89) Unnukkala

(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 15.7.2015)


Antero Manninen, Kangasniemen historia, osa 1 (1953) ~ Kangasniemen kylien vaiheita:
"UNNUKKALA kuului 1500-luvulla Synsiön kymmenkuntaan. Sen vanhin asuma oli ilmeisesti, kuten perimätietokin kertoo, Vuorisalossa, ja tämännimisenä kylä mainitaan 1643. Omituista kyllä Unnukkala on maantarkastuskirjassa sijotettu Pellosniemen kylien joukkoon, mikä johtunee läheisestä yhteydestä Kuitulan ja Puulansalmen kanssa. Unnukkalaisilla oli useita maariitoja näiden naapuriensa kanssa, joille he menettivät Hirvisalon ja Ihotunsalon. Kylään kuului vain yksi tila, jossa 1600-luvulla oli isäntinä Unnukaisia. V.1636 mainitaan Pekka Unnukainen Gödik Fincken (Ohensalon) rälssin talonpoikana (VA 8550: 181), mutta myöhemmin Unnukkala kuului v. d. Pahlenin rälssiin. Kylän nykyinen nimi tuli käytäntöön 1660-luvulla." (Antero Manninen, 1953).

Väinö Suuronen, Kangasniemen Unnukkalaista ja unnukkalaisista (1935):

"UNNUKKALAN TALOJEN VARHAISIA OMISTAJIA: Veljekset Lauri ja Eerikki Manninen olivat 1561 nykyisten Unnukkalan maiden paitsi Soipukan maan omistajina.
Vuorisalon isäntänä, joka omisti mm. samat maat kuin edelliset oli 1627 Juhana Pekanpoika Unnukainen. V. 1650 asui Vuorisalossa Esko ja Pekka Pekanpoika Unnukainen. Soipukan maa oli 1647 laamanninoikeuden päätöksellä tuomittu unnukaisille.
Unnukkalan nimi esiintyy ensi kerran 1664, ja 1669 oli kylän omistajina Klement Pekanpoika Unnukainen ja hänen veljensä Juhana, molemmat vaimoineen.
V. 1673 tuli Unnukkalan isännäksi asuen Vuorisalossa Juhana Pekanpoika Suuronen (k. 13/4 1685). Hänen jälkeensä hallitsi taloa leski vuoteen 1698, jolloin isännäksi tuli Paavo Juhananpoika ja vuodesta 1704 Jaakko Juhananpoika Suuronen.
Isonvihan jälkeen oli isäntänä noin vuoteen 1733 Pärttyli Jaakonpoika Suuronen, jota seurasi hänen veljensä Jaakko (s. 1705 ~ k. 22/1 1755).
Vuosina 1764-1770 Unnukkala jaettiin vastamainitun Jaakko Suurosen kolmen pojan kesken. Näin syntyivät Suomäki, Haapalahti ja Soipukka; kukin numero nykyään 5/48 manttaalia.



A) Tämä kartta Unnukkalan kylästä on peräisin vuonna 1935 painetusta Väinö Suurosen kirjasta 'Kangasniemen Unnukkalasta ja unnukkalaisista' (painettu v.1935 Lappeenrannassa , 'Etelä-Savon' kirjapainossa).

