OULAINEN:
(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 25.11.2017)

Oulaisten yleistietoja:

A) Oulaisten koski ja mylly. Kuvannut vuonna 2006 nimimerkki 'AntKyr' (public domain).

(Wikipedia, 2010): Oulainen (epävirallisesti ruots. Oulais) on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa, Pohjanmaan radan ja kantatie 86:n varressa. Kaupungissa asuu 7 891 ihmistä ja sen pinta-ala on 597,56 km2, josta 10,02 km2 on vesistöjä. Väestötiheys on 13,43 asukasta/km2. Kaupungin läpi virtaa Pyhäjoki. Oulaisten naapurikunnat ovat Alavieska, Haapavesi, Merijärvi, Pyhäjoki, Raahe, Vihanti ja Ylivieska.
Oulaisten koski ja mylly (2006) Oulaisten kylä (kirkonkirjoissa Oulais by) on syntynyt Pyhäjoen rantamaille nykyisen Oulaisten kosken ympärille. Aikojen kuluessa ja asutuksen levitessä Oulaisten kylä on kasvanut yhteen muiden nykyisen kaupungin kylien kanssa.
Oulaisista tuli Pyhäjoen kappeliseurakunta vuonna 1682, jolloin rakennettiin ensimmäinen kirkko. Ensimmäisen käytyä pieneksi uusi kirkko rakennettiin vuonna 1753. Kappalaisen virkataloksi kuningas myönsi 16.2.1757 Pyykölän kruununtilan N:o 8. Omaksi kirkkoherrakunnakseen Oulainen erottautui, kun ensimmäinen kirkkoherra Joel Lindholm asettui virkaansa 1881. Kirkkoon tehtiin perusteellinen korjaus 1882.
Oulaisten ensimmäinen maantie Pyhäjoelta Haapavedelle valmistui 1700-luvun lopulla, mutta Ylivieskan tie vasta 1860-luvulla. Rautatieliikenne Oulaisissa alkoi Pohjanmaan radan valmistuttua 1886, jolloin rakennettiin kaksi asemaa: Oulaisten asema ja Kilpuan asema.

Oulaisissa toimi vuosina 1883-1902 13. reservikomppania, joka sijaitsi Niskanmäellä entisillä Epäilyksen, Konttilan ja tilojen mailla. Siihen kuului alkujaan kaikkiaan 12 rakennusta ja siellä palvelleiden määrä vaihteli vuositasolla välillä 309-603. Toinen suuri laitos oli 1914 aloittanut Oulaisten parantola, jossa hoidettiin tuberkuloosista kärsiviä potilaita. Parantola sijaitsi osittain entisissä reservikomppanian tiloissa. Parantolaa laajennettiin 1930- ja 1950-luvuilla. Nykyään parantolan tilat ovat osittain kaupungin ja osittain Oulaskankaan sairaalan käytössä.
Oulaistelaiset ovat saaneet pitkään toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta. Maatalouden lippulaivaksi Oulaisissa kehittyi Väinölän tila, jossa annettiin myös maatalouden koulutusta. Sahat ja käsityöteollisuus olivat sitten 1900-luvulle tultaessa teollisuuden pääalat. Oulaista alettiin jo 1960-luvulla kehittää koulutuspaikkakunnaksi.
Kylät: Kilpua, Lehtopää, Matkaniva, Petäjäskoski, Piipsjärvi, Honkaranta ja Jauhinkangas.
Oulaisissa on vireää urheilutoimintaa. Vuosisadan alussa perustettuja Huiman ja Tarun urheiluseuroja täydentävät 1954 perustettu jousiammuntaseura Sulka ja hevosurheiluseura Pyhäjokilaakson Ratsastajat. Oulaisten keskustassa on urheilukenttä ja monitoimihalli. Oulaisissa on uusi jääkiekko seura 'KiekkoHaukat' joka perustettiin vuonna 2010.

Oulainen rautatiepaikkakuntana:

B) Oulaisten rautatieasema - kuvaaja: Mika Vähä-Lassila (kiitos - käyttölupa 2015-11-A).

