A) Tämä kuvan sanotaan olevan Kangasniemen satama- ja torialueelta ~ ajalta ennen Pirtin rakentamista. Pirtin vihkiminenhän nuorisoseuran käyttöön tapahtui 9.10.1910. Laiva kuvassa on pieni höyryalus Puula (=Vanhapuula), jonka Ikonen omisti. Laivan sanotaan kuvassa olevan Ikosen rantamakasiinin edessä. Kuvan oikeassa reunassa näkyy laajat halkopinovarastot ja niiden kohdalla kasvavien mäntyjen otaksutaan olevan samoja, jotka yhä kasvavat Pirtinpuistossa.

Kangasniemelle perustettiin laivaväylien ruoppauskunnostusten innoittamina jo v. 1888 ensimmäinen laivayhtiö, jonka tarkoituksena oli välittää matkustaja- ja tavaraliikennettä Kangasniemen kirkonkylän ja Otavan rautatieaseman sekä tarvittaessa muidenkin paikkojen välillä Puulaveden vesistössä. V. 1891 Kangasniemen kunta tuki laivaliikenteen alkuunpanoa rakentamalla Kortesalmen sillan korvaan omalle puolelleen laivalaiturin. Kirkonkylän rantaan kunta ei itse halunnut rakentaa sen enempää laituria kuin makasiiniakaan, vaan se jäi laivayhtiön tehtäväksi.
Varkauden konepajalta tilattu "Puula" teki ensimmäisen matkansa Kangasniemelle sunnuntaina 7.6.1891 puolenpäivän aikaan. Antero Mannisen Kangasniemen historia 2-kirjan mukaan laivan tulo kirkkorantaan aiheutti valtavan hämmingin, sillä kun laiva ilmoitti saapumisestaan mahtavalla äänisignaalilla, kirkko, jossa oli parhaillaan jumalanpalvelus käynnissä, tyhjeni kokonaan - vain papit ja urkujenpolkija jäivät paikalleen. Koko kirkkokansa riensi rantaan suurta ihmettä katsomaan. Kauppias Matti Ikoselle annettiin v.1903 oikeus rakentaa Puulan sillan eteläpuolelle laivojen maalle nosto peti.

Laivayhtiön ensimmäinen "Puula"-laiva sai jo vuonna 1892 kilpailijakseen kauppias Matti Ikosen omistaman "Ilmarisen", jonka nimi pian lyheni "Ilmariksi".
Kilpailu "Puulan" ja "Ilmarin" välillä oli kova, aikatauluja ei saatu keskenään järkeistetyksi (laivat saattoivat ajaa "kilpaa peräkkäin") ja hintasota oli kuumimmillaan hurjaa, lippuihin ja ilmoituksiin painettuja hintoja korjailtiin musteella tilanteen mukaan laivarannassa! "Ilmarin" väitettiin kuumimman kilpailun aikana ottaneen matkustajia ilmaiseksikin laivayhtiön kiusaksi.
"Puulalla" saattoi matkan aikana syödä (vuoden 1891 tiedon mukaan) yhtä aikaa vain kolme matkustajaa, koska ravintolan pitäjällä oli vain se määrä veitsiä.
Laivoilla esiintyi paljon järjestyshäiriöitä, v.1896 kuvernööri kielsi anomuksen saada myydä laivoilla olutta matkustajille. Laivojen vastuuhenkilöt ruorimiehiä myöten olivat tottumattomia - joskus jopa asiaankuulumattomia - ja laivaliikenteen perusturvallisuussääntöjä rikottiin jatkuvasti esim. matkustajamäärien suhteen.

Vuonna 1906 "Puula" sai seuraajakseen "Puulavesi"-nimisen isomman matkustajalaivan ("Puula" siirtyi hinaajaksi). Matkustajaliikennettä hoitivat myös pienemmät alukset kuten "Joutsen" ja "Läsäkoski", joista ainakin jälkimmäinen sittemmin siirtyi hinaajaksi.

"Ilmarista" kerrottiin myös hurjia juttuja: laivan pohjassa kerrottiin olevan ison reiän, joka oli tukittu "talirättilöillä", kapteeni oli töissä juovuksissa ja "etulämmittäjästä höyrykattilaan menevä putki oli torven kohdalta paksuilla kääreillä ympäri sidottu ja kuumaa vettä pursusi loristen rääsyjen lävitse matkustajien päälle. Itse koneisto, joka oli likasiivossa, oli niin huonossa kunnossa, että koneenkäyttäjä vuoleskeli talloja koneiston riveliin ja puutappeja manshol-luukun tukkeeksi. Sylinterin pää oli rääsyillä tukittu ja puita pantu päälle painoksi" (Antero Manninen, 1961).
Ajan laivaliikenneolosuhteita tutkineiden asiantuntijoiden mielestä on ollut varsinainen ihme ja onni, ettei Puulavedellä noina hurjina laivaliikenteen pioneerivuosina sattunut pahoja onnettomuuksia lainkaan. Vuonna 1907 "Puulavesi"-laivan onnistui kuitenkin ajaa ilman merkkivaloja soutuveneen päälle.
Laivat kävivät usein karilla ja niillä oli toistuvasti pieniä tulipaloja, mutta suurilta onnettomuuksilta säästyttiin varjeluksella.

Muutamien vuosien "taloudellisesti kannattamattoman kilpailun" jälkeen, Ikonen ja laivayhtiö sopivat yhteiset pelisäännöt ja järkevät aikataulut. "Puula" ja "Ilmarinen" ajoivat Otavan ja Kangasniemen väliä 6 tai 7 edestakaista vuoroa viikossa.
Laivareitteihin kuuluivat myös säännölliset käynnit Kortesalmella ja Hirvensalmella.

Kangasniemen seurakunta asetti vaatimuksen, että "jumalanpalvelusten loppumisesta piti kulua ainakin puoli tuntia ennenkuin laivat saivat lähteä". Lähtövihellykset kun muuten vetivät kirkkokansan yksissä tuumin laiturille lähtöä seuraamaan.

Tommi Nummelin lähetti 7.7.2014 ylläolevan Ilmarisen aikataulun seuraavin saatesanoin: Löysin höyryalus Ilmarisesta tietoa ~ tällainen A3-kokoinen lappunen, jonka löysin erään Vasikkaniemessä sijaitsevan mökin seinältä. Siinä on Ilmarisen aikataulut ja pilettihinnat vuodelta 1892.

(Jukka Kiljunen, 7.7.2014): Ennen tiestön kehittymistä - autoistumisesta puhumattakaan , sisävesistöjen laivaliikenteellä oli tärkeä merkitys. Kannella kuljetettiin esim. myytävää tai ostettua karjaa ym. myyntituotteita ja myos rahvas matkusti kannella. Jopa meijereihin toimitettavaa maitoa nämä laivalinjat kuljettivat."Salonki" eli sisätila oli paremmalle väelle. Lisämaksusta tietenkin myös kaikille, jotka halusivat matkustaa "herroiksi". Joillakin linjoilla salongissa oli myös tarjoilua, jos laivuri piti sita kannattavana. Mainoksen laatineella laivurilla ei ole ollut hallussa konsonanttivaihtelu - 'salonkissa'.

Otavan sataman mielenkiintoista arjenkuvaa löytyy seuraavasta lainauksesta - Kangasniemikin mukana kuvauksessa:
Puulan vesireitti (Otava): 1800-luvun lopulla alkoi höyrylaivaliikenne Mikkelistä Saimaalle. Saimaan laivaväylän ohella toinen tärkeä vesireitti Mikkelin lähistöllä alkoi Otavan satamasta Kotalahdelta ja kulki Puulavettä myöten Hirvensalmelle ja sieltä edelleen Kangasniemelle. Vesireitti kunnostettiin liikennöitävään kuntoon vuosina 1889-91 tehtyjen kanavoimis- ja ruoppaustöiden jälkeen. Tärkeimmät hankkeet olivat Vaimossalmen, Kellosalmen ja Likaistensalmen kanavoiminen 6 jalan syvyisiksi. Näin saatiin puolentoista metrin syväyksen omaaville aluksille sopiva kulkuväylä Otavan satamaan Savon rautatien varrelle. Ruoppaustöitä jatkettiin Puulalla vielä vuosina 1894-95.
Puulan vesireittiä jouduttiin parantamaan uudelleen ennen ensimmäistä maailmansotaa. Laivanomistajat valittivat laivakulun käyneen matalan veden aikana mahdottomaksi, joten vuosina 1912-13 perattiin useita salmia ja Likaisten kanavaan tehtiin suojuspadot sekä uudistettiin kanavan kiviverhous.
Otavan sataman vilkkainta aikaa olivat 1900-luvun ensimmäiset vuosikymmenet. Myöhemmin laivaliikenteen kanssa kilpailevat muut liikennemuodot, varsinkin autoliikenne, veivät matkustajat ja osan tavaraliikenteestä muille reiteille. Veikko Kämppi muistelee, että etenkin 1920- ja 1930-luvuilla "meiningit siellä olivat kuin pienoiskuva lännen satamista konsanaan". Tuolloin satama oli työn ja toiminnan täyttämä. Puutavaraa lastattiin satamasta lähes taukoamatta. Aina tilinmaksupäivinä satamaan ilmestyivät kortti- ja pirtumiehet, ja joskus myös virkavallalla oli asiaa satamaan rauhoittamaan tilannetta. Korttia pelattiin, juopoteltiin ja tapeltiin lotjan pömpeleissä, kuten lotjan takaosaan rakennettua miehistönsuojaa nimitettiin. Silloiset Otavan poliisit, Vuorimaa ja Herden, joutuivat resiinalla tai autolla kuljettamaan miehiä lammasmäelle putkaan ja toisia lääkäriin.
Puulaveden matkustajaliikenteestä huolehtivat 1900-luvun alkupuolella pääasiassa höyrylaivat "Ilmari" ja "Puulavesi". Ne lähtivät Otavan satamasta arkipäivisin kello 13 ja sunnuntain kirkkomatkoille lähdettiin kello 4. Toinen laivoista suuntasi Kangasniemelle, toinen Hirvensalmelle tai Kortesalmelle. Laivat saapuivat takaisin Otavaan arkipäivisin kello 9 ja sunnuntain kirkkomatkalta kello 18. Näytelmä satamassa oli värikäs laivojen saapuessa satamaan. Arkiaamuisin perheenäidit olivat ostamassa muikkuja, voita, perunoita ja muita maalaistuotteita satamassa. Ihmisiä tuli Puulaveden rannoilta, saarilta ja niemiltä asioimaan Otavaan, Mikkeliin tai matkatakseen rautateitse eteenpäin. Kauniina sunnuntai-iltoina satamassa saattoi olla kymmenittäin ihmisiä vastaanottamassa laivoja tai tapaamassa tuttuja (Lähde: internetix opintojaksot mikkelinpaikallishistoria liikenne otavansatama - 2016).

Ylemmässä kuvassa (Hilma Partin tytär antoi tämän kopion käyttöömme joulukuussa 2008) neljä laivaa (edestä lukien "Puulavesi", "Ilmari(nen)", "Puula" ja "Joutsen") kuvattuna 4.11.1926 jäissä (ilmeisesti Marjosaari taustalla). Tarina ei valitettavasti kerro, mistä tässä talvisessa "paraatissa" on kyse. Olisikohan talvi ollut poukkeuksellisen leuto noina päivinä ja laivoilla oli lähdetty 'seikkailemaan' vuoroajoon?
Alemmassa kuvassa edessä "Puulavesi" ja taaempana "Ilmari(nen)" ilmeisesti samana päivänä kuvattuna kuin ylempikin kuva. Ihan tavallisesta tapahtumasta tuskin kuitenkaan on ollut kyse, sillä paikalle ollaan kyliltä lähdetty tilannetta ihmettelemään sankoin joukoin - potkukelkoin ja polkupyörin (ja kamerakin siis jollakin ollut mukaan otettuna).

Tässä kuvassa on kuvattuna Adolf Närväinen (1896-1938) vaimonsa Elsa os. Ukkosen (1899-1953) kanssa. Kuva on Adolfin eli "Aatu" Närväisen tyttären Eeva Lylyn (os. Närväinen) (s.1920) kirjasta Vaimosniemen Närväisiä (1989).
Eeva Lylyn isä 'Aatu' Närväinen oli Vaimosniemeltä - Malakias Närväisen yksi kymmenestä lapsesta (vrt. sivumme #103). Aatu oli valmistunut Kuopiossa v.1924 alihöyrykonemestariksi ja toimi sittemmin vuodet 1924-33 Viktor Topeliuksen palveluksessa ollen konemestarina Puulavedellä liikennöivissä laivoissa 'Ilmari' ja 'Puulavesi', kunnes laivaliikenne v.1933 lakkasi. Sen jälkeen Aatu työskenteli Helsingissä sairastumiseensa asti.
Aatu Närväinen esiintyi mielellään iltamissa ja soitteli sekä hanuria että rakentamaansa kannelta.

Eeva Lyly muistelee (1989): Sisareni Sirkka-Liisan syntyessä v.1927 uutta asuinrakennustamme Vaimosniemellä alettiin rakentaa. Äitini oli ollut viimeiset odotusaikansa veljiensä Emil ja Toivo Ukkosen luona Läsäkoskella. Isäni Adolf oli tienaamassa rahaa 'Puulavesi'-laivan konemestarina, niinkuin oli ollut jo useina kesinä - aikaisemmin myös Ilmari-laivassa. Äitini hoiti myöhempinä vuosina laivoilla puhvettia ja me lapset olimme usein mukana ja seilasimme Puulaveden kiemuraisia reitejä Otavasta alkaen milloin Kangasniemen kirkolle milloin Kortesalmelle. Sunnuntain kirkkolaivat taas kulkivat vuoroin Kangasniemelle vuoroin Hirvensalmelle.
Leikkitovereita löytyi päätesatamista ja jos ei löytynyt, saattoi yksin tehdä löytöretkiä laiturien läheisyydessä. Ollessani noin 5-vuotias saatui kerran pienen tytön kannalta suuri onnettomuus. Olin saanut kauniin, valkoisen voilee-hatun, jota koristi muutama ruusu. Tuulenpuuska tuli ja heitti hatun laivalta järveen. Kun oli kyseessä näin kallisarvoinen esine, laiva pysäytettiin ja hattua yritettin pelastaa. Se ei kuitenkaan onnistunut. Seurauksena oli katkera itku: "Mitäs hatusta, mutta kun ne ruusuttii mänj".

Mainittakoon, että Adolfin puoliso Elsa kuoli 53-vuotiaana vuonna 1953 tapaturmaisesti Helsingissä. Adolf oli kuollut jo v.1938 sydänkohtaukseen Helsingissä.

Joutsen-laivan kipparina toimi kuvassa ensimmäisen vaimonsa Hildan kanssa poseeraava Hjalmar Hämäläinen.
Sulo J.Saksan Vaimosniemen perinnekirjassa (1984), mistä Hämäläisen kuva myös on, kerrotaan Joutsen-laivan tulleen mukaan matkustajaliikenteeseen vuoden 1907 tienoilla ollen huomattavasti pienempi kuin muut kilpailijansa. Laiva oli rekisteröity vain 30 matkustajalle, mutta kun kirkkoon menijöitä oli ollut rannalla enemmänkin odottamassa, laivaan oli sen hyväsydäminen kippari Hämäläinen sullonut jopa kaksikertaisenkin määrän matkustajia kuin oli sallittua. Liekö 'kirkkomatkoilla ollut erityissiunauksensa', kun onneksi mitään onnettomuuksia niillä ei ylikuormien kanssa sattunut. Hurjimmat muistelijat ovat väittäneet, ettei noilla reissuilla Joutsenen laitoja juuri vedenpinnan yläpuolella nähty!

Samaisen Joutsen-laivan seikkailuista Antero Manninen kirjoittaa Kangasniemen historia-kirjassaan ehkä vieläkin värikkäämmin:
Joutsen-laivassa oli Mannisen mukaan suurin sallittu matkustajaluku ollut sääntökirjassa "36" - laiva oli ottanut kuitenkin säännöllisesti yli 60 matkustajaa! Laivan reunan kerrotaan olleen vain 5-6 senttiä vedenpinnan yläpuolella. Perämiestä laivassa ei ollut lainkaan - perää oli pitänyt joku matkustajista, jos riittävän selvä mies heidän joukostaan oli sattunut löytymään!

