1932: Lahden Urheilijain Palloilijat voitti Kymenlaakson piirin mestaruuden v.1932 Kymenlaakson piirin mestaruuden voitti kaudella 1932 kuvassa näkyvä 'Lahden Urheilijain Palloilijat', jonka pelipaidan väri oli vihreä, housut valkoiset ja sukat ruskeat, paitamerkkinä 'LU'. 'Lahden Urheilijain Palloilijat' oli perustettu vuonna 1923. Sen puheenjohtajana toimi vuoden 1933 Jalkapallokirjan mukaan rautatievirkamies S.Elomaa ja sihteerinä konttoristi Y.Salminen. Joukkueen 'manageri' oli asemamies T.Nykänen. 'Ahkeran Palloilijat' pelasi kesän 1932 aikana peräti kymmenkunta ottelua, pääasiassa lähikaupunkien Hämeenlinnan ja Kotkan joukkueita vastaan.

1933: Kaudella 1933 Kymeenlaakson piirissä vain kaksi jäsenseuraa Lahdesta: 'Lahden Urheilijain Palloilijat' (LU) ja Lahden Ahkeran Palloilijat. Vuoden 1933 Jalkapallokirjan mukaan Lahdesta ei ollut kaudelle 1933 ilmoittanut mukaan Kymenlaakson piirin jalkapallotoimintaan kuin kaksi seuraa: 'Lahden Urheilijain Palloilijat' (LU) ja Lahden Ahkeran Palloilijat (Lahden Luistelijat oli piirin jäsen, muttei osallistunut jalkapallotoimintaan). Tarkempia tietoja 'Lahden Urheilijain Palloilijat'-seurasta löytyy edellisestä vuoden 1932 tietoruudusta, 'Lahden Ahkeran Palloilijat'-seuran kohdalla vuoden 1933 Jalkapallokirjassa on vain maininta: Tiedot puuttuvat Lahti pysyi pitkälle 1950-luvulle hiihto- ja pesäpallokaupunkina; SPL palkkasi Olavi Haaskiven Lahteen v. 1956 kehittämään alueen jalkapallotoimintaa.

1934: Lahden Pallo-Miehet (LPM) perustettiin. Keväällä 1934 oli Lahdessa jalkapalloinnostus päässyt jo niin pitkälle, että tarve jalkapalloilun erikoisseuralle alkoi Ahkeran piirissä käydä polttavaksi. Tarkoitusta varten kokoontui 24.4.1934 Vapaudenkadun varrella sijainneeseen Häme-kahvilaan parikymmentä jalkapallopureman saanutta lahtelaismiestä keskustelemaan ja päättämään asiasta. Kokous päättyi äänestykseen, jossa yksimielisesti päätettiin perustaa Lahteen uusi jalkapalloilun erikoisseura nimeltä Lahden Pallo-Miehet (LPM). Uuden seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Erik Tuuha, joka oli ehtinyt jo kunnostautua Ahkerassa ohjaajana ja pelaajana (kapteenina). Johtokuntaan istutettiin hänen seurakseen herrat I.Smeds, E.J.Leskinen, T.Kuusela ja E.Seppälä. Varalla olivat G.Berger, V.Silvonen ja U.Hurme. LPM:n peliasuksi valittiin mustat housut ja oranssi paita vaakasuoralla mustalla raidalla (sama väri-idea tuli myöhemmin sodan jälkeen tutuksi Lahteen muuttaneen Viipurin Reippaan pelaajien yllä). LPM pelasi ensimmäisen virallisen ottelunsa Lahden Radiomäen kentällä 15.7.1934 Heinolan Iskua vastaan. Historiallista ottelua, joka päättyi maalittomaan tasapeliin oli tullut seuraamaan n. 500-600 katsojaa. Paikallislehti kehui seuraavana päivänä LPM:n parhaana pelaajana maalivahti Dahlströmiä - tukimies Nieminen oli myös kunnostautunut. 25. elokuuta 1934 LPM sai vastaansa kyseisen vuoden Suomen mestarin HPS:n kolmosjoukkueen, joka murskasi lahtelaiset untuvikot tylyin numeroin 10-1. Tulos antaa selvän kuvan, millä tasolla Lahdessa jalkapallo vielä vuonna 1934 oli verrattuna pääkaupunkiseudun ykkösseuroihin. Paikallislehden mukaan LPM pelasi seuraavassa kokoonpanossa: Mv. Tallberg, puolustajat Nieminen ja Lund, tukimiehet Kindberg, Virta ja Nyberg sekä hyökkääjät Kolehmainen, Lukander, Pitkäsilta, Tuuha ja Markkula. Kapteeni Tuuha ampui rangaistuspotkusta isäntien ainokaisen. Kolmannesta ottelustaan LPM sai jo voiton, mutta aikakirjat eivät valitettavasti kerro vastustajan nimeä. LPM:n ensimmäinen virallinen sponsori oli Tornator Oy, joka lahjoitti seuralle 500 silloista markkaa. Lahjoituksen turvin LPM pääsi lähtemään seuraavalle kaudelle velattomana, mikä oli myöhempiä aikoja ajatellen perin harvinainen tilanne. LPM suhtautui vakavasti jalkapallon istuttamiseen kaupunkiin - seura organisoi seitsemän joukkueen puulaakisarjan ja organisoi Lahden Lyseon ja Yhteiskoulun välille ottelusarjan. LPM:n johtomiehet seurasivat mainittuja otteluja silmä tarkkana ja houkuttelivat kaikki joukosta erottuvat 'kyvyt' seuransa kirjoihin.

1935: Lahden Pallo-Miehet (LPM) jatkoi virkeänä toimintaansa. Vajaa vuosi LPM:n perustamisen jälkeen seuran jäsenluku oli noussut jo kolmeensataan nimeen, joten alku oli ollut vauhdikkaan onnistunut. Jäsenmäärää oli lisännyt talven aikana myös jääpallo, joka oli otettu ohjelmaan lähinnä jalkapalloilijoiden talviharjoittelumuotona. Aivan mahdoton ajatushan oli 30-luvulla, että jalkapalloilijat olisivat voineet harrastaa ja harjoitella omaa lajiaan talvella. LPM:n jääpalloilijoita johti Viipurin Susista Lahteen muuttanut Jussi Pelli ja hänen johdollaan seura ylsi jopa Kymen piirin loppuotteluun talvella 1953 (hävisi Kotkan Pallo-Seuralle).

1936: Lahden Pallo-Miehet (LPM) teki nuorennusleikkauksen. Kaudelle 1936 LPM teki jalkapallomiehistölleen nuorennusleikkauksen - edustuskoukkue miehitettiin nyt 15-20-vuotiailla lupauksilla. Totutut murskatappiot alkoivat kääntyä tasaisiin peleihin, tasapeleihin ja lopulta jopa voitoiksi. 1930-luvulla SPL:n sarjoissa oli mukana vain vähän joukkueita - mestaruussarjassa (vuoteen 1935 asti A-sarja) vain kahdeksan ja Itä-Länsi-sarjan lohkoissa (vuoteen 1935 B-sarja) piirikohtaisesti vaihdellen. Pääpaino oli pääkaupunkiseudulla ja rannikkoseuduilla. Kun 'Itä-Länsi'-sarjan joukkuemäärää kasvatettiin vuonna 1939 peräti neljäänkymmeneen (lohkosysteemi), oli LPM pääsemässä mukaan 'totiseen sarjatoimintaan' mukaan.

1937: Lahtelaisjoukkueet vielä SPL:n kahden ylimmän sarjatason ulkopuolella.

1938: Lahtelaisjoukkueet vielä SPL:n kahden ylimmän sarjatason ulkopuolella. LPM:n pelaajia 1930-luvun lopulta: Toivo Pulkkinen, Pekka Joki, Tauno Kokkonen, Pentti Pitkänen ja Teuvo Kangasaho, Antti Vaahto, Erkki Silviö, Veikko Laakso, Åke Rösch ja Pauli Pesonen.

1939: Lahden Pallo-Miehet (LPM) Itä-Länsi-sarjassa (toinen sarjataso). LPM pelasi kaudella 1939 toisella sarjatasolla - Itä-Länsi-sarjan länsilohkon ryhmässä #1 - seitsemän joukkuetta, sijoitus kuudes. Taakse jäi sentään vanha kiistakumppani Heinolan Isku. Ensimmäisen voittonsa LPM otti tällä sarjaportaalla juuri Iskusta Radiomäen kentällä 14.5.1939 luvuin 3-1. Historiallisessa ottelussa LPM:n kokoonpano oli: Silviö, Halme, Virman, Kokkonen, Nieminen, Salmi, Eskola, Sillasto, Paalanen, Kaisla ja Seppälä. Ensimmäisen voittopelin maalintekijät olivat Sillasto, Paalanen ja Seppälä. LPM:n valmentajana toimi Lampila. Paikallislehti hehkutti: Lahtelaisen jalkapalloilun alakuloinen tarina oli päättynyt. LPM voitti Heinolan Iskun loppukaudesta vielä 2-1 vierasottelussakin. Sarjapaikka oli varmistettu, ilkamoi paikallislehden toimittaja voiton jälkeen, mutta saman vuoden loppupuolella syttynyt Talvisota murskasi kuitenkin kaikki lahtelaispotkijoiden unelmat paremmasta huomisesta. Kauden aikana LPM koki kuitenkin vielä useita tappioita, suurinumeroisiakin, mutta loppukaudesta otteet alkoivat terävöityä, kun kesken kauden vahvistukseksi saatiin Saksasta Suomeen 1920-luvulla tullut elokuvamies Kurt Jäger. Hän pelasi keskustukena ja sai vieruskavereihinsa varmoilla otteillaan ryhtiä kuten oli elokuvastudioissakin tottunut toimimaan. (Wikipedia, 2012): Kurt Gustav Otto Jäger (sukunimi alun perin Jaeger; 14. lokakuuta 1898 Berliini, Saksa – 10. joulukuuta 1965 Helsinki) oli saksalaissyntyinen elokuvaaja, elokuvatuottaja ja elokuvatekniikan kehittäjä joka asui Suomessa 1920-luvun alusta lähtien. Jäger saapui Suomeen vastaperustetun Suomi-Filmin elokuvalaboratorion johtajaksi ja pääkuvaajaksi. Hän kuvasi 1920-luvulla useita suomalaisia kokoillan elokuvia. Äänielokuvaan siirryttäessä Jäger kehitti elokuvateattereita varten Jägerphon-äänentoistomenetelmän 1929 ja äänielokuvausta varten Jägerton-äänimenetelmän 1931. Jäger toimi 1930- ja 1940-luvuilla elokuvatuottajana ja hän tuotti yhteensä 10 elokuvaa. Monet Jägerin tuottamista elokuvista tuhoutuivat Adams Filmin varaston tulipalossa Helsingin Kaisaniemenkadulla vuonna 1959. Osasta näistä on kuitenkin löytynyt esityskopioita myöhemmin: Isoviha-elokuvan kopio löytyi Ruotsista ja Michiganista Yhdysvalloista löytyi kopiot Elinan surma ja Tukkijoella-elokuvista. Jatkosodan päätyttyä Jäger oli Saksan kansalaisena jonkin aikaa internoituna vankileirille. Hän sai Suomen kansalaisuuden 1948.

Sotavuosien hiljaiseloa 1940-43: Talvi- ja Jatkosodan vuosien aikana 1939-44 aikana SPL yritteli kituutella jonkinlaisia leikattuja sarjasysteemejään, mutta Lahdessa ei jalkapalloiluun sotavuosina voimat riittäneet. Jatkosodan katkerista jälkiseuraamuksista sotakorvauksineen ja alueluovutuksineen tuli kaikesta huolimatta muodostumaan sodan jälkeen lahtelaiseen jalkapalloiluun mielenkiintoinen lisä, sillä Viipurista evakuoitiin Reipas-seura juuri Lahteen. Jahka LPM oli saava sotien jälkeen oman toimintansa taas nollasta uuteen alkuun kaupunkiin oli syntynyt uusi kilpailutilanne kahden seuran välille. LPM ja Reipas tulivat muodostamaan monille vuosikymmenille Lahteen ankarankin kilpailutilanteen, mikä omalla tavallaan varmasti vei kaupungin jalkapallokehitystä eteenpäin (myöhempine seurafuusioineenkin) - kilpailu seurojen välillä oli hyvinkin tulikivenkatkuista vuosien varrella.

1944: Jatkosodan ja ankarien rauhanehtojen aikaa: 'Viipurin Reipas' joutui evakkoon muiden mukana - uusi kotipaikka Lahdesta : Viipuri oli menetetty 1940 talvisodassa, mutta jatkosodan alkumelskeissä kaupunki oli saatu takaisin. Innokkaimmat evakot olivat palanneet kaupunkiin. Viipurin Reippaan vuosikokous 1943 oli pidetty sodan melskeiltä turvassa Helsingissä, vuoden 1944 vuosikokous haluttiin vaikeista ajoista huolimatta pitää 'oikeassa kotikaupungissa' eli Viipurissa. Niin 30. tammikuuta 1944 Viipurin Reippaan vuosikokous todellakin pidettiin Viipurissa. Kokouksessa päätettiin virallisesti muuttaa seuran kotipaikka jälleen Viipuriksi. Hyvin toiveikas ja iloinen mieliala oli vallalla vuosikokouksessa, vaikka uhan merkit olivatkin jo tarkkaavaisimpien nähtävissä. Viipurin Reippaan puheenjohtajaksi valittiin Vilho Mankki, joka vielä asui Lahdessa, mutta kävi vakituisesti Viipurissa hoitamassa siviiliammattinsa liiketoimia. Kevättalvella 1944 sotatilanne muuttui niin uhkaavaksi kuitenkin, että koulut suljettiin ja 11.6.44 Viipurin Reippaan järjestämäksi suunnittelemat suuret yleisurheilukilpailut jouduttiin kaksi päivää ennen kisojen alkua perumaan, koska rintamauutiset Kannakselta olivat jo katastrofaalisia. Näin päättyi kesäkuussa 1944 urheilutoiminta(kin) Viipurissa ja urheiluseura Reipas joutui jättämään muiden mukana kotipaikkansa. Uudeksi sijoituskaupungiksi muodostui Lahti, jonne oltiin jo marraskuussa 1940 talvisodan vastaavan evakkoretken jälkeen päädytty. Lahden kaupungille 'Viipurin Reippaan' muuttaminen kaupunkiin merkitsi luonnollisesti piristysruisketta kaikissa tulokasseuran harjoittamissa urheilulajeissa. Jalkapalloelämä Lahdessa oli ollut aiemminkin toiminnassa, mutta kaupungin seuroista ei ollut yksikään päässyt mukaan valtakunnan ylimmän sarjatason eli 'A'-sarjaan (1930-35) tai SM-sarjaan (1936-44). Viipurin Reipas oli päässyt SM-sarjaan kerran - kaudeksi 1939, mutta silloin talvisota oli keskeyttänyt sarjan (Reipas oli silloin ollut viimeisenä ja kun välirauhan aikana 1941 oli aloiteltu seuraavaa kahdeksan joukkueen sarjaa, Reipas oli pudotettu sarjasta. Viipurin Sudet oli ollut vakituinen ylimmän sarjatason joukkue 1931-38 ja oli hyvin esillä myös sotavuosien epävirallisimmissa jalkapallon valtakunnallisissa systeemeissä. Lahdessa Reipas aloitti jo marraskuussa 1944 vilkkaan jääpallotoiminnan, mutta jalkapallopuolella oli luonnollisesti vielä loppuvuoden 1944 lumilla hiljaista.

