Kallio * kaupunginosa #11 (osa-alueet: #111 Siltasaari * # 112 Linjat * #113 Torkkelinmäki). (Wikipedia, 2020): Kallio (ruots. Berghäll) on Helsingin 11. kaupunginosa itäisessä kantakaupungissa, Pitkänsillan pohjois- ja Töölönlahden itäpuolella. Kallion peruspiiriin kuuluu Kallion kaupunginosan lisäksi sen itäpuolella oleva Sörnäinen, joka on 10. kaupunginosa. Helsingin kaupunginosajaon mukaan Kallion (11. kaupunginosan) rajoina ovat etelässä Siltavuorensalmi ja sen ylittävä Pitkäsilta sekä Kaisaniemenlahti, lännessä Töölönlahti, pohjoisessa Helsinginkatu, idässä Hämeentie, Näkinkuja ja Hakaniemen silta. Se jakautuu kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat Siltasaari (vuoden 2014 alussa noin 2 400 as.), Linjat (noin 9 700 as.) ja Torkkelinmäki (noin 7 100 as.). Siltasaaren osa-alueeseen kuuluu Hakaniemen tori ympäristöineen. Linjojen osa-alueen nimi johtuu alueen kaduista, numeroiduista linjoista (Ensi-Viides linja), mutta niiden välisten kortteleiden lisäksi siihen kuuluu myös Töölönlahden rannalla oleva Linnunlaulun huvila-alue, joka eroaa kuitenkin luonteeltaan täysin muusta Kalliosta. Ympäristö: Kallio on aiemmin tunnettu työväestön asuinalueena. 1960-luvulle asti kaupunginosan pienissä yksiöissä ja kaksioissa asui lapsiperheitä, jotka muuttivat tuolloin varallisuuden salliessa muualle. Nykyään Kallio on profiloitunut erityisesti opiskelijoiden, nuorten aikuisten ja taiteilijoiden kaupunginosaksi. Tämä on pienten asuntojen saatavuuden, hyvän viihdetarjonnan, keskeisen sijainnin ja hyvien julkisten kulkuyhteyksien ansiota. Kalliossa, jossa asukkaiden vaihtuvuus on kaupungin suurinta, keskimääräinen asumisaika on noin 3,5 vuotta ja vain 29,3 prosenttia asukkaista on syntyjään helsinkiläisiä. Asunnon Kalliosta hankkivat yleensä ensiasuntoa tarvitsevat opiskelijat tai työn perässä Helsinkiin muuttavat yksineläjät. Kallion asunnot ovat pieniä, useimmat yksiöitä tai kaksioita. Suomen tiheimpiin kuuluva asutus ja väestörakenne mahdollistaa Helsingin parhaimpiin kuuluvan lähipalvelutarjonnan. Kivijalkakauppoja ja muita palveluja on lähes jokaisen talon alakerrassa. Liikenneyhteydet ovat hyvät. Kalliota palvelee kaksi metroasemaa (Hakaniemi ja Sörnäinen), kuusi raitiovaunulinjaa ja noin 60 Helsingin sisäistä ja seudullista linja-autolinjaa. Lisäksi Sturenkadulta Alppiharjusta pääsee Lahdenväylän ja Tuusulanväylän kaukobusseihin ja Junatieltä Vallilasta Itäväylän kaukobusseihin. Julkisia palveluja Kalliossa ovat kirjasto ja alakoulu sekä Helsingin Diakonissalaitoksen sairaala. Lisäksi alueella sijaitsee Metropolia Ammattikorkeakoulu, sekä kaksi lukiota, ilmaisutaitoon erikoistunut Kallion lukio ja kuvataideopetusta painottava Helsingin kuvataidelukio. Kallion kirkko on yksi Helsingin näkyvimmistä maamerkeistä. Kalliossa on lukuisia puistoja, Eläintarhanlahden rannalla olevan Tokoinrannan puistoalueen lisäksi muun muassa Tarja Halosen puisto, Ilolanpuisto, Karhupuisto, Matti Heleniuksen puisto, Torkkelinpuistikko, Pengerpuisto, Alli Tryggin puisto, Franzenin puistikko, Harjutorin puisto, Diakoniapuisto ja Tauno Palon puisto. Työläisten punaisena kaupunginosana