SÄKYLÄ:
(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 17.12.2015)

Säkylä ja Köyliö yhdistyivät 1.1.2016 ~ nimeksi Säkylä (vaakunaksi Köyliön vaakuna).

A) (Wikipedia, 2014): Säkylä on Suomen kunta, joka sijaitsee Satakunnan maakunnassa. Kunnassa asuu 4 570 ihmistä, ja sen pinta-ala on 268,44 km2. Säkylä on Pyhäjärven ansiosta Suomen toiseksi vesistörikkain sisämaan kunta. Kunnan maisemakuvaa leimaa myös luode-kaakko-suuntainen laaja Säkylänharju, joka jatkuu Virttaankankaana Loimaan puolelle. Kunnan pinta-alasta yli 40 % on Natura-alueita.
Säkylän naapurikunnat ovat Eura, Huittinen, Köyliö, Loimaa, Oripää ja Pöytyä.

Säkylän kunta on perustettu vuonna 1869. Kunnan suurin työllistäjä on Porin Prikaati, joka on Läntisen maanpuolustusalueen suurin yksittäinen joukko-osasto. Merkittävin teollisuuden ala on elintarviketeollisuus, jonka suurimmat työnantajat Säkylässä ovat Lännen Tehtaat Oyj ja HK Ruokatalo Oyj.

Säkylän tärkein liikenneväylä on Eurasta Turkuun vievä seututie 204. Kunnan itäisin kärki ulottuu Huittisten ja Auran välisen kantatie 41:n yli.

Säkylä oli alkujaan Euran kappeliseurakunta ja se itsenäistyi vuonna 1639. Säkylän nykyinen, Antti Piimäsen johdolla rakennettu puukirkko valmistui vuonna 1777. Ensimmäinen kirkko oli tuhoutunut kolme vuotta aiemmin salaman sytyttämässä tulipalossa.

Yhdistymishanke: Säkylässä ja Köyliössä on vireillä salainen yhdistymishanke, jonka luonnos on jaettu valtuutetuille varustettuna merkinnällä, ettei sitä saa julkistaa. Yhdistymisestä pitäisi sen mukaan päättää alustavasti kesäkuun puolivälissä. Asia tuli julkiseksi, kun Säkylän sosialidemokraatit julkistivat sen salassapitoleimasta huolimatta nettisivuillaan sillä perusteella, ettei kansalaiskeskustelua asiasta ehditä muuten käydä. Lopullinen päätös hakemuksen lähettämisestä tehtäisiin kuitenkin vasta huhtikuussa 2015.

Kyliä: Maarekisterikyliä ovat Iso-Säkylä, Korpi, Löytäne, Pyhäjoki, Vähä-Säkylä. Muita alueita ovat Huovinrinne, Iso-Vimma, Karhusuo, Moisio, Sydänmaa, Uusikylä ja Köörnummi.

Säkylän keskustan näkymiä:

B) Nimimerkki 'SeppVei' kuvasi Säkylän keskusraitilla kesällä 2007 (lisenssi, OK).

Säkylän keskustan näkymiä:

C) Matti Paavola kuvasi Säkylän puukirkon kesällä 2010 (lisenssi, OK). Säkylän kirkko on Säkylässä sijaitseva vuonna 1776 käyttöön vihitty puukirkko. Kirkon rakensivat Antti ja Mikael Piimänen. 1600- ja 1700-lukujen kirkonrakentajista kirjoittanut Heikki Klemetti piti Säkylän kirkkoa yhtenä Suomen rakennustaiteen kauneimpana saavutuksena. Kirkon käyttöönvihkimisen tarkka päivämäärä on 4. elokuuta 1776. Säkylän kirkko koki mittavan remontin ja sisätilojen uudistuksen vuosina 2011-2012. Säkylän kirkon sankaripatsas on kuvanveistäjä Jussi Vikaisen työ vuodelta 1951.

Nimimerkki 'Hotarju' kuvasi Säkylän sankarihautoja (1939-44) kesällä 2007 (lisenssi, OK).

