JOUTSA (sivu #1)
(Svala & Joutsi * heinäkuu 2009 ~ viimeisimmät lisäykset / muutokset: 24.4.2021)

Joutsan sivullemme #2

Joutsan sivullemme #3

Joutsan sivullemme #4

Joutsan sivullemme #5

Tervetuloa tutustumaan Joutsaan nettisivustollamme:

A) Tämä ilmakuva Joutsan keskustasta 1980-luvun alusta on peräisin Kyösti Uosukaisen kirjasta Joutsa (1985). Ilmakuvan ottajaksi on merkitty Juhani Saarinen.
Kuva on otettu kaakon suunnalta siten, että keskustaa halkova Jousitie tulee kuvan vasemmasta alanurkasta (silta heti kuvan ulkopuolella) ja jatkuu kirkon ohi oikealle ylös. Kirkon luona erkanee Yhdystie kuvassa vasemmalle ylös kohti Jyväskylä-Lahden valtatietä (E75), joka näkyy kuvan vasemmassa yläreunassa. Ravintola Huttula jää kuvan vasemmassa yläkulmassa kyläteiden ja valtatien risteyksessä vain hivenen kuva-alueen ulkopuolelle.

Tällä sivulla tutustumme Joutsan keskustan rakennuksiin siten, että aloitamme matkan Joutsan kirkkomäeltä ja jatkamme sitten Jousitien eteläpäästä pohjoiseen - eli valokuvan vasemmasta alakulmasta 'ylös' kirkon suuntaan - välillä Yhdystiellä eli linja-autoaseman liikekeskuksen maisemissa poiketen.

Tämä kuva on peräisin Kyösti Uosukaisen kirjasta Joutsa (1985): Lähestyttäessä Joutsan kirkonkylää etelästä Karimäen kallioportista yli Joutsansalmen herää mielenkiinto tutustua tarkemmin tähän luonnonkauniiseen seutuun, sen tasokkaaseen palvelutaajamaan ja koko paikkakuntaan, joka tunnetaan erityisesti tapahtumistaan ja matkailustaan.

Hyvän maantieverkon ansiosta Joutsasta on muodostunut Itä-Päijänteen keskeinen risteyspaikka. Joutsan sijaintia kuvatkoon paikallinen murresanonta: Tul mistäpäe tahasa, ni tänne o lyhä matka. Kuva on peräisin Kyösti Uosukaisen kirjasta 'Joutsa' (1985).

Jousitien eteläpään sillalta:

B) Joutsan keskusväylänä toimivan Jousitien eteläpäässä sijaitsee kuvassa näkyvä silta - kuvattu 3.5.2018 (S&J).

Näkymiä keskustan eteläpuolen sillalta - 3.5.2018 (S&J).

Joutsan keskustaa - Jousitien eteläpäästä aloittaen pohjoista kohti:

C) Joutsan keskustaa halkoo etelä-pohjoissuunnassa Jousitie. Kirkon kohdalla erkanee länteen Yhdystie. Tämä asuin- ja liikerakennus on etelästä tultaessa sillan jälkeen ensimmäinen vasemmalla (länsipuolella). Rakennuksessa toimi kuvaushetkellä Stora Enso ja Parturi-Kampaamo * Riikan Hiuskeskus - kuvattu 18.6.2011 (S&J). Joutsalaisten hiuskuontaloista pidetään ainakin hyvää huolta - kesällä 2011 Joutsan palveluhakemistosta löytyi kaikkiaan kymmenen parturi-kampaamo-tyyppistä yritystä.

Etelästä sillan yli tultaessa, ensimmäinen asuin- ja liikerakennus vasemmalla - kuvattu 3.5.2018 (S&J). Riikan Hiuskeskus toiminnassa yhä.

Saman rakennuksen eteläpään liiketilat tyhjillään 3.5.2018 (S&J).

Jousitietä etelän sillalta ylöspäin keskustaan - kuvattu 3.5.2018 (S&J).


Parturi-Kampaamo-rakennuksen pohjoisena naapurina sijaitsee tämä asuin- ja liikerakennus, jonka liiketiloissa Kirppis - kuvattu 25.12.2009 (S&J).

Kirppis-liikkeen naapurissa toimi kesällä 2011 Fysioterapeutti Katri Niiniahon toimitilat - kuvattu 18.6.2011 (S&J).

Kirppis edelleen toiminnassa - toisessa naapurissa Oma Keittiö, toinen tyhjillään - kuvattu 3.5.2018 (S&J).

