35) Ikosen kauppahuone (liikemiehet Matti ja Vilho J. Ikonen)

(Svala & Joutsi * viimeisimmät muutokset: 3.2.2017)

A) Nämä kaksi kuvaa ovat otettu lähes samoilta jalansijoilta silloisen kansakoulun eli Napalan edestä koulun etupihan leikkialueelta kirkolle päin (vrt. sivu 32 kuvat A-C).
Ylempi kuva on vanhempi (Vilho Svalan kotialbumista), otettu ilmeisesti vuoden 1922 tienoilla. Oikealla on Ikosen kauppa (edessä henkilöauto parkissa) ja sen takana kunnanhuone.
Tien vasemmalla puolella olevassa talossa lukee "Puulaveden Puutavara Osakeyhtiö", mikä liittyy Matti Ikosen Santalan sahan vuoden 1922 jälkeisiin uusiin omistussuhteisiin. Kyseisen talon takaa näkyvät vielä Amanda Svalan kangaskauppa ja leipuri Marttisen rakennus.

Alempi kuva sijoittunee vuosiin 1933-35, jolloin oikealla näkyvän Ikosen kaupan oven päällä luki jo "Vilho J.Ikosen Osakeyhtiö" (Matti Ikonen oli kuollut v.1928). Kaupan edessä oli bensanjakelupumppu ja erillisessä pikkukyltissä oli Ford-mainos.
Tien vasemmalla puolella olevassa puurakennuksessa toimi nyt alemman kuvan ottohetkellä Toivo (ja "Iso-Saima") Laitisen sekatavarakauppa. Muut rakennukset entisellään edelliseen kuvaan verrattuna.

Jussi Svala mainitsi (28.1.2010) tästä kuvasta, että mainittu Saima Manninen näkyy talonsa edessä haravoimassa (selin). Jussi muisteli tankanneensa itsekin kuvassa näkyvällä käsikäyttöisellä bensiinipumpulla - bensalitran tuolloisen hinnankin hän vielä muisti: 28 tai 29 penniä litra.

. .
Matti Ikonen (1852-1928) ja kaupan sisäänkäynti 1930-luvun alkupuolella.

Tapio Lukkarinen lähetti (29.4.2011) käyttöömme tämän Asarias Lukkarisen (kirjoitettu muodossa 'Asariia') kauppakuitin Matti Ikosen Sekatavara- ja Kangaskaupasta päivättynä 28.2.1903. Kuittilaskun on 'Matti Ikosen puolesta' kirjoittanut Taneli Kuitunen. Asarias on ilmeisesti maksanut osan kauppasummasta käteisellä ostohetkellä.


Ikosten suku on pitänyt hallussaan Kangasniemen Rekolan kylässä sijaitsevaa Papumäen taloa 1500-luvulta asti.
Matti Ikonen syntyi 1.1.1852 vanhempiensa Vilpun (Filip) ja Riikan (Fredrika) kolmantena lapsena - kaikkiaan kuudesta lapsesta toiseksi vanhimpana poikana. Koulunkäyntimahdollisuudet olivat silloin niukat ja Matilta opiskelut jäivät kiertokouluun. Kirjoitus- ja laskutaitoa matkaan toki tarttui, vaikka kerrotaankin, ettei Matti koskaan myöhemmällä iälläkään oppinut jakolaskua.

Matti Ikonen oli jo 1880-luvulta alkaen aktiivisesti mukana Kangasniemen kunnallispolitiikassa ja oli v.1896 ajamassa jopa Mikkelin lyseon opetuskielen muuttamista suomeksi.
Vuonna 1874 Matti Ikonen oli solminut avioliiton Kaihlamäen kylässä sijaitsevan Hännilän kartanon omistajan Juho Ylösen rikkaan lesken Serafiinan (Sere) kanssa. Vaimo kuoli parin vuoden kuluttua ja kaksi tytärtäkin kuolivat pieninä.
Rikkaaksi kartanon isännäksi tulleen Matti Ikosen leskimieskausi päättyi nopeasti - helmikuussa 1877 hän avioitui Laukaasta kotoisin olleen Mathildan (Thilda) kanssa. Hänkin kuoli melko pian (1881) - ainoa tytär avioliitosta oli kuollut jo aiemmin.

Kolmannen avioliittonsa Matti Ikonen solmi v.1884 - vaimo löytyi jälleen Laukaasta: Hilma Elisabeth Engström, joka kuului huomattavan rikkaaseen sukuun. Heille syntyi viisi poikaa, joista neljä kuoli aivan pienenä, vain Vilho Jalmari Ikonen varttui pojista aikuismieheksi ja myös aikoinaan myöhemmin jatkoi isänsä liiketoimia.
Matti Ikosen kymmenen vuoden aikana solmimat kolme avioliittoa toivat kaikki Matti Ikoselle huomattavaa vaurautta, joten taloudellinen pohja hänen liiketoiminnalleen oli kunnossa. Noina aikoina rahallinen vauraus merkitsi myös mahtiasemaa kunnallispolitiikassakin.

Matti Ikosen kolmas vaimo kuoli v.1910 ja neljäs vaimo löytyi 60. ikävuottaan lähestyvälle Ikoselle nyt Liperistä: Johanna Matilda (Tilda) Pösö. Avioliitto oli lapseton.
Kunnallisneuvos Matti Ikonen kuoli 1.7.1928 - vaimo Tilda kuoli v. 1933.

