RED STEAGALL:
(Jukka Joutsi, Folk & Country 1986/3 & kesäkuu/June 2003).

RED STEAGALL:
Preeriapölyä, Lone Star-olutta ja Bob Wills-musiikkia.
(Jukka Joutsi, Folk & Country 1986/3 * editointi: kesäkuu/June 2003).



Tämän artikkelin alkuosa julkaistiin Folk & Country-lehdessä 1986/3. Tekstiin on tehty muutamia korjauksia ja täsmennyksiä. Loppuun on lisätty Steagall-tarinan päivitystä (2003).


Texasin Red Steagall on parrakas punapää, joka laulajana ja säveltäjänä on kantrimusiikin kiinnostavimpia. Monipuolisuus on aina ollut hänelle tyypillisintä, mutta eniten häneen on liitetty termejä "Bob Wills music", "Texas honky tonk" ja "Rodeo cowboys".
Tässä jutussa esitellään hänen uraansa kronologisesti ja käydään läpi albumeja ja listasinglejä.

Red Steagall kertoo itse uransa vaikuttajista: Kasvoin Texasissa, missä Bob Wills oli ja on yhä kuningas. Western Swing on pikkupojasta ollut minulle kovin läheistä ja mieluisaa musiikkia, enkä voi olla jumaloimatta Willsin pitkän uran saavutuksia.
Henkilöinä tärkeimpiä minulle ovat olleet Bobin jälkeen Tex Ritter ja Jim Reeves, joille heidän kierrellessään Texasissa kävin jo pikkupoikana hoilaamassa laulujani pukuhuoneissa puoliväkisin, muut heittivät minut säännöllisesti ulos - he eivät.
Jos saisin haltijalleni esittää yhden toivomuksen, haluaisin että jokaiseen kotiin ilmestyisi yksi Bob Wills-levy ja seinälle valokuva John Waynesta Walter Brennanin kanssa.

NUORUUS

Russell "Red" Steagall syntyi 22.12.1937 Gainsvillessa Texasissa, missä hän jo 5-vuotiaana esitteli laululahjojaan naapuruston kauhuksi. Suunnilleen murrosiässä Red sairastui polioon ja menetti vasemman kätensä toimintakyvyn.
Osana hoitoterapiaa oli mandoliini- ja kitarakursseja, joista varsinainen kipinä musiikinharrastukseen syntyi.
Red kävi seitsemän vuotta karjanhoitajaksi tähtäävää koulutusta, mutta siirtyi sitten öljy-yhtiön palvelukseen maaperätutkijaksi.
Vapaa-aikoinaan hän esiintyi paikallisissa kuppiloissa ja tanssipaikoilla, missä hänen saamansa suosio kannusti häntä perustamaan oman yhtyeen ja jättämään päivätyöt kokonaan.
Red sai vakituisen kiinnityksen erääseen Kalliovuorten tunnettuun talviurheilukeskuksen lomahotelliin, missä esiintyessään hän alkoi kokeilla myös omien sävellystensä vaikutusta yleisöön.

ALKU SÄVELTÄJÄNÄ

Red muutti 60-luvun puoliväliin mennessä Kaliforniaan ja alkoi tosissaan markkinoida laulujaan. Onnellisten sattumien kautta itse Ray Charles levytti v.1966 hänen Don Lanierin kanssa säveltämänsä laulun Here We Go Again.
Muut laulajat alkoivat kiinnostua hänestä myös ja pian markkinoille alkoi ilmestyä Steagall-sävellyksiä, joista parhainten menestyivät mm. Hank Thompsonin Bring Back The Waltzes, Billy Mizen Life In Coleman County ja Hank Snowin esitykset Texas Silver Zephyr ja Creck On The Box Car Door.
Levytettyjen sävellystensä myötä Red sai sopimuksen United Artists-yhtiön Nashvillen osaston julkaisuyhtiöön ja sitä kautta enemmän omia tuotteitaan esille.
Menestyksellisiä sävellyksiä olivat mm. Ray Sandersin v.1969 levyttämä Beer Drinkin` Music ja v.1971 Del Reevesin A Dozen Pairs Of Boots.
Vuonna 1970 Red sai solmituksi oman levytyssopimuksen DOT-yhtiön kanssa tunnetun säveltäjän Joe Allisonin avustuksella.
Redin ensimmäinen levytys, DOT-single Alabama Woman, myi melkoisesti, muttei noussut listoille asti. Jatkoa suunniteltiin, mutta sitten Joe Allison varoittamatta lähti DOT-yhtiöstä ja uusi johtaja Jim Foglesong tuli New Yorkista ja tunsi Redin lähinnä vain aiemmilta konttorivuosiltaan ja antoi tälle lähes välittömästi potkut saatesanoilla: Et kuitenkaan keskity täysillä omaan levytysuraasi, paikkasihan on kirjoituspöydän takana. Red hakeutui nopeasti Capitol-yhtiöön, minne Allison oli aiemmin siirtynyt. Allisonin tunnetuin sävellys muuten on Jim Reevesin suurin listamenestys He`ll Have To Go vuodelta 1959.

CAPITOL-KAUSI (1971-1975)

Ensimmäinen Capitol-single oli Joe Barnhillin sävellys Party Dolls And Wine, mikä tammikuussa 1972 ensimmäisenä omana levytyksenä pääsi näkyville listoilla (tuolloin Redin sukunimi kirjoitettiin muodossa `Stegall`). Menestyksen myötä yhtiö julkaisi hitin mukaan nimetyn albumin (Capitol ST-11056), minkä kaikki muut laulut olivat Redin omia sävellyksiä.
Steagall yllätti silloiset peruskantriin tottuneet ihailijansa levyttämällä Ray Conniffin v.1966 pop-hitiksi levyttämän laulun Somewhere My Love ja Bing Crosbyn ja Grace Kellyn vuoden 1956 pop-hitin True Love. Yökerhoista tuttu gaalaillallisten ilmapiiri ei tuntunut sopivan Red Steagallin tapaiselle hevosenhajuiselle jässikälle, mutta joka tapauksessa molemmat singlet myivät hyvin ja nousivat vuoden 1973 aikana sijoille 22. ja 51.
Toinen Steagall-albumi sai nimekseen Somewhere My Love (Capitol ST-11228).
Albumi on sekoitus pehmoballadeja, western swingiä ja vahvaa peruskantria. Monissa eri yhteyksissä sitä on myöhemmin kuvattu "epäonnistuneeksi", mihin kai on oikeuttanut juuri albumin linjattomuus ja vanhojen pop-hittien käyttäminen.
Seuraava albumi If You`ve Got The Time (I`ve Got The Song) (Capitol ST-11228) sai tammikuussa 1974 johtavalta englantilaiselta kantrijournalistilta Bob Powelilta seuraavan arvioinnin:
"Tämä albumi on hyvin suuri edistysaskel verrattuna Redin edelliseen, missä hänet oli laitettu laulamaan hänelle täysin sopimattomia pop-sävelmiä. On hyvä, että Capitol on myöntänyt virheensä ja Red saa nyt laulaa omia sävellyksiään omalla kantrityylillään. Tästä kaverista tulee vielä jotakin!".
Albumilta listamenestystä toi nimikkolaulun lisäksi The Fiddle Man. Eräänlaisena harvinaisuutena mainittakoon laulu She`s A Lady At Home, minkä Red sävelsi Waylon Jenningsin kanssa. Muita albumin kiinnostavia lauluja ovat Neon Playboy ja Ol` Helen.
Neljäs, viimeiseksi jäänyt Capitol-albumi Finer Things In Life (Capitol ST-11321) sai helmikuussa 1975 amerikkalaisessa lehdessä seuraavanlaisen vastaanoton:
"Red Steagall gets better and better and he`s already established as one of the country`s best songwriters, now he`s finally made an album that puts it all together for him as a performer" eli arvostelija toteaa Redin osoittaneen olevansa arvostetun säveltäjän ohella nyt myös merkittävä esiintyjänäkin.
Albumin producer oli Glenn Sutton, jonka kanssa sävelletty Someone Cares For You nousi ensimmäisenä Steagall-levytyksenä aina TOP-20-listalle asti (sijalle #17). Albumin nimikkokappaleen lisäksi pienempiä listasuosikkeja olivat laulut This Just Ain`t My Day ja I Gave Up Good Morning Darling. Kiinnostavia ovat lisäksi Jerry`s Bar And Grill, Tight Levis And Yellow Ribbon ja No Thanks Boys.
Vielä keväällä 1975 ilmaantui Capitol-single She Worshipped Me listoille jääden parhaimmillaan kuitenkin vain sijalle #66. Yhtiö teki omat johtopäätöksensä ja pian kerrottiinkin Red Steagallin siirtyneen ABC/DOT-yhtiöön, missä Glenn Sutton oli yhä jatkava hänen tuottajanaan.
Mainittakoon, että kaikki Redin neljä Capitol-albumia ovat suuria keräilijäharvinaisuuksia, joista käytettyinäkin on joutunut maksamaan satojakin markkoja!

