KANGASALA:
(Svala & Joutsi * aloitettu: viimeisimmät lisäykset: 26.11.2018)

Näkymä Roineelle Vehoniemenharjun näkötornista Kangasalla - kuvasi nimimerkki "JoniK" heinäkuussa 2004 (julkaisu lisenssin puitteissa).

(Wikipedia, 2011): Kangasala on Suomen kunta, joka sijaitsee Tampereen itäpuolella Pirkanmaan maakunnassa. Kunnassa asuu 29 800 ihmistä, ja sen pinta-ala on 870,85 km2, josta 212,83 km2 on vesistöjä. Kangasalan naapurikunnat ovat Kuhmoinen, Lempäälä, Orivesi, Padasjoki, Pälkäne, Tampere ja Valkeakoski. Kangasalan kirkolta on matkaa Tampereelle 17 km.
Kangasala tunnetaan parhaiten Topeliuksen 1853 kirjoittamasta runosta Kesäpäivä Kangasalla, jonka Gabriel Linsén sovitti tunnetuksi lauluksi. Laulussa ylistetään Roineen armaita aaltoja ja Längelmäveden hohtelua. Järvien lisäksi Kangasalan tunnetuin maantieteellinen piirre on kunnan halkaiseva jono harjuja, joille on rakennettu monia näkötorneja.
Kangasalan nimi johtuu sanasta "kangas", joka on muinaisgermaaninen laina ja sukua saksan Gang- sekä ruotsin glng-sanoille ja tarkoittaa käytävää, kovapohjaista kulkureittiä tms. Kangasala onkin tunnettu harjujonostaan, joka on ollut keskeinen kulkuväylä kautta aikojen. Nimi kokonaisuudessaan tarkoittaa samaa kuin "kankaanala", mutta se kuuluu toiseen sanatyyppiin: kynnysalla/kynnysala, taivasalla/taivasala, katosalla/katosala.
Nimen taivutus on näin ollen epäsäännöllinen: mennään Kangasalle ( ei "Kangasalaan" tai "Kangasalalle"). Kuitenkin Kangasalla asuvasta henkilöstä käytetään nimitystä kangasalalainen, ja myös muotoa Kangasalalle käytetään muuta kuin liikkumista tarkoittavissa asiayhteyksissä, esim. "Kangasalalle tyypillinen piirre..." tai "Kangasalalle myönnettiin valtionapua..." Kangasalan nimi tavataan asiakirjoista ensi kerran vuonna 1403, jolloin se oli ollut Pirkkalasta eronneena noin puoli vuosisataa.
Kangasalan kirkko sijaitsi aluksi Liuksialan kylässä Roineen rannalla, josta nimi levisi koko pitäjän nimeksi. On arveltu, että kirkon sijainti Pirkkalasta katsottuna "kankaan alla" eli kangasalla, on vaikuttanut nimen syntyyn. Nykyiselle alueelleen kirkko sijoitettiin vasta 1600-luvulla, joten nykyisestä kirkosta tai kirkonkylästä ei nimen syntyminen ole voinut johtua. Muistitietona on tallennettu, että kun väki ennen vanhaan meni Tarpilan, Pikkolan ja Rekiälän pelloille touoille, ruista repimään ja nauriita kylvämään, se sanoi menevänsä kankaan alle. Tämä sopii suunnan ja maaston perusteella hyvin näkemykseen, että Kangasala aluksi sijaitsi Liuksialan suunnalla.

Kangasalan kartanokulttuuria:

A) Vääksyn kartano Norjan Punaisen Ristin kenttäsairaalana maaliskuun lopulla 1918, jolloin Kangasala oli siirtynyt jo valkoisten haltuun (Sotamuseo).

