A) Ruotilan kylä (Sippola) * Liikkalan asemankulma: Pauli Luoma lähetti ottamansa kuvan 22.12.2012: Tämä maisema löytyy entisen Sippolan - sittemmin Anjalankosken - ja nykyään siis Kouvolan (sen 'suur-Kouvolan') Ruotilan kylästä. Liikkalan asemankulma * Sippola (1975 yhdistettiin Anjalankosken kauppalaan) - osaksi Kouvolan kaupunkia 1.1.2009. Pauli Luoma lähetti 15.11.2014 ottamansa kuvat Liikkalan entisen rautatieaseman kulmilta: Aiemmin syksyllä ajelimme kuvia ottamassa ja naapurikylässä Liikkalassa tuli vastaan tienviitta "Asemankulma" . Piti mennä sitten katsomaan Liikkalan asemaa. Sitä ei kuitenkaan löytynyt. On purettu pois sen jälkeen, kun henkilöliikenne Hamina-Inkeroinen välillä on lopetettu. Haminaan menee nykyään rautatie vain satamaan Juurikorven kautta. Ratapohja ja asemanpaikkakin on Liikkalassa vielä jäljellä. Ilmeisesti jotain huoltorakennuksia näkyy heinikon ja puskien takana ja totaalisesti on liikennöinti entisellä ratapohjalla muuttunut, kun kameralla zoomailin niin eikös siellä nakynyt vene! Liikkalan asema oli Haminan radan alkuperäisiä liikennepaikkoja. Knut Nylanderin suunnittelema asemarakennus valmistui vuonna 1899. Samanniminen kyläkeskus sijaitsi pari kilometriä pohjoisempana Sippolanjoen toisella puolella. Asemanseutu jäi varsin harvaanasutuksi alueeksi. Asema alennettiin laiturivaihteeksi 1853, miehittämättömäksi seisakevaihteeksi 1958 ja vaihteeksi henkilöliikenteen loppuessa 1968. Asemarakennus purettiin samana vuonna, ja vaihde lakkautettiin 1970 (Radan varrella-kirja, 2008).

Kuusankoski osaksi Kouvolan kaupunkia 1.1.2009 B) Kuusankoski-Voikkaan kapearaiteisen rautatien ratalinjaa 1950-luvun alussa. Oikeassa alakulmassa kirkon seisake. Oikeassa yläkulmassa näkyy vanhaa urheilukenttää, jonka rakentamisessa käytetty hiekka on tuotu Naukiosta junalla. Työmaalle on silloin johtanut sivuraide. Kirkon kohdalla radan ylittävä katu on nimeltään Urheilukentäntie. Nykyisin radan paikalla on pyörätie ja sen oikealla puolella Ekholmintie. 1950-luvun alussa julkaistu postikortti (H.Siitari). Niilo Jokinen muisteli Kuusankosken Sanomissa 13.11.1969 kuusankoskelaisten omaa junaa - kiitos: Hannu Siitari. (Wikipedia, 2012): Kuusankoski on entinen Suomen kaupunki, joka sijaitsi Kymenlaakson maakunnassa, Etelä-Suomen läänissä. Kaupungin väkiluku oli 19 739 asukasta, ja sen pinta-ala oli 128,53 km², josta 14,75 km² oli vesistöjä. Väestötiheys oli 173,5 asukasta/km². Kuusankoski oli leimallinen teollisuuskaupunki, jonka suurimmat työnantajat olivat Kymin Osakeyhtiön paperi- ja selluloosatehtaat. Kuusankosken kunta perustettiin vuonna 1921 irrottamalla Iitin ja Valkealan kunnista niiden teollistuneet