MASKU:
(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 8.1.2017)

(Wikipedia, 2013): Masku on Suomen kunta ja keskiajalla perustettu kirkkopitäjä, joka sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa. Maskusta on Raisioon 12 km, Naantaliin 15 km ja Turkuun 18 km. Naapurikuntia ovat Mynämäki, Nousiainen, Rusko, Raisio, Naantali ja Taivassalo. Vuoden 2009 alusta Lemun ja Askaisten kunta liittyivät Maskuun. Uuden Maskun kunnan vaakunaksi valittiin aiempi Askaisten vaakuna.
Masku tunnetaan muun muassa sieltä toimintansa aloittaneesta Maskun Kalustetalosta. Tunnetuin nähtävyys on marsalkka Mannerheimin syntymäkotina tunnettu Louhisaaren barokkityylinen kartanolinna.
Paikallisesti tunnettu on myös Maskun Riviera, hiekkakuoppa-alue, jolle syntyneet tekojärvet hiekkarantoineen ovat nykyään virkistyskäytössä. Maskussa alettiin kaivaa hiekkaa 1900-luvun alussa, ja viimeksi sitä tehtiin aktiivisesti 1970-luvulla. Rivieran hiekkaa on käytetty monien Turun seudun rakennusten ja teiden pohjana.

Nähtävyyksiä varsinaisessa Maskussa ovat mm. Maskun keskiaikainen kivikirkko, Kankaisten kartano, Askaisten Ritaripuisto, Kotiseutumuseo Kemppien tupa, Maskun museo ja Rosarium.
Uuden Maskun tunnetuin nähtävyys, marsalkka Mannerheimin syntymäkotina tunnettu Askaisten Louhisaaren barokkityylinen kartanolinna vietti 350-vuotisjuhliaan vuonna 2005. Sen lähellä sijaitsee myös Askaisten keskiaikainen kivikirkko, jonka vuonna 1653 valmistuneet lyijylasi-ikkunat on arvioitu suomen vanhimmiksi.
Lemussa tärkeitä kulttuurinähtävyyksiä ovat keskiaikainen 1456 vuonna rakennettu Lemun Pyhän Olavin harmaakivikirkko ja vanhaan lainamakasiiniin perustettu kotiseutumuseo Kemppien tupa kirkon vieressä. Kirkon paikalla on sijainnut jo 1200-luvulla pieni puinen kappelikirkko, josta ovat peräisin nykyisen kirkon krusifiksi ja kastemalja.
1300-luvulla rakennettu kivinen kappeli toimii nykyisen kirkon sakastina. Kirkon kellotapuli on rakennettu vuonna 1812. Kirkon ainoa seinämaalaus kuvaa Martti Lutheria. Kirkonkirjoissa on myös nähtävillä merkintä Marsalkka Mannerheimin osallistumisesta rippikirkkoon. Viereisessä, kesäsunnuntaisin auki olevassa kotiseutumuseossa on näytteillä muun muassa vanhaa lemulaista talonpoikaisesineistöä. Museo sijaitsee 1887 rakennetussa lainamakasiinissa.

Maskun rautatiekulttuuria:

A) Pauli Ruonala oli mukana MRY:n 14. syysretkellä 7.9.1997: "Maskun asema oli autiona ja siellä tehtiin remonttia." Käyttölupa "2017-1-C", kiitos.

Jussi Liimatta kuvasi Maskun asemalla 4.11.2009. Käyttölupa "2015-12-N", kiitos.

Maskun rautatieasema (lyh. Mku, ratakm 217+347) on Uudenkaupungin radan varressa sijaitseva lakkautettu rautatieasema. Se perustettiin Maskun kirkonkylään vuonna 1923. Asema sijaitsi liikenteellisesti keskeisellä paikalla, lähellä Rauman valtatietä ja siltä erkanevaa Naantaliin vievää tietä. Myös tie Ruskolle sai alkunsa aseman läheltä. Aseman eteläpuolelta vedettiin sivuraide Kankaisten sorakuopille, joista otettiin 1920-luvulla runsaasti soraa myös radan rakennustyömaalle. Vuonna 1974 sivuraidetta jatkettiin teollisuusalueella sijainneelle pintakäsittelylaitokselle asti. Sivuraide suljettiin vuonna 1996 ja se on myöhemmin purettu.
Asema muutettiin laiturivaihteesta miehittämättömäksi seisakevaihteeksi 1.6.1967. Tavaraliikenne asemalta lakkautettiin vuonna 1976 ja henkilöliikenne koko radan myötä vuonna 1993. Asema rakennuksineen siirtyi Senaatti-kiinteistöjen myyntilistalle vuonna 2007, jolloin myyntiin tuli 0,25 hehtaarin määräala ja sillä oleva laiturirakennus. Ne siirtyivät uudelle omistajalle vuoden 2008 alkupuolella (Wikipedia, 2017).