Valkoisten joukot lähestyivät vuoden 1918 sisällissodassa (hyökkäysvaiheessaan Tamperetta kohti) punaisten joukkojen hallussa olevaa Kangasalaa maaliskuun 21. päivänä 1918.
(Heikki Ylikangas: 'Tie Tampereelle' - 1993): Valkoisten leirissä oli aihetta voitonriemuun. Lauri Hanén tunkeutui komppaniansa kärjessä Vääksyn kartanoon ja havaitsi salissa pianon, jonka nuottitelineeltä paistoivat silmiin tutun laulun - 'Mä oksalla ylimmällä' - sävelmerkit. Hanén ei saattanut olla lyömättä paria akordia. Pihalta kuuluvat laukaukset estivät kuitenkin perusteellisemman uppoutumisen Kangasalan kesäpäivän rikkumatonta rauhaa tapaileviin sävelkuvioihin.
Sekin hetki tavallaan tuli. Päivän mentyä mailleen koitti erittäin ihana tähtikirkas ilta. Paikalliset asukkaat ja Kangasalaa puolustavat kaartilaiset kuuntelivat ankaran taistelun melua Suinulasta, jossa Mikko Kokon johtama panssarijuna koetti murtaa valkoisten rintamaa.
Valkoiset miehittivät Kangasalan kirkonkylän illansuussa perjantaina 22.3.1918. Kangasalan rautatieasema pysyi kuitenkin vielä lujasti punaisten kapinallisten käsissä. Siellä odotteli vielä Mikko Kokko panssarijunineen.
'Kangasalan kirkonkylä on niin kaunista, ettei luulisi Suomen saloilla sellaista olevankaan', ihasteli valkosoturi, joka marssi yksikkönsä mukana kirkolle harjua pitkin.

Vääksyn kartano vanhassa kuvassa - tarkemmat tiedot puuttuvat.

(Wikipedia, 2009): Vääksyn kartano (Ruots. Växiö) on 1500-luvulla perustettu Kangasalla sijaitseva kartano. Rälssitilasta tuli kuninkaan kartano vuonna 1560-luvulla, kun eräs Suomen vauraimmista aatelismiehistä Jöns Västgöte ja hänen vaimonsa Kerstin Pedersdotter (Jägerhorn af Spurila), joka oli saanut kylän Vääksystä huomenlahjakseen ensimmäiseltä mieheltään, lahjoittivat kartanon kruunulle 22.11.1555, pidättäen elinikäisen hallintaoikeuden. Jöns Västgöten kuoltua syksyllä 1561, Juhana III lahjoitti kartanon edelleen rakastajattarelleen Kaarina Hannuntyttärelle vuonna 1564, ja sai hallintaoikeuden Kerstin Pedersdotterin kuoltua 1566.
Vääksyn kartanon alueelle on perustettu 1900-luvun alun rappioitumisen jälkeen kauppapuutarhat, ratsastuskeskus ja muuta yritystoimintaa.

Liuksialan kartano (kangasala.fi).

Kangasalan rautatiekulttuuria:

Kangasalan rautatieasemalla:

B) Kangasala oli vallattu punaisilta - kuvassa (valkoisen) ruotsalaisen prikaatin miehet pitämässä taukoa Kangasalan asemalla matkallaan Tampereen rintamalle maaliskuussa 1918.

A.S.Kilpeläinen oli tavannut ruotsalaisen prikaatin miehiä Kangasalan asemalla 27.3.1918 (Ylikankaan kirjasta Tie Tampereelle): Komeita, solakoita, sotilasryhtisiä nuorukaisia, Kaarle XII:n aikuista univormua muistuttavissa siniharmaissa tai tummissa takeissaan, sinikeltainen nauha käsivarressaan.

Valkoisten kuormasto matkalla Tampereen rintamalle. Kangasalan asemalla tauko 27.3.1918.

Kangasalan rautatieasema vanhassa postikortissa yli sata vuotta sitten. Tarkka kuvausaika tuntematon, todennäköisesti 1900-05. Valokuva on jälkivärjätty. Mahtava penkki varattu odottaville matkustajille - sitä on ilmiselvästi paljon käytetty.

Kangasalan asemarakennus kaipaamansa remontin kourissa - kuvaaja: Mika Vähä-Lassila (käyttölupa 2016-1-G, kiitos)