ABC/DOT-KAUSI 1975-78

Heti ensimmäinen ABC-single Lone Star Beer And Bob Wills Music muodostui Steagallin koko uran suurimmaksi listamenestykseksi (#11), jonka mukaan nimetyllä albumilla kuullaan mahtavaa "Texasin Nashville-kantria" (niin outo kuin määritelmä onkin!).
Toiseksi listasingleksi albumilta lohkaistiin vanha Terry Fellin rekkaklassikko Truck Drivin` Man, jolle Red antoi omaperäisen swing-tulkinnan (#29). Muita kympinarvoisia kantritimantteja albumilla ovat Alex Is From Texas, The Walls Of This Old Honky Tonk ja Neons And Nylons.
Unohtaa ei sovi albumin viulistin Johnny Gimblen sävellystä Under The X in Texas, mistä on muodostumassa jokailtainen pakkonumero kaikille Texasin kapakoissa esiintyville artisteille - muuten alkavat tyhjät kaljapullot lennellä lavalle (tai ainakin artistin suojaksi rakennettuun kanaverkkoon!).<9>



Toinen ABC-albumi Texas Red ilmestyi v. 1976 ja se on monille Steagall-fanaatikoille se kaikkien aikojen paras. Kieltämättä albumilla onkin vahvoja lauluja kiintoisin tekstein ja sovituksin, huikea Johnny Gimble viulussa ja kauttaaltaan uskomaton Texas swing-hurmos, minkä Redin kirkas baritoniääni kruunaa.
Listalle nousivat albumilta laulut Rosie, Her L-O-V-E-S Gone ja albumin ehkä ainoa tyylirikko, vanha vuoden 1962 Tony Bennettin pop-iskelmä I Left My Heart In San Francisco.

Red Steagall vieraili Euroopassa keväällä 1977 ja esimerkiksi Englannissa hän joutui lähinnä pelkästään vastailemaan lehdistön kysymyksiin, onko I Left My Heart In San Francisco muka kantria. Steagall ei esiintynyt Englannissa, vaan oli ainoastaan palaamassa Saksasta, missä hän oli ollut esiintymässä sikäläisissä amerikkalaisissa varuskunnissa.
Kolmannelle albumilleen Steagall vaihtoi tyylin kerralla Texasin western swingistä rodeomaailman cowboy & western-lauluihin. Albumi For All Our Cowboy Friends oli kohdistettu hänen rodeoyleisölleen. Redin tuottoisimmiksi esiintymisiksi olivat näet muodostuneet juuri rodeokeikat, joissa yhtye saapui hurjasti ratsastaen areenalle Redin johdolla.
Albumi ei kaupallisesti menestynyt ja vain oma sävellys Freckless Brown näyttäytyi listoilla niinkin alhaisella sjoituksella kuin #90.
Itse kuitenkin nimeäisin juuri tämän Redin The Coleman County Cowboys-yhtyeensä kanssa tekemän albumin omaksi erityiseksi suosikikseni, sillä rodeoaitausten lannantuoksuiset laulut kuten Little Joe The Wrangler, Bandito Gold ja Dawson Legate ovat yksinkertaisesti ylittämättömiä.
Rodeoalbuminsa jälkeen Red Steagall antoi amerikkalaisille lehdille seuraavan lausunnon:
"Olen muuttamassa musiikissani suuntaa. Ovathan rodeokeikat tuottoisia, mutta haluan saada musiikkini leviämään rodeopiirien ulkopuolellekin. Aion tehdä seuraavaksi jotain uutta ja erilaista, olen hiukan ajatellut folk-materiaalin hyväksikäyttöä uuteen country-folk-tyyliin.
Mitä seuraavaksi Steagallilta sitten saatiin kuulla? Ensimmäinen muutos koski tuotantoa, Glenn Suttonin korvasi Jimmy Bowen. Se jo antoi aavistella askelta kohti viihteellisempiä laitumia.
Albumi Hang On Feeling (1978) on tehty 70-luvun loppupuolen listavaatimusten mukaisesti siten, että singlejulkaisuja varten mukaan ahdettiin Steagallin normaalilinjaa kaupallisemmiksi katsottavat raidat (esim. The Devil Ain`t A Lonely Woman`s Friend), joiden vastapainoksi tarvittiin perusfaneille jotain perinteisen kivikovaa kuten Bob`s Got A Swing Band In Heaven. Oli albumin rakenneratkaisuista mitä mieltä tahansa, sellaiset laulut kuten All I Knew To Talk About Texas, About Horses And Wars ja Jim Glaserin Sittin` In All Night Cafe eivät voi olla säväyttämättä kriittistäkin kuulijaa.
Jimmy Bowen oli tuonut albumille raskaammat sovitukset kuusimiehisen taustakuoron ohella ja kun listasijoitusten parhaimmaksi noteeraukseksi albumilta saatiin #63, ABC-yhtiön herrat kohteliaasti ilmoittivat yhteistyön nyt päättyneen.

ABC-yhtiölle tehdyt neljä albumia muodostavat kuitenkin kantrihistorian yhden vankan peruskiven, johon monien mielestä 80-luvun kantrinkin soisi nojautuvan suuremmassa määrin.

(jälkilisäys: Vuonna 2000 amerikkalainen KOCH-yhtiö julkaisi Universal Music-nimikkeensä alla yhdelle CD-albumille laitetut kaksi Redin ABC-kauden klassista LP-levyä: Lone Star Beer And Bob Wills Music/For All Our Cowboy Friends - 21 alkuperäistä kultakauden Steagall-levytystä siististi yhdelle CD:lle pakattuna - suosittelen!)

ELEKTRA-SINGLET 1979-80

Red seurasi tuottajansa Jimmy Bowenin perässä Elektra-yhtiöön, mitä liikettä Red on vuosienkin jälkeen katunut. Elektra-kaudesta oli tuleva listamenestyksiä ajatellen hänen "joutsenlaulunsa". Steagallin kohtaloksi tuli monien muiden kohtalotoverien tapaan huomata jäävänsä Elektra-yhtiössä ilman julkaistavaa albumia, vaikka hänen neljä Elektra-singleään saavuttivatkin parempia sijoja (#30-49) kuin ABC-yhtiössä loppuaikoina tehdyt.
Listalle nousivat seuraavat singlet: Goodtime Charlie`s Got The Blues, 3 Chord Country Song, Dim The Lights And Pour The Wine ja Hard Hat Days And Honky Tonk Nights. Ikävintä asiassa on vielä sekin, että Elektra-yhtiön julkaisupolitiikkaan on kuulunut "istua vanhojen julkaisujen päällä", siten ettei esim. mainittuja Steagall-singlejä ole sittemminkään saatu julkaistua uudelleen millään muotoa.