Säkylän sokeritehdas:

D) (Länsi-Suomi, 28.2.2013 - lehtikuva: Esa Urhonen): "Lännen Tehtaat" vaihtaa nimensä - uusi nimi "Apetit Oyj":
Lännen Tehtaat Oyj:n hallitus on päättänyt esittää 26. maaliskuuta pidettävälle yhtiökokoukselle yhtiön nimen vaihtamista Apetit Oyj:ksi. Nimimuutos vaatii 2/3 enemmistön tuen yhtiökokouksessa.
- Haluamme vahvistaa konsernin tunnettuutta eri sidosryhmien keskuudessa ja ottaa käyttöön konsernille kuluttajien jo hyvin tuntema nimi, Apetit. Kun yhtiön nimi ja sen tunnetuin tuotebrändi ovat samat, ne tukevat toinen toisiaan, toteaa Matti Karppinen, Lännen Tehtaat Oyj:n toimitusjohtaja.
Lännen Tehtaat aloitti toimintansa vuonna 1950 nimellä Länsi-Suomen Sokeritehdas Oy, ainoana tuotteenaan sokeri. Toiminnan laajetessa nimi vaihdettiin vuonna 1973 Lännen Tehtaat Oy:ksi, jolloin konsernilla oli sokerin lisäksi muun muassa konepajatoimintaa sekä pakaste- ja säilyketehdas.
Konsernin kehittymisen ja liiketoimintojen muutosten myötä Lännen Tehtaat –nimellä ei ole tänä päivänä yhtymäkohtaa konsernin nykyliiketoimintoihin, jotka keskittyvät elintarvikkeisiin sekä vilja- ja öljykasviliiketoimintaan.

* * * * * * *

(Jukka Joutsi, 18.5.2014): Vierailin Säkylän 'Lännen Sokeri'-tehtailla Porin Cygnaeuksen kansakoulun 4. luokalla 1963-64, kun opettajamme Sakari Sumiala vei meidät yhden päivän maakuntakierrokselle, jota kai luokkaretkeksikin kutsuttiin. Säkylän sokeritehtaalla kierros jäi aika torsoksi, mies tuli portille ja kertoi, ettei nyt ollutkaan sopiva aika tehdä ohjattua kierrosta tehtaalla. Opettajamme jäi puhumaan pitkään miehen kanssa, me pikkuviikarit istuttiin bussissa. Lopulta matka jatkui ja opettajamme kertoi miehen tehtaan portilla olleen hänen veljensä. Sitä ei opemme kertonut, mikä oli mennyt suunnitelmissa pieleen. No, eipä tuo tehtaankierroksen peruuttaminen meitä kansakoululaisia juurikaan hetkauttanut. Kuumassa ja huonosti ilmastoidussa bussissa riemua riitti omasta takaa iltaan saakka.

E) (Wikipedia, 2014): Köyliö (ruots. Kjulo) oli Suomen kunta, joka sijaitsi Satakunnan maakunnassa. Kunnassa asui 2 689 ihmistä, ja sen pinta-ala oli 259,27 km². Köyliön naapurikunnat olivat Eura, Huittinen, Kokemäki ja Säkylä. Köyliö ja Säkylä yhdistyivät 1.1.2016 - uuden kunna nimeksi tuli Säkylä ja vaakunaksi Köyliön entinen vaakuna.
Köyliön nähtävyyksiä ovat Köyliönjärven kansallismaisema, Köyliön kirkko, Köyliönkartano, Tuiskulan torpparimuseo, Lallin patsas, Kuninkaanlähde ja Emil Cedercreutzin Ystävykset-patsas. Kirkkokari on ainoa katolisten pyhiinvaelluspaikka Pohjolassa.
Köyliö-nimien alkuperä on osoitettu saamelaisperäiseksi (saamen kielen keävlee merkitsee kaarta, mutkaa, sankaa tai kehää). Köyliön vaakunan ovat suunnitelleet Into Linturi ja Yrjö Rintala ja se on vahvistettu vuonna 1950.