1945: 'Viipurin Reipas' (Lahdessa): maakuntasarjassa. Pelikaudella 1945 Reippaalla oli sangen vilkasta pelitoimintaa, mutta hyvät yritykset eivät maakuntasarjassa johtaneet vielä mihinkään suurempaan menestykseen. Reipas pelasi ystävyysotteluja: Hukat-Reipas 2-1 ja VU-Reipas 3-3 (VU oli viipurilaisevakkojoukkueista ViPS, Viipurin Ilves ja Viipurin Sudet koottu 'tilapäisjoukkue). Pelikauden huomattavin tapahtuma oli ollut 'kaupunkiottelu' ruotsalaista Lidingö IFK:ta vastaan - Lahden kaupunginjoukkueessa pelasi kuusi Reippaan pelaajaa: Jorma Lehto, O.Ukkonen, S.Saastamoinen, A.Räikkönen, T.Leivolahti ja V.Vatka. Yleisöä oli saapunut katsomaan kaupunkiottelua todella paljon ajankohdan olot huomioiden - yli 1400 katsojaa. Ruotsalaiset antoivat kuitenkin lahtelaisille jalkapallon oppitunnin luvuin 0-11. Pelikauden otteluselostuksissa useimmiten Reippaan parhaana pelaajana oli mainittu T.Leivolahti. Reippaan junioritoimintakin oli kauden 1945 aikana lähtenyt hyvin käyntiin. Otteluselostuksissa nousivat usein kehujen myötä esille nimet Päivinen, Vuorelma, Kääpä, Snellman ja Inkinen.

1946: 'Viipurin Reipas' (Lahdessa): lupaavia otteita maakuntasarjassa. Maakuntasarjassa Reipas alkoi saavuttaa runsasmaalisiakin voittoja kuten Voikkaan Urheilu-Veikot 7-0 ja Mikkelin Palloilijat 7-1 osoittavat. Reippaan lupaava kausi päättyi 1-2 tappioon Hukkia vastaan, mutta kun - ajan tapaan - maakuntasarja pantiin keskeneräisenä talvitauolle, Reipas johti lupaavasti maakuntasarjan lohkoaan. Ruotsalainen Högalids IF Tukholmasta voitti Reippaan luvuin 2-5. Kauden kehutuimpia Reipas-pelaajia olivat T.Leivolahti, P.Snellman, J.Lehto ja A.Räikkönen.

1947: 'Viipurin Reipas' (Lahdessa): Suomen sarja-karsinnoista ei noustu. Kun 1946 aloitettua maakuntasarjaa jatkettiin keväällä 1947, Reippaan hyvä menestys jatkui ja seura selvisi Suomen sarjan karsintoihin asti. Ensimmäisessä Suomen sarjan karsintaottelussa Reipas voitti Tampereen Pedot 6-4, mutta unelmat noususta romahtivat tappioon toisessa pelissä Porvoon Akillesta vastaan. Nousukarsintojen epäonnistuttua Reipas osallistui siis syksyllä 1947 maakuntasarjaan - paha paikallisvastustaja LPM voitettiin 4-0 ja KUV 6-0. Talvilepoon päästiin taas positiivisin odotuksin jatkoa keväällä 1948 odotellen. LPM (Lahden Pallo-Miehet) toisena lahtelaisjoukkueena maakuntasarjassa. LPM oli sotavuosien loputtua joutunut aloittamaan toimintansa uudestaan alkuruudusta ja kauden 1947 maakuntasarjajoukkue muodostui lähinnä junioreista, joiden taitotaso oli kuitenkin noussut merkittävälle tasolle ja LPM satsasikin toiveensa tulevan kauden 1948 A-juniorien valtakunnalliseen sarjaan.

1948: 'Viipurin Reipas' (Lahdessa) : Suomen sarja-karsinnoista ei noustu kahdella yrittämiselläkään. Kauden 1947 maakuntasarjalohkoa jatkettiin ja Reipas voitti lohkonsa. Ensimmäinen Suomen sarja-karsintaottelu Reipas-PIF (Parainen) pelattiin Lahdessa, Reipas hävisi 2-3 ja niin syksyllä oli edessä taas 'vain' maakuntasarjan ottelut. Maakuntasarja sujui taas erittäin hyvin - ainoastaan Porvoon Akilles ylsi tasapeliin (1-1). HPK voitettiin vain 2-1 - muut ottelut voitettiin reiluin numeroin. Tällä kaudella 1948 maakuntasarja pelattiinkin suoraan loppuun asti ja loppusyksystä 1948 oli Reippaalla taas edessä Suomen sarjan karsintaottelujeja cup-tyyliin. Ensimmäisessä pelissä Tiutisten Pyrintö murskattiin luvuin 8-1. Toiseen peliin arpa heitti Reippaan matkustamaan Vaasaan sikäläistä Sport-seuraa vastaan. Ilmeisesti pitkä junamatka kävi lahtelaisten voimille, sillä nyt hävittiin 2-3. Reipas pelasi pitkät ajat kymmenellä miehellä loukkaantumistapauksen vuoksi. Jälleen tie Suomen sarjaan oli katkennut. LPM (Lahden Pallo-Miehet) voitti hopeaa A-juniorien SM-sarjassa. LPM:n A-juniorit tekivät kaudella 1948 historiaa yltämällä kaikkien aikojen ensimmäisenä lahtelaisena jalkapallojoukkueena SM-mitaleille. Nuoret lahtelaiset raivasivat tiensä aina SPL:n mestaruuscupin loppuotteluun asti. Finaalissa LPM kuitenkin hävisi jatkoajan jälkeen Porin Kärpille luvuin 2-4. Niin tiukka oli tuolloin vielä SPL:n budjetti, että liitolla ei ollut varaa luovuttaa LPM:n A-junioreille varsinaisia hopeamitaleita, ainoastaan kultamitalit pystyttiin ojentamaan porilaisille. LPM kaatoi matkallaan finaaliin Käpylän, MyPa:n ja edelliskauden mestarit HJK:n. Silloisen tavan mukaan SPL:n A-junioreiden hopeajoukkue kohtasi vielä kauden päätteeksi TUL:n A-junioriturnauksen hopeamitalijoukkueen - LPM voitti Turun Pyrkivän luvuin 2-1 ollen siis vuonna 1948 juniorien kolmanneksi 'paras' joukkue koko valtakunnassa. LPM:n silloisen menestyksekkään A-juniorijoukkueen kantaviin voimiin lukeutui vuonna 1948 Pentti E. Rantanen, joka myöhemmin muisteli noita Lahden jalkapalloilun ensimmäisiä SM-mitaliaikoja seuraavasti: Sitä pidettiin silloin Lahdessa erittäin kovana saavutuksena, ja kyllä menestys kieltämättä tuntui kivalta. Mitalisija oli Lahdessa pitkään ainutlaatuinen saavutus, joka ylitettiin vasta 1960-luvun alussa, kun ensin Reippaan A-nuoret ja myöhemmin edustusjoukkue voittivat ensimmäiset Suomen mestaruutensa. Joukkueemme menestyksen takana olivat lahjakkaat pelaajat, hyvä yhteishenki ja tinkimätön harjoittelu. Tähtäsimme tinkimättömästi menestykseen. Harjoittelimme 2-3 kertaa viikossa, mikä siihen aikaan oli todella paljon. Jos kentälle ei päässyt, käytimme keskustan puistoja. Meillä oli hyvä ikäluokka. Olimme saaneet Reippaasta vielä vahvistuksiksi maalivahti Leo Paloposken (myöhemmin Palokytö) ja puolustajat Petter Parikan ja Säkäjärven. Vuorelman Penttikin olisi tullut meille, mutta hänen setämiehensä oli niin kova karjalainen, että kielsi Penaa lähtemästä Viipurin Reippaasta minnekään. Joukkueellamme oli kuitenkin pieni rinki - vain 13 pelaajia, joten loukkaantumia ei 'sallittu'. Tärkeitä pelaajiamme olivat tukimiehet Seppo Tuomikoski ja Åke Martinsen sekä maalintekijämme Eero Suvisilta. LPM:n A-nuorten hopeamitalisti Raimo 'Roni' Valtonen on muistellut myös noita menestyksen aikoja (1948): Keskushyökkääjä Eero Suvisilta latoi tärkeitä maaleja, vaikka oli varreltaan lyhyt pelaaja. Hän oli meille kentän ulkopuolellakin tärkeä pelaaja, koska hänen isällään oli vossikka, jossa pidimme aina ottelupalavereja. Puolustaja Kalevi Säkäjärven isällä puolestaan oli kuorma-auto, jolla teimme vieraspelimatkat. Seuralta emme saaneet kustannuksiimme yhtään rahaa. Minäkin vippasin isältäni rahaa pelimatkoihin. 18-vuotiaan itsevarmuudella hankin porukallemme yhtenäiset peliasut USA:n armeijan ylijäämävarastosta. A-nuorten SM-finaali 1948 pelattiin Porin Herralahden kentällä syyskuun 12. päivänä (1948). LPM pelasi silloisella tutulla (ja kai myös 'ainoalla') 2-3-5-systeemillä: Paloposki, Säkäjärvi-Parikka, Tuomikoski-Olkkola-Martinsen, Valtonen-Rantanen-Suvisilta-Valtonen-Parviainen (valmentajana 'Tinna' Inkinen). Valtosen veljekset veivät porilaisen 600-päisen kotiyleisön suruksi LPM:n johtoon 2-0 jo ensimmäisen 20 minuutin aikana. Sitten kohtalo puuttui peliin: Raimo Valtonen muistelee: Tuomikosken Seppo oli määrätty vartioimaan Kärppien vaarallisinta hyökkääjää Erkki Harellia. Seppo hoiti tehtävänsä mainiosti siihen saakka, kunnes sai kovan iskun päähänsä. Hän meni siitä niin sekaisin, että rupesi seuraamaan minua eikä Harellia, Ja Harell teki kolme maalia! Porilaiset venyivät varsinaisella peliajalla tasoihin ja jatkoajalla käänsivät ottelun voitokseen 4-2. Lahden Pallo-Miesten (LPM) A-nuorten hopeaa voittanut miehistö pelasi USA:n armeijan ylijäämävarastosta ostetuissa peliasuissa. Joukkueessa pelasivat mm. Kalevi Säkäjärvi, Leo Paloposki (Palokytö), Petter Parikka, Seppo Tuomikoski, Aarne Olkkola, Åke Martinsen, Reijo Valtonen, Pentti Rantanen, Eero Suvisilta, Raimo Valtonen, Kalevi Parviainen, Tapio Johansson, Lauri Ojala ja Pentti Virtanen. Valmentajana toimi "Tinna" Inkinen. LPM:n edustusjoukkue putosi maakuntasarjasta piirinsarjaan: LPM:n hopeiset A-nuoret heitettiin suoraan Porin reissunsa jälkeen aikamiesten tehtäviin. LPM:n edustusjoukkue oli maakuntasarjan lohkossaan juuttunut häntäpäähän ja joutui kauden päätteeksi karsinaan sarjapaikan säilyttämiseksi Kausalan Pyrintöä vastaan. Ensimmäinen osaottelu Kausalassa oli päättynyt tasapeliin, uusintaottelu pelattiin Lahdessa syyskuun 16. päivänä (1948) - vain neljä päivää A-nuorten Porin hopeapelin jälkeen. Seurajohto teki erikoisen ratkaisun, uusintapeliin laitettiin sellaisenaan A-nuorten joukkue, jonka uskottiin hopeamitalien myötä kasvaneen jo miesten mittoihin. Karsintapelin uusinnan LPM kuitenkin A-nuorillaan hävisi 0-1 ja edessä oli katkera putoaminen piirinsarjaan seuraavaksi kaudeksi. Reijo 'Roni' Valtonen on muistellut tuota synkkää päivää, olihan hän yksi pelanneista A-nuorista: Taisimme lähteä siihen otteluun liian itsevarmoina. LPM:n vuoden 1948 A-nuorten hopeajoukkueesta ei muodostunut seuralle parempaa tulevaisuutta tuonutta jatkumoa, kuten seurajohdossa oikeutetusti odotettiin. Suuri osa avainpelaajista siirtyi kaudeksi 1950 Reippaan viirupaitoihin seuran noustua Suomen sarjaan. Suonenisku oli LPM:lle niin kova, että se onnistui maakuntasarjan nousuhaaveissaan vasta vuonna 1955. Silloin siihen tarvittiin jo kokonaan uusi pelaajasukupolvi. Vuoden 1948 sankareita joukossa ei enää näkynyt. (Tietolähteenä tässä ja monissa myöhemmissäkin vuosiruuduissa merkittävin osin SPL:n Jalkapallokirjojen ohella Jukka Airon teos 'FC Kuusysin tarina 1934-2009').