Vuoden 1980 jälkeen ei Red Steagallin nimi ole enää kantrilistoilla näkynyt ja ihmeen täytyisi tapahtua, jos vielä joskus tulisi näkymään.

HILJAISELOA 80-LUVULLA

80-luvun myötä ei alan lehdistö ole liiemmälti uutisia Steagallin tekemisistä kertonut.
Arvata saattaa, ettei Elektra enää viimeisen Red-listasinglen jälkeen (syksy 1980) miestä kauaa kirjoissaan pitänyt. Yhtiö ajautui sittemmin nopeasti taloudellisiin vaikeuksiin ja Warner osti Elektran v.1983. Paljon arvokasta kantrimateriaalia jäi kaupan myötä julkisuudelta entistä varmempaa piiloon.
Ilmeisesti Steagall on viettänyt viimeiset vuotensa kotitilallaan Fort Worthissa (Texas), missä hän kasvattaa hevosia. Ainoat tunnetut levytystiedot sittemmin (jutun julkaisuajankohtaan 1986 mennessä siis) ovat olleet albumit It`s Our Life (Hesston/1983) ja tupla-albumi Cowboy Favorites (Delta/1984), jotka ovatkin jo esitelty Folk & Country-lehden "Salakuuntelua"-sivuilla jo aiemmin.


"Salakuuntelua"-palsta (Folk & Country 1985/4 * Jukka Joutsi):
"Näkökulman länteen antaa tunnettu Red Steagall, jolle vuonna 1983 levytetty albumi It`s Our Life (Hesston Productions) merkitsee hänen omaa kunnianosoitustaan amerikkalaisille maanviljelijöille ja karjatilallisille.
LP on paikallisen traktorifirman sponsoroima ja sisältää hyvin vaihtelevan kokoelman eri tyylisiä kantrilauluja sekä myös muutaman lausuntalevyn. Toki mukana on ominta Steagallia eli western swingin tahtiin kulkevaa rodeokantria, joskin sanoitukset onkin istutettu traktorimiljööseen.
Tultuaan kammetuksi ulos kantrilistaympyröistä vuonna 1980 yli kahdenkymmenen chart singlen jälkeen (vuodesta 1972 alkaneena) Steagall on nyt äitynyt aivan hurjaksi. Hänen musiikissaan ei ole kosiskelua mihinkään suuntaan (ellei tätä traktorifirmaa nyt siksi lasketa?) ja samalla, kun hänen lukuisista vanhoista albumeistaan on tullut keräilijöiden aarteita, uusia odotellaan sitäkin innokkaimmin.
Aivan uusin LP Steagallilta tämä ei ole, sillä ilouutinen kertoo hänen saaneen levyttää Delta-yhtiölle peräti tupla-albumin vanhoista cowboy-suosikkilauluistaan. Siihen palataan tässä sarjassa varmasti tuonnempana."

(LISÄYS / kesäkuu 2003:) Kyseisestä albumista It`s Our Life * A Tribute To North American Farmers & Ranchers (Hesston * recorded at Goodnight Audio, Dallas, Texas, 1983) on kahdessa kymmenessä vuodessa muodostunut keräilijöiden eniten jäljittämä harvinaisuus. Sen alkuperäinen painosmäärä oli todella pieni ja sitä ei ole koskaan julkaistu uudestaan missään muodossa. Olen tietoinen, että albumista on tarjottu jo 200 euroa ilman että myyjä on kauppaan suostunut!
Albumin kappaleet ovat: My America, The Silent Partner, Saw Fiddle Saw, Me & Luther Wilson, I`m Here To Help, The Apple Of Her Eye, Ol` Helen, A Time To Stay - A Time To Go, Preacher And The Bear, It`s Our Life.


"Salakuuntelua"-palsta (Folk & Country 1986/2 * Jukka Joutsi):
"Cowboy-musiikin ystäville varmasti mieluinen on Red Steagallin vuonna 1984 levyttämä tupla-LP Cowboy Favorites (Delta DLP-1160).
Albumin kappalevalikoima voidaan jakaa kolmeen ryhmään:
1) vanhat traditionaaliset cowboy-klassikot kuten Strawberry Roan, When The Works All Done This Fall, Along The Navajo Trail ...
2) Uudet versiot Steagallin aikaisemmista aihetta sivuavista hiteistä kuten Horses And Wars, Bandito Gold, Two Pair Of Levis And A Pair Of Justin Boots...
3) Versiot muiden säveltäjien uusista alan perusteoksista kuten My Heroes Have Always Been Cowboys, Willie The Wandering Gypsy And Me...
Tämän tuplakiekon ainoat negatiiviset piirteet ovat muutamien laulujen (esim. Tennessee Stud) yliäänitykset, joissa Steagallin muuten niin upea lauluääni on tuhoutunut.

(LISÄYS / kesäkuu 2003:) Tästä tupla-albumista on muodostunut myös keräilijäharvinaisuus, Eddie Kilroyn tuottamana albumi tehtiin Nacogdochesin kaupungissa Texasissa ja valitettavasti kunnianhimoisia projekteja tehnyt yhtiö kaatui muutamaa vuotta myöhemmin. Uusintapainoksia ei ole näkynyt, muutama laulu tältä albumilta on putkahtanut myöhemmin esiin Red Steagallin 2000-luvulla yksityisesti kauppaamilla kaseteilla - hän oli onneksi konkurssipesästä hankkinut oikeudet omiin tallenteisiinsa.


(alkuperäinen F&C 1986/3 jatkuu:)
Todennäköistä on, että Steagall on yksittäisiä singlejä (miksei albumejakin?) pikkuyhtiölle edellä mainittujen projektien lisäksi tehnyt, mutta niistä ei tietoa ole vain vielä kantautunut.
(LISÄYS 2003: Muita projekteja ei ollut ko. aikana tapahtunut).

Tuskinpa Red on kokonaan lopettanut rodeokeikkailuakaan, vaikka keikkapalkkiot ovat tunnetusti listamenestyksistä riippuvaisia.
Vuonna 1985 Steagall esiintyi amerikkalaisessa TV-dokumentissa Route 66, missä hän esitti laulun You Can`t Get The Hell Out Of Texas. Ohjelma esitettiin äskettäin Englannissa ja eräissä muissa Euroopan maissa - ei vahingossakaan Suomessa.

TULEVAISUUS?

