MOUHU (Mäntyharju):

(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset / muutokset: 5.11.2019)

A) Mouhu:

Mouhun entisen laiturivaihteen viereen on pystytetty vuoden 1918 taisteluiden valkoisten muistomerkki ja sen ympärille puistomainen lehtoalue. Mouhun ja Voikosken alueella käytyihin taisteluihin osallistui valkoisten rintamassa myös tuleva presidentti Urho Kekkonen. Muistoalue on jäänyt pahasti kaikesta toiminnasta sivuun ja sijaitsee vaikeakulkuisten pikkuteiden päässä kuin unohdettuna. Tunnelmaltaan alue onkin ehkä juuri siitä syystä hyvinkin puhutteleva. Kuvattu 6.4.2014 (S&J). Kouvola-Mikkelin rautatie eli Savon rata kulkee aivan taustalla näkyvän kunniapylvään takana.

Sisällissodan valkoisten pystyttämä muistomerkki Mouhun entisen laiturivaihteen lähellä - 6.4.2014 (S&J).


200 metriä Mouhun sotamuistomerkistä radan vartta pohjoiseen ja pusikosta löytyy vielä Mouhun unohdettu junia odottavien katos - 6.4.2014 (S&J). Katoksen seinämässä vielä tallella ilmoituslappu: Liikennepaikka lakkautettu 2.6.2002 lukien. Liikennepaikka suljettiin kokonaan 1.6.2003. Paikalla oli aikaisemmin sijainnut Voikosken aseman alainen Mouhun laiturivaihde, joka perustettiin 1895 kauppias G.W.Karhun aloitteesta. Mouhu muutettiin miehittämättömäksi seisakevaihteeksi 1963 ja seisakkeeksi tavaraliikenteen loppuessa 1968. Paikalla oli vielä ainakin v.1978 vaaleaksi maalattu, kooltaan pieni (m. 5x6 metrin kokoinen) asemamökki, jonka radan puoleisella sivulla oli ovi keskellä ja edessä katettu ja osin aidattu kuisti. Siitä ei ole säilynyt tiettävästi mitään maamerkkejä.

Mika Vähä-Lassilan ansiokas piirros Mouhun puretusta asemarakennuksesta. Kiitos käyttöluvasta (2015/11).

Pikkutie Mäntyharjulta Voikoskelle (Mouhuntie) ylittää Savon radan n. 200 metriä Mouhun entisen seisakkeen paikasta pohjoiseen - 4.6.2014 (S&J).

Mouhu (Mäntyharju) ~ huhtikuussa 2014:

1.

2.

3.

Mouhun entisen laiturivaihteen viereen on pystytetty vuoden 1918 taisteluiden valkoisten muistomerkki ja sen ympärille puistomainen lehtoalue. Mouhun ja Voikosken alueella käytyihin taisteluihin osallistui valkoisten rintamassa myös tuleva presidentti Urho Kekkonen. Muistoalue on jäänyt pahasti kaikesta toiminnasta sivuun ja sijaitsee vaikeakulkuisten pikkuteiden päässä kuin unohdettuna. Tunnelmaltaan alue onkin ehkä juuri siitä syystä hyvinkin puhutteleva. Kuvattu 6.4.2014 (S&J). Kouvola-Mikkelin rautatie eli Savon rata kulkee aivan taustalla näkyvän kunniapylvään takana.