tunnettu Kallio on vielä näinä päivinäkin Vasemmistoliiton vahvinta kannatusaluetta. Kallion peruspiiri: Kallio muodostaa Hämeentien itäpuolella olevan Sörnäisten eli 10. kaupunginosan kanssa Kallion peruspiirin, johon kuuluvat myös Merihaka, Hanasaari ja Sompasaari. Kallio puhekielessä Puhekielessä Kalliolla tarkoitetaan usein virallista määritelmää laajempaa aluetta, johon ajatellaan kuuluvaksi myös Helsinginkadun toisella puolella sijaitseva, Alppiharjun kaupunginosaan kuuluva Harjun alue eli Vaasankadun ja Brahen­kentän (Kallion urheilukentän) ympäristö. Kallio on usein esiintynyt suomalaisessa populaarikulttuurissa. Kallio on tapahtumapaikkana muun muassa vuonna 1975 ilmestyneessä Pirkko Saision esikoisromaanissa Elämänmeno. Teoksen päähenkilö asuu Fleminginkadulla ja kirjan tapahtumat sijoittuvat pitkälti Kallion ja Sörnäisten rajamaille. Tämä antaa kirjalle ”eräänlaisia kortteli- ja kaupunginosaromaanin piirteitä”. Mikko Rimmisen vuonna 2004 ilmestynyt teos Pussikaljaromaani sijoittuu kokonaisuudessaan Kallion kaduille ja baareihin. Kirjaan perustuva Ville Jankerin ohjaama Pussikaljaelokuva sai ensi-iltansa 2. syyskuuta 2011. Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja -teosten päähenkilö Juha asuu Kalliossa. Kallio esiintyy myös suomalaisissa televisiosarjoissa ja elokuvissa. Kallion ideologinen merkitys helsinkiläisyydelle korostuu Aki Kaurismäen ohjaamassa elokuvassa Calamari Union (1985), jossa 15 Frank-nimistä henkilöä lähtevät matkalle Kalliosta Eiraan paremman elämän toivossa. Kallio on myös Pekka ja Pätkä -elokuvien taustamiljöö talomies pikkaraisineen. Tapio Piiraisen ohjaaman Raid-televisiosarjan tapahtumat sijoittuvat paljolti Kallioon ja erityisesti Linjoille. Draamasarja Kotikadun päähenkilöt muuttivat tuotantokauden 2004–2005 aikana Ullanlinnasta Kallioon lähelle Karhupuistoa. Musiikissa Kallio mainitaan muun muassa Fredin esityksessä ”Kolmatta linjaa takaisin”.

Siltasaari:: A) G.Lönnqvist kuvasi Pitkänsillan taistelujen jälkeen (1918) - täällä oli ammuttu kovilla. Kuva punaisten pohjoispuolelta etelään. Saman sillan eteläpäässä valkoiset olivat käyttäneet veneitä suojavarusteina (kuva: G.Lönnqvist - 1918). Vasemmalla näkyy tumma, tulipalossa tuhoutunut Maexmontan väkiviinatehdas. Taaempana näkyy vaalean kerrostalon päädyssä pitkät mainostekstit: ARBENZ - Sveitsiläiset kuorma-automobiilit ovat parhaat ja säästeliäät - Georg HOLM - Unionink.21 - Suomentalossa. Lähikuvassa Pitkänsillan eteläpäässä tulipalossa tuhoutunut Maexmontan väkiviinatehdas (kuva: G.Lönnqvist). Samaa Pitkänsillan katunäkymää G.Lönnqvistin kuvaamana v.1914, kun sota ei vielä ollut Helsingissä. Kuvaussuunta on nyt pohjoiseen - Siltasaarenkatua ja kaukana Kallion kirkko. (Samu Nyström, Helsinki 1918 ): Taistelujen tuhot ympäri Helsinkiä olivat Tampereen tuhoihin nähden verraten pieniä., mutta kaupunkilaisille järkyttäviä. Eniten kärsivät ne rakennukset, joihin punaiset linnoittautuivat. Suurimpia tuhot olivat perjantaina 12.4.1918 Turun kasarmilla, joka tuhoutui tulipalossa lähes täysin. Näyttävä tulipalo syttyi myös Pitkänsillan eteläreunassa, jossa sijainnut Maexmontan