osat. Kauppalan oikeudet se sai 1957 ja kaupunkioikeudet 1973. Kuusankoski yhdistyi Anjalankosken, Elimäen, Jaalan, Kouvolan ja Valkealan kanssa uudeksi suurkunnaksi vuoden 2009 alussa. Uuden kaupungin nimeksi tuli Kouvola ja asukasluvuksi noin 88 000. Kuusankosken alue kuului osaksi Iittiin ja osaksi Valkealaan, niin että kahden kunnan rajana oli Kymijoki. Vuosina 1743–1809 myös Ruotsin ja Venäjän välinen valtakunnanraja kulki jokea pitkin. Alue oli pitäjien takamaata ja lähes asumatonta. 1800-luvun lopulla teollistumiskehitys Suomessa lähti käyntiin ja rautateiden rakentaminen alkoi. Vuonna 1870 avattiin Riihimäki–Pietari-rautatie ja vuonna 1889 Kouvola–Kuopio-rautatie, jotka kummatkin sivusivat Kuusankosken aluetta. Tällöin havaittiin alueen koskien teollisuudelle tarjoamat mahdollisuudet. Vuonna 1872 Kymijoen Kuusankoskeen perustettiin selluloosa- ja paperitehdas ja vuonna 1897 rakennettiin saman alan tehdas ylemmäs Voikkaankoskeen. Vuonna 1904 Kuusaansaaren paperitehdas, Kymintehdas ja Voikkaan paperitehdas yhdistyivät Kymin Osakeyhtiöksi. Tehdas on nykyiseltä nimeltään Kymin paperitehdas ja sen on omistanut vuodesta 1996 alkaen UPM-Kymmene Oy. Paperiteollisuuden vetovoiman ansiosta alue kasvoi nopeasti. Kuusankosken tehtaiden ympärille syntyivät Kuusaan ja Kymintehtaan tehdasyhdyskunnat, Voikkaan tehtaan ympärille Voikkaan yhdyskunta. Vuonna 1921 nämä kolme asutuskeskusta irrotettiin Iitistä ja Valkealasta ja niistä muodostettiin itsenäinen kunta, joka sai nimekseen Kuusankoski. Kunnan vaakunassa on heraldinen kuusi ja siinä kolme käpyä, jotka kuvaavat edellä mainittuja kolmea tehdasyhdyskuntaa. Kauppala Kuusankoskesta tuli 1957 ja kaupunki 1973. Kaupungin naapurikunnat olivat Elimäki, Iitti, Jaala, Kouvola ja Valkeala. Kaupungin keskustaan Kymijoen rantaan on muodostunut merkittävä kulttuuripalvelujen keskittymä, johon kuuluvat monipuolinen Kuusankoskitalo ja kirjasto. Kuusankoskitalon on suunnitellut arkkitehtitoimisto Brunow & Maunula ja se on valmistunut vuonna 1985. Saman arkkitehtitoimiston suunnittelema kirjasto valmistui vuonna 2002. Kuusankoskitalossa on muun muassa yli 500-paikkainen konserttisali, teatterisali ja näyttelytila. Rakennuksen yhteydessä toimii myös kolmisalinen elokuvateatteri Studio123. Keskustaan on myös rakennettu uusi kauppakeskus, koska vanha talo paloi ravintolan sytyttyä tuleen. Urheilua Kuusankoskella edustaa muun muassa Kuusankosken Urheilupuistossa jalkapallo-ottelunsa pelaava FC Kuusankoski (Sudet nykyisin). Voikkaan Potkupallokerho pelaa kolmosessa. Kaupungin jääkiekkojoukkue on HC Kuusankoski, joka pelaa Suomi-sarjassa. Ottelut pelataan Kuusankosken jäähallissa.