Arvokkaan kylähistoriikkinsa ensimmäisessä luvussa Väinö Suuronen kertoo Unnukkalan asemasta ja luonnosta seuraavasti (1935):
Unnukkala on pieni osa satasaarisen Puulaveden syvästi uurtamaa ja kauniisti kaartelemaa Kangasniemen pitäjää. Sen naapurikyliä ovat pohjoisessa Pylvänälän ja Laitialan kylät, lännessä Istrualan kylä, etelässä Puulasalmen ja Hirvensalmen Kuitulan kylä sekä Hokan kylä, joka samoin kuin Mannilan kyläkin rajoittaa sitä myös idässä.
Unnukkalan maisemille antavat leimansa laajat vedet ja monet kumpuilevat saaret ja niemet. Tämän huomaa heti, kun Kangasniemen kirkolta tulee Unnukkalaan jäitse ikivanhaa talvitietä. Jo puolimatkassa saavutaan komealle Konnanselälle, jonka keskellä Lokkaluodot ikäänkuin tienviittoina tervehtivät tulijaa, ja samalla ilmestyy näkyviin Vuorisalon komea mäkimyhkyrä.
Uittosalmen kautta, jossa vanhat miehet kertovat lohenkin mielellään pyrstöllään vettä piesseen, tullaan Haukkaselälle ja siitä edelleen Haukkaluotojen ja Haukkasaaren sivuitse Vehkoselälle ja Hölönselälle.
Kyläkunnan läntisin selkä on Nakkariselkä. Sen piiriin kuuluu vielä etelässä osa Pauninselkää, jonka ylitse suuren Simpiän tuulet puhaltavat suoraan Unnukkalaan.
Utrunlahti, Pitkälahti, Vehkalahti, Haapalahti ja Syvälahti pirstovat Unnukkalan mantereen pitkiin epämuotoisiin niemensuikaleisiin. Lukuisat pienemmät lahtien poukamat lisäävät vielä maisemien jylhää kauneutta, samoin kuin monet saarekkaat salmetkin.
Puulan lisäksi antavat maisemille vaihtelua edelleen mustavetinen karurantainen Haapajärvi ja kymmenkunta lampea, joista kaunein on tuuheitten metsien kätkemä erämaantuntuinen Iso-Hietanen.
Ja entäs sitten Unnukkalan saaret! Niistä jo edellä mainittiin Vuorisalo, kyläkunnan asutuksen oletettu kehto. Se on saarista suurin ja komein. Sen laelta aukenevat mahtavat maisemat Simpiälle ja muille selille, ja sieltä näemme myös pitäjän satavuotisen temppelin tapuleineen.
Iso- ja Pien-Mäkärä ovat samoin kuin Soipukan- eli Haapasaari asuttuja ja kauniita. Asumattomista saarista mainittakoon Nakkari- eli Lintusaari, Haukkasaari, Huhtisaari, Riuttanen sekä Reposen ja Tourusen kaksoissaaret, mainitsemattakaan pienempiä saaria, jotka sinne tänne siroteltuina suuresti kaunistavat maisemia.
Hölönselän ikäänkuin helminauhaan pujotetut lukuisat pikku saaret ja kallioluodot muodostavat tyyninä kesäiltoina peilikuvineen meidänkin oloissamme ainutlaatuisen maalauksellisen näköalan tarjoten sen ohella kylän asukkaille erinomaisia kalastuspaikkoja.
Unnukkalan rannat ovat yleensä korkeat ja karut. Joskus ne sentään pehmenevät ruohikoiksi tai loivenevat, varsinkin saarissa, ihaniksi rantahietikoiksi, joista kauneimpia on lähes kilometrinmittainen Vuorisalon etelärannalla oleva Hiekonsalmen hietikko vanhoine kyläkunnan parhaine muikkuapajineen.
Mäet ja kukkulat antavat vesien ohella Unnukkalan maisemille ulkonaiset kehykset, mutta sävynsä ja värinsä ne saavat hyvistä mänty- ja koivumetsistä, jotka ovat säästyneet tähän asti pahimmalta raiskaukselta.
Matkasipa Unnukkalaan mistä päin tahansa, niin jo kaukaa siintää edessä Suomäen (paikalliskielessä Paavonmäki) metsäinen laki. Se on kyläkunnan korkein kohta kohoten 75 metriä Puulan pintaa korkeamalle. Siihen aikaan kun Suomäen isännät sen kaskesivat, avautuivat sen päältä joka haaralle valtavat näköalat. Sen alla päilyivät tyyninä iltoina idässä, etelässä ja lännessä Puulan selät ja salmet uittaen sinessä ja autereessa lukuisia niemiään ja saaripoikueitaan. Sinne näkyivät Kangasniemen ja Leivonmäen kirkot, sinne sinersivät naapuripitäjienkin korkeimmat vaarat, ja juhannusöinä vilkkuivat kymmenet kokkotulet kaikilta ilmansuunnilta. Myöskin Suomäen kokkovalkea yhtyi niihin aikoihin tähän yleiseen ilotulitukseen valkeitten kesäöittemme kunniaksi.
Ei ollut ihme, että Suomäen luonnon kauneutta herkästi tajuava isäntä viime vuosisadan loppuvuosina, kun hänelle rakas näköalamäki alkoi liiaksi metsittyä, hakkautti sen laelle kaksitoista näköalalinjaa, jotta sieltä voitiin edelleenkin kotiseudun kauneutta ihailla. Siihen aikaan olikin tapana viedä talon vieraat tuolle näköalamäelle luonnon kauneutta ihailemaan ja laulamaan yhteisesti isänmaallisia ja hengellisiä lauluja. Ja jollei voitu niin pitkälle mennä, niin käytiin ainakin läheisellä Myllymäellä, jonne myöskin avautui kauniita näköaloja.
Luonnon ihmeistä on mainittava Kolisevan talon maalla olevat nähtävästi jääkauden aikana syntyneet hiidenkirnut.


"Adolf Fredrikki Suuronen - Suomäen isäntä. Viimeisiä suurien kaskien viljelijöistä, kuollut 10.3.1902" (Kuva ja kuvateksti: Väinö Suuronen, 1935).

Toisaalla kirjassaan Väinö Suuronen vielä jatkaa Suomäen isännän Adolf Suurosen näköalavuoresta seuraavasti (1935):
Adolf Suuronen oli myöskin laulun ystävä ja lauloi Kangasniemen kirkossa pyhäsin niin kantavalla äänellä, että kirkkoyleisön oli helppo tietää missä Suurosen Aatu istui. Hän hakkautti näköalalinjat Suomäelle, jotta sieltä voitiin vieraiden kanssa kauniita näköaloja ihailla samalla kun siellä laulettiin isänmaallisia lauluja. Toivoipa hän, että Matkailijayhdistys olisi ryhtynyt mainostamaan tätä näköalapaikkaa matkailijoille, jota silloinen kunnanlääkäri Stolpe lupasi puoltaa.

Väinö Suurosen kirjan etulehti (1935). Tekijä kirjoittaa: Seuraavat rivit omistetaan asemaan ja säätyyn katsomatta kaikkien niiden miesten ja naisten siunatulle muistolle, jotka ovat aikojen ja onnen vaihdellessa joutuneet Unnukkalan kylän alueella ponnistelemaan hyödyllisin töin ja rehellisin toimin isänmaan vaurastumisen ja nykypolven hyväksi.
Erikoisesti muistaen maalaisnaisten suurta osuutta maamme hiljalleen tapahtuneessa taloudellisessa ja henkisessä noususssa olen tämän esityksen julkaisupäiväksi valinnut vuoden 1935 maaliskuun 3:nnen päivän, jolloin rakas äitini Mariana Suuronen täyttää 80 vuotta.

Kuvateksti: 'Mariana Suuronen os. Kuitunen * 3/3 1855, valokuva taiteilija O.Raja-ahon veistoksesta'.


B) Kuvassa on 'Unnukkalan Suomäen komea kivinen 'raasu-uuni', muurattu v.1870.' (kuva: Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38).

Tämä kuva on Toini-Inkeri Kaukosen (Niemimaa) kesien 1937-38 aikana valmistamasta tutkimuksesta 'Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanomaisista rakennuksista' ('Savotar IV' ~ 1949, 'Savolaisen osakunnan kotiseutujulkaisuja').