Tämä kuva on Matti Ikosen hautajaispäivältä (kuoli 1.7.1928). Kuva arkkusaatosta on otettu Ikosen kauppakartanon pihapuolelta (arkku kuvan oikeassa reunassa osin havujen peitossa), väkijoukon takana näkyy Ikosen hevostalli, jossa olivat myös puuliiteri ja vessat. Kyseinen piharakennus tuhoutui myöhemmin kokonaan tulipalossa. Kuvassa vasemmalla näkyy hieman kunnantaloakin.

Matti Ikosen kolmesta veljestä Mikko toimi yli 15 vuotta (1884-99) Matin apulaisena tämän perustettua kaupan. Sittemmin Mikko perusti Joutsaan oman liikkeen. Matin nuorin veli Salomo muutti avioliiton myötä Laukaaseen v.1889 ja perusti sinne kaupan. Erkki-veli jäi kotitaloon Papumäkeen ja perusti sinne kaupan. Mainittakoon myös, että Ikosten historiassa esiintyy myös nimi Valdemar (Valle) Ikonen, joka oli Tilda-vaimon sukulaispoika, joka oli pyytänyt Matilta luvan saada alkaa käyttää sukunimeä Ikonen.

Matti Ikosen hauta Kangasniemen vanhalla hautausmaalla (kuvattu 14.4.2006).

B) Tässä kuvassa näkyy Matti Ikosen omistama Hännilän kartano, jonka pihalle on kertynyt Ikosen palveluksessa ollutta henkilökuntaa perheineen juhliin. Kuvan vuosiluvuksi on merkitty 1925. Matti ja Vilho istuvat keskellä tummissa puvuissaan. Kartano sijaitsee noin 10 kilometrin etäisyydellä Kangasniemen kirkolta lähteen Toivakkaa kohti. Vilho J. Ikonen myi Hännilän kartanon vuonna 1928. Kartanon myöhempiä omistajia ovat olleet mm. Artur Granroth, Järvenpää, Uuno Rutanen, J.E.Heiskanen ja Hannes Kortekallio.

Matti Ikonen oli aloittanut ensimmäisen kauppansa jo 15.4.1877 omistamassaan Hännilän hovissa. Kirkonkylän kaupparakennuksensa Matti Ikonen aloitti v. 1878. Hän osti kauppakartanonsa kirkonkylän keskeisimmältä paikalta haukivuorelaiselta kauppias Iisrael Häkkiseltä, joka oli ehtinyt paikalla pitää kauppaansa vain vuodet 1875-76.
Ikonen sai v. 1894 luvan jatkaa rakennusta kolme syltä käräjäkartanoa eli myöhempää kansakoulu Napalaa kohti. Hän sai myös luvan rakentaa ison kivikellarin käräjäkartanon ja kauppansa väliin - palokalustohuone piti rakentaa kellarin päälle. Kirkonkylän satamarantaan, "Ursinin juohteen seutuun, ellei ranta sillä kohten ole veteläperäistä", Ikonen sai myös (1894) luvan rakentaa rantamakasiinin laivojen tuomille kauppatavaroille.

Ikosen kaupan varhaisimmasta henkilökunnasta muistetaan Matin ja veljensä Mikon lisäksi Taavetti Pöyhönen ja Antti Kinnunen. Samainen Pöyhönen siirtyi myöhemmin Ikosen Hankasalmella olevaan haaraliikkeeseen.

Matti Ikonen ehti omalla toimiajallaan kauppiaana laajentaa toimintaansa kirkonkylältä sivuliikkeiden muodossa ainakin kuuteen sivuliikkeeseen: Hännilän kartano (ensimmäinen vaihe), Kutemajärvi, Revonkylä (Harjunmaa), Läsäkoski, Hankasalmi ja Joutsa.

Avioliittojensa kautta merkittävästi vaurastunut Matti Ikonen oli Hännilän hovin haltijana merkittävä mies myös maanviljelijänä. Hänen haaveenaan kerrotaan olleen omistamiensa alueiden laajentaminen niin, että hän pääsisi omaa maata myöten Hännilästä kirkolle asti.
Hännilän joessa hänellä oli Äkryn ylämylly, joka vuonna 1897 paloi, mutta se kunnostettiin palaakseen lopullisesti v.1917. Hännilässä oli myös tiilitehdas ja siltatyömaille tilalta toimitettin rakennuskiviä. Puhelimen Matti Ikonen ensimmäisenä Kangasniemessä hankki v.1889 Hännilän ja kauppansa välille. Myllylle oli myös puhelinyhteys, sinne Matti soitti ja kertoi, milloin sähköt sai katkaista naisväeltä kysymättä.

Matti Ikonen oli merkittävästi mukana myös Osuusmeijeri- ja torpparitoiminnassa. Erilaisissa Kangasniemeä sivuavissa rautatiehankkeissa hän oli aktiivisesti mukana, vaikkei tulosta sitten syntynytkään. Pietarissa Suuren lähetystön mukana helmikuun manifestin jälkeen Matti Ikonen oli v.1899 viemässä Keisarille vetoomusta - tuloksetta (katso tarkemmin: sivu 28, kuva "D").