Kaipiainen: C) Kuvassa Kaipiaisten rautatieasema, joka rakennettiin alunperin vuonna 1870. Asema kuitenkin sahattiin 1920-luvulla poikki ja puretusta osasta koottiin uusi asema Uttiin, joka sijaitsee Kaipiaisten asemalta n. 15km länteen Kouvolaa kohti. Utin alkuperäinen asema oli tuhoutunut 1920-luvun alussa tulipalossa. Tämän kuvan otti Daniel Nyblin vuonna 1911 'ennen poikkisahausta'. (Wikipedia, 2010): Kaipiainen on Kouvolan kaupunginosa ja taajama kaupungin itäosassa entisen Anjalankosken alueella. Taajaman kautta kulkee valtatie 6:n osuus Kouvola–Lappeenranta sekä Riihimäki–Pietari-rata. Kaipiaisissa on noin 400 asukasta. Ensimmäiset merkittävämmät maininnat paikkakunnasta ajoittuvat Kustaa III:n sotiin, jolloin paikkakunnalla käytiin Kaipiaisten taistelu. Kaipiaisten merkitys lisääntyi Helsinki–Pietari-radan valmistuttua vuonna 1870, jolloin taajaman kohdalle perustettiin rautatieasema. Kaipiainen oli ehdolla Savon radan risteysasemaksi, joka kuitenkin sijoittui Kouvolaan. Pitkään Kaipiainen toimi merkittävänä asemana, jossa Pietarista ja Helsingistä saapuvat junat kohtasivat. Kaipiaisissa on vieläkin Suomen ainoa saariasema. Henkilöjunien pysähdykset asemalla loppuivat jo 1977, kun paikallisliikenne lakkautettiin rataosuudella Kouvola-Simola-Lappeenranta. Rautatiehistorista voidaan lisäksi mainita kapearaiteinen Tirvan rautatie. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Tirvan teollisuus kuljetti tuotteitaan Kaipiaisten asemalle, ja sieltä eteenpäin. Tirvalla oli muun muassa myllynkivi- ja kimröökitehdas sekä saha. Tavaravaunujen lisäksi pienen höyryveturin perässä kulki usein myös pieni henkilövaunu. Kapearaiteisen radan raiteet on purettu, mutta vieläkin vanha ratalinja erottuu maastossa. Kaipiaisten aseman vaunuhalli oli pitkään vanhojen höyryvetureiden säilytyspaikkana. Vielä 1930-1940-luvuilla vaunuhalleilla säilytettiin Venäjän keisarin Suomen-matkoillaan käyttämää junaa, höyryveturia ja vaunuja. Nykyään ainoat maailmassa säilyneet Venäjän keisarilliset vaunut ovat Hyvinkäällä Suomen rautatiemuseossa. Nämä Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan kulkuneuvot Suomen rautateille on rakennettu 1870-luvulla. Vaunuja on ollut kaikkiaan kuusi, mutta vain kolme niistä on säilynyt: keisarin vaunu, keisarinnan vaunu ja salonkivaunu. Keisarilliset vaunut ovat säilyneet ainakin kahdesta syystä. Ne olivat Suomen Valtionrautateiden rakennuttamia ja omistamia ja niitä säilytettiin vuodesta 1914 Kaipiaisten vaunuhallissa eikä enää Pietarissa kuten aiemmin. Jos vaunut olisivat jääneet Pietariin, niiden kohtalo olisi ollut sama kuin kaikkien muidenkin keisarillisten vaunujen. Kaipiaisten puinen vaunuhalli purettiin katon romahdettua vuonna 1995. Tiilinen vesitorni ja osa veturitallista ovat vielä jäljellä.

Elimäki osaksi Kouvolan kaupunkia 1.1.2009 D) Elimäen kirkko kuvattuna 20.7.2014 (S&J). (Elimäen srk, 2014): Elimäen kirkko kuuluu maamme vanhimpiin puukirkkoihin ja se on yksi 1600-luvulta säilyneistä ristikirkoista. Nykyisen muotonsa se on saanut 1678. Kirkossa on maassamme harvinainen barokkityylinen kuoriaita vuodelta 1666. Alttarilaitteen tauluineen on lahjoittanut Casper Wrede yhdessä vaimonsa Sophia Tauben kanssa. Kellotapuli on myös barokkityylinen ja sen tekijänä on ollut Aatami Juhonpoika Marttila. Tapuli on rakennettu 1700-luvun lopulla. Arvokas, kolmiosainen alttaritaulu on ollut jo Elimäen aikaisemmassa kirkossa. Saarnatuoli on 1600-luvun puolivälistä ja sen on suunnitellut Pernajan mestari Lorentz Haberman. Kirkon seiniä ja todennäköisesti myös kattoholveja ovat koristaneet viipurilaisen Valentin Betken mustavalkoiset maalaukset vuodelta 1679. Maalauksista on nykyään nähtävissä vain lehterien taustoilla säilyneitä osia. 1600-luvun Elimäen kirkko kuvattuna 20.7.2014 (S&J). Elimäen kirkkotapuli - 20.7.2014 (S&J). Elimäen taajamasta - molemmat 20.7.2014 (S&J). Tyypillinen nykysuomalainen persoonaton näkymä näistä taajamista. Unohtuu jo liittymäristeyksessä. Elimäen Osuuspankin rakennus - 20.7.2014 (S&J). Ravintola Alppiruusu Elimäellä - 20.7.2014 (S&J).