väkiviinatehdas paloi suurella roihulla. Palokunta saapui taistelujen keskelle palopaikoille, muttei kyennyt sammuttamaan paloja. Taistelut jatkuivat lauantaina 13.4.1918. Punaisilla oli vielä hallussaan Pitkänsillan pohjoispuoli sekä Senaatintorin ja Kauppatorin alueen hallintorakennukset ja näiden läheiset talot, kuten Borgströmin tupakkatehdas. Vastarinta jatkui myös Uudenmaan kasarmilla sekä Kruununhaassa ruotsalaisella reaalilyseolla , jossa punaiset edelleen pitivät vankinaan n. 500 Länsi-Uudellamaalla ja muissa taisteluissa vangittua suojeluskuntalaista ja jota valkokaartin joukot tiiviisti piirittivät. Saksalaiset jakoivat joukkonsa kahteen ryhmään. Toisen tehtävänä oli Pitkänsillan pohjoispuolen valtaaminen ja toisen vastarintalinnakkeiden tuhoaminen. Etelä- ja Pohjoissatamaan asettunut laivasto tuki vastarinnan lannistamista tykistöllään. Tykkitulitus riitti vakuuttamaan viimeisetkin punaiset vastarinnan mahdottomuudesta ja tupakkatehtaan, päävartioston ja Standertskjöldin talon puolustajat antautuivat puolen päivän aikoihin. Vähän myöhemmin antautuivat Smolnan puolustajat, ja pian myös muiden hallintorakennusten puolustajat. Saksalaisten saapuminen vakuutti myös ruotsalaisen lyseon puolustajat tilanteen mahdottomuudesta, ja vangit vapautettiin suosiolla. Pitkänsillan pohjoispuoli oli tiukasti punaisten hallussa. Alue oli kuitenkin piiritetty ja puolustajat olivat epäilemättä saaneet edellisen päivän aikana kokea vastustajiensa voiman. Lisäksi puutalovaltainen kaupunginosa oli täynnä siviilejä. Hermannissa ja Diakonissalaitoksella saksalaiset olivat torjuneet punaisten murtautumisyritykset ja Hermannissa saksalaiset aloittivat pienimuotoisen hyökkäyksen punaisten ahdistamiseksi. Muuten saksalaiset tyytyivät pehmittämään punaisten asemia tykki- ja konekivääritulella. Aamulla pidettiin lyhyt tauko, jolloin punaisia kehotettiin antautumaan. Kun tähän ei suostuttu, aloitettiin tulitus uudelleen yhdeksän aikoihin. Tällöin työväentalo syttyi tykkitulesta palamaan. Saksalaisten painostustaktiikka toimi ja kahden aikaan iltapäivällä kohosi Kallion kirkon torniin valkoinen lippu ja vähitellen valkoisia lippuja ilmestyi muuallekin työväenkaupunginosaan. Iltaan mennessä antautuivat viimeisetkin punaisten linnakkeet kaupungissa. Punainen Helsinki oli antautunut. Siltasaarenkatu 4 pihan puolelta (1908) * kuvaaja: signe Brander (CC BY 4.0 * Helsingin Kaupunginmuseo). Siltasaarenkatu 4, 6, 8 kadun puolelta (1907) * kuvaaja: signe Brander (CC BY 4.0 * Helsingin Kaupunginmuseo). Satuin ohikulkijaksi juuri kun Kari Tapio oli Hakaniementorin kulmilla valokuvasessiossa silloista uusinta albumiaan varten - "Toiset on luotuja kulkemaan" (AXR/Edel - 2004). Kuva: Seppo Hagfors. Hakaniemen tori Pitkänsillan pohjoispuolella * kuuluu Siltasaaren osa-alueeseen ~ molemmat kuvattu 9.7.2009 (S&J). Hakaniemen tori:: Mäen päällä Kallion kirkko, edessä Hakaniemen tori, Helsinki - kuvasi nimimerkki "BKfi" vuonna 2008 - lisenssi OK. Markku Ilari Manninen kuvasi Hakaniemen torimarkkinoilla 25.6.2017 * kuuluu Kallion kaupunginosaan, Siltasaaren osa-alueeseen (käyttölupa 2017-6-A * kiitos).

