A) (Wikipedia, 2012): Rukajärvi (karjalaksi Rugarvi, ven. Rugozero) on maalaiskunta ja sen keskuskylä Mujejärven piirissä Karjalan tasavallassa Venäjällä. Aiemmin Rukajärvi oli Venäjän keisarikunnan Aunuksen kuvernementtiin kuulunut kunta (volosti). Nykyiseen Rukajärven kuntaan kuuluvat keskuskylän lisäksi Ontajärven ja Severnyin taajamat. Rukajärvi on Repolasta itään Kuolan valtatielle johtavan A134-maantien varrella. Kylä sijaitsee Rukajärven itärannalla ja noin 30 kilometriä Ontajärvestä luoteeseen. Rukajärven kylässä oli 1900-luvun alussa satakunta taloa ja noin 600 asukasta, joista lähes kaikki olivat karjalaisia. Nykyisin kylässä on noin 1000 asukasta – perheistä vain yksitoista on karjalaisia. Rukajärven kylässä oli ennen neuvostovaltaa kaksi tšasounaa ja kirkko. Tšasounat otettiin siviilikäyttöön vuonna 1929 ja ne purettiin jatkosodan jälkeen. Kirkko puolestaan paloi vuonna 1957. Nykyisin kylästä noin kilometrin päässä on pieni kirkko. "Hotelli Rukajärvi" * Sot.virk. V.Hollming, valokuvaaja 1942 * Sotamuseo * (SA-kuva * CC BY 4.0). Historia ~ Historiallinen Rukajärven kunta: Venäjän keisarikunnan Rukajärven kunta (ven. Rugozerskaja volost) sijaitsi Aunuksen Karjalan pohjoisrajalla Poventsan kihlakunnassa. Se käsitti suunnilleen Nuokkijärven ja Ontajärven välisen alueen. Naapurikuntia olivat pohjoisessa Jyskyjärvi ja Tunkua, etelässä Paatene sekä lännessä Repola ja Kiimasjärvi. Rukajärven kunnan kyliä olivat muun muassa Rukajärvi, Kuusiniemi, Ontajärvi, Perttijärvi, Ontrosenvaara ja Lietma. Kiimasjärven kunta oli muodostettu Rukajärven länsiosasta. Rukajärven kunta lakkautettiin 1920-luvulla ja liitettiin Rukajärven piiriin. Rukajärven piiriin kuuluneen Rukajärven kylähallinnon alaisuuteen kuului vielä myös Perttijärven kylä. Rukajärven kylää - Neuvostoliiton ajalle tyypillinen 'kyläportti' näkyvissä (nimim. 'Veteraani', 27.10.2012). Rukajärvi jatkosodassa: Rukajärvi oli suomalaisten miehittämä vuosina 1941–44. Rukajärven–Ontajärven alueella käytiin kovia taisteluja, varsinkin 1941 ja 1943–1944. Koko sodan ajan kaukopartiotoiminta oli alueella vilkasta molemmin puolin rintamaa. Alueella sijaitsee Pohjois-Euroopan suurin yhtenäinen erämaa-alue, Pieningänsalo, jonka alueella kaukopartioiden oli helppo liikkua vihollisen huomaamatta. Suomalaiset pitivät saavutetut asemansa Rukajärvellä sodan loppuun asti, toisin kuin muilla rintamalohkoilla. Suomalaisten asemia olivat muun muassa Sukellusveneen, Peukaloniemen ja Kotiniemen tukikohdat, sekä Pallon ja Piipun tukikohdat. Rukajärven suunnan suurin taistelu käytiin Tahkokoskella 1944. Suurin mottitaistelu käytiin Omelian motissa. Suurimmat tykistökeskitykset koko rintamalohkolla venäläiset ampuivat Pallon tukikohtaan 1943–1944. Rukajärvelle lähetettiin 14. divisioona, johon kuluivat muun muassa JR10 (jalkaväkirykmentti 10), JR 52 sekä JR 31. Rukajärven alueen komentaja oli eversti Erkki Raappana. Rukajärven tie oli paikoin vaikeakulkuinen - kuva kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä' (Gummerus, 2009). Tiestön heikkous ei ollut suomalaisille varsinainen yllätys, mutta koska jouduttiin etenemään odotettua enemmän maaston halki ja kuljettamaan esimerkiksi tykistöä korpien läpi, tiestöön liittyvistä kysymyksistä tuli merkittäviä. Asian vuoksi jouduttiin kiinnitämään