Historia: Esihistoriallisen ja historiallisen ajan taitekohtaan ajoittuvan piispa Henrikin marttyyrikuolema on eräs peruste Köyliönjärven kulttuurimaiseman valitsemiselle Suomen kansallismaisemaksi. Legendojen tunteman Lallin kerrottiin olleen Köyliöstä.
Köyliö on perustettu vuonna 1870 sen erottua Eurasta. Keskellä Köyliönjärveä olevassa saaressa sijaitseva Köyliön kirkko rakennettiin alun perin 1752 ja sen uudisti Sebastian Gripenberg 1889. Vuorenmaassa on vuonna 1961 rakennettu kyläkirkko.
Kirkon vieressä on kunnan suurin maatila, Köyliönkartano (ruots. Kjuloholm), jonka kerrotaan kuuluneen Lallille. Keskiajalla se kuului Turun piispoille, kunnes kuningas Kustaa Vaasa otti kartanon kruunulle vuonna 1549. Sittemmin kartanon omistajina olivat de la Gardie- ja Kurki-suvut. Vuodesta 1748 lähtien sen on omistanut Ruotsin Taalainmaalta kotoisin oleva Cedercreutzin suku, jonka tunnetuin edustaja lienee kuvanveistäjä Emil Cedercreutz. Kartanon nykyinen päärakennus on peräisin 1800-luvun alusta. Edellisen, tulipalossa tuhoutuneen päärakennuksen kerrotaan olleen rakennettu kuningas Juhana III:n aikana. Toinen huomattava maatila on Kepolan kartano Köyliönjärven länsipuolella.

Kankaanpään kylässä oleva Kuninkaanlähde on saanut nimensä Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n käytyä paikalla vuonna 1775 matkallaan Kokemäeltä Turkuun.
Viime sotien jälkeen Köyliöön asutettiin Räisälän siirtoväkeä.
Köyliöön perustettiin Jatkosodan alussa vankileiri, joka oli viralliselta nimeltään Sotavankileiri 1. Sinne sijoitettiin neuvostoliittolaisen upseeriston ja alipäällystön lisäksi suomalaisia ns. poliittisia vankeja. Köyliö valikoitui sijoituspaikaksi 1935 perustetun varavankilansa johdosta. Enimmillään upseerivankeja oli Köyliössä yli tuhat. Köyliön vankileirin vankeja oli sijoitettuna myös sivuleireille esimerkiksi Kiukaisiin, Kokemäelle ja Säkylään. Leirin kokonaisvankimäärä nousee 4 000:een. Entinen varavankila on vuodesta 1998 toiminut Satakunnan vankilan Köyliön osastona. Varavankilassa sattui 1. heinäkuuta 1959 tuhoisa tulipalo, jossa sai surmansa 16 vankia.

Kylät: Ristola, Kankaanpää, Karhia, Kepola, Pajula, Puolimatka, Tuiskula, Voitoinen, Vuorenmaa ja Yttilä.

Tuiskula on Köyliön vanhin asuttu kylä (asutusta jo 4000 vuotta sitten), joka sijaitsee Köyliön pohjoisosassa. Tuiskulan Torpparimuseolla on vuodesta 1974 lähtien toiminut Satakunnan vanhin maaseutukesäteatteri, jossa on tähän mennessä käynyt yli 180 000 katsojaa. Tuiskulassa on kirjasto, jossa on kokoontumistilat. Kylän keskustassa on harjoitettu nuorisotoimintaa VPK:lla vuosikymmeniä. Tuiskulassa on melko aktiivinen kyläyhdistys.

Elinkeinorakenteen kolmijaon mukaan alkutuotannon osuus Köyliössä olevista työpaikoista on noin 24 %, jalostuksen 28 % ja palveluiden 47 %. Koska Köyliön työpaikkaomavaraisuus on pieni, käydään paljon muualla töissä. Suurimmat työllistäjät ovat kunta, joka työllistää 135 henkilöä, Ketjutekniikka, noin 80 henkilöä, Satakunnan vankila, 42 henkilöä ja Jaskari Oy, 15 henkilöä. Maataloustuotannossa on keskeistä erikoisviljely: sokerijuurikas, tärkkelysperuna, porkkana. Viljelijät ovat paljolti Lännen Tehtaiden ja Saarioisten alihankkijoita. Kotieläintuotannossa broilerin kasvatus ja sikalat ovat tärkeimmät alat. Sikatalouden merkitys on tällä hetkellä vähenevä.

