94) Makkola - Rekola - Orala

(Svala & Joutsi * viimeisimmät muutokset: 21.1.2017)


Antero Manninen, Kangasniemen historia, osa 1 (1953) ~ Kangasniemen kylien vaiheita:
"ORALA: V. 1561 asui Orasia Salmenkylän kymmenkunnassa. Sekä v. 1643 että maantarkastuskirjassa Oralan molemmat tilat, jotka sijaitsivat Heikinmäellä, vielä laskettiin Synsiön kylään kuuluviksi. Paria vuotta myöhemmin Orala mainitaan erillisenä kylänä.
Mainittujen kahden tilan (nyk. numerot 1, 2, 6 ja 7) lisäksi kylään kuuluu entisiä Synsiönrannan (nyk. n:o 4), Synsiön (n:o 5), Tiiholan (n:o 8) ja Koittilan (n:o 9) takamaita." (Antero Manninen, 1953).

"MAKKOLA: Makkoset eivät ole kaikkein vanhimpia kangasniemeläisiä sukuja, mutta heitä tavataan silti jo 1500-luvun lopulla nykyisessä Makkolassa. V. 1643 Makkola luettiin Synsiön suurkylään. Maantarkastuskirjassa se on omana kylänään, johon kuului viisi Mesiänmäellä olevaa tilaa, joissa jokaisella oli isäntänä Makkosia, sekä pian itsenäistyivät Ikola, Kähkölä ja Rytkölä. Nälkävuosien ja isonvihan aikana joutui neljä kylän tiloista muille suvuille, joista ainakin pari oli kotoisin Hämeen puolelta.
Nykyisen Makkolan n:ot 6 ja 7 ovat siirretyt Synsiälästä ja Kaihlamäestä.

A) Makkolan Osuuskauppa:

Kangasniemen Osuuskauppa 1907-57-kirjassa Martti Väinölä kirjoittaa (1957):
Myymälän perustaminen Makkolan kylään juontaa alkunsa jo vuodelta 1921 ja se toimi siellä aluksi vuokrahuoneistossa. Vaikka kyläkunta on tunnettu varakkaaksi ja valistuneeksi, tuotti Osuuskaupan toiminta kuitenkin heikkoja tuloksia ja niin oli toiminta v. 1925 Makkolassa lopetettava. Ehkäpä eräänä syynä oli sekin, että kylässä harjoitti samaa ammattia monta ja monenlaista yrittäjää, mikä hajoitti ostovoimaa.
Kesti pitkän aikaa ennenkuin myymälän toiminta saatiin uudelleen vireille. Tämä tapahtui v. 1941. Aika oli tehnyt työtään ja innostus Osuuskauppaa kohtaan oli nyt kokonaan toinen. Kauppias Eino Lahikaiselta saatiin ostaa keskeiseltä paikalta hyväkuntoinen liiketalo ja siinä avattiin myymälä kevättalvella v. 1941. Myymälän toiminta on sen jälkeen täysin vastannut odotuksia (1957).
Myymälänhoitajana on toiminut koko ajan Eemil Hokkanen apulaisenaan rouva Helvi Hokkanen.
Sivumyymälän aikaansaannissa Makkolaan on ansioituneesti vaikuttanut lautamies Vilho Pynnönen.
Nykyinen (1957) myymälätoimikunta: emäntä Tyyne Manninen, opettaja Solda Virtanen sekä maanviljelijät Viljo Pynnönen ja Eemil Lahikainen.

Makkolan perinnekirjasta (1986) löytyy päivitettyä lisätietoa: Eemil ja Helvi Hokkasen eläkkeelle siirtymisen jälkeen oli kaupanhoitajana Uolevi Petäjä ja apulaisena vaimonsa Pirkko Petäjä. Makkolan Osuuskaupan viimeinen hoitaja oli Matti Marttinen, hänen vaimonsa Sirpa Marttinen oli myös osuuskaupan palveluksessa. Vuonna 1982 osuuskauppa lopetti toimintansa Makkolassa.
Samalla paikalla jatkoi kauppias Eino Kinnunen kauppatoimintaa yksityisyrittäjänä. Tämän vuoden (1986) alussa Kinnunen lopetti toimintansa ja myi kauppakiinteistön Eero Huikolle, hän avasi kaupan 14.2.1986.

Tämä kuva Makkolan Osuuskaupasta on vuoden 1948 (William Sarjalan kirjoittamasta) kirjasta Kangasniemen Osuuskauppa 1907-47, josta em. Väinölä on poiminut tiedot melko suoraan omaan vuoden 1957 osuuskauppakirjaansa.

Makkolan perinnekirjan (1986) mukaan edellä mainittu Osuuskauppa oli toiminut Makkolassa sen ensimmäisellä jaksolla vuosien 1921-25 aikana Kanaojan talossa, missä osuuskauppatoiminnan loputtua oli jatkanut vasta perustettu Rekolan Osuuskassa (vrt. tämän sivun alempi kuvaruutu).
Kanaojan kaupalle oli tavarat ajanut hevosella Kangasniemen kirkolta ja Lievestuoreen rautatieasemalta Juho Varonen, joka oli asunut Makkolan koululla. Hänen tyttärensä oli toiminut koululla opettajana ja hänen poikansa oli myös ajanut kauppatavaroita toisella hevosella.

Vuosien 1921-25 aikana Makkolan Osuuskaupalla ehti olla monta kaupanhoitajaa: Aati Manninen, Sakari Lastu, Viljo Korpinen, Vilho Laitinen, Eino Saloniemi ja viimeisenä John Thompson/Telatie.

Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008-kirjan (M. Bell) mukaan Kangasniemen Osuuskaupan Makkolan sivumyymälässä toimi Rekolan Osuuskassan seuraaja eli Kangasniemen Osuuskassan/pankin Makkolan konttori vuodet 1963-89.