Matti Ikonen ehti olla kahdesti valtiopäivämiehenäkin: 1904-05 ja 1905-06.
Pankkimiehenäkin Matti Ikonen oli aktiivisesti kotikuntansa toiminnassa mukana mm. Säästöpankin ja Postipankin alkuvaiheissa.
Matti Ikonen jäi Kangasniemen historiaan monien eri teknisten vekottimien ensimmäisenä kokeilijana: puhelimen lisäksi Matti Ikonen hankki aikanaan paikkakunnan ensimmäisen auton, gramofonin ja radion käyttöönsä. Kun paikkakunnan silloinen rovasti Pfaler näki Matti Ikosen ensi kertaa huristelevan moottoripyörällä, kerrotaan pappismiehen todenneen lyhykäisesti: "Tuolla se paholainen menee!".

C) Ikosen kauppa kuvattuna sisältä myymälän puolelta 1920-luvun puolivälissä.
Kuvasta tunnetaan tiskin takana oleva henkilökunta ~ vasemmalta: Vilma Puntanen (Hokkanen), Emil Penttinen, Mandi Siiskonen (Husso), Vilho Svala ja Arvo Lehtovaara.
Neljän asiakkaan henkilöllisyyttä ei ole saatu selvitetyksi.

Ikosen kauppoihin tavara tuli alkuun Mikkelistä, Viipurista ja joskus jopa Pietarista asti. Tavarat haettiin itse monihevosisilla kauppamatkueilla. Vastaavasti kangasniemeläistä voita siirtyi kilokaupalla menomatkoilla syötäväksi Pietariinkin asti.
Pietarista Ikonen tuotti tupakkaa ja sikarinlehtiä ja valmisti kartanossaan myyntiin sikareja. Hännilässä tehtiin vientiin myös naisten hihattomia villatakkeja ja erilaisia satulaseppien tuotteita.
Vuonna 1883 Matti Ikonen oli anonut kunnalta oikeutta kauppias Albin Niirasen kanssa ryhtyä viinanpolttimon rakentamiseen, mutta kuntakokous ei ollut asialle lämmennyt. Muistitiedot kuitenkin kertovat, että jonkinlaista alkoholin jalostusta Matti Ikonen olisi tahollaan suorittanut.

Kirkonkylän kauppiaiden kesken vallitsi melkoinen kilpailu. Ikosen puotipuksujen aamuherätys isänniltä oli usein: Pois pojat sotimaan, Roponen sotii jo! Kauppojen aukioloajat saattoivat kesälauantaisin olla huikeat: klo 6.00-22.00!
Vuodesta 1907 - Osuuskaupan aloitettua toimintansa Kangasniemen keskustassa - kauppiaiden kilpailu oli ollut armotonta eloonjäämistaistelua ja tietysti kyläläisten mielenkiinnolla seuraamaa. Kylänraittien kronikoitsijat kehittelivät vuosien varrella mm. seuraavanlaisia kupletin juonia:
Roponen on lauvalla ja Ikosta jo pestään, saa nähdä kuinka kauan Osuuskauppa kestää ~ Kangasniemestä Hankasalmelle kulkee sama tauti, siellä on jo kauppias Hälikällä takapää auki. Tämä hokema on vaihtanut vuosien varrella kauppiaiden nimiä sujuvasti tilanteen mukaan. Joidenkin haastateltujen mukaan värssy on ollut mm. muodossa "Ikonen on lau`alla ja Topeljusta pestään, kuinkahan kauan Siljus Siitari siinä hommassa kestää?"

Tämä Ikosen kaupan sisäkuva on myös 1920-luvulta. Kuvan omistaja on Antero Ikonen. Asiakkaille tarkoitettu tekstikyltti vasemmalla: Älä sylje lattialle! Kuvan kauppiaita ja asiakasta ei ole vielä tunnistettu.

D) Tämä tuntemattomaksi jääneen valokuvaajan kerrassaan taiteellinen iltahämärässä otettu valokuva Ikosten kauppakartanosta on valokuvaan myöhemmin tehdyn merkinnän mukaan vuodelta 1920, mutta tietoon voi ja pitääkin suhtautua hieman varauksellisestikin. Joka tapauksessa yksinäisen katulyhdyn valaisema näkymä pakkastalvi-iltana on ajankohtaansa nähden suorastaan mestarilaukaus.

Hilkka Väisänen (o.s. Sensio) muisteli vuonna 2000 Kangasniemen yhteiskoulun seniorikirjassa (1) kouluaikojaan KYK:n oppilaana 1944-1950:
Vaatteista ja jalkineista oli kova puute. Monet tavarat olivat kortilla ja niitä jonotettiin. Kerran joku kertoi, että Vilho J.Ikosen kaupassa on namimuroja pienokaisille (kuivattuja porkkanan palasia) ja makeaa mehujauhetta. Pelättiin, että jäädään ilman ja niin muutamat lähtivät kesken tunnin niitä hakemaan. Kun opettaja kirjoitti taululle ja oli selin luokkaan, ei hän huomannut tai ei ollut huomaavinaan, kun muutamat hyppäsivät ikkunasta ulos ja juoksivat Ikosen kauppaan.

E) Ikosen kauppa kuvattuna vuoden 1930 aikaan (?) sisäpihan puolelta: Matti Ikonen oli vuonna 1911 luopunut kauppatoiminnastaan ja antanut hommat Vilho-pojalleen. Sisäänkäynnin edessä ilmeisesti johtajan menopeli (kilpinumerona M.13).
Aivan kuvan vasemmassa reunassa näkyy eteläisellä naapuritontilla kansakoulun päätyä (Napala). Vuonna 1903 kauppaa laajennettiin asuinrakennuksella.