Tunnettuja köyliöläisiä: Axel Cedercreutz, lääkäri * Emil Cedercreutz, kuvanveistäjä * Niilo Ihamäki, toimittaja * Into Linturi, taidemaalari * Petteri Orpo, kansanedustaja * Merja Raski, iskelmälaulaja, vuoden 1993 tangokuningatar * Viljo Salmi, kirjailija * Aarne Salminen, jääkärimajuri * K. V. Tegengren, kirjailija * Jukka Uusitalo, taidemaalari ja säveltäjä * Tommi Vuorinen, pilapiirtäjä.

Köyliön kirkko:

F) Nimimerkki 'Kallerna' kuvasi Köyliön Kirkkosaaressa sijaitsevan kirkon elokuussa 2011 (lisenssi, OK).

(Wikipedia, 2014): Köyliön kirkko sijaitsee Köyliönjärven Kirkkosaaressa, joka on yksi Suomen kansallismaisemista. Se rakennettiin alun perin vuonna 1752 ristikirkoksi, johon liittyi pieni kellotapuli. Kirkkoa ympäröi Köyliön vanha hautausmaa. Köyliön kirkon on suunnitellut ruotsalainen mestari Gustaf Adolf Wiman. Samojen piirrustusten mukaan on tehty myös Taalainmaan Ludvikassa sijaitseva Ulrikan kirkko. Molempien rakentamista tuki Ludvikassa vaikuttanut Cedercreutzin aatelissuku, jonka omistukseen Kirkkosaaren Köyliönkartano oli tullut 1740-luvun lopulla.
Vuosina 1888–1889 kirkkoa muutettiin perusteellisesti Sebastian Gripenbergin suunnitelmien mukaan. Julkisivusta tuli uusgoottista tyyliä edustava ja sakaristosta satulakattoinen. Muutostöiden yhteydessä vuonna 1890 valmistui myös nykyinen kellotapuli. Kirkkoa on korjattu moneen otteeseen, viimeksi vuosina 1978–1979 kirkon sisätilat tuhonneen tulipalon jäljiltä. Köyliön kirkon alttaritaulu on tuntemattoman taiteilijan mahdollisesti Italiassa maalaama "Ristiinnaulattu".
Kirkon lattian alle on haudattu kuningas Kustaa III:n 24-vuotias henkivartija Grüner. Hän kuoli Köyliön Kuninkaanlähteellä toisen henkivartijan kanssa käymässään kaksintaistelussa vuonna 1755 kuninkaan Suomen vierailun yhteydessä.
Köyliön kirkko kuuluu Köyliönkartanon ohella Museoviraston määrittelemiin Valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.
Köyliön kirkon mekaaniset urut ovat vuodelta 1987. Niissä on kaksi sormiota ja jalkio. Aikaisemmat sähköpneumaattiset urut oli valmistanut Kangasalan urkutehdas vuonna 1943. Niiden disposition oli suunnitellut Juhani Pohjanmies.

Piispa Henrikin surmavirren mukaan talonpoika Lalli tappoi Piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä vuonna 1156 ns. ensimmäisen ristiretken jälkeen. Sen muistoksi järvessä sijaitsevalle Kirkkokarille rakennettiin luultavasti jo 1300-luvulla kappeli, joka perimätiedon mukaan jäi käytöstä nykyisen kirkon valmistuttua.
Köyliö perustettiin Kokemäen kappeliseurakunnaksi vuonna 1445 ja itsenäiseksi seurakunnaksi se erotettiin 1587. Jo 1500-luvun alussa Kirkkosaareen oli tarkoitus rakentaa kivikirkko, mutta hankkeesta totetutui vain sakaristo. Tämän ns. Köyliön kivisakariston jäänteiden arvellaan sijaitsevan nykyisen kirkon pohjoispuolella Köyliönkartanon puistossa. Ensimmäinen varmasti tunnettu puukirkko saareen valmistui vuonna 1640. Se tuhoutui salamaniskusta syttyneessä tulipalossa 1751, jonka jälkeen rakennettiin Köyliön nykyinen kirkko.

