Antti Tossavainen
Kangasniemen työväenyhdistyksen johtava voima 1930-40 luvuilla.

(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 19.7.2015)

Antti Tossavainen (Kuva Esko Pylvänäisen kokoelmista).

Antti Tossavaisen nimi on näillä Kangasniemen kuvallisilla historiansivuillamme ollut esillä jo monissa eri yhteyksissä - kauppiaana, poliitikkona ja armoitettuna huumorimiehenä. Tällä sivulla katsotaan miehen "aikaansaannoksia" vielä tarkemmin yhteenkoottuna.

Kangasniemen Työväenyhdistys 1905-2000-kirjassa (kansalaisopistoryhmässä olivat kokoajina olleet Esko Pylvänäinen, Eino Laitinen, Lauri Tissari, Erkki Reinikainen, Pauli Ollikainen ja Kirsti Rahikainen) Antti Tossavainen saa luonnollisesti ansaitsemansa huomion:
Varmasti kaikkein tunnetuin henkilö yhdistyksen jäsenistä oli aikanaan Antti Tossavainen. Huumoristaan hän oli laajimmin tunnettu, kaupanteko oli hänelle sivuhomma ja politiikassa hän, omien leikillisten sanojensa mukaan oli sijaiskärsijä. Hän saattoi myös olla aikansa tunnetuin kangasniemeläinen.

Antti Tossavainen

Antti Tossavainen syntyi Nilsiässä 11.6.1886. Hän oli jäänyt orvoksi jo neljän viikon ikäisenä. Antti joutui kasvattipojaksi neideille Miina ja Emilia Brofeld. Näiden kuoltua Antti joutui itse huolehtimaan itsestään ja toimi suurimman osan elämästään liikealalla.
Hän astui jo nuorukaisena "OTK:n" osuusliikkeen palvelukseen ja hän oli toiminut viidellä eri paikkakunnalla ennen Kangasniemelle tuloaan.
Kangasniemessä Tossavainen toimi "Mikkelin Työväen Osuuskaupan" ja myöhemmin "Savonseudun" myymälänhoitajana 25 vuotta. Kaikkiaan hän palveli elämässään osuuskauppaliikkeissä 40 vuotta.

Politiikkaan Antti Tossavainen meni mukaan v.1904. Hän pääsi kunnallispolitiikasta pitkälle aina eduskuntaan asti vuosiksi 1947-48 ja presidentin valitsijamieheksi vuosina 1950 ja 1956.

"Kangasniemen Sosiaalidemokraattien" riveissä Antti Tossavainen tuli ensi kertaa valituksi kunnanvaltuutetuksi vuonna 1930 ja viimeisen kautensa hän teki vuosina 1957-60.
"Kangasniemen Työväenyhdistyksen" johtokunnassa (useimmiten puheenjohtajana) hänet nähtiin vuosien 1928-1957 aikana.

Kangasniemen yhteiskoulun johtokunnassa Antti Tossavainen oli jäsenenä 19 vuoden ajan (1929-48).


Antti Tossavaisen "perhepotretti":
Eturivissä vasemmalta Antti itse, poika Toivo ja vaimo Anni.
Takana vasemmalta Taimi, hänen miehensä Nestori ja Maire.

Jo ennen Kangasniemelle tuloaan Antti Tossavainen oli aloittanut vapaat kansalaisharrastuksensa kuten kuoro- ja näyttämötoiminnan sekä juhlaohjelmien tekemisen. Itse hän oli arvellut ehtineensä esiintyä kaikkiaan 400-500 osuuskauppaväen juhlatilaisuuksissa ja melkein yhtä monissa työväenjärjestöjen tilaisuuksissa. Useissa säilyneissä iltamaohjelmissa lukee "huumoria esittää Antti Tossavainen".
Olipa erääseen Kangasniemen Työväenyhdistyksen kokouspöytäkirjaankin eksynyt omien iltamien suunnitteluvaiheessa muistiinmerkintänä: Humpuukia esittää Antti Tossavainen".

Tossavainen esiintyi erilaisilla näyttämöillä vuosina 1904-40. Kangasniemen aikana hän oli iltamaesiintyjänä niin suosittu, että kutsuja tuli myös nuoriseuratalo "Pirtille", vaikka muuten paikkakunnalla työväentalon ja "Pirtin" yhteistyö ei aina niin ruusuista ollutkaan.
Aikakirjoihin on merkitty, että näyttelijänä Tossavainen intoutui usein kesken vakavienkin näytelmien puhumaan omia repliikkejään, eikä hän pitäytynyt usein juurikaan rooliinsa. Muille harrastelijanäyttelijöille "maestron" sooloilu tietenkin oli painajaismaista mukanaseurattavaa.

Eräässä näytelmässä Tossavaisen piti veisata virttä, hän intoutuikin laulamaan "Sä kasvoit neito kaunoinen" - kuiskaaja hermostui ja lähti kotiinsa kiroten, että 'eihän tämä ole sama näytelmäkään, missä minun piti kuiskata!".