Makkolan muita kauppoja:

Makkolan perinnekirjan (1986) mukaan, kun Kanaojan talossa Osuuskauppa lopetti toimintansa v.1925 ja Rekolan Osuuskassa aloitti ko. tiloissa toimintansa (talon isännän Kalle Liukkosen toimiessa itse kassanhoitajana), Liukkonen aloitti myös yksityisen kaupan riihituvassaan (vuoteen 1930 asti).
Kalle Liukkonen muutti kauppansa vuosiksi 1930-1954 aittarakennukseen. Vuonna 1954 hän siirsi kauppansa remontoituun asuinrakennukseensa, missä hänen kauppansa toimi vuoteen 1962 asti. Samoissa kauppatiloissa toimi siis myös Makkolan Osuuskassa vuoteen 1963 asti, jolloin toimipiste siirtyi uudelle Osuuskaupalle, missä Liukkonen jatkoi kassanhoitajana vielä pari vuotta (isäntä Kalle Liukkonen toimi siis kassanhoitajana vuodet 1925-65).

1920-luvulla kauppias Villasella oli ollut kauppansa nykyisen (1986) Alvar Suurosen talon paikalla.
1940-luvulla Hilja Laitinen oli myynyt valmiiksi pussitettua tavaraa Linnaselän aitassa. Tavarat olivat kauppias Kalevi Mannisen.
Vilppu Pynnösellä oli ollut kauppa Makkolan Keskitalossa vuosina 1910-30.
Topias Pynnösen eli 'Kitka-Topin' kauppa oli toiminut 1930-luvulla Makkolassa.
Oiva Lahikainen piti vuodet 1958-73 'Makkolan sekatavarakauppaa'.

Eino Lahikaisella oli myös ollut oma kauppansa Makkolassa 1940-luvulla. Hän mainosti liikettään tulitukkiaskien etiketeissäkin. Kuvan lähetti etikettiharvinaisuudestaan K.M. (3.10.2012).

B) Makkolaan puuhattiin omaa Osuuskassaa huhtikuussa 1908:


Maanviljelijä Juho Viinikainen, Maamiesseuran aktiivijäsen, puuhaili Makkolaan omaakin osuuskassaa v.1908 (Kuva kirjasta Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008 ~ Paavo Sävilammi).

Kangasniemelle oli 15.2.1908 perustettu ensimmäinen osuuskassa Kauppilaan, toinen 17.2.1908 Kutemajärvelle, kolmas Hokkaan 18.2.1908 ja neljäs Unnukkalaan 7.4.2008 (lähde: Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008-kirja).
Huhtikuun 8. päivänä 1908 oli makkolalaisten vuoro pohtia oman kassan perustamista E.Tahvosen tilalla pidetyssä kokouksessa. Aapeli Roos Pellervo-seurasta piti esitelmän ja maanviljelijä Juho Viinikainen johti virinnyttä vilkasta keskustelua. Oli todettu, että kyläpankki olisi tarpeen ja mallisääntöjäkin oli jo ehditty rustailla. Osaanottajia oli kuitenkin ollut liian vähän paikalla, joten asia oli siirrettävä seuraavaan kokoukseen, joka oli määrä pitää 29.4.1908 Makkolan kansakoululla. Kassan toimialueeksi oli kaavailtu Makkolan, Oralan, Rekolan ja Rytkölän kyliä.
Into oli kuitenkin pidetyn kokouksen jälkeen jostain syystä laantunut, sillä Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008-kirjan mukaan tuota mainittua perustavaa kokousta kolmen viikon kuluttua ei sitten ilmeisesti enää pidettykään.
Makkolassakin saattoi olla vallalla uutta kassa-ajatusta kohtaan samanlaisia pessimistisiä ajatuksia, kuten Kauppilan perustavasta kokouksesta on talteen kirjoitettu:
Kyllä luottoa niille annetaan, jotka on hienosti puettu, kravatti kaulassa, mutta jos tulee sarkatakkinen mies rahaa pyytämään, niin eipä hänelle sitä riitä.

Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008-kirjan (M. Bell) mukaan Juho Viinikaisen johdolla perustettiin vuonna 1925 Rekolan Osuuskassa Kananojan talossa (Kalle Liukkonen kassanhoitajana vuoteen 1965 - vuonna 1963 kassa oli muuttunut Kangasniemen Osuuskassan/pankin Makkolan konttoriksi ja uudeksi toimipaikaksi oli tullut Kangasniemen Osuuskaupan Makkolan myymälä). Tähän Rekolan kassaan tuli jäseniä mukaan Rekolasta, Makkolasta, Oralasta, Vehmaskylästä, Hyyrylästä, Pöyhöstä, Synsiöstä, Rytkölästä, Paappalasta ja Äkryntaipaleelta asti.

C) Rekolan Osuuskassa (1925-1962)

Tämä kuva on kirjasta Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008 (Heljä Kassari & Kirsti Kunnas).
Alkuperäinen kuvateksti (M.Bell): Rekolan Osuuskassa aloitti toimintansa vuoden 1925 alussa Kanaojan talossa, jonka isäntä Kalle Liukkonen toimi kassan kirjanpitäjänä 60-luvun alkupuolelle saakka.

Antero Manninen, Kangasniemen historia, osa 1 (1953) ~ Kangasniemen kylien vaiheita:
"REKOLA on saanut nimensä sukunimestä Reko(i)nen, joka tavataan Synsiön kymmenkunnassa 1600-luvun alussa. Kuuluttuaan aluksi Synsiön ja Makkolan kyliin Rekola mainitaan omana kylänä v.1668. Sen kaksi tilaa sijaitsivat Pirttimäellä. Viime vuosisadalla liitettiin Rekolaan sen naapureina sijaitsevat Ikolan ja Kähkölän kylät." (Antero Manninen, 1953).

Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008-kirjan (M. Bell) mukaan vuoden 1924 lopulla Kangasniemen luoteiskulman miehet perustivat oman Rekolan kassan. Virallisesti se ehti rekisteriin vasta vuoden 1925 puolella.
Rekolan kassan perustamiseen lienee vaikuttanut Unnukkalan kassasta saatu esimerkki. Kesällä 1924 Unnukkalan kassa oli myöntänyt lainoja viljelysten parantamiseen, rakennuksiin ja maanhankintaan kolmelle makkolalaiselle, joista tuli myöhemmin Rekolan kassan perustajajäseniä.