Lallin kellari ja papinportaat: On arveltu, että Kirkkosaaressa olisi sijainnut "Lallin kellarina" tunnettu kirkko jo ennen ensimmäistä Suomeen tehtyä ristiretkeä. Sitä ei pidä sekoittaa Köyliönkartanossa nykyään sijaitsevaan Lallin kellariin, joka on 1500-luvulta peräisin oleva holvikellari. "Kellari" on joidenkin tutkijoiden mukaan vanha kelttiläinen lainasana ("kelair"), joka on Köyliön seudullakin vaikuttaneessa kelttikristillisyydessä alunperin tarkoittanut isoa kirkkoa. Toinen kirkkoa tarkoittava kelttiläinen lainasana on "kil" eli "kilta" tai "killa", joita löytyy lounaissuomalaisesta paikannimistöstä useita.
Suomenlinnassa palvellut Cedercreutzeille sukua ollut ruotsalainen amiraali Carl Tersmeden vieraili Köyliönkartanossa vuonna 1748. Hän kertoo 1900-luvun alussa julkaistuissa päiväkirjoissaan Amiral Carl Tersmedens memoarer perimätiedosta, jonka mukaan Lallin aikana Kirkkosaaressa olisi sijainnut jonkinlainen kirkko. Tersmeden käyttää tästä nimitystä "kellari". Hän kuvaili myös paikalla näkemäänsä punaisesta hiekkakivestä tehtyä alttarilla varustettua rakennelmaa, joka oli osittain maanalainen. Tersmedenin tallentaman kansanperinteen mukaan talonpoika Lallin leski ja muut seudun varhaiset kristityt kokoontuivat tässä "kellarissa". Hän mainitsee myös, ettei sitä pidä sekoittaa myöhemmältä ajalta peräisin olevaan kokonaan maanalaiseen kellariin, joka löytyy nykyäänkin Köyliönkartanon läheisyydestä. Köyliön kirkkohistoriaa tutkineen teologian tohtori Heikki Huhtalan mukaan on mahdollista, että nykyinen kirkko on rakennettu juuri tämän ikivanhan "kellarin" päälle, joka myös selittäisi sen äkillisen katoamisen Kirkkosaaren maisemasta.
"Papinportaat" ovat massiviiset kiviset portaat, jotka johtavat Köyliönjärven vesirajasta rantatörmää pitkin ylös kirkkomaalle. Ne ovat olleet paikoillaan jo ainakin nykyistä kirkkoa rakennettaessa 1750-luvun alussa. Nimensä portaat ovat saaneet niitä aikoinaan käyttäneistä kirkkoherroista, jotka asuivat mantereen puolella ja kulkivat portaita pitkin matkallaan kirkkoon. Lyhin tie pappilan ja kirkon välillä kulki portaiden alapäässä sijainneen venerannan kautta. Heikki Huhtalan mukaan on mahdollista, että ne ovat alunperin johtaneet juuri "Lallin kellarina" tunnettuun kirkkorakennukseen.

* * * * * * *

(Jukka Joutsi, 16.5.2014): Kävin 4. luokalla Porin Cygnaeuksen kansakoulussa ollessani (1963-64) opettajamme Sakari Sumialan johdolla eräänlaisella maakuntakierroksella, jota kai luokkaretkeksikin kutsuttiin. Yksi käyntikohteista oli juuri Köyliön 'Lallin kellari'. Muistan linja-automme puikkelehtineen peltojen keskellä kapeilla hiekkateillä ja lopulta jonkun pellon reunassa oli maakellaria muistuttava kumpare, jonka ovelta sai kurkata sisään pimeään kellariin. Joku opas papatti historiaa, joka sen ikäisille tuli ja meni jälkiä jättämättä. Muistan myös, että jossakin samoilla niityillä pysähdyttiin jonkun ison puun luona ja samainen opas hehkutteli historiaansa - joku Ruotsin kuningas oli sen puun juurella joskus kai matkallaan levännyt ja einehtinyt. Muistan vieressäni seisoneen Porin V-kaupunginosan jehun katseellaan tarkkaan tutkineen puun edustalla olevaa nurmettunutta aluetta ja kuiskanneen minulle: "Mistä sekin muka tiedetään?". Kaipasi kai ainakin eväspaperia "todisteeksi". Hän ei sittemminkään elämässään pelkkien kuulopuheiden päälle laskenut.