C) Ylimmässä kuvassa kuusilla surukoristeltu Puula-laiva tuo kauppias Matti Ikosen ruumiin kotipitäjäänsä haudattavaksi. Ikonen kuoli 1.7.1928 Helsingissä. Alemmissa kuvissa sama kuusilla koristettu "Puula"-laiva Ikosen makasiinin edessä Matti Ikosen hautajaisten aikaan heinäkuussa 1928.

D) Tämä kuva on otettu nykyisen paloaseman paikalla olleelta laiturilta. Taustalla näkyy apteekkirakennus nykyisen Toritien kulmassa.
Henkilöt kuvassa ovat jääneet tunnistamatta - laiturilla, kanootissa ja kahdessa soutuveneessä näkyy kaikkiaan kaksi miestä ja kolme naista, kaikki pukeutuneet hyvin virallisesti (=silinterihattu!).
Tarkan kuvausajankohdan puuttuminen vaikeuttaa tunnistamista ~ ilmeisesti ollaan 1920-luvulla.

Vilho Manninen muutti keväällä 1920 Hokasta kasvatusäitinsä, kiertokoulunopettaja Henriikka Mannisen luo punaiseen mökkiin (sijaitsi myöhemmän KOP-talon ja nykyisen Pikku-Päkän kohdalla).
Kirjassaan Kotipuolen raitit (1978) Vilho Manninen kuvaa näkevän silmän ilolla lapsuusvuosiaan kirkonkylän keskustassa ja erityisesti satamarannassakin:
Puulavesi ja sen rannat tulivat ajan mittaan minulle mieluisiksi paikoiksi. Pidin marjojen poimisesta ja onkimisesta. Viihdyin eniten yksin retkilläni. Siirryin kalahinkki kädessä ja ongenvapa olalla kiveltä kivelle, paikasta paikkaan. Se oli sitä poikavuosien huoletonta aikaa, kun sai vihellellen kulkea luonnossa.
Maidon noudin mökille pienestä pappilasta ja myöhemmin osuusmeijeristä. Uittelin paksusta kaarnasta tekemiäni pieniä veneitä ja saamaani isompaa lahjalaivaa Puulan rannalla satamassa. Koti oli vähäinen punainen mökki. Siellä kaksi naista ja harmaankirjava kissa.

E) Roposen ja Mikkelin Työväen Osuuskaupan (myöh. Savonseutu) rantamakasiinien luona vuosien 1918-20 aikoina kuvattuna höyrylaiva "Puulavesi" (keula pohjoiseen) ja kolme hinaajaa: "Lokki", "Sulka" ja "Läsäkoski". Elettiin Kangasniemen sataman vilkkainta aikaa - kuvassahan on laivoista suoranaista ruuhkaa.

Vilho Manninen muistelee kirjassaan "Kotipuolen raitit" 1920-luvun laivaliikennettä Kangasniemen satamassa seuraaavsti:
Laivojen vielä purjehtiessa Puulalla oli kansalaisten, eteenkin meidän kylän nuorten tapana rientää satamaan laivoja odottamaan jo silloin, kun laivan sireeni ulvaisi noin kilometrin päästä valkoisen kummelin luota. Alkoi arvausleikki, mihin kolmesta laiturista ensiksi laiva kiinnittyisi. Vaikka laivaa ei ollut näkyvissä, opimme sen tuntemaan äänen perusteella. Kolmen laiturin kylkeen oli rakennettu neljä tilavaa makasiinia kauppiaiden tavaroille. Kun kylään ei ollut vielä valmistettu uimalaa, niin laivalaiturit olivat uimarien käytössä.
Niistä ajoista on runolaulukin: "...Oli kaks` niin kaunista laivaakin, Ilmari ja Puulavesi, Otavan ja Kangasniemen reittiä ne kulki ja paljon kansaa syliinsä sulki, kun Ilmari halkoi Puulaveden pintaa, niin Puulavesi pesi Ilmarin rintaa...

Samainen Roposen ja "Mikkelin Työväen Osuuskaupan" makasiinilaituri kuvattuna v.1920 siten, että oikealta näkyy myös "Osuuskaupan" varastolaituria.
Laiva on samainen "Puulavesi" (vrt. kuva "E") - keula nyt etelää kohti.

Vuoden 1919 marraskuussa Suomessa järjestetty suurlakko, mikä eri puolella Suomea sai hyvinkin rajuja piirteitä, sujui Kangasniemessä hyvinkin rauhallisesti. Kiihkeimmät lakon kannattajat olivat yrittäneet saada kauppoja pysymään kiinni, mutta lakkovahteja ei kuitenkaan löytynyt riittävästi. "Länsi-Savo"-lehti raportoi ainoana suurlakon vaikutuksena Kangasniemessä olleen sen, että "Puulavesi"-matkustajalaiva jätti yhden vuoronsa ajamatta.

Laivaliikenteessä tarvittin luotsia ajoväylien merkitsemiseen ja niiden valvomiseen. Yhtenä heistä toimi luotsi Siiskonen poikansa Laurin kanssa. Heidän kotitalonsa sijaitsi nykyisen 'Puulavedentien' varrella olevan Haikaraisen talon (silloin Pihlgrenin veljesten isännöimä) etelänaapurina (vrt. sivu #70).
Vilho Manninen muistelee kirjassaan Siiskosten perhettä kohdannutta tragediaa seuraavasti:
Eräänä päivänä oli sattunut niin onnettomasti, että Siiskosen Laurin nuorin veli Artturi oli noin kymmenvuotias ja sattui kulkemaan rantakatua ja kohtasi opettaja Aina Reinbergin karanneen, vihastuneen lehmän. Artturin ehtimättä väistää lehmän hyökkäystä se oli puskenut Artturin suurta lehtikuusta vasten kuoliaaksi. Saman kuusen lähelle oli aloitettu rakentaa 1921 vapaakirkollista rukoushuonetta.