Rekolan kassan 14 perustajajäsentä olivat: maanviljelijät Juho Viinikainen, Arvi Viinikainen, Kalle Liukkonen ja Eero Ikonen (Rekola), maanviljelijät Matti Hokkanen, Aatu Laitinen, Toivo Laitinen, Adi Liukkonen, Oskar Manninen ja Vilho Pynnönen (Makkola), palstatilallinen Aati Hämäläinen (Makkola), maanviljelijät Onni Nojonen ja Vilho Tiihonen (Äkryntaipale) ja maanviljelijä Aatu Riepponen (Vehmaskylä).

Kassanhoitajana/johtajana toimi Kalle Liukkonen (1925-65 - muuttui vuodesta 1963 Osuuskassan/pankin Makkolan konttoriksi), konttorinhoitajina Aila Nykänen (1965-67), Pekka Huikko (1967-71) ja Jorma Pylvänäinen (1971-89 ~ konttori lakkautettiin).

Rekolan kassa toimi Kanaojan talossa vuodet 1925-63 (isäntä Kalle Liukkonen toimi siis kassanhoitajana) ja sen jälkeen, vuoteen 1989 asti, Kangasniemen Osuuskaupan Makkolan sivumyymälässä.

Kanaojan talossa oli toiminut siis vuodet 1921-25 jo Makkolan Osuuskauppa. Ennen kaupan aloittamista rakennuksessa oli asunut Iida Kuitunen poikansa kanssa. Rakennusta sanottiin noina aikoina riihituvaksi, koska siellä siis riihitoimintojen ohella myös asuttiin. Pihanlaitarakennuksissa asuneita henkilöitä kutsuttiin kesteiksi (Makkolan perinnekirja - 1986).

Maanviljelijä Kaarlo 'Kalle' Liukkonen, Rekolan kassanhoitaja 1925-63, Osuuskassan sivukonttorin hoitajana vielä vuoteen 1965 (kuva kirjasta Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008 ~ Heljä Kassari & Kirsti Kunnas).

Ahti Kovasen Osuuspankki-kirjaan tekemästä Kalle Liukkosen esittelystä muutamia poimintoja:

* Kalle Liukkonen syntyi Makkolan kylän Kanaojan talossa 26.3.1901 ja kuoli 26.10.1976.
* Osti v.1926 kantikkaan Fordin tiedonkulkua nopeuttamaan - autollaan hän nouti postit kirkolta.
* V.1927 'Kangasniemen Osuuskauppa' myi paikallisen myymälänsä mv. Liukkoselle ja hän päätti jatkaa kyläkauppaa Kananojalla. Liiketilan paikka vaihteli pihapiirissä.
* Hankki myöhemmin useita eri ajokkeja, joita itse korjaili ja viritteli - valmisti itse mm. jäähdyttimen Nash-autoonsa.
* Talosta toimitettiin sota-aikana hyvin jäähdytettyä kermaa Mannerheimin pöytään Mikkelin Kaleva-hotelliin.
* Rahanuudistuksen myötä v.1962 Kalle päätti lopettaa liikkensä ja siirtyi v.1963 hoitamaan Kangasniemen Osuuskassan Makkolan konttoria (vuoteen 1965 asti, jolloin siirtyi eläkkeelle).
(Ahti Kovanen, Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008).

Tässä kuvassa tarkastuskarjakko Helmi Halttunen (oikealla) istuu Papumäen Martta-emännän kanssa punaisen Nash-auton astinlaudalla. Ratissa itse omistaja Kalle Liukkonen Makkolan kylän Kanaojan talosta. Kuva on otettu 1930-luvulla. Harvoin sai tarkastuskarjakko autokyytiä, matkat taloihin taittuivat lähinnä hevoskyydillä (kuva Makkolan perinnekirjasta - 1986 ~ Aune Ikonen).


D) MH lähetti 12.11.2012 tämän postikorttikuvan, jonka alakulmassa lukee S.Ikonen - 1952. Vuosiluku ei kuitenkaan taida olla kuvausvuosi? Aiemmin tällä paikalla oli sama kuva Perinnealbumin teknisesti heikompana kopiona.
Perinnealbumissa oli seuraava kuvateksti: Rekolan kylässä sijaitseva Papumäen talo 1910-luvulla. Tästä talosta oli kotoisin mm. kunnallisneuvos Matti Ikonen. Kangasniemellä tavattiin Ikosia nykyisillä asuinpaikoillaan jo 1500-luvun puolivälissä (om. Erkki Ikonen).

Makkolan perinnekirjan (1986) mukaan Papumäen talossa aloitettiin kauppatoiminta jo vuonna 1866. Kauppa oli virallisesti rekisteröity vuonna 1902. Talon isäntä Eerik Ikonen piti kauppaa vuoteen 1922 saakka. Myyntitavaraa kuten jauhoja, suolaa ja tupakkaa tuotiin jopa Pietarista saakka. Pietariin vietiin vaihtotavarana voita ja turkiksia.
Eerik Ikonen osti kauppatavaraa myös Laukaasta veljeltään Salomon Ikoselta ja Kangasniemellä kauppaa harjoittavalta veljeltään Matti Ikoselta (lähinnä lihaa, voita ja nahkoja). Lihaa Eerik Ikonen vei kotiteurastamostaan puutiinuihin suolattuna myyntiin mm. Jyväskylään ja Helsinkiin.
Kauppaa jatkoi vuodet 1922-31 Eero Ikonen, joka vuokrasi kauppahuoneen Emil Hokkaselle vuosiksi 1932-34. Hokkanen toi myyntitavaransa Juho Roposen liikkeestä Kangasniemeltä.
Emil Hokkasen muutettua v.1934 kauppaa pitämään Siikaselän Häntälään jatkoi Papumäessä kauppaa taas isäntä Eero Ikonen vuoteen 1944 asti. Puotipoikana Ikosella oli vähän aikaa Antti Liukkonen Makkolasta.
Eero Ikosen kuoltua vuoden 1945 alussa jatkoi kaupan pitämistä emäntä Martta Ikonen - aina vuoteen 1967 saakka, jolloin liike lopetettiin. Isäntä toimi Erkki Ikonen.


Papumäen talo kesällä 1984 (Makkolan perinnekirja - 1986, Erkki Ikonen). Erkki Ikosen jälkeen Papumäkeä isännöi nykyisin (2008) kuvataiteen alalla erityisen lahjakas Markku Ikonen, jonka taidonnäytteitä mainitusta perinnekirjastakin löytyy.

