Alue III ~ sivu #11:
Kappalaisenkujalla:

(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 4.5.2020)

Kerrostalot (Kotikangas):

A) Kappalaisenkujan risteys Asematieltä ylös entiselle pikkupappilan mäelle. Kotikankaan kerrostalot nykyisin pikkupappilan sijoilla - kuvattu 2.5.2020 (S&J).

Länteenpäin noustaessa Kappalaisenkujaa tulee tien eteläpuolella näkyviin kahden erillisen kerrostalon rakennusryhmä Kotikangas (valmistui v.1975). Talot sijaitsevat pohjoiseteläsuuntaisesti, pohjoispäädyt Kappalaisenkujan länsivarrelle. Tämä kuva on otettu idän puoleisesta rakennuksesta 25.1.2010 (S&J). Oikealla matalassa osassa aikanaan KELA ja sittemmin Kansalaisopiston tiloja, joihin muutti kirjasto keväällä 2011.

Idän puoleinen Kotikangas-kerrostalo kuvattuna idästä 9.1.2011 (S&J).

Alkujaan Sepän asuinrakennus (nyk. Tiihonen):

B) Kappalaisenkujan alkupäässä, länteenpäin noustessa tien oikealla puolella sijaitsee tämä asuinrakennus: ennen Esteri ja Aarne Seppä ~ sittemmin Tiihoset. Kuvattu 25.1.2010 (S&J). Rakennus sivuaa pohjoispuoleltaan Joutsantietä.

Kirjasto muutti väistötiloihin Kappalaisenkujalle (ent. KELA ja Kapla):

C) Kappalaisenkujan varrella (eteläpuolella) sijaitsi aikoinaan KELA:n konttoritilat, joihin sittemmin muutti kansalaisopiston erilaiset käsityöryhmät (Kapla). Tämä kuva otettu 31.8.2010 (S&J).

Tätä kuvaa otettaessa 9.1.2011 (S&J) kirjasto ei ollut vielä muuttanut kansalaisopiston tiloihin.

Kangasniemen kirjasto joutui vakavien homeongelmien vuoksi keväällä 2011 evakkoon koulukeskuksessa sijaitsevista varsinaistatiloistaan. Uusi sijoituspaikka löytyi Kappalaisenkujan varrelta entisen Kaplan (ja sitä edeltäneen Kelan) tiloista - molemmat kuvattu 7.7.2011 (S&J).

Kappalaisenkujan rivitalo:

D) Kappalaisenkujan pohjoispuolella tietä seurailee kuvan rivitalo - 25.7.2015 (S&J).

E) Kappalaisenkujan pohjoispuolella huoltoaseman välittömässä läheisyydessä sijaitsee tämä asuinrakennus, jonka vuoden 1963 aikoihin rakensivat Ritva ja Jaakko Suomalainen. Toivo Laitinen osti Antti Salmisen kanssa kyseisen talon vuonna 1967 huutokaupassa (Toivo Laitinen, haastattelu 13.9.2006). Talo on sittemmin ollut vuokralla monilla eri asukkailla - mm. Heimo Arkko, Uosukainen ja Elokivi. Vasemmalla vilkkuu Joutsantien takaa keltainen työväentalo. Kuvattu 25.7.2015 (S&J).

Seuraavalle sivulle #C12 (Kankaistentien pohjoispää Keskustieltä).

Sivuluettelot