Kaukonen kirjoittaa: Savujohtoiset tuvanuunit eli piisiuunit, kuten niitä erotukseksi haiku-uuneista nimitetään, sijaitsevat vanhan tavan mukaan oikeassa tai vasemmassa ovennurkassa suu sivuseinään päin. Haiku-uunista erottaa ne mm. 'hiiluskoppa' ja 'kipunakoppa' sekä laaja 'uuninpäällys', jonne vie uunin kupeeseen muuratut portaat.
Paikoitellen näkee puuarkun pääle tehtyjä savujohdollisia uuneja. Nykyisin tehdään uudet tuvanuunit entisiä pienempiä eikä niihin enää yleensä muurata uunin päälle johtavia portaita.
'Takkauuneja' on pidetty vain länsisuomalaisella kulttuurialueella esiintyvinä ja jossakin määrin Keski-Suomeen levinneinä (Suomen Kulttuurihistoria II). Savon puolellekin, kuten Hirvensalmen ja Kangasniemen länsikyliin on tämä alkujaan Skandinaviasta saatu uunityyppi vähäisessä määrin levinnyt yhdistettynä leivin- ja takkauunina. Kangasniemellä näiden 'raasu-uunien' muistetaan ensinnä tulleen käytäntöön Unnukkalan ja Makkolan isoissa taloissa 1800-luvun kolmannella neljänneksellä.
Kamarit ovat monissa syrjäkylissä vielä melko vähän käytännössä jokapäiväisessä elämässä. Talvisin ne monissa pientaloissa pidetään kylmillään varastohuoneina. Väinö Suuronen on maininnut 'Unnukkala'-kirjassaan, että talojen kamarit ovat sisustetut sellaisilla huonekaluilla, että esi-isämme 100 vuotta sitten olisivat pitäneet niitä suurena ylellisyytenä'.
Käsinmaalattuja kamarien katto- ja seinäpapereita on yleisimmin esiintynyt Länsi-Suomessa, mutta ne ovat tulleet suosituksi Kangasniemellä asti. Niitä oli etupäässä Unnukkalan ja Makkolan taloissa. Unnukkalassa ja Laitilassa oli vuoden 1900 tienoilla kierrellyt eräs helsinkiläinen maalari valmistamassa moniin taloihin näitä maalattuja seinä- ja kattopapereita. Maalari oli ollut juoppo ja juonut isäntien kirkolta kuljettamia, maaliin tarvittavia aineitakin selittäen sitten niitä tarvittavan todellisuutta enemmän.
(Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa, 1937-38).

Väinö Suuronen kirjoittaa kirjassaan (1935) 'Suomäen' historiasta:
Kun isojako Unnukkalassa v.1835 toimeenpantiin, tuli siinä omistajaksi 12 osakasta. Silloin olivat jo 'Koliseva' ja 'Lahtikin' olemassa. 'Suomäessä' oli ainakin 3 taloa ja Haaplahdella nähtävästi 2 tahi 3.
Isossajaossa mainitaan 'Suomäen' haltijoina: Matti Eerikinpoika Suuronen, nuorempi (s.1801), Paavo Eerikinpoika Suuronen (s.1776), Matti Eerikinpoika Suuronen, vanhempi (s.1788) ja Krister Viholainen (s. 14/4 1798).
'Suomäen' talot erotettiin toisistaan v.1851, 'Soipukan' v.1853 sekä 'Haapalahti' ja 'Koliseva' v.1865.
Talojako on pysynyt tämän jälkeen jokseenkin samanlaisena. Vain 'Suomäen' neljä osaa joutuivat myöhemmin yksiin käsiin, joihin tuli lisäksi myös osa 'Soipukkaa'. Samoin käsittää 'Haapalahden' talo nykyään kolme osaa eli 7/10 tilasta. 'Soipukasta' lohkaistiin myöhemmin vielä 'Koivula' eri taloksi. uusia taloja on tämän vuosisadan aikana muodostunut itsenäistyneistä torpista.

Suurosen mukaan (1935) 'Suomäen' ('Unnukkala No.1') torppia ovat olleet Vuorisalonmäen etelätorppa, Vuorisalon pohjoistorppa, Haukkaniemen torppa, Rasiahon torppa (Tarvosen torppa), Apajalahden torppa, Rönönmäen torppa ja Itäpellon torppa.


Adolf 'Aatu' Halttunen ~ Vuorisalonmäen etelätorpan torppari (s.1870-k.1918), vaimonaan Hilda Jousalainen (s.1887).
Väinö Suurosen kirjan mukaan (1935) torppa oli kirjoitushetkellä jo itsenäistynyt ja omistajana toimi Hilda Halttunen.


C) Kuvassa on 'Unnukkalan Haapalahden kaksiriihinen, puintivälisellä eli 'luuvalla' varustettu riihirakennus Jouko Kankkusen akvarellin mukaan v.1938.' (kuvateksti: Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38).


Kuvassa on 'edellisen kuvan esittämän riihirakennuksen pohjapiirros ~ Jouko Kankkunen, 1938.' (kuvateksti: Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38).

Nämä kuvat ovat Toini-Inkeri Kaukosen (Niemimaa) kesien 1937-38 aikana valmistamasta tutkimuksesta 'Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanomaisista rakennuksista' ('Savotar IV' ~ 1949, 'Savolaisen osakunnan kotiseutujulkaisuja').

Kaukonen kirjoittaa: 'Riihessä puiminen osoittautui hankalaksi isoissa taloissa, joissa oli paljon viljaa. Suunnilleen 1900-luvun alussa, ennenkuin puimakoneet tulivat käytäntöön, alettiin senvuoksi rakentaa länsisuomalaiseen tapaan riihen yhteyteen puimista varten eri huone, jota kutsutaan 'puimahuoneeksi' tai yleisemmin 'väliseksi'.
Varsinkin Kangasniemen läntisissä kyläkunnissa on monilla isoilla taloilla kaksi riihtä ja niiden välissä laipioton välinen, jossa puidaan. Riihet ahdetaan täyteen ja lämmitetään yhtäaikaa; kummastakin johtaa puintihuoneeseen ovi, josta lyhteet kannetaan rapaajalle.
Unnukkalan Haapalahdessa oli jo ennen nykyistä, 1890-luvulla tehtyä luuvariihirakennusta (vrt. kuvat), ollut kaksi riihtä eri paikoissa. Hevoskierrolla puimista varten ne oli muutettu yhteen.
Tällaisia puimahuoneella varustettuja paririihiä on ehkä eniten Makkolan kylässä, jossa ne ovat 1900-luvun alkuvuosikymmenillä tehtyjä. Muutamissa taloissa on vain yhden riihen, puimahuoneen ja ladon tai vain riihen ja puimahuoneen sisältävä riihirakennus.
Luuvariihien rakentamiseen on todennäköisesti saatu vaikutteita Keski-Suomen puoleisista naapuripitäjistä, sillä Laukaassa, Toivakassa ja Jyväskylän pitäjässä tavataan tätä riihityyppiä, johon on voitu tutustua myös lännempänä markkina- ym. matkoilla.
Ennen nykyisten puimamoottorien käytäntööntuloa puitiin monissa taloissa 'hevoskierron' avulla. Paikoitellen se on vieläkin käytännössä.
Jotkut isännät valittavat, että varstoilla puinti on vähentynyt myös siksi, että on vaikeata saada tarpeeksi riihimiehiä, kun 'nuoret miehet ei tahok kehatam männär riiheen'. Ennen puitiin öisin ja isoissa taloissa riitti puimista joskus jouluunkin asti, vaikka oli kaksikin riihtä.
Riihen lähistöllä on nykyään yksi tai useampia olkitalleja, sillä varsinkin konepuinnissa tulee paljon pahnoja'.
(Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa, 1937-38).