E) Kuvassa on Makkolan Tahvosen talon salin nurkkaus maalattuine katto- ja seinäpapereineen v.1937 (kuva ja kuvateksti: Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesä 1937).

Kaukonen kirjoittaa ( Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanomaisista rakennuksista (Savotar IV ~ 1949, Savolaisen osakunnan kotiseutujulkaisuja):
Hirvensalmen ja Kangasniemen länsikyliin on alkujaan Skandinaviasta saatu takkauuni vähäisessä määrin levinnyt yhdistettynä leivin- ja takkauunina. Kangasniemellä näiden raasu-uunien muistetaan ensinnä tulleen käytäntöön Unnukkalan ja Makkolan isoissa taloissa 1800-luvun kolmannella neljänneksellä.
Käsinmaalattuja kamarien katto- ja seinäpapereita on yleisimmin esiintynyt Länsi-Suomessa, mutta ne ovat tulleet suosituksi Kangasniemellä asti. Niitä oli etupäässä Unnukkalan ja Makkolan taloissa.
Oheisessa kuvassa nähdään Makkolan Tahvosen salin hyvinä säilyneitä koristemaalauksia. Ne oli noin vuosisadan vaihteessa tehnyt kangasniemeläinen maalari Adam Manninen, jonka poika ja pojanpoika ovat myös olleet Kangasniemen parhaita maalareita.
Makkolassa oli seinä-, katto- ja myös uunimaalauksia ollut ainakin myös Papumäessä ja Niinimäessä.
Kamarien tavallisinta kalustoa ovat yksinkertaiset pöydät, tuolit, keinutuolit, lipastot, sängyt ja kukkapylväät. Kamarien uuneina ovat kapeahkot, pienipesäiset kakluunit olleet yleisiä. Monien varakkaiden talojen kaksikuististen ja monikamaristen asuinrakennusten kamarit ovat kuitenkin jo vuosikymmeniä olleet hyvin kalustettuja kaupungista ostettuine kalustoineen.
(Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa, 1937-38).

F) Iida ja Taavetti (Taavi) Poikolainen


Nämä kuvat Iida ja Taavetti Poikolaisesta ovat kahdesta eri sanomalehtijutusta, joiden kopiot julkaistiin Makkolan perinnekirjassa (1986). Taavetin kuvan sisältänyt lehtijuttu oli alunperin julkaistu Keskisuomalaisessa v.1961 ja Iidan kuvan sisältänyt juttu oli julkaistu Keskisuomalaisessa 29.3.1968. Iidan jutun oli kirjoittanut nimimerkki V.M.

Makkolan perinnekirjan (1986 ~ Vilho Hokkanen ja Marja-Leena Kuitunen) mukaan Taavin isä Johan Poikolainen (1838-1918) oli Anna-Liisa-vaimonsa (1840-1915) ja Taavi-poikansa kanssa muuttanut Rintainmäen talon Kuren torppaan v.1885. Sitä ennen perhe oli kierrellyt Makkolan taloissa piikana ja renkinä.
David (Taavetti/Taavi) Juho Poikolainen (s. 1873) ja Ida Marian tytär os. Pynnönen (s. 1883) oli vihitty avioliittoon joulukuussa v.1902 (pappina J.K.Sakkinen).
Torpassaan heillä oli aluksi ollut neljä lehmää. Lapsia ei heillä ollut.
Lehtihaastattelussaan v.1961 Taavetti oli kertonut: Kyllä sitä ennen ... juostiin nurkkatansseissa, vähän nurkan takana ryypiskeltiin ja sitten sitä joukolla lähdettiin aittojen ovia kolkuttelemaan. Yöjalkareissulla tämän Iidankin löysin. Isännältä sain kyllä parit kovat lähdöt Iidan aitasta.
Siihen heti perään oli Iida-emäntä vierestä kiireesti ehtinyt selittää - ettei vain väärinkäsitystä syntyisi toimittajalle, ettei suinkaan hän Taavettia aittaan houkutellut, vaan kyllä se Taavi oli ihan omasta tahdostaan tullut.
Taavetti oli taas suunvuoron saatuaan jatkanut: Näreen juurella keitettiin vahvaa ja väkevää. Kaksi kertaa oli jo ehditty keittää, kun poliisi hyvät juhannusviina-ainekset löysi, maahan kaasi ja vei vielä hienon kuparipannunkin mennessään.

Iida oli toimittajalle myös kertonut olleensa kokonaista kolme kertaa Jyväskylässä leikattavana ja oli hän kerran käynyt Kangasniemen kirkollakin silloisen vallesmannin luona Suurolassa. Mutta Taavetti, hän se vasta Iidan mukaan olikin reissannut - ollut jopa Konginkankaalla, Karstulassa ja Kinnulassa metsätöissä ja vielä palvellut neljä kesää Venäjän armeijassa Mikkelin Tuukkalassa.
Toimittajan mukaan (1961) ihmeen tyytyväisiä nämä vanhukset olivat olleet, vanhuuseläkekin kun oli kuulemma ollut tarpeeksi suuri, vähän liikaakin.
Toimittaja oli lopettanut juttunsa: Pieni on mökki, vaan ikävä tulisi, jos sen jättämään joutuisi, tuumaili Iida kyynel silmässä. Yksi surku vain on: - Kun molemmat pääsisimme yhtä aikaa pois, ettei tarvitsisi yksin jäädä.

Iidan toive ei ollut kuitenkaan toteutunut. Taavetti oli sairastunut keväällä 1962 ja hänet oli jouduttu siirtämään sairaalaan, missä hän 17.6.1962 oli kuollut.

Alkuperäisen torpan iso tupa oli ränsistyneenä jouduttu aikojen kuluessa purkamaan kokonaan, sen entisen uunin paikalla kasvoi v.1968 jo melko vahva koivu. Iida asui miehensä kuoleman jälkeen yksin entisen rakennuksen pienessä ruokahuoneessa - koko vain 2½ x 3 metriä ja siitäkin tilasta kiviuuni vei suurimman osan. Heti miehensä kuoleman jälkeen Iida oli asunut kesän ja seuraavan talven Suurosessa, mutta kevään tultua palannut mökkiinsä taas vakituisesti yksin asumaan.
Uunin ja seinän välissä oli lyhyelle nukkujalle riittävä sänky, mutta Taavetti-vainaja oli ollut kookas mies. Iida oli antanut (1968) selvityksen, miten pikkusänkyyn pariskunta oli mahtunut monet vuodet nukkumaan:
Taavetti nukkui kyljellään ja minä siinä Taavetin pohjukassa!

