RUOKOLAHTI * jalkapallohistoriikkia:

(Jukka Joutsi * viimeiset muutokset: 21.6.2023).

1993:

Ruokolahden Raju (RR) ~ 3. divisioonassa.

.

1994:

Ruokolahden Raju (RR) ~ Kolmosessa (uusi nimitys).

.

1995:

Ruokolahden Raju (RR) ~ Kolmosessa - putosi sarjatasoa alemmas Neloseen.

.

1996:

Ruokolahden Palloseura (RPS) ~ perustettiin helmikuussa 1996 - jatkoi Rajun paikalla Nelosessa.

Historia: Ruokolahdella oli jalkapalloa harrastettu jo pidempään Ruokolahden Raju puitteissa. Kuitenkin toiveet oman lajiseuran saamiseksi itivät pelien kuninkaan harrastajien ajatuksissa. Kaikki seurassa tehtävä työ kohdistuisi vain tähän omaan lajiin, ei useaan, kuten yleisseuran puitteissa aina on asianlaita.

Niinpä joukko henkilöitä kokoontui Rasilassa Säästöpankin kokoustiloihin 18. helmikuuta 1996. He halusivat olla perustamassa Ruokolahdelle uutta seuraa: Ruokolahden Palloseuraa. Tuossa kokouksessa hyväksyttiin säännöt, allekirjoitettiin perustamiskirja, päätettiin keskusjärjestöön liittymisestä, hyväksyttiin vuoden 1996 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä vahvistettiin henkilövalinnat. Puheenjohtajaksi valittiin Lauri Sarasmaa, varapuheenjohtajaksi Tuija Hellman sekä muiksi johtokunnan jäseniksi Ritva Kosonen, Osmo Kosonen, Asko Pellinen, Kari Leppänen ja Jouni Tuomela.

Asioille pantiin vauhtia jo pelkästään pian alkavan pelikaudenkin takia. Huhtikuun 17. suoritettiin lopullinen eroselvittely Palloseuran ja Rajun välillä. Verryttelypukuvalintakin hoidettiin vauhdilla. Kun RPS käynnisti pelikauden 1996 IV-divisioonassa pelaavalla joukkueella sekä kuudella juoniorijoukkueella, ei Ruokolahden katukuvassa voinut olla näkemättä näitä vihreäasuisia palloseuralaisia. Ruokolahden palloseura oli ottanut vakuuttavasti paikkansa yhtenä ruokolahtelaisena liikuntaseurana.

Kaudella 2010 Ruokolahden Palloseura oli saanut edustusjoukkueen seiskadivarissa pelaavasta RPS Lionsista. Näiden lisäksi nuorimmat, nappulat, n. 20 pelaajaa ottavat tuntumaa jalkapallon hienouksiin viikoittaisissa harjoituksissa. Pienen paikkakunnan seurana RPS:n juniorijoukkueet on kerätty pääsääntöisesti kahden ikäluokan junioreista. Edustusjoukkueen pelaajat ovat lähinnä seuran omia kasvatteja, mutta pelaajia joukkueessa on myös lähikunnista (RP SLions-nettisivut).

.

1997:

Ruokolahden Palloseura (RPS) ~ Nelosessa (Kaakko).

.

1998:

Ruokolahden Palloseura (RPS) ~ Nelosessa (Kaakko).

.

1999:

Ruokolahden Palloseura (RPS) ~ Nelosessa (Kaakko).

.

_________________________________________________________________________________

2004:

Ruokolahden Palloseura (RPS) ~ Nelosessa (Kaakko).

.

2005:

Ruokolahden Palloseura (RPS) ~ Nelosessa (Kaakko).

.

2006:

Ruokolahden Palloseura (RPS) ~ Nelosessa (Kaakko) - nousi Kolmoseen.

.

2007:

Ruokolahden Palloseura (RPS) ~ nousijana Kolmosessa (Kaakko):
jäi lohkossa viimeiseksi ja antoi sarjapaikkansa 2008 Etelä-Karjalan Pallolle (EKP).

.

2008:

( Ruokolahden Palloseura * RPS ) ~ antoi pudottuaan Neloseen sarjapaikkansa 2008 Etelä-Karjalan Pallolle (EKP).

.

2009:

( Ruokolahden Palloseura * RPS ) ~ ei mukana sarjatoiminnassa.

Edelliskaudella RPS:n Nelosen sarjapaikan saanut Etelä-Karjalan Pallo (EKP) oli nyt antanut vuorostaan paikkansa "Imatran Palloseuralle" (IPS) Nelosessa.

.

2010:

RPS Lions (Ruokolahti) ~ aloitti "fuusiomelskeiden" jälkeen Seiskassa (Kaakkois-Suomen piiri - itälohko) - nousi Kutoseen.

.

2011:

RPS Lions (Ruokolahti) ~ nousijana Kutosessa (Kaakkois-Suomen piiri - itälohko) - nousi edelleen Vitoseen.

.

2012:

RPS Lions (Ruokolahti) ~ nousijana Vitosessa (Kaakkois-Suomen piiri - itälohko).

.

2013:

RPS Lions (Ruokolahti) ~ Vitosessa (Kaakkois-Suomen piiri - itälohko) - putosi Kutoseen.

.

2014:

RPS Lions (Ruokolahti) ~ pudonneena Kutosessa (Kaakkois-Suomen piiri - itälohko).

.

2015:

RPS Lions (Ruokolahti) ~ jatkoi Kutosessa (Kaakkois-Suomen piiri - itälohko) - nousi Vitoseen.

Ruokolahden Palloseura (RPS) ~ aloitti Kutosessa (Kaakkois-Suomen piiri - itälohko) - nousi Vitoseen.

.

2016:

RPS Lions (Ruokolahti) ~ nousijana Vitosessa (Kaakkois-Suomen piiri - itälohko).

Ruokolahden Palloseura (RPS) ~ nousijana Vitosessa (Kaakkois-Suomen piiri - itälohko).

.

2017:

RPS Lions (Ruokolahti) ~ toista peräkkäistä kautta Vitosessa (Kaakkois-Suomen piiri - itälohko).

.

2018:

RPS Lions (Ruokolahti) ~ kolmatta peräkkäistä kautta Vitosessa (Kaakkois-Suomen piiri - itälohko).

.

2019:

RPS Lions (Ruokolahti) ~ neljättä peräkkäistä kautta Vitosessa (Kaakkois-Suomen piiri - itälohko) - nousi Neloseen.

.

2020

(piirien ennen järjestämät sarjat Kolmosesta alkaen nyt SPL:n pyörittämiksi):

RPS Lions (Ruokolahti) ~ nousijana Nelosessa (Itäinen) - nousi edelleen Kolmoseen.

.

2021:

RPS Lions (Ruokolahti) ~ nousijana Kolmosessa (Itäinen).


SiU/RPS - yhdistelmäjoukkue ~ pelasi yhden kauden Vitosessa. (Itäinen).

.

2022:

RPS Lions (Ruokolahti) ~ toista peräkkäistä kautta Kolmosessa (Itäinen) - putosi Neloseen.

.

2023:

RPS Lions (Ruokolahti) ~ pudonneena Nelosessa.

(10.3.2023 * Suomen Cup * 1. kierros): Liry - EPS Lions (Ruokolahti) 1-0 (0-0).

.

ETUSIVULLE takaisin.