TAMPERE (sivu #12):

Tampere vuoden 1918 sodan näyttämönä:

(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 20.7.2020)

Tampereen kaupungin sivullemme #13.

Tampereen keskustan sotanäyttämöitä:

A) Tampereeen Teknillinen opisto kuvattuna kaupungin valtauksen jälkeen. Rakennus toimi punaisten päämajana maaliskuun 28. päivän 1918 räjähdysonnettomuuteen saakka (kuva: Museovirasto).

Heikki Ylikankaan teoksen Tie Tampereelle (1993) mukaan Porin punaisen rintaman entinen komentaja Kustaa Salminen oli 28.3.1918 mennyt Tampereen punaisten esikuntaan Teknillisellä opistolla ja viskannut siellä viritetyn käsikranaatin koriin, jossa kyseisiä kranaatteja säilytettiin. Juuri räjähdyshetkellä samaiseen huoneeseen oli astunut Tampereen ylipäällikkö Hugo Salmela - räjähdys oli lennättänyt Salmelan palavan oven kanssa portaikkoon. Salmela oli kuollut saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä. Hän oli 33-vuotias, Kymin näyttämön johtaja.
Kustaa Salmisen motiiveista on ristiriitaisia tietoja. Yhdet väittävät hänen kostaneen rintaman kavaltajille tai raivatakseen pois päiviltä Tampereen juopottelevan punaisen esikunnan. Salmelaa oli kuulopuheissa syytetty lahjuksien ottamisesta ja kumouksellisten myymisestä valkoisille. Toisten mukaan kyseessä oli vain tahaton onnettomuus, joka johtui siitä, että Salminen tuli vahingossa vetäneeksi hypistelemästään käsikranaatista laukaisusokan pois ja oli paniikissa sysännyt kranaatin koriin, josta sen oli ottanutkin. Onnetonta vahinkoa tukee silminnäkijöiden kertomukset siitä, että Salmela oli astunut huoneeseen sattumalta juuri kranaatin räjähtäessä. Hirvittävä räjähdys kaatoi seiniä ja tappoi useita ihmisiä. Teknillinen opisto ei enää kelvannut esikunnaksi. Salminen itse menetti jalkansa, mutta toipui myöhemmin niin paljon, että hänet saatettiin raahata valkoisten teloituspartion eteen.

Neulapato kosken länsipuolelta kuvattuna. Tätä patoa pitkin ensimmäinen valkoisten rynnäkköosasto pääsi Tammerkosken länsipuolelle jääkäriyliluutnantti Gunnar Melinin komennossa. Ensimmäiset ylittäjät jäivät kuitenkin yksinäiseksi ryhmäksi, sillä suuremmat joukot pääsivät yli myöhemmin illalla. Eturyhmä juoksi ilman valkonauhojaan ja punakaartilaisten näköisiksi itsensä naamioiden kaupungin läpi pohjoiseen Näsinlinnalle asti. Heitä ei kaupungin melskeessä vihollisiksi juurikaan tunnistettu, mutta teholtaan heidän läpijuoksunsa jäi lähinnä moraalia kohottavaksi (tiedot: Tie Tampereelle - Heikki Ylikangas, 1993).

Aleksanterin koulu, joka toimi sotatapahtumien aikaan sotasairaalana. Punaisen Ristin lippua oli käytetty sotakuukausien aikana (valkoisten syytöksien mukaan) punaisten leirissä väärin. Punaiset puolestaan olivat huolissaan koulun tiloissa 5.4.1918 jälkeen hoidettavina olleista punavangeista, joiden pelättiin joutuvan kärsimään kaupungin uusien isäntien vallan alla (Museovirasto). Kuva on otettu Pyynikin kirkkopuiston puolelta (länsipuolelta). Oikealta kulkee nykyisin Hallituskatu, jonka Hämeenpuiston risteys näkyy aivan kuvan oikeassa reunassa. Risteyskulmassa sijaitsee nykyisin Tampereen työväentalo.

Samainen Aleksanterin koulu kuvattuna 2.7.2010 (S&J) Hämeenpuiston puolelta Työväentalon viereltä (itäpuolelta).

Tämä kuva on kirjasta Tampere tulessa 1918 - kirjan nimi kertoo kaiken.


Valkoisia sotajoukkoja marssii kuvassa Satakunnankadulla klassisen lyseon editse huhtikuussa 1918 (Vapriikin kuva-arkisto).

Samainen klassinen lyseo kuvattuna Satakunnankadun ja Tuomiokirkonkadun risteyksessä 2.7.2010 (S&J).