Vuoden 1968 haastattelussaan Iida oli kertonut, ettei mökissä ole radiota ja ettei hän sellaista ukkosen pelossa huolisikaan riesakseen.


Tässä kuvassa Iida ja Taavetti Poikolainen istuvat mielipaikallaan mökkinsä edustalla kesällä 1960. Kuva on Makkolan perinnekirjasta (1986 ~ Kaarina Halttunen). Samaisesta kirjasta löytyy myös maininta, että Iida Poikolainen olisi vuosien 1930-50 aikoina tehnyt muiden töidensä ohella myös hierojan hommia.

Vuoden 1968 Keskisuomalaisen lehtijutun mukaan Iidalla olisi ollut mahdollisuus päästä paremmiltakin näyttäville päiville. Hänen äitinsä oli ollut 15 vuoden ajan presidentti Svinhufvudin (Ukko-Pekka) hoitajana tämän lapsena ollessa Kangasniemen Sarvikoskella. Presidenttinä ollessaan Ukko-Pekka oli etsinyt entisen hoitajansa tyttären eli Iidan mökistään ja pyytänyt tätä tulemaan tilalleen Luumäelle vakituiseen täysihoitoon. Iida oli tarjouksesta kuitenkin kiitellen kieltäytynyt - oma tupa oli ollut rakkaampi.

Vuonna 1968 Iida oli vielä kehuskellut toimittajalle hyvää terveyttään, kuulo ja näkö (silmälasien avulla) toimivat hyvin. Ainoa harmi oli vain kuulemma ollut se seikka, että lähiseudulla asustellut vanhapoika Manu oli Iidalta lainannut luettavakseen Iidan ainoan kirjan - raamatun ja jättänyt sen palauttamatta. Siihenkin oli Iidalla kuitenkin ollut ymmärtäväinen selityksensä antaa:
Arvelen Manun yrittävän vielä saada rippikoulukurssinsa suoritetuksi, että saisi naimaluvan ja minut emännäkseen.

Iida Poikolainen selvisi mökissään yksin asuen vuoteen 1969 asti (86-vuotiaaksi), jolloin hän siirtyi asumaan Kangasniemen kunnalliskotiin. Pienen ja vaatimattoman mökin jälkeen kunnalliskoti oli ollut Iidalle ihmeellinen paikka, missä hän oli oppinut hissinkin käytön omatoimisesti.
Iida kuoli kunnalliskodissa elämäänsä tyytyväisenä ihmisenä 20.12.1971 (88-vuotiaana) ja oli jo odottanut pääsyään Taavettinsa luokse.
Älä sinä akka lopsuttele, oli ollut Taavetin usein toistama sanonta, kun Iida oli yrittänyt ehtiä väliin jotain sanomaan.


Kuvassa on Iida Poikolaisen mökki Makkolan kylässä pisteporstuoineen ja tuohikattoineen (kuva ja kuvateksti: Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38).

Tämä kuva on Toini-Inkeri Kaukosen (Niemimaa) kesien 1937-38 aikana valmistamasta tutkimuksesta Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanomaisista rakennuksista (Savotar IV ~ 1949, Savolaisen osakunnan kotiseutujulkaisuja).


Aira Laakso antoi käyttöömme (22.7.2010) edellisestä samasta Poikolaisen mökkikuvasta alkuperäisen paperikuvakopion, jonka hän oli irroittanut omasta kuva-albumistaan.
Aira Laakso kertoi aikoinaan vierailleensa varsinkin jouluisin Iida ja Taavetti Poikolaisen luona kyseisessä mökissä vieden heille joululahjoja. Iida Poikolainen oli ollut Aira Laaksolle hyvin tärkeä ja läheinen ihminen.
Kuvassa etualalla mökki-isännän kessuviljelmiä (Taavetti oli ollut Airan kertoman mukaan kova tupakkamies).

Kaukonen kirjoittaa: Varsinaista savutupaa alkeellisempia asumuksia muistetaan ennen olleen. Maatuvat, joita varattomilla oli ollut paikoitellen ja jotka olivat vieläkin esiintyvien maasaunojen tapaisia, lienevät jo nykyisin hävinneet.
Pieksämäellä kerrottiin kesällä 1940, että siellä oli silloin Surnuinmäen Hauta-ahossa erään mäkitupalaisen asuntona saunatupamökki, jonka uuni oli kuin sisäänlämpiävän saunan kiuas.
Varsinaisen asuinrakennuksen lähtökohtana pidettyjä yksinäistupia on enää vain siellä täällä mökeissä. Melko vanhaa kantaa edustava entinen yksinäistupa nähdään oheisessa Poikolaisen mökki-kuvassa. Alkeellisimpia eteisiä on sen oven eteen pystypuista tehty suojus eli pisteporstua, jota ainakin Kangasniemellä Hokan ja Mannilan kylissä nimitettiin myös korsuksi. Niitä saataa nähdä mökkiläisten ja loisien tuvissa.
(Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa).


Samainen Iida ja Taavi Poikolaisen mökki Marko Halttusen kuvaamana vuodelta 1983 (julkaistu Makkolan perinnekirjassa - 1986). Olisi mielenkiintoista saada kuulla, onko mökistä nykyisin - kuvasta vielä 25 vuotta myöhemmin - enää mitään jäljellä.

Mainittakoon, että Iida Poikolaisen isä oli ollut asuinseudullaan arvostettu seppä Asaria Pynnönen (tunnettu nimillä Seppä-Asko ja Kinnin Seppä), joka asui vuosien 1910-20 tienoilla Rekolan kylässä Seppä-Askon mökissä, minkä omistajana oli ollut Valjakan tila. Rakennuksesta ei enää v.1968 Makkolan perinnekirjan ilmestymisen aikaan ollut mitään jäljellä.