Koska Steagall ei ole vielä mikään ikäloppu ja omaa kantriartistina melkoisen kapasiteetin, lienee oikeutettua lopuksi pohtia, millaiselta miehen tulevaisuus näyttää.
Pessimisti voisi sanoa, ettei miehestä enää koskaan kuulla mitään uutta eikä nykyisistä kymmenestä albumista koskaan oteta uusintapainoksia. Ehkä mieluummin sekin kohtalo kuin loputtomat uudet versiot vanhoista hiteistä yhä huonommin äänitettyinä amatööritaustamuusikoin ja albumeille nimeksi Greatest Hits tai Best Of.
Optimisti näkisi Steagallin saapuvan esimerkiksi Wembleyn festivaaleille Lontooseen ja valloittavan yleisönsä edellytyksiensä mukaisesti. Esimerkiksi Delta-tuplan myyntiluvut nousisivat Euroopassa ainakin siinä määrin, että kotipuolessakin mies saisi vielä kutsun uuden materiaalin levyttämiseen "tosi tarkoituksella".
(Joutsi, F&C 86/3)

RED STEAGALLIN MYÖHÄISEMPIÄ VAIHEITA

Tuon edellä uudelleen julkaistun artikkelin jälkeen alkoi heti tapahtua. MCA-yhtiö oli saanut mielenkiintoisen ajatuksen (jo aiemmin kuopatulla DOT-alamerkillään) julkaista kantrimusiikin veteraaniesiintyjien uusia albumeja - eikä vain pelätyllä best of/greatest hits-uudelleenjulkaisuidealla pelkästään.
Artistit laitettiin nimittäin useimmissa tapauksissa levyttämään suurimmat vanhat hittinsä vain albumin toiselle puolelle - toinen puoli oli varattu aivan uusille artistien levytysvalinnoille. Sarjasta tuli ideansa mukaan mielenkiintoinen ja monet vanhat perusjäärät tarttuivat innolla uuteen mahdollisuuteensa.
Red Steagall oli valittujen joukossa ja erikoisena poikkeuksena juuri hän sai levyttää koko albumin uutta materiaalia! Hänen Red Steagall-nimellä tittelöity albuminsa sai esittelynsä Folk & Country-lehden salakuuntelupalstalla jo pitkää Steagall-juttua seuranneessa numerossa (pakkasivat ilmestymään harvakseltaan).


"Salakuuntelua"-palsta (Folk & Country 1986/4 * Jukka Joutsi):



"Red Steagall on saanut levyttää uuden albumin suuren MCA-yhtiön suojissa. Mainittu firmahan on elvyttänyt vanhan DOT-merkkinsä sarjalle, missä ilman levytyssopimuksia olleet entiset kantrin suurnimet ovat saaneet levyttää kokonaisen albumin uusia laulujaan ja vanhaa tuotantoaan. Näiltä albumeilta MCA ei julkaise lainkaan singlelevyjä listoja ajatellen. Tietävät tilanteen toivottomaksi?
Red Steagall on ilahduttavasti saanut levyttää pelkästään uutta materiaalia! Tulos on albumilla Red Steagall (MCA 39092).
LP:n on tuottanut itse Glenn Sutton, jonka sävellyksiä myös on mukana neljä, yllättävää?
Kokonaisuutena albumi on hyvin onnistunut ja tarjoaa monipuolisia makupaloja texasilaisen peruskantrin ystäville. Toki tämä LP-levy sisältää aivan listakelvollistakin, hyvällä maulla tehtyä viihteellisempää kantria.
Viulistina - ja laadun takeena - on Johnny Gimble ja steel-kitaristina Sonny Garrish - siinä muusikoiden tunnetuimmat nimet.
Lauluista mielenkiintoisimpia ovat Redin omat sävellykset Jacob`s Well ja Somebody`s Stealing My Songs. Muista viehättää varsinkin letkeä In The Dallas Morning News ja swing-pitoinen Till There`s No Cow In Texas. Hitaimmista lauluista vaikuttavin on Don Schlitzin ja Paul Overstreetin sävellys Houston Solution.
Tässä on miellyttävä esimerkki siitä, miten suurilevikkiset yhtiöt voivat myös nykypäivänä tuottaa ns. "vähemmistökantria". Ironista vain, että todella suurelta huomiolta tämän albumin karsii juuri sen "liika" peruskantrin mukanaolo.
Sanoitukset, sovitukset ja laulutapa eivät vastaa 80-luvun kantrin kaupallisia vaatimuksia, teini-ikäiset kun eivät juuri ota innostuakseen haisevista lehmistä".
(Joutsi, F&C 86/4)


RED STEAGALL KERTOO:
(lehtihaastattelu 1987 * edellisiin lisätietoja antavia poimintoja):

"Synnyin ja vartuin Texasissa, mutta v.1965 lähdin Kaliforniaan ja vietin melkein 8 vuotta siellä. Suurimman osan ajasta olin sidoksissa levyteollisuuden "konttoripuolen" hommiin. Myöhemmin kuuluisuutta saanut tuottaja Jimmy Bowen omisti Kaliforniassa Amos Records-nimisen levy-yhtiön, johon liittyi levyttämisen ja markkinoinnin ohella myös laulujen julkaisua. Sitä kautta sain omiakin sävellyksiä julki.
Amos-yhtiö ei ollut kantrimusiikkiin suuntautunut juuri lainkaan, me teimme albumeja sellaisten artistien kanssa kuin Frankie Laine, Bing Crosby, Kim & Dave Carnes ja The Sugar Bears.Tunsin olevani vähän vieraalla maaperällä, jonkinlainen Hollywood`s resident hillbilly. Bowen tuotti myös Dean Martinin ja Frank Sinatran albumeja, mutta itse yritin sävellyksissäni suuntautua kantriin.

Texasin kouluaikoina ainoa haaveeni oli pelata amerikkalaista jalkapalloa ammattilaisena. Polio muutti suunnitelmat. Musiikki tarjosi uuden vaihtoehdon, johon minut johdatti aluksi fysioterapeutin järjestämät mandoliini- ja kitaraharjoitukset.
Kun aloin itse suunnitella oman levytysurani aloittamista, olin saanut jo yli 60 sävellystäni muiden levyttämiksi. Yksikään niistä ei ollut mikään jättihitti, mutta kun Jimmy Bowen v. 1971 lakkautti kaikki firmansa Kaliforniassa ja muutti Nashvilleen, minut oli helppo houkutella muuttamaan sinne (1972).
Jälkikäteen ajatellen oli kumma juttu, että kun saavuin Nashvilleen, yhden päivän aikana sain peräti neljä levytyssopimustarjousta! Capitol, United Artists, Liberty ja DOT olisivat kaikki ottaneet minut heti, olin yllättynyt, että säveltäjänmaineeni oli sitä suuruusluokkaa, luulin ettei kukaan Nashvillessa tuntisi minua.
Valitsin Allisonin ja DOT-yhtiön, josta Ken Nelson minut pian värväsi Capitol-yhtiöönsä, kun Allison oli vähän aikaisemmin siirtynyt samaa reittiä.

Capitol-kauteni ikuinen skandaali oli, kun levytin muutaman vanhan pop-standardin. Säveltäjä Glenn Martin oli saanut idean, että koska ihailin Bob Willsin musiikkia, voisin tehdä omalla tyylilläni western swing-versioita pop-sävelmistä, olihan Bob aikoinaan ottanut vanhoja jazz-tyylin kappaleita Artie Shawilta ja tehnyt niistä omat sovituksensa ja menestynyt.
Kun menin studioon levyttämään laulun Somewhere My Love olin pelosta jäykkänä, mutta lopputulokseen erityisesti viulujen osalta olin tyytyväinen - ja se myi hyvin!