Kangasalan rautatieasema (lyh. Kg) oli Suomen rataverkolla Kangasalan kunnassa sijainnut, nyttemmin lakkautettu rautatieliikennepaikka. Liikennepaikka sijaitsi noin kuuden kilometrin päässä Kangasalan keskustasta pohjoisluoteeseen. Entisen aseman ympärille muodostunutta kylää kutsutaan yhä nimellä Kangasalan asema.
Kangasalan kautta kulkeva rataosuus rakennettiin jo vuonna 1882. Kangasalalaisten tarpeisiin avattiin radalle vuonna 1888 Halinmaan laituri, joka lakkautettiin Kangasalan aseman käyttöönoton jälkeen vuonna 1898. Laituri sijaitsi pari kilometriä asemalta Oriveden suuntaan. Asemalle sijoitettiin myös postitoimisto. Arkkitehti Bruno Granholmin suunnittelema asemarakennus on Venäjän vallan aikainen puurakennus, joka on suurehkon kuistiosansa takia varsin ainutlaatuinen. Kangasalan lepokodin valmistuttua kirkonkylään vuonna 1909 aloitettiin säännöllinen linjaliikenne hevoskyydillä aseman ja kirkonkylän välillä. Linjaa alettiin ajaa autolla vuonna 1923. Vuonna 1919 asemalta lähti päivittäin kuusi junaa kumpaankin suuntaan ja matka Tampereelle kesti runsaat puoli tuntia. Vuonna 1921 käsiteltiin Kangasalan kunnanvaltuustossa ehdotusta pistoraiteen rakentamiseksi asemalta kirkonkylään, mutta aloite ei edennyt tätä pitemmälle.
Kangasalan kirkonkylä oli kuitenkin jo vanhastaan ollut tärkeä maaliikenteen läpikulkupaikka; sen kautta kulkivat maantiet Tampereelta niin Hämeenlinnan, Lahden kuin Jyväskylänkin suuntiin. Niinpä kehittyvä linja-autoliikenne syrjäytti jo 1930-luvulta lähtien melko hankalan junayhteyden. Aseman seudusta ei koskaan muodostunut kovin merkittävää taajamaa. Siellä asui 1960-luvun puolivälissä noin 700 henkilöä, pari vuosikymmentä myöhemmin enää noin 400; samalla ajanjaksolla kirkonkylän asukasluku oli noussut 2 400:sta liki 7 000:een. Kangasalan asema alennettiin pysäkiksi vuonna 1964 ja muutettiin miehittämättömäksi tavaraliikenteen loppuessa vuonna 1976. Lipunmyynti asemalla loppui 1970-luvun alussa Parkanon radan valmistumisen aikoihin, jolloin Tampere-Haapamäki-radan merkitys jäi vähäisemmäksi. Sivuraiteet purettiin asema-alueelta vuonna 1990. Kiinteistö ei ole enää rautatiekäytössä. Laiturit ja makasiinirakennus on purettu. Henkilöjunat pysähtyivät asemalla vuoden 1992 loppuun asti. Nykyään asemakylän tienhaaraan pääsee Väinö Paunun liikennöimällä seutuliikenteen linjalla 45 arkisin. Muita julkisia liikenneyhteyksiä ei ole (Wikipedia, 2018).

Jukka Martio huhtikuussa 1981 asemalla (käyttölupa 2016-1-G, kiitos): "Tunnelma on vuosikymmenien takainen, kun 10 lättäjunaparia pysähtyi päivittäin Kangasalla vielä vuonna 1981."

Jukka Martio kuvasi huhtikuussa 1981 asemalla (käyttölupa 2016-1-G, kiitos): "Porkkana on juuri poistumassa Kangasalan ratapihalta."

Jukka Martio kuvasi elokuussa 1980 Kangasalan asemalla (käyttölupa 2016-1-G, kiitos): "Pikajuna on ohittamassa Kangasalan asemaa. Kesän ruuhkan vuoksi myös puuvaunuja mukana."


Kangasalan rautatiepaikka: Suinula:

Jukka Martio kuvasi marraskuussa 1986 Suinulan asemalla (käyttölupa 2016-1-G, kiitos): "Junasuorittaja valvoo, että mahdolliset matkustajat ehtivät junasta. Oriveden lättävuorot oli muutettu puuvaunujuniksi. Tällainen ”modernisointi” tuskin lisäsi matkustajia.

Suinulan rautatieasema (lyh. Sui) on lakkautettu rautatieliikennepaikka Tampere–Haapamäki-radalla Kangasalan Suinulan kylässä. Asema avattiin alun perin pysäkkinä vuonna 1883, ja se on yksi rataosan alkuperäisiä liikennepaikkoja. Pysäkkirakennus valmistui samana vuonna, ja sitä laajennettiin vuonna 1907. Asemaksi pysäkki kuitenkin korotettiin jo vuonna 1888, ja sen jälkeen asemapäällikkönä toimi muun muassa Gustaf von Numers.
Henkilöliikenne Suinulassa lopetettiin toukokuussa 1990, samanaikaisesti Ruutanan ja Siitaman pysähdysten kanssa. Tavaraliikennettä asemalla oli vuoteen 1993 asti, ja itse liikennepaikka lakkautettiin vuonna 2001 kun Havisevaan parin kilometrin päähän valmistui uusi raiteenvaihtopaikka. Aseman ratapiha on purettu, ja asemarakennus sekä sen piha-alue on yksityisomistuksessa (Wikipedia, 2018).

