|
|
H)
Jukka Kiljunen lähetti (29.12.2007) tämän kuvan, jossa näkyy Pekka Kuitunen moottoripyörineen v. -55 paikkeilla. Kuvauspaikkaa ei JK tunnistanut.
Kuvassa näkyy erikoisia ajovarustuksia talviajoa varten - apusukset, joita tehtiin Kuitusen pajalla. Kangasniemellä toimi tuolloin aktiivisesti Kangasniemen Moottorikerho, jolla oli kilpailutoimintaa. JK muistaa mm. jäärata-ajot Pirtin kohdalla järven jäälle tehdyllä radalla.
Jukka Kiljunen lähetti (13.1.2008) myös tämän moottoripyöräilyaiheisen kuvan, jossa kangasniemeläiset motoristit ovat jollakin (vielä) tunnistamattomalla paikkakunnalla kilpailumatkalla.
(Jukka Kirjunen, sähköposti 13.1.2008):
Tässä kuvassa ovat (oik.) isäni Reino Kiljunen 350-kuutoisine Jawoineen vieressään metsätyömies Olavi Manninen, Kangasniemen Moottorikerhon menestyksekkäin kilpailija 50-luvun loppupuoliskolla. Hänen pyöränsä kuvassa on 500-kuutoinen Triumph.
Toivottavasti tämän kuvan julkaiseminen saa jonkun tätä lukevan muistelemaan tietojaan kangasniemeläisestä moottoriurheiluhistoriasta eri vuosikymmeniltä . Varmaan kuviakin on kotiarkistoissa.
Päättelyni mukaan kuva lienee otettu vuonna 1956. Huomatkaa, ettei isäni pyörässä ole lyhtyä. Koko etuhaarukka näyttää uudelta. Haarukka oli kai mennyt suurimmaksi osaksi uusiksi ja lyhty kokonaan, kun isä edellisenä syksynä oli liukastunut syyskuraisella tiellä. Muistan kun hän tuli tuolta reissulta kotiin ja varoitti jo oven takaa kotiväkeä pelästymästä ulkonäköään. -Repaleiset vaatteet, ruhjeita ja mustelmia joka puolella ja naama veressä. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Mikkolan Tauno korjasi pyörän.
Olin muistanut nähneeni tämän kuvan jo pikkupoikana ja viimeksi kai joskus 30 vuotta sitten. Kun sisareni tänä talvena pyynnöstäni kaivoivat sen esiin vanhempieni jäämistöstä ja lähettivät minulle tänne Varsovaan , osoittautui että muistikuvani Pirtin edustasta kuvauspaikkana oli väärä.
Isäni Reino, kuvan Mannisen Olli, Reino Holm sekä (mahdollisesti) myös Kuitusen Pekka ja eräät muut kävivät talvisin kilpailemassa jäärata-ajoissa myös lähipaikkakunnilla. Isäni toi pokaalin ainakin Toivakasta.
Tämän kuvan ottopaikkakin varmaan selviäisi kyselyjen meilaamisella lähipaikkakuntien menneisyyden tuntijoiden pariin. Ja jopa kuvaajakin. Kopio näyttää tehdyn pinnakkaisvedostuksena 6x9 cm filmin ruudusta. Vedoksen takana on leimattu tunniste -H 869. Mielestäni näin systemaattinen dokumentointi voisi viitata ammattikuvaajan negatiiviarkistoon.
Muutamia kommentejani tästä kuvasta:
Taustan rakennus saattaisi olla kunnantalo tai joku muu julkinen. Olettamusta tukee talon seinustalla taka-alan keskellä aidan edessä osittain lumen peitossa oleva hevospuomi. Ehkä se alkoi jo tuolloin 1950 -luvun puolivälissä olla väistyvän "karvaooppeliajan" tunnusmerkki, vaikkei vielä täysin tarpeeton. Joka tapauksessa kaukana edessäpäin olivat vielä ajat, jolloin julkisien rakennusten eteen tarvittiin asiakkaille ja työntekijöille asfaltoidut pysäköintipaikat järjestyksen ja mukavuuden varmistamiseksi.