1918 punakaartilaisten henkilökuvia:

B) Punakaartilaiskolmikko poseeraa tupakat suussa maalattujen pahvikulissien edessä. Nelikuukautisessa sisällissodassa menetti henkensä yli 30 000 suomalaista (n. prosentti väestöstä), kolmannes heistä teloituksissa ja puolet vankileireillä. Lisäksi vähintäin 10 000 ihmistä pakeni maasta tai katosi (kuva: Museovirasto).

Tuomas Hoppu julkaisi v.2008 kirjan Tampereen naiskaarti - Myytit ja todellisuus (Ajatus Kirjat), missä hän lähdetietojensa valossa oikoo Tampereen 1918 taisteluihin liittyneitä tarinoita, jotka ovat koskeneet Tampereen naispunakaartin väkivaltaiseksi väitettyjä toimintoja. Hoppu korjailee eri tietolähteidensä avulla naiskaartin todellisia aikaansaannoksia väitettyjä pienimmiksi ja minimalisoi heidän tekemikseen väitettyjä julmuuksia.

Tämä kuva on peräisin em. Hopun kirjasta. Kuvatekstin mukaan oikealla seisovan punakaartilaismiehen seurana on kolme sairaanhoitajatarta, joista joku mahdollisesti myöhemmin liittyi myös naiskaartiin.
Todettakoon, että punaisen Tampereen luhistuessa huhtikuussa 1918 kaikkien punaisten kiinnisaatujen kaartilaisten yhteinen etu oli, että kaikki mahdolliset valokuvat, missä kiinnisaadut esiintyivät erityisesti aseen kanssa, ehdittiin hävittää. Tampereen varsinaisesta punanaiskaartista ei liene juuri tästä syystä säilynyt montaakaan valokuvaa (ainakaan Hopun kirjaan asti).

Venäläisten sisävesilaivue Näsijärven Mustanlahden satamassa 1916:

C) Tässä kuvassa esittelyssä venäläisten vuonna 1916 perustama sisävesilaivue ('Satakunnan laivue') Näsijärven Mustanlahden satamassa.
Talvella 1916-17 otetussa kuvassa näkyy sotamaalauksen saaneet alukset vasemmalta: Näsijärvi, Pohjola, Tarjanne ja Kuru. Isoimpien laivojen kannelle on asetettu 73 millimetrin tykit (kuva: A.Laurent). En ole lukemissani vuoden 1918 sodan kuvauksissa ja dokumentoinneissa nähnyt montaakaan mainintaa näiden laivojen todellisesta toiminnasta ja merkityksestä Tampereen 1918 taisteluissa.

Messukylä taistelunäyttämönä v.1918:

D) Messukylän pappila tuhoutuneena maaliskuun lopussa 1918. Valkoisten hyökkäyslinja vyöryi vääjäämättömästi kohti Tamperetta (Museovirasto).

(Wikipedia, 2009): Tampereen kaupunki syntyi alun perin Messukylän sisään 1779, mutta alueliitosten ja teollistumisen vuoksi kasvoi sen ohi. Messukylän liittyminen Tampereen osaksi otettiin esiin kyläkokouksessa vuonna 1939, mutta toinen maailmansota lykkäsi liitosta. Messukylän kunta liittyi Tampereen kaupunkiin kyläkokouksen puoltavalla äänestyksellä vuonna 1947.
Messukylässä sijaitsevat Tampereen vanhin rakennus Messukylän vanha kirkko (kivikirkko rakennettu 1510–1530 aikoihin) sekä uusi Messukylän kirkko (käyttöön 1879). Suomen sisällissodan loppuvaiheissa Messukylässä ja Kalevassa käytiin ankaria taisteluja maaliskuun lopulla 1918 mm. kirkonmäellä. Näitä Tampereen taistelun jälkiä on yhä nähtävissä ympäristössä.

Mainittakoon, että Heikki Ylikankaan kirjassa 'Tie Tampereelle' on kuva, jota kuvatekstissä väitetään otetuksi Messukylässä. Kiitos Jari Nurmelle, joka korjasi (7.9.2012) tiedon - kuva on itseasiassa otettu Vammalassa, jossa on kaksitorninen kirkko, Messukylän kirkossa on vain yksi torni. Kuva on tästä kohdasta korjauksen jälkeen siirretty Sastamalan (Vammalan) sivullemme.

Tampereella 1918 käytettyä panssariaseistusta:

E) Punaisten pohjoisrintamalla käyttämä panssarijuna Tampereen asemalla (Museovirasto).