Matti Ikonen oli ollut mukana (vain kahdella osakkeella) perustamassa Kangasniemelle v. 1891 ensimmäistä laivayhtiötä ja seuraavana vuonna hän osti oman laivan nimeltään Ilmarinen (lyhentyi muotoon Ilmari). Ikosen laivanvarustajan urasta (ja Kangasniemen muustakin varhaisesta laivaliikenteestä) on kerrottu enemmän jo sivullamme 25.

Oman leipomon Matti Ikonen rakensi jo 1890-luvun alkupuolella. Ensimmäinen versio, leipuritupa sijaitsi tien toisella puolella nykyisen keskuspuiston alueella, jota tuolloin kutsuttiin kunnan "ves`jättömuaksi" (muinoin puiston kohdalla oli ollut soinen lampi). Paikalla oli varhaisesta leipurituvasta korjailtuna myöhemmin Hilma Arkon (Pynnönen) eli "Rihkama-Hilman" kauppa.
Ikosen leipomo siirtyi myöhemmin vuoden 1910-luvun alkupuolella entisten Olli Niirasen tontilla sijainneiden rakennelmien paikalle v.1912 aikaan rakennettuun taloon kunnanhuonetta vastapäätä.
Matti Ikonen aloitti vuonna 1892 sahalaitokseen, mikä tunnettiin nimellä Santalan saha. Vilho-poika tuli sahan toimintaan mukaan jo 18-vuotiaana (1902).
Tontti sahaa varten saatiin kappalaisen leskeltä Anni Lahtiselta vuokraamalla Puulaveden rannalta (nykyisen uuden uimalan kohdalta). Kun Ikonen v.1903 alkoi käyttää sahassaan höylänlastua ja sahajauhoa polttoaineena, kyläläiset alkoivat valittaa yli kirkonkylää leviävästä, kaiken likaavasta noesta.
Santalan saha paloi vuonna 1910, mutta toiminta jatkui jo seuraavana vuotena. Vilho osti Santalan sahan virallisesti Matti-isältään 17.10.1916. Sahakauppaan oli sisältynyt myös Puula-laiva, sahan asuinrakennukset, lautatarha sahalaitteineen, kalustomakasiini ja raitiotie.
Vilho muutti syyskuussa 1919 sahan toiminnan nimelle Puulaveden Puutavaraliike (v.1916 oli jo käytetty muotoa Puulaveden Saha Oy). Maaliskuussa 1922 perustettiin Puulaveden Puutavara Osakeyhtiö, josta tuli sahan uusi omistaja. Hallituksen muodostivat Vilho I.Ikonen, Valdemar Ikonen ja silloinen nimismies N.J.Langinkoski. Toimistusjohtaja Jalmari Vartiainen tuli Mikkelistä. Ikonen luovutti yhtiölle Puula-laivan, viisi lotjaa, telakan ja uitto- ja lauttausvälineet.
Hankasalmen asemalla oli v.1927 palanut Pietiläisen saha ja Puulaveden Puutavara Osakeyhtiö laajensi toimintansa sinne nimellä Hankasalmen Tehdas Oy. Vuonna 1930 monestakin eri syystä johtuen Puulaveden Puutavara Osakeyhtiö ajautui konkurssiin ja pakkohuutokauppaan. Sahan osti Kangasniemen Saha-niminen firma, jonka omistajia olivat Otavan Saha Oy ja Haukivuoren Puutavara Oy. Sahan toiminta Kangasniemessä laimeni kuitenkin nopeasti ja kunta osti v.1941 sahan jäljelläolevat rakennukset itselleen.
Kangasniemeläisten jälkeen Hankasalmen sahan omistus kulki sittemmin reittiä Haukivuoren Puutavara Oy (1935), Valtion Rautatiet (1946) ja Valtion polttoainekeskuksen saha ~ VAPO (1962).

Ikosten saha (Santalan saha) on sivustollamme esitelty tarkemmin sivulla #72.

F) Vilho J.Ikosen kauppa kuvattuna kadun puolelta 30-luvun alkupuolella (?).

Matin poika Vilho J. Ikonen (s. 1884) tuli mukaan isänsä liikehommiin aluksi sahahommiin 18-vuotiaana (1902) ja vuoden 1911 alusta varsinaisen kauppatoiminnan johto siirtyi Vilhon käsiin.

Matti Ikonen siirtyi 1920-luvun loppupuolella asumaan vakituisesti Helsinkiin, mistä hän kuitenkin tarkasti seurasi poikansa edesottamuksia Kangasniemessä ja puuttui hanakasti kirjallisin ohjein, mikäli ei kuulemistaan uutisista pitänyt. Hän teki 70-vuotispäivänsä kunniaksi (1922) 80.000 markan lahjoituksen Kangasniemen kunnalle omaa nimeään kantavan rahaston perustamiseksi maanviljelyn edistämiseksi. Samoin hän teki merkittävän lahjoituksen Betania-rukoushuoneen rakentamiseksi (myöh. Vapaakirkon rakennus Satamatiellä). Kun Kangasniemen päässä Vilho J. Ikonen myös rahallisesti merkittävästi tuki Betania-rukoushuoneen rakennushanketta, syntyi kyläläisten puhekieleen ko. rukoushuoneesta leikinomainen muoto "Ikosen kirkko".
Matti Ikonen kuoli Helsingissä 1.7.1928 (76-vuotiaana). Kuusin juhlakoristeltu Puula-laiva toi hänen arkkunsa Kangasniemen satamassa olevan Ikosen makasiinin laituriin. Hänen Matilda-puolisonsa kuoli v.1933.