1920-luvun alussa suojeluskuntalaiset pitävät harjoituksiaan toriaukiolla satamassa, kyläläiset seuraavat ylempää uteliaina. Kuva Perinnealbumista.

---

Kangasniemen Kunnallislehti uutisoi kuvan kanssa 22.7.1976 s/s Läsäkosken lähtöä Päijänteelle. Puulavesi Oy (Manu Pennala) oli myynyt aluksen jämsänkoskelaisille Kaipajärven veljeksille.

F) Tämän maalauksen "Talvi Kangasniemen satamassa" Ragnar Ekelund maalasi vuonna 1917. Kuvassahan on ilmiselvästi juuri "Puulavesi"-laiva - juuri niin kuin apteekkari Ekelundin poika oli sen vuodesta 1906 alkaen apteekin koti-ikkunastaan saattanut nähdä laiturissa nököttävän.

(Viljo Kuuva): LAIVALIIKENNETTÄ PUULALLA:

Puun markkinointi tarvitsi tuotantolaitoksia ja kuljetusvälineitä. Vesikuljetuksen ollessa kysymyksessä tuli keluveneen jälkeen höyryhinaaja eli laiva.

Läsäkoski oli Läsäkoski Yhtiön omistama aikanaan roviltaan Puulan suurin hinaaja, jonka tehtävänä oli yhtiön valmiiden tuotteiden kuljetus proomuilla Otavaan ja koivutukkipakettien hinaus Läsälle jokisuulle. Sahan toiminnan loputtua 1939 ja Otavan Sahan romutettua Sulka-laivansa, Läsäkoski laiva siirtyi tukkihinuriksi Otavan Sahalle, mistä sitten myytiin yksityiskäyttöön huvialukseksi. Myöhemmin alus on siirretty Päijänteelle ja Jyväskylään edelleen huvikäyttöön.

Sulka oli Otavan Sahan hinaaja ja hinasi yhtiön tukkilitkat eri puolilta Puulaa Otavaan sahalaitokselle ja on tiettävästi romutettu 1940-luvun paikkeilla.

Suoma oli Enso Gutzeitin ns. varppaaja-hinaaja, joka oli varustettu 2 km:n teräsvaijerilla ja noin 300 kg painavalla ankkurilla. Siinä se joskus kävi rutina ja vapina, kun höyrykone kiersi vaijeria kelalle ja tehoa oli. Työ laivalla kesti kevätkesäisin noin kaksi kuukautta, jona aikana yhtiön lautat eri puolilta Puulaa oli Suosalmelle ajettu ja uittoyhdistykselle luovutettu.
Laivan konemestari oli erittäin pienikokoinen mies Jukarainen nimeltään. Laivan seisonta-aikana myös huumorimiehenä tunnettu Jukarainen oli metsissä työnjohtajana, puutavaran vastaanotossa mittamiehenä ym. tehtävissä. Kerran taas työmatkoillaan hän tapasi tuttavansa työnjohtaja Eino Viljakaisen. Ei ollut iso mies Viljakainenkaan, ehkä noin 160 cm, hänet tunnettiin nimellä Pien-Viljakainen, hyvin vitsikäs kaveri hänkin. Heidän siinä tervehtiessään katsoi Jukarainen ylöspäin Viljakaista silmiin ja tiedusteli: "Minkälainen sää siellä ylhäällä on?" Viljakaisellahan oli paljon lapsia. Hänen asuessaan Hirvensalmella tilapäisesti, syntyi ehkä hänen nuorin lapsensa. Mitoilla ollessa vitsaili Hirvensalmen mies jotain Viljakaisen perheenlisäyksestä kahvipöydässä, johon oli Einon vastaus: "Tuollanen kaljupiähän siellä näky oleva."

Irma, luultavasti Puulan parhaimpiin niin kuntonsa kuin tehonsakin puolesta kuuluva Karhula Yhtiön omistama hinaaja, hoiti Ahlström Yhtiön proomujen hinaukset Puulalla päätepisteenä Otava, lastina erilaiset propsit ja halot. Myöhemmin laivan osti otavalainen Marttinen (luultavasti sen päällikkö) ja ajoi laivalla vuokra-ajoa. Omistajien vaihtumisen jälkeen laiva muutettiin moottorille ja se toimi mm. myymälälaivana Puulalla.

Voimapoika, Puulan uusin höyryhinaaja, omistaja Valtion Rautatiet, hoiti VR:n halkoproomujen hinaukset päätepisteenä Otava. VR:llä oli Puulan suurimmat proomut, joiden kantavuus oli noin 400 kuutiometriä puolikuivia halkoja, joita kalustolla toimitettiin koko purjehduskauden Otavaan yksi lasti jokaisena työpäivänä. Laiva moottoroitiin myöhemmin ja sen on omistanut Vilkon Saha.

Alli oli liikemies Herman Muotkan omistama höyryhinuri ja tehtävä sama kuin Voimapojan, jonka Muotka oli VR:ltä ostanut ja jonka palveluksesta itsekin lähtenyt sekä liikemieskokemuksensa hankkinut. Siis molemmat VR:n opetuslapsia. Pahat juorut kertoivat, että Muotka ollessaan VR:n palveluksessa, olisi paremmat kaupat tehnyt omaan laskuunsa ja huonommat isännän. Toiminta käytännössä loppui samantien 1950-luvun kanssa.

Kissakoski oli Kymi Yhtiön omistama hyväkuntoinen höyryhinuri, joka hoiti yhtiön hinaustarpeet, massaproomujen hinaukset Kissakoskelta Otavaan sekä pinotavaraproomujen ja tukkilauttojen hinaukset. Sekin laiva on moottoroitu ja jonkun helsinkiläisen huvikäytössä.