Muutos kohti motorisoituvaa aikakautta näkyy silti jo kuvan vasemmassa reunassa. Kylän raitilla on SP:n bensanjakelupumppu.
Sen pyöreä kaappi on luultavasti kätkenyt sisäänsä lasisen mittasäiliön, johon neste pumpattiin käsin sen kupeessa olleen asteikon haluttuun korkeuteen ja valutettiin letkusta omalla voimallaan asiakkaan tankkiin.
SP tarkoittaa Suomen Petroolia. Myöhemmin "logo" muuttui TB:ksi. Se tulee sanoista Trustivapaa Bensiini. Se on ollut neuvostoliittolaisten polttoaineiden jakelufirma Suomessa. Nimi on suorastaan ideologinen ja heijastaa "kylmän sodan" asetelmia Suómessakin. TB halusi nimellään korostaa, että sen bensiini on vapaata suurista läntisistä "imperialisista ja suurkapitalisisista" trusteista, joiden tuloksena olivat syntyneet sellaiset maailmalaajuiset firmat kuten Esso, Gulf ja Shell.
Olisiko tuossa kuvan talossa ollut kilpailutoimisto, koskapa sen edessä näkyy kaksi moottoripyörää ? Talon edustalle lumipenkkaan on isketty kahden kepin nenässä oleva ilmoitus. Minun laitteillani siitä saa luettavaksi ainoastaan isoimmalla kirjoitetun sanan : NÄYTTELY.
Lopuksi vielä tuosta isäni Jawasta. Se oli käytössä 50-luvun loppuun. Jonkun vakavamman moottorivian takia se oli hänellä osina parissa puulaatikossa lähes 40 vuotta, mutta pyörät palvelivat vuosikymmeniä omatekoisen hitsauskaasupullokärryn pyörinä.
Isä suostui luovuttamaan Jawallensa uuden elämän museopyöränä myymällä sen eräälle sitä pitkään halunneelle entisöintiharrastajalle vasta pari vuotta ennen kuolemaansa 1990-luvun lopulla.
"Kangasniemen Moottorikerhon" historiikkia (Jukka Kiljunen, 24.2.2008):
Kangasniemellä toimi aktiivisesti ainakin 1950-luvun puolivälin kahden puolen "Kangasniemen Moottorikerho" valtakunnallisen moottoriurheiluliiton virallisena jäsenyhdistyksenä. Jotkut tämän "rekisteröidyn yhdistyksen" jäsenet käyttivät päähineenään liiton koppalakkia. Näitä käyttäjiä muistan olleen perheemme tuttavapiiristä ainakin Multamäen Martin (Kuitunen), Mikkolan Taunon ja naapurimme , seppä Vihtori Kuitusen. Tämä tunnus siis miellettiin arvostetuksi sen takia, että se kuuluu johonkin valtakunnalliseen.
Tuolloin kerho järjesti muutamana talvena Pirtin edustalla moottoripyörille ja, jos lumitilanne salli turvavallien muodostamisen, myös autoille jääratakilpailut.
Pirtin eteläpäädyn ravintolaosasto oli yleisön huoltopaikkana . Siellä ravintolaa pyörittivät kerhon aktiivien vaimot. Hernerokkaa, lihakeittoa, pullia, kahvia ja "limonaatia" oli tarjolla.Myös makeisia ja varmaan tupakkaakin myytiin. Tällä tavoin rouvat hankkivat ravintolan pyörittämisellä varoja kerhon toiminnalle.
Aktiivinaisista muistan Äitini lisäksi ainoastaan kaksi, koulukaverieni Honkasen Karin, Hannun ja luokkakaverini Lassen äidin, Fannin ja ja toisena Äitini ystävän, vakuutusasiamies Jaakko Häkkisen vaimon.
Jääratakilpailut olivat massatapahtuma Kangasniemellä. Yleisöä satamäärin radan penkat mustanaan, jos ei nyt ihan toista tuhatta. Edes kesäiset urheilukilpailut Koulun kentällä eivät vetäneen niin paljon.