1949: 'Viipurin Reipas' (Lahdessa): lopultakin nousu Suomen sarjaan: Kolme peräkkäistä 'epäonnistunutta' Suomen sarjan nousukarsintaa oli Lahden Reippaalla takana kauden 1949 alkaessa. Miehistö oli syystäkin sisuuntunut. Maakuntasarjan kevätkierros 1949 sujui hyvin - vain Akilles pääsi Porvoossa tasapeliin 3-3. Syyskierroksen alkuun Loviisan Tor voitettiin 5-2, mutta Hämeenlinnassa tuli mahalasku - HPK:n unkarilainen valmentaja oli tehnyt ihmetöitä ja HPK voitti Reippaan puhtaasti 5-0. Vielä shokissa rökäletappiostaan Reipas hävisi myös Hämeenlinnan Tarmolle 1-0. Lopputilanne jäi sellaiseksi, että HPK voitti lohkon ja Reipas oli toisena. Tie aukeni nyt jälleen Suomen sarjan karsintoihin. Suomen sarjan karsintoihin otti tuolloin syksyllä 1949 osaa peräti 32 joukkuetta, 16 joukkuetta SPL:sta ja 16 TUL:sta. Vain neljälle oli paikka luvassa Suomen sarjaan kaudelle 1950. Reippaan ensimmäiseksi vastustajaksi tuli cup-sarjasysteemin mukaan Valkeakosken Kosken-Pojat (VaKP), joka voitettiin 5-3. Toiseen peliin jouduttiin matkustamaan Raumalle, jossa Reipas voitti Iirot 5-1. Edessä oli viimeinen ratkaiseva ottelu neljän nousijan joukkoon pääsemisestä - arpa heitti Reippaan Turkuun, missä vastaan asettui 2.10.1949 Turun Teräs. Reipas voitti pelin 4-3 (2-1) ja nousu Suomen sarjaan varmistui. Lahden Reippaan nousijajoukkueessa 1949 pelasivat: mv. L.Paloposki, J.Mörsky, J.Lehto, R.Ahlfors, R.Kuusela, A.Inkinen, I.Puhalainen, E.Saikkonen, T.Leivolahti, P.Snellman ja P.Vuorelma. Nousuhuuman kauteen mahtui myös ystävyysottelut kahta silloista SM-sarjan joukkuetta vastaan. Reipas voitti yllättän KuPS:in luvuin 1-0, vaikka kuopiolaisten joukkueessa pelasi mm. pallotaituri Aulis Rytkönen. HIFK:llekin hävittiin vain 0-2. LPM pelasi piirinsarjassa katkerana putoajana.

1950: Reipas putosi Suomensarjasta loukkaantumissumassaan takaisin maakuntasarjaan: Reipas pelasi kaudella 1950 ensi kertaa Suomen sarjassa, mutta kausi meni mönkään joukkuetta kohdanneen epäoikeudenmukaisen suuren loukkaantumissuman takia. Reipas oli saanut riveihinsä LPM:n kaudella 1948 SM-hopeaa voittaneesta A-nuorten joukkueesta parhaimmistoa. Joukkueen paras pelaaja, hirmunopea T.Leivolahti kulki lastat jaloissa, eikä voinut koko pelikaudella osallistua otteluihin. Keskustuki R.Kuusela teki pian seuraa Leivolahdelle loukkaantuneitten joukkoon - Kuuselaa seurasivat pian Ahlfors ja Rantanen, pelaajat uhkasivat loppua. Uusia vammautuneita tuli jatkuvasti. Kajaanin Palloilijoille hävittiin 0-6, siinä kauden kokokuva. Hiihtostadionin kentällä päästiin Hukkia vastaan tasapeliin 1-1, HPS voitti Reippaan 2-1, mutta Kotkan Jäntevä pystyttiin voittamaan 3-1. Loppukausi toi kuitenkin niin paljon häviöitä, että vaivalla hankittu Suomen sarjan paikka menetettiin ja tie vei taas alas maakuntasarjaan. Mestaruussarjan joukkue Valkeakosken Haka kohdattiin kauden aikana ja Reipas hävisi vain 3-5. Reippaan 'terveistä pelaajista' kehuja saivat lehdissä kauden aikana eniten Martinsen, P.Vuorelma, P.Snellman, E.Saikkonen, J.Mörsky, A.Inkinen ja maalivahti Hulkko. Reipas (1950): puheenjohtaja I.Vartiainen, huoltaja: V.Nissilä, pelipaita osanssimustaraitainen - housut mustat. LPM vieläkin piirisarjassa (aluesarja).

1951: Reipas pudonneena maakuntasarjassa - ei menestystä.. Pudonneena maakuntasarjaan Reippaalta odotettiin pikaista paluuta ylemmälle sarjatasolle. Kaikki meni kuitenkin jo alussa pieleen - ensimmäisistä kuudesta pelistä voitettiin vain yksi ja muut hävittiin. Lahtelaistunut Reipas jatkoi siis maakuntasarjassa seuraavallakin kaudella. LPM vieläkin piirisarjassa (aluesarja).

1952: Reipas toista kautta maakuntasarjassa. LPM vieläkin piirisarjassa (aluesarja).

1953: Reipas kolmatta kautta maakuntasarjassa. LPM vieläkin piirisarjassa (aluesarja).

1954: Reipas neljättä kautta maakuntasarjassa. LPM kuudetta peräkkäistä kautta piirisarjassa (aluesarja).

1955: Reipas viidettä kautta maakuntasarjassa. LPM nousi aluesarjasta maakuntasarjaan. LPM nousi aluesarjasta maakuntasarjaan kauden 1955 päätteksi. Joukkueessa pelasivat Ossi Vilppunen, Erkki Salminen, Seppo Salonen, Rauno Uronen, Markku Seppälä, Pentti Laine, Raimo Sippo, Antero Immonen, Jaakko Kerttula, Pauli Peltonen ja Paavo Kokko.

1956: Reipas kuudetta kautta maakuntasarjassa. LPM nousijana maakuntasarjassa - nousu todella lähellä. LPM:n juniorivalmentajina olivat kunnostautuneet synkkinä 50-luvun alkuvuosina mm. Eino Mäkelä ja Erkki Kaarivuo, jotka molemmat olivat Helsingista aikoinaan Lahteen siirtyneitä entisiä, kokeneita pelimiehiä. A-juniorit oli saatu 50-luvun puolivälissä pelaamaan jo A-nuorten SM-cupissa semifinaalitasolla ja pääosin samoista nuorista alkoi jo vuoden 1957 aikana kypsyä kunnon pelimiehiä myös edustusjoukkueessa. LPM:n edustusjoukkueen keski-ikä oli niin nuori, että paikallislehdessä joukkuetta kutsuttiin velmuillen Lahden Pallo-Pojiksi. LPM sijoittui nousijana maakuntasarjan lohkossaan toiseksi tasapisteissä lohkovoittaja Ponnistuksen kanssa. Myös paikallinen rakas vihollinen Reipas jäi LPM:n taakse.

1957: Lahden Pallo-Miehet (LPM) nousi Maakuntasarjasta Suomensarjaan: Lahti oli ollut vielä 1950-luvun alkupuolella puhtaasti pesäpallokaupunki. Palloliitto oli v. 1956 palkannut Olavi Haaskiven kehittämään alueen jalkapallotoimintaa. Nuorisotoiminta lähtikin Haaskiven johdolla hyvin käyntiin. LPM oli palkannut kaudelle 1957 saksalaisen valmentajan Kurt Weinrichin, jonka onnistuikin heti nostaa LPM Maakuntasarjasta seuraavalle kaudelle Suomensarjaan. LPM oli puheenjohtaja Lars Lammen mukaan ensi kertaa valmistautunut kauteen järkiperäisellä harjoittelulla kolmesti viikossa - kahdesti ulkona ja kerran voimistelusalissa. Ensimmäinen harjoitusottelu oli pelattu jo huhtikuussa Ursan harjoituskentällä ja poikkeuksellisesti harjoittelua jatkettiin myös pelikauden aikana. Lisäpotkua LPM:n valmistautumiseen kauteen toi yllätysuutinen - A-maajoukkueemme saksalainen päävalmentaja Kurt Weinrich oli saanut Upon tehtailta työpaikan ja oli muuttamassa Lahteen. Hän oli suostunut toimimaan LPM:n valmentaja Jaakko Kerttulan 'neuvonantajana' alkavalla kaudella ja se pisti LPM-miehiin lisää vauhtia ja intoa. Weinrich otti LPM:n päävalmentajan paikan elokuussa 1957, mutta oli jo sitä ennen toiminut merkittävässä roolissa LPM:n valmennustouhussa. Kun kausi 1957 alkoi, LPM:n suoritustaso oli ennennäkemättömällä tasolla, avauksessa kaatui HyPS 6-0, sitten Veikot 12-0 ja vielä Jämsänkosken Ilves 10-0. Cupissa TuTo lyötiin luvuin 6-0. Neljä peliä, neljä voittoa - maalisuhde käsittämätön 34-0. Lahden jalkapallojännäreissä alkoi tapahtua jotakin, aistittiin uuden aikakauden olevan ovella - väki marssi sankoin joukoin Kisapuistoon. Weinrich oli tehnyt joukkueeseen mullistavan ja Suomessa hämmästystä herättäneen taktisen muutoksen. Perinteisessä viiden miehen hyökkäyslinjassa pelasikin LPM:ssä vain neljä miestä, Antero Immonen (mäkihyppääjänäkin tunnettu) oli vedetty alemmaksi vapaampaan rooliin - usein vartioimaan vastustajan pelintekijöitä. Immonen oli vasta 20-vuotias. Kaikki olivat syntyneet 1935-38, vain Joensuusta muuttanut Martti Simonen oli 31-vuotias. Joukkue oli hyvin lahtelainen - Helsingistä oli vain kolmikko Matti Vainikainen, Erkki Vilhonen ja Nils-Erik Mikander. LPM:n kokoonpano nousuvuonna 1957 oli seuraava: maalivahti Pauli Peltonen, Paavo Kokko, Pentti Laine, Raimo Sippo, Antero Immonen, Kari Talsi, Erkki Salminen, Ossi Vilppunen, Heikki Hämäläinen, Seppo Salonen, Markku Seppälä ja Rauno Uronen. Kauden aikana molemmat paikallisottelut Reipasta vastaan päättyivät tasapeliin ("ainoa tahra muuten hienossa kaudessa", totesi eräs LPM-veteraani vuosien jälkeen). LPM:n nousu Suomensarjaan ratkesi viimeisessä ottelussa Kisapuistossa HPK:a vastaan. Tappio tai tasapeli olisi lahtelaisille tiennyt HPK:n nousua Suomensarjaan. LPM oli Hämeenlinnassa hävinnyt 2-3 - Huutosakkimmekin sai siellä kaikenlaista rojua niskaansa, muisteli Erkki Salminen myöhemmin. Nyt tarvittiin voittoa. Ratkaisevaan otteluun LPM juoksutti kentälle miehistön Peltonen-Vainikainen-Kokko-Laine-Vilhonen-Simonen-Vilppunen-Salminen-Mikander-Talsi-Immonen. Vastustaja HPK:ssa herätti kunnioitusta erityisesti romuluinen keskustuki Pertti 'Pepita' Nieminen, joka tunnettiin paremmin luunkovana jääkiekkoilijana (erityisesti myöhemmin TPS:n ja maajoukkueen paidassa). LPM siirtyi 26. minuutin kohdalla Salmisen maalilla johtoon 1-0 ja 36. minuutin kohdalla Vilppunen viimeisteli loppuluvut 2-0. HPK ei hevillä sulattanut tappiotaan - he protestoivat ankarasti lahtelaisen (!) tuomari Toivo Leivolahden tekemiä tuomioita. Vilppusen maalia väitettiin paitsioksi ja Vilppusen väitettiin lisäksi potkaiseen HPK-maalivahtia ulosajon arvoisesti. Paikallislehti seuraavana aamuna kehui Leivolahden työskentelyä 'linjakkaaksi'. Reipas seitsemättä kautta maakuntasarjassa.

1958: Lahden Pallo-Miehet (LPM) nousijana suomensarjassa: säilyi juuri ja juuri. LPM ei ryhtynyt värväämään nousunsa jälkeen vahvistuksia muualta valmistautuessaan uuteen haasteeseen eli ensimmäiseen Suomensarja-kauteensa (1958). Kaudesta odotettiin entisellä miehistöllä tulevan vaikean ja raskaan, mutta Ossi Vilppunen oli nostettu A-maajoukkueeseen toisena lahtelaispelaajana (Reippaan Olli Heinosen jälkeen) ja se lisäsi itseluottamusta muissakin LPM-pelaajissa. Debyyttikauden suurimmaksi ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että nuorekkaasta pelaajistosta peräti viisi joukkueen avainpelaajaa oli kesällä 1958 armeijassa ja lomajärjestelyt eivät sujuneet lainkaan toivotulla tavalla. LPM sai kauden aikana kokoon 14 ottelusta vain kahdeksan pistettä, mutta lahtelaisten onneksi Turun Pyrkivä jäi kuitenkin alapuolelle - se riitti, sarjapaikka säilyi. LPM:n joukkueesta nousi esille uusi tähti - Risto Viljanen (s.3.11.1938), joka valtasi nopeasti paikan edustusjoukkueesta ja myös nuorten maajoukkueesta. Maalivahti Markku Talsi pelasi ensimmäisen edustustason kautensa LPM:n maalivahtina, hän ehti urallaan pelata yhden A-maaottelunkin. Reipas kahdeksatta kautta maakuntasarjassa.