Toivo, liikemies Kuitusen omistama pieni laiva, liikennöi Puulalla ehkä jo sodan aikana suorittaen henkilökuljetuksia ainakin vähän aikaa sodan jälkeen.

Joutsen oli hinaaja, jonka omistajasta ei ole tietoa.

Puula, mahdollisesti ensimmäinen matkustajalaiva Puulalla, purettiin jo vuosisadan alkupuolella.

Rovia käytettiin lastiproomuna. Ihmiset tunsivat sen nimellä Vanha Puula.

Koskensaari oli kookas hinaaja, omistaja Marttinen Otavasta, toimi Puulalla 1950-luvulla.

Sisko, otavalaisen liikemies Topeliuksen omistama. Myyty Puumalaan 1920-luvun paikkeilla, missä ollut matkustaja-aluksena vuosikymmeniä Puumala-nimellä, ja sen jälkeen kokenut muodon-, rakenne- ja omistajamuutoksia kotipaikkanaan eri paikkakunnat. Nykyisin moottoroituna jälleen Puulalla (Kangasniemellä - Seppänen) yksityiskäytössä.

Ilmari ja Puulavesi olivat varsinaiset matkustajalaivat. Reittiliikenne Otava - Kangasniemi ja Otava - Hirvensalmi tai Otava - Kortesalmi ajettiin joka päivä koko purjehduskauden ajan niin kauan kuin jääesteet sen sallivat vuoropäivin. Kuljetukset käsittivät matkustajat ja kaikki ihmisten tarvitsemat tavarakuljetukset sekä arkisin jopa eläimet: lehmiä, sikoja ja hevosia myöten reitin päätepisteestä toiseen ja kaikista reitin varrella olevista laitureista tai laitureihin. Kerrottiin, että kerran Väisälästä tuotu kookas härkä ei tykännytkään laivakyydistä vaan repäisi itsensä irti ja hyppäsi reilingin yli järveen kulkevasta laivasta ja ui rantaan.
Syksyisin lähinnä Puulavesi jatkoi liikennettä luultavasti kauppiaiden tavararahtien takia särkien saaristolaisten sillat eli jäät, jotka eivät voineet väylän kohdalta vahvistua. Siten laivaliikenteestä oli kielteiset puolensakin. Näidenkin rivien kirjoittelija putosi kerran 1930-luvulla syksyisen iltayönpimeydessä kotimatkallaan laivan samana iltana särkemään väylään, jään muuten ollessa vahvaa ja kulkemiskelpoista. Kauppiaille lähinnä reittien päätepisteisiin tuleva rahtitavara lastattiin suoraan rautatievaunusta tai varastosta Otavan satamassa ilman koneapua.
Monet tavarat olivat sadan kilon säkeissä, joten niiden lastaus alas lastiruumaan ja sieltä pois käsipelissä ilman koneapua korkeuseron ollessa useita metrejä ei ollutkaan mitään lasten touhua. Sunnuntaisin matkustajalaivat ajoivat ns. kirkkovuorot, toinen Kangasniemelle ja toinen Hirvensalmelle. Näitä vuoroja väylän varrella asujat käyttivät kuka kirkko- kuka huvi- tai riijuureissuillaan ja ne olivat eräitä kesän kohokohtia helluntaina ja juhannuksena. Siihen aikaan arvostettiin sunnuntai lepopäivänä. Tällöin oli laiturien luona ihmisiä lähinnä nuoria ja lapsia, mutta myös vanhempia vastaanottamassa kirkolla kävijöitä.
Ilmarissa oli päällikkönä Marttinen-niminen mies ja Puulavedessä Vihtori Tillanen. Joskus Puulavedessä oli ollut Puntanen-niminen päällikkö. Oli tapana, että päällikkö ajoi laivan laituriin ja ulos sekä kapeikot. Yleisesti tunnettiin sanonta: "Täys voima sano Puntanen Puulaveelle". Siihen aikaan oli laivoissa kirkas messinkitorvi, jota pitkin annettiin komennot konehuoneeseen. Kyllä täytyy myöntää, että meille silloisille saaristolaislapsille laivat olivat ihailun kohde varsinkin sunnuntaisin laiturissa käydessään. Kai me pojat jo tunsimme mikä mikin laiva oli savustaan puhumattakaan äänestään.

Perinnetieto kertoo vielä Helmi ja Matti -laivasta sekä laivasta, joka olisi hukkunut Karttuun selälle ja jota ei ole koskaan löydetty.

Oman historianlukunsa muodostavat puutavaran vesikuljetuksissa lastiproomut Puulallakin. Proomujen määrästä ei voi esittää muuta kuin arvioita. Proomuja omistivat ainakin seuraavat yritykset: VR, Läsäkoski, Muotka, Karhula, Kymi ja mahdollisesti Kuitunen, Topelius ja Pasonen. Samanaikaisesti liikenteessä oli kunnossa olevia arviolta 25 kappaletta.

Höyrylaivojen ja lastiproomujen aikakausi Puulalla kesti noin 70 vuotta. Matkustajalaivojen osuus oli ehkä 10 vuotta lyhyempi päättyen lopullisesti vuoteen 1950 mennessä. Hinaajien ja proomujen liikenne päättyi vuoteen 1960 mennessä. Laivaliikenteen parhaat vuodet päättyivät matkustajalaivojen osalta jo 1930-luvun alussa linja-autojen yleistyttyä ollen lopulta lähinnä kauppiaiden raskaan rahdin kuljettajana lukuunottamatta sunnuntaisia kirkkomatkoja. Sitä vastoin hinaajien ja proomujen käyttö jatkui täydellä teholla aina 1950-luvulle kunnes halpa öljy, koneistuvat metsätyöt sekä kuorma-autojen hydrauliikan kehitys melko jyrkästi lopettivat kannattavuuden.