(Mäntyharju, Repovesi, 2015): Mouhun taisteluiden muistomerkki: Vuoden 1918 sisällissodan aikana valkoiset ja punaiset kävivät taisteluja Mäntyharjulla Mouhun kylässä lähellä savon rataa. Varsinainen päätaistelu alkoi 3.3.1918. Taistelussa valkoiset hyökkäsivät Mouhulle pohjoisen suunnasta ja onnistuivat karkottamaan punaisten joukot. Myös Suomen entinen presidentti Urho Kekkonen osallistui taisteluun valkoisten joukoissa.
"Kun valkoisten onnistui työntää rintamansa Mäntyharjulle saakka, jäivät Kuopion ja Varkauden punakaartilaiset kauaksi valkoisten selustaan. Punaiset korjasivat nopeasti Hillosensalmen sillan ja aloittivat etenemisen pohjoiseen. Mouhussa syntyi pieni kahakka, jonka jälkeen suojeluskuntalaiset vetäytyivät Mäntyharjun kirkonkylään. Punaisten onnistui vallata Mäntyharju helposti jo 7.2.1918. Valkoiset suojasivat vetäytymistään räjäyttämällä Kiepin sillan. Kiepin sillan korjauksen jälkeen punaiset pyrkivät jatkamaan hyökkäystään pohjoiseen. 14.2.1918 valkoiset ryhtyivät 1400 miehen voimin vastahyökkäykseen, ja Kröger evakuoi illalla joukkonsa Mäntyharjulta. Pysyvä rintama syntyi Mäntyharjun eteläpuolelle Mouhuun - tavalliseen tapaan tärkeän rautatielinjan varrelle." Sisällissodan pikkujättiläinen (Tuomas Hoppu, 2009).
Sotaan liittyvää esineistöä sekä mm. juoksuhautoja ja konekivääripesäkkeitä on edelleen nähtävissä sekä Mäntyharjussa että Kouvolassa. Muistomerkki sijaitsee Mouhulla, noin 20 kilometriä Mäntyharjun keskustasta etelään Savon radan varressa lähellä maantietä. Muistomerkille pääsee hiekkatietä pitkin sekä autolla että maantiepyörällä. Muistomerkille ohjaava risteysopaste löytyy Mouhuntieltä juuri ennen Kouvolan rajaa ja reittejä halkovaa rautatien ylikulkusiltaa.

Mouhun, Hillosensalmen ja Voikosken taistelut Savon rintamalla kevättalvella 1918 (Voikosken Nuorisoseura, 2015): SAVON RINTAMA: Pian kapinan tammikuun 27. päivänä 1918 alettua – kapinaksi vuoden 1918 sotatapahtumia näillä seuduin kutsuttiin – punaiset lähtivät Kouvolasta etenemään Savon radan suunnassa kohti pohjoista pyrkimyksenään saada yhteys Mikkelin ja Varkauden punakaarteihin ja samalla muodostaa selustauhan Pohjois-Hämeeseen edenneille suojeluskunnille. Etenemistä vaikeutti kuitenkin Kouvolan palosuojeluskunnan perustaneen tuomari Martti Albin Eklundin ryhmän toiminta. Nämä Eklundin lentävät räjäyttivät ensin Torasjoen sillan ja 28. tammikuuta vaurioittivat Hillosensalmen siltaa. Samana päivänä kahakoitiin Hillosensalmen pohjoispuolella, josta valkoiset kuitenkin vetäytyivät Mäntyharjuun. Helmikuun 7. päivänä lättiläiskomppanialla vahvistetut punaiset valtasivat Mäntyharjun, ja viisi päivää myöhemmin lättiläiset hyökkäsivät Mäntyharjun Papinpohjassa. Tähän punaisten eteneminen pohjoiseen kuitenkin pysähtyi, samalla kun lättiläiset poistuivat maasta.
Helmikuun 14. päivänä valkoiset hyökkäsivät Mäntyharjuun. Vaikka punaiset onnistuivat jotenkuten torjumaan hyökkäyksen, he vetäytyivät seuraavana päivänä Mouhuun ja alkoivat linnoittaa sitä, eivätkä enää yrittäneet Mäntyharjun takaisinvaltausta. Näin Savon rintamasta tuli punaisten kannalta toisarvoinen puolustuksellinen rintama. Toisin sanoen Mouhuun koottujen Teikarin ja Osipovin johtamien noin 1,300 miehen vahvuisten Kotkan ja Kymintehtaan punakaartien tehtävänä oli varmistaa, etteivät valkoiset pääse Savon radan suunnassa etenemään kohti Kouvolaa ja katkaisemaan punaisten yhteyksiä Hämeestä ja Helsingistä Viipuriin ja bolshevikkien hallitsemaan Pietariin.
Vastaavasti tämä oli valkoisten tavoite Savon rintamalla. Helmikuun 18. päivänä valkoiset hyökkäsivät kahden komppanian voimin Sarkaveden yli Mouhuun, mutta juuttuivat Laurilan talon kiviaidan taakse, mutta kun vastassa oli panssarijunalla ja konekivääreillä varustettu miesylivoima, he lopulta vetäytyivät.
Punaiset yrittivät vielä vastaiskuja. Jaalan suunnasta hyökkäsi komppania Nurmaalle saakka, mutta tuli torjutuksi ja palasi Huhdasjärvelle. Tuohikotin suunnassa punakaartilaiskomppania kävi Valtolassa. Radan suunnassa punakaarti ei kuitenkaan enää edennyt.