Vilho J. Ikonen osti leipuri Antti Kettuselta kirjakauppaoikeudet joulukuussa 1910. Kettusen kirjakauppa oli toiminut vuodesta 1904. Ikonen piti kirjakauppaa vuodet 1911-23, jonka jälkeen Osuuskauppa sai kirjakauppaoikeudet. Kirjakauppaosasto oli alkanut varsinaisessa kaupparakennuksessa v.1911, mutta vuoden 1919 tienoilla se toimi nimellä Kangasniemen kirjakauppa tien länsipuolen toimipisteessä.
Elokuussa 1913 Vilho J. Ikonen aloitti myös kirjastonhoitajan hommat, kun kunnan kirjasto siirrettiin kirjakaupan viereiseen huoneeseen. Kirjakaupan ja kirjaston hoidossa apulaisena toimi Mandi Husso. Hilma Pynnönen (="Rihkama-Hilma" Arkko) toimi myös liikkeessä myyjänä. Kirjastotoiminta loppui Ikoselta v.1917.


Toivo Romo Ikosen varastolla marjalaatikoiden parissa. Kuva on Esko Pylvänäisen albumista (kiitos - Tuija Hokkanen, 2015). Kuvausajankohta ei tiedossa.

G) Vilho J.Ikonen (kaksi kuvaa hänestä yllä) tuli v.1902 mukaan vasta 18-vuotiaana Matti-isänsä vuonna 1892 aloittamaan sahalaitokseen.
Hän otti suhteellisen nuorena vastuun isänsä liiketoiminnasta, jota hän paljon laajensikin. Hän ehti mukaan moniin paikallisiin rientoihinkin: tutkijalautakunta (1911), kansakoulun johtokunta (1913), VPK:n johtaja (1914) ja kokoomuspuolueen paikallisosaston johtohenkilö (1918).
Kesäkuussa 1912 Vilho J.Ikonen aloitti Kangasniemen Virvoitusjuomatehtaan, joka toimi kaupparakennuksen viereisen saunan toisessa päässä (juomatehtaan osa säilyi Satamatien varressa aina 1990-luvulle asti). Limonadimestarina toimi pitkään Vilho Svala, jonka jälkeen hommaa hoiti Sanni Seppänen ja pullonpesijänä Aini Reinikainen (myöh. Pynnönen).
Sokeria keitettiin veteen 6 tai 12 kilon erissä, esanssia ja hiilihappoa joukkoon, kuului silloinen resepti olleen. Virvoitusjuomien valmistamista Vilho J. Ikonen jatkoi 1930-luvun alkuun asti.

Vuonna 1928 Vilho J. Ikonen perusti Savon Moottoriveneveistämön, jonka toimintaa hän pyöritti hokkalaisen Aati Hokkasen (="Kesämälahen Aati") kanssa. Veistämöä varten rakennettiin kaupan tontille alakadun (nyk. Satamatie) varteen oma rakennus - myöhemmin tunnettu Ikosen maatalouskauppana, missä Muuriset pitkään asuivat.
Veneveistämö toimi Ikosen suojissa 1930-luvun alussa, jolloin samalla paikalla veneiden valmistusta jatkoi Aho. Rakennuksessa toimi sotavuosiin asti lyhyitä aikoja mm. peltiseppä Valter Laitinen, Kuitusen paja ja puusepänverstas (Taavi Tulla ja Jalmari Puttonen).

2.1.1913 perustettiin Osakeyhtiö Ikonen, Topelius & Siitari. Vilhon lisäksi mukana olivat siis kauppiaat Viktor Topelius ja Basilius Siitari. Sama kolmikko oli ollut yhteistyössä aiemmin jo laivaliikenteen parissa. Vilho myi kauppansa mainitulle osakeyhtiölle, jonka omistukseen tulivat myös Topeliuksen liike ja Siitarin Hankasalmella sijainnut liike. Yhtiön toiminta lakkasi jo 31.12.1915 konkurssiin.
Vilho J.Ikonen solmi jo 5.4.1916 uuden yhtiösopimuksen mikkeliläisen matka-asiamies ja henkivakuutusasioitsija Johannes Turpeisen ("Johan" ja myös "Jus") kanssa. Sekatavarakauppa Ikonen ja Turpeinen lakkasi toimimasta jo marraskuussa 1917.

Jo 1.12.1917 Vilho J.Ikonen oli taas perustamassa uutta yhtiötä nimellä "Vilho J. Ikonen & Kumppani". Kaverina oli nyt em. Johannes Turpeisen veli Kalle Wille Turpeinen Kangasniemeltä. Yhtiön toiminnasta ei ole juurikaan säilynyt tietoja, ilmeisesti sen taru loppui hyvin lyhyeen.

Vanhempien kyläläisten puheissa puntaroidaan vieläkin Vilho J.Ikosen syitä lähteä mukaan näihin epävarmoihin ja lyhytaikaisiksi osoittautuneisiin riskiyrityksiin. Muutamat haastateltavat ovat olleet valmiit vahvistamaan vanhat arvelut siitä, että Vilho joutui nuorena liikemiehenä kokeneimpien kauppakettujen hieman höynäyttämäksi.