Oulaisten rautatieasema (lyh. Ou) on Suomen rataverkon liikennepaikka Oulaisten kaupungin keskustassa Pohjois-Pohjanmaalla Pohjanmaan radalla. Sen etäisyys Helsingin päärautatieasemalta on 657,9 ratakilometriä mitattuna Haapamäen kautta. Asema on avattu liikenteelle 1886 Oulun radan valmistuttua.
Oulaisten asema oli vielä 1960-luvulla henkilöliikenteen lisäksi tärkeä tavaran, erityisesti puutavaran lastauspaikka. Vuosisadan alussa Pyhäjoen Olkossa sijaitsevalta Juseliuksen sahalta ajettiin runsaasti sahatavaraa Oulaisten asemalle. Asemalle oli noin kilometrin mittainen suora raideyhteys Pyhäjoesta, mistä jokea pitkin uitetut tukit jatkoivat matkaansa rautateitse. Tukit vedettiin hevosella Pyhäjoesta asemalle. Tavaraliikenne oli huipussaan vuonna 1910, jolloin Oulaisten asemalta lähti 26 534 tonnia tavaraa.
Oulaisten ratapihalla on kolme junaliikenteen käytössä olevaa raidetta. Näistä raide numero kaksi on pääraide. Asemalla on henkilöliikenteen laiturit kaikilla kolmella junaliikenteen käytössä olevalla raiteella. Välilaiturille kulkuyhteys alikulun kautta. Liikennepaikalla pysähtyy suurin osa rataosalla liikennöivistä henkilöjunista, ja liikennepaikka on myös puutavaran kuormausasema. Oulun suunnan junat kulkevat raiteelta 1 ja Helsingin suunnan junista puolet ykkös- ja puolet kakkosraiteelta.
Oulaisten asemarakennus siirtyi VR-yhtymälle 1995 ja oli miehitetty vielä vuonna 2009. Nykyisin Oulaisten rautatieasema on miehittämätön, ja liikenteenohjaus hoidetaan keskitetysti kaukokäytöllä Oulusta käsin. Asemalla on kuitenkin päivittäin auki oleva odotustila ja WC-tilat (Wikipedia, 2017 * Radan varrella, 2009).

Nimimerkki "Antkyr" kuvasi Oulaisten asemarakennuksen vuonna 2006 (lisenssi OK, Public domain).