Capitol-kauteni päättyi vuonna 1975 tienoilla ikävällä tavalla. Olin tehnyt neljä albumia ja olin aloittamassa viidennen tekemistä. Glenn Sutton ja minä kirjoitimme yhdessä laulun Lone Star Beer And Bob Wills Music, jonka myös levytimme ja pidimme sitä vuorenvarmana hittinä. Mutta sitten kävi ilmi, että koska siinä mainittiin nimeltä olutmerkki, useimmat radioyhtiöt pitäisivät sitä kolmen minuutin mainoksena eivätkä soittaisi sitä ilman erillismaksuja. Capitol aikoi laittaa valmiin levytykseni jäihin! Suutuin, kirjoitin shekin ja ostin ko. masterin ja kävelin kadun toiselle puolelle Jim Foglesongin luo ABC-yhtiöön.
Hän ei uskonut radiomainosteoriaan, osti sopimukseni irti Capitolista ja maksoi oman shekkini minulle samana päivänä. Pian saimme laulun singlenä ulos ja siitä tuli urani suurin menestys. Capitol-yhtiön lakimiesneuvonantaja tuskin oli kauan virassaan sen jälkeen!
Urani alkoi menettää noususuuntansa pian sen jälkeen, kun western swing ei enää sopinut radioasemien soittolistoille. Yritimme etsiä uutta yleisöä , teimme Texasin honky tonk-musiikkia ja kokeilimme rodeoyleisön ostokykyä , mutta alenevin tuloksin. Teimme sitten Hang On Feelin`-albumin, joka oli tarkoitettu sen ajan yhä nuoremmalle kantriyleisölle, sovitukset olivat viihteellisempiä ja taustakuorot lisättiin lauluni päälle, en viihtynyt kovin hyvin ja koska meiltä puuttui aiempi tämän uuden yleisön kannatus, myyntiluvut jäivät huonoksi ja sain lähteä.

Elektralle levytin sen jälkeen ainakin 25 laulua, joista he julkaisivat neljä hyvinkin sijoittunutta singleä, mutta suureksi pettymyksekseni he eivät suostuneet julkaisemaan niistä albumia. En tiedä, missä se materiaali nykyisin on.

Sitten levytin It`s Our Land-jutun. Kuuluin Hesston maatalouskoneitten firman pr-henkilöstöön ja sain idean albumin levyttämisestä Amerikan farmareille. Minulle naurettiin, että ajatukseni olisi ollut - "Osta traktori, saat albumin!". Painosmäärä oli todella pieni, enkä tiedä toiko projekti edes omiaan firmalle takaisin.

Televisiolle sain pyynnön levyttää vanhoja lännenlauluja, pienen tuotantofirman kanssa tein työtä käskettyä, mutta saimme sitten kuulla, että ko. televisioprojekti olikin kaatunut. Ihmettelimme valmiit nauhat käsissämme, mitä tekisimme. Saimme sitten Delta-yhtiön julkaisemaan laulut tupla-albumina. Delta kaatui myös pian, ehdin ostaa juttuni itselleni ja olen niitä julkaissut samassa muodossa lähinnä lahjakappaleina ja poiminut lauluista joitakin myöhemmille omakustanteisille runokaseteilleni.

Sain levyttää DOT-sarjaan v. 1986 Glenn Suttonin kanssa oman albumini ja en tiedä, miksi sain luvan jättää toisen puolen pakolliset uusinnat pois.

Viimeisten parin vuoden aikana 1986-87 olen saanut huomata, mitä on vaikuttanut uralleni joutumiseni pois isommista yhtiöistä. parhaimpina vuosina meillä oli yli 250 keikkaa vuodessa, nyt vain 60 ja kertapalkkiot ovat pienentyneet. En saa keikkoja enää kuin koti-Texasista ja alueilta missä western- ja rodeoperinne elää. Kotona Texasissakin tanssipaikkojen määrä on romahtanut. Ne, mitkä ovat jäljellä, eivät enää ole auki kuin viikonloppuisin. Paikat, joilla on varaa maksaa, satsaavat nuoriin uusiin tähtiin, jotka tuovat saleihin nuorempaa ja enemmän rahaa kuluttavampaa yleisöä. Olen hajoittanut yhtyeeni, veljeni Danny pitää yhtyettä, jota voin tarvittaessa käyttää.

Kun keikkapäiviä on nyt vähemmän, aikaa on enemmän ja ehdin tehdä työtä sävellysteni parissa. Ostin niihin kaikkiin oikeudet ja minulla on nyt yhteensä 310 laulua, joista yli 200 levytetty. Olen luomassa oman yhtiön, jonka tarkoitus on saada sävellyksiäni televisioon ja elokuviin. Homma on jo alkanut toimia ja olin mukana Disneyn elokuvassa Benji The Hunted. Erään kriitikon mukaan näyttelin melkein yhtä hyvin kuin pääosaa esittänyt koira!

Uusien sävellysten teko on vaikeampaa kuin ennen, en oikein tiedä kohdeyleisöä. Olenkin alkanut vakavasti keskittyä cowboy poets-suunnalle. Kirjoitan runoja karjapaimenten arkielämästä ja alan miesten keskuudessa liikkuvista vanhoista legendoista. Alan tunnettu runoilija Baxter Black on ystäväni ja meillä on ollut yhteisiä suunnitelmia, luen hänen runojaan vierailijana kaseteilla, joita hän myy".


(kesäkuu/June 2003 / J.Joutsi:)

FILMIURALLE JATKOA

Disneyn koirajutun jälkeen Red jatkoi vielä elokuvauraansa. Toinen elokuva, mikä oli murhamysteeri ja filmattiin Kansasissa, oli nimeltään Dark Before Dawn.
Kolmantena Red oli ystävänsä Jimmy Deanin kanssa tekemässä filmatisointia tämän suurimmasta hitistä Big Bad John (vuodelta 1961). Red itse näytteli kaivoksen omistajaa ja kuuluisa amerikkalaisen jalkapallon tähti Doug English näytteli Johnia.
Vuonna 1994 hän filmasi vielä Elmer Kentonin kirjan mukaan tehdyn elokuvan The Man Who Rode Midnight.
Vuonna 1978 hän oli "keksinyt" Las Vegasin rodeosta laulajattaren, jonka hän johdatteli Nashvilleen laulajattareksi - naikkosesta kehittyi merkittävä huippunimi vuosien kuluessa - Reba McEntire, jolle Red myöhemmin sai kunnian ohjata lauluvideon sävellyksestä Cathy`s Clown.
Red on myös julkaissut tunnin mittaisen videon, missä hän kotiranchinsa takan edessä juuri Reba McEntiren kanssa lausuu cowboy-runojaan ja innostuu laulamaankin muutaman suosikkisävelmänsä.
Steagallilla on myös oma viikottainen radio-ohjelmansa nimeltään Cowboy`s Corner, missä musiikilla, tarinoilla ja runoilla on oma tärkeä, yhtä suuri osuutensa.

Vuonna 1988 Red menetti muutamia sormiaan moottorisahan lipsahdettua hänen käsissään ja vuonna 1998 hänen toinen olkapäänsä vaati leikkauksen, josta hän toipui hyvin.

COWBOY-RUNOUTTA LEVYTYKSIINKIN

90-luvulle tultaessa Red Steagall alkoi entistä enemmän keskittyä cowboy-kulttuurin tutkimiseen ja alkoi kirjoittaa yhä enemmän runoja karjapaimenista, joita hän itse kutsui "lauluiksi ilman musiikkia".
Red Steagall oli alkanut vierailla vuotuisissa Cowboy Poetry Gathering-tilaisuuksissa paikkakunnalla nimeltä Elko, Nevada. Sieltä hänen kiinnostuksensa cowboyrunoihin ja -kulttuuriin virisi ja tutustuttuaan alan ihmisiin hän alkoi julkaista cowboykulttuuria sivuavia kirjallisia historiikkeja ja runoteoksia.
Runojaan hän alkoi julkaista myös omakustanteina RS-levymerkillään. Myynti tapahtui lähinnä postimyyntipohjalta vain.

Vuonna 1992 Red Steagall aloitti oman vuotuisen cowboy-festivaalinsa nimeltä Cowboy Gathering kotitilallaan Fort Worthissa, jonne hän kutsui esiintyjiksi vain cowboy-kulttuurille uskollisia esiintyjäystäviään.
Cowboy-kulttuurin hyväksi tekemästään työstä Red Steagall palkittiin v.2000 peräti kahdella arvostetulla kulttuuripalkinnolla: Western Heritage Award ja Cowboy Master Award.