1959: Lahden Pallo-Miehet (LPM) suomensarjassa: sijoittui viidenneksi. Reipas yhdeksättä kautta maakuntasarjassa - nousi lopulta suomensarjaan. Jalkapallokirjan 1959 mukaan (Viipurin) Reippaan valmentajana toimi T.Leivolahti ja puhenjohtajana M.Mikkonen. Sorvalin Veikot, Lahti (SoVe) Maakuntasarjan lohkossa #2 SoVe (1959): puheenjohtaja: E.Mäkeläinen, valmentaja: E.Rinne, pelipaita keltainen - housut mustat. Tästä joukkueesta v.1953 syntyneelle tämän kirjoittajalle ei ole jäänyt minkäänlaista muistikuvaa. Kyseessä on Viipurista sodan jälkeen Lahteen evakoitu seura, joka kunnostautui Viipurissa jääpalloseurana(kin). Lahden Sampo aluesarjassa (neljäs sarjataso). Lohkon #9 muut joukkueet: Heinolan Palloilijat, Kaipiaisten Kajastus, Kausalan Pyrintö ja Peli-Pojat (Mikkeli).

1960: Lahden (Viipurin) Reipas nousijana suomensarjassa - nousi suoraan SM-sarjaan: Reippaan suora nousu SM-sarjaan aiheutti paikalliskilpailija LPM:n riveissä katkeruutta muutenkin kuin vain urheilullisesti. Yleisen tiedon mukaan Reipas oli jo kesken kauden 1960 houkutellut osan LPM:n avainpelaajista riveihinsä seuraavaksi kaudeksi, vaikka virallisesti Voutilaisen, Vilppusen ja Talsin veljesten siirrot tapahtuivat vasta kauden päätyttyä. LPM:n A-nuorten joukkueen valmentaja Martti Kosma sai kesken kauden lähdöt LPM-pestistään, sillä hänen väitettiin vierailleen Reippaan harjoituksissa teknisenä neuvonantajana. LPM suomensarjan itälohkossa toisella sijalla nousija Reippaan takana: LPM sai siis katsella katkerana Reippaan nousua SM-sarjaan aitiopaikalta ja erityistä suuttumusta aiheitti naapuriseuraa kohtaan Reippaan harjoittama LPM-pelaajien värväys kauden ollessa vielä kesken ja nousutaistelun ratkeamatta. LPM oli ehtinyt erottaa A-nuorten valmentaja Martti Kosman kesken kauden tämän käydessä jo Reippaan harjoituksissa teknisenä neuvonantajana. Keijo Voutilainen oli pelannut KuPS:ssa kaudet 1954-59 pääsarjatasolla, kunnes saapui LPM-paitaan kaudeksi 1960. Hänet värvättiin kuitenkin naapuri-Reippaan viirupaitaan heti kaudelle 1961 (viimeinen Reipas-kausi 1965), vietti kaudet 1966-67 Porvoossa ja lähti sitten vielä pelaamaan australialaiseen Hollandia-seuraan. LPM:n saama suonenisku pelaajasiirtojen vuoksi oli niin kova, että seura notkahti hetkeksi, mutta pystyi sitten taas muutaman kauden kuluttua kilvoittelemaan noususta SM-seuraan. Talouspuolella Reippaan menestys SM-sarjassa kuitenkin kaiversi LPM:n rahatilannetta pahasti - yleisö, media ja mainostajat seurasivat Reipasta, LPM vilkuili hädissään lähinnä pankkilainaosastojen suuntaan.

1961: Lahden (Viipurin) Reipas nousijana SM-sarjassa - viides sija: LPM säilyi pisteen turvin suomensarjassa (Itälohko): 9.sija LPM:n valmentajana jatkoi saksalainen Kurt Weinrich, juniorivalmentajina tekivät pyyteetöntä työtään LPM:n tulevaisuuden puolesta mm. Mauno Pekonen, Raimo Valtonen, Tapio Johansson, Eero Nopsanen, Aarre Hautala, Aaro Vesanen ja Pentti Virtanen. Sorvalin Veikot, Lahti (SoVe) Maakuntasarjan lohkossa #5 SoVe (1961): puheenjohtaja: O.Airikka, sihteeri E.Mäkeläinen, tilitykset: A.Mykrä, valmentaja: O.Airikka, pelipaita keltainen - housut mustat. Lahden Sampo ~ Aluesarjan lohkossa #7 Lahden Sampo, Lahti - Äestäjänkatu 21, P.Kuusinen.

1962: Lahden Reipas SM-sarjassa - hopeamitalit (nimi nyt virallisesti 'Lahden Reipas'): LPM suomensarjassa 2. sijalla nousija KTP:n takana 'Sorvalin Veikot', Lahti - nimi muutettiin muotoon 'Veikot, Lahti' (Veikot): Veikot, Lahti (Veikot) Maakuntasarjan lohkossa #3 Veikot (1962): puheenjohtaja: E.Mäkeläinen, sihteeri E. Vilén, valmentaja: J.Kerttula, pelipaita keltainen - housut mustat. Lahden Sampo ~ Aluesarjan lohkossa #7 (keskeytti sarjan): Lahden Sampo, Lahti - Puolik. 5, Pekka Kuusinen. Lahden Pallo-Seura (LaPS) ~ Aluesarjan lohkossa #7 (ensimmäinen toimintakausi): LaPS nousi heti Maakuntasarjaan. Lahden Palloseura (LaPS), Lahti, Vapaudenk. 2, Hyvönen. (Tommi Leirilaakso): Vuosi 1962 on Lahdessa jalkapalloilun uuden muutoksen vuosi. Viipurin Reipas vaihtoi nimensä Lahden Reippaaksi ja Sorvalin Veikot 'Veikoiksi'. Lahden Palloseura liittyi samana vuonna jäseneksi. Sampo puolestaan joutui keskeyttämään sarjan. Lahden Reipas kuitenkin nosti jalkapallon Lahdessa uudelle tasolle, sillä seura otti SM-hopeaa. Reippaan dynastia oli syntynyt.

1963: Lahden Reipas Suomen mestari 1963. Suomen mestarit kaudella 1963 - kuva on RU-38:n käsiohjelmasta 14.6.1964. Kova kolmikko - vasemmalta: Timo Kautonen - Matti Haahti - Olli Heinonen. Matti Haahti pelasi Reippaassa 1962-68, Kautonen 1963-78 ja Heinonen 1956 ja 1959-66. LPM suomensarjassa 2. sijalla nousija HJK:n takana Vaikka LPM:n urheilullinen menestys 60-luvun alkuvuosina oli seuran siihenastisen historian ehdottomasti parasta laatua, jääminen mestaruussarjassa porskuttaneen Reippaan varjoon koetteli taloutta, kun yleisömäärät jäivät otteluissa vaatimattomiksi. Loppuvuodesta 1963 oltiin jo niin synkässä tilanteessa, että hyvät neuvot olivat kalliita. LaPS nousijana Maakuntasarjan lohkossa #4: Lahden Palloseura (LaPS): pjoht. M.Mikkonen, sihteeri H.Eskelinen, valmentaja K.Falck, paita punavalkoraitainen - housut mustat. ''Veikot, Lahti' - nimi muuttui jälleen - nyt muotoon 'Peli-Veikot, Lahti' (Peve): PeVe Maakuntasarjan lohkossa #4 Peli-Veikot: sihteeri O.Kakko, tilitykset Mäkeläinen, valmentaja: J.Kerttula, pelipaita keltainen - housut mustat. Lahden Sampo ~ Aluesarjan lohkossa #9: Lahden Sampo, Lahti - Yhdyskatu 7, S.Eerola.

1964: Lahden Reipas SM-sarjassa - 5. sija Lahden Reipas voitti Suomen cup-mestaruuden ensimmäisen kerran: Lahden Reippaan ensimmäisen cup-mestaruuden voittanut joukkue (1964): Takarivissä vasemmalta: Keijo Voutilainen, Olavi Litmanen, Martti Hyvärinen, Kari Talsi ja Semi Nuoranen. Keskirivissä vasemmalta: Timo Kautonen, Matti Haahti ja Olli Heinonen. Eturivissä vasemmalta Sakari Pihlamo, (mv) Risto Remes ja Raimo Piira. Lahden Reippaan pelaajia keräilysarjasta - vasemmalta: Olli Heinonen - Raimo Piira - Kalevi Nupponen. Upo Oy otti suomensarjalaisen LPM-seuran siipiensä suojiin - syntyi UPON PALLO. LPM:n paikalla suomensarjassa nyt Upon Pallo - voitti etelälohkon - nousi SM-sarjaan. Syksyllä 1963 LPM:n johtoportaalla alkoivat vitsit olla vähissä. Seura oli veloissa korviaan myöten ja eli käytännössä kädestä suuhun. Menot olivat suuremmat kuin tulot, joita noin 600 katsojan yleisökeskiarvolla ei saatu alkuunkaan riittävästi. Seuran varapuheenjohtaja Arvi Tammivuori oli tammikuussa 1963 järjestänyt työnantajaltaan Upo Oy:ltä 5000 markan lainan LPM-seuralle. Se oli iso kasa silloista rahaa, mutta lämmitti seuran kassasta vastaavia vain hetken. Maaliskuussa 1963 oli jouduttu jo nostamaan 3000 markan pankkilaina - syksyyn 1963 mennessä velkataakka oli kuitenkin noussut jo huimaan 11.000 markkaan. Puheenjohtaja Harry Ottela oli jo niin tuskastunut tilanteeseen, ettei luvannut panna nimeään enää yhteenkään pitkään paperiin, edustusjoukkueen silloinen kapteeni Risto Viljanen muisteli myöhemmin. Pääsyy LPM:n varallisuuden notkahtamiseen ei kuitenkaan ollut naapurikilpailija Reippaan menestys pelkästään, vaan LPM oli muutamia vuosia aiemmin lisännyt jääkiekon lajivalikoimaansa, koska haluttiin omille junioreille urheilutoimintaa talvisinkin. Nyt jääkiekon lopettamista seuran toiminnassa harkittiin jo vakavasti. LPM:n tulevaisuudesta huolestuneet aktiivit (mm. Raimo Valtonen, Risto Viljanen ja Starckjohannin kamreeri Elo Maajärvi) päättivät mennä suoraan Arvi Tammivuoren luokse ja vetosivat häntä järjestämään Upo Oy:n suunnalta sponsorirahaa, jolla selvittäisiin ainakin kauden 1964 alkuun asti. Tammivuori lupasi keskustella Upo Oy:n johtomiesten kanssa asiasta, mutta Upo-herrat olivat messumatkalla Euroopassa, joten delegaatio joutui tyytymään vuorineuvos Tammivuoren lupauksiin 'palata asiaan tuonnempana'. Vastaus veti mielet seurassa mataliksi, merkitsihän se yleensä kohteliaasti 'ei, kiitos'. Tammivuori saapui kuitenkin LPM:n johtokunnan kokoukseen 31.10.1963 ja hänellä oli mukanaan vallankumouksellisia uutisia. Upo Oy oli valmis ottamaan koko seuran siipiensä suojiin - myös jääkiekkopuolen. Yhtiöllä ei ollut muita tarkempia ehtoja kuin se, että seuran nimessä tulisi vastedes kuulua sen suojelijan nimi. Nimenvaihdos ei hirvittänyt LPM:n johtokuntaa, joka hyväksyi esityksen yksimielisesti. Nimenmuutos hyväksyttiin 10.11.1963 vuosikokouksessa, ja Lahden Pallo-Miehet oli muuttunut Upon Palloksi vain muutama kuukausi ennen 30-vuotissyntymäpäiväänsä. Peliasun punamustat värit vaihdettiin puhtaan sinivalkoiseen. Upo Oy sijoitti rahaa hankkeeseen kottikärrykaupalla ja niin kauden 1964 uuteen Upon Pallon miehistöön saatettiin hankkia uusia vahvistuksia mielin määrin. Tässä vaiheessa tehtiin kuitenkin (jälkiviisauden oikeudella sanottuna) virhe #1 - uusia kuuluisia pelaajia ostettiin kuin karkkikaupan avoimien ovien päivänä ilman, että tulevan joukkueen valmennusjohdolta ehdittiin kysyä lainkaan, millaisia pelaajia tarvittaisiin ja mille pelipaikoille. Jopa maajoukkuemies Juhani Peltosta oltiin huhupuheiden mukaan tuomassa jo Upon Palloon (vaikka seura siis kaudella 1964 pelasi vasta toiseksi korkeimmalla sarjatasollamme). Peltonen ei haaviin tarttunut, mutta muita maajoukkuemiehiä saatiin: Markku Kumpulampi (Haka) ja Rauno Kestilä (TaPa). Kurt Weinrich nautti edelleenkin seurassa luottamusta ja hän sai jatkaa valmentajana. Upon Pallon uusi nimi herätti kiinnostusta Lahden jalkapalloyleisössä. Kun huhtikuussa 1964 pelattiin Ursan hiekkakentällä LPM-seuran 30-vuotisjuhlaottelu (uudella nimellä siis) Reipasta vastaan, paikalle saapui peräti 1600 katsojaa. Mestari-Reipas voitti vaivoin 'alasarjalaisen' kuitenkin vielä lukemin 3-2. Upon Pallo pelasi ensimmäisen suomensarjan itälohkon ottelunsa Helsingissä 28.4.1964 Pallo-Poikia vastaan. Upon Pallon tarinan alku ei olisi voinut paremmin alkaa - Markku Vilkki ampui Upon Pallon ensimmäisen maalin vain 15 sekunnin kuluttua aloituksesta! Jatko oli sarjakauden aikana yhtä huikaisevaa - Vaikka otteet eivät aina häikäisseet, Upo jylläsi rutiinilla kuin vanha hyvän ajan pesukone. Kevätkierroksesta selvittiin tappiotta, syksyn loppusaldona 19 voittoa, kaksi tasapeliä ja yksi häviö (Jäntevälle 0-2 Kotkassa). Upon Pallo voitti lohkonsa 13 pisteen turvin ennen toiseksi sijoittunutta Kouvolan Susia. Nousu SM-sarjaan kaudelle 1965 oli onnistunut ja Upo Oy:n johtomiehet hyrräsivät tyytyväisyydestä. Upon Pallon pelaajista taistelivat A- ja B-maajoukkueen pelipaikoista Rauno Kestilä, Markku Kumpulampi ja Jorma Jokinen (Karihaaran Tenhosta LaPS:n kautta Upon Palloon), nuorten ja poikien maaotteluissa uusia Upon Pallon nimiä olivat Markku Vilkki ja todellinen lupaus Raimo Saviomaa. Maakuntasarjan lohko #5: LaPS (2/8) ja PeVe (7/8) Aluesarjan lohko #5: Lahden Sampo kirkaasti viimeinen ~ nolla pistettä.