Tossavaisen bravuuri huumoriesityksissään oli "Nilsiän Nipasenmäen iltamat", missä hänen tyylinsä ohjelman nähneiden mielestä toimi jonkinlaisena esikuvana jopa Esa Pakariselle, jonka ainakin "huhupuheiden" mukaan kerrotaan käyneen Tossavaiselta oppeja hakemassa. Esa oli syntynyt v.1911 Rääkkylän Hernevaarassa, joten Antti oli häntä 25 vuotta iäkkäämpi "oppi-isä".
Pakarinen asui juuri ennen talvisotaa Jyväskylässä ja kävi töissä Mäki-Matin rautaosastolla. Esa oli muuttanut Jyväskylään vaimonsa Orvokki Vesarannan saatua sieltä teatterikiinnityksen. Esa viihtyi hyvin esiintyjänä Jyväskylän Työväentalon iltamissa, joissa "kahinoissa" hän varmasti tuli törmänneeksi myös Kangasniemen vastaavaan "seremoniamestariin".
Keväällä 1940 talvisodan päätyttyä Esa Pakarinen ja Tauno Palo nähtiin näyttelemässä yhdessä Aleksis Kiven "Kihlauksessa" Jyväskylän Nuorisoseurantalolla.

Aikalaiset ovat todenneet Antin persoonasta seuraavasti: "Häntä ei ole surulla ruokittu, vaan ilolla elätetty".
Tossavainen esitti kuulemma vakavankin asian veikeillä ilmeillä ja asetti sanansa sellaiseen järjestykseen, että liika totisuus lähti kuulijoista.
Hänen lakkaamatta pursuava huumorinsa vaahtoaa kuin kevätpuro ja hän osaa jättää surut pitkin teitä ja ottaa ilot myötä.
"Kangasniemen Kunnallislehdessä" Antti Tossavainen kuitenkin itse aikanaan oli sanonut: Ei maailma ole minulle erikoisempia riemuja näyttänyt, muuta ei se ole kohdellut sen pahemminkaan kuin muitakaan orpoja, eikä ole jättänyt minua minkäänlaiseen hätään.

Antti Tossavainen (AT:n sukulaisten käyttöömme antama kuva)

Viljo Lehkonen (s.1921) kertoo "Kangasniemen yhteiskoulu 1925-50"-kirjassa, miten hän vuonna 1936 muutti kortteeria eli vaihtoi "kirkolla" yhteiskoulua käydessään asuinpaikkaansa Antti Tossavaisen perheen luokse:
Vuonna 1936 pääsin asumaan Mikkelin Työväen Osuuskaupan hoitajan Antti Tossavaisen kotiin sillä perusteella, että auttaisin pari luokkaa alemmalla luokalla olevan Toivo Tossavaisen opintoja. Asuessani Antti ja Anni Tossavaisen kotona tunsin olevani kuin kotonani. Topista tuli hyvä kaveri, jonka kanssa tehtiin monenlaisia kepposia. Mikkelin Työväen Osuuskauppa ja Kangasniemen Osuuskauppa sijaitsivat varsin lähekkäin. Puhekielessä oli 'työväen osuuskauppa' ja 'herrain osuuskauppa'.
Antti Tossavainen oli mukava mies, jolla riitti huumorilla höystettyjä juttuja niin arkipäivänä kuin Työväentalon juhlissa ohjelmanumeroina. Antti oli demari, joka oli aikanaan kansanedustajan varamies ja toimi lyhyen aikaa eduskunnassakin. Perheeseen kuului myös kaksi tytärtä, Taimi ja Maire ja vaikutti siltä, ettei perheessä riitaa syntynyt millään ilveellä.
Koulussamme Laina Siukola oli muiden opettajien avustamana meidän oppilaiden tapojen ja moraalin vartijana. Ei saanut käydä tansseissa, työväentalolle meno oli kokonaan kielletty ja koulun vierellä markkina-aikaan olevia huvituksia (karuselli, pelit) pidettiin oppilaille sopimattomina. Joku opettajista julisti meille: "Niin kuin separaattori erottaa kerman maidosta, niin karuselli erottaa viisaat hulluista".
Kerran Mikkelin Työväen Osuuskauppa järjesti ohjelmallisen osuuskauppajuhlan työväentalolla. Asuin silloin mainittua kauppaa hoitavan Antti Tossavaiosen kotona ja minut ilman muuta pyydettiin mukaan juhliin. Antti Tossavainen tuohtui silminnähtävästi kun kerroin, että yhteiskoulun oppilailla on tyoväentalolle porttikielto. "Tule mukaan vaan, minä vastaan tästä asiasta", sanoi Antti. Minä olin juhlissa ja seuraavana päivänä sain käskyn tulla johtajaopettajan puhutteluun. Laina Siukola selitti minulle, että kielto työväentalolle menosta koski vain tanssiaisia ja muihin juhliin voin vapaasti mennä. Vasta jälkeenpäin tajusin, että Antti Tossavainen yhteiskoulun johtokunnan jäsenenä oli tarttunut asiaan.