H) Kuvassa Vilho J. Ikonen ja Hännilän ryökkynät kuvattuna ajelulle lähdössä v.1915 kartanon edestä.
Harrastuksikseen Vilho itse oli ilmoittanut kalastuksen ja autoilun vuodesta 1908 alkaen. Vilho J. Ikonen hankki kauppaansa myös Kangasniemen ensimmäisen kuorma-auton, mitä Vilho Svala kertoi aikanaan joutuneensa ajamaan esimiehensä pyynnöstä täysin kylmiltään (hakemaan Hännilästä maitoa) ilman ennakkotutustumista - työ tekijäänsä opettaa. Vaihteiden käyttöä Vilho opetteli menomatkalla - paluumatka sujui jo rutiinilla.

Kun presidentti K.J.Ståhlberg vieraili v.1920 Mikkelin seudulla, seurueen käytössä oli ollut nimenomaan Vilho J.Ikosen auto.

Vilho oli v.1909 solminut avioliiton Kangasniemen kirkkoherra Hinkulan (virassa 1897-1901) Milma-tyttären kanssa. Milma toimi muiden toimiensa ohella miehensä liikkeessä mm. kankaiden sisäänostajana.
Milma Ikosen aloitteesta Vilho J.Ikonen rakennutti 1915-16 komean hirsisen Marjosaari-huvilan Marjoniemeen, jonka suunnittelijaksikin Milmaa tituleerattiin. Kun huvilan kohtalosta vuoden 2005 aikoihin käytiin kiivastakin keskustelua, rakennuksen todellisesta suunnittelijasta käytiin innokastakin väittelyä lehtien palstoilla. Mestarina toimi rakennusvaiheessa "Telkkä-Oton" isä Otto Hänninen.

Marjosaaren hirsihuvila kuvattuna 1990-luvun alussa (S&J).

Paljon puhuttiin ja kirjoitettiin huvilan säilyttämisen puolesta ja vastaan. Odotettu lopputulos kuvattuna ens. pääsiäispyhänä 16.4.2006 (S&J). Kangasniemen Kunnallislehti kertoi 20.4.2006 huvilan siirretyn kuorma-autolla hirsikehikkona paikalta Hännilän kartanolle Ison-Kaihlasen rannalle.

I) Vuonna 1925 Vilho J.Ikonen perusti perheyhtiön "Vilho J. Ikonen Osakeyhtiö". Perustajajäsenet olivat Matti, Vilho Jalmari ja hänen vaimonsa Milma Ikonen.
Vilho J. Ikonen hoiti itse toimitusjohtajantehtävät vuoteen 1945 asti. Sitten hänen poikansa Tapio, Heimo ja Touko johtivat vuoronperään liikettä. Varsinainen kauppatoiminta siirrettiin v.1956 toiminimelle "Veljekset Ikonen Ky."

1920-luvun työntekijöistä muistetuimpia ovat olleet Vilho Svala, Sanni Seppänen, Eemil Penttinen, Mandi Husso, Antti ja Arvo Lehtovaara, Toivo Lehtonen ja Vilma Hokkanen. Vuonna 1932 aloitti Ikosella myyjänä leikkisä kappalaisen poika Erkki Valjakka, joka palveli Ikosta vuonna 1961 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.

Veljekset Heimo (vas.) ja Tapio Ikonen (oik.) ovat v.1955 palkinneet pitkäaikaiset työntekijät:
Vilma Hokkanen ja Erkki Valjakka.

Vilho Manninen työskenteli Vilho J.Ikosen kaupassa harjoittelijana kansakoulunsa päätettyään vuoden 1927 keväällä - syksyllä hän lähti jo (14-vuotiaana) kellosepänoppilaaksi Mikkeliin. Kirjassaan Kotipuolen raitit (1978) Manninen kuvaa aikaansa Ikosen kaupassa seuraavasti:
Henkilökunta, kauppias Vilho J.Ikonen ja hänen vanhemmat poikansa, minun ikäiseni Tapio ja Heimo, olivat hyväkäytöksisiä kumppaneita, joiden kanssa oli hauska työskennellä ja myöhempinä vuosina olla urheilu- sekä suojeluskuntatoiminnassa mukana. Aika kului erittäin mukavasti työnkin miellyttäessä. Muiden töiden ohella aloin ottaa osaa myymiseen. Muutamat tavaralajit olivat hankalia käsitellä, paketoida ja punnita. Laskennossa ei mitään suurempia virheitä sattunut. Kaupan väen - ostajain ja myyjäin välillä virittyi hauskoja keskusteluja. Olin iloinen kauppiaalta ja henkilökunnalta saamastani luottamuksesta.
Samana keväänä huomasin lehti-ilmoituksella etsittävän naapurikaupunkiin Mikkeliin nuorukaista kellosepänoppilaaksi. Lähetin ilmoituksen johdosta hakemukseni ja liitin mukaan piirtämäni värikuvakortin. Aikanaan tuli hyväksyvä vastaus. Kauppiashaave jäi sikseen.

Vilho Manninen on toisessa kirjallisessa tuotoksessaan, vuonna 1967 julkaistussa juttukokoelmassaan "Uunierakko - novelleja" muistellut ilmiselvästi Ikosen kauppiassuvun jäseniä ja aikaansa Ikosen kaupassa kertomuksessaan Talvinen tarina. Siinä on tunnistettavissa Ikosen perheenjäseniä ja myyjänä toiminut Erkki Valjakka, vaikka Manninen on antanutkin henkilöille uudet nimet. Itseään hän kutsuu monissa kirjansa muistelujutuissa nimellä Veikko. Onpa joku opuksen aiempi lukija kirjaston kopioonkin ystävällisesti tehnyt lyijykynällä merkintöjä siitä, keitä novellin henkilöt todellisuudessa vastannevat.