1965: Ensimmäistä kertaa SM-sarjassa kaksi lahtelaisjoukkuetta yhtä aikaa: Lahden Reipas SM-sarjassa viides. Oma suosikkipelaajani vuosikymmenten takaa: SEMI NUORANEN, hyökkääjä (s. 1941) ~ 1960-66 Lahden Reipas, 1965-66 Patrick Thistle (Skotlanti), 1967-71 Ilves-Kissat, 1972-73 Lahden Reipas ja 1976 Kissalan Pojat (Tampere) * 31 A-maaottelua. Upon Pallo petti rahakkaat odotukset - jäi 10. sijalle ja putosi yllättäen. Upon Pallo oli satsannut isolla rahalla ensimmäiseen SM-sarjakauteensa. Maalivahdiksi hankittiin maajoukkuemies Vaasan IFK:sta, kumiukko Lars Näsman. Joukkueen sisällä ei kaikki ollut hyvin - tavalliset 'rivipelaajat' tiesivät, että maajoukkuetasoa kolkuttelevilla ostovahvistuksilla oli täysin eri luokkaa olevat palkkiosopimukset. Sarja oli tasainen ja jos Upon pallo olisi viimeisellä kierroksella voittanut GBK:n Kokkolassa, se olisi sijoittunut sarjassa viidenneksi. Toisin kävi - edessä oli putoaminen takaisin Suomensarjaan. Maalivahti LARS NÄSMAN (1943-1995): 1961-64 ja 1968-69 VIFK, 1965-67 Upon Pallo, 1969-71 Cambuur (Hollanti), 1971-72 HIFK ja 1973-76 EIF (Tammisaari). 34 A-maaottelua.

1966: Lahden Reipas SM-sarjassa viides. Olavi Litmanen (Jarin isä) (s.1945): 1964-66, 1968-74 ja 1978 Lahden Reipas, 1966-67, 1975, 1977 ja 1979-82 Lahden Palloseura. Timo Salonen (s. 1945) ~ pelasi Reippaassa 1963-66 ja Kiffenissä 1967-75). Upon Pallo pudonneena Suomensarjan itälohkossa ~ nousi tappioitta suoraan takaisin. Pudottuaan SM-sarjasta kauden 1965 SM-sarjan päätteeksi Upon Pallo ei jäänyt tilannetta kauaksi aikaa murehtimaan. Tehtaalta annettiin edelleen rahaa joukkueen vahvistamiseksi. Uusia hankintoja muutti Lahteen kuin liukuhihnalla: Simo Syrjävaara (ÅIFK), Reijo Kanerva (ÅIFK), Matti Mäkelä (TaPa) ja Pertti Mäkipää (TaPa). Kausi sujui hyvin, Upon Pallo voitti itälohkon 13 pisteen turvin ennen Käpylän Urheilu-Veikkoja (KUV). Paluu SM-sarjaan oli tosiasia. Näinä aikoina Suomen A-maajoukkueen aloituskokoonpanossa saattoi olla peräti kuusi pelaajaa Upon Pallosta, toiseksi ylimmältä sarjatasoltamme!

1967: Lahden Reipas voitti toisen Suomen mestaruutensa: Timo Kautonen (s. 1945) komeili Urheilun Kuva-aitan kansikuvassa keväällä 1967. Upon Pallo nousijana SM-sarjassa ~ sijoittui neljänneksi. Vuorineuvos Arvi Tammivuori oli idänsuhteillaan saanut valmennuspuolelle ison kalan koukkuun - Upon Pallon valmentajaksi kaudelle 1967 tuli Neuvostoliitosta maineikas Aleksander Ponomarev. Kun SM-sarjakausi 1967 lähti käyntiin, huomattiin heti, ettei Upon Pallon ostojoukkue ollut vielä ensinkään hitsautunut yhteen. uusia hankintoja oli edelleen tehty summanmutikassa pelaajien meriittitilastoja katsellen, ketään ei tuntunut kiinnostavan, tarvittiinko heitä sen hetkiseen Upon Pallon miehitykseen. Kun pelinrakentajia olisi tarvittu, ostettiin puolustajia ja hyökkääjiä. Pelaajien keskinäisissä suhteissa oli ongelmia, jotkut pelasivat omaan pussiinsa parantaakseen maajoukkuevalintansa toteutumista. Kestillälle ei syötetty, jotta hän ei veisi jonkun toisen paikkaa maajoukkueessa. Mäkelä ja Kumpulampi eivät kyenneet yhteistyöhön keskenään, Näsman oli hyvä torjuja, muttai ohjannut peliä riittävästi, Risto Viljanen analysoi myöhemmin kauden 1967 ongelmia seuran sisällä. Joukkuehengessä oli paljon toivomisen varaa. Osa pelaajista otti tosissaan vain maaottelut. Aina ennen sarjaottelua valmistavassa harjoituksessa peluutettiin aloituskokoonpanon miehiä vaihtomiehiä vastaan. Ne pelit olivat yleensä kaikkein kovimpia. Vaihtomiehet useimmiten voittivat ja nauttivat sitten sarjapelissä katsomon puolella, jos aloituskokoonpanon miehet epäonnistuivat, muisteli Simo Syrjävaara myöhemmin. Kevätkierroksella Upon Pallo hävisi paikalliskotiottelunsa Reippaalle, mutta historiankirjoihin jäi muistoksi huikea yleisöennätys - 8144 maksanutta katsojaa.

1968: Lahdesta kaksi joukkuetta ~ Lahden Reipas ja Upon Pallo ~ SM-sarjassa: Lahden Reipas SM-sarjassa hopealla. Upon Pallo SM-sarjassa ~ sijoittui kuudenneksi. Upon Pallon lyhyen elinkaaren viimeinen kausi (Upon ja Reippaan fuusio kaudelle 1969). Koska Upon Pallo ei ollut ostomiehillään saavuttanut toivottua SM-sarjamenestystä, joukkuetta ryhdyttiin nuorentamaan. Tamperelaiset saivat palata kotikonnuilleen. Tilalle nostettiin omia nuoria pelaajia - lupaavimpana vasta 17-vuotias vauhdikas laitahyökkääjä Hannu Lehtinen (pelasi urallaan 6 nuorten ja 6 poikien maaottelua). UPON PALLO * 1968 (aakkosjärjestyksessä): Markku Eskola, Raimo Hukka, Pauli Joenkoski, Jorma Jääskeläinen, Matti Kaasalainen, Veijo Kanon, Rauno Kestilä, Markku Korpi, Markku Kumpulampi, Olavi Köykkä, Hannu Lehtinen, Timo Mäkinen, Heikki Pitkänen, Kalevi Rytkönen, Pekka Rahikainen, Raimo Saviomaa, Henry Salenius, Pekka Sippo, Simo Syrjävaara, Pertti Tiitta, Pentti Toivola, Matti Vakkilainen, Eero Vesaaja ja Markku Vilkki (Jalpallokirja 1968). Otteet kesällä 1968 olivat ymmärrettävästi epätasaisia. Loistavia suorituksia seurasi usein ruma tappio. Syrjävaaran mielestä Upon Pallon vuoden 1968 miehistö oli niin lupaava, että sillä olisi ollut edessään loistava tulevaisuus, jos joukkue olisi pysynyt kasassa. Niin ei käynyt, sillä sikaria polttelevat herrasmiehet kulissien takana olivat päättäneet toisin. Vaikka sitä ei vielä silloin tiedetty, joukkue nimeltä Upon pallo pelasi lyhyen mutta värikkään historiansa viimeisen virallisen ottelun maamme jalkapallosarjoissa 5.10.1968 Kotkan Urheilupuistossa. Loppu oli kunniallinen. KTP kaatui 3-2 ja Upon viimeisen maalin teki 53. minuutilla sama mies, joka oli tehnyt seuran historian ensimmäisen maalin neljä vuotta aikaisemmin - Markku Vilkki. Sitten tuli aika sammuttaa tähdenlento.

1969: Lahden Reipas ja Upon Pallo fuusioituivat ~ edustusseuran nimenä Lahden Reipas. Lahden Reipas SM-sarjassa viides. Kakkosjoukkue fuusion jälkeen - "Lahti-69" säilyi SM-sarjassa (10/12). ____________________________ Nimellä "Lahti-69" pelasivat UPO:n ja LPM:n ne miehet, jotka uuteen fuusio-Reippaaseen eivät mahtuneet. Uusi fuusion lippulaiva Lahden Reipas SM-sarjassa "vasta" viides. Lahtelaista jalkapalloelämää ravisteli marraskuussa 1968 uutispommi: Lahden Reipas ja Upon Pallo olivat yhdistyneet yhdeksi ja mahtavaksi suurseuraksi. Kaupungin liike-elämän tuen toivottiin asettuvan entistä enemmän nyt uuden seuran tueksi ja kahden seuran parhaista pelaajista kootun yhdistelmän uskottiin olevan vuosittain hyvin vahva mestariehdokas ja raivaamaa siten tiensä myös Euroopan kentille. Ensimmäiset säröt fuusioharmoniaan alkoivat tulla esille jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Alunperin oli sovittu, että uusi fuusioseura saa uuden nimen, mutta kun joukkuetta vuoden 1969 tammikuussa alettiin koota, seuran nimeksi olikin jäänyt Lahden Reipas. Puhetta oli ollut nimimuodosta Lahti-69, mutta se ei lopulta käynytkään kaikille Reippaan taustavoimille. Lahtelaisessa palloiluelämässä oli sotien jälkeen kaupunkiin evakoituneen Reippaan ja paikallisen LPM-seuran (myöhemmin Upon Pallo-nimellä) kesken ollut tervettä urheilullista kilpailuhenkeä, mutta osin myös oudoksuttavaa karjalaisantipatiaa lahtelaisten puolelta - ja toisinkin päin. Kun lakkautetusta Upon Pallosta oli parhaat pelaajat siirretty uuteen fuusioituneeseen Lahden Reippaaseen ja heille oli annettu päälle oranssimusta viirupaita, rannalle jääneet entisen Upon Pallon (ja vielä LPM:nkin veteraanit) tunsivat tulleensa osin petetyiksi ja jätetyksi tyhjän päälle. 'Kakkosseuralaisiksi' jääneet pelaajat ja toimitsijat olivat halukkaat jatkamaan omaa toimintaansa, vaikka uudelta fuusioseuralta 'Lahden Reippaalta' ei rahaa kakkosjoukkueelle suostuttu antamaan. Uuden Reippaan valmentajaksi nimitettiin Raimo Valtonen, entinen Upon Pallon valmentaja. Hän otti ryhmäänsä lopulta viisi pelaajaa edelliskauden Upon Pallosta: Raimo Saviomaa, Simo Syrjävaara, Olli Köykkä, Markku Kumpulampi ja Raimo Hukka. Kun Reipas kauden päätteeksi jäi vain viidenneksi, oltiin rahapiireissä luonnollisesti pettyneitä. Syy Reippaan heikkoon menestykseen oli, ettei henki joukkueessa ollut hyvä, kertoi Raimo Valtonen myöhemmin kaudesta 1969. Pelaajat kyllä tulivat toimeen keskenään, mutta minulle jäi käsitys, etteivät Reippaan johtomiehet koskaan hyväksyneet meitä upolaisia. Leima pysyi otsassa koko kauden, tilitti puolestaan Simo Syrjävaara tuntojaan myöhemmin. Uuden fuusioseura Lahden Reippaan taakse jäi LPM/Upo-veteraaneja tyhjän päälle: Perustettiin uusi seura "Lahti-69" - säilyi SM-sarjassa 10. sijallaan. Uusi Lahti-69 jatkoi siis suoraan LPM:n ja Upon Pallon viitoittamaa tietä. Kaikki uuteen fuusioseuraan halutut pelaajat eivät Upon Pallosta kuitenkaan halunneet vetää Reippaan viirupaitaa päälleen - kokeneet Rauno Kestilä, Timo Mäkinen, Pertti Tiitta ja Pekka Sippo jäivät uuteen seuraan, jonka vannoutuneimmat LPM- ja Upo-miehet halusivat perustaa Upon Pallon raunioille vain pari kuukautta ennen uuden sarjakauden alkamista. Eero Nopsasesta tehtiin valmentaja. Jääkiekko jätettiin heti suosiolla pois ohjelmasta. Arvi Tammivuori oli ilmoittanut, ettei urheiluun panostaminen enää viehättänyt Upon tehtaanjohtoa. Asko-Upon johdossa oltiin tuskaannuttu yhä kasvaviin menoihin - varsinkin Seppo Liitsolan valmentaman Upon Pallon mestaruussarjaan nousseen jääkiekkojoukkueen rahamenot saivat tehtaan sikarisohvalaiset yskimään ankarasti. Tammivuori oli aikoinaan luonut LPM:sta rahakkaan Upon Pallon SM-sarjan kärkipäähän, mutta nyt häneltä ei riittänyt enää mielenkiintoa ennen sarjakautta perustetulle Lahti-69-seuralle. Hänen kerrotaan olleen yllättäen yksi merkittävimmistä vaikuttajista yleensäkin, että fuusioneuvottelut loppuvaiheessa loksahtivatkin tuntuvasti juuri Lahden Reippaan suuntaan. Sen verran Tammivuoressa virtasi vielä Upon Pallon henki, että hän antoi Lahti-69:n käyttöön ilmaiseksi kaikki Upon Pallon varusteet - sarjapaikkaa myöten. Äkikseltään koottu Lahti-69-seura selvisi SM-kaudestaan nipin napin kuivilla - kymmenes sija säilytti sarjapaikan. Heidän onnensa oli, että kesällä 1969 SM-sarjan heittopussit KTP ja Ässät olivat ajautuneet todellisiksi pisteautomaateiksi - edellinen Arto Tolsan lähdön vuoksi ja jälkimmäinen uskomattoman loukkaantumissuman seurauksena. Lahti69-seuraa alettiin hetimiten lahtelaisen jalkapalloväen keskuudessa kutsua Kuusysiksi, mikä nimimuoto seuralle sittemmin virallistettiinkin. Lahti-69 aloitti SM-kautensa ilman mainittavaa rahoitusta, mutta myös ilman velkoja. Seuran taustalle alkoi vähitellen nousta uusi taloudellinen tukija - Laihialta Lahteen muuttanut linja-autofirman (Lahden Linjat Oy) johtaja Martti Rinta oli aluksi toiminut vain LPM:n ja Upon Pallon pelimatkojen liikennöitsijänä, mutta vähitellen hän oli alkanut sijoittaa omasta pussistaan rahaa enenevässä määrin myös seuran välttämättömiin menoihin, kun kassa muuten kumisi tyhjyyttään. Paperilla Reipas ja Lahti-69 olivat fuusiota seuranneen kesän samaa organisaatiota. Tammivuori toimi molempien seurojen puheenjohtajana ja seuroilla oli yhteinen nappulaliiga. Henkisesti molemmat miellettiin kuitenkin alusta alkaen eri seuroiksi, joiden välillä eli vanha Upon ja Reippaan kilpailuhenki, olkoonkin että toinen osapuoli oli raadeltu henkihieveriin. .

