Alue III ~ sivu #2:
Anni Swanin puisto * 'As. Oy Koulukatu' (alkaen 1.1.2010):

(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 30.7.2015)

Anni Swanin puisto (entinen 'Keskuspuisto'):

A) Yleisnäkymä Anni Swanin puiston 100-vuotisjuhlasta 17.7.2010 (S&J). Anni Swanin nimen puisto sai kuitenkin vasta 2000-luvun alussa. Aiemmin kyseisetsä yhteiskoulun viereistä puistoa oli kutsuttu nimellä Keskuspuisto.

Anni Swanin puiston 100-vuotisjuhlaa vietettiin kyseisessä puistossa 17.7.2010 (S&J). Kirjastoihmiset Sari Tulla (vas.) ja Marjo Hämäläinen olivat koonneet Anni Swanin satumaailmasta materiaalia näkyville. Paikallishistoriaa esillä muutenkin.

Ukri Merikannon 'Kaukomieli'-patsas Otto Mannisen muistomerkkinä (2000):

B) Anni Swanin puistoon pystytettiin vuonna 2000 Ukri Merikannon tekemä Otto Mannisen muistomerkki Kaukomieli. Kolmesta kivestä koottu teos herätti jo tuoreeltaan "keisarin uudet vaatteet"-tyyliin vilkasta keskustelua katuparlamenteissa. Asiantuntijat löysivät lisäksi Merikannon aiemmasta tuotannosta aivan vastaavan "kolmen palikan muodostelman", mikä toi oman mausteensa kulttuurikeskusteluun. Kuvattu 8.5.2011 (S&J).
Abstrakteistakin eli ei-esittävistä taideteoksista - maalauksista ja veistoksista - halutaan kaikesta huolimatta sitkeästi löytää yhtymäkohtia turvalliseen esittävään taiteeseen ja olemassa olevaan todellisuuteen. Tästäkin Merikannon Kaukomieli-teoksesta tämän kirjoittaja on saanut kuulla monenmonituisia kuvauksia - yksi on jäänyt erityisesti mieleen. Vanhempi laitapuolen mies viereiseltä puistonpenkiltä kommentoi teosta sitä kameran kanssa kiertäessäni: Siinä on linjakas hollantilainen puukenkä, jossa on purje ja purjeen päässä lapikkaan näköinen tuuliviiri. Siinä kuvauksessa oli kaivattua kaukomieltä yhdelle taideteokselle ihan riittävästi. Mielleyhtymillä ja tuntemuksillahan abstraktia taidetta pitääkin lähestyä kajuutan ovet rohkeasti avonaisina.

(Wikipedia, 2013): Ukri Uolevi Merikanto (20. maaliskuuta 1950 Helsinki – 25. heinäkuuta 2010 Helsinki) oli suomalainen kuvanveistäjä. Merikanto opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa ja Suomen taideakatemian koulussa 1968–1971. Hän toimi 1974–1979 Taideteollisen korkeakoulun muovailun ja plastisen sommittelun opettajana. Useimmissa töissään hän käytti materiaalina kiveä. Ukri Merikanto on keskeinen nimi suomalaisessa modernistisessa taiteessa. Hänen kolmiulotteisissa teoksissaan käsitellään muun muassa painottomuuden ja painon suhdetta.
Merikannon teoksia ovat muiden muassa: Teräspursi (Oy Alko Ab, 1981–1982), Barcarola (Sampo, 1991), Sisääntulo (Lapin yliopisto, 1994), Lintukoto (1999), Kaukomieli (Otto Mannisen muistomerkki Kangasniemellä, 2000) ja Con amore (2000).
Merikanto oli professori Aarre Merikannon ja Evi Merikannon o.s. Mähönen, poika ja Oskar Merikannon pojanpoika. Hänen puolisonsa oli Kirsti Merikanto, ja heillä on kaksi lasta. Vuonna 2009 Merikanto palkittiin Pro Finlandia -kunniamerkillä

.

Anni Swanin puiston itäreunaa - Ukri Merkannon Otto Mannisen muistopatsas - kuvattu 10.1.2010 (S&J). Kangasniemen rallia mainostetaan. Teki mieli ruuvata tuo roskakori irti kuvauksen ajaksi ainakin.

C) Anni Swanin puiston leikkikenttä kuvattuna 'sesongin ulkopuolisella ajalla' eli 9.1.2011 (S&J).

Puiston leikkikentälle johtaa idyllinen puiden varjostama kävelytie - lumet puuttuivat vielä kuvausaikaan 20.11.2011 (S&J). Taustalla Beckerin koulu.


Anni Swanin puiston leikkikenttä - taustalla kerrostalo As. Oy Koulukatu - 13.6.2015 (S&J).

Anni Swanin puiston leikkikenttä - kuvattu Beckerintieltä 23.7.2015 (S&J).

D) Anni Swanin puiston luoteiskulmassa sijaitsee tämä kerrostalo - kuvattu 9.1.2011 (S&J) puiston puolelta. Kerrostalo 'As. Oy Koulukatu' valmistui v. 1968. Kerrostalon ja Beckerin koulun välistä (Anni Swanin puiston länsilaitaa) kulkeva katu on nykyisin nimeltään 'Beckerintie' (ennen 'Koulutie').

Seuraavalle sivulle #C3: (Entinen Lahtosen apteekkitalo).

Sivuluettelot

etusivulle