Vuonna 1993 Red Steagall koki levytysurallaan vielä merkittävän uuden tulemisen. Iso Warner-yhtiö oli alkanut julkaista omaa Warner Western-sarjaansa, jolle Red sai myös mahdollisuuden tulla mukaan. Yhtiön muita lauluja ja runonlausuntaa levyttäviä artisteja olivat mm. Michael Martin Murphy, Waddie Mitchell, Bill Miller, Sons Of The Joaquin ja Don Edwards.
Ensimmäinen Red Steagallin albumi oli nimeltään Born To This Land ja se aloitti aina 2000-luvulle asti jatkuvan sarjan Redin vastaavia albumeja, joissa tasaisesti vuorottelevat runot ja laulut.
Muut Warner-albumit olivat: Faith And Values (1995), Dear Mama, I`m A Cowboy (1997) ja Love Of The West (1999).
2000-luvulla Warner-yhtiö myi western-sarjansa Western Jubilee Recording Company-firmalle, joka nykyisin jatkaa melkein samoin artistein entistä western-projektia Shanachie-merkin alla.
Vuonna 2002 julkaistiin Redin Shanachie-albumi Wagon Tracks, mikä kirjoitushetkellä onkin miehen viimeisin julkaisu. Kaikilla näillä albumeilla hänen studioyhtyeenään on The Boys In The Bunkhouse.

On miellyttävää, että Red Steagall pystyi 80-luvun alun jälkeen tapahtuneen listamenestyksien loppumisen jälkeen löytämään itselleen mieleisen urasuunnan, jolta menestystä on riittänyt kulttuuripuolen arvostettuihin palkintoihin asti.
Red kutsuu itseään nykyisin mieluummin kirjoittajaksi kuin laulajaksi. Hän on nyt 65-vuotias ja osaa ottaa elämänsä rennosti.
Olen saavuttanut elämäntilanteen, missä saatan asustella mukavasti kotiranchillani ja tehdä haluamiani satunnaisia laulukeikkoja ja muita esiintymisiä. Mihinkään ei ole enää pakko lähteä, teen kaiken nyt vapaaehtoisesti, siinä on suuri ero, kertoo Red nykytilanteestaan vältellen sanaa eläkepäivät (Joutsi, 2003).

RED STEAGALL: Born To This Land (WB * 1993)
(by J.Joutsi * kesäkuu/June 2003 )




Tämä albumi oli ensimmäinen Red Steagallin yhteistyö Warner-yhtiön kanssa. Warner Western-tunnuksen alla julkaistiin monien eri artistien toimesta amerikkalaisen cowboy-kulttuurin tallennuksia lauluin ja lausutuin runotekstein.
Red Steagall sai tuottajakseen Steve Gibson-nimisen miehen, jonka johdolla studioon saatiin kootuksi nimekäs studiomuusikoiden ryhmä (Pete Wade, Roy Huskey Jr, Terry McMillan, Rick Solomon, Curtis Young, Rich O`Brien, Terry McMillan ja tuottaja Gibsonkin soitti kitaraa, mandoliinia ja banjoa).
Vielä Red ei siis käyttänyt kokoonpanoa, joka hänen vastaavilla myöhemmillä albumeillaan tultiin tuntemaan nimellä The Boys In The Bunkhouse.

Jo tämä ensimmäinen albumi antoi (ainakin tuotantoryhmän mielestä) hyväksi havaitun "muotin", jolla neljä seuraavaakin sitten myöhemmin tultiin tekemään.
Albumit voi selväpiirteisesti jakaa kolmeen osaan sisällöltään:
1) hitaat lännenballadit
2) vauhdikkaat western-laulut
3) cowboy-runot ("lausuttuina" ilman taustamusiikkia)

Ennenkuin tutustutaan tämän albumin sisältöön tarkemmin, on syytä tehdä selväksi oma suhtautumiseni ylläolevaan albumien rakennejakoon :
Mielestäni Steagall on aina ehdottomasti ollut parhaimmillaan vauihdikkaimmissa lauluissaan, oli kyseessä sitten cowboy-, western swing- tai Texasin honky tonk-levytykset.
Hitaammissakin lauluissa on osa loistavia, eräät jopa todellisia helmiä, mutta vastaavasti niistä löytyy myös vähemmän kiinnostavia sävellyksiä, joita tekstikään ei pelasta.

Varsinaisen "murheenkryynin" osan ovat saaneet puolestaan Redin kertomat pitkät tarinat, joista en käyttäisi ilmaisua "runonlausunta". Red lähinnä jutustelee arkisesti yrittämättäkään dramaattisesti lausua tekstejään. Pitkät puheosuudet laulujen välillä tuhoavat musiikinkuuntelun normaalinautinnon. Siksi olenkin nauhoittanut laulut erikseen ja kuunnellut niitä siinä muodossa ilman rasittavia välipuheita.
Runotekstien ymmärtäminen (tai edes "seuraaminen") vaatisi erinomaiset englanninkielen taidot, cowboy-sanasto on viheliäistä, erilaisia karjaan liittyviä termejä tuntuu olevan miljoonia - albumin mukana tulee mm. sanakirjatyyppisiä selvityksiä eri sanojen merkityksistä amerikkalaisillekin kuulijoille. Vasikalla kun sattuu olemaan kymmeniä nimiä sen mukaan syntyikö esim. aamulla vai illalla, vaaleana vai tummana ...
Tarinoiden käännökset ovat vaikeita, myöhemmin alettiin tekstit kokonaisuudessaan painaa vihkosiin. Runojen tarinat eivät kuitenkaan osoittaudu useinkaan edes kiinnostaviksi.
Lyhyesti sanottuna pitäisin näitä uusia Steagall-albumeja huomattavasti parempina ilman puhuttuja runotekstejä. Niille voisi helposti omistaa yhden oman albuminsa. En ole ainoa, joka vastaavanlaisen tuskastumisensa Redin runovimmaan on ilmoille julkistanut. Jopa amerikkalaiskirjoittajat ovat kyseenalaistaneet ainakin niiden suuren osuuden.

Tämän albumin vauhtipaloja ja siis huippuhetkiä ovat laulut The Wagon Tongue, Dust, Dodge City ja When The Cimarron Was Red And On The Rise. Nämä neljä yhdessä ovat huikea esimerkki Red Steagallista parhaimmillaan!
Hitaampien laulujen ryhmään kuuluvat Panhandle Wind, Fort Phantom Hill ja One Empty Cot In The Bunkhouse.
Runoryhmään kuuluu neljä esitystä eli lähes 37% koko sisällöstä - yhteensä melkein 15 minuuttia!

Albumin esityksistä Red Steagall on itse ollut tekemässä yhdeksää yksin tai ystäviensä kanssa. Kaksi laulua (miellyttävimmästä vauhtiosastosta) ovat kirjoittaneet yhdessä Bob Morrison ja Eric Emerson.

Lopultakin opin nyt senkin, että kaksivuotias nuori härkä, joka ilmiselvästi on matokuurilääkityksen tarpeessa, on englanniksi Wormy 2-year-old.