1970: Loppuvuoden 1968 fuusio purettiin virallisestikin: Reipas ja Kuusysi (Lahti-69) jatkoivat omillaan. Loppuvuodesta 1968 tehty Upon Pallon ja Lahden Reippaan fuusio purettiin kauden 1969 jälkeen virallisestikin. Upon Pallosta oli tullut 'Lahti-69', jonka nimi muuttui muotoon 'Kuusysi'. Fuusion hyvänä puolena jäi voimaan se fakta, että molemmat seurat saivat taloutensa parempaan jamaan. Asko-Upo oli tiettävästi maksanut Reippaan kaikki velat ja jatkoi edelleen myös Lahti-69:n tukemista, joskin huomattavan matalalla profiililla verrattuna fuusiota edeltäneisiin aikoihin. Erään lahtelaisen jalkapalloihmisen jälkianalyysi (12.6.2012): Ei tuosta yhden vuoden voimassa olleesta fuusiosta paljon tuhoa tullut. Reipas olisi vakavaraisempana kuitenkin ostanut Upon Pallon parhaimpia pelaajia, koska Upon tehtailta oli jo annettu muutenkin punaista valoa jääkiekon aiheuttamien menojen kasvettua mahdottomiksi. Samalla tavalla Upo - jos sen nimikään olisi säilynyt - olisi jäänyt 'pikkuveljeksi' Reippaan rinnalla. Fuusion huonoja puolia oli se, että lahtelainen yleisö jollakin tavalla menetti koko hössäkässä mielenkiintonsa - paikallisottelutkin olivat sen jälkeen kuin varjo entisestä. Pelaajilla ja valmentajilla meni kanssa juniorijoukkueita myöten jollakin tavalla pasmat sekaisin, kukaan ei oikein tiennyt missä mennään ja kuka oli kenenkin 'leivissä'. Huippupelaajillakin tuntui päähuomio olevan sopimuspaperien sorvaamisessa, ei muualta tulleilla pelaajilla ollut mitään sidoksia lahtelaisen palloilun lähimenneisyyteen, mahtoivatkohan kaikki Reippaassa 'valmiina' olleet vierastyövoimalaiset edes huomata, mitä kulissien takana todella tapahtui? Fuusion rahoittajat eivät arvanneet millaisen taloudellisen taakan he Reippaastaan saivat, savijaloilla seissyt kummajainen alkoi vakavasti horjua 70-luvun puolivälin paikkeilla. Kun 2000-luvulla olen keskustellut muualla Suomessa asuvien jalkapalloihmisten kanssa ja ollaan muisteltu tätä Upon Pallon ja Reippaan fuusiota, olen huomannut, että toispaikkakuntalaisille on siitä jäänyt kaikkien vuosien jälkeen vielä sekavampi kuva kuin mitä koko vyyhti todellisuudessa olikaan. Heille vielä muistutuksena. että nykyinen 'FC Lahti' syntyi täysin eri olosuhteissa vasta loppuvuodesta 1996. Lahden Reipas voitti Suomen mestaruuden. Lahden Reipas ~ kauden 1970 Suomen mestarit: huoltaja Arvo Lindqvist, lääkäri Jorma Pöntinen, Markku Kumpulampi, huoltaja Kosti Ukkola, Erkki Lehtinen, Ismo Niskakoski, valmentaja Keijo Hurri, Martti Hyvärinen, Raimo Hukka, Turo Flink, Olavi Litmanen, Kai Pahlman, Kari Horelli, päävalmentaja Martti Kosma, puheenjohtaja Martti Mikkonen, Lasse Hiltunen, Markku Repo, Erkki Kiiskilä, Pekka Kosonen, Timo Kautonen, Seppo Patrikainen, Pertti Tammisto, Mikko Kautonen ja Olli Kautonen. Lahti-69 (Kuusysi) - säilyi SM-sarjassa 9. sijallaan. .

1971: Pikkuveli Kuusysi sijoittui SM-sarjassa Reipasta paremmin ~ kuudenneksi. Kesäkuun alussa 1971 Lahti-69 voitti Reippaan tulikivenkatkuisessa paikallisottelussa 3-0. Avaustappion jälkeen Lahti-69 oli voittanut paikallispelin alle jo viisi peliä peräkkäin. Paikallisottelun voitto nosti valkopaidat SM-sarjan johtoon. 'Pikkuveli johtaa mestaruussarjaa', otsikoi paikallislehti seuraavana aamuna. Kuusysin historiikkikirjassa Jukka Airo kirjoittaa tuon paikallispelin tiimoilta vielä hehkutellen: Kun Kestilä, joka henkilökohtaisesti oli joutunut maksamaan paikallisottelun voitosta parilla murtuneella kylkiluullaan, seuraavana päivänä kylkeään pidellen raahautui nappulakoulunsa harjoituksiin, hän sai haavoittuneen sotasankarin vastaanoton. Jälkeenpäin muisteltuna kesä 1971 tuntui monesta Kuusysin kannattajasta kuin hyvältä unelta, josta ei koskaan olisi toivonut heräävänsä. Yhtäkkiä kaikki oli kääntynyt päälaellensa, ikuinen altavastaaja olikin nyt se lahtelaisjoukkue, joka jahtasi kultaa. Vastaavasti menestykseen tottuneet reippaalaiset joutuivat nyt ensimmäistä kertaa kokemaan putoamispeikon kuristavan otteen. Silloin kelpasi kulkea Lahden kaduilla sinisissä verkkareissa. Kuusysin hyvä alkukesä 1971 muuttui vaikeammaksi, kun HJK:n Jaakko Murtovaara murjoi Raimo Saviomaan nilkan myöhästyneellä taklauksellaan. Ilman henkistä johtajaansa joukkue oli tuuliajolla seuraavissa otteluissaan. Kuusysin Hannu Hämäläinen ja Urho Partanen vapautuivat Reippaan antamasta karanteenista vasta kesäkuun lopulla. Kaksikko oli edelliskesänä ajautunut erimielisyyksiin Reippaan valmentaja Martti Kosman kanssa ja heistä vaadittiin täyttä 20.000 markan karanteenimaksua, johon Kuusysillä ei ollut varaa. Miehet saivat katsella koko kevätkierroksen pelejä katsomosta. Niin Lahdessa kesällä 1971. Syyskierroksella Lahti-69 voitti jälleen Reippaan, nyt Timo Mäkisen maalilla 1-0. Valkoisia virneitä nähtiin katselevan oranssimustien suuntaan niin kentällä kuin katsomossakin pelin jälkeen. Käytännössä Lahti-69 taisteli jopa kultamitaleista vielä muutamia kierroksia ennen sarjan loppua, mutta tappio putoamaan tuomitulle MP:lle ja maaliton tasapeli kotona KPV:n kanssa ratkaisivat mestaruuden TPS:lle. Lopullisesti Lahti-69:n mielenkiinto peleihin katosi, kun cupin välierässä Suomensarjan Vaasan Sport pudotti lahtelaiset jatkosta. Oli paskaa rattailla, tiivisti syksyn romahduksen Lahti-69:n Sauli Lehtinen paikallislehdessä kauden jälkeen. Mies pelasikin seuraavan kauden Reippaassa. HJK:sta tullut kärkimies Sauli Lehtinen olisi ollut huippu, jos hän olisi edes hieman kiinnittänyt huomiota elintapoihinsa, kuittasivat vuorostaan Syrjävaara ja Saviomaa vuosikymmenten jälkeen Kuusysi-kirjassa. Lahti-69:n valmentajana toimi kaudella 1971 virallisesti Raimo Valtonen, mutta taustalla toimi edelleen saksalainen Kurt Weinrich, jonka rooli oli kuitenkin pelaajille jäänyt hiukan epäselväksi. Valtosen poissaollessa Weinrich veti venettä omaan suuntaansa. Joidenkin silloisten valkopaidoissa pelanneiden jälkianalyyseissä on löydettävissä kysymyksiä siitä, menettikö valmentaja Valtonen sarjakauden lopussa auktoriteettinsa, kun mestaruusjahti päätyi loppukierrosten mahalaskuun. Ehkä kuuntelin liikaa kokeneimpia pelaajia, kun nämä halusivat keventää harjoittelua. Olisi pitänyt vetää kovaa loppuun asti, mietiskeli valmenta Valtonen itse vuosikymmenten jälkeen. Lahti-69 - pelaajat kaudella 1971: Maalivahdit: Markku Eskola, Jorma Jääskeläinen ja Kari Toivonen. Puolustajat ja keskikenttä: Juhani Ahonen, Hannu Hämäläinen (Reipas), Pauli Joenkoski, Seppo Kauppi, Urho Partanen (Reipas), Heikki Pitkänen, Pekka Rahikainen, Pekka Saviomaa, Raimo Saviomaa, Pekka Sippo, Simo Syrjävaara ja Markku Vilkki. Hyökkääjät: Jouko Ilmen, Rauno Kestilä, Markku Korpi, Matti Kylmänen, Hannu Lehtinen, Sauli Lehtinen (HJK), Timo Mäkinen, Sakari Nieminen (HP-47), Kauko Rivinoja, Pertti Tuomi ja Hannu Varso. Valmentaja: Raimo Valtonen ~ joukkueenjohtaja Martti Rinta. Seurasta lähtivät ennen kauden 1971 alkua: Veijo Kanon (Sudet), Aimo Karvanen (Sudet), Pekka Peltoniemi (RiPS) ja Pertti Tiitta (PaPe). Reipas kompuroi yhdeksännelle sijalle. Reipas - pelaajat kaudella 1971: Maalivahdit: Seppo Patrikainen ja Pertti Tammisto. Puolustajat ja keskikenttä: Risto Haapala (LaPS), Pertti Jalonen, Mikko Kautonen, Olli Kautonen, Timo Kautonen, Erkki Kiiskilä, Pekka Koponen, Markku Repo, Tapio Ruhanen (LP-64) ja Hannu Sinisalo (LaPS). Hyökkääjät: Hannu Aalto (HP-47), Kari Horelli, Raimo Hukka, Martti Hyvärinen, Pertti Jantunen, Erkki Lehtinen, Tommy Lindholm (HIFK), Olavi Litmanen, Kalle Nieminen (JyPK), Ismo Niskakoski ja Kai Pahlman (s.1935). Valmentaja: Martti Kosma ~ joukkueenjohtaja Juhani Pöntinen. Seurasta lähtivät ennen kauden 1971 alkua: Turo Flink (J.Ilves), Urho Partanen (Lahti-69), Hannu Hämäläinen (Lahti-69), Hannu Hauhia (LaPS), Lasse Hiltunen (LaPS), Hannu Holtari (Honka) ja Markku Kumpulampi (lopetti).

1972: Reipas voitti pronssimitalit SM-sarjassa Kuusysi sijoittui kuudenneksi SM-sarjassa.

1973: Reipas voitti jälleen pronssimitalit SM-sarjassa Kuusysi sijoittui kahdeksanneksi SM-sarjassa. (Kuusysin historiikkikirja): Kaudella 1973 alamakäki vauhdittui. Vanhat runkopelaajat väsyivät, lopettivat tai siirtyivät muualle. Tarpeeksi laadukasta täydennystä ei saatu riittävästi sen paremmin omista kasvateista (poikeuksena jääkiekkoilun puolelta 'lainattu' Kari Eloranta) kuin muistakaan seuroista.