Suomessa sijaitsevia pyhiinvaelluskohteita kristityille ovat esimerkiksi Köyliönjärven Kirkkokari, jossa legendan mukaan Pyhä Henrik sai surmansa. Vaellus järjestetään joka kolmas vuosi Varsinais-Suomessa ja siellä kulkee niin katolilaisia kuin ortodokseja ja luterilaisiakin.

Lallin legendasta:

G) C. A. Ekmanin maalaus (1854) Henrikin murhasta.

(Wikipedia, 2014): Lalli (mahdollisesti Laurentius, Lauri tai Lalloi) on otaksuttavasti 1100-luvulla elänyt köyliöläinen talonpoika, joka kansanperinteen mukaan surmasi piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä 20. tammikuuta noin vuonna 1156.
Vanhin maininta Lallista piispa Henrikin surmaajana on Hemminki Maskulaisen virrestä vuodelta 1616. Lallista kertoo lisäksi muun muassa Johannes Messenius 1620–1630-luvuilla kirjoittamassaan Scondia illustrata -teoksessa. Piispa Henrikin surman puolestaan mainitsee ainakin Uppsalan arkkipiispa Jakob Ulfsson vuonna 1478. Kirjallisia lähteitä pidetään nykyään kuitenkin epämääräisinä ja koska varhaisimmatkin niistä on kirjoitettu kauan oletettujen tapahtumien jälkeen, monet historiantutkijat epäilevät Henrikin ja siten myös Lallin todenperäisyyttä. Useat vanhemmat tutkijat, kuten esimerkiksi Jalmari Jaakkola 1930-luvulla, sen sijaan pitivät Lallia historiallisena henkilönä. Heidän käsitystensä mukaan tämä oli paikallinen suurtalonpoika, joka oli jopa ylhäistä syntyperää.

Pyhän Henrikin legenda ja Piispa Henrikin surmavirsi: 1200-luvun lopulta peräisin oleva Pyhän Henrikin legenda ilmoittaa piispan surmaajaksi nimeltä mainitsemattoman murhamiehen, joka tappoi piispan julmasti tämän "tahdottua ojentaa murhaajaa kirkollisella kurilla". Piispa Henrikin surmavirsi, jonka varhaisin muistiinmerkitty versio on vasta 1600-luvulta, antaa piispan kuolemasta hyvin toisenlaisen kuvan. Erään surmavirren version mukaan piispa Henrik oli Ruotsin kuninkaan Eerikin kanssa lähtenyt ristiretkelle "Hämeen maalle". Surmavirren alkuosaan myöhemmin tehdyn lisäyksen mukaan matkakumppani vaihtuu kuninkaasta ajomieheen. Matka tapahtuu keväällä, eikä tammikuussa, johon Henrikin kuolinpäivä on kansanperinteen mukaan sijoitettu.
Matkallaan piispa Henrik oli käynyt vierailulla Lallin kotona tämän ollessa poissa. Piispa oli tarinan mukaan ottanut ruokaa, olutta ja heiniä, maksaen niistä korvauksen. Isännän palattua, Lallin vaimo Kerttu (Gertrud) väitti piispan väkipakolla ottaneen tarpeet maksamatta niistä mitään. Raivostunut Lalli lähti kirves kädessään veljiensä Pentin ja Olavin kanssa piispan reen perään. Köyliönjärven jäällä he surmasivat Henrikin. On olemassa myös perimätieto, jossa surman tapahtumapaikka on Köyliön sijaan Nousiainen. Surmavirren eri versiot ja perimätieto on julkaistu Suomen kansan vanhat runot -sarjan Varsinais-Suomea käsittelevässä osassa.
Piispa Henrikin surmavirren loppu on alun tavoin lainaa Pyhän Henrikin legendasta. Sen mukaan Lalli katkaisi piispan sormen havitellessaan hänen sinettisormustaan, mutta sormi upposi lumeen. Kerrotaan, että seuraavana kesänä soutumatkalla olleet pikkupoika ja sokea mies löysivät sormen huuhtoutuneena rannalle, toisen version mukaan he tapasivat sen keskellä kesää kellumassa jäälautalla. Kun poika kosketti sokeaa miestä sormella, sai tämä näkönsä takaisin. Kerrotaan myös, että Lalli otti kuolleelta piispalta hiipan ja asetti sen päähänsä. Kotiin palattuaan hän yritti riisua päähinettä, mutta se oli kuitenkin juuttunut kiinni niin lujasti, että Lallin hiukset irtosivat hiipan mukana. Surmavirren mukaan Lalli kuoli surmatyön jälkeisenä kesänä hiirilauman ajettua hänet pienen järven rannalla kasvaneen puun latvaan, josta Lalli putosi järveen ja hukkui. Harjavallassa sijaitseva järvi sai myöhemmin tapauksen johdosta nimen Hiirijärvi. Martti Haavion mukaan hiiriin liittyvä teema on kopioitu saksalaisista mäuseturm-tarinoista ja lisätty alkuperäiseen surmavirteen jälkikäteen.

