JOKIOINEN:
(Svala & Joutsi * ~ viimeisimmät lisäykset: 15.12.2015)

(Wikipedia, 2012): Jokioinen (ruots. Jockis) on Suomen kunta, joka sijaitsee Kanta-Hämeen maakunnassa suunnilleen keskellä Helsingin, Turun ja Tampereen muodostamaa kolmiota. Kunnassa asuu 5 674 henkilöä, ja sen pinta-ala on 181,95 km². Jokioisista itään on Forssan kaupunki, jonka keskustaan on matkaa noin 9 km. Muita naapurikuntia ovat Tammela, Somero, Ypäjä ja Humppila.
Jokioinen on osa Forssan seutukuntaa ja työssäkäyntialuetta ja luetaan perinteisesti myös osaksi Lounais-Hämettä yhdessä Forssan seutukunnan kuntien ja näihin pohjoisessa ja etelässä rajoittuvien Urjalan ja Someron kanssa.
Luonnonympäristöltään Jokioinen on vähäjärvistä viljelymaisemaa, jota hallitsevat laajat, pelloksi raivatut savikot ja paikoin näiden väliin jäävät kalliosydämiset moreeniselänteet. Noin puolet Jokioisten pinta-alasta on metsää ja puolet peltoa. Kunnan keskiosissa vaihtelua maisemaan tuo Humppilasta Tammelaan jatkuva harjujakso, johon Jokioisissa kuuluu Kirmunharju Rehtijärven rannalla.
Jokioisten keskeisin vesistö on kunnan ja sen keskustaajaman halki virtaava Loimijoki. Pienempiä vesiä ovat Loimijokeen pohjoisesta laskeva Jänhijoki ja siihen laskeva Rehtijärvi. Etelästä Loimijokeen laskee Tammelan Torronsuosta alkunsa saava Haapajoki, jonka valuma-alueella ei ole järviä. Pohjoisessa Jokioisten ja Forssan rajajokena virtaa Forssan Koijärvestä alkunsa saava Loimijoen sivujoki Kojonjoki, joka laskee Loimijokeen Alastarolla Loimaalla. Toinen Jokioisten järvistä on Kojonjokeen laskeva Kiipunjärvi Kiipun kylässä Jokioisten ja Humppilan rajalla.

Historia: Pysyvä asutus vakiintui Jokioisilla 1300-luvulla. Asukkaat Jokioisille tulivat todennäköisesti Loimijoen kautta Satakunnasta. Tiivis kyläasutus syntyi vasta 1500-luvulla sarkajaon tullessa alueelle. Tyypillinen jokioislainen kylä oli rakennettu joenvarsisavikolle, peltojen viereen hiukan ylävälle maalle. Jokioisten historia liittyy kiinteästi Jokioisten kartanon historiaan. Jokioisten ensimmäinen läänitys tapahtui 11.8.1565, jolloin Erik XIV lahjoitti Klaus Hornille Jokioisten neljänneskunnan veroineen. Kartanon kasvaessa alueesta tuli lopulta pinta-alaltaan Suomen suurin läänitys, Jokilääni.
1700-luvun lopulla Jokioisten kartanoa hoiti Gustaf von Willebrand, joka myöhemmin myös lunasti kartanon itselleen. Hänen aikanaan kartano sai nykyisen päärakennuksensa ja hän myös aloitti Jokioisten teollistamisen perustamalla Jokioisiin verkatehtaan vuonna 1796. Vuonna 1804 hän perusti Jokioisiin kankirautapajan. Ruotsalainen tehtailija Axel Wilhelm Wahren vuokrasi verkatehtaan 1830-luvulla ja uudisti sen perinpohjin. Wahren ehti olla Jokioisilla vain kymmenkunta vuotta. Hän riitautui kartanon kanssa ja siirtyi Loimijokivartta yläjuoksulle päin, Forssaan.
Eri vaiheiden ja omistussuhteiden jälkeen Jokioisten kartano tuli vuonna 1907 Suomen rikkaimman miehen, Alfred Kordelinin omistukseen. Kordelin murhattiin Mommilassa marraskuussa 1917. Koska Kordelinilla ei ollut perillisiä, kartano siirtyi valtion omistukseen Sisällissodan jälkeen elokuussa 1918 ja se oli edelleen yksi Suomen suurimmista tiloista käsittäen yli 32 000 hehtaaria.
1920-luvun alussa kartanon siirryttyä valtion haltuun Jokioisilla toimitettiin mittava maareformi, jolla torpparit, lampuotit, mäkitupalaiset, sukuoikeus- ja verorälssitilat saivat maansa omistukseensa. Kauppakirjojen allekirjoittaminen Jokioisten kartanossa 3.1.1921 oli mieleenpainuva tilaisuus: tuolloin päättyi miespolvia kestänyt ja lukemattomat kiistat aiheuttanut Jokiläänin tilallisten alustalaiskausi.
Jokioisten kartanon mailla sijainneessa torpassa syntyi Suomen huomattavimpiin naispoliitikoihin kuuluva Miina Sillanpää. Hänen syntymäkotinsa paikalla on muistokivi.

Kylät: Haapaniemi, Jokioinen, Jänhijoki, Kiipu, Lammi, Latovainio, Minkiö, Minkiön asema, Niemi, Ojainen, Pellilä, Rehtijärvi, Saari ja Vaulammi.

Jokioisten kuulu kapearaiteinen rautatie:

A) Jokioisten kapearaiteisen rautatien veturi JR4 kuvattu v.1974 Minkiössä (kuva: Jorma Attila).

Heidi Cavén kuvasi Jokioisten kapearaiteisen höyryjunan vuonna 2007 (p.d.).


Jokioