesilta, ja sen pituus on 96 metriä.
(Wikipedia, 2012): Vuoden 1938 tienumerointijärjestelmässä Kuopion ja Joensuun välinen reitti nimettiin valtatieksi 17. Matkanteko ei tuohon aikaan vielä ollut kovin sujuvaa, koska Juurusveden ja Kallaveden välisessä Jännevirrassa sekä Juojärven ja Rikkaveden välisessä Ohtaansalmessa olivat lossit. Tien uusiminen aloitettiin 1940-luvun lopulla ja sillat Jännevirran ja Ohtaansalmen yli valmistuivat vuosina 1951 ja 1952. Ohtaansalmen kaunis kaarisilta rakennettiin kapeaksi, ja se ei enää riittänyt kasvavalle liikenteelle; sen rinnalle valmistui uusi silta vuonna 1996.

Ohtaansalmen sillat - Tuusniemen kunnan nettisivulta - kiitos.
|