Jukka Martio marraskuussa 1986 Suinulan asemalla (käyttölupa 2016-1-G, kiitos): "Suinulan asemarakennus oli kunnostettu hienosti, vaikka junien pysähtyminen päättyi vuonna 1990. Seinässä näkyy merkittävän asemapäällikön ja kirjailijan, Gustav v. Numersin muistotaulu." Gustav von Numers ehti toimia asemapäällikkönä myös Kannuksessa.

Jukka Martio helmikuussa 1982 Suinulan asemalla (käyttölupa 2016-1-G, kiitos): "Pitkä perjantaijuna pysähtyi Suinulassa matkallaan Tampereelle."

Mikael Erkkilä kuvasi 28.08.2016: "Junakohtaus Suinulassa, S84 Jyväskylästä ja Vilppulan kiskobussi." (Käyttölupa 2015-12-C, kiitos).

Otto Karikoski kuvasi Suinulan rautatieaseman (2014) * lisenssi OK * CC BY-SA 4.0.


Ruutana:

Mika Vähä-Lassilan piirros Ruutaman asemarakennuksesta (kiitos * käyttölupa 2015-11-A). Oikealla edeltäjä.

Ruutana on Kangasalan pohjoinen taajama-alue. Se sijaitsee Tampereelta tullessa heti kaupunginrajan takana valtatie 9:n ja Tampere–Orivesi-radan varrella. Se on vanha radanvarren omakotialue, jota on viime vuosina täydennysrakennettu. Ruutanan eteläpuolella oleva Jussilan alue rakennettiin 1950-luvulla Tampellan työntekijöiden asuinalueeksi. Uusimpiin aluekokonaisuuksiin kuuluu Seurakunnantien ja Laureeninkallion alueet.
Asukkaita Ruutanassa on noin 3200. Alue on voimakkaassa kasvussa. Kyläkeskuksessa on K-Market ja Ruutanan Oluthuone. Postipalvelut löytyvät Jyväskyläntien varresta Shell-huoltoasemalta. Huoltoasemalle johtaa 2000-luvulla rakennettu pyörätie. Tampereelta alueelle on vedetty myös kaapelitelevisioverkko. Ruutanassa on alakoulu, esikoulu, kunnallinen päiväkoti kahdessa yksikössä, terveysasema ja hammashoitola. Yksityisyrittäjinä palveluita tarjoavat muun muassa parturi-kampaamo, yksityinen englanninkielinen päiväkoti sekä yksityisiä perhepäivähoitajia. Seisakkeelta löytyy Oluthuoneen lisäksi eläinlääkärin ja hierojan palvelut. Koulun läheisyydessä on uima- ja veneranta. Katajajärven laavu Laureeninkallion lähellä on osa vaellusreitti Kaarinanpolkua.
Alue kuuluu nykyään Tampereen seututariffivyöhykkeeseen. Arkisin TKL:n linjanumero 28B/C Tampereelle kulkee 0,5-1 tunnin välein työmatka- ja koululaisliikenteen aikaan. Lauantaisin ja sunnuntaisin 28B ajaa tunnin välein. Kangasalan kirkolle linja 46 ajaa kouluaikoina. Kangasalan keskustaan on matkaa n. 9 km ja Tampereen keskustaan n. 18 km. Ruutanan maantieyhteydet Tampereen suuntaan paranivat huomattavasti, kun valtatie 9 valmistui uudelleen rakennettuna taajaman pohjoispuolelle 1970-luvun alkupuolella.

Haralanharju: Kulttuurihistoriallisesti merkittävä Haralanharju sijaitsee lähellä Ruutanaa Havisevantien varrella. Haralanharjulla on Topeliuksen muistokivi. Muistomerkin vieressä sijainnut vuonna 1932 rakennettu Haralanharjun näkötorni tuhoutui tuhopoltossa 2007. Uusi torni otettiin käyttöön vuonna 2009.