24.2.1971 kuvattu ryhmäkuva ("Vanhan-Matin" päivänä) ~ edessä istumassa vasemmalta Lilja Manninen, Maire Marttinen, Eeva Kuusjärvi, Eeva Halmeslahti, Milma Ikonen, Vilma Hokkanen ja Tellervo Kärkkäinen.
Takarivissä seisomassa vasemmalta Jukka Ikonen, Ilkka Ikonen, Viljo Hokkanen, Unto Nykänen, Touko Ikonen, Veli-Pekka Ikonen, Antti Ikonen ja Antero Tiittanen.

J) Tämä kuva on otettu 50-luvun loppupuolella. Vanha kunnantalo on vielä paikallaan ja tien toisella puolella näkyy Toivo Laitisen kauppa, Ikosen myöhempi leipomorakennus (aiemmin Amanda Svalan kangaskauppa ja matkahuoltokin) sekä Osuuskaupan baari-rakennus.

Ikosen kauppaliike oli kokenut ankarat ajat 30-luvun alun pulavuosina. Vilho J. Ikonen oli konkurssissa vuonna 1930 ja rakennuksetkin joutuivat hetkeksi vieraaseen omistukseen. Lamavuoden 1931 hiljaista aikaa Ikosella muisteli eräs silloinen asiakas: Puoti oli tyhjä asiakkaista, mutta niin oli myytävästäkin.
1930-luvun jatkuessa Vilho sai liikkeensä taas jaloilleen ja kauppa menestyi hyvin Kangasniemen keskustassa. Vilho J. Ikonen kuoli 16.4.1951, jota ennenkin oli jo Ikosen kolmannen kauppiassukupolven aika ollut astua vastuullisille paikoille.

Tapio Ikonen toimi toimitusjohtajana vuodet 1946-48, vuonna 1946 palkattiin ensimmäiseksi konttoripäälliköksi Leo Rajantie. Tapio Ikonen toimi liikkeen palveluksessa 15.10.1970 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.
Heimo Ikonen jatkoi toimitusjohtajana kuolemaansa asti (21.6.1961) ehtien 6.5.1960 avata liikkeessään Kangasniemen ensimmäisen itsevalintamyymälän. Heimon kuoleman jälkeen Touko Ikonen otti toimitusjohtajan tehtävät haltuunsa jatkaen virassaan kauppaliikkeen hamaan loppuun asti.

Ikonen (=Vilho J.Ikonen Oy) mainosti monipuolisuudellaan Kangasniemen Kunnallislehden historiallisessa ensimmäisessä numerossa 14.10.1953 ("Ei jäsenyyskirjoja, ei osuusmaksuja" oli valittu ajan hengen mukaisesti iskulauseeksi). Vilho J. Ikonen itse oli kuollut jo kesällä 1951.


Ikosen kaupparakennus kuvattuna pihan ja Satamatien puolelta 21.9.1980 (S&J).

Ikosen kauppakartanon pihapuolen sisäänkäyntiä kuvattuna 16.9.1990 (S&J), kun viereisellä naapuritontilla oli alkamassa uuden kunnantalon rakennustyöt (videonauhalta).

K) Vilho I.Ikosen perhettä kuvattuna vuoden 1960 tietämillä ~ kuvassa eturivissä vasemmalta Raita, Marjatta, Milma ja Silmu ~ takarivissä (vas.) Tapio, Heimo, Antero (Antti) ja Touko. Milma Ikonen oli siis Vilho Jalmarin puoliso, muut heidän lapsiaan. Milma kuoli 12.4.1979.

L) Kuvanottoaikaan - syyskesällä 1986 (kuva: S&J) alkoi maailma muuttua Ikosen kaupan ympäristössä. Ensin tien vastakkaiselta puolelta Osuuspankki raivasi puurakennukset pois uuden pankkitalonsa tieltä ja pian urakan valmistuttua kaivurit ja katerpillarit siirtyivätkin Ikosen pohjoispuolen naapuritontille, josta vanha kunnantalo purettiin ja tilalle nousi uusi kolossaalinen kunnantalo (1992).
Ikosenkin yllä alkoi kyläläisten tietäjien joukossa leijua kaikenlaisia lakkautushuhuja, mutta reippaasti kauppa jatkoi toimintaansa 90-luvun puolellekin.

Helmikuussa 1986 (kuva: S&J) Kangasniemen sähköisessä yöelämässä loisti vielä nämä valokirjaimet.

Touko Ikonen (oik) keskustelee liikkeessään asioineen Jussi Svalan (vas.) kanssa 90-luvun alkupuolella (kuva: S.Svala). Keskimmäinen henkilö on P.Honkala. Ikosen kaupan tarinassa alettiin tuolloin 90-luvun lähestyessä puolta väliä kirjoitella jo viimeisiä lukuja.

Syyskuussa 1991 (kuva: S&J) Ikosen kauppahuoneen näyteikkunassa oli esillä erilaisia laukkuja. Ikkunalla oli miellyttävällä tavalla vanhanaikainen ja tunnelmallinen ilmapiiri. Toisaalta näyteikkuna laukkuineen havainnollisti, millaisten probleemoiden kanssa Ikosen kauppaliike selviytymistaistelussaan kamppaili. Uuden ajan ankarille kilpailuvaatimuksille ei sittenkään pelkällä herttaisella nostalgialla pienessäkään kirkonkylässä pärjätä - valitettavasti.