Kuvassa on 'jalkamyllyn sisustaa Unnukkalan Haapalahden talon myllystä.' (kuva: Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38).

Kaukonen kirjoittaa: 'Unnukkalan Haapalahdessa oli v.1938 hyvässä käyttökunnossa oleva vesimylly. Siinä jauhettiin keväisin ja joskus syksyisin, jolloin vesi oli runsaimmillaan, kaikki talon tarvitsemat jauhot ja jonkin verran isäntä oli jauhanut vieraillekin. Tällöin on joskus täytynyt veden loppumista peläten olla öitäkin myllyssä jauhattamassa'. (Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa, 1937-38).

Väinö Suuronen kirjoittaa kirjassaan (1935) 'Haapalahden' historiasta:
Isossajaossa 1835 'Haapalahden' omistajina olivat: Heikki Jaakonpoika Suuronen (s.1781), Paavo Jaakonpoika Suuronen (s.1785), Jaakko Jaakonpoika Suuronen (s.1801) ja Maria Eerikintytär Suuronen (s.1805), 'Kolisevan' Antti Toivakan leski.

Suurosen mukaan (1935) 'Haapalahteen' ('Unnukkala No.2') ovat kuuluneet Haapalahden talo (7/10 osaa tilasta), Kolisevan talo (3/10 tilasta), Ruuskanniemi Vuorisalossa, Pieni-Mökärä, Everstin torppa (perintötorppa Pitkälläniemellä), Karhun torppa, Iisakin mäki (Haapalahden talon eteläpuolella), Tourusenniemi (Haapalahden pohjoispuolella) ja Ulkoniemen torppa.


Kuva V.Suurosen kirjasta (1935): Topia Ylönen (nuorempi), Haapalahden isäntä ja emäntänsä Arma os. Komppa.
Heikki Ylönen Nousialasta osti tilan osat 1800-luvun puolivälin jälkeen ('Haapalahden talo 7/10 osaa tilasta' ~ Haapalahti, Unnukkala No.2) ja tuli hänen poikansa Topia Ylönen vanhempi (1837-1899) isännäksi. Hän oli ensimmäisessä avioliitossa Albertiina Kuitusen (1842-1975) kanssa ja toisessa avioliitossa Ida Pyykkösen (1855-1929) kanssa.
Ensimmäisestä avioliitosta syntyneet pojat Topia ja Albin omistivat taloa, kunnes Topia Ylönen nuorempi (s. 1865) osti veljensä osuuden vuosisadan vaihteessa. Kiinne on 23/4 1902. Hänen vaimonsa, Haapalahden nykyinen emäntä on Arma Komppa (s.1880).


Tämä kuva 'Haapalahden komeasta sisarussarjasta vuodelta 1923' on Väinö Suurosen 'Unnukkala-kirjasta (1935).


D) Tämä kuva on Väinö Suurosen 'Unnukkala'-kirjasta (1935) , kuvatekstinä: 'Soipukan isäntä Adolf Suuronen ja emäntä Anna Helena os. Kuitunen ja heidän tyttärensä Hilma.'

Väinö Suuronen kirjoittaa kirjassaan (1935) 'Soipukan' historiasta:
Isossajaossa 1835 'Soipukan' omistajina olivat: Antti Matinpoika Suuronen (s.1811), Paavo Matinpoika Suuronen (s.1778 - ) ja Tuomas Matinpoika Suuronen (s.1780).
Soipukan talot erotettiin toisistaan v.1853. Osa Soipukasta siirtyi vielä myöhemmin osaksi Suomäen neljästä osasta muodostuneeseen yhteen tilaan. Soipukasta lohkaistiin vielä myöhemmin 'Koivula' eri taloksi.

Väinö Suurosen mukaan 'Soipukan' ('Unnukkala No.3') ensimmäinen omistaja oli Matti Jaakonpoika Suuronen (1748-1823) emäntänään Briitta Marttinen (1748-1813).
Suurosen mukaan (1935) 'Soipukkaan' ('Unnukkala No.3') ovat kuuluneet Soipukan talo (1/4 Soipukasta), Lahden talo (1/4 Soipukasta), Hietasen maa ja Iso-Mökärä (1/4 Soipukasta), Koivulan talo (Uusi-Soipukka), Iso-Mökärä, Hietanen (samannimisen järven rannalla), Talvilahti ja Soipukan niitty.


Albert 'Alpertti' Toivakka (s.1873), Hietasen pientilan isäntä ja emäntä Ida Sofia Ursin (s.1875) ~ keskellä tytär ja emännän edessä poika. Torppa oli itsenäistynyt v.1927.