Ruutanan seisake: Ruutanassa pysähtyivät ennen myös Tampereelta Orivedelle ja Haapamäelle liikennöineet henkilöjunat, joiden avulla Ruutana kasvoi merkittäväksi taajamaksi. Ruutanan seisake avattiin Tampere–Haapamäki-radan ja Kangasalta Teiskoon menevän maantien risteyksessä vuonna 1907. Paikalle siirrettiin liikennepaikkarakennus Kirkkonummen Tolsasta vuonna 1933. Rakennus korvattiin uudella vuonna 1954. Tavaraliikenne Ruutanan seisakkeella lopetettiin vuonna 1968 ja liikennepaikka muutettiin miehittämättömäksi vuonna 1972. Liikennepaikkarakennus myytiin huutokaupalla purettavaksi vuonna 1971. Pysähdykset lopetettiin vuonna 1990. Aika ajoin on esiintynyt toiveita palauttaa henkilöjunapysähdys Ruutanaan, viimeksi Dm12-kiskobussien tullessa liikenteeseen Tampereen ja Haapamäen välille ja Tampereen pikaraitiotiekeskustelun yhteydessä (Wikipedia, 2018).

Sakari Kestinen kuvasi 30.8.2006: "Tällä paikalla sijaitsi Ruutanan seisake vuoteen 1990 saakka. Eipä paljoa jäänyt laitureista lapsille kerrottavaksi." (kiitos - käyttölupa 2016-11-A).

Eljas Pölhö kuvasi 29.06.1993 Ruutanan kohdalla ~ melkein samalla paikalla kuin edellinen (kiitos - käyttölupa 2016-11-A).


Säynäjärvi:

Mika Vähä-Lassilan piirros Säynäjärven asemarakennuksesta (kiitos * käyttölupa 2015-11-A).

Säynäjärven liikennepaikka avattiin vuonna 1911 tiettömän taipaleen päähän samannimisen järven rannalle. Liikennepaikalle rakennettiin pieni jugendvaikutteinen pysäkkirakennus. Laiturin ympärille muodostui pienehkö asutusrykelmä.
Huhtikuun alussa 1968 avatun radanoikaisun myötä liikennepaikka jäi radalta sivuun ja uudelle radalle avattiin samanniminen seisake. Henkilöliikenne jatkui seisakkeelle vuoteen 1988 saakka. Vanha ratalinja on jäänyt tienpohjaksi. Muistona liikennepaikasta ovat lastauslaituri ja asemarakennuksen peruskiviä (Radan varrella-kirja, 2009).

Mika T. Polamo kuvasi 5.8.1987 Säynäjärven seisakkeella. Matalat laiturit (kiitos * käyttölupa 2017-1-F).

Jukka Voudinmäki kuvasi 24.4.2011: "Säynäjärven laiturivaihteen lastauslaituri vanhan ratalinjan varrella." (kiitos * käyttölupa 2015-12-L).

Juhani Pirttilahti kuvasi 16.6.2014: "Tyhjiä vaunuja palaa tässä junassa Rauman satamasta takaisin Jämsänkoskelle. Tämän Orivesi-Tampere rataosan kenties korkeimman kallioleikkauksen päältä on ihan hyvät näkymät Tampereen suuntaan (Säynäjärvi, välillä Orivesi–Haviseva uusi). Toiseen suuntaan ei sitten näe mitään pusikoiden takia. Jonkinlainen patikkapolkukin löytyy lähistöltä" (kiitos).

Jukka Martio kuvasi helmikuussa 1984: "Säynäjärven asemakopissa näyttäisi olevan lämmityskin." (kiitos * käyttölupa 2016-1-G).