Marketta Siitari lähetti 8.11.2008 seuraavan täsmennyksen (ylläolevan vihittyjen luettelon kopion kanssa) :
Huomasin, että Ida Pynnösestä ja Taavetti Poikolaisesta kerrotaan kuvaruudun alussa väärää tietoa, oikea tieto on kyllä lopussa. Inhimillinen virhe siis sattunut jossakin matkan varrella.
13.12.1902 vihittiin David Juhonpoika Poikolainen s.31.8.1873 Makkola 4 ja Ida Asariaantytär Pynnönen 23.3.1883 Rekola 1.
Tarkistin ja katsoin vielä läpi 1883 syntyneet Idat, eikä siellä ollut kenellekään Marialle syntynyt Ida Maria- nimistä au-lasta. Tämän Idan vanhemmat olivat siis Asarias Tuomaanpoika Pynnönen ja Anna Maria Matintr Björninen.
Marjatta Siitari


G) Kuvassa on karjapihaa kokkitalleineen ja puunavetoineen. Makkolan Pynnösen talo (kuva ja kuvateksti: Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38).

Tämäkin kuva on Toini-Inkeri Kaukosen (Niemimaa) kirjasta Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanomaisista rakennuksista (Savotar IV ~ 1949, Savolaisen osakunnan kotiseutujulkaisuja).

Kaukonen kirjoittaa: Karjapihan puolella oli ennen lukuisammin rakennuksia kuin nykyisin, jolloin ennen erilliset hevostallit, navetat, sikolätit, heinätalli ym. on yhdistetty uudenaikaiseen navettarakennukseen. Ennen tehtiin talouden ja karjan kasvaessa lisää pihatalleja ja eläinten suojia. (Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa).

Oralan vanhoja rakennuksia:


H) Kuvassa on Häntälän talon kodikasta pihamaata Oralasta. Oikealla kaskikerroksinen eloaitta, jossa vuosiluku 1805. Toinen oik. vuosiluvulla 1812 varustettu luhtiaitta. Vas. luhdillinen hevostalli eli kokkitalli (vl. 1801)(kuvateksti: Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38).

Tämä kuva on Toini-Inkeri Kaukosen (Niemimaa) kesien 1937-38 aikana valmistamasta tutkimuksesta Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanomaisista rakennuksista (Savotar IV ~ 1949, Savolaisen osakunnan kotiseutujulkaisuja).

Kaukonen kirjoittaa: Aittojen lukumäärä vaihtelee talouden suuruuden mukaan, mutta pienissä mökeissäkin on tavallisesti ainakin yksi aitta. Aitat ovat karjapihaa siistimmän raitin laitamilla, usein lähellä asuinrakennusta sitä vastapäätä.
Aittarakennusten kehitys useista yksinäisaitoista riviaitoiksi on vielä selvästi havaittavissa. Voidaan erottaa pääasiallisesti neljä aittatyyppiä:
1) erillään toisistaan sijaitsevat yksikerroksiset yksinäisaitat, joita on yksihuoneisia ja kaksihuoneisisa eli ns. viisiseinäisiä aittoja.
2) kaksikerroksiset, luhdittomat yksinäisaitat (eloaitat). Niitä on riimattomia (ilman etuseinän umpinaista yläulkonemaa) ja riimallisia.
3) aittarivit, joita on kaksi tyyppiä: vanhojen yksinäisaittojen väliin tehtyjen sola-aittojen avulla muodostetut ja uudet riviaitat, jotka on aluenpitäen salvottu ja katettu yhteen ja varustettu etusillalla.
4) kaksikerroksiset, luhdilliset aitat.

Aittojen sirouteen kiinnitettiin huomiota jo silloin, kun ei muiden huoneiden suhteen kauneusnäkökohdista paljoakaan välitetty. Varsinkin vaate- ja eloaitat ovat olleet sirotekoisia. Vaateaitat ovat enemmän kuin muut huoneet olleet omistajiensa yksityishallinnossa ja kesäisin vastanneet nykyisiä kamareita. Aittoihin hankittiin sirot tarpeet: piilutut seinähirret samaa puulajia, suoria ja vähäoksaisia, samoin kattomalot ja katonaluslaudat. Aittojen kattona oli ennen tuohikatto yleinen.
Kaunis kuusikulmainen sulkanurkka on ollut aikoinaan yleinen juuri aitoissa. Aittojen matalahkoissa ovissa (viisi hirttä poikki) ei aina ole vuorilautoja.
(Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa, 1937-38)


Kuvassa on Oralan Käreharjun hyväkuntoinen tuulimylly, rakennettu v.1893. (Kuva ja kuvateksti: Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38).

Tämä kuva on myös Toini-Inkeri Kaukosen (Niemimaa) kesien 1937-38 aikana valmistamasta tutkimuksesta Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanomaisista rakennuksista.

Kaukonen kirjoittaa: Tuulimyllyjä oli Kangasniemellä v. 1835 ollut Y.Valjakan pitäjänkertomuksen mukaan 30. Vielä 1910-luvulla niitä oli joitakin uusiakin tehty, mutta viime aikoina ne useimmissa paikoissa ovat jääneet rappeutumaan, kun parannetut tiet ja vilkas autoliikenne on helpottanut konemyllyille kulkua. Pienten, vähävaraisten talojen rakennuksiin ei tuulimylly yleensä ole kuulunutkaan. Muutamia käyttökelpoisia tuulimyllyjä vielä on syrjäteiden takaisissa kylissä. Oralan Kärenharjun v.1893 rakennettu mylly lienee parhainten säilyneimpiä Kangasniemen tuulimyllyjä.
Tuulimylly on tavallisesti talon lähistöllä kotipellolla tai aukealla mäellä, johon tuuli hyvin tuntuu. Kangasniemen tuulimyllyt ovat ns. jalka- eli varvasmyllyihin kuuluvaa tyyppiä, jossa kivet ovat myllyaitan yläosassa.
(Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa, 1937-38)

Makkolan koulu:


I) Tämä kuva on Makkolan perinnekirjasta (1986) ja kuvan on kirjan käyttöön antanut Toini Pynnönen (o.s. Lahikainen). Kuvassa ovat Makkolan koulun oppilaat lukuvuonna 1924-25. Opettajat Paavo ja Helmi Tennilä näkyvät vasemmalla kuistin kaiteen edessä. Toini Pynnönen o.s. Lahikainen on kuvassa mukana oppilaana, mutta kirjassa mainitusta täydellisestä nimiluettelosta (s.75) häntä on kuitenkin hiukan vaikea tarkasti paikallistaa.
Oppilaat on kuvattu koulun ulkorappusilla. Oikealla oleva kaksoisovi johti luokkahuoneisiin, vasen opettajan asuntoon.