E) Metsästyksestä ja kalastuksesta Unnukkalassa:

Väinö Suurosen kertoo kirjassaan (1953) Unnukkalan 'metsästyshistoriaa' mielenkiintoisella tavalla. Hän lainaa mm. Topias Ylösen (nuorempi) kertomusta Unnukkalan viimeisen suden pyynnistä 1860-luvun lopulta.
Innokkaat erämiehet Nikin Matti Pylvänäinen, Haapalahden Topia Ylönen (vanhempi), Kolisevan Taneli Toivakka (vanhempi), Lahden Topia Suuronen ja Pitkä-Kalle Suuronen olivat hevosilla seuranneet Pylvänälän kylän Karvakkaan talolta löydettyjä sudenjälkiä Unnukkalaan, missä Suomäen maalla Utrunlahden suolla ajomiehet sen lopulta tapasivat ja Topia Ylönen oli paukauttanut sutta kirveenhamaralla kuolettavasti päähän.
Ajomiehet olivat päättäneet salata saaliin, tapporahaa (100mk) kuitenkin haluttiin ja asian tultua julki asia päätyi kunnankokoukseen, missä muut ajoon osallistuneet miehet väittivät Unnukkalan miesten 'varastaneen' yhteisen suden. Silloin suuresti pelätty rovasti Eklund, joka oli toiminut itseoikeutettuna kuntakokouksen puheenjohtajana, oli sanonut: Varastakaa te kanssa yksi susi metsästä!. Siihen oli keskustelu loppunut ja rahat myönnettiin.

Väinö Suurosen mukaan (1935) viimeinen oikea erämies Unnukkalassa oli ollut Kalle Freedrikki Vaittinen, joka oli asustellut viikkokausia metsissä ja rakennellut siellä itselleen eri paikkoihin havumajoja, joita oli vuorannut mm. sammalilla ja heinillä asuttavaan kuntoon ja lämmönpitäviksi.
1800-luvun lopun kylän parhaita metsästäjiä Väinö Suurosen mukaan olivat olleet Samuli Suuronen ja Heikki Laitinen. Melkein ammattimaista metsästystä oli Unnukkalankin mailla 1900-luvun alkupuolellakin harjoittanut Utrunlahden torpassa asunut Otto Väisänen.
Etevä metsästäjä ja kalastaja oli ollut myös Oskari Fredrikinpoika Toivakka.

Väinö Suuronen (1953); Erämaatalouteen kuului tärkeänä osana metsästys. Sen merkitys lienee vähentynyt jo paljon aikaisemmin kuin kalastuksen, sillä viime vuosikymmeninä eivät talolliset enää sanottavasti ole metsästäneet. Itsellismiehet ja talojenkin nuoret miehet pyytivät viime aikoihin asti permillä (pauloilla), loukuilla ja kahoilla lintuja sekä kuparilangoilla jäniksiä (vrt. piirros ylempänä).
Kettuja on pyydetty aikaisemmin raudoilla ja laudoilla, myöhemmin myrkyllä. Sudenjahti oli sellainen toimenpide, johon koko kyläkunnan, vieläpä naapurikyläkuntienkin tuli yhdessä ottaa osaa. Kyläkunnan sudenverkot olivat vielä vuosisadan vaihteessa Suomäen tuvan lakassa, samoin susikeihäs.

Edelleen Väinö Suuronen kertoo kirjassaan (1935) yksityiskohtia Unnukkalan 'kalastushistoriasta':
Taneli Toivakka (vanhempi) ja Aatu Pulliainen istuttivat muikkuja Isoon-Hietaseen. Aluksi ne menestyivät hyvin, mutta niihin tuli pian jokin tauti, joten nykyään niitä ei saada. Lahnojen istutus Kortelampiin sen sijaan onnistui hyvin.
Parikymmentä vuotta sitten toi Suomäen Albert Suuronen Evolta suutareita ja ruutanoita lampiin ja näyttävät ne menestyvän. Isännät Fabian Toivakka Nousialasta ja Adi Laitinen Ohensalosta ovat istuttaneet Haapajärveen 4000 lohenpoikasta. Samoin toi Topia Ylönen nuorempi rapuja Isoon-Hietaseen, jossa ne ovat alkaneet lisääntyä.
Piisamirotta tekee juuri tuloaan Unnukkalan vesiin. Tohtori Eino Svinhufvud toi sen muutamia vuosia sitten Puulaveteen.
Tämän vuosisadan aikana on kalastuksen tuotto tavattomasti vähentynyt, ja monet nuotatkin ovat Unnukkalasta hävinneet, joten kalastuksella ei ole enää läheskään samaa merkitystä kansan ravintotaloudessa kuin aikaisemmin.

Käsityöläisammatteja harjoittaneita Unnukkalassa:

Väinö Suuronen luettelee kirjassaan (1935) seuraavia Unnukkalan käsityöläisammattien harjoittajia:

* Unnukkalan ensimmäinen räätäli oli vuodesta 1864 alkaen ollut Taavetti Tanttu. Muita räätäleitä olivat Vuorisalon Siljus Kuitunen ja hänen veljensä Vilppu Kuitunen.

* Unnukkalan seppiä olivat Vuorisalon Paavo Toivakka ja hänen poikansa Heikki Toivakka (asui loppuikänsä Laitialassa ~ 'Levän seppä').

* Suutareina kylässä olivat Samuli Suuronen, Otto Manninen ja Taneli Toivakka.

* Tunnetusti etevä puuseppä oli Pien-Mökärän Kaarlo Justen.

* Nuottamestarina toimi 1890-luvulla Taneli Reinikainen vanhempi.

* Varsinaista kauppiasta ei Väinö Suurosen aikaan Unnukkalassa milloinkaan ollut. Aittakauppaa oli joku isäntä vähän joskus yritellyt.