Eka muistikuvani Pirtin edustan jäärata-ajoista ovat ehkä vuosilta 53-54, jolloin olin siis 5-6 -vuotias ja olin tietenkin ravintolassa Äitini helmoissa, enkä yleisönä jäällä. Äiti ei laskenut. Oli kai kova pakkanen tai sitten ei ollut ketään, joka veisi ja huolehtisi.
Minua ja muutamaa muuta samanikäistä ja paria vielä nuorempaa huollettiin Pirtin talonmiehen asunnossa yläkerrassa, jonne mentiin eteläpäädystä. Ja jos en väärin muista, ulkoportaita pitkin. Joku pikkuvauvakin siellä oli. Ehkä talonväkeä.
Seuraavina vuosina olin jo jäällä yleisönä. Isäni Reino ei enää silloin ollut kilpailijana vaan jossain kauempana kiviporaushommissa. joten en joutunut jännäämään, kuten Äiti aikaisemmin, halkeaako kallo vai ei, koska isä ei omistanut kypärää. Tällainen pelko oli siis välittynyt minuun aikaisempina vuosina isän kilpa-ajoharrastuksesta.
Kilpailijoina Pirtin edustan jäärataajoissa olivat Kangasniemen Moottorikerhon jäsenet vakiopyörineen, joilla he ajoivat normaaleja työajojaan. Kutsuttuja osallistujia muista kerhoista tuli Kangasniemen ajoihin ainakin Pieksämäeltä ja joiltakin muiltakin paikkakunnilta.
Isäni Reino ja Mannisen Olli (tämä Olavi eri kuin "Esso-Olli") ja muutamat muut kävivät kilpailemassa jäärata-ajoissa ainakin Toivakassa ja muuallakin. Välimatkat ajettiin. Ei ollut mitään huoltoautoja. Sama tilanne oli vierailijoilla.
Näytösluonteisesti oli kerran kutsuttu mukaan vetonaulaksi Pasanen muistaakseni Varkaudesta, koska hänellä oli oli vanha TT- eli ratakilpapyörä -Norton isoine pensatankkeineen. Sellaisia oli Helsingin Eläintarhan ajoissa.
Kummasti me pojat olimme perillä noista vuotuisista vapun-äitienpäivän tienoon Eläintarhan ajoista, niiden sankareista ja koneista ilman televisiota. Tiedettiin merkit ja miehet. Varmaankin kuunneltiin radioselostuksia ja katseltiin kuvia lehdistä. Autosankareita Eläintarhan ajoissa olivat mm.Kurt Lincoln ja Esko Keinänen.
Ensimmäisten suomalaisten kansainvälisten rallien sankareiden Simo Lampisen, Timo Mäkisen, Rauno Toivosen ja muiden menestykset Monte Carlon rallissa eivät olleet silloin vielä alkaneet.
Eräänä vuonna Pirtin edustan kilpailujen yleisötapahtumaan oli yhdistetty myös Mikkelin Ilmailukerhon järjestämät yleisölennätykset ja Harakka -liitokoneen hinaukset moottorikoneen perässä ja laskeutuminen jäälle.
Näytökseen kuului, että hinattavasta liitokoneesta pudotettiin ihmisen kokoinen olkinukke jäälle. Selostaja antoi ymmärtää, että kaksi lentäjää riitelevät, kumpi saa ohjata ja sitten toinen muka putosi.
Jollakin kerralla"vetonaulaksi" jääratakilpailuun oli kutsuttu Mikkelistä kaksi "Jappia" kilpailemaan keskenään. Toisen kuskina oli luokkakaverini Hirvihalmeen Tomin tädin mies Väisänen. Japit olivat erikoisjääratapyöriä (jääspeedway), joiden renkaissa oli pitkät piikit ja pyörien ympärillä suojukset. Samoilla koneilla ajettiin "speedwayta" maaradoilla, tietenkin asianmukaisilla renkailla.
Jappien yleisöön vedonnut näytösteho perustui siihen, että keskenään kilpailevat kaksi kuskia revittivät radan suorilla täysillä ja kallistivat kaarteissa reippaasti ottaen koteloidulla polvellaan jäähän. Äänenvaimentimia Japeissa ei tietenkään ollut. Yleisökin huusi kurkku suorana.
