A) (Wikipedia, 2012): Soutjärvi (ven. Šoltozero, vepsäksi Šoutar’v, karjalaksi Šoutjärvi) on kylä ja maalaiskunta Karjalan tasavallan Äänisenrannan piirissä. Kylä sijaitsee sijaitsee 84 km:n päässä Petroskoista kaakkoon Äänisen rannalla. Soutjärvi on pohjoisen vepsäläiskulttuurin keskus. Kylä toimi vuosina 1994–2005 olemassa olleen Karjalan itsehallintoyksikön Vepsän kansallisen volostin hallintokeskuksena. Sen jälkeen perustetun nykyisen kunnan nimi on Soutjärven vepsäläinen maalaiskunta (ven. Šoltozerzkoje vepsskoje selskoje poselenije).

Soutjärven vepsäläinen maalaiskunta ~ Soutjärven kunnan nykyiset asutuskeskukset:
Soutjärvi (ven. Šoltozero; veps. Šoutar’v; karj. Šoutjärvi).
Vehkaoja (ven. Vehrutšei; veps. Vehkoi).
Isannila (ven. Išanino; veps. Išan’).
Matfejanselkä (ven. Matvejeva sel’ga; veps. Matfejansel’g).
Soutjärven Mäkikylä (ven. Gornoje Šoltozero; veps. Mägi).
Metsäntaka (ven. Zales’je; veps. Mecäntaga).
Nykyisin asumattomia: Kalinansar’, Sürd’.

Soutjärven kylässä asui 1039 henkeä vuonna 2002. 1990-luvun puolivälissä tehdyssä tutkimuksessa asukasluku puolestaan oli noin 970 henkeä, joista 61% oli täysin vepsäläisiä tai osittain vepsäläistaustaisia, 7% muita itämerensuomalaisia ja 32% venäläisiä ja muita slaavilaisia.
Nykyinen Soutjärvi on alkuaan koostunut useammasta erillisestä kylästä (vepsäksi posad), jotka ajan myötä ovat kasvaneet yhteen.

Soutjärven posadat eli kylät ovat seuraavat:
D’eremišt — museolta kylän pääristeykseen, Ulitsa Potštovaja.
Mel’kamättaz (‘Melkinien mäki’) — museon välitön ympäristö, Ulitsa Potštovaja.
Markimättaz — joen takana, Ulitsa Goristaja (joen takaisista taloista lounaisimmat).
Minamättaz — joen takana, Ulitsa Goristaja (välittömästi Markimättaksesta kylään päin).
Hamamättaz — joen takana, Ulitsa Goristaja, talot 14–35.
Pedroimättaz — joen takana, Ulitsa Goristaja, talot 1–11.
Kukoinposad — joen takana, Ulitsa Zaretšnaja, talot 24–40.
Alažagd’ — kaupungista tultaessa ennen jokea, Ulitsa Zaretšnaja, tien varrella.
Ülizagd’ — kylän lounaisin osa, Ulitsa Zagorodnaja.
Dokuc’ — Ulitsa Lisitsynoi.
Papinposad — Ulitsa Pionerskaja.
Noumancug — Ulitsa Sovhoznaja, Ulitsa Molodjožnaja; pientalot ja vanhemmat, 2-kerroksiset kerrostalot.
Mikrorajon (kerrostalolähiö) — Ulitsa Molodjožnaja, uudemmat 3-kerroksiset kerrostalot.

Käytännössä Soutjärvellä on käytetty paikkojen identifiointiin katujen nimiä jo useita vuosikymmeniä sillä seurauksella, että 1997 oli mahdollista löytää vain yksi paikallinen, syntyperäinen soutjärveläinen henkilö, v. 1922 syntynyt Anna Nikitina, joka tiesi ne posadojen nimet ja rajat, joita muut kyläläiset eivät enää tienneet. Hänen avullaan selvisi mm., että kylän kirkko (nykyinen Kulttuuritalo) ei sijainnut Papinposadassa vaan Dokuc’issa.

Historia: Novgorodin arkkipiispa mainitsee Soutjärven kylän ensimmäisen kerran vuonna 1453. Alkuperäinen Soutjärvi on sijainnut nykyisestä kylästä 6 km lounaaseen, Kalinansar’ ja Sürd’ –nimisten kylien tienoilla Kodijär’v –nimisen järven luona. Tämän järven nimi vanhemmissa venäläisissä kartoissa on Šoltozero. Alkuperäisen Soutjärven asukkaat ovat jossain vaiheessa historiaa siirtyneet nykyisen Soutjärven paikalle ja tuoneet kylän nimen mukanaan. Alkuperäinen Soutjärvi on sitten saanut nimen Kodijär’v eli ‘Kotijärvi’, ven. Kodjarvi.
Aikanaan Venäjän keisarikunnan Aunuksen kuvernementissa ja 1920-luvulle asti Soutjärvi ja sen ympäristökylät (suunnilleen Vepsän kansallisen volostin alue) muodostivat Soutjärven kunnan, joka kuului Petroskoin kihlakuntaan. Neuvostovallan myötä kunnan alueesta muodostettiin Soutjärven piiri, joka lakkautettiin vuonna 1957 ja liitettiin Äänisenrannan piiriin.
Neuvostovallan jälkeen Soutjärven kylä toimi vuosina 1994–2005 olemassa olleen Vepsän kansallisen volostin keskuksena. Volosti käsitti kolme kylähallintoaluetta, Soutjärven ohella Šokšun ja Kalajoen (Rybreka) kylähallintoalueet.
Vuonna 2006 volosti lakkautettiin ja jaettiin vastaavasti kolmeksi Äänisenrannan piiriin kuuluvaksi vepsäläiseksi maalaiskunnaksi, joista yksi on Soutjärven vepsäläinen maalaiskunta.