(Voikosken Nuorisoseura, 2015 * Kajaanin Lehti nro 11, 31.1.1919): Mouhun taistelu: Valkoiset pyrkivät ratkaisutaisteluihin kahden vajaan pataljoonan voimalla. Maaliskuun 3. päivän aamuna valkoisten pääjoukko piti lähtökatselmuksen Varpasen asemalla. Valkoisten etuvartio oli Kajaanien sissien 1. komppania Kinnissä seitsemän kilometriä Mouhulta ja Nuolniemeltä itään, mutta tiettömän taipaleen takana.
Valkoisten pääjoukko lähti etenemään Varpasesta rataa pitkin kohti Mouhua. Mikkelin 1. komppania lähti liikkeelle Mäntyharjun Korvenkylän Papinniemen talosta Sarkaveden takaa kolme kilometriä Mouhulta luoteeseen. Näiden ryhmien ja Kajaanien sissien Kinnin ryhmän oli siten määrä hyökätä Mouhuun kolmelta suunnalta yhtä aikaa, aamuhämärässä kello kuusi.
Valkoisten suunnitelmana ei ollut ainoastaan vallata Mouhu, vaan kertakaikkiaan lamaannuttaa punaisten sotatoimet Savon rintamalla hyökkäämällä Mouhua puolustaneiden runsaan tuhannen miehen vahvuisten Kotkan ja Kymintehtaan punakaartien selustaan Hillosensalmelle ja näin motittaa heidät.
Mouhun valtaussuunnitelma epäonnistui sikäli, että pääjoukko ei onnistunut etenemään sovitussa aikataulussa, sillä punaiset olivat valmistautuneet radan suunnassa tapahtuvaan hyökkäykseen, rikkoneet rataa ja vartioivat sitä. Valkoiset joutuivat purkamaan mukana olleet kenttätykkinsä junavaunuista ja etenemään niiden kanssa ratapenkkaa pitkin hevosten avulla, mikä oli hidasta. Ensimmäiseksi tuleen joutui Kinniltä edennyt Kajaanin sissikomppania, joka kohtasi heitä vastaan Kinnin suuntaan edenneen vahvan punakaartilaisosaston Pienen Varpasen luona ja joutui jäämään järven pohjoispuolelle.
Näin Mouhulle hyökkäsi ensimmäiseksi aamulla noin kahdeksan aikaan Papinniemestä lähtenyt Mikkelin 1. komppania, joka juuttui kiivaaseen tulitaisteluun Laurilan talon maastoon.
Vasta kello 11 aikaan Mikkelin 3. Komppaniasta koottu valkoisten pääjoukko pääsi hyökkäämään Mouhuun ja tulittamaan Mouhun aseman seutua.
Tulitaistelua kesti useita tunteja, sillä molemmilla puolilla oli vahva aseistus ja paljon miehiä. Punaisilla oli tukenaan panssarijuna, konekivääreitä ja tiedustelua varten lentokone. Valkoisilla oli kaksi kenttätykkiä, neljä konekivääriä ja junansa heilläkin. Yhteensä taisteluihin osallistui noin kaksi tuhatta miestä.
Tilanne alkoi purkautua vasta kello 17 aikoihin, kun valkoisten viimeinen reservi pääsi kylää puolustaneen panssarijunan tuntumaan. Luutnantti Arvo Thauvon johti miehensä hyökkäykseen panssarijunaa vastaan pistooli asenaan ja kaatui. Illan jo hämärtyessä punakaartin johto komensi panssarijunan vetäytymään. Millä tavoin tämä määräys johtui Hillosensalmen samnaikaisista tapahtumista, ei ole enää tiedossa. Junan lähtiessä Mouhua puolustaneet punaiset irtautuivat asemistaan ja lähtivät junan perään. Irtautuminen muuttui paoksi, jonka punaisten komentaja sai pysäytetyksi vasta Voikoskella. Paniikki iski uudelleen vielä seuraavana päivänä Osipovin lähdettyä hakemaan apuvoimia etelästä. Komentaja sai kuitenkin Hillosensalmelle vetäytyneet joukot takaisin asemiinsa Voikoskelle.
Valkoiset eivät kyenneet käyttämään tilannetta hyväkseen, vaan jäivät Mouhulle, joka nyt kuitenkin oli vallattu.
Veretön Mouhun taistelu ei ollut. Kaikkiaan valkoiset menettivät Mouhun taistelussa kaatuneina 47 miestä. Punaisten tappiot olivat 44 kaatunutta. Haavoittuneita oli kummallakin puolella tuntuvasti enemmän.
Mouhun taistelun karttapiirros (joka on myös yllä) on tolpillaan Mouhun taistelujen muistomerkin luona entisen Mouhun pysäkin lähellä. Karttaan on merkitty myös alueen maantiet, mutta todellisuudessa niiden merkitys oli itse taisteluissa varsin vähäinen, sillä tuon ajan tiet olivat kapeita ja huonoja, ja talvikeleillä tuskin muuta kuin reki-uria.