Punaisten puolustus tukeutui useaan panssarijunaan. Yksi oli vahvistettu teräksellä ja muut massapaaleilla. Jos kuvaa oikein tulkitsen, tämä veturi on saanut osuman ja on tullut valkoisten valtaamaksi (Ruotsin sota-arkisto).

Kuvassa punaisilta Tampereella vallattu Fiat-merkkinen panssariauto, jonka merkitys vuoden 1918 sodassa oli kuitenkin jäänyt lähinnä kuriositeetiksi (Museovirasto).

Punaisten esikunnan käytössä oli Pietarista tuotu panssaroitu auto. Lumikelillä se ei juuri osallistunut taisteluihin vaan kulkiessaan nostatti lähinnä taistelijoiden moraalia. Etuosan 'lumimaalaus' ja takarenkaat eivät muistuta ylläolevaa autoa, mutta lienee kuitenkin sama? (Ruotsin sota-arkisto).

Hatanpään kartano Tampereen edustalla 1918: "jo näkyi Tampereen valot".

F) Hatanpään kartano Tampereen edustalla. Kartanossa toimi 1918 sodan aikana Punaisen ristin sairaala (Museovirasto). Kartanon hallinta vaihtui 26.3.1918 punaisilta valkoisille:
Myöhään illalla 25.3.1918 pohjoista kohti puskevat valkoiset saavuttivat Hatanpään aukeat. Niiden takana häämötti päämaali: Tampere - Pilvien lomasta pilkoittava kuu valaisi kulkuamme ja antoi salaperäisen tunnelman vaelluksellemme. Jo näkyivät Tampereen valot, yhä jännittyneemmäksi kävi mieliala.
Etäisyys Tampereen valoihin supistui pariin kilometriin. Tuota harppausta ei voitu koht'sillään tehdä, koska yö ja väsymys painoivat päälle.
Hatanpään valtauspäivän illalla kartanon päärakennuksessa juhlittiin. Pihalle kantautui väkevänä ja ilmeisesti väkevien aineiden kannattelemana valkoisten voitonlaulut (tiedot Ylikankaan Tie Tampereelle-kirjasta enimmäkseen).

Valkoisten kenttäruokailu Hatanpäässä valtauksen jälkeen (kuvaaja: S.Carlson).

Tuhoutunut kenkätehdast:

G) Hyppösen Kenkätehdas jäi kaakosta Tampereelle Ratinanniemeen hyökkäävien valkoisten joukkojen ja puolustautuvien punaisten taistelupaikaksi - kuva huhtikuulta 1918 (Museovirasto).

Eino Rahja ja punaisten lentokone Tampereella:

H) Punaisten johtohahmoja oli Eino Rahja, joka tässä poseeraa Tampereen edustalla järven jäällä toisena oikealta lentokoneeseen mahtipontisesti nojaillen - miekkaansa esitellen.
Punaisten käytössä olleissa lentokoneissa oli vielä keisarillisen Venäjän ilmavoimien tunnukset. Varsinaisissa vuoden 1918 sodan tapahtumissa lentokoneilla oli kuitenkin melko mitätön rooli, lähinnä jonkinlaista tiedustelutehtävien suorittamista ja moraalia kohottavien pikkupommien satunnaista pudottelua pitkin metsiä.
Eino Rahja jättäytyi punaisen Tampereen piirityksen ulkopuolelle ja keskittyi panssarijunalla ajeluun aluksi Oriveden ja sittemmin etelään Helsinkiin johtavalla radalla. Saartorengas jäi murtamatta, mutta nähtiin Rahja lentokoneineen vielä Tampereen yllä pudottelemassa epärealistisia propagandalentolehtisiä taistelutovereilleen.