Työväentalon seutuvilla (Siltasaaressa):: B) G.Lönnqvist kuvasi maailmansodan alla (1910-luvun alkupuolella) Siltasaaren rannassa vuonna 1908 valmistuneen Helsingin Työväentalon. Kyseisen rakennuksen torniin laitettiin vuoden 1918 sotatapahtumien alkamisen merkiksi punainen lyhty palamaan. Kuvauspaikkana lienee ollut Eläintarhantien ranta-alue (Tuomiokirkon torni näkyy oikeassa reunassa maastomerkkinä). Siltasaaren rantamaisemia kuvattuna 4.8.2006 (S&J) kaukaa Töölönlahden takaa. Helsingin tyäväentalo (Paasitorni) Kallion kaupunginosassa (Siltasaari) - nimimerkki Mahlum kuvasi kesällä 2007 (Wikipedia, public domain). (Wikipedia, 2020): Paasitorni on Helsingin Siltasaaressa sijaitseva rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas kokous- sekä kongressikeskus. Arkkitehti Karl Lindahlin suunnitteleman jugendtyylisen rakennuksen vanhin osa valmistui vuonna 1908 Helsingin työväentaloksi, ja rakennus tunnetaan edelleen myös tuolla nimellä. Paasitorni toimi pitkään työväestön kokous- ja vapaa-ajanviettopaikkana eli varsinaisena työväentalona. Kokouskeskuksena Paasitornin toimintaa on kehitetty 1990-luvun puolesta välistä alkaen. Nykyisin Paasitornissa on lähes 30 kokous- ja juhlakäyttöön soveltuvaa tilaa 8–800 hengelle, neljä ravintolaa (Paasiravintola, Paasin Kellari, Juttutupa ja Graniittilinna) sekä 170 huoneen hotelli Scandic Paasi. Paasitornin edustalla Eläintarhanlahdella on keväällä 2015 avattu 200-paikkainen kelluva ravintolapaviljonki, ravintola Meripaviljonki. Paasitornin ja Paasivuoren puistikon välissä oleva Paasivuorenkatu oli vuoteen 1938 asti nimeltään Sirkuskatu. Se nimettiin uudelleen huomionosoitukseksi vuonna 1937 kuolleelle helsinkiläiselle ammattiyhdistyspioneerille ja kansanedustajalle Matti Paasivuorelle. Historia: Helsingin työväenyhdistyksen rakennuttama työväentalo valmistui vuonna 1908. Sen julkisisivu tehtiin rakennuspaikalta louhitusta graniitista, jota varastoitiin myös vuonna 1925 valmistunutta laajennusosaa varten. Lisäksi kiveä käytettiin tonttia ympäröivään aitaan sekä viereisen rantakadun päällystämiseen. Rakennuksen vanhin osa edustaa tyylisuunnaltaan myöhäisjugendia. Julkisivua, pääportaikkoa ja juhlasalia koristavat erilaiset työkaluaiheet ja ammattikuntien symbolit. Lisäksi koristelu käsittää geometrisia kuvioita ja luontoaiheisia ornamentteja. Sisääntulokerroksessa sijaitsevan Siltasaari-salin seiniä puolestaan koristavat muusikkoaiheiset friisit 1920-luvulta, jolloin paikalla toimi elokuvateatteri. Sisällissodan loppuvaiheessa käydyn Helsingin taistelun aikana huhtikuussa 1918 työväentalo vaurioitui pahoin ja sen torni sekä juhlasali jouduttiin rakentamaan uudelleen. Arkkitehti Karl Lindahl suunnitteli myös vuonna 1925 valmistuneen lisärakennuksen. Hänen käsialaansa ovat lisäksi juhlasalin loisteliaat valaisimet. 1920-luvun klassismia edustavan laajennuksen yhteydessä valmistuivat nykyinen pääsisäänkäynti, ala-aula ja toisen kerroksen ravintolasali. 