RED STEAGALL: Faith And Values (WB * 1995)
(by J.Joutsi * kesäkuu/June 2003 )




Tämän Red Steagallin toisen WB-albumin syntyhistorian Red on itse kuvannut seuraavasti:
Eräänä aamuna olimme kaverini John Gaitherin kanssa ratsailla tiluksillani kotona Texasissa. Aamu oli kaunis ja luonto oli heräämässä, katselimme kuvankaunista puronvartta ja John sanoi, että jos joku voi katsella tällaista näkymää ja sanoa, ettei Jumalaa ole olemassa, niin hänellä kyllä täytyy viirata pahasti. Sinä hetkenä tunsin, että minun oli levytettävä albumi cowboylauluista ja -runoista, jotka kertovat ihmisen uskosta ja perusarvoista.
Vaikka monet farmariperheet käyvätkin sunnuntaisin valitsemissaan kirkoissa, monet cowboyt osoittavat sisäisen uskonsa kuitenkin mitä persoonallisimmilla tavoilla. Jumalan luomien asioiden kunnioittaminen on heille kaikille yhteistä.

Tätä albumia ei pidä luuleman gospel-julistamiseksi, lopputulos on hyvin maanläheinen kokoelma Redin kuvailemia "Luojan aikaansaannnosten ihailutapoja", mitkä useimmiten kerrotaan ihmisten tekeminä valintoina ja toimintamalleina. Ystävyys eri muodoissa nousee vahvasti esille.
Mukana on neljä nopeaa laulua, joista albumin suurimmat arvot minulle tulevat: The Narrow Trail, He Was There, Rider On The Rim ja Now That I Have Accepted Your Love.
Hitaampia balladilinjan lauluja ovat A Long Way From Montana, Cowboy Church ja The Big Circle.
Runoja löytyy taas neljä, yhteiskestoltaan lähes 17 minuuttia. Kerroin jo Born To This Land-albumin esittelyn yhteydessä, mitä niistä ajattelen.

Redin studiotaustayhtye esiintyy nyt nimellään ensikertaa jo kansikuvassa. The Boys In The Bunkhouse-kokoonpano muodostuu seuraavista soittajista:
Buck Reams (rhythm guitar), Rich O`Brien (lead guitar), Ricky Solomon (fiddle) ja Mark Abbott (acoustic bass). Viimeksi mainitun Mark Abbottin ensimmäinen western swing-pitoinen sooloalbumi I Reckon I`m A Texan `Til I Die on ilmestynyt äskettäin.

Nyt albumin laulujen ja runojen tekstit on painettu albumivihkoseen, joten se helpottaa "toiskielistä" kuulijaa kummasti.
Albumin 11 esityksestä Red Steagall itse on ollut tekemässä yhtä lukuunottamatta kaikkia. Steve Gibson jatkaa tuottajana.

RED STEAGALL: Cowboy Code
A Collection Of Songs & Poems Of The American West (Eagle * 1996)

(Jukka Joutsi * heinäkuu/July 2004)



Red Steagall-tarina julkaistiin sivustollamme kesäkuussa 2003. Artikkelissa oli tuolloin seuraavaa tekstiä hänen Delta -yhtiölle tekemästään tupla-albumista "Cowboy Favourites":

Mainitusta "Delta"-yhtiön tupla-albumista muodostui yhtiön kaatumisen myötä nopeasti keräilyharvinaisuus. Eddie Kilroyn tuottamana albumi tehtiin Nacogdochesin kaupungissa Texasissa.
Red Steagall oli "Delta"-yhtiön kaatuessa kaukaa viisas - hän osti materiaalien oikeudet itselleen ja alkoi niitä myös julkaista kasettimuodossa "omakustanteisina" julkaisuina lisäten mukaan lähinnä uusia runolausuntojaan.
Kun Steagall huomasi kaseteilla olevan kysyntää yllättävänkin paljon, päätti hän koota samasta materiaalista tupla-CD:n nimellä Cowboy Code ja julkaisijaksi merkittiin nyt "Eagle Records -licensed from Red Steagall Records".

Steagall mainosti uutta koostealbumiaan seuraavasti:

Including most of the songs and poems from 4 of our best selling cassettes:

from "Cowboy Favorites"....
"I Was Born to Be A Cowboy", " My Heroes Have Always Been Cowboys," "When the Work's All Done This Fall", "Smokey", "Strawberry Roan", "Tennessee Stud", "Tyin' Knots in the Devil's Tail", "Ridin' Down the Canyon", "Willy, the Wandering Gypsy and Me", "Red Headed Stranger", “Horses and Wars", "Along the Navajo Trail", "Running Out of Sunsets".

from "Nothin’ But A Cowboy"....
"Deacon and the Dun"," Underneath a Wide West Texas Sky", "Rosalee's Smile", "I'd Like To Be In Texas When They Roundup in the Spring", "To An Old Friend" + title song

from "Ride For The Brand"....
"He Preferred Bucking Horses to Books", "The Bell on Old Blue", "Sourdough, Beefsteak and Beans", "The Code of the West Hasn't Changed", “Bedroll", "McCorkle and the Wire", "The Weather", "Grandmother's Trunk".

from "For All Our Cowboy Friends"....
"Little Joe the Wrangler", "Dawson LeGate", "Two Pair of Levis and a Pair of Justin Boots", "Bandito Gold", "The Night the Copenhagen Saved the Day", "Tight Levis and Yellow Ribbons".

Kaiken kaikkiaan siis erinomainen mahdollisuus hankkia nuo vuoden 1984 "Delta"-yhtiön harvinaisuuksi muodostuneet äänitteet - ja nyt siis vielä CD-muodossa.
Lauluja ja runoja on tupla-CD:lla kaikkiaan 32, kun alkuperäisellä "Coyboy Favourites"-vinyylillä lauluja oli 20. One Empty Cot In The Bunkhouse-laulu on jostain syystä jätetty pois, kun taas laulut Underneath A Wide West Texas Sky, I`d Like To Be In Texas For The Roundup In The Spring ja Rosalee`s Smile ovat CD:lle lisättyjä "uutuuslauluja".
Kymmenen runonlausuntaesitystä on tälle CD-tuplalle lisätty - ei välttämättä kaikkien Red Steagall-fanien mieliksi.

Jukka Joutsi (heinäkuu, July 2004)

RED STEAGALL: Dear Mama, I`m A Cowboy (WB * 1997)
(by J.Joutsi * kesäkuu/June 2003 )




Tämän Red Steagallin kolmannen WB-albumin perusteema syntyi Redin kertoman mukaan kuin itsestään. Albumin laulujen valinta ja työstö oli jo pitkällä, mutta albumille ei oltu keksitty mitään yhdistävää tekijää.
Kun Red sitten Rich O`Brienin kanssa eräänä iltana oli kirjoittanut laulun Dear Mama, I`m A Cowboy, he huomasivat jo aiemmin valittujen laulujen myös käsittelevän enemmän tai vähemmän kotia ja sukulaisia teemana. Laulut tekivät albumin teeman valintatyön itse.

Albumin kymmenestä laulusta Red itse on ollut tekemässä yhdeksää. Tuottajana on edelleen Steve Gibson, joka jo 25 vuoden ajan on kuulunut Redin läheisiin ystäviin ja soittanut melkein kaikilla Redin levytyssessioissa 70-luvun alusta asti.
The Boys In The Bunkhouse-yhtyeessä on yksi muutos edelliseen verrattuna: viulisti Bob Boatwright on korvannut Rick Solomonin. Tim Alexander on mukana myös (harmonikka, haitari).

Esitysten jakautuma albumilla on seuraava: kolme nopeaa laulua, neljä hitaampaa balladia ja kolme runoa.
Vauhdikkaat laulut ovat I`m Sleepin` In My Leggin`s Tonight, Forty And Found ja The Lantern On The Wagon. Balladeja edustavat nimikkolaulun ohella The Old Man And His Fiddle, The Last Guard ja Big Texas Moon.