suurta huomiota liikkeen edistämiseen. Pioneerit ja tiehoitokomppaniat joutuivat uurastamaan pitkiä päiviä. Teiden parantamisen lisäksi tehtiin soiden yli kapulateitä. Pitkät etäisyydet edellyttivät huollolta venymistä. Sitä paitsi huoltoa tarvittiin tuplasti normaaliin divisioonaan verrattuna. Rukajärven suunnalle olivat luonteenomaisia järvikannakset, jotka tarjosivat edullisia puolustusasemia. Niihin tukeutuen raskaita tappioita kärsineet puna-armeijalaiset tekivätkin sitkeää vastarintaa. Rukajärven suunnan harvalukuinen tiestö määritti myös jalkamarssien kulkua - kuva kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä' (Gummerus, 2009). Rukajoella taisteltiin Rukajärven tien risteyksen maastosta. Raappanan joukot mursivat vastustajan asemat, ja Rukajärven kylä vallattiin 11.9.1941. JR 10 oli ensimmäisenä kylässä. Hyökkäystä jatkettiin vielä 10 kilometriä idemmäksi Ontajokilinjalle, ja paikoin sen itäpuolelle, jonne eteneminen Päämajan käskystä pysäytettiin 17.9.1941. Tykistö marssilla Rukajärven suunnalla - kuva kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä' (Gummerus, 2009). Rukajärven suunnalla huoltomatkat olivat pitkät, ja huoltoreittejä harvassa. Autokolonnat olivat alttiita partisaanien iskuille pitkillä korpitaipaleilla - kuva kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä' (Gummerus, 2009). Kuusniemen lossi, takana Kuusniemen kylä Rukajärvi-Paatene tiellä. Kapteeni E.J.Paavilainen, valokuvaaja 1941 * Sotamuseo (SA-kuva * CC BY 4.0). Rukajärven pohjoispuolitse itälänsi-suunnassa kulkevalta valtaväylältä erkanee tässä risteyksessä nykyisin pienempi tie etelään Rukajärvelle (Google Maps).

Martti Jukolan radioraportti (24.9.1941): Kiertokäynti Rukajärvellä: B) Martti Jukola raportoi Rukajärven valtauksesta syyskuussa 1941. Reportaasissaan hän kuvaa autiota itäkarjalaista kylää ja suomii sen koulua, sairaalaa ja kirjatarjontaa. Eversti Erkki Raappanan komentama 14. divisioona valtasi erämaiden keskellä sijaitsevan itäkarjalaisen Rukajärven kylän 11. syyskuuta ja piti sen hallussaan aselepoon saakka. Kylä oli jäänyt viholliselta polttamatta, koska sille tuli "kiire livohkaan". Suomalaiset pudottivat portin päältä sirpin ja vasaran suurella rominalla ja alkoivat etsiä saunaa. Syyskuun 17:ntenä ylipäällikkö määräsi joukot pysähtymään. Tähän aikaan radiotoimittaja sai ottaa reippaastikin kantaa, ja niinpä Martti Jukola kuvaa paikallisen koulun opetusta pelkäksi propagandaksi, toteaa sairaalaolot primitiivisiksi ja groteskeiksi ja lukee lopuksi kirjastossa valittuja otteita neuvostokirjallisuudesta. KUUNTELE: Martti Jukola ~ Kiertokäynti Rukajärvellä. (24.9.1941) (mp3 ~ 31min). Rukajärven rantamaisemaa (nimim. 'Veteraani', 27.10.2012). Rukajärven samaa rantamaisemaa (nimim. 'Veteraani', 27.10.2012). Rukajärven maisema, jota Martti Jukola radioon osuvasti kuvaili (lähetti T.Salmio, 21.9.2012). Suomalaiset joukot marssivat vasta valattuun Rukajärven kylään syyskuussa 1941. Kuva kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä' (Gummerus, 2009). Suomalaiset joukot järjestäytyvät Rukajärven valtausparaatiin 13.9.1941. Taustalla entisten isäntien rakentama kunniaportti, jonka salkoon suomalaiset asettivat siniristilipun - Kuva kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä' (Gummerus, 2009).

Rukajärven taisteluista: Alempi, laajempi kartta kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä' (Gummerus, 2009). C) ('14. Divisioona kesällä -41'): Hyökkäysryhmitykseen: Puolustusvoimien ryhmitys muutettiin kesäkuussa 1941 puolustuksellisesta hyökkäykselliseksi. Tässä yhteydessä muodostettiin uusi 14 D joka keskitettiin Lieksan–Kuhmon alueelle ja alistettiin suoraan ylipäällikön johtoon. Divisioonan komentajaksi määrättiin ev. Raappana ja esikuntapäälliköksi maj. J. Kivikari. Talvisodan jälkeen oli Kuhmon ja Lieksan alueelle perustettu 10. prikaati, komentajanaan Raappana, ja tätä käytettiin uuden divisioonan runkona. Samassa yhteydessä muodostettiin Karjalan Armeija, joka käytännössa oli tavallaan sama kuin Suomen Armeija. Nimittäin sen pohjoispuolella, 14 D:n vasemmalla puolella, kulki Suomen ja Saksan armeijan vastuualueiden raja. Toki sauman vasemmalla puolellakin oli suomalaisia: III Armeijakunta, jonka vastuualue ulottui pohjoisessa lähes Sallaan asti, mutta se oli alistettu saksalaisille. 14. Divisioonaan kuuluivat: JR 10 ev. Urho Tähtinen JR 31 evl. Frans Ilomäki __I/JR 31 kapt. Jaakko Kokkila ==> kapt Matti Murole __II/JR 31 maj. E. Långhjelm ==> kapt. Möttönen __III/JR 31 maj Frans Leppälax JR 52 evl. K. Raunio, elokuusta –41 maj. Kumlin, 13.9.41- ev. Joose O. Hannula __I/JR 52 maj. Kumlin ==> kapt. Hyöky __II/JR 52 maj. K. Hyvärinen ==> kapt. E. Kaukolahti __III/JR 52 kapt. Läikkö ==> kapt. J. Ahi Kevyt Osasto 2 kapt Toivo Hannila Tykistökomentaja maj. Idänpään-Heikkilä Kenttätykistörykmentti 18 Raskas Patteristo 29, kapt. Kaje Linnoituspatteristo 5, kapt. Autio Rajan toisella puolella oli verraten harva ryhmitys. Vihollisen 7. Armeijan divisioonat oli enimmäkseen keskitetty Aunuksen kannakselle, ja vain 54 D:n eteläinen puolisko ulottui 14 D:n ja sen tulevan kohteen Repolan väliin. On kuitenkin syytä muistaa, että tuolloiseen neuvostolittolaiseen divisioonaan kuului mm. tykistöä runsaammin kuin suomalaiseen, mm kaksi haupitsipatteristoa ja yksi it-patteristo. Rukajärven tie Repolaan: Divisioona sai odottaa ensimmäistä hyökkäystehtäväänsä jonkin aikaa. Heinäkuun 3. päivä saapui käsky ottaa haltuun lähimaasto vihollisen puolelta. Kuhmon tien suunnassa eli luoteesta hyökkäsi JR 31 ja sen perässä JR 52, lounaasta JR 10:n pääosat. JR 10:n II pataljoona katkaisi samalla Lentiiran tien viitisenkymmentä kilometria etelämpänä. Aluksi tulee vastaan vain varmistusosastoja, mutta 4. heinäkuuta lyödään vihollisen JR 337 Kolvasjärvellä. Heinäkuun seitsemäntenä 14 D valtaa Repolan kohtaamatta enää mainittavaa vastarintaa. Syy näkyy selvästi kartasta: vihollinen ei nähnyt järkeväksi jäädä puolustamaan Omelian- ja Lieksajärveä ja niiden välistä kannasta niiden länsipuolelle Repolaan, vaan valitsi paremmat asemat niiden itäpuolelta. Tässä vaiheessa divisioonan esikunta käskee suoritettavaksi tiedusteluretken, jota on käytetty Olli Saarelan ohjaaman Rukajärven tie -elokuvan käsikirjoituksen lähtökohtana. Kaksi joukkuetta Kev Os. 2:sta johtajanaan luutnantti Perttuli (elokuvassa Perkola) lähtee kiertämään Lieksajärven oikealta puolelta sen toiselle rannalle selvittämään vihollisen olinpaikkoja ja