Kyseinen rakennus tunnetaan nimellä Tammisen talo. Eteläpäässä ollut Lehdon parturi-kampaamo. Ennen Anneli Lehtoa toimi parturina Olavi Soila ja kampaamoa piti Raila Rautiainen. Pohjoispäässä ollut aikoinaan baari nimeltään Pirtti. 1960-luvun jälkipuoliskolla Pirttiä pitivät Liukkoset. Jossain vaiheessa Asko Lehtisellä oli keskellä TV-huolto ja 50-luvun lopulla kyseisellä paikalla toimi pienen ajan Mieskolaisen TV-liike. Keskimmäisessä liiketilassa toiminut vuosien varrella myös kukkakauppa, lastenvaateliike Tyylitenava ja Tuula Paappasen kangaskauppa. Yläkerrassa asuneet 1950-luvulla ainakin Lehdot, Leskijärvet ja Martta Kunnas (tiedot koottu joutsalaisten facebook-ryhmän kommenteista * huhtikuu 2021).


Edellisen asuin- ja liiketalon (Kirppiksen) pohjoispuolen naapuritalo - kuvattuna 25.12.2009 (S&J).

Kolmannessa talossa toimii pohjoispäässä kirkkoherranvirasto. Oven yläpuolella kyltti Kassala - kuvattu 18.6.2011 (S&J). Hautauspalvelu Siiskonen ja Parturi Ritva Friman olivat eteläpuolen liiketiloissa kuvaushetkellä.

Jousitien ja Nuokuntien risteys. Kirkkoherranvirasto vielä paikoillaan - kuvattu 3.5.2018 (S&J).

Samat rakennukset - kuvattu 3.5.2018 (S&J).

Nuokuntien ja Jousitien risteys, taaempana Joutsan elokuvateatteri Kino (Joutsan Nuorisoseurantalo Honkala) - kuvattu 3.5.2018 (S&J).

Joutsan elokuvateatteri Kino (Joutsan Nuorisoseurantalo Honkala):

D) Jousitietä edellisestä kuvaruudusta kirkon suuntaan samaa puolta tietä. Kassalan naapurissa sijaitsee vanhassa ja arvokas Joutsan Nuorisoseurantalo Honkala, jossa toimii Joutsan elokuvateatteri Kino. Kuvattu 25.12.2009 (S&J). Rakennus valmistui v.1906.

Kyösti Uosukainen kuvasi Nuorisoseurantalo Honkalan Joutsa-kirjaansa varten vuonna 1985.

Kyösti Uosukainen kuvasi Nuorisoseurantalo Honkalan myös toista kirjaansa varten vuonna 1999.

Nuorisoseurantalo Honkalan (Joutsan Kinon) edustaa kuvattuna etelään 25.12.2009 (S&J).

Nuorisoseurantalo Honkala (Joutsan Kino) kuvattuna 25.12.2009 (S&J).

Kesällä Honkala/Kino oli talkoolaisten remontin kohteena - kuvattu 18.6.2011 (S&J).


2018:

Joutsan elokuvateatteri Kino (Joutsan Nuorisoseurantalo Honkala) - kattoremontti lähestyi * kaikki neljä kuvaa: 3.5.2018 (S&J).

E) Joutsan Siwa - Nuorisoseurantalo Honkalan pohjoisnaapurina (Kino) ~ kuvattu 18.6.2011 (S&J).

Siwan tarina päättynyt - kuvattu 3.5.2018 (S&J).


Nykyinen Joutsan Seutu -lehden rakennus tässä 1980-luvun alkupuolen kuvassa vielä Kansallisosakepankkina. Oikealla entinen suojeluskuntatalo (Jukola). Kuva on peräisin Kyösti Uosukaisen kirjasta 'Joutsa' (1985).

2009:

Joutsan Seutu -lehden toimitilat kuvattuna kahdesti 25.12.2009 (S&J) entisessä KOP-pankkitalossa. Kangasniemellä on muuten piirustuksiltaan myös täysin samanlainen entinen KOP-liikerakennus säilyneenä uusiokäytössä. Joutsan Seutu-lehti muutti vuonna 1990 näihin toimitiloihinsa entiseen KOP:n toimitaloon (Jousitie 31).

2011:

Joutsan Seutu -lehti ~ julkisivu - kuvattu 18.6.2011 (S&J).

Samainen rakennus - Joutsan Seutu -lehti ~ kuvattu 18.6.2011 (S&J).