Laivaliikenteen ympärille tietysti kertyi monenlaista tarinaa ja kaskua vuosien mittaan. Työ oli kovaa ja likaista lähinnä proomuissa ja siihen harvat pystyivät. Vaikka työ oli kausiluontoinen, se monen kohdalla saattoi olla lyhytaikainen. Kauimmin lastuutöissä olleet miehet, heidän voimiensa ehtyessä, toimivat proomujen kippareina eli ajomiehinä.
Kerran tällainen vanhempi mies ajoi Irman vetämää proomuroikan yhtä proomua Vaimosniemen kanavassa. Varmaankin vastaantulevan potkurivirran takia proomu yritti kääntyä poikittain kanavassa. Liikettä oikaistessa proomun peräsin tavoitti kanavan laitakiveykseen seurauksella, että leipäpuu eli peräsimen ohjausparri heitti miehen pöminän katolta laidan yli kanavaan hänen jäädessä perästä tulevan proomun alle. Seuraavasta proomusta tapaus tietysti huomattiin, joten perän takana oli mies haan kanssa vartoomassa ylimenoa ja pudonneen miehen tuloa näkyville ja ilmestyihän se loukkaantumattomana onnistuen niin hyvin, että oli piippukin pysynyt hampaissa, mutta sammunut se kai lie ollut.

G) Tämä kuva on kuvattu todistettavasti vuoden 1934 jälkeen, mutta ennen vuotta 1949, jolloin paloasema rakennettiin. Sataman neljä rantamakasiinia erottuvat hyvin. "Pirtin" edessä järven puolella ulompana (oikealla) on Ikosen makasiini ja sen vieressä torin puolella Suurosen makasiini. Nykyisen paloaseman kohdalla pohjoisempi eli kuvassa ylempi on Roposen ja Mikkelin Työväen Osuuskaupan varastorakennuslaituri ja eteläisempi on Osuuskaupan. Etelään rantaa pitkin mentäessä erottuu työväentalo aivan vesirajassa. Apteekki piharakennuksineen erottuu kuvan vasemmassa yläosassa.

Tämän kuvan ajoitus on sama kuin yllä olevan. Oikeassa yläkuvassa näkyvä yhteiskoulu valmistui käyttöön syksyksi 1934, joten se antaa hyvän lähtökohdan ajoitukseen. Makasiinit erottuvat (vrt. edellinen kuva) hyvin: Pirtin vieressä edessä Ikonen ja sen takana Suuronen, torirannassa vasemmalta Osuuskauppa ja Roponen/Mikkelin Työväen Osuuskauppa.

Saimme tämän postikorttikuvan käyttöömme huhtikuussa 2013 Seppo Turkin kokoelmista - välittäjänä Vesa Häkkinen - kiitos. Karhumäen veljesten postikorttikuva on otettu ennen vuotta 1946 (paloasema rakennettiin paikalleen 1949). Kyseessä on osasuurennos alkuperäisestä ilmakuvasta ja tämän rajauksen ulkopuolelta kuvassa näkyy, ettei parakkikoulu ole vielä paikallaan kivikansakoulun vieressä. Parakki tuotiin paikalle v.1946.

Eri rajauksella sama Karhumäen veljesten ilmakuva kuin edellä. Etualalla vielä apteekkirakennus, oikealla satama-alueen makasiinit, pirtti, majatalo ja Husson asuinrakennus. Kaukana taustalla vielä vanha seurakuntatalo, Tarjantin asuinrakennus ja kivikansakoulu (nyk. Kalliolan koulu).

Tämä Karhumäen veljesten ilmakuvapostikortti on helppo ajoittaa melko tarkasti - taustalla näkyy yhteiskoulun uuden siiven rakennustöiden olevan juuri valmistumassa. Yhteiskoulun uusi lisärakennus vihittiin käyttöön 13.11.1960. Saimme tämän postikorttikuvan käyttöömme huhtikuussa 2013 Seppo Turkin kokoelmista - välittäjänä Vesa Häkkinen - kiitos.Tästä kuvasta erottuu selvästi, miten nimismies Lahikaisen asuintalo rakennettiin v. 1958 keskelle torialueen ylempää avointa kenttää apteekin edessä. Alue oli aiemmin ollut mm. markkinoilla keskeistä toiminta-aluetta. Aikalaiset muistavat asiasta mainita vielä 55 vuotta myöhemminkin. Paloasema oli valmistunut paikalleen v. 1949.