liikenneyhteyksiä. Vihollinen puolustaa järvien tasalla: Virran kapeikosta päästään eteenpäin suurelta osin tiedustelun tuloksien avulla; nyt tiedettiin, että järven vastaranta oli jokseenkin vapaa vihollisista. Niinpä kun divisioona hyökkäsi 12.7 aamulla järvikannaksen suuntaan, JR 10 ylitti Lieksajärven, joutuen tosin vetäytymään vielä samana päivänä vihollisen vastahyökkäyksen tieltä. Tämän jälkeen hyökkäys jumittui runsaaksi viikoksi, joka aika toisin käytettiin hyvin, tiedusteluun ja muutenkin ratkaisevan hyökkäyksen valmisteluun. Omelian motit: Aamulla 21.7 JR 52 ja JR 31 lähtivät etenemään itään Rukajärvelle menevää tietä ja saivat suhteellisen nopeasti aikaan Omeliassa kaksi mottia. Saman tien itään päin yrittäneen JR 31:n hyökkäys pysähtyi metsäpaloihin, miinoituksiin ja vihollistuleen. Vielä 23.7 pieni osa edellämainitusta vihollisen JR 337:stä onnistui paeta motista, mutta JR 10:n avustuksella motti selvitettiin muutamassa päivässä. Niinpä ev Raappana saattoin 24.7 ilmoittaa, että JR 337 on lopullisesti tuhottu. Omelian mottien puhdistamisen yhteydessä käy ilmi, että sotasaaliiksi on saatu mm. 54 D:n toisen haupitsipatteristin koko kalusto. Tällä lohkolla tapahtui muutakin mediakelpoista: jo sota-aikana uutiskynnyksen ylitti 9.7 aamuyöllä JR 10:n Mäki-tukikohdassa tapahtunut erikoislaatuinen haavoittuminen. Tarkka-ampuja, sotamies Huugo Turunen sai vihollisen pienoisheittimen räjähtämättömän kranaatin vartaloonsa. Se poistettiin samana päivänä päivänä paikallispuudutuksella Tiiksjärven sotasairaalassa. JR 31:n koukkaus Ontrosenvaaraan: Divisioona jatkoi 25.1 kohti Rukajärveä kärkirykmenttinään nyt JR 10, joka oli Omelian taistelussa ollut aluksi reservissä. Vihollisen asemat Tiiksjoella murrettiin 30.7 ja eteenpäin jatkettiin JR 52 kärkirykmenttinä. Vihollisen seuraava puolustuslinja löytyi parikymmentä kilometria ennen Rukajärven kylää, Ontrosenvaaran luota, missä Rukajärven tie ylitti Tsirkka-Kemijoen. Luoteesta tiehen yhtyi Kiimasjärven tie, jota myöten Ontrosenvaaraa lähestyi Osasto Seitamo. JR 52:n ja JR 10:n hyökätessä tien suunnassa sai JR 13 tehtäväksi koukata etelässä joen yli ja hyökätä sieltä Otrosenvaaran taakse. Vihollinen lienee tätä odottanutkin, koskapa joen ranta havaittiin erittäin vankasti puolustetuksi kun hyökkäys 3.8 alkoi. Niinpä rykmentti pääsi joen yli vasta 6.8 ja sillanpäästä eteenpäin pari päivää myöhemmin. Vihollisen puolustus Ontrosenvaarassa alkoi herpaantua 11.8. Se poltti kylän ja Tsirkka-Kemijoen sillan ja alkoi vetääntyä puolustamaan itse Rukajärven kylää. Suomalaiset etenevät Ontrosenvaarassa - kuva kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä' (Gummerus, 2009). Ontrosenvaara valtauksen jälkeen - kuva kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä' (Gummerus, 2009). Asemasota alkaa: Rukajärven valtauksen jälkeen divisioona oli toisaalta saavuttanut käsketyn tavoitteen, toisaalta se oli jo varsin väsynyt. Sen hyökkäys pysäytettiin Rukajärven itäpuolelle Ontajoen-Ontajärven tasalle ja se asettui puolustusasemiin. Rukajärvellä 1941 - edessä venäläisten rikki ampumat konttituohet. Rukajärvellä 1941 ~ luultavasti oikealla seisoo vänrikki Saari JR 31.