Makkolan perinnekirjan (1986) mukaan Makkolan koulu aloitti toimintansa jo vuonna 1893 Nikkarissa. Varsinainen koulutalo valmistui v.1897.
Ensimmäinen opettaja uudessa koulutalossa lukuvuonna 1897-98 oli Anton Kangas. Myöhemmistä opettajista pitkän päivätyön teki Solda Virtanen, jonka työkausi kattoi vuodet 1926-67.
Solda Virtanen muisteli perinnekirjassa Makkolaan tuloaan hyvällä mielellä:
Kylä vaikutti vauraalta, edistykselliseltä. Talot olivat kunnossa, pihojakin laitettu, samoin hedelmätarhoja oli istutettu. Se vain ihmetytti, milloin täällä työt tehtiin. Menipä kylään mihin aikaan päivästä tahansa, väki oli aina syömässä tai ruokaperäisillä.

Makkolan koulun muista opettajista mainittakoon Tehilla Ikonen (käsityöt) 1902-1905, Edvard ja Aino Niemimaa 1911-20, veistonopettaja Eero Manninen 1929-61 ja Urpo Nykänen 1961-67.

Makkolan koulu sulki ovensa keväällä 1969 ja kylän lapset siirtyivät Siikaselän uuteen, hyväkuntoiseen kouluun.
Perinnekirjan mukaan (1986) Makkolan koulurakennuksen viimeiset asukkaat olivat Matti ja Liisa Koponen vuonna 1975. Omistajana mainitaan Jalassyrjä. Kirjan ilmestyessä 1986 koulun entisissä tiloissa toimi tuoremehuasema.

Vilppu Rytkösen asuintalo Rytkölä (Rekolassa) ~ Toivakan puolella?


J) Huhtikuussa 2010 Seppo Rytkönen Keravalta lähetti yllä olevan kuvan rakennusten mielenkiintoisesta pihapiiristä. Kuvan paikka taitaa mennä hieman Toivakan puolelle, mutta kuuluu niin kiinteästi tämän sivun aihealueeseen, että mukanaolo on perusteltua.
Kuvan alareunassa lukee kirjoitettuna : Toivakka - vaarin ja mummon talo.

(Seppo Rytkönen, sähköposti 23.4.2010): Minä olen Kangasniemen Rytkösten jälkeläisiä, kuten myös Tobias Valjakan, joka oli äitini isoisä (vrt. sivu #107, kuvaruutu E, kuva 18). Olen yrittänyt selvitellä Rytkösten alkutilan, Rytkönselän sijaintia Kaihlamäessä, mutta toistaiseksi en ole onnistunut. Myös Rytkölän historia on kiinnostukseni kohteena.
Jos jollakin tämän lukijalla on tiedossa jotakin Kangasniemen Rytkösiin liittyvää, olisin kiitollinen palautteesta. Tiedot voi lähettää tämän Kangasniemi-sivuston ylläpitäjän kautta.
Lähetän yhden kuvan Rytkölästä. Omien tietojeni mukaan kyseessä on Vilppu Rytkösen (isäni isoisän, s. 11.5.1859 Rekolassa, k. 4.6.1939) asuintalo Rytkölä 2, eli Matti Huikon torppa. Kuvan on ottanut isäni joskus 1990-luvun alkupuolella. Rakennukset ovat nykyisin armeijan varikkoalueella. Kenties joku paikallinen voi vahvistaa paikan varmemmin.
Voi olla niinkin, että Rekola-nimistä kylää ei ole nykyisin olemassa, mutta sijoittunee tuohon Makkola - Rekola - Orala - alueeseen.
Pienen kyselyn tuloksena kyseessä saattaa olla Toivola-niminen talo, joka on yhä omalla paikallaan ja se on Toivakan puolella. Isäni isoisä oli metsanvartijana. Tiedossani ei ole, oliko talo oma, vaiko valtion virka-asunto. Eli - ilmeisesti talo ei ole koskaan ollut Kangasniemen kunnan alueella. Liekö Taka-Toivakkaa?

Nojosten talo (Laavunmäki) ~ Makkola

1.

K) Kaikki tämän kuvaruudun otokset ovat otetut Nojosten tilalla Makkolassa (Laavunmäki) 20.7.2009 (S&J).

2.

3.

4.

5.

6.

7.

L) Kirjoituksia tämän sivun kohdealueilta:


Kangasniemen Kunnallislehden pikku-uutinen kolmannessa numerossaan 28.10.1953.