Selostajana ollut vakuutusasiamies Jalkanen (em. vakuutusasiamies Jaakko Häkkisen vävy) lisäsi vielä tehoa sanomalla , että "tuntuu ikävää kutinaa selkäpiissä", jos Jappi syöksyy piikkeineen yleisön joukkoon. No, tätä vaaraahan ei tietenkään ollut.
Mahdanko muistaa oikein, että tuolla kerralla ei ollut paljon lunta turvavallien muodostamiseen, ja siksi yleisö oli eristetty kauemmaksi radasta ? Se tietenkin laimensi vähän tunnelmaa, kun kilpailijoiden syöksymistä ohi muutaman metrin etäisyydeltä ei ei voinut katsella penkan reunoilta.
Vakiopyörillä ajohan ei muutenkaan ollut kovin näyttävää, jos valleja ei ollut. Se pärjäsi, joka osasi parhaiten luistella kaarteet ja osasi suorilla vedättää tasaisesti kaasulla. Sama koski autoja. Niitä ei joka kerta ollut. Autotkin olivat käyttöautoja, jotka me pikkupojat tunsimme kylän raitilta.
Jotta yleisölle olisi riittänyt nähtävää, järjestettiin aluksi muutama sarja ilmeisesti kuutiotilavuuden mukaan ja lopuksi "Kuuma sarja" , jossa olivat alisarjojen parhaat tai mahdollisesti kaksi parasta ja koko kilpailujen parhaat ratkaistiin. Kuutiotilavuus ei ratkaissut vaan taito.
Liekö mennyt jotain vinoon vuokrahintaneuvotteluissa Pirtin omistajien kanssa, kun ainakin kerran kilpailut järjestettiin vanhan uimalan reunustalla Tervaniemen puolella.
Siellä talkoonaiset ravintoloineen joutuivat kenttäolosuhteisiin. Hyvin selvisivät, koska joillakin heistä oli keittiölottakokemusta, muistan äitini todenneen. Hän itse oli ollut 3 vuotta viestilottana ilmavoimissa Itä-Karjalassa, joten niistä taidoistaan ei uimalan edustalla ollut apua.
Noiden(kin) uimalan ajojen sankari oli metsätyömies Olavi Manninen. Hän oli jo silloin vaihtanut 500-kuutioisen Triumphinsa Jawa "Siksteeniin" . Tämä pyörä oli Jawa Six Days, joka oli pitkään vieläkin Keski-Euroopassa järjestettävän "Kuuden Päivän Ajon" kärkijoukossa 1950 -luvulla. Siis kilpakone motocrossiin ja kestävyysajokilpailuihin, jota lajia nykyisin kutsutaan nimellä " enduro".
Radan reunavallit uimalassa olivat korkeat ja riittävän kovat. Yleisö sai lipunhinnalle vastinetta, kun Olli veteli näytösluonteisesti kierroksia täydellä kaasulla reunavelleja hyväksikäyttäen. Näihin uimalan kilpailuihin oli tullut vierailevia osanottajia ainakin Pieksämäeltä. Muistan yhden pieksämäkeläisnimen, Tauno Riipinen. Hänellä oli iso englantilaispyörä, Sunbeam.
Samaisen Mannisen Ollin näimme Sappisen Eeron kanssa muutama vuosi myöhemmin elokuussa 1961 Varkaudessa Joutenlahden kaupunginosan (silloin kauppalan) teillä pidettyjen TT-ajojen sankarina. Tuolloin hänellä oli jo iso japanilainen pyörä. Merkki oli ehkä Honda. Ne olivat alkaneet vallata myös Suomen vakiopyörämarkkinoita ja syrjäyttää eurooppalaisia merkkejä, joistä ykkönen Suomessa oli tshekkiläinen Jawa.
Varkauteen Eeron kanssa olimme menneet Eeron sedän, Reinon luota Joroisten Kolmalta, jonne olimme tulleet polkupyörillä Pieksämäen kautta. Sivumennen sanoen tuon pyöräretkemme tunnelmia sävyttivät myös radiouutiset Berliinistä. Palattuamme jo kotiin saatiin kuulla elokuun 13. 1961 huipentumana, että Muurin rakentaminen oli alkanut.