C) Suinulan verilöyly 31.1.1918:

Suinulan verilöylyksi kutsuttu joukkoteloitus tapahtui Suomen sisällissodan alussa Kangasalan Suinulan kylän Markkulan talon pihamaalla 31. tammikuuta 1918. Siellä punakaartin yksiköt ja venäläisjoukko surmasivat 15 Tampereen suojeluskuntaan kuulunutta sotilasta. Tapahtumasarja oli osa sisällissodan alkuvaihetta, jonka aikana punaisen ja valkoisen Suomen välinen rintamalinja ja osapuolien asevoimat muodostuivat. Suinulan terroriteko oli sodan ensimmäinen mittavampi joukkoteloitus, ja se sai paljon julkisuutta sekä lisäsi sodan osapuolten välistä vastakkainasettelua.
Tampereen kaupungin jäätyä punaisten hallintaan kapteeni Ernst E. Söderholmin johtama Tampereen suojeluskunta, vahvuus 118 miestä, pyrki Aitolahden-Kangasalan kautta Pohjanmaalle valkoisten päävoimien luo. Joukko lähti Tampereelta jäätä myöten Näsijärven yli yksittäisinä ryhminä ja kokoontui Aitolahden Kiikkisissä klo 1 yöllä. Sen aseistus oli heikko, mukana oli vain pari kivääriä ja parikymmentä pistoolia, mutta Kangasalle oli aiemmin kätketty 75 kivääriä. Matkan varrella suojeluskuntalaiset tunkeutuivat, paikallisen puhelinkeskuksen tuhottuaan, Aitolahden työväentaloon, josta yritettiin takavarikoida lisää aseita laihoin tuloksin. Talosta löytyi kuitenkin jonkin verran dynamiittia, ja lisäksi he saivat 14 vankia, jotka vapautettiin myöhemmin. Valkoiset suunnittelivat aluksi työväentalon räjäytystä. Aie muuttui lopulta epäonnistuneeksi yritykseksi räjäyttää Tampere–Haapamäki-rautatie Ruutanan seisakkeella. Toisaalta joukko onnistui katkaisemaan lähistöllä olleet puhelinlinjat. Vapautetut punavangit ilmoittivat esimiehilleen valkoisten tekemistä tihutöistä ja paikalle hälytettiin Tampereen punakaartin 300-miehinen lentävän osasto vihollisen takaa-ajoon. Punaosastoa johtivat laitosmies Kaarle Vilander (päällikkö) ja maalari Valdemar Sammalisto (varajohtaja).

Suinulan kylän Markkulan talon talli, jonka edessä suojeluskuntalaiset ammuttiin.

Kuolema Markkulassa: Lepoon ja ruokailuun Suinulan Markkulan taloon aamulla klo 8 pysähtynyt valkoinen osasto jäi punaisten saartamaksi klo 10. Alkoi noin tunnin kestänyt tulitaistelu, jonka aikana kapteeni Söderholm haavoittui kuolettavasti ja kaksi muuta suojeluskuntalaista haavoittuivat vaikeasti. Yksi tamperelainen punakaartilainen sai surmansa. Taistelu päättyi suojeluskuntalaisten antautumiseen tamperelaiselle punaosastolle, lähinnä V. Sammaliston taattua vangeille hengen suojan. Antautumisen ollessa käynnissä paikalle saapui K. Vilanderin tulitaistelun aikana puhelimitse hälyttämä Turun punakaartin ja venäläisten sotilaiden 200-miehinen yhteisosasto. Puhelinkeskustelusta saamiensa tietojen perusteella se oli varustautunut taisteluun, johtajanaan Tuomas Hyrskymurto, joka oli antanut joukoilleen käskyn ettei vankeja otettaisi. Ilmeisesti tämän yksikön toimesta, V. Sammaliston estelyistä piittaamatta, alkoi kiväärien ja konekiväärien tulitus vankirivissä seisseitä aseettomia valkoisia kohti. Toisaalta myös osa tamperelaisosastosta lienee ollut teloituksen kannalla. Tulituksen seurauksena Markkulan pihassa kuoli 14 suojeluskuntalaista ja 28 miestä haavoittui. Yksi valkoinen surmattiin läheiselle maantielle. Lisäksi kapteeni Söderholm ja toinen taistelussa haavoittuneista rivimiehistä menehtyivät myöhemmin matkalla Tampereelle. Uhreista yhdeksän oli Tampereen teknillisen opiston oppilaita. Nuorin menehtynyt oli 17-vuotias. Ampuminen laantui, kun punaiset ryhtyivät takavarikoimaan uhrien ja henkiin jääneiden varusteita ja henkilökohtaista omaisuutta. Osa valkoisista suojautui ruumiiden alle tai pääsi kauemmas piiloon. Kahdeksan miehen onnistui lähteä pitemmälle karkumatkalle, mutta viisi heistä selvisi lopulta valkoisten puolelle.