1974: Reipas voitti hopeamitalit SM-sarjassa Kuusysi sijoittui 11. sijalle SM-sarjassa ja putosi 1. divisioonaan. Kuusysin putoaminen varmistui viimeisen kierroksen ottelussa Mikkelissä - MP voitti pelin 1-0 ja lahtelaiset putosivat 1. divisioonaan ~ Hyvästi mestaruussarja, ties kuinka pitkäksi aikaa! Kuusysin valmentajana toimi Rauno Kestilä, jolla oli vaikeuksia saada eri paikkakunnilla opiskelevaa nuorennettua joukkuettaan riittävän usein yhteisiin harjoituksiin. (Kuusysin historiikkikirja): Kaudelle 1974 Kuusysi teki viimeisen epätoivoisen yrityksen uudistaa ryhmäänsä. Joukkue oli edelliskauden (1973) päätteeksi nipin napin säilynyt SM-sarjassa, seuran johto teki nyt johtopäätöksensä. Lähes kaikista vanhentuneista runkopelaajista luovuttiin kirkkainta tähteä Raimo Saviomaata lukuunottamatta. Lähteä saivat mm. Markku Eskola, Timo Mäkinen, Pertti Tuomi ja Markku Korpi. Tilalle jankittiin liuta enimmäkseen lupaavia mutta SM-sarjatasolla vielä kokemattomia 'tulevaisuuden' pelimiehiä ennen muuta alle 23-vuotiaiden maajoukkueesta, jonka johtajana toimi tuolloin Kuusysinkin taustalla vaikuttanut Mats Rehn ja valmentajana seuran entinen pelaaja Simo Syrjävaara. Maaliin asteli Kuopiosta Pekka Hieta, alkaertaan Seinäjoelta Jussi Linjamo, keskikentälle HJK:n vaihtopenkiltä Östen Brännäs ja Kopareista entinen reippaalainen Turo Flink, kärkeen isokokoinen Roger Lundin kakkosen Hangon AIK:sta. Nuorisomaajoukkueissa kannuksia hankkineet pelaajat herättivät kaknnattajissa toivon paremmasta huomisesta, mutta kun sarja keväällä alkoi, pilvilinnat sortuivat nopeasti. Kuusi ensimmäistä peliä toi tappion. Nöyryyttävintä oli, että jopa Reipas, jonka Kuusysi aiempina vuosina usein oli altavastaajanakin kyennyt päihittämään, pyöritteli valkomekoista puhtaan 4-1 voiton. Lopulta rivit alkoivat hajota, esimerkiksi Flink jätti yllättäen saapumatta Kuopiosta peleihin ja harjoituksiin. Kaiken huipuksi Saviomaakin loukkaantui - ja Kuusysi putosi. LaPS 2. divisioonan itälohkossa ~ nousi 1. divisioonan (toiselle sarjatasolle): Lahden Palloseura (LaPS) ~ palloj. puheenjohtaja Martti Mikkonen, sihteeri Voitto Mäkinen, valmentaja: Keijo Voutilainen, pelipaita punavalkoraitainen, housut mustat (Jalkapallokirja 1974 kyllä kuvailee peliasun Reippaan värein oranssimustaraitaiseksi, mutta siinä lienee tullut yksinkertaisesti virhe. Jalkapallokirjassa 1975 pelipaidan värit on 'oikein' - punavalkoiset. 3. divisioonan lohkossa #5 kolme lahtelaisjoukkuetta: Eleven (2. sija), Peli-Veikot (3. sija) ja Milkin Pallo (viimeinen sija - 10/10) ~ putosi: Palloseura Eleven (Eleven): palloj. pj. Jorma Leppäkynnäs, sihteeri Tapio Hytti, valmentaja Veikko Rantala, pelipaita mustakeltainen - housut mustat - sukat keltaiset. Peli-Veikot (PeVe): palloj. pj. Einar Mäkeläinen, sihteeri Erkki Kakko, pelipaita keltainen - housut siniset - sukat sinikeltaiset. Milkin-Pallo (MilPa): palloj. pj. Pentti Salo, sihteeri Arvo Kortensalo, valmentaja Väinö Manni, pelipaita lila-valkoraitainen - housut valkoiset - sukat lilavalkoraitaiset. Tämän kirjoittaja oli Lahdessa johonkin aikaan kesällä 1974 pääsykokeissa muutaman päivän ja kävin katsomassa Palloseura Elevenin kotiottelun (mustakeltaisissa peliasuissaan). Vastustaja taisi olla HPK. 4. divisioonan lohkossa #10 kolme lahtelaisjoukkuetta: Mukkulan Pallo (3. sija), Lahden Sampo (4. sija) ja Kärpäsen Pallo (sijalla 8/9) ~ putosi: < Mukkulan Pallo (MukPa): palloj. pj. Heikki Kariola, sihteeri Erkki Tuomisto, valmentaja Pertti Saares, pelipaita musta - housut mustat - sukat vihreät. Lahden Sampo (Sampo): palloj. pj. Juhani Auvinen, sihteeri Jorma Niemi, valmentaja Reijo Halme,pelipaita sininen - housut ja sukat punaiset. Kärpäsen Palloseura (KäPS): palloj. pj. Tauno Salonen, sihteeri Martti Lehtisalo, valmentaja Markku Mäkinen, pelipaita punainen - housut mustat. (Wikipedia, 2013): Kärpänen on Lahden kaupungin lounainen kaupunginosa. Kärpäsen alue sijaitsee Salpausselkää pitkin nousevan Kärpäsenmäen päällä, sen eteläisessä rinteessä sekä kyseisen rinteen alla. Kärpäsessä on peruskoulu, kirjasto sekä Oululaisen tehdas. Hämeenlinnantie nousee ylös Kärpäsenmäkeä, ja jatkuu myöhemmin valtatie 12:na.

1975: Reipas sijoittui 6. sijalle SM-sarjassa Kuusysi pudonneena 1. divisioonassa ~ sijoittui vaatimattomasti yhdeksänneksi. (Kuusysin historiikkikirja): Kuusysi oli pudonnut SM-sarjasta syksyllä 1974. Kun seuraavana kevättalvena (1975) seurajohto alkoi valmistautua 1. divisioonaan putoajajoukkueena, karu totuus paljastui. Kaikki kynnelle kykeneet pelimiehet olivat jättäneet Kuusysin. Jäljellä oli vain lauma alle 20-vuotiaita nuoria - ja Saviomaa. Se ei tietenkään voinut olla näkymättä kentällä, varsinkin kun muutamaan sataan supistunut kannattajajoukko ei taannut sellaisia pääsylipputuloja, että joukkuetta olisi voitu merkittävästi vahvistaa. Kesällä 1975 Kuusysin D- ja C-pojat voittivat Suomen mestaruuden. Aimo Karvasen ja Jouni Holtarin valmentamien pikkujunioreiden joukossa oli jo kasvamassa myöhempien vuosien huippunimiä kuten Ismo Korhonen, Esa Pekonen, Ilkka Remes, Hannu Jäntti ja Petri Kurki. Heidän edustusjoukkueaikoihinsa oli kuitenkin vielä aikaa.

1976: Reipas sijoittui 4. sijalle SM-sarjassa Kuusysi 1. divisioonassa ~ sijoittui kahdeksanneksi. (Kuusysin historiikkikirja): Elämä ykkösessä, mestaruussarjassa pelanneen Reippaan varjossa oli niin ankeaa, että johtokunnassa väläyteltiin jo luopumista koko Kuusysin edustusjoukkueesta syksyllä 1976. Naapuri vei yleisön, tärkeimmät sponsorit ja huomion julkisessa sanassa. Kuusysin toiminnanjohtajaksi nimetty Raimo Valtonen yritti keskustella paikallislehden Etelä-Suomen Sanomien urheilutoimituksen kanssa, jotta lehti ottaisi myös pienemmän lahtelaisjoukkueen palstoillaan paremmin huomioon. Vastaanotto lehtitoimituksessa oli johtokunnan pöytäkirjamerkinnän mukaan ollut viileä. Sarjapaikan varmistaminen edes ykkösessä oli alkanut vuosittain olla hyvinkin työlästä.

1977: Reipas sijoittui 5. sijalle SM-sarjassa Kuusysi 1. divisioonassa ~ sijoittui kolmanneksi. Kesällä 1977 Kuusysin E-, D-, C- ja B-pojat voittivat kaikki SM-hopeaa - todellinen lupauksia antava värisuora. Kuusysin sisarseuraksi perustettiin Palloseiskat. Kuvattu Lahden Mukkulan kentällä. (Mika Aro, sähköposti 7.2.2013): Palloseiskat perustettiin nimenomaan miehille, tarkoituksenaan palvella sellaisia Kuusysin (ja miksei muidenkin Lahden alueen seurojen) A-junioreista yli-ikäisiksi tulleita pelureita, jotka eivät mahtuneet ykkösjoukkueeseen. Vähitellen kuvioon tuli myös junnujoukkueet, pääasiassa C- ja B-ikäluokkiin. Nämä joukkueet muodostuivat yleensä ikäluokan nuoremmista pelaajista Kuusysin ollessa vanhemman vuosiluokan joukkue. Toki taidoista riippuen joukkueita sekoitettiin suhteessa siten, että Kuusysi oli se ikäluokan selkeä ykkösjoukkue. Miesten tasolla Palloseiskat (Seiskat) aloitti 4-divarista (silloisen Lahden piirin alin taso) ja nousi sieltä kaudeksi -79 neloseen. Sikäli mielenkiintoista, että olemassaolonsa aikana joukkue ei pudonnut sarjaporrasta alemmaksi kuin yhden kerran, v. -86. Viimeisellä kaudellaankin -91 Seiskat oli lohkonsa 7:s. Tuolloin Lahden "kolmosjoukkueeksi" vakiintui LTP, joka nousi kakkoseen kituutellen siellä konkurssiinsa asti. Eli kyllä Palloseiskat oli aikanaan hyvinkin merkittävä lahtelainen seura Kuusysin ja Reippaan selustassa! Seiskojen taru päättyi pelaajiston ja joukkueenjohdon yhteiseen päätökseen kauden 1991 jälkeen. (Mika Aro, sähköposti 18.2.2013): Palloseiskojen sarjahistoriaa: Perustettu 28.10.1977 ~ - ei virallisia pelejä v. 1977. 1978: V divisioona ~ 10 10 0 0 66-12 20 (nousu IV divisioonaan), 1979: IV divisioona ~ 14 11 2 1 63-14 24 (III div. karsinnassa tappio pistein 2-4 Karkkilan Urheilijoille), 1980: IV divisioona ~ 20 19 0 1 95-16 38 (III div. karsinnassa voitto pistein 4-2 Jokioisten Pallosta ~ nousu III divariin, 1981: III divisioona ~ 22 17 0 5 63-22 34 (II div. karsinnassa voitto pistein 3-1 Käpylän Pallosta ~ nousu II divariin). 1982 2. div Itälohko, 1983 2. div Itälohko, 1984 2. div Länsilohko, 1985 2. div Itälohko, 1986 2. div Itälohko, 1987 3. div lohko 1, 1988 3. div lohko 5, 1989 3. div lohko 1, 1990 3. div lohko 1, 1991 3. div lohko 1. Seiskoissa pelanneita ylemmilläkin sarjatasoilla esiintyneitä: Risto Parkkonen - mv - (Reipas, Kuusysi), Auvo Nieminen - kk - (Reipas, Pyrkivä, Kuusysi), Pauli Joenkoski - p - (Kuusysi), Risto Saloranta - mv - (Kuusysi), Kai Kokko - h - (Kuusysi), Kari Kangasaho - kk - (Kuusysi), Caj Söderström - p - (Kuusysi), Pekka Lehvonen - p - (Kuusysi), Kari Eloranta - kk - (Kuusysi), Juha Remes - p - (Kuusysi), Lasse Peltonen - kk - (Kuusysi, TPV, FC Lahti), Petri Monola - h - (Reipas) ja Juha Kallioinen - kk - (Kuusysi, Reipas).

1978: Reipas sijoittui vasta 9. sijalle SM-sarjassa Kuusysi 1. divisioonassa ~ sijoittui yhdeksänneksi.

1979: Reipas sijoittui SM-loppusarjassa viidenneksi Kuusysi 1. divisioonassa ~ sijoittui putoamisjatkosarjassa 3. sijalle ja säilyi.. Kesällä 1979 Kuusysin C-pojat voittivat Suomen mestaruuden. Vaikka edustusjoukkue rämpi edelleen, Kuusysille noina vuosina lanseerattu uusi iskulause Eteenpäin, ylöspäin! alkoi saada yhä enemmän katetta muidenkin kuin vannoutuneimpien seuraihmisten mielessä. Tarvittiin kuitenkin vielä muutama vuosi ja tuuletusta myös edustusjoukkueen valmennusportaassa, ennen kuin juniorityön hedelmät alkoivat toden teolla näkyä myös aikamiesten tasolla. Kuusysiä valmensi kaudella 1979 (ennen Voutilaisen tuloa) Pertti Tiitta - joukkueen nuorille pelaajille oli alettu antaa vastuuta, Kuusysi kaatoi vastustajan toisensa jälkeen ykkösen loppusarjassa. Murskavoitot kasvattivat sopivasti häviämään tottuneen joukkueen itseluottamusta.

1980: Reipas jäi SM-sarjassa karsintasarjaan, jossa päätyi viimeiseksi ja putosi. Kuusysi pääsi 1. divisioonasta karsintasarjaan, muttei 5. sijalta noussut SM-sarjaan. Keijo 'Velho' Voutilainen aloitti Kuusysin valmentajana. Kun Voutilainen saapui Kuopiosta Kuusysin valmentajaksi kaudelle 1980, hän törmäsi todellisuuteen, joka oli lopullisesti turhauttaa paitsi hänet itsensä, myös seuran uskollisimmat kannattajat. Kauden 1980 alkaessa kirous näytti yhä seuraavan Kuusysiä. Voutilaisen vanhassa kuplahallissa koulima nuori ja taitava joukkue pelasi kyllä kaunista syöttöpeliä, mutta oli vastustajan maalinedustalla käsittämättömän tehoton ja oman maalinsa suulla auttamattoman kiltti. Kuuden kierroksen jälkeen näytti siltä, ettei mikään ollut muuttunut: Kuusysi majaili sarjan jumbona kolmella pisteellä. Rovaniemellä kärsityn niukan tappion jälkeen Voutilainen oli jo valmis lyömään hanskat tiskiin. Onneksi bussimatka napapiiriltä Lahteen kesti niin kauan, että joukkueen kapteeni Jorma Kallio onnistui ylipuhumaan luotsin jatkamaan. RoPS-tappion jälkeen tahti muuttui ja Kuusysi aloitti huikean kirin aivan SM-sarjan porteille asti - vielä ei kuitenkaan ollut nousun aika. Naapurikilpailija Reipas sen sijaan putosi SM-sarjasta kauden päätteeksi. Kuusysi hävisi karsintasarjan viimeisessä pelissä Mikkelissä Pallo-Kissoille yhdellä maalilla, samaan aikaan Reipas hävisi parastaan yrittämättä MP:lle ~ molemmat mikkeliläisjoukkueet varmistivat SM-sarjapaikan seuraavalle kaudelle, toisin kuin lahtelaiset.