1990-luvun puolivälissä rakennusta entisöitiin alkuperäissuunnitelmien mukaisesti, muun muassa ravintola ja ala-aula palautettiin 1920-luvun asuunsa. Vanhalla puolella sijaitsevat kokoustilat remontoitiin 2000-luvun alussa, jolloin ne myös nimettiin talon historiassa vaikuttaneiden henkilöiden mukaan. Muutamaa vuotta myöhemmin kunnostettiin myös rakennuksen torniosa. Ravintolatoiminta: Vuonna 1883 perustettu Helsingin Työväenyhdistys aloitti ravintolatoiminnan vuotta myöhemmin kaupungin keskustassa Kaivokadulla. Juttutuvaksi kutsuttu ravintola muutti 1908 Yrjönkadun ”Torpalta” uuden työväentalon tiloihin Säästöpankinrantaan. Sen asiakkaisiin lukeutuivat muun muassa Otto Wille Kuusinen ja Vladimir Lenin, joiden mukaan eräs nurkkapöytä tunnetaan edelleen ”vallankumouspöytänä”. Kieltolain ajan suljettuna ollut Juttutupa avasi ovensa jälleen vuonna 1932 ja sai täydet anniskeluoikeudet kaksi vuotta myöhemmin. Raittiusliikkeen painostuksesta se kuitenkin suljettiin pian, jolloin tilalle tuli kustannusosakeyhtiö Tammen kirjavarasto ja myöhemmin Demarin paino- ja varastotilat. Ravintolatoiminta Juttutuvassa alkoi vuosikymmenten tauon jälkeen uudelleen vappuna 1979. Vuonna 1982 avattiin kaksi uutta kabinettia, joissa 1980-luvulla käytiin muun muassa hallitusneuvotteluja. Niin sanottu Graniittilinna toimi Helsingin Jyryn urheilusalina rakennuksen valmistumisesta aina seuran lakkauttamiseen vuoteen 1930 saakka. Vuonna 1917 Helsingin punakaarti majoittui alakerran tiloihin ja voimistelusali toimi asevarastona sisällissodan päättymiseen saakka. Jyryn lakkauttamisen jälkeen perustettiin SDP:n oma urheiluseura Tarmo, joka 1931 muutti siltä jääneisiin tiloihin. Tarmon muutettua rakennuksesta 1982, sali vuokrattiin ensin tanssiteatteri Raatikolle ja sen jälkeen Helsingin kaupungin liikuntavirastolle. Voimistelusalin tilalle avattiin ravintola Graniittilinna vuonna 2004. Helsingin työväentalo tulipalon jälkeen sisällissodan päättyessä 1918. Kuvaajaa ei tiedetä (Wikipedia, public domain). Dramaattinen päivä - 13.4.1918 - Työväentalo palaa, punaiset ovat menettämässä Helsingin valkoisille (kuva: G.Lönnqvist). Kuvattu mitä ilmeisemmin Pitkänsillan eteläpuolelta Kaisaniemenrannasta. Työväentalo kuvattuna (G.Lönnqvist) Helsingin valtauksen jälkeen. Rakennus tuhoutui tykkitulessa ja sitä seuranneessa tulipalossa (kirjasta: Helsinki 1918).

Helsingin katunäkymiä kuvattuna 9.7.2009: 1. 2. C) Kaikki tämän kuvaruudun otokset ovat kuvatut Helsingistä pohjoiseen lähteneen linja-auton ikkunasta (9.7.2009 * S&J). Tarkempia katu- ja kaupunginosanimiä ei ole kirjoittajalla saatavilla. (Kauko Jokinen, sähköposti 5.11.2013): Kuvia pohjoiseen menevästä bussista otettuna - ensimmäinen on Hämeentie 10, Kolmannenlinjan kulma, sitten Elannon pääkonttori ja Sturenkadun loppu, edessä näkyy Hämeentie 85. 3. 4. 5. Kaksi uutta autoa Elannon tehdaspihalla (1935). Suurempaa alettiin käyttää tavaroiden kuljetuksessa Porvoon myymälöille, pienempää Suur-Aitan pakettiautona. Hämeentie 11-13. Kuvaaja ei ole tiedossa. Helsingin kaupunginmuseo (CC BY 4.0). Vuodelta 1908: Itäinen Viertotie 17, 15, 13. Nykyinen Hämeentie 20, 18, 16. Viides linja avattiin Itäinen Viertotie 20:n oikealle puolelle.* kuvaaja: Signe Brander (CC BY 4.0 * Helsingin Kaupunginmuseo). Kadunvierikalliolla seisovien pikkupoikien takana olevan puurakennuksen seinässä lukee: JAUHO SEKATAVARA * mjöl kolonialvaru. Sama Hämeentien näkymä vuodelta 2009 (Google Maps) - raitiovaunut kulkevat edelleen samoilla kohdin.

