Kangasniemen historia 1-kirjassaan Antero Manninen kirjoittaa (1953) Kangasniemen terveydenhuollon alkuhistoriasta seuraavasti:
Kangasniemen varhaisimmat asukkaat ja heidän jälkeläisensäkin monen miessukupolven ajan saivat hoitaa tautinsa ja vammansa omin päin, sillä Suomen kaupungeissa ja rintapitäjissäkin pysyivät lääkintä- ja sairaanhoito-olot nykyajan silmin katsottuna aivan alkeellisina aina Ruotsin vallan loppupuolelle saakka. Etäisiin korpipitäjiin ei silloin tietenkään riittänyt akateemista oppia saaneita lääkäreitä, eipä edes kokemuksen koulussa jonkinlaista parantamistaitoa saavuttaneita välskäreitäkään. Apteekeista ja sairaaloista ei maaseudulla voitu uneksiakaan. Kyminkartanon lääniin saatiin piirilääkäri pysyvästi vasta 1795. Kun hänen asemapaikkansa oli Heinola, hänen kosketuksensa kangasniemeläisten kanssa supistui etupäässä erinäisiin viran puolesta toimitettuihin ruumiinavauksiin ja sittemmin Heinolan lääninlasarettiin (valmistui 1790-luvulla) lähetettyjen sairaiden käsittelemiseen.

Käytännössä Kangasniemessä sairastuneiden hoito jäi siis omaisten tai vaikeimmissa tapauksissa parantamistaidoistaan mainetta saavuttaneiden tietäjien, noitien, poppamiesten ja muiden samantapaisten itseoppineiden miesten ja naisten käsiin.
Suolahti kirjoittaa Suomen papisto-teoksessaan, että Kangasniemen kaltaisten pitäjien ensimmäiset papit ja lukkarit harjoittivat yleisesti myös parantamista, heitä lienee kiinnostanut halu lisätä arvovaltaansa tietäjien kustannuksella.
Antero Manninen mainitsee erityisesti Kangasniemen papeista Aron Molanderin, joka tarmokkaasti taisteli ihmisten ja eläinten tauteja vastaan puhtaasti inhimillisistä syistä hankkimalla kulkutaudin uhatessa lääkkeitä, joita pitäjäläiset saivat pappilasta noutaa, ja itsekin toimimalla parantajana. Molander hankki seurakunnan käyttöön jopa kuusi lääketieteellistä teosta apua antamaan.

1770- ja 80-luvuilla Kangasniemen asukkaita koettelivat isorokko- ja punatautiepidemiat, jolloin kyläläisiä kuoli tauteihin joukoittain. Saman vuosisadan lopulla Englannissa keksityt rokotteet eivät 1800-luvun alussa vielä kangasniemeläisille kelvanneet ja esimerkiksi vuonna 1814 Kangasniemessä kuoli kaikkiaan 90 henkilöä rokkoon - heistä suurin osa oli alle 10-vuotiaita. Seuraavana vuonna - katkerasta laiminlyönnistä oppineina - rokotukset alkoivat kangasniemeläisille kelvata. Varalukkari C.H.Savander rokotti vuonna 1819 jo 135 paikkakuntalaista. Rokotuksiin ei niiden todellisesta tehosta huolimatta uskottu ja isorokko pääsi iskemään vielä uudestaan vuosina 1832-33, 1848 ja 1859.
Kangasniemi joutuikin v.1860 piirilääkärin silmätikuksi, koska täällä oltiin niin vastahakoisia rokotuksia kohtaan. 1860-luvun riesaksi Kangasniemeen tuli kaikkien aiempien kulkutautien lisäksi lavantauti. Tuhkarokko, tulirokko ja hinkuyskät täällä saatiin myös katkerasti kokea, mutta koleralta sentään säästyttiin, vaikka kyseinen tauti esimerkiksi v.1853 surmasi Suomessa tuhansiakin uhreja.
Savupirttien ansiota oli, että Kangasniemen alueella kärsittiin poikkeuksellisen paljon silmätaudeista ja reumasta. Savun ja vedon katsottiin yksinkertaisesti kuuluvan normaaliin asumiseen ja niiden tautienaiheuttamista ei tiedostettu. Yksipuolinen, ylen hapan tai suolainen ravinto puolestaan aiheutti kangasniemeläisille jokapäiväisiä vatsasairauksia.
1700-luvulta on kangasniemeläisissä asiakirjoissa säilynyt myös merkintöjä muutamista sukupuolitauti- ja mielisairaustapauksista, jotka olivat aiheuttaneet papistolle ja pitäjänkokouksille paljon huolta.