(Kangasniemen Kunallislehti, Riikka Klemola - 26.4.2012): Makkolasta etsitään kultaa.
Geologian tutkimuskeskus GTK aloittaa Kangasniemellä mittavat tutkimukset kullan löytämiseksi. Työ- ja elinkeinoministeriön alainen tutkimuskeskus on tehnyt noin 1000 neliökilometrin laajuisen varauksen, jossa se suorittaa kallioperäkartoitusta. Suuri osa varausalueesta sijaitsee Kangasniemellä.
Tutkijat etsivät kultaesiintymää erityisesti Makkolan kylän ympäristöstä ottamalla moreeninäytteitä, kairaamalla sekä geofysikaalisilla mittauksilla.
Tutkimuksista vastaa geologi Perttu Mikkola. Tutkimukset alkavat Kangasniemellä tänä keväänä ja jatkuvat aina vuoteen 2016.
– Kangasniemen tutkimukset tulevat olemaan meidän tämän ja tulevien kesien suurin työmaa, Mikkola kertoo.
Kangasniemen maastoissa tulee työskentelemään geologeja, tutkimusavustajia, kausiapulaisia, kairausryhmiä ja mittausryhmiä.
Tutkijat haluavat selvittää onko Makkolan alueella lentomittauksissa havaittu sähkömagneettinen häiriö samaa perua kuin Luhangalla esiintynyt. Luhangalta on tehty kultalöytö ja siellä on olemassa jo valtaus eli malminetsintälupa kaivosyhtiö Polar Mining Oy:n nimissä.
– Meillä on heikkoja vihjeitä siitä, että Kangasniemen alueella voisi olla kultaa ja haluamme tutkia asiaa, geologi Perttu Mikkola kertoo.
Hän korostaa kuitenkin, että he tutkivat vuosittain kymmenittäin vastaanvanlaisia viitteitä, eivätkä ne läheskään aina johda mihinkään.
Tutkijoilla on tiedossa, että Kangasniemen alueella kulkee tuliperäisen kiviaineksen vyöhyke. Alue alkaa Tampereelta, jossa on jo toimiva kultakaivos, ja se etenee Luhangalle ja kulkee sieltä Kangasniemellä Synsiä-järven pohjoispuolitse kohti Kutemajärveä.
– Emme tiedä vielä, onko Kangasniemen kiviaines samaa kuin Tampereella ja Luhangassa.
Geologit tekevät Kangasniemen varausalueella myös kallioperän perustutkimusta, jonka yhteydessä he kartoittavat muitakin malmityyppejä.
– Kangasniemellä on tehty edellinen järjestelmällinen kallioperätutkimus tsaarin aikaan. Selvitämme kallioperän kivilajit ja kun se on tehty, voimme kartoittaa onko jossakin malmia. Kupari ei ole täysin mahdoton ajatus, mutta perustiedon taso on sen verran heikko, ettemme voi sulkea pois mitään, Mikkola kertoo.
Tutkijat kulkevat kesän mittaan maastossa ja tutkivat paljaita kallioita, joista he ottavat näytteitä vasaroilla ja minikairoilla. Tutkijoilla on kaksi kairauskohdetta, joissa he ottavat näytteitä syvältä maan uumenista. Kairauskohteista toinen on Kangasniemen Kuvasjärven rannalla Toivakantien varressa ja toinen Taka-Toivakassa.
Mittausryhmät ottavat moreeninäytteitä Synsiä-järven pohjoispuolelta Makkolan kylän alueella. Tutkijat tekevät samalla alueella myös geofysikaalisia mittauksia, joilla he saavat selville kallioperän sähkömagneettisia poikkeamia nykyistä tarkemmin. Geologian tutkimuskeskuksen varausalueella ei kukaan muu voi tehdä valtausta eli saada malminetsintälupaa. Varaus on voimassa kaksi vuotta.
Geologian tutkimuskeskuksen varaus ei ole ainoa Kangasniemen aluella oleva. Kaivosyhtiö FinnAustilla on varausalue, joka käsittää kirkonkylän alueen ja Pieksämäen tien varsia aina Haarajoelle saakka.


(Lähde: Kangasniemen historia 3, Erkki Laitinen * 2015): Maatalouden murros näkyi maassamme 1900-luvun alkuvuosikymmenillä kaikkein selvimmin karjanruokinnassa. Vielä vuonna 1910 suurin osa sisäruokintakaudeksi tarvitusta heinästä koottiin Kangasniemellä luonnonniityiltä. Pellolla kasvatettu heinä syrjäytti kuitenkin muutamassa vuosikymmenessä niittyheinän. Heinän peltoviljely pääsi Kangasniemellä valtakunnallisesti katsoen myöhään alkuun ja oli vielä vuonna 1941 selvästi vähäisempää kuin muualla Suomessa. Niittyalan romahdus oli kuitenkin Kangasniemellä yllättävän jyrkkä: vuonna 1910 luonnonniittyjä oli Kangasniemellä käytettävissä 3986 hentaaria, vuonna 1941 enää 287 hehtaaria. Vastaavasti peltoheinän kohdalla kehitys oli päinvastainen: 1910 - 480 ha ja 1941 - 2826 ha.
Luonnonniityille löytyi 1940-luvun alun tienoilla järkevämpää käyttöä Kangasniemellä kuin niiden heinästäminen: osa raivattiin pelloksi ja suurinta osaa käytettiin karjan kesälaitumina.
Vuoden 1929 tilaston mukaan Kangasniemen pellot tuottivat noin 2900 kilon heinäsadon hehtaarilta, mutta niityt vastaavasti vain 700 kilon heinäsadon hentaarilta. Pelloilta saatiin siis nelinkertainen heinäsato hehtaarilta niittyihin verrattuna.
Maatalouden uutuudet levisivät Suomessa yleensä ensin rintakyliin ja sitten sivukyliin. Kangasniemellä kehitys eteni toisin. Heinää viljeltiin (1929) maatalouslaskennan tilakohtaisten tietojen mukaan eniten pitäjän laitaosissa.
Heinää viljeltiin Kangasniemellä (1929) eniten pitäjän pohjoisosissa Oralassa , Kauppilassa ja Pölläkällä. Laskelmaan on otettu mukaan vain ne kylät, joissa oli vähintäin kolme 10-25-hehtaarista tilaa. Oralassa oli laskennan puitteissa viisi tilaa (40,3% pelloista heinällä), Makkola oli tilastossa neljäntenä (viisi tilaa) - 35,5%.
Selitys löytynee maatalousneuvonnasta, Kangasniemen pohjoinen maamiesseura oli 1910- ja 1920-luvulla pitäjän ylivoiamisesti aktiivisin maamiesseura. Se toimi vireimmin juuri Oralan, Kauppilan ja Pölläkän seudulla.

Aati Marttisen hoitama Verkkalanmylly:


M) (Pentti Marttinen, 14.11.2014): "Kuva Kangasniemen länsiosasta Rekolankylästä. Verkkalanmylly oli Hautamäen, Kankaan ja Papumäen tilojen yhteinen mylly, jota pappani Aati Marttinen hoiti ja asui myllyn vierellä olleessa talossa. Myllyputouksen kuohuihin on pulahtanut, vas. Eetu Marttinen, Armas Reinikainen ja Aati Marttinen. Kuva on vuodelta 1927. Putous on edelleen sama, miehet ja mylly ovat poissa."

seuraavalle sivulle #95

Sivuluettelo 1-107

etusivulle