Kirkonkylän asukasluku oli alkanut merkittävästi laskea ja keskustassa toimi kuitenkin kolme laajaa melko modernia Market-myymälää (S-Market, Puulantori ja Spar-Market) sekä lisäksi ilta-aukioloajoillaan asiakkaita vetänyt Siwa. Ikonen olisi tarvinnut kipeästi uusia ideoita ja satsauksia selviytyäkseen, mutta niin kävi, että toiminta loppui 90-luvun jälkipuoliskolla konkurssiin.

Tämä valokuva Ikosen kauppakartanosta ja sitä ympäröivästä vehmaasta kirkonkylän raittinäkymästä on kirjasta Arkkitehtuuri Itä-Suomessa ~ Meijän miljöö (Kirsti Kovanen & Leena Saraste, Rakentajain Kustannus Oy, 1989 ~ kuva: Leena Saraste).
Kuvassa Ikosen kaupparakennus alkaa olla jo toimintansa loppumetreillä ja taaempana näkyvä ruskea kunnantalo purettiin v.1992. Kirjassa on tämän vuoden 1989 aikoihin otetun valokuvan yhteydessä yleisluontoista kirkonkylien rakentamiskehityksen kartoitusta, mikä osuu kohteeseensa erityisen hyvin Kangasniemenkin kohdalla:
Vielä 1970-luvulla oli itsestään selvää, että kirkko on keskellä kylää ja että se kylän suurimpana rakennuksena hallitsee lähitienoon maisemaa.
1800-luvun lopulle asti oli kirkonkylä muodostunut kirkon ja pappiloiden lisäksi vain muutamasta talosta. Heti niiden ympärillä alkoi maaseutu talonpoikaistaloineen ja mäkitupineen. 1800-luvun alkupuolella oli kirkon vierelle rakennettu yleensä pari yhteistä rakennusta: pitäjäntupa pitkillä kirkkomatkoilla yöpyjiä ja käräjien pitämistä varten sekä viljamakasiinit katovuosien varalle kerättävää viljaa varten. 1800-luvun puolivälin jälkeen tehtiin joukko lainsäädöllisiä uudistuksia, jotka saivat aikaan kirkonkylän muotoutumisen sellaiseksi taajaan rakennetuksi ympäristöksi, jona se tunnetaan kirjallisuudesta ja elokuvista.
Uutta kunnallishallintoa varten otettiin usein vanha pitäjäntupa uuteen käyttöön kunnantuvaksi. Kirkonkylässä oli myös tavallisesti pitäjän paras ja suurin kestikievari. Kansakoululaitoksen perustamisen jälkeen rakennettiin koulu. Valtion virkamiehet pitivät vielä toimistoaan asuintaloissaan. Väkiluvun kasvaessa tulivat kirkolle myös kauppiaat ja käsityöläiset. Kaavamaista rakentamisen mallia ei ollut ja kirkonkylä syntyi joka pihan kautta kulkeneen maantien mutkien mukaan.
Uudet rakennuspaikat erotettiin sen varresta ja kylän raitista muodostui vapaamuotoinen, jokaisen talon kohdalla erilainen katutila, joka poikkesi kokonaan kaupunkien säännöllisen suoraviivaisesta ja -kulmaisesta rakentamisesta. Samoin kuin vesitiekauden kaupungeissa oli kirkonkylänkin taustalla useimmiten järvimaisema. Rakennukset noudattelivat enimmäkseen ympäristön talonpoikaista rakennustapaa, niiden ryhmittely oli kuitenkin perinteistä pihapiiriä säännöllisempi. Rakennuksiltaan ne olivat usein samanlaisia kuin kaupungeissa, mutta avoimia, koska korkea ympärysaita puuttui tai se rakennettiin kevyenä.

Tämä koululaistehtävänä otettu kuva on vuosien 1988 ja 1992 väliltä - Osuuspankki valmistui v.1988 ja vanha kunnantalo purettiin v.1992. Savonseudun rakennuksessa pohjoispäädyssä toimi kuvaushetkellä lastentavaraliike Tao-Tao.

M) Kangasniemen Kunnallislehden numero 34, torstaina 24.8.2000 kertoi etusivullaan lopullisen uutisen Ikosen kauppahuoneiston kohtalosta lukijakunnalleen. Mainittakoon, että Touko Ikonen oli kuollut kolme viikkoa aiemmin ~ 2.8.2000.

Kangasniemen Kunnallislehden numero 16, torstaina 19.4.2001 julkaisi etusivullaan kuvan kaivinkoneesta repimässä Ikosen kauppahuoneistoa riekaleiksi.
Kyseisestä tekstistä lainaus: Vilho J.Ikonen Oy:n osakkeenomistajat ovat tarjonneet osakkeita (=Veistämö, Toimela ja Marjosaaren huvilatontti) kunnalle. Panttivelkojina ovat Kangasniemen Osuuspankki ja Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Jyväskylästä. Heidän kanssaan on sovittu siitä, että kiintöistöjen realisointi toteutetaan koko osakekannan myynnillä. Kunnanhallituksen tarjous osakekannasta on 1080000 markkaa. Kaupan edellytyksenä kunnanhallitus pitää sitä, että myyjät purkavat päärakennuksen.

N) Tämä kuva on piste tälle sivulle. Kesällä 2004 (S&J) Ikosen kauppahuoneen paikka on tyhjä (ja oli parkkipaikkana vieläkin helmikuussa 2017).

seuraavalle sivulle #36

Sivuluettelo 1-107

etusivulle