Suinulan kylän Markkulan talon kuisti jonka portailla kapt. Söderholm haavoittui kuolettavasti.

Verilöylyn jälkeen: Punakaartilaiset kuljettivat teloituksesta hengissä selvinneet valkoiset vangit Tampereelle, jossa heidät tuomittiin vallankumousoikeudessa eripituisiin vankeusrangaistuksiin. Haavoittuneet saivat hoitoa Klassillisen lyseon sidonta-asemalla. Verilöyly kiihdytti sodan osapuolten tunteita, ja tapahtumaa käytettiin tehokkaasti hyväksi sotapropagandassa. Valkoisella puolella Suinulassa katsottiin teloitetun rauhallisia rintamanlinjan yli pyrkineitä suojeluskuntalaisia. Punaisella puolella valkoisten toiminta nähtiin uhkana Tampereen hallinnalle ja sabotaasina punakaarteja vastaan. Vastakkainasettelu punaisen ja valkoisen Suomen välillä kärjistyi entisestään. Suinulan tapahtuma oli alkusoittoa sisällissodassa harjoitetulle terrorille ja lopulta se lienee ollut tyypillinen esimerkki lentävien osastojen toiminnasta siinä. Suinulassa toimineen Tampereen punaosaston johtajat Kaarlo Vilander ja Valdemar Sammalisto ammuttiin huhti-toukokuussa 1918 Tampereen kaupungin valtauksen jälkeen. Suinulan sotasurmat herättivät myös kansainvälistä huomiota: Britannian, Italian ja Ruotsin konsulit ilmaisivat punaisille paheksuntansa verityön johdosta. Markkulan talon pihamaan välittömään läheisyyteen pystytettiin Suinulan uhrien muistomerkki vuonna 1933.

Suinulan verilöylyn muistomerkin paljastustilaisuus v. 1933.

Lasi- ja tekstiilitaiteilija Virpi Kinnusen ateljee Willa Kosmos:

D) Kangasalla "oksalla ylimmällä" Vehoniemenharjulla kohoaa Willa Kosmos satavuotias pitsihuvila, lasi- ja tekstiilitaiteilija Virpi Kinnusen sininen kotiateljee - kuvattu 13.6.2010 (S&J).

Taiteilija Virpi Kinnunen kuvattuna ateljeessaan 13.6.2010 (S&J).

Värikästä luovuuden voimaa: Lasi- ja tekstiilitaiteilija ja terapeutti Virpi Kinnusen satavuotias pitsihuvila, Willa Kosmos, Roineen ja Längelmäveden armaisten aaltojen hyväilyssä, on ollut Virpin taiteen satamana jo 18 vuotta. Luovuus, värit ja kauneuden kaipuu ovat aina kuuluneet Virpin elämään. Jo nelivuotiaana hän suunnitteli pakkasnenänlämmittimen Rauma-Repolan yövahdille herra Kuuluvaiselle. Pitkän teollisen uran jälkeen Virpi pisti designerin nutun naulaan ja loikkasi vapaan taiteilijan väljiin saappaisiin.
Kipinä uusiutus ja luoda nahkansa johdatti tekstiilitaiteilijan lasin lumoon, sukkulan lento taittui lasiveitsen viiltoon. Virpin pettämätön värisilmä tulee oikeuksiinsa lasireliefeissä, joissa kaikuu ihmisen ja luonnon vuoropuhelu, menneisyyden myytit ja tulevaisuuden visiot. Virpi yhdistelee töissään eri tekotapoja lasinsulatusta, -maalausta sekä tiffany- ja lyijylasitekniikkaa. Taiteilijan pontimena on luoda hyvää tekevää ja eheyttävää taidetta tilaajan toiveiden mukaan. Teokset voi nähdä, tuntea, haistaa ja liki maistaa.

Willa Kosmoksen pääsali ~ 13.6.2010 (S&J).

Willa Kosmoksen pääsalista ~ piano ja soittajan kädet ~ 13.6.2010 (S&J).

Willa Kosmoksen rantasaunasta mielenkiintoinen yksityiskohta ~ 13.6.2010 (S&J).

Mahdollisia kysymyksiä, korjauksia tai lisätietoja voi sivuston kokoajille lähettää helposti sähköpostilla:

PALAUTE (e-mail)

Takaisin etusivulle.