Piuhan seisake:

Uudenkaupungin radan ja yhdystien 12260 välinen tasoristeys Maskussa. Paikalla sijaitsi aiemmin, nyttemmin lakkautettu Piuhan seisake (lyh. Piu). Kuvasi tammikuussa 2010: Markus Rantala (lisenssi OK * Commons/CC-BY-SA-3.0/Wikipedia).

Piuhan laiturirakennus valmistui 1923 - muuttui miehittämättömäksi seisakkeeksi 1949. Seisake siirrettiin uuteen paikkaan 1964. Henkilöliikenne jatkui vuoteen 1974 saakka. Laiturirakennus ja sivuraiteet on purettu. Asema-alueen asuinrakennus siirtyi Senaatti-kiinteistölle ja edelleen myyntiin 2007 (Radan varrella-kirja, 2009).

Mika Vähä-Lassilan piirtämänä Piuhan laiturirakennus. Käyttölupa "2015-11-A", kiitos.

Louhisaaren kartano (Askainen, Masku):

B) Valtakunnan eliitti keskittyi 1600-luvulla Tukholmaan, josta oli tullut lopullisesti pääkaupunki, mutta Suomen puolelle rakennettiin silti muutama barokkilinna. Vanhan Fleming-suvun Louhisaari joutui 1800-luvulla uutta aateliskerrostumaa edustavan Mannerheim-suvun haltuun. ja siellä syntyi 1865 myöhempi Suomen Marsalkka Gustaf Mannerheim. Kuva on Matti Klingen kirjasta 'Lyhyt Suomen historia' (Otava, 2011).

(Wikipedia, 2013): Louhisaaren kartano: Louhisaari (ruots. Villnäs) on Askaisissa nykyisen Maskun kunnan alueella Varsinais-Suomessa sijaitseva kartanolinna, joka tunnetaan parhaiten Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin synnyinkotina. Päärakennusta sekä sivurakennuksia ympäröi englantilaistyylinen puisto, ja kokonaisuus muodostaa yhden Suomen parhaiten säilyneistä kartanomiljöistä.
Keskiajan lopulla Louhisaaren kartanonherrat, Flemingit, rakennuttivat kartanon kivilinnaksi. Nykyinen kartanokokonaisuus on peräisin lähinnä 1600-luvun puolivälistä. Sarvilahden kartanon ohella se on ainoa myöhäisrenessanssia edustava kartanolinna Suomessa. Vuonna 1655 valmistunut kartanon päärakennus on yksi Suomen harvoista italialaisesta palladiolaisesta arkkitehtuurista vaikutteita saaneista linnoista. Päärakennuksen rakennutti suurelta osin Herman Klaunpoika Fleming. Yläkerrassa on katto- ja seinämaalauksia 1600- ja 1700-luvuilta.
Varojen puute pakotti Flemingit luopumaan Louhisaaresta 1791. Tila siirtyi Mannerheimien haltuun, kun Suomeen asettunut Carl Erik Mannerheim osti sen vuonna 1795. Kartanon sittemmin perinyt Suomen marsalkan isä Carl Robert ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja myi sen sisarelleen Eva Vilhelminalle vuonna 1881. Mannerheimien aika Louhisaaressa päättyi 1903 Eva Vilhelminan myydessä kartanon talousneuvos Oskar Hannukselle ja muuttaessa Ruotsiin.
Suomen valtiolle Louhisaari ostettiin 1961 lahjoituksena varoilla, joita oli jäänyt yli Mannerheimin ratsastajapatsaskeräyksestä. Linna restauroitiin tyylihistorialliseksi museoksi. Päärakennus avattiin yleisölle kesäkuussa 1967. Nykyisin kartanolinna toimii Museoviraston alaisena museona. Museovirasto julkaisi kohteen 350-vuotisjuhlavuonna 2005 kirjan Louhisaaresta. Yhdessä Askaisten kirkon kanssa Louhisaaren kartano on yksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Louhisaaren kartano Mika Pöpkenin kuvaamana 25.6.2007 (public domain).