(Wikipedia, 2009): Eino Rahja (20. kesäkuuta 1885 Kronstadt – 26. huhtikuuta 1936 Leningrad) oli venäjänsuomalainen poliitikko, metallityöläinen ja sotilas. Rahja toimi Suomen sisällissodassa punaisten korkeimmassa sotilasjohdossa ja siirryttyään Neuvosto-Venäjälle tappion jälkeen hän liittyi Puna-armeijaan, jossa yleni myöhemmin "armeijakuntien komentajaksi" (komkor). Rahja oli myös syksyllä 1918 perustetun Suomen kommunistisen puolueen johtotehtävissä.
Eino oli yksi kolmesta Rahjan bolševikkiveljeksestä, joista tunnetuin (ennen kuolemaansa 1920) oli Jukka. Kolmas Rahjan veljeksistä oli Kuusisen klubin puhdistuksissa haavoittunut Jaakko Rahja (1872-1926).
Eino Rahja liittyi veljensä Jukan tavoin Venäjän sosialidemokraattisen työväenpuolueen (VSdTP) bolševikki-ryhmittymään vuonna 1903. Hän työskenteli Suomessa eri alojen tehtaissa. Rahja soti ensimmäisessä maailmansodassa, mahdollisesti lentäjänä, sillä Suomen sisällissodassa hän oli yksi punaisten harvoista lentosodankäyntiin osallistuneista.
Vuonna 1917 Rahja auttoi useissa yhteyksissä Leniniä pakoilemaan Venäjän väliaikaista hallitusta. Miehen palvelukset muistettiin ja hänet muistettiin tästä Neuvostoliiton historiankirjoituksessa. Pietarin kadut tuntenut Rahja auttoi Leniniä esimerkiksi tämän matkalla Smolnaan, jossa 25. lokakuuta tehtiin Lokakuun vallankumouksen aloittamista koskevat päätökset.
Eino Rahja osallistui Suomen sisällissotaan punaisten komentajana. Jukka Paastelan mukaan Rahja oli yksi harvoista punakaartin johtajista, joilla oli edes jonkinlaista auktoriteettiä joukkojen keskuudessa Tampereen taistelujen yhteydessä. 20. maaliskuuta Rahja valittiin punaisten johtokolmikkoon, johon hänen lisäkseen kuuluivat Adolf Taimi ja Evert Eloranta. Maaliskuun lopulla Rahja pakeni piiritetystä kaupungista lentokoneella ja johti sen jälkeen saartorenkaan murtamisyrityksiä Lempäälän-Vesilahden rintamalla. Paettuaan Venäjälle hän liittyi heinäkuussa Puna-armeijaan.

Eino Rahja, kuten veljensä Jukka, oli kiistelty hahmo suomalaisten kommunistien keskuudessa. Veljesten riidanhakuinen käyttäytyminen sekä jyrkkä retoriikka sai monet katkeriksi näitä kohtaan. Yhtäaikaisesti SKP:hen, Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen (bolševikit), Puna-armeijaan ja Tšekaan kuulunut Eino Rahja ei aina toiminut SKP:n päätösten mukaisesti eikä hän epäillyt vetää omaa linjaansa esimerkiksi Pietarin punaupseerikoulussa. Hän osallistui muun muassa salakuljetukseen, rahan väärentämiseen ja Läskikapinan valmisteluihin.
Rahja muodosti nimeään kantaneen opposition SKP:ssa käytännössä koko 1920-luvun ajan. Ennen vuoden 1925 edustajakokousta kärjistyneissä riidoissa hän liittoutui keskuskomiteassa Leo Laukin ja Otto Vilmin kanssa. Vuosikymmenen alkupuolella hänellä oli läheiset suhteet myös Grigori Zinovjeviin.
Vuonna 1927 Rahja erotettiin SKP:n keskuskomiteasta. Hän kritisoi puolueensa johtoa tämän jälkeen ankarasti muun muassa Kustaa Mikko Evän hautajaisissa pitämässään puheessa, jonka keskuskomitea tuomitsi törkeänä ryhmäkuntalaisuutena. Otto-Wille Kuusinen julisti Rahjan 1930-luvulla kansan viholliseksi, mikä ei tiennyt hyvää entisille rahjalaisille. Vuonna 1936 kuollut Rahja on haudattu Aleksanteri Nevskin luostarin hautausmaalle Pietarissa.


Vasemmalla Eino Rahja ja oikealla Jukka Rahja.

(Iltalehti, 27.08.2017): Uudet arkistolöydöt paljastavat, kuinka Suomen Kommunistisen Puolueen alainen sotilasjärjestö yritti junailla puna-armeijan hyökkäystä Suomeen vuosina 1918-1920. Kuvassa Moskovassa 29.8.1918 perustetun Suomen Kommunistisen Puolueen keskuskomitean jäseniä tutkimassa Suomen karttaa. Kuvassa vasemmalta Mikko Kustaa Evä, Jukka Rahja, Jalo Korhonen, Kullervo Manner, Eino Rahja, Mandi Sirola ja Yrjö Sirola. KANSAN ARKISTO.

Tampereen kaupungin sivullemme #13.

Tampereen sivustomme hakemistoon (etusivu).

Mahdollisia kysymyksiä, korjauksia tai lisätietoja voi sivuston kokoajille lähettää helposti sähköpostilla:

PALAUTE (e-mail)

Takaisin etusivulle