Lalli-nimen etymologiaa: Lalli on todennäköisesti muunnos kristitystä Laurentius-nimestä. Se voi myös olla suomalainen nimi, joka tarkoittaa karhua, isoa, lihavaa miestä tai jättiläistä. Koska kunnioitettua karhua ei haluttu häiritä sitä nimeltä kutsuen, siitä käytettiin kiertoilmaisuja kuten "karvalalli", "lallokki" tai "lallonen". Lallilla on myös germaaninen nimietymologia, "Lallo", joka tulee verbistä "lallen/lellen" (lallattaa). Suomalaisessa paikannimistössä Lalli esiintyy muun muassa Pirkkalassa, jossa on sekä paikannimi Lalli että Lallin lahti.
Talonpoika Lalliin liittyvä perinne elää nykyäänkin vahvana erityisesti Satakunnan eteläosissa. Se on antanut nimensä useille paikoille, tapahtumille ja yhteisöille. Köyliössä sijaitsee vuonna 1989 paljastettu professori Aimo Tukiaisen veistämä Lallin patsas. Lisäksi paikkakunnalla toimivat muun muassa urheiluseura Köyliön Lallit sekä tanssi- ja konserttipaikkana tunnettu Lallintalo. Vuosina 1917–2009 maakunnassa ilmestyi Lalli-niminen sanomalehti. Piispa Henrik ja Lalli esiintyvät Nousiaisten vaakunassa, Köyliön vaakunassa puolestaan ovat kuvattuna Henrikin hiippa ja Lallin kirves.
Myös Lalliin liittyviä muinaismuistoja löytyy useita. Tunnetuimmat ovat Lallin asumus Köyliössä sekä Lallin itkukivi Harjavallan Hiirijärvellä. Kansanperinteen mukaan molemmat ovat paikkoja, joissa Lalli piispa Henrikin surmattuaan piileskeli. Köyliönjärven Kirkkosaaressa sijaitsee Köyliönkartano eli Vanhakartano, jonka sanotaan alun perin olleen Lallin omistuksessa ja joutuneen hänen kuolemansa jälkeen katolisen kirkon haltuun. Kartanon mailla on niin sanottu "Lallin kellari", joka amiraali Carl Tersmedenin 1740-luvulla muistiin merkitsemän kertomuksen mukaan toimi varhaisten kristittyjen kokoontumispaikkana Lallin vaimon Kertun käännyttyä kristinuskoon. Kellari on kuitenkin tutkimusten mukaan peräisin vasta 1500-luvulta.

Nimimerkki 'Joe K." kuvasi Lallin asumuksen Köyliössä keväällä 2013 (lisenssi, OK). Historialliset faktat ovat asia erikseen.

Takaisin etusivulle.