* (Väinö Suuronen, 1953): Kun on puhe Unnukkalan taloudellisista edistyspyrkimyksistä, ei voida jättää mainitsematta myös sitä suurta osuutta, mikä siinä on ollut työläismiehillä ja -naisilla. Erikoisesti mainittakoon tässä yhteydessä seuraavat nimet:
Nikolai Pylvänäinen (1849-1915), Haapalahdella renkinä 7 vuotta sen jälkeen vuosikymmenet työmiehenä.
Antti Tiihonen (1842-1916) ja vaimonsa (Anna) Lovisa Pylvänäinen (1845-1908) ~ "Antti Tiihonen oli kehittänyt työntekonsa sellaiseksi, että kaikkia tarpeettomia liikkeitä vältettiin".
Otto Honkanen (1857-1936) ja vaimonsa Vendla Liukkonen (s.1865) ~ "Otto Honkasella lienee Unnukkalan ennätys rukiinleikkuussa, nimittäin päivässä 22 kuhilasta. kussakin 18 lyhdettä."
Matti Tiihonen (1864-1920) ja vaimonsa Ida Lovisa Manninen (s.1870) ~ "Matti oli aina ahkera ja hymyilevä mies".


Työmies Matti Tiihonen perheineen kuvattuna vuoden 1912 tienoilla (kuva Väinö Suurosen kirjasta, 1935).

Unnukkala-kirjassaan (1935) Väinö Suuronen esittelee muutaman sivun pituisin 'elämänkerroin' seuraavat henkilöt:
Freedrikki Suuronen, Daniel Toivakka (vanhempi), Tobias Ylönen (vanhempi), Adolf Fredrikki Suuronen, Juhana Manninen ja Mariana Suuronen.


F) Unnukkalan Osuuskassa (perustettiin 7.4.1908):

Kuvassa Suomäen talo, missä Unnukkalan Osuuspankki perustettiin 7.4.1908. Kuva kirjasta 'Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008, Paavo Sävilammi).

Osuuskassan perustamistilaisuudessa puhui Pellervo-seuran neuvoja Aapeli Roos ja puheenjohtajana toimi hra Nakari.
Unnukkalan Osuuskassaan liittyivät heti perustajajäseninä seuraavat 13 henkilöä: maanviljelijä/myöh. kauppaneuvos Väinö Suuronen, mv. Fabian Toivakka (Nousiala), mv. Marjaana Suuronen (Unnukkala), mv. Otto Liikanen (Pylvänälä), Adolf Pyykkönen (Pylvänälä), Albert Liikanen (Pylvänälä), mv. Edvard Lappalainen (Unnukkala), Tobias Ylönen (Unnukkala), op. Tuomas V. Syrjä (Unnukkala), torppari Albiin Manninen (Unnukkala), torppari Albert Toivakka (Unnukkala) ja työmies Adolf Halttunen (Unnukkala).

Unnukkalan Osuuskassan hallituksen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi maanviljelijä (myöhemmin taloustirehtööri) Fabian Toivakka. Hän toimi puheenjohtajana vuodet 1908-14, varapuheenjohtajana 1919 ja hallituksen jäsenenä vuoteen 1960 asti.

Unnukkalan Osuuskassan kirjanpitäjinä toimivat seuraavat henkilöt:
Väinö Suuronen (1908-09), opettaja Tuomas V.Syrjä (1909-10), op. Kalle Kärkkäinen (1910-1913 ja 1914), maanviljelijä Edvard Lappalainen (1913-14), mv. Fabian Toivakka (1914-17), op. Kustaa A.Taskinen (1917-18), op. Hugo Mäkinen (1918-21), mv. Aati Laitinen (1921-22), op. August Raulo (Reilin) (1922-25), Vilho Toivakka (1925-35), Emil Tiihonen (1935) ja Otto Ropponen aloittaen Unnukkalassa 1935. Ropposen 'mukana' Unnukkalan Osuuskassa siirtyi v.1935 Kangasniemen kirkonkylään, missä sen nimenä aluksi pysyi 'Unnukkalan Osuuskassa', mutta nimi muuttui 'Kangasniemen Osuuskassaksi' maaliskuussa 1939.

Unnukkalan Osuuskassa toimi aluksi Unnukkalan kansakoululla (1909-25), mistä kassa siirtyi vuosiksi (1925-35) Levän taloon, Laitialaan. Levän talosta kuva edellisellä sivulla #87 (Laitiala * Nousiala).
Kirkonkylään kassa siis lähti kirjaimellisesti Ropposen 'hevosrattailla' v.1935.

Maanviljelijä Aati Laitinen, Unnukkalan kassanhoitaja 1921-22.
(Kuva kirjasta 'Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008' ~ Tapani Ylönen).

"Ryhdyttyään hoitamaan Unnukkalan kassaa v.1921 Aati Laitinen oli parissa vuodessa kaksinkertaistanut sen jäsenmäärän ja varallisuuden, lähes nelikertaistanut talletusten määrän ja saanut kirjanpidon uudelleen hyvään kuntoon. Hän kuului myöhemmin vielä Kangasniemen Osuuskassan johtokuntaan vuodet 1936-64.", kirjoittaa M.Bell 'Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008'-kirjassa.


G) Unnukkalan 'koulumaailmasta':

Kuvassa (Suurosen kuvateksti - 1935) "Unnukkalan kansakoulu opettajineen ja oppilaineen".
Opettajina ovat kuvan vasemmassa reunassa ilmeisesti ennen vuotta 1934 Hilma ja Kustaa Iljanko.

Väinö Suurosen kertoo kirjassaan (1935) Unnukkalan 'kouluhistoriikista' seuraavasti:
Aikoinaan Unnukkalassa oli kiertokoulu ainoa opinahjo, jonka työtä ei ole halveksittava. Kansakoulua 1890-luvulla isännät puuhasivat, ja se alkoikin toimintansa 1902, aluksi vuokrahuoneissa. Oma koulutalo sijaitsee kauniin Kortelammin rannalla. Huolimatta, että koulussa on ollut runsaasti oppilaita ja pitkät ajat kaksi opettajaakin, väitetään olevan jo lainvoimaisen päätöksen koulun siirtämisestä kylästä pois parin kilometrin päähän, muka 'sopivampaan' paikkaan.
Kansakouluopettajina ovat Unnukkalassa toimineet seuraavat henkilöt: Anton Kangas 1902-04, Antti Timonen 1904-06, Nikolai Ilomäki 1906-07, Vilho Syrjä 1907-10, Ina Tulla 1910-13, Kalle Kärkkäinen 1910-15, Aaro Liukko 1915-16, Kustaa Taskinen 1916-1918, Hugo Mäkinen 1918-21, August Reilin 1921-25, Jenny Reilin 1921-25, Kustaa Iljanko 1925-1933 ja Hilma Iljanko 1925 alkaen.
Ajoittain on koulussa toiminut kaksi opettajaa, nykyään (1935) vain yksi, Hilma Iljanko.