H) Kangasniemen torinranta toimi ennen vanhaan myös paikkakunnan hiihtokeskuksena. Kilpaladut kiersivät kirkonkylää ja yleisöystävällisin latuosuus oli juuri satamamakasiinien kohdalla, jossa nuoriso sai kilpailijoihin todella läheisen kontaktin.
Tämän mielenkiintoisen kuvan käyttöömme on antanut Kaija Suuronen. Kuvan ajankohta on ilmeisesti 1960-luvun alun kohdilta - suuntaan tai toiseen. Taustalla näkyvät (oikealla) Ikosen makasiini ja sen vasemmalla puolella Suurosen kaupan makasiini, jonka oven yläpuolella on kyltti, missä ilmeisesti lukee "Puulan Kävijöiden kanoottivaja". Vasemmassa yläkulmassa pilkistävät meijerin rakennukset.
Kuvan ottaja on mahdollisesti Matti Suuronen. Kuvan kääntöpuolelta löytyy lisätietoja kuvaan. Korttiin on kuvan kääntöpuolelle liimattu lähetysvalmiiksi v.1989 ilmestynyt 2,50 mk:n postimerkki tarkoituksena ilmeisestikin postittaa kyseinen kuva postikorttina. Vastaanottajan paikalle korttiin on kirjoitettu kaksi nimeä: Kaunu Kalervo Mäkilä, Samuli Tiihonen, Leppäniemi, 51200 Kangasniemi.
Korttitekstiksi lähettämistä suunnitellut on kirjoittanut: Santtu saapuu ja lähtee - maalisrieha. Samuli PKumpp.
Korttia ei ilmeisesti sitten kuitenkaan ole lähetetty (postimerkki leimaamaton).
Lisätietoja tästä kuvasta kaivattaisiin - kuvan nuorista katsojista tunnistukset lienevät aikalaisille mahdollisia.

Paula Tiihonen soitti 16.8.2010 ja kertoi kuvan hiihtäjän olevan hänen serkkunsa Samuli Tiihosen. Ulkonäkö ja kortissa olleet osoitetiedot kuulemma täsmäävät.

Ritva Peltola o.s. Heiskanen asui paloaseman järvenpuoleisessa päätyasunnossa vuodet 1949-57, jolloin hänen Arvi-isänsä toimi Kangasniemen palopäällikkönä.
Hän poseeraa tässä 22.9.2008 lähettämässään kuvassa paloaseman itäpuolen päätyalueella. Takana näkyy pirtin eteläpäädyn sisäänkäynti. Järven rannalla ovat vielä rantamakasiinit pystyssä.

(Ritva Peltola o.s. Heiskanen, sähköposti 22.9.2008): Aika jännä näkymä paloaseman rannanpuoleisesta päädystä aina pirtin eteläpäätyyn. Hämmästyin, kuinka lyhyeltä välimatkat näyttävät.
Kuva on otettu kevättalvella 1954 tai -55. Osuuskaupan varaston ja paloaseman päädyt olivat aivan kohdakkain. Kahden varastorakennuksen välistä mentiin etummaisen varaston päädyssä olevalle isolle laiturille, jonne ainakin joku höyrylaiva kiinnittyi. En muista oliko tuo toinen rakennus yhtä pitkä kuin ensimmäinen.
Vasemmalla oleva rakennus oli paloaseman ulkorakennus, jossa oli ainakin liiteri, huussi ja vaateaitta. Tämän rakennuksen takana olevassa välikössä oli jossain vaiheessa Muurisen tiilivalimo ainakin kesäaikaan.
Etummaisen varastorakennuksen seinustalla isällä oli tahko, jota muistan olleeni usein pyörittämässä. Seinällä oli myös vakituiseen tikkataulu. Tikkaa heitettiin alituiseen. Sanon usein olevani tikanheittäjäsukua; isä oli siinä taitava ja huomaan muistelevani hänen tyyliään aina, kun itse tikkaa heitän.

Melkolailla samoilta paikoilta kuin edellinen on otettu tämäkin kuva - kuvan lähetti Paula Tiihonen (16.8.2010). Paloaseman taakse rannanpuolelle on kerääntynyt joukko melko juhlavissa asuissa olevia aikuisia - seitsemän miestä ja viisi naista.
Oikealla silloisia rantamakasiineja, vasemmalla näkyy mm. Laakson, Husson ja Ikosen maatalouskaupan rakennukset.

Siiri Laitinen ja Jussi Svala pystyivät nimeämään (19.8.2010) tästä kuvasta seuraavat henkilöt:
Eturivin naiset vasemmalta: Irja Tissari, Maija Tissari, Saara Mikkola, tunnistamaton ja Aune Tiihonen (os. Aaltola).
Miehet takarivissä vasemmalta: Matti Halmeslahti, Mikko Halmeslahti, Lauri Tissari, Vesa Tulla, tunnistamaton, Sulo Marttinen ("suruton muurari") ja tunnistamaton sotilaspukuinen.

Tämä kuva on Hussojen perhealbumista - kaksi naista ja kolme lasta lumileikeissä Pirtin rannassa, taustalla Meijerinniemi. Kuvan ottamisajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa toistaiseksi (Konttinen & Kontio, os. Husso - 2010/11).

(Satu Kontio, sähköposti 26.6.2014): Naiset ovat mummoni (äidinäiti) Mandi Husso s. Siiskonen (sivuttain huivi päässä) ja perhetuttu Rauni Hakala s. Seppänen. Lapsista takimmainen poika veljeni Jukka, keskellä todennäköisesti Raunin poika Teppo ja tuntemattomaksi jäävä tyttö. Veljeni iästä päätellen kuva on otettu 50-60-lukujen taitteessa.

I) Tämä kuva on peräisin Haarajoen perinnekirjasta. Kyseessä on Kangasniemen torilla vuonna 1966 järjestetyt työhevosten vetokilpailut.
Vetovuorossa tuolloin nelivuotias tamma Virikka Haarajoelta, jolla suoritus oli 12 porrasta. Omistajat Anton ja Adolf Kuusjärvi. Kuvan vasemmassa reunassa Matti Kuitunen haravoi jäljet sileiksi. Konsulentti Makkonen hiekkapussien päällä seuraa hevosen vetoa. Ohjaksissa Anton Kuusjärvi.
Lähtökuorma on laskettu hevosen arviopainon ja mittojen mukaan. Taustalla näkyy pirtti ja sen ulkorakennus. Vuonna 1949 valmistunut paloasema sijaitsi kuvasta oikealle (kuva: A.Kuusjärvi).