Syvälahden motocross-ajot:
Kangasniemen moottorikerho järjesti muistaakseni yhden ainoan kerran v.-55 paikkeilla Syvälahden tanssilavan maastossa "motocross" -ajot. Ratana oli lavalle ja siitä rantaan ja edelleen oikealle tukkienpudotuspaikalle johtava tie. Sieltä palattiin ylös ja jatkettiin lavan ohi isolle tielle päin kunnes käännyttiin oikealle ja jatkettiin taas rannan suuntaan tien eteläpuolista ahokaisteletta, jota reunusti pusikko.
Oli ollut sateista ja aho liejuitui. Jotkut jopa joutuivat työntämään pyöriään märimmisssä kohdissa, kun takarengas löi tyhjää savikossa. Tämä tietysti lisäsi yleisön kiinnostusta. Osanottajina olivat kerholaiset vakiopyörineen, mm. naapurimme Kuitusen Pekka. Mukana oli myös vierailijakilpailijoita muilta paikkakunnilta. Heillä oli myös muutama oikea motocrosspyörä, joille ilmeisesti oli oma sarjansa.
Syvälahden motocross-ajot jäivät tähän ainoaan kertaan. Muistan järjestäjiin kuuluneen isäni jutelleen miesten kanssa jotain siitä, ettei maksavaa yleisöä saatu houkutelluksi tarpeeksi paikalle noin kauas kirkonkylän ulkopuolelle. Auto ei silloin ollut jokamiehen kulkuneuvo huvitteluliikkumiseen. Ilmeisesti järjestäjät eivät olleet riittävän selvästi oivaltaneet, että tämä paikka ei ole Pirtin edusta, jonne oli totuttu saamaan runsas maksava yleisö ilman suurempaa "markkinointia".
Päijänneajo kulki Kangasniemen kautta ainakin kahtena peräkkäisenä vuonna. Ilmeisesti vv.60-61 tai vuotta myöhemmin. Tämä 1920 -luvun lopulla aloitettu n.1000 kilometrin Päijänteen kierto eri moottoripyöräsarjoille on järjestetty jo yli 70 kertaa alkukevään rospuuttokelien aikaan.
Ensimmäisellä kerralla Kangasniemen kautta reitti tuli Joutsasta Pylvänälään, josta jatkui Synsiön tietä Rutakoskelle ja Lievestuoreelle.
Väliaika-asema lyhyine pysähdyksineen oli Synsiön tien alussa. Se oli katsojille paras paikka kokea kilpailun tunnelma. Kilpailunumerojen perusteella voitiin päätellä, kuinka hyvin kukin seuraavalle etapille pimeään yöhön kaasuttava on siihen asti pärjännyt. Tilanteessa oli dramaattista "urheilujuhlan tuntua". Aikaisempien vuosien kovat nimet tunnettiin. Kilpailijat ohittivat Kangasniemen 3-4 tunnin aikana puoliyön kahden puolen aamuyölle painottuen.
Seuraavana vuonna reittiä oli hieman muutettu. Ajajat tulivat Joutsasta kohti kirkonkylää, kääntyivät Salmelantielle, josta "Jokelan" tielle (nyk. Pujaatsalmentie) ja sieltä Huumon (?) kautta taas vanhalle reitille Synsiön tielle.
Tuolla toisella kerralla väliaika-asema oli TB -huoltoaseman (ehkä vielä tuolloin SP - kyltin alla, rakennus kuvassa 66C) paikkeilla . Tässä toimi 'Kangasniemen Huoltokeskus Oy' - niminen yritys. Yleisöä oli runsaasti paikalla vuorokauden ajasta huolimatta. Me pikkupojat odottelimme kärsivällisesti viimeiseen kilpailijaan saakka ja vielä pitkään senkin jälkeen, kun aamu alkoi jo sarastaa.
Dramatiikkaa toi se, että näillä mattimyöhäisillä oli usein ollut vaikeuksia alkumatkalla. Kenties kaatuminen tai pyörässä jotain vikaa, mutta sitkeästi yrittivät eteenpäin, jos suinkin mahdollista.