Suuronen jatkaa (1935): Unnukkalan opettajista on ollut monta hyvin lahjakasta, ja ne ovat toimineet muutenkin kuin opettajana paikkakunnan parhaaksi. Erikoisesti on niistä mainittava Antti Timonen, joka perusti nuorisoseuran ja harjoitti sille hyvän laulukuoron. Poismuutettuaan rupesi hän liikemieheksi ja maanviljelijäksi osoittautuen näilläkin aloilla eteväksi ja onnistuneeksi. Timonen on kuollut jo monet vuodet sitten.
Unnukkalan kylästä ei ole tähän saakka (1935) kukaan valinnut oppineen uraa eikä suorittanut korkeakoulututkintoa. V. 1832 läksi Suomäestä Iisakki Suuronen vävyksi Harjumaan kylään, ja hänen poikansa pojasta Philip Suurosesta (1864-1909) tuli monipuolisesti oppinut mies, joka toimi erinomaisella menestyksellä mm. Pellervo-Seuran ja Eduskunnan ensimmäisenä sihteerinä.
V. 1848 muutti Haapalahdelta Taneli Jaakonpoika Suuronen ensin Joutsaan ja lopulta mylläriksi Hartolaan. Hänen poikansa tytär Ilma Suuronen on ollut useaan otteeseen ja on nykyäänkin (1935) Suomen naisten kaunoluistelun mestari.

Suurosen mukaan kylän ensimmäinen pyhäkoulunopettaja oli ollut torppari Taneli Tarvonen, joka myös oli toiminut laulajana hautajaistilaisuuksissa ja jakanut muutenkin hengellistä lohdutusta. Tarvosen jälkeen pyhäkoulunopettajana oli jatkanut Koivulan entinen isäntä Antti Pyykkönen. Adolf Neuvonen toimi myös pitkään pyhäkoulunopettajana ja hartauspuhujana.
Aivan 1900-luvun alussa Unnukkalaan perustettiin nuorisoseura 'Majakka' ja myöhemmin myös raittiusseura. Lukukirjasto Unnukkalassa aloitti toimintansa samoin 1900-luvun alussa opettajien pitämänä.
Väinö Suurosen mukaan taikausko oli ollut hyvin sitkeässä Unnukkalassa, vielä 1800-luvun lopussa oli 'tietäjissä käyminen' ollut hyvin yleistä seudulla. Paikkakunnalla ei kuitenkaan ole ollut omaa poppamiestä tai edes tietäjämuijaa, Suuronen mainitsee kuitenkin jonkinlaisen 'voimamiehen' Haapalahden Tourusen torpasta - hän oli kuulemma kyennyt saamaan mm. karhut noidutuksi ja kostamaan tappamalla vihamiehen karjaa.
Suurosen mukaan 1900-luvun puolella kylällä ei ole ollut tarvetta taikuuteen turvautua.
Sopineeko Unnukkalaankin lainaus entisen isännän vastauksesta, kun oli kysytty, onko kylillä esiintynyt 'yliluonnollisia asioita': 'Joo, emännällä on menny usein noituuden puolelle, miten on viinapullokätköjäni löytäny'.


Tämä kuva Unnukkalan koulusta on kirjasta 'Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008'. Unnukkalan koululla toimi 'Unnukkalan Osuuskassa' vuodet 1909-1925, jolloin kassan kirjanpitäjinä ehtivät toimia seuraavat henkilöt:
Opettaja Tuomas V.Syrjä (1909-10), op. Kalle Kärkkäinen (1910-1913 ja 1914), maanviljelijä Edvard Lappalainen (1913-14), mv. Fabian Toivakka (1914-17), op. Kustaa A.Taskinen (1917-18), op. Hugo Mäkinen (1918-21), mv. Aati Laitinen (1921-22) ja op. August Raulo (Reilin) (1922-25).
V.1925 kassa siirtyi Unnukkalan koululta Levän taloon, Laitialaan, kun mv. Vilho Toivakka ryhtyi kassan kirjanpitäjäksi.


Tämän kuvan Unnukkalan koulusta lähetti (27.12.2008) Tuula Laitinen, jonka isä oli räätäli Albert Paappasen poika Arvo Paappanen. Isä Arvo oli syntynyt Kutemajärvellä v.1908 ja hän oli käynyt aikoinaan Unnukkalan koulua. Aikuisiällään hänet tunnettiin maallikkosaarnaajana (vrt. sivumme #82).
(Tuula Laitinen, sähköposti 31.12.2008): Minulla ei ole tarkempaa tietoa Kangasniemen sukulaisteni silloisista asuinpaikoista, synnyin itse v.1944 Varkaudessa. Isoisäni ja isänikin sukupolvi on jo kaikki kuollut. Missähän ukki Albert on esim. harjoittanut räätälin ammattiaan? Isä on kuitenkin käynyt Unnukkalan koulua, kuva on hänen albumistaan.

Unnukkalan kylän kadonnutta asutusta:


H) Pieni-Mökärä - Kolisevan tilan torppa, sijaitsi samannimisessä saaressa. Asui viimeksi Vihtori ja Amalia Reinikainen - purettu v.1960 (kuvannut Rauha Tarjanti vuonna 1934). Torpassa oli Unnukkalan perinnekirjan mukaan "tupa ja kamari, välissä konttuor (ruokakomero) ja porstua, jonka nurkassa käsikivet". Henkilöt ovat samaisen kirjan mukaan vasemmalta Kalle Toivakka, Reino Väisänen, Vihtori Reinikainen, Amalia Reinikainen, Vilho Reinikainen ja Eino Toivakka (kuva: E.Hämäläinen).