Kajaanin sissien osuudesta Mouhun taisteluun on Urho Kekkosella useita kuvauksia, joista yksityiskohtaisin on seuraava:
”Maaliskuun toisen päivän illalla annettiin joukkueelle määräys varustaa ja sonnustaa itsensä täydelliseen taistelukuntoon, sillä huomisaamuna oli aikomus tapella mitä vihaisimmin ja vallata Mouhu. Yöllä kello yhden aikaan herätettiin pojat ylhäälle ja tuntia myöhemmin vetivät hevoset heitä kohti Mouhua. Ensimmäinen joukkue, johtaja Erkki Strömberg, Rönspotti, oli määrätty etujoukoksi.
Olimme Keräsen Jannen kanssa samassa ryhmässä, viidennessä. Kun sitten saavuttiin lähelle Mouhua, komennettiin kolmas ja viides ryhmä etenemään aamuhämärässä eräälle kukkulalle vastapäätä Nuolniemen kylää pitämään huolta, ettei sieltäpäin punikit pääsisi hyökkäämään pääjoukkojemme sivustaan. Tarkoitus nimittäin oli hyökätä suoraan pysäkille, mutta kohtalo ohjasikin toisin taistelun kulun käymään, ehkäpä onneksemme.
Aamu oli vielä sangen pimeä, kun lähdimme kohti päämääräämme, aukeaman takana näkyvää kukkulaa. Osa viidennestä ryhmästä erotettiin vielä erityiseksi etujoukoksi, joka kulki satasen metriä muiden edellä. Janne sekä allekirjoittanut Saarron Jukan kanssa muodostivat tämän etujoukon. Kuljettiin alussa suksilla, mutta lopussa tuli niin jumalaton mäki eteen, ettei tahtonut päästä ylös millään keinoin. Sukset käsissä kavuttiin ja kavuttiin ja vihdoin oltiin mäen päällä. Oli siinä pyykissä Jannekin väsähtänyt, istahti kivelle ja pyyhki otsaltaan hikeä. Odotellessa aikoi hän panna piipun palamaan, mutta onneksi huomasimme yrityksen ajoissa ja saimme estetyksi. Yö oli näet vielä pimeä ja vihollinen saattoi olla kuinka likellä tahansa.
Päävoimatkin, kymmenkunta miestä, tulivat kohta paikalle. Kun kukin oli löytänyt ketjupaikkansa, huomasivat kylän näkyvissä olevat pojat, kuinka punaiset kokosivat joukkojaan. Talosta taloon he kuljettivat tulisoihtua ja kun vihdoin kaikki olivat koolla, lähtivät he hiihtäen ja jalkaisin kohti Kinniä, siis meitä vastaan, suuresti elämöiden ja meluten. Meille oli annettu kiivas määräys, ettemme saaneet aloittaa tulta ja vaikka mieli teki ampua joukkoon, ei lupa ollut. Kun vihdoin päävoimamme, jotka onneksi odottivat aukeaman takana, alkoivat kuularuisku- ja kivääritulella pyyhkiä avoimella kentällä olevia punaisia, aloitimme mekin ammunnan ja se oli tosi tuima.
Nyt olimme suoraan sanoen saarroksissa. Olimme joutuneet aivan erilleen joukoistamme. Punaiset olivat päävoimiemme ja meidän välillä kun taas yhdellä puolen oli Mouhun pysäkki, joka tiettävästi oli punaisten hallussa. Lisäksi oli epätietoista, pysyttelikö päävoimamme paikoillaan aukeaman toisella puolen vai olivatko he pakotetut perääntymään. Koska tilanne oli näin epätietoinen, vetäydyimme ympyrään aivan kukkulan laelle ja aikoimuksemme oli puolustaa paikkaa viimeiseen mieheen, olipa sitten vihollinen tulossa miltä puolelta tahansa.
Päivä oli jo valennut ja juurevana istui Janne ampumahaudassaan, kasvoilla levollinen tyyni ilme ja silmä tiukasti tähystäen joka suunnalle. Välillä hän kohotti pyssyyn poskelleen ja lähetti kuulan sinnepäin, missä punaiset pahimmin huutelivat.
Kotvan oltuamme näissä asemissamme ja huomattuamme, etteivät punikit kai aikoneetkaan tänne, lähdimme hyökkäämään alemmas. Meitä oli etunenässä joukko kaupungin poikia, mutta itsepintaisesti seurasi Janne jälestä niin kiireesti kuin hitaudeltaan pääsi. Edettyämme aivan kukkulan liepeille, juuri siihen mistä enää vain viisikymmentä metriä erotti meidät punaisten äänistä, pysähdyimme vihdoin, vaikka Lehikoinen ehdottikin kiivaasti, että mentäisiin tuonne alas, toisin sanoen punaisten sekaan. Tähän laitoimme hyvät ampumahaudat ja ryhdyimme laukomaan aseitamme.