Marsalkka Mannerheimin vierailu Rukajärvellä syyskuussa 1942: D) Mannerheim teki vierailun Rukajärven maisemiin 9.-11.9.1942. Kyseessä oli Kenraalimajuri Erkki Raappanan aloitteesta syntynyt 'projekti'. Raappana oli miettinyt, mitä hän sekä omasta että divisioonansa puolesta voisi antaa lahjaksi ja huomionosoitukseksi 4.6.1942 kunnioitettavat 75 vuotta täyttävälle sotamarsalkka Mannerheimille. Raappana ja hänen huoltopäällikönsä majuri Tuulensuu päättivät rakentaa marsalkalle metsästysmajan Itä-Karjalaan jollekin kauniille paikalle, joka olisi myös rauhallinen eikä liian lähellä varsinaista sotatoimialuetta. Paikaksi he valitsivat Repolan eteläpuolella Lieksajärven länsirannalla olleen niemen. Mannerheim saapui syyskuussa 1942 vastaanottamaan metsästysmajan, sauna ja kalamajan (kuvia rakennuksista sivustomme Repolan osuudessa). Samalla reissulla hän tutustui myös rintamaolosuhteisiin ja tapasi eri joukko-osastoja. Kuvassa (kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä', 2009) hän on vierailulla Rukajärven kaakkoiskulman kankaalla, jossa marsalkka tarkasti reservissä olleen Jalkaväkirykmentti 52:n kahdeksannen komppanian majoitusaluetta. Hänen oikealla puolellaan komppanianpäällikkö luutnantti Timo Kärkkäinen ja takana kenraali Raappana ja eversti Hannula. Kärkkäinen kävelee kuvassa ohjesäännön vastaisesti Mannerheimin oikealla puolella. Tämä selittyy sillä, että ylipäällikkö oli yllättäen kääntynyt kulkemaan päinvastaiseen suuntaan, eikä Kärkkäinen katsonut voivansa vaihtaa paikkaa. Syy Mannerheimin käännökseen löytyy seuraavasta kuvasta. Mannerheim oli Rukajärvellä syyskuussa 1942 tarkastamassa JR 52:n reservissä ollutta 8. komppanian majoitusaluetta ja nähnyt erään katoksen alla kenttäkeittiön. Suunnitellusta ohjelmasta poiketen Mannerheim oli tehnyt täyskäännöksen ja mennyt kenttäkeittiön luona puuhailleen keittiömies Hiltusen luokse (kuvassa - kirjasta Mannerheim Rukajärvellä, 2009). Keittiömies Hiltunen oli ollut valmistamassa ruispuuroa. Hiltunen teki ilmoituksen Mannerheimille, joka tiedusteli keittimen sisältöä. Hiltunen vastasi ja nosti kapustallaan ruispuuroa, joka oli kiehumassa limavaiheessa. Marsalkka tiedusteli olivatko korpisoturit tyytyväisiä puuroon. Ylipäällikkö ei tahtonut millään uskoa Hiltusen vakuutteluja, että kyllä puuro miehille maistui. Mannerheimin seurue pelkäsi, ettei kai vieras sentään ala puuroa syömään, mutta Marski teki jo lähtöä hymyillen Hiltusen lyhyiden ja konstailemattomien vastausten vuoksi.