Unnukkalan perinnekirja (1990) antaa arvokasta, talteen kerättyä tietoa eri kylien kadonneesta asutuksesta. Sivuilla 53-56 luetellaan seuraavat Unnukkalan 'kadonneet asutukset', joista osa on kirjoitushetkellä ollut jo kokonaan kadonneita, osasta on ollut jonkinlaiset rauniot jäljellä ja osa autiona, mutta vielä pystyssä:

Tarvosen mökki, Huhtisaaren mökki, Neuvosen torppa (Tallukkavuori), Apajalahden torppa, Lampila, Ulkoniemen torppa (Nakkarniemi), Pieni-Mökärä, Häkkisen torppa, Päivärinne (Rinne), Karhun torppa, Everistin torppa, Mäkelän torppa, Väinölä, Unnukkalan koulu (paloi salaman sytyttämänä v.1959), Soipukka, Soipukan mökki, Riku Hämäläisen mökki, Otto Laitisen mökki, Tarvosen torppa, Mäkirinne, Vuorisalo ja Ruuskanniemi.

Unnukkalan rippikirjasta 1869-78:


I) Pieni näyte rippikirjasta 1869-78, Unnukkala #3, Kangasniemi.

Seinä- ja kattomaalausten konservointia Lahden kamarissa:


J) Museovirasto myönsi Kangasniemen Unnukkalan kylän Lahden talon seinä- ja kattomaalausten konservointiin entistämisavustusta – työstä vastasi konservaattori Sini Saarilahti. Lahden tila mainitaan isojaon yhteydessä, ja vuonna 1835 tilalla tiedetään olleen peltoa pari hehtaaria. Maalaukset paljastuivat, kun kamarin muovitapettia ryhdyttiin poistamaan. Maalausten päälle oli kiinnitetty nauloilla pahvi, jonka päälle muovitapetti oli liisteröity.
Rakennussuojelulain pykälän 22 mukaan ”rakennusta, jossa tai jonka kiinteässä sisustuksessa on vanhoja maalauksia, kirjoituksia tai rakennustaiteellisia koristuksia, ei saa purkaa tai muuttaa ennen kuin aiotusta toimesta on ilmoitettu museovirastolle, vaikka rakennusta ei olekaan saatettu tämän lain nojalla suojeltavaksi.” Työn aikana konservaattori dokumentoi kaikki työvaiheet. Lisäksi kaikki kamarin koristemaalaukset dokumentoitiin 1:1.
Lautavuoratun hirsisen tilan päärakennuksen peräkamarin seinät ja katto oli maalattu öljy- ja liimamaalilla pinkopahvin päälle. Alimpana seinällä kiertää lattiasta n. metrin korkeuteen ulottuva ootraamalla tehty, jalopuuta jäljittelevä öljymaalilla maalattu puolipanelointimaalaus. Sen yläpuolella kattoon ulottuvat maalaukset sekä kattomaalaukset on maalattu liimamaalilla vaalealle pohjalle. Seinien ja katon koristeaiheet on maalattu sablonilla liimamaalilla, koristeissa on käytetty tehosteena myös kulta-/pronssimaalia. Konservoinnissa päätettiin keskityttyä seinämaalauksiin.
Seinien yläosat olivat kärsineet vesivaurion aiheuttamista vauriojäljistä. Öljymaalin ominaisuuksista johtuen vesivaurioiden aiheuttamat jäljet eivät näy ootratuissa pinnoissa. Vesivaurioista ja rakennuksen aikojen saatossa tapahtuvasta liikkumisesta, sekä rakennuksen sisällä tapahtuvista kosteuseroista johtuen pahvit olivat repeytyneet mm. ovi- ja ikkuna-aukkojen ympäriltä.
Ensin maalaukset valokuvattiin ja vauriokartoitettiin. Samassa yhteydessä poistettiin muovitapetti, jonka jälkeen seinäpahvit puhdistettiin puhdistussiveltimellä, -sienellä ja ranskanleivällä. Öljymaalatussa alaosassa käytettiin myös Minirisk-pesuaineliuosta, ja osa pahvien raskaammasta liasta poistettiin varovasti käyttäen kirurginveistä.
Puhdistuksen jälkeen voitiin määrittää sävyt, jotta pahvien maalipinta pystyttiin restauroimaan oikeilla sävyillä. Revenneet kohdat pahveista paikattiin kasvispohjaisella liisterillä sekä voimapaperilla. Pienet reiät seinässä, kuten naulanreiät, täytettiin puolestaan sävytetyllä paperimassalla. Ennen paikkausta seinän hirsivarauksiin naulattiin seinäpintaa suoristavia puunpalasia, jotta seinä tuki paikattuja kohtia.
Vesivaurioalueiden häivytykseen kokeiltiin lakan ja liidun seosta, retusointia käyttäen valkoista peiteväriä sekä Eri Keeper -liimaan tartuttamista. Lisäksi pienempiä alueita, kuten koristeosien vesivauriojälkiä häivytettiin kuivapastelleilla ja pastellipuuväreillä. Yhtenäisen ilmeen saavuttamiseksi retusoitiin vain vähän, jotta silmiinpistävimmät sävyerot saatiin tasoitettua. Pahveista ei pyritty saamaan sellaisia, kuin ne olivat 112 vuotta sitten.
Konservaattori ajoitti seinämaalauksia ensin käytetyistä pigmenteistä eli tiettyinä aikoina on käytetty tiettyjä sävyjä. Tässä tapauksessa sinisistä sävyistä saatiin ajoitushaarukka 1800-luvun parille viimeiselle vuosikymmenelle tai 1900-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle (1880–1910). Ajoitus tarkentui, kun muovitapettien irrotuksen jälkeen seinässä olevasta pinkopahvin repeämästä näkyi liimamaalilla hirteen maalattu tekijän puumerkki HAGMAN ja päiväys 18 3/3 98 (3.3.1898). Alempaan hirteen oli puolestaan merkitty maalarin kotipaikaksi H.FORS (lähde: Etelä-Savon museot).

seuraavalle sivulle #90

Sivuluettelo 1-107

etusivulle