Nyt sen huomasivat myös vihollisemme. He kohdistivat jumalattoman ankaran kivääritulen meitä kohti. Samalla he koettivat kiivetä kukkulallamme, mutta mykistyivät ennen kuin pääsivät. Miehiä vilisi noin 50 mertrin päässä, ja silmä kovana ja pyssynpiippu kuumana ammuimme. Tällaista kesti sitten monta tunita, me saimme apuväkeä vihdoin, mutta punaiset saivat kuularuiskun muutaman talon pihalle, jota yhtenään paahtoivat kukkulalle. Sattuu se pienemmässäkin kuulasateessa joskus, eivätkä tässäkään kaikki säilyneet. Kuolemanhaavaa ei kukaan sentään saanut, mutta lievempiä useakin.
Huvittavin sotilas oli Keräsen Janne. Hän oli nähnyt hyväksi ottaa suojakseen nyrkinkokoisen kiven, jonka takana hän oli polvillaan. Yläruumis vyötäisille saakka oli aivan suojaton, siinä hän järkkymättä oleili, ei säikkynyt, vaikka kuulat sihisivät kuin kissat joka paikassa ympärillä, poksahtelivat puihin ja halkoivat oksia. Hän tähysti vain tiukasti eteensä, ampui harvakseen, mutta sitä hartaammin. Toisinaan sentään näytti hänellä olevan vallan kiire, miehiä kai puikki tiheään edessä.
Mutta yht’äkkiä huomasimme, että Janne oli lopettanut ampumisen. Kiväärinsä oli hän pannut kiveä vasten pystyyn, itse oli hän entisessä asennossaan, tiukasti eteensä tähystäen. Kuulia tuli kuin turkin hihasta, mutta kuurona niiden epämiellyttävälle sihinälle pysyi Janne avoimessa asennossaan. Kysyimme häneltä miksi hän ei ammu, mutta ensi kerralla ei hän kuullut mitään, melu oli siksi korvia huumaava. Kun vihdoin saimme äänemme kuuluviin, vastasi hän että patruunat ovat loppuneet. Heitimme niitä hänelle kolmisenkymmentä, hän ampui ne ja pani taas kiväärinsä pois, mutta ei pyytänyt lisää vaan pani tupakaksi. Vaikka kuularuiskunkin suihku viuhui aivan päänsä päällä, ei Janne ollut tietoinenkaan, näytti kuin hän istuisi kotimökkinsä pöydän päässä ja veteli sauhuja rakkaasta piipustaan. Viskasimme taas patruunia ja hän ryhtyi ampumaan.
Mutta aivan kohta tuli sana, että meidän piti poistua kukkulalta pääjoukkojen luo, pelättiin näet nyt vasta, että joutuisimme saarroksiin yksinäiselle kukkulallamme. Lähdimme vähin erin kulkemaan poispäin js sanoimme Jannellekin, että nyt meidän on lähdettävä pois. Hän ei näyttänyt pitävän hoppua, huusi vain, että kylläpähän tullaan. Me olimme jo kukkulan alla ja ampuilimme kohti punikkeja, joiden asemat olivat hiukan oikealla pitkin rinnettä, kun Jannekin kerkesi siihen. Joku muisti silloin, että eräältä haavoittuneelta jäi kivääri kukkulalle.
No, ei sitä sinne jätetä, tuumi Janne, palasi takaisin mistä oli tullutkin ja haki kiväärin. Olimme kulkeneet poispäin punaisista ja olimme jo mikä ryömimällä ojan pohjaa ja mikä juoksemalla kulkeneet tulisessa kuulasateessa yli aukeaman, jonka yhdellä puolella olivat punaiset ja toisella meikäläisten päävoimat, kun taas kukkula, jolla olimme olleet, jäi punaisten selän taa tai aivan sivulle ja olimme muut jo tulleet tuon surmanvyöhykkeen poikki, kun vihdoin Janne tuli toiselle puolen kahta kivääriä raahustaen. Hän ryhtyi kävelemään aukean poikki, mutta sai jumalattoman kuulasateen sivultaan. Pojat neuvoivat häntä kulkemaan mahallaan, hän totteli ja ryömi puoliväliin aukeamaa, kunnes kimposi yht’äkkiä pystyyn ja lähti juosta hölkkimään kohti meitä. Tapattaa se itsensä, tuumivat pojat, mutta ehjänä tuli Janne suojaan.
Tappelu loppui, meidän täytyi perääntyä tai vapaaehtoisesti peräännyimme vielä hiukan. Janne oli meidän muiden mukana.