Louhisaaren kartanosta v. 1982 julkaistu 1,20 mk:n postimerkki.

Lemun Oukkulanlahden lintuvesialue:

C) Näkymä Lemun Aitsaaresta etelään ~ kuvasi J.A.Vallunen keväällä 2005 (lisenssi, OK).

(Wikipedia, 2013): Maskun Tunnetuin luonnonnähtävyys on Lemun Oukkulanlahden lintuvesialue. Se on noin 900 hehtaarin laajuinen Metsähallituksen kosteikko-life -ohjelmaan kuuluva Natura-alue. Siihen kuuluvat Oukkulanlahden lisäksi myös Halkko- ja Rukanaukon vesialueet. Oukkulanlahdelle on rakennettu vuonna 2004 lintutorni Kaidanpään niemeen sekä tornille johtava luontopolku. Tämän lisäksi Lemun eteläosan laajoilla peltoaukeilla sijaitsee useita luonnontilaisia ja rauhoitettuja tammimetsiä, jotka ovat viimeisiä jäänteitä alueen lehdoista. Natura-verkostoon kuuluvia tammimetsiä on yhteensä 26 hehtaaria.

Lemu (ruots. Lemo) on Suomen entinen kunta ja keskiajalla perustettu vanha kirkkopitäjä. Nykyään se on Maskua Varsinais-Suomen maakunnassa ja kuului aiemmin Länsi-Suomen lääniin. Lemun ja Askaisten kunnat liittyivät Maskuun vuoden 2009 alusta. Muodostetun uuden Maskun kunnan vaakunaksi valittiin Askaisten entinen vaakuna. Lemun naapurikunnat olivat ennen kunnan lakkauttamista Askainen, Masku, Mietoinen ja Nousiainen.
Lemun kunta oli perustettu vuonna 1869. Historiallisesti Lemun on päätelty olleen osa Nousiaisten muinaispitäjää, josta se erkani kuitenkin jo keskiajalla omaksi hallinto- ja kirkkopitäjäkseen. Kunnan väestöstä suurin osa asuu keskustaajaman alueella. Maatalousvaltaisilla haja-asutusalueilla vanha kylärakenne on säilynyt hyvin uudisrakentamisen keskittyessä pääasiassa keskustaan kaavoitetuille asuntoalueille.
Suuri osa kunnan pinta-alasta on eri kokoisten metsäsaarekkeiden pirstomaa peltomaata, erityisesti merta ympäröivät maankohoamisrannikot on otettu tehokkaaseen viljelyskäyttöön. Kunnan etelärajalla virtaa Halkkoaukon merenlahteen laskeva Hirvijoki, jonka suurimmat sivuhaarat ovat Vähäjoki ja Kuuvanjoki. Lemun pohjoisosassa sijaitseva pieni, osittain umpeenkasvanut Mannerjärvi on kunnan ainoa järvi. Lemun merialueella sijaitsee myös useita pieniä saaria, joista monet ovat matala- ja ruoikkorantaisia. Maankohoamisen vuoksi useimmat niistä ovat kasvamassa kiinni sekä mantereeseen että toisiinsa.
Kunnan nimen alkuperästä ei ole olemassa varmaa tietoa. Useimmin mainitun selityksen mukaan Lemun nimi olisi johdettu Lemunlahdesta, jonka rannalla kunta sijaitsee. Teorian mukaan lahden nimi olisi alun perin ollut Lemulahti, joka varsinkin paikallisessa murteessa olisi tarkoittanut matalaa, maatuvaa ja liejurantaista lahtea sekä erityisesti sen tyypillistä hajua eli lemua. Myöhemmin lahden nimestä olisi sitten lyhentymänä muodostunut nimi koko pitäjälle.

Mahdollisia kysymyksiä, korjauksia tai lisätietoja voi sivuston kokoajille lähettää helposti sähköpostilla:

PALAUTE (e-mail)

Takaisin etusivulle.