Soutjärvellä sijaitsee etnografinen museo, jonka virallinen nimi on toukokuusta 2010 lähtien ollut Soutjärven vepsäläinen etnografinen Rjurik Lonin -museo. Sen on perustanut vuonna 1967 šoutjärveläinen Rjurik Lonin. Alun perin kylän kirjastorakennuksessa sijainnut museo siirtyi nykyiseen paikkaansa ns. Melkinin taloon 1980-luvulla. Talo on "Karjalan puurakennustaiteen muistomerkki" ja sen sanotaan olevan rakennettu vuonna 1814.
Museoon kuuluu myös Melkinin talon takana oleva Tutšinin talo, joka alun perin sijaitsi Kalinansar’-nimisessä kylässä. Jatkosodan suomalaismiehityksen aikoihin talon asukkaat Dmitri Tutšin puolisoineen majoittivat talossa neuvostoliittolaisia partisaaneja. Heihin kuului myös Sylvi Paaso, joka sieltä käsin välitti radioteitse venäläisille tietoja suomalaisten joukkojen toiminnasta Äänisen rannalla.

Kansanvihollisen tytär Stalinin sotasankarina:
Suomalaissyntyinen Sylvi Paaso on Venäjällä juhlittu sotasankari. Hän on kuitenkin joutunut kokemaan elämänsä aikana monenlaisia vainoja niin synnyinmaassaan Suomessa kuin uudessa kotimaassaan Neuvostoliitossa.
Kemissä asuneet Paasot joutuivat pulakauden alettua kohtaamaan monia vaikeuksia. Sylvin kommunisti-isä joutui työttömäksi ja äärioikeiston vainoamaksi. Perhe muuttikin monien muiden suomalaisten tavoin Neuvostoliittoon 1932 paremman elämän toivossa.
Ensimmäiset vuodet Neuvostoliitossa olivat työntäyteisiä ja hyviä, ja Sylvin vanhemmat kokivat, että he auttoivat luomaan työläisten ja talonpoikien valtaa. Mutta elämä muuttui täysin, kun Sylvin isä pidätettiin ja surmattiin Stalinin vainoissa 1937.
Jatkosodan syttyessä Sylvi värvättiin partisaanikoulutukseen. Paason värvääjänä oli Juri Andropov, joka jatkosodan aikana organisoi partisaanitoimintaa Itä-Karjalassa. Andropovista tuli myöhemmin NKP:n pääsihteeri.
Sylvi Paaso toimi radistina pienessä Soutjärven vepsäläiskylässä Äänisjärven rannalla. Partisaanien tehtävänä oli maanalaisen vastarinnan organisointi ja tietojen kerääminen suomalaismiehittäjän toiminnasta. Sylvi piiloutui moniin paikkoihin lähelle suomalaismiehittäjiä, kuten lampolaan ja metsään, joista hän sähkötti vakoilutiedot eteenpäin neuvostoliittolaisille.
Rauhan tultua Sylvi perusti perheen partisaanitoverinsa kanssa ja eli omien sanojensa mukaan hyvää elämää. Arvo Tuomisen haastattelussa vuonna 2003 Sylvi pohtii myös Jumalan olemassaoloa, sillä hän uskoo, että joku on varmasti auttanut, kun hänkin on selvinnyt hengissä sodasta. Petroskoin keskustassa on graniittinen partisaanien muistomerkki, johon on hakattu Sylvi Paason kuva (teksti: Sirpa Jegorow).

(J.Salmi, 31.10.2012): Soutjärvi kuului yhtenä kahdestatoista Itä-Karjalan sotilashallinnon Aunuksen piiriin. Muut olivat Aunus, Aunuksenranta, Kontupohja, Munjärvi, Prääsä, Ylä-Syväri, Säämäjärvi, Vaaliseni, Äänislinna, Äänisniemi ja Äänisenranta. Maaselän piiriin kuuluivat Rukajärvi, Paatene, Porajärvi ja Karhumäki. Vienan piiriin vastaavasti Kiestinki ja Untua.