Kangasniemen ja naapuripitäjien asukkaat etsivät lievitystä jo 1700-luvun lopulta alkaen Hokanniemellä, peninkulman päässä kirkolta sijaitsevalta terveyslähteeltä. V.1799 kirkkoherra Molander rakennutti lähteen ympärille jonkinlaisen rakennuksenkin. 1800-luvun aikana terveyslähteelle järjestettiin suorastaan retkiä seurakuntalaisille niinkin kaukaa kuin Keuruulta, Jämsästä ja Rautalammilta. Veden tervehdyttävistä vaikutuksista oli saatu jopa kirjallinenkin vahvistus Tukholmasta asti, jonne piirilääkäri oli vesinäytteen lähettänyt analysoitavaksi.

Lääninsairaala siirtyi Heinolasta Mikkeliin v.1845, mikä merkitsi parannusta kangasniemeläisten terveydenhoidolle. Piirilääkäri kuitenkin asui Jyväskylässä eli mitenkään yksinkertaista asioiden hoitaminen ei ollut sen aikaiset kulkuyhteydet huomioiden.

Kangasniemeen perustettiin terveyslautakunta v.1894 ja termi kunnanlääkäri alkoi esiintyä myös säännöllisesti asiakirjoissa. Kangasniemen ensimmäinen kunnanlääkäri oli Thorfinn Stolpe ja hänen jälkeensä Karl Axel Konstantin Tennberg.
Ensimmäinen pitkäaikainen Kangasniemen kunnanlääkäri oli virkaan 13.3.1914 valittu Mandi Karnakoski (myöh. Richter), joka toimi virassa vuoteen 1929 asti ja palasi vielä sotavuosinakin hoitamaan lääkärin tehtäviä Kangasniemeen.
Toinen merkittävän työtehtävän Kangasniemessä tehnyt lääkäri oli Matti Akseli Mäkipentti, joka hoiti virkaa vuodesta 1936 kuolemaansa asti v.1957. Vuonna 1928 kunta oli jaettu 22 terveydenhoitopiiriin, joissa kussakin oli nimetty terveydenhuollon valvoja.
Vuonna 1936 oli valittu kirkonkylään kaksi terveyskaitsijaa ja kuhunkin koulupiiriin yksi vastaava.
Kangasniemen ensimmäisille lääkäreille kovia kilpailijoita olivat kansanparantajista mm. Kasperi Möttö ja karvari B. Ikanderin puoliso.
Ensimmäisiä hammaslääkärin palveluja Kangasniemessä saatiin 1920-luvun lopulla, eläinlääkärin virka perustettiin v.1931 (ensimmäisenä pitkäaikaisena hoitajana Veikko Rajas - kuoli v.1961).
1920-luvun alussa Kangasniemessä toimi jo kaksi virallistettua kätilöäkin.
Proviisori Ekelund aloitti Kangasniemen ensimmäisen oman apteekin hoidon v. 1897 (vrt. sivu #27).

Leikkauksia kangasniemeläisille tehtiin aluksi pitäjäntuvassa, kunnes hautausmaan itäreunalle tehtiin leikkaushuone.
Kun Kangasniemessä puhkesi v.1919 isorokkoepidemia, rokkosairaalana oli ensin työväentalo, joka edellisvuoden sotatapahtumien vuoksi oli tyhjillään, mutta sitten vuokrattiin rouva Ida Männynvälin talo samaan tarkoitukseen. Kunnanlääkäreillä ei aluksi ollut kunnan puolesta edes asuntoa. Ensimmäinen sairaala Kangasniemeen perustettiin v.1920, kun maisteri V.Juuselalta oli ostettu tarkoitukseen sopiva huvilarakennus Salmenkylästä. Sairaalassa oli vain kymmenen sairaansijaa, mutta 1930-luvun loppuun mennessä siellä oli ehditty hoitaa yli 2000 potilasta.
Marraskuussa 1934 valmistui alkuperäisen sairaalan viereen uusi kulkutautiosasto. Kangasniemessä riehui juuri v.1934 lapsihalvausepidemia - tautiin oli sairastunut useita kymmeniä henkilöitä, kuolemaan oli päättynyt kuitenkin vain kaksi taudintapausta.

.