2018:

Joutsan Seutu (lehtitalo), ent. KOP-rakennus * molemmat kuvattu 3.5.2018 (S&J).

F) Joutsan kirkonkylän keskusraitin itäpuolelta - entinen apteekkitalo (sittemmin purettu).

Tien itäpuolelta - edellisten vastapuolella sijaitsee tämä keltainen puutalo - kuvattuna neljästi 25.12.2009 (S&J).

Kuvassa oleva apteekkirakennus oli rakennettu 1800-luvulla lopulla. Apteekkari Carl Holmström asui alkuvuosina talossa ja kerrotaan, että permannon alla apteekkari piilotteli Joutsan ainoaa sotilaskivääriä Venäjän vallan loppuvuosina. Myöhemmin rakennusta asutti apteekkari Otto Kervinen. Rakennuksessa ollut paljon vuokralaisia vuosikymmenten varrella, mm. kanttori Markkula, Koposet sekä Uusikartanon Eino ja Kerttu. 1970-luvun alussa yläkerrassa asuivat Uuno "Kepuli" Kuitunen ja vaimonsa Esteri. Uuno toimi myöhemmin 1950-60 luvuilla Leivonmäellä Säästöpankin johtajana. Uuno oli entinen kauppias, piti Aku Sauvalan kanssa kauppaa vanhan sillan pielessä, mihin rakennettiin 1960-luvulla Virtasen asuinliiketalo (Kela, parturi ym.). Uunolla oli ns. jalalla poljettava alaleuka eli jutuiltaan täysi koiranleuka.
Apteekin siirryttyä muualle tiloissa toimi hammaslääkäri Keijo Rekonen, jolta talo siirtyi rakennusliike Hentiselle. Talo on nyt purettu ja tilalle tulossa uuden omistajan uudet toimitilat (tiedot koottu huhtikuussa 2021 joutsalaisten facebook-ryhmän muisteluista ja kommenteista).

Samainen keskustan asuinrakennus kuvattuna neljästi 18.6.2011 (S&J).

Entinen apteekkitalo oli vielä pystyssä paikallaan 3.5.2018 (Joutsi).


Edellisten rakennusten läheisyydessä, samalla puolella tietä sijaitsee tämä Honkaharjun talona tunnettu rakennus - kuvattu 25.12.2009 (S&J).

Honkaharjun talo - Martta ja Kaisa Ikonen, Huttulan tyttäriä, jotka eläköidyttyään terveyden- ja sairaanhoitajan töistään Helsingissä palasivat Honkaharjulle. 50-luvulla talossa toimi hammaslääkäri poljettavan poransa kanssa. Honkaharjusta, sen historiasta ja asukkaista on erinomainen Leena Riitaojan kirjoitus Jousan kylän vaiheita -kirjassa ss. 90-94.


Joutsan keskustan asuinrakennus kuvattuna kahdesti 25.12.2009 (S&J).

Samainen keskustan asuinrakennus kuvattuna 18.6.2011 (S&J).

Samainen keskustan asuinrakennus ja naapuritalo (helluntaiseurakunta) - 18.6.2011 (S&J).

As Oy Joutsan Honka (Jousitie 34) - kuvattu 3.5.2018 (S&J).

G) Joutsan kirkonkylän keskusraitin rakennuksia:

Tässä rakennuksessa toimivat 25.12.2009 (S&J) Joutsan helluntaiseurakunta ja Vesijohtoliike Tapio Reinikainen Ky.

Saman rakennuksen toisessa päässä - 25.12.2009 (S&J) - Suolahoitola/Dancing Life ja Rakennuspiirustukset.


Sama rakennus (Suolahoitola) ~ kuvattu 18.6.2011 (S&J).

Rakennuksen toinen pää - Joutsan helluntaiseurakunta ~ kuvattu 18.6.2011 (S&J).

Joutsan helluntaiseurakunta ja vesijohtoliike Reinikainen toiminnassa - kuvattu 3.5.2018 (S&J).


Joutsan keskusraitin itäpuolen näkymää - Helluntaiseurakunta ja sen pohjoisempi naapuri, entinen suojeluskuntatalo ~ kuvattu 18.6.2011 (S&J).

Joutsan sivullemme #2

Joutsan sivullemme #3

Joutsan sivullemme #4

Joutsan sivullemme #5

Mahdollisia kysymyksiä, korjauksia tai lisätietoja voi sivuston kokoajille lähettää helposti sähköpostilla:

PALAUTE (e-mail)

Alkusivun hakemistoon