Vuonna 1903 syntynyt veturinkuljettaja Visa Anttila muisteli kirjassa Radoilta ja ratojen varsilta (SKS, 1963) isoisäänsä Johan Kustaa Juhonpoikaa (s.1857), joka oli vuosien 1884-85 aikoihin saapunut Elisabeth-vaimonsa kanssa Oulaisiin rautateiden siltatöihin asettuen asumaan Vanhaan Lukkariin kirkonkylään:
Radan valmistumisen lähestyessä työnjohdon taholta alettiin vanhempia ja kokeneempia kantamiehiä sijoittaa mm. ratavartijoiksi. Rata- tai rakennusmestari Bölja ehdotti isoisälleni seitsemän kilometriä Oulaisista etelään sijaitsevaa Pieskonmäen ratavahtipaikkaa, johon hän suostuikin. Tässä toimessa ja paikassa hän palveli eläkkeelle saakka v.1922, kuollen 23.5.1924.
Ratavartijan toimi oli rankkaa alkuaikoina, Resiinaa ei ollut, tarkastusmatkat ja kirkolla käynnit suoritettiin jalkaisin. Talvella kuului ratavartijan tehtäviin mm. lumen auraaminen kiskoilta, ylikäytävien ja kiskourien aukaisemisesta puhumattakaan.
Lumi aurattiin kiskoilta työnnettävällä puskuauralla. Auran teräosa oli uralla varustettu rautalevy; viistoon asennettu, noin 50x35 cm pinta-alaltaan. Varsi noin kolmen metrin mittainen. Olen sen poikasena nähnyt resiinaputkassa. Aika urakka oli ollut kuusi kilometriä pitkän rataosuuden höyläämisessä, kisko mennen ja toinen palatessa. Onneksi tämä vaihe ei kestänyt kovin pitkään, koska lumiaurajunat tulivat käytäntöön.
Nelipyöräinen resiina oli vaarin käytössä jo minun ollessani muistava pikkupoika. Tosin siinä ei ollut polkimia ja se oli kovin rautava, painaen ainakin 150 kiloa. Myöhemmin 1920-luvulla tulivat käyttöön kolmipyöräiset kevytrakenteiset resiinat, jollaisen vaarikin hankki viimeisinä palvelusvuosinaan omalla kustannuksellaan, kuten siihen aikaan kuului asiaan.
Vahtitupa, kuten sitä yleisimmin kutsuttiin, sijaitsi etelään viettävällä maalla itäpuolella rataa, tontti oli n. 80x80 neliömetriä. Tarkka etäisyys Helsingistä 651 km 450 m. Siinä oli myös ylikäytävä ja maantie, ja siitä seurasi vartioimisvelvollisuus, koska siihen aikaan vallitsi vanha aitauslaki veräjineen ja niiden sulkemisineen.
Isoisäni hoiti vartiointia, joka ei ollut joka-aikainen. Ainoastaan päiväsydännä, henkilöjunien kulkuaikoina, hän pani merinohuivin päähänsä ja otti valkoisen lipun käteensä flakupussista, kävellen tuvan eteläpuolella 60 metrin päässä olevalle ylikäytävälle. Sopivasti kello 1-2 ajoissa meni toinen juna pohjoiseen ja Oulaisissa kohtasi etelääntulevan junan. Mummo näytteli molemmille junille selvä-opasteen, taikka signaalejahan ne silloin olivat, ja veturimiehet tekivät kunniaa. Ylikäytävän portit, ringit olivat kolmiparruiset pitkät veräjät.
Vahtitupa oli tuota tuttua mallia, mitoiltaan n. 5x10 m, pääty rataa kohti, sisäänkäynti pohjoisen puolelta, viisi kiviaskelmaa portaissa. Kamari radan puolella, ikkunoita siinä kaksi, etelä-pohjoinen. Eteisestä pääsi tupaan, ikkuna oli etelään ylikäytävälle. Tuvassa oli hella, pieni uuni sekä lämmitysuuni, kamarissa pyöreä kakluuni. Hellan ja päätyseinän väliin jäi pieni työskentelytila. Seinän puolella oli patapenkki ja halkolaatikko, kaunista puusepäntyötä molemmat. Tuvan pitkällä päätyseinän puolella oli kova puupenkki, jossa vaarilla oli tapana ottaa ruokalevot, silloin kun sattumalta oli kotona päiväsaikaan. Ikkunan alla ruokapöytä, nurkassa korkea pohjalaiskaappi ja toisessa nurkassa mummon vanha myyniarkku. Lämmitysuunin edessä tai sivulla oli pikkupöytä ja pienet tuolit meille lapsille.
Kamarissa oli pitkällä seinällä lyövä kello, kirjakaappi, jossa alahyllyllä lasien takana hartauskirjoja, ylähyllyllä Luonnonkirja, Maammekirja, sekalainen valikoima Liisa.tädiltä jääneitä oppikoulukirjoja sekä Buurisota vihkoina, joka oli mielilukemistamme. Pari sänkyä sekä pieni sänky meikäläisiä kesävieraita varten. Kauniita pohjalaistuoleja muutamia kappaleita, keinutuoli ja vaatekaappi; korkkimatto kamarissa tuli niihin aikoihin asennettua. Tikapuut oli eteläsivulla ja niissä riippui kiikku. Räystäiden alla pesi monta paria räystäspääskyjä. Tuvan pohjoispuolella oli rekooli, jossa kasvoi pari kirvojen vaivaama tuomea, villiruusuja ja sitkeä punainen pensasangervokasvisto.
Eläkeiän lähestyessä vaari osti valmiin tuvankehän Ylivieskan Kankaalta, siirrätti sen palstatilalleen radan varteen, jossa oli sopiva mäentöyräs. Nuorempi veljeni Jouko Julius oli vaarin ja timpurin apuna rakennuksella, joka käsitti tuvan ja kamarin. Välttämättömät ulkorakennukset myös rakennettiin. Siihen aikaan oli tapana, että ratavartijat ajoissa lähimailta hankkivat sopivaksi katsomansa vaarinloukon. Tämä oli kovin ymmärrettävää, koska useimmat vartijoista olivat ikänsä raataneet samalla paikalla, joten seutu oli käynyt kotoiseksi.


Kilpua:

Kilpuan asemarakennus Mika Vähä-Lassilan kuvaamana (kiitos - käyttölupa 2015-11-A).