Tekstit on taas laitettu kansipapereihin mukaan, mikä luonnollisesti auttaa sanastollisesti tavallista vaikeampaa "käännöstyötä". Karjapaimenten erikoissanasto kun ei välttämättä kuulunut englannin lyhyeen koulukurssiin...

Red Steagallin kolmas WB-albumi edustaa täysin samaa rakennetta kuin kaksi aikaisempaa, vaikka teemojen kohdalla "lievää vaihtelua" voikin suurennuslasilla löytää.
Mieleen tulee vanha sanonta: Kun on kuullut yhden, on kuullut ne kaikki. Tässä tapauksessa kyllä kiinnostusta riittää kuuntelemaan eri albumien perinnerikkaita ja vaihteleviakin tarinoita.

RED STEAGALL: Love Of The West (WB * 1999)
(by J.Joutsi * kesäkuu/June 2003 )




Tämän Red Steagallin neljännen WB-albumin perusteemana on kunnianosoitus naisille, jotka olivat mukana preerioiden uudisasuttamisen pioneeriaikoina.
Steve Gibson jatkaa tuottajana ja The Boys In The Bunkhouse jatkaa vahvistuksenaan dobronsoittaja Tom Morrell. Redin veli Danny on mukana harmony-laulajana Rich O`Brienin kanssa.

Red on taas ollut kirjoittamassa yhtä lukuunottamatta albumin kaikkia esityksiä. Luke Reed on ollut mukana tekemässä kolmea juttua Redin kanssa.

Tämä albumi alkaa huikeasti, viidestä ensimmäisestä esityksestä neljä on parasta, vauhdikasta Steagallia - upeasti laulettua kerrassaan, preeriapölyinen ääni laskee ja nousee dramaattisesti tarinan niin vaatiessa.
Mielestäni tämän albumin "rakennejakautuma" onkin neljästä Redin Warner-albumista edullisin, sillä muilta ei löydy viittä huippuluokan Steagall-nautintoa kuten tältä: Red River Rose, Quarter Circle Y, The Day The Songbird Died, Her Eyes Are Bluebonnet Blue ja When the Roses Bloom Next Spring.
Kun balladiluokan kaksi edustajaakin - Frenchie McCormick ja Belle Of The Ball ovat poikkeuksellisen vaikuttavia, nousee tämä neljäs - ja viimeinen - WB-albumi neljästä erinomaisesta albumista sittenkin "maalikameran kuvasta tarkasteltuna" muiden edelle.

RED STEAGALL: Wagon Tracks (Shanachie * 2002)
(by J.Joutsi * kesäkuu/June 2003 )




Neljännen Steagallin WB-albumin jälkeen Warner-yhtiö oli ajautunut tilanteeseen, jossa se oli valmis lakkauttamaan alan harrastajien ylistämän, mutta ilmeisesti kuitenkin myyntiluvuiltaan liian pieneksi jääneen "Warner Western"-albumien sarjansa.
Vannoutuneitten cowboy-musiikin ystävien iloksi "Western Jubilee Recording Company" (kotipaikkana Colorado Springs) oli valmis ostamaan koko paketin melkein kaikilla artisteillakin. Yhtiö julkaisee nyt heidän western-albumejaan Shanachie-merkillä.

Red Steagallille yhtiön muutos ei merkinnyt paljoakaan, hänellä oli oma mallinsa jo valmiina. Tosin tuottaja Steve Gibson ei seurannut "kaupassa", joten Red värväsi pitkäaikaisen kumppaninsa Rich O`Brienin tuottajakseen.
Tämän uuden Steagall-albumin teemana on lännen asuttaminen, ensimmäisten irlantilaissiirtolaisten vaellus vankkurikolonnassa kohti länttä:
Muutto länteen mantereen poikki loi romanttisimpia ja dramaattisimpia episodeja kansakuntamme historiassa. Länteenlähtö merkitsi esi-isillemme voimakasta hinkua nähdä ja kokea, mitä seuraavan kukkulan takaa paljastuisi. Lauluni ovat kooste - kuin monen sukupolven yhteinen retki Amerikan poikki. Kerroin tarinan `minä`-muodossa, joten kuuntelija voi helposti samaistua kerrottuihin tarinoihin. Laitoin tarkoituksella siirtolaisperheen kotipaikaksi Irlannin, koska minunkin sukuni on tullut aikoinaan Irlannista ja Englannista, kertoo Red itse albumin syntyhistoriasta.

Albumin yleisilme (verrattuna WB-kauteen) on hieman monipuolistunut - hitaiden ja nopeiden laulujen ero ei enää ole niin selvä, mukaan on tullut mielenkiintoisia "välimuotoisia marssejakin" kuten Out In The Texas Plains.
Runoja on enää kaksi ja kun kappaleita on kaikkiaan kaksitoista, meillä onkin nyt kymmenen upea Steagall-laulua käsissämme! Red itse on ollut tekemässä lauluista kymmentä. Laulaja-Steagallin ystäville siis poikkeuksellisen antoisa levytys!

Albumin huippuhetkiä ovat sellaiset laulut kuin Through The Cumberland Gap, We`ll Stand Up And Fight, Texas Bein` Texas, My Nebraska Homestead ja jo aikoinaan "For All Our Cowboy Friends"-albumilla ensiesiintymisensä saanut My America. Muusikkopuolella on muutamia muutoksia ja lisäyksiä. Tuottaja O`Brien on monipuolistanut soitinvalikoimaa - itse hän soittaa kitaraa, mandoliinia, huuliharppua, intiaanihuilua ja jonkinlaista kitaran ja banjon yhdistelmää, jonka nimenä näkyy olevan mielenkiintoisesti banjitar!
Redin veli Danny Steagall soittaa tavallista kitaraa ja `banjokitaraa`. Mark Abbott hoitaa isoa bassoa ja Tom Morrell dobroa. Reggie Rueffer on Redin albumeilla uusi viulisti (joka saa paljon "huomiota") ja Tim Alexander soittaa vempelettä, jonka nimi on squeeze box.

Erikoismaininnan ansaitsee muuten myös taidemaalari Bruce Greene loistavasta kansikuvasta ja vihkosen sisäaukeaman karttakuvasta. Erinomaista työtä!

Viimeisten kymmenen vuoden aikana Red Steagall on saanut tilaisuuden luoda oman viisiosaisen dokumenttisarjansa Amerikan cowboy-perinteestä. Monin palkinnoin eri kulttuuripiirit ovat hänen työtään osanneet arvostaa ja erityisesti kiitos kuuluu isolle Warner-levy-yhtiölle, joka 90-luvun alussa uskalsi satsata niinkin epäkaupalliseen projektiin kuin mitä heidän western-sarjansa alunalkaen oli.
Red Steagall jatkaa mitä todennäköisimmin sarjaansa Shanachie-merkillä, mies etsinee paraikaa uutta erilaista näkökulmaa rakastamaansa aihepiiriin. Mikäli minulta kysyttäisiin, voisin ehdottaa Redille tarttumista gunfighter-legendoihin, joita hän ei vielä ole juurikaan käsitellyt. Marty Robbins ja muut ovat aihetta tietysti käsitelleet aiemmin runsaastikin, mutta uskoisin Redillä olevan oma erilainen näkökulmansa lännen asesankarienkin kohtaloihin.

RED STEAGALL * scrapbook






From the covers of LP "It's Our Life * A Tribute To North American Farmers & Ranchers" (Hesston/1983).







Red Steagall's debut-LP * 1972/Capitol - liner notes by producer Joe Allison.

If you've got interesting information to add of Red Steagall ~ please, contact:

E-MAIL (feedback)

"COUNTRY #1" * front page.