Muistan, miten eräs kilpailija oli kerta kaikkiaan niin väsynyt, että tuskin jaksoi lykätä Huskvarnansa aseman suojiin ja kysyi, onko paikkakunnalla hotellia. Tässä tapauksessa mies sippasi eikä kone.
Kangasniemeläisiä 'Päijänneajoon' osallistujia 'Kangasniemen Moottorikerhon' aktiiveista 50-luvun loppupuolelta en tiedä muita kuin Reino Holmin (asui Nakertajassa kuvan 60 G mökissä) 'Francis Barnet't -pyörineen. Reinon yritys katkesi konerikkoon jo ennen puoliväliä eli Jyväskylää. Korjaustoimet jonkin tienvarsitalon navetassa eivät onnistuneet.
Holmin Reinon ja hänen tavallisen vakiopyöränsä muistan hyvin siksi, että isäni korjaili joskus sen sähkölaitteiden toistuvia vikoja.
(Jukka Kiljunen, sähköposti 3.10.2009):
Tällaiselta näytti Kangasniemen kunnan virkamies, nimikkeeltään pienviljelysneuvoja työmatkoillaan 1950-luvun alkupuolella. Toivo Kyläniemi Ähtäristä lähetti tämän kuvan vuodelta -53 tai-54 isästään Ariel -pyörineen.
Agrologi Unto Kyläniemi (1922-89) teki asutusneuvojan töitä Kangasniemen kunnalle vuoden -48 paikkeilta vuoteen 1956. Tarkisti tilukset ja rakennukset sekä lohkoi alueita. Tarkastuskäynnit tehtiin tukien maksatuksen takia. Tällaista virkamiestä tarvittiin myös neuvontaan, kun sodan jälkeen perustettiin paljon pieniä uudistiloja. Pitihän ns. suurten ikäluokkien tekoon kiirehtivät tilattomat rintamamiehet ja Karjalan evakot saada asutetuiksi.
Toivo Kyläniemi kertoo tästä moottoripyörästä seuraavaa:
-Kuten näkyy, renkaat ovat jykevät. Tuohon aikaan Suomeen tuotavissa pyörissä oli yleensä vakiona sorapintarengastus eli kuviointi oli tarkoitettu sora- tai savetulle pinnalle.Maanteiden pintana oli pääasiassa sorastettu, savettu ja suolattu seos. Edes öljysora ei vielä ollut käytössä. Kuvassa näkyvä maata laahaava leveä roiskeläppä oli Unton oma lisäviritys. Se suojasi saappaita roiskeilta edes hieman, kun virkamies joutui ajelemaan kaikenlaisilla kärrypoluilla.
Tämä englantilaisvalmisteinen moottoripyörä oli vuosimallia 1952, mallimerkintä Ariel Red Hunter 500. Siis 500-kuutioinen moottori. Näitä pyöriä oli myös Black Hunter, jossa oli sivuventtiilikone, mutta tässä Red Hunterissa oli jo silloin kansiventtiilit ja siten enemmän tehoa.
Pyörä ostettiin Mikkelistä, kun asuimme Halttusella Salmenkylässä (kuvaosio-63, alaosio-O). Oma talomme valmistui Pylvänälään vuonna -53, ja kuva on otettu sen pihatiellä. Kuten etupyörän edessä näkyy, kaikkia kantoja ei oltu vielä ehditty raivata tieuralta.
Kun muutimme Poriin vuonna -56, isä myi pyörän Hämäläisen veljeksille Vuorilahden taloon.
Talvella pyörässä oli sukset, jotta ajo liukkailla keleillä olisi ollut turvallisempaa. (Tällainen moottoripyörän suksivarustus nähtävissä tässä kuvaosiossa ylempänä).
Kangasniemen seurakunnan täyttäessä 350 vuotta 4. heinäkuuta 2004 järjestettiin kirkonkylän keskustassa historiallinen juhlakulkue. Vanhojen ajopelien joukossa oli tämä Petri Kohvakan luotsaama moottoripyörä, jonka merkiksi Petri kertoi (25.1.2009) Jawa CZ ja vuosimalliksi 1959 (kuvaaja: H.Hakala).
|