Kauppiaan ammatti oli Tossavaiselle se "arkinen leipäpuu", mutta usein Antin muistellaan sanoneen, että se oli hänelle kuitenkin vain sivuhomma ja että Anni-rouva hoiti kaupan pidon. Esiintymisiltään iltamalavoilla ja kunnallispolitiikan asioidenhoidoltaan ei mies kyllä liene kauppa-asioitaan aina täystehoisesti ehtinytkään hoitaa.
Kun Antti ehti kauppaansa tiskin taakse myymään, kauppaan alkoi kertyä asiakkaista kuin oma "yleisönsä" kuuntelemaan hänen juttujaan ja kaupantekokin siinä puuhassa pakkasi unohtumaan. Paikkakunnan huuliveikot pilsneriensä voimalla hakeutuivat Antin kanssa kauppaan juttujenkerronnassa kilpasille, mutta kyllä Tossavainen aina viimeisen sanansa sanoi.
1940-luvun alussa "Savonseudulle" rakennettiin uusi liikerakennus Ikosen viereen, Tossavainen oli puuhamiehenä siinäkin projektissa. Sekatavarapuodin lisäksi mukana kuvioissa oli nyt myös ravintola ja hotelli ("Puulanhovi").

Tossavaiset asuivat aikansa uudessa "Savonseudun" talossa ja muuttivat sitten Nakertajaan rakentamaansa omakotitaloon, missä heidän Maire-tyttärensä (Lautiainen) vielä ennen 2000-luvulla tapahtunutta kuolemaansa asui.

Anni Tossavainen (Kuva Esko Pylvänäisen kokoelmista).

Antti Tossavaisen vaimo Anni oli intohimoinen kalastaja, mutta Antin moinen puuha puolestaan sai sanomaan: Paras repiä omaa suuta ja antaa kalan suun olla rauhassa.
Anni-vaimokin osallistui kunnallispolitiikkaan, hän oli kunnanvaltuutettuna vuosina 1957-60 ja kaksi edellistä kautta jo 'varamiehenä'.

"Kangasniemen Tyäväenyhdistys 1905-2000"-kirjassa Anni Tossavaista luonnehditaan seuraavasti:
Anni Tossavainen oli virkeän iloinen ihminen ja erinomainen kauppias. Hän kuului yhdistyksen johtokuntaan ja perusti ensimmäisen naisjaoston. Myös työväentalon ravintola oli hänen johdossaan. Hän työskenteli osuusliikkeiden palveluksessa 35 vuotta, joista 25 vuotta Kangasniemellä yhdessä Antin kanssa.

Tossavaisten perhe asui pitkään tässä Nakertajan alkupäässä sijainneessa talossa. Kuvattu 29.4.2006 ('S&J').

('Eduskunta.fi', 2011): Antti Tossavainen - Kansanedustajana 22.05.1947 - 21.07.1948.
Täydellinen nimi: Tossavainen, Anders (Antti), Ammatti / Arvo: myymälänhoitaja, Syntymäaika ja -paikka: 11.06.1886 Nilsiä. Kuolinaika ja -paikka: 20.02.1962 Helsinki.
Työura / Elämäkertatietoja: huutolaisena , Kajaanin osuuskaupan varastomies 1914-1916, Juankosken työväen osuuskaupan myyjä 1916-1918, Työväen ja pienviljelijäin osuuskaupan myymälänhoitaja Värtsilässä 1919-1920, Mäntän osuuskaupan myymälänhoitaja 1920-1922, Osuusliike Onnin myymälänhoitaja Lappeella 1922-1927, Osuusliike Savonseudun myymälänhoitaja Kangasniemellä 1927-1947.
Vanhemmat: loinen Johan Tossavainen, Amanda Serafia Hedman, Puoliso: Anna Johanna Torvinen 1908 - ?, Vaalipiiri: • Mikkelin läänin vaalipiiri 22.05.1947 - 21.07.1948.
Eduskuntatoiminta: Jäsenyydet eduskunnan toimielimissä: • Lakivaliokunta.
Eduskuntaryhmät: • Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 22.05.1947 - 21.07.1948.
Kansanedustajana: 22.05.1947 - 21.07.1948 (edeltäjä: Hakala, Kalle /Sdp).
Valtiolliset luottamustehtävät: • presidentin valitsijamies 1950, 1956.
Kunnalliset luottamustehtävät: • Kangasniemen kunnanvaltuusto.


Kangasniemen Kunnallislehden numerossa 4.11.1953 Oskari Kyröläinen esitteli eroavan kunnanvaltuuston jäsenien "erikoispiirteitä" tarkoituksenaan kiittää heitä toiminnastaan:
Tossavainen Antti: Sutkauksistaan ja sanankäänteistään kuuluisa kuplettimestari. Kauan kunnan asioissa rehkinyt valtuutettu. Asettaa uudessakin valtuustossa sanansa sellaiseen järjestykseen, ettei suru pääse kuulijoita ruokkimaan.

takaisin sivulle #47 ("Mikkelin Työväen Osuuskauppa")

takaisin sivulle #58 (eteläinen Nakertaja).

Sivuluettelo 1-107

etusivulle