Kilpuan rautatieasema (lyh. Kua) on Suomen rataverkon liikennepaikka Pohjanmaan radalla. Se sijaitsee Kilpuan kylässä Oulaisten kaupungissa Pohjois-Pohjanmaalla lähellä Vihannin kunnanrajaa kantatien 86 varrella. Liikennepaikan etäisyys Helsingin päärautatieasemalta Haapamäen ja Seinäjoen asemien kautta on 668,9 ratakilometriä.
Kilpuan asema oli tärkeä Oulaisten Piipsjärven ja Vihannin Korvenkylän asukkaille, jotka asuivat kaukana kuntiensa keskustoista. Kilpuan aseman ympärille kehittyi pieni kyläyhteisö. Nykyisin Kilpuan rautatieasemalla ei ole lainkaan henkilö- tai tavaraliikennettä. Aseman miehitys lopetettiin 1986 ja liikenteenohjaustoiminnot hoidetaan nykyisin kaukokäytöllä Oulusta käsin. Liikennepaikka toimii nykyisin pelkästään junakohtauspaikkana (Wikipedia, 2017).

Viitaten edelliseen, Radan varrella-kirja (2009) kertoo Kilpuan asemamiehityksen poistetun jo 1982. Kilpua oli muutettu pysäkistä laiturivaihteeksi 1962 ja suljettiin kuten Kangas. Tavaraliikenne lopetettiin 1976 ja henkilöliikenne lopetettiin 1983.

Nimimerkki "Antkyr" kuvasi Kilpuan asemarakennuksen vuonna 2006 (lisenssi OK - Public domain).

Jorma Toivonen kuvasi vappuajelulla 2.5.2017: "HMVY:n siirto väistää nopeampaa liikennettä KIlpualla. Ensin junan ohittaa vet11383 (Kok - Nok), ja vastaan syöksyy hieman myöhässä kulkeva IC26." (kiitos - käyttölupa 2015-11-A).

Pekka Jaatisen kirjasta "Varjo 1917-18".


Piipsjärvi:

Piipsjärven Kurjenrannan uimaranta - kuvasi Kauko Isotalus kesällä 2015 (lisenssi OK, public domain).

Piipsjärvi on kylä Oulaisten kaupungissa Pohjois-Pohjanmaalla, noin 7 km pohjoiseen Oulaisten keskustasta, samannimisen järven rannalla. Asukkaita on noin 800. Kylällä toimii myös aktiivinen Piipsjärven nuorisoseura.
Piipsjärvi on Suomen ensimmäinen uudelleen vesitetty järvi. Järvi kuivatettiin 1800-luvulla maanviljelyn tarpeita varten. Järvi vesitettiin uudelleen 1978 virkistyskäyttöön. Järvellä on myös selkeä maisemaa parantava vaikutus. Nykyisin järvi on Pohjois-Pohjanmaan liiton määrittelemä arvokas luonnonsuojelukohde. Järven pinta-ala on 3,89 neliökilometriä ja sen korkeus merenpinnasta on 73,5 metriä. Se kuuluu Pyhäjoen päävesistöön. Järvi on matala ja ruskeavetinen, ja siinä viihtyvät sekä suuret hauet että ahvenet. Istutuskaloina järvessä on myös kirjolohia. Särki on ahvenen ohella järven yleisin saaliskala (Wikipedia, 2017).

Oulaisten aseman alainen Piipsjärven eli alkujaan Häkkilän laituri (1923 saakka nimenä Häkkilä) perustettiin 1900-luvun alkuvuosina samanimiseen maaseutukylään. Radanrakentamisen aikoihin kylässä sijainnut järvi kuivattiin viljelymaaksi, mutta sotien jälkeen hyllyväksi pajukoksi jäänyt järviallas vesitettiin 1970-luvulla uudelleen.
Kyläkeskus on sijoittunut järven rannalle, eikä liikennepaikan ympärille muodostunut mitään asutuskeskusta. Seisake siirrettiin 1961 yli kilometrin pohjoisemmaksi, henkilöliikenne lopetettiin 1970 ja liikennepaikka lakkautettiin 1971 (Radan varrella, 2009).

Mahdollisia kysymyksiä, korjauksia tai lisätietoja voi sivuston kokoajille lähettää helposti sähköpostilla:

PALAUTE (e-mail)

Takaisin etusivulle.