Valkoisten tykistöä Mouhun rintamalla Mäntyharjulla, 1918 - Ernst Domander, 1918 - Museovirasto (Finna), Kuvan käyttöoikeudet: Free Access.

Valkoisten konekivääripesäke Mouhun rintamalla Mäntyharjulla - Ernst Domander, 1918 - Museovirasto (Finna), Kuvan käyttöoikeudet: Free Access.


200 metriä Mouhun sotamuistomerkistä radan vartta pohjoiseen ja pusikosta löytyy vielä Mouhun unohdettu junia odottavien katos - 6.4.2014 (S&J). Liikennepaikka suljettiin ilmoituslapun kiinnittämisen jälkeen kokonaan 1.6.2003. Paikalla oli aikaisemmin sijainnut Voikosken aseman alainen Mouhun laiturivaihde, joka perustettiin 1895 kauppias G.W.Karhun aloitteesta. Mouhu muutettiin miehittämättömäksi seisakevaihteeksi 1963 ja seisakkeeksi tavaraliikenteen loppuessa 1968. Paikalla oli vielä ainakin v.1978 vaaleaksi maalattu, kooltaan pieni (m. 5x6 metrin kokoinen) asemamökki, jonka radan puoleisella sivulla oli ovi keskellä ja edessä katettu ja osin aidattu kuisti. Siitä ei ole säilynyt laudanpätkääkään.

1.

2.

3.

Kuvat #1-3: Ratanäkymä Mouhun entisen seisakkeen kohdalta - etelästä (Kouvola) pohjoiseen (Mikkeli) - 4.6.2014 (S&J).


Aivan vuoden 1918 taisteluiden valkoisten muistomerkin ja Mouhun entisen seisakkeen vieressä sijaitsee tämä taloryhmä - 6.4.2014 (S&J).

Vuoden 1918 taistelujen valkoisten muistomerkille johtava vaatimaton pikkutie seurailee Savon rataa itäpuolella - 6.4.2014 (S&J).

Tämä menopeli jökötti aivan taistelumuistomerkkilehdon läheisyydessä - 6.4.2014 (S&J).

Tämä pihamiljöö sijaitsee Mouhun alueella - 6.4.2014 (S&J).

Mouhu (Mäntyharju) ~ lokakuussa 2015:

1.

Mouhun entisen laiturivaihteen viereen on pystytetty vuoden 1918 taisteluiden valkoisten muistomerkki ja sen ympärille puistomainen lehtoalue. Kuvattu 28.10.2015 (S&J).

2.

3.

4.

5.

6.

7.

Kuvat #1-7: Vuoden 1918 taisteluiden valkoisten muistomerkki ja sen ympärille puistomainen lehtoalue. Kuvattu 28.10.2015 (S&J).


8.

Vielä sinnittelee - Mouhun sotamuistomerkistä radan vartta pohjoiseen ja pusikosta löytyy vielä Mouhun unohdettu junia odottavien katos - 28.10.2015 (S&J).

Mäntyharjun sivullemme #2/2.

Etusivulle.

Suomen sivumme hakemistoon.

Mahdollisia kysymyksiä, korjauksia tai lisätietoja voi sivuston kokoajille lähettää helposti sähköpostilla:

PALAUTE (e-mail)