1981: Lahdesta ei joukkuetta ylimmällä sarjatasolla ensi kertaa sitten vuoden 1960. Kuusysi voitti 1. divisioonan runko- ja karsintasarjan - nousi SM-sarjaan. Kaudelle 1981 Voutilainen vahvisti joukkuettaan konkari Erkki Lehtisellä ja kahdella brittivahvistuksella (Steve Hatter ja Gary Marrow). Divarin runkosarjan Kuusysi voitti puhtaasti (Reipas nuijittiin 3-1 ja 5-2). Kuusysi esitteli uusia nuoria lupauksia kauden aikana: Ilkka Remes (17), Petri Kurki (19), Markus Törnvall (16) ja kaiken huippuna vasta 15-vuotias Ismo Lius joka heti debyyttiottelussaan teki kaksi maalia Pyrkivän verkkoon Lahden stadionilla. Loppusarjassa nousu varmistui 4.10.1981 Lahden stadionilla, kun MP murskattin lukemin 5-0. Syksyn kruunasi Kuusysin pääsy Suomen cupin finaaliin Helsingin mutaiselle Pallokentälle,missä Atik Ismailin hattutemppu auttoi HJK:n voittoon 4-0. Seuraavalle kaudelle Voutilainen hankki lisää pelaajia: Saarikunnas (Reipas), Annunen (OTP), Talvio (Reipas) ja Kaivonurmi (Koparit). Joukkueen keski-ikä pysyi 20 vuoden tietämillä vielä senkin jälkeen, kun Voutilainen juuri ennen kauden 1982 alkua ylipuhui puolustuksensa tueksi vanhan viirupaidan Timo Kautosen Lahden Palloseurassa, miehellä oli tuolloin ikää jo 37 vuotta. Lahtelainen jalkapalloilu sai kevättalvella 1981 melkoisen 'piristysruiskeen', sillä Hiihtostadionin läheisyyteen nousi maamme ensimmäinen täysimittainen jalkapallohalli. Sen merkitystä Kuusysin alkaneelle menestyksen vuosikymmenelle ei voi vähätellä . Reipas jäi 1. divisioonan runkosarjassa 6.sijalle * säilytti loppukarsinnassa sarjapaikkansa.

1982: Kuusysi nousijana SM-sarjassa: runkosarjassa sijoittui kuudenneksi, loppusarjassa varmistui Suomen mestaruus. Kuusysin mestaruus varmistui viimeisellä kierroksella Tampereen Ratinan stadionilla vakuuttavalla tavalla - kotijoukkue Ilves kaadettiin puhtaasti 5-0 (Annunen rp., Törnvall, Kurki, Saarikunnas ja Annunen). (Kuusysin historiikkikirja:) Sinä iltapaivänä Kuusysi sai kannattajiltaan kaikki vanhat syntinsä anteeksi, ja Lahdesta saapunut tuhatpäinen fanijoukko hyvityksen kärsimyksilleen, joita oli edellisinä vuosina ja vuosikymmeninä joutunut kokemaan. Kuusysi, ikuiseksi häviäjäksi monesti ilkuttu lahtelaisyhdistelmä, Lahden Pallo-Miesten ja Upon Pallon jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa, oli tehnyt sen, mihin edeltäjänsä eivät koskaan pystyneet. Voittanut seuran historian ensimmäisen mitalin miesten Suomen mestaruustasolla, vieläpä kirkkaimman. Ja millä tavalla! Sarjatulokkaana, kokeneiden SM-jyrien HJK:n ja Hakan nenän edestä. Jos pitäisi antaa vain yksi vastaus kysymykseen, miten on mahdollista, että ykkösen pohjamutuia koko 1970-luvun jälkipuoliskon kolunneesta Kuusysistä kuoriutui 1980-luvun Suomen ykkösjoukkue, tuo vastaus olisis monen mielestä Keijo Voutilainen. Kuusysin johto osui syksyllä 1979 kultasuoneen. Se onnistui houkuttelemaan nuoren joukkueensa valmentajaksi Voutilaisen, joka Reippaasta potkut saatuaan 1976 oli suunnistanut syntymäkaupunkiinsa Kuopioon ja nostanut divariin pudonneen KPT:n aina SM-hopealle asti. Voutilaista kiehtoi Lahdessa samanlainen haaste, jonka hän oli jo kohdannut Kuopiossa: mahdollisuus nostaa kaupungin perinteinen kakkosjoukkue ohi vanhan valtiaan, jota vastaan valmentajalla oli jäänyt paljon hampaankoloon. Kuusysi (1982): Maalivahdit: Ismo Korhonen ja Risto Saloranta. Puolustajat: Tapani Rantanen, Reijo Lindström, Markku Siira, Esa Pekonen, Juha Saarikunnas, Kari Eloranta ja Ilkka Remes. Keskikenttä: Juha Annunen, Petri Kurki, Jorma Kallio, Raimo Kumpulainen, Ilpo Talvio ja Jari Rinne. Hyökkääjät: Keijo Kousa, Markus Törnvall, Martti Sillanmäki, Ismo Lius ja Jarmo Kaivonurmi. Joukkueeseen oli kaudelle 1982 uusina pelaajina tulleet: Saarikunnas (Reipas), Annunen (OTP), Talvio (Reipas) ja Kaivonurmi (Koparit). Edelliskauden jälkeen seurasta olivat poistuneet: Erkki Lehtinen (lopettanut), Reijo Vidlund (Palloseiskat) ja Pekka Lehvonen (Palloseiskat). Reipas voitti 1. divisioonan runkosarjan ja jatkosarjasta nousi SM-sarjaan.

1983: Kuusysi SM-runkosarjassa neljäs ~ loppusarjassa viides. Reipas (nousijana ) SM-runkosarjassa 11. sijalle, putoamiskarsinnassa 7. sija ja putoaminen 1. divisioonaan.

1984: Kuusysi SM-sarjan runkosarjassa kolmas - pudotuspeleissä toinen Suomen mestaruus. Reipas putoajana 1. divisioonassa ~ päätyi 5. sijalle.

1985: Kuusysi SM-sarjassa viides - karsiutui pudotuspeleistä vasta rankkarikilpailussa. Kuuysi karsiutui kaudella 1985 käytössä olleesta runkosarjan neljän parhaan pudotuspelien jatkosysteemistä mahdollisimman täpärällä tavalla. Runkosarjan jälkeen (22 ottelua) Ilves ja Kuusysi jakoivat 4. ja 5. sijan samoissa pisteissä. Tarvittiin uusintaottelu, joka päättyi tasapeliin 3-3. Seuranneen rangaistuspotkukilpailun Ilves voitti 6-5. Reipas 1. divisioonassa 2. sijalle, hävisi 'nousukarsintapeleissä' Kopareille ~ ei noussut SM-sarjaan.

1986: Kuusysi SM-sarjassa kolmannen kerran Suomen mestariksi. Kuusysin huikea Euroopan mestarien cup-seikkailun talvinen päätös: Ensimmäisellä kierroksella Kuusysi oli pudottanut jugoslavialaisen FK Sarajevon (kotona ja vieraissa voitot 2-1). Toisella kierroksella Kuusysi oli pudottanut neuvostoliittolaisen mahtiseuran Zenit Leningradin (kotona 3-1 voitto ja vieraissa tappio 'vain' 1-2). Kuusysin huikea Euroopan mestarien cup-seikkailu päättyi ikimuistoiseen talviotteluun Helsingin Olympiastadionilla 19.3.1986 Romanian Steaua Bukarestia vastaan. Kyseessä oli kolmannen kierroksen ottelu ja ensimmäinen osaottelu Romaniassa oli päättynyt 0-0. Olympiastadionin lumisissa otteluissa Kuusysi lopulta hävisi 0-1 ja putosi jatkosta. Steaua voitti lopulta cup-mestaruuden kaataen finaalissa Barcelonan. Paikalla Helsingissä oli huikeat 32.500 katsojaa. Yleisö- ja mainostulot takasivat seuralle puhtaana käteen miljoonan silloisen markan potin. Toinen mokoma saatiin vähän myöhemmin pelaajakaupoista, joihin eurocup-menestys oli ollut välttämätön 'ikkuna': Tiainen (Ajax - 420.000mk), Pekonen ja Hudd (Tukholman AIK, yhteensä 640.000mk). Rahat olivat enemmän kuin tarpeen, vuoden vaihteessa 1985-86 seuraa painoi 2,3 miljoonan velkataakka, verottaja oli kimpussa ja rahahanat tukossa. Steaua-ottelu pelasti käytännössä seuran konkurssilta. Joulukuussa 1985 Kuusysin puheenjohtajaksi valittu Hannu Vilkman on muistellut tuolloista Kuusysin taloudellista ahdinkoa seuran historiikkikirjassa ja todennut, että pääsyinä rahavaikeuksiin olivat olleet jatkuva leväperäinen varainkäyttö kaikessa seuratoiminnassa ja erityisesti yleisötulojen varaan rakennetun budjetin pettäminen useana kautena peräkkäin. Pelaajapalkkiot eivät olleet syy rahaongelmiin. Joukkue oli halpa ja pelasi enemmän hengellä kuin rahalla. Nuorimmat pelaajat saivat noihin aikoihin kaudesta 10.000 markkaa ja runkopelaajat 30-40.000 markkaa. Huiput, kuten Ismo Lius, jonka HJK olisi halunnut väkisin viedä meiltä, ansaitsivat 60.000 markkaa. Kun hänet myytiin Örgryteen syksyllä 1989, siirtosumma 600.000 markkaa oli kymmenen kertaa hänen vuosipalkkansa, muisteli Vilkman. Kuusysi oli yrittänyt saada ratkaisevaan Steau-otteluun lainaksi maajoukkuemiehet Ari Hjelmin (Ilves) ja Hannu Turusen (KuPS), koska Ismo Lius oli rahapulassa jouduttu vuokraamaan Belgiaan Bevereniin ja Keijo Kousa oli loukannut polvensa Portugalin valmistavalla leirillä niin pahasti, ettei kyennyt pelaamaan. Hjelm ja Turunen olisivat halunneet pelata, mutta heidän seuransa kieltäytyivät hyväksymästä tehtyjä lainaehtoja. Kuusysin avauskokoonpano Steaua Bukarestia vastaan 19.3.1986 Helsingin Olympiastadionilla: (mv) Ismo Korhonen, Petri Tiainen, Jari Rinne, Jari Hudd, Esa Pekonen, Michael Carroll. Jyrki Hännikäinen, Juha Annunen, Jarmo Kaivonurmi, Ilkka Remes ja Seppo Nordman. Reipas voitti 1. divisioonan ja nousi suoraan SM-sarjaan.

1987: Kuusysi SM-sarjassa hopeamitaleille. Reipas nousijana SM-sarjassa ~ säilyi nipin napin 10. sijalla.

1988: Kuusysi SM-sarjan ylemmässä loppusarjassa ~ hopeamitaleille. Kuusysin ja valmentaja Keijo Voutilaisen tiet erosivat ~ tilalle Antti Muurinen (KontU:sta). Kauden 1988 valmistautumiset olivat Kuusysissä menneet normaalisti syksyllä 1987, kunnes Voutilainen tuskastui seurajohdon päätökseen vaihtaa Markus Törnvall Reippaan nuoren toppariin Mika Viljaseen. Törnvall sattui olemaan Voutilaisen suosikkipelaaja ja valmentaja viestitti seurajohdolle: Mie en lähde junnuporukalla eurocupiin. Voutilainen vaati lisävahvistuksia, mm. kahta uutta englantilaispelaajaa, mutta seurajohto ei suostunut. Ehkä osa sikariportaasta uskoi Voutilaisen annettavien olleen lopussa kahdeksan vuoden palveluiden jälkeen. Kuusysin johto otti yhteyttä Martti Kuuselaan, joka olisi muuten ollut suostuvainen, mutta halusi kuitenkin vielä kyttäillä messevämpää työsopimusta ulkomailta. Seuraava ehdokas löytyi pääkaupunkiseudulta. Syksyllä Kuusysi oli hankkinut Kontulan Urheilijoista Kalle Lehtisen, ykkösen nuoren maalikuninkaan. Lehtisen isä suositteli Kuusysin johdolle uudeksi valmentajaksi KontU:n Antti Muurista, joka oli muutamassa vuodessa nostanut lähiöseuran nelosesta aina SM-sarjan karsintoihin asti. Neuvottelut sujuivat ja niin joulukuussa 1987 Kuusysi siirtyi Antti Muurisen aikaan. Muurinen joutui luonnollisesti hankalaan tilanteeseen täyttäessään Voutilaisen paikkaa. Kannattajat, lehdistö ja pelaajatkin olivat tottuneet menestykseen - pientä kyllästymistä oli havaittavissa seuran toiminnassa kaikilla eri tasoilla. Joukkueen keskeisiä pelaajia kuten Ilkka Remes, Jari Rinne, Ismo Lius ja Hannu Jäntti pidettiin yleisesti jo 'kaiken kokeneina konkareina', vaikka yksikään heistä ei vielä ollut täyttänyt edes 25. ikävuottaan! Muurisen paineita lisäsi myös naapuriseuran ilmeinen kehittyminen - nuori Jari Litmanen superlupauksena oli saanut seuran toimintaan aivan uuden kipinän. Alkuvuonna 1988 pelatun Lahti-cupin voittikin Reipas ja paikallislehdet julistivatkin valtikan vaihtuneen lahtelaisessa jalkapalloilussa. Epäilijöiden äänet alkoivat vaieta, kun Kuusysi murskasi Reippaan 5-1 ensimmäisessä SM-sarjan paikallisottelussa. Kuusysi selviytyi loppusarjassa toiselle sijalle HJK:n taakse - Reipas jäi neljänneksi. Reipas myös SM-sarjan ylemmässä loppusarjassa ~ 4. sijalla.

1989: Kuusysi voitti SM-sarjan runkosarjan ~ loppusarjasta neljäs Suomen mestaruus. Kaudelle 1989 Kuusysin valmentaja Antti Muurinen pääsi ensimmäistä kertaa kokoamaan oman 'makunsa' mukaista joukkuetta. Uusia nimiä entisten vahvistuksiksi olivat mm. Reippaan vahva toppari Jarmo Saastamoinen ja Hakan röyhkeä keskikenttämies Petri Järvinen. Juhannusviikolta alkoi Kuusysin 16 tappiottoman pelin putki ja mestaruus ratkesi Muurisen miehistölle viimeisen kierroksen ottelussa Lahden stadionilla TPS:aa vastaan. Yli 7000 katsojan riemuksi Kuusysi voitti Liuksen maalilla ja seuran neljännet kultajuhlat saattoivat alkaa. Reipas jäi 8. sijalta alaloppusarjaan, jossa toiseksi (sarjapaikka säilyi).