Kallion kirkko ja sen ympäristöä:: D) Kuvasin kallion kirkon sumeisessa säässä keväällä 1967 (Lars Sonck, 1908-12). (Wikipedia, joulukuu 2013): Kallion kirkko on harmaagraniittinen kirkkorakennus Kallion kaupunginosassa Helsingissä. Se on Kallion seurakunnan kirkko. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck ja se edustaa suomalaista art nouveau -tyyliä, jota kutsutaan myös suomalaiseksi jugendiksi tai kansallisromantiikaksi. Siinä kansallisromanttisia piirteitä on yhdistetty kansainvälisiin art nouveau -vaikutteisiin. Tyylille on ominaista perinteisten suomalaisten materiaalien käyttö, jykevä muotokieli sekä luonnosta haetut aiheet ja värit. Kirkko rakennettiin vuosina 1908–1912. Kirkon peruskivi laskettiin 13.7.1908 ja piispa Herman Rlbergh vihki kirkon käyttöön 1.9.1912. Pääkaupungin maamerkkeihin lukeutuva kirkko on 65 metriä korkea ja ristin huippuun on 94 metriä merenpinnasta. Kirkossa on 1 100 istumapaikkaa. Kirkko sijaitsee mäen päällä ja muodostaa pohjoisen päätepisteen 2,5 km pitkälle suoralle katulinjalle, jonka muodostavat Kopernikuksentie, Unioninkatu ja Siltasaarenkatu. Kirkko on malliltaan pitkäkirkko, johon liittyy kaksi matalampaa sivusiipeä. Kirkon kantavat seinät on muurattu punatiilestä ja verhoiltu suomalaisella graniitilla. Sisätiloja koristavat jugend-tyyliset seinämaalaukset. Kirkon alttaritauluna on puureliefi, Hannes Autereen "Tulkaa minun tyköni" vuodelta 1956. Paavo Tynellin suunnittelemat kookkaat messinkivalaisimet ovat vuodelta 1932. Kirkon sisätiloissa koristeaiheina käytetyt ruusut, liljat, palmunoksat, laakeriseppeleet ja helmet ovat kristillisiä symboleja, jotka välittävät evankeliumin sanomaa. Kirkon graniittitornissa on seitsemän saksalaista pronssista kelloa. Päivittäin klo 12 ja klo 18 neljällä niistä soitetaan Jean Sibeliuksen varta vasten säveltämää koraalisävelmää (op. 65b). Kolmea suurinta kelloa käytetään jumalanpalvelussoittojen yhteydessä. Suomen itsenäistymisvaiheessa tolstoilainen liike otti kirkon tukikohdakseen ja julisti siellä rauhanaatettaan. Toisen maailmansodan aikana kirkon tornissa oli yksi Helsingin ilmavalvontapisteistä. Kaupungin maanmittauksen peruspisteenä kirkon torni palveli aina 1970-luvulle saakka. Hyvällä säällä tornista näkee Viroon. Kirkon kuorissa triumfikaaresta riippuva krusifiksi ja alttaritaulu ovat Hannes Autereen käsialaa. Puusta veistetyn alttarireliefin aiheena on Jeesuksen kutsu: "Tulkaa minun tyköni." Taiteilija käytti 1956 valmistuneen teoksensa malleina Kallion asukkaista. Urkulehtereillä ja kirkon eteisessä on neljä kipsireliefiä Sigfrid af Forsellesin viisiososaisesta sarjasta. Sakariston seinällä on Verner Thomén maalaus "Jeesus parantaa sokean". Uusimmat käytössä olevat kirkkotekstiilit ovat vuodelta 2009. Ne on suunnitellut Raija Rastas. Tulin kuvatuksi keväällä 1967 Kallion kirkon kupeella. Tauno Palo poseeraamassa Kallion kirkon edustalla 40-luvun alkupuolella - naisseuralaista en tunnista. Kuva kirjasta Asuuko neiti Töölössä? (Teos, 2009). Nimimerkki 'Joni' kuvasi Kallion kirkon kesällä 2004 - lisenssi OK. Sisäkuva Kallion kirkosta - kuvasi nimimerkki "Mahlum" kesällä 2007 - lisenssi OK.