|

D)
Kiertokalliontien eteläpuolella nykyinen Etelä-Savon Katsastus Oy - 29.9.2012 (S&J). Aiemmin näissä tiloissa TVH:n varastoalue.

TVH:n (TVL:n) ajalta säilynyt varastorakennus oikealla - nykyisin Etelä-Savon Katsastus Oy - 29.9.2012 (S&J).

Aikakoneella samalle pihalle 50-luvun lopulla - Seppo Virtanen oli ollut isänsä mukana TVH:n Kiertokallionmäen tontilla kuvaamassa tämän hienon aikansa dokumentin. Rakennus taustalla on sama kuin edellisessä kuvassa oikealla oleva varasto-osa.
TVH:n kuorma-auto oli merkiltään Jyry-Sisu (rekisterinumero MI-158). Jussi Svala tunnisti (29.4.2011) miehet - oikealta alkaen: Reino Naumanen, Eino Laitinen, Bruno Virtanen, Otto Marttinen, Reino Makkonen, Otto Valkonen, Paavo Moilanen ja Ossi Loisa.

TVH:n (TVL:n) ajalta säilynyt varastorakennus - pääty tieltä päin kuvattuna - 4.4.2015 (S&J).

Nykyisin Etelä-Savon Katsastus Oy toiminnassa tässä rakennuksessa - 4.4.2015 (S&J).

TVH:n (TVL:n) päärakennus - kuvattu eteläpuolelta metsästä - 12.4.2015 (S&J).

TVH:n (TVL:n) ajalta säilynyt varastorakennus oikealla - nykyisin Etelä-Savon Katsastus Oy - 10.6.2015 (S&J).
Aikalaismuistelmia Kiertokalliontien varrelta:
Vilho Manninen kirjoittaa kirjassaan Kotipuolen raitit (1978) seuraavasti 1920-luvun muistojaan:
Tie nousi Kiertokallion mäkeä ylös, oikealla puolella metsässä oli suojeluskunnan rakentama ampumarata. Tien laidassa mäen alla kohosi hirsimökkejä, muiden joukossa Otto Vilenin ja Albin Kuitusen mökki. Mökeissä oli runsaasti alkavaa polvea. Mökkien isät olivat tunnetusti ahkeria työmiehiä. Perheitä hallitsi ja vallitsi köyhyys ja tilanahtaus. Ei vielä toiminut sosiaaliturvajärjestelmä.
Näin köyhän väen elämän kovettamia kasvoja, lasten vähemmän iloisia ilmeitä. Puisevan karua oli mökkien elämä ottamatta huomioon muutamia pelakuita ikkunoilla. Ei tauluja seinillä, siihen ei ollut varaa. Paras paikka oli oma sauna.
Puoli kilometriä etäämpänä tienvarressa asui räätälipariskunta Innaset mökissään. Ammatin perusteella heillä oli paremman toimeentulon mahdollisuus kuin jollain raa'an työn raatajalla. Räätälin perheen jäsenet olivat vaatimattoman kansanomaisia ja hiljaisia oloissaan. Eräänä harrastuksena he olivat seurakunnan kuorossa mukana. Lapset, Martta ja Sulo olivat koulutovereitani.
(Olavi Marttinen, sähköposti 27.5.2008):
Kysymykseesi minun aikaisestani (ennen 1953) talojärjestyksestä Kiertokalliontien varrella olen saanut aikaiseksi seuraavan listan (tietojani vahvistivat Asta Pyykkönen, Heikki Marttinen ja Matti Pynnönen):
Tien pohjoispuolella oli ensin ampumarata, sitten Albin Kuitunen, Lestelä, Tyyne Hokkanen, "Han Otto" Laitinen, Innanen, Tilta Tuukkanen, tanssilava, Kärkkäinen, samalla alueella Kalle Pylvänäinen,
Hanhimäki (Kunelius), Oskar Marttinen, kauppias Laitinen (hänellä kauppa kirkolla lähes Ikosta vastapäätä) ja Synsiön tienhaaran jälkeen Aati Malinen.
Tien vasen (etelä)puoli: TVH, Anni Pulliainen, Tuomen Manta , Tyyne ja Matti sitten Hiski (en muista sukunimeä), Lopperi, Tyyne Pylvänäinen, Alho Marttinen (kotini), Aini Liukkonen, Tanelinmäki: Sanni Postaref, Aune Loisa, Immonen, Saloranta, Jalmari Pylvänäinen, Armas Laitinen - enempää en muista tai tiedä, ja näissäkin on virhemahdollisuus.
Heimo Manninen muistelee (22.1.2007):
Jatkettaessa nykyistä Kiertokalliontietä Jyväskylän suuntaan oli mäen päällä oikealla suojeluskunnan ampumarata ja mäen takana Albin Kuitusen talo. Vasemmalla puolen tietä oli Manta Tuomen talo. Viime mainitut talot on jo rakennettu uudelleen, mutta seuraava, Taavetti Reinikaisen rakentama Niittylä on vielä alkuperäisessä asussaan.
Seuraavalla mäellä oikealla olevan aukean Hansuon laitaan kalliokumpareelle rakensi SKDL tanssilavan. Muutama vuosi siellä tanssittiin. Ennen Kiertokalliontien ja 13. tienristeystä olikin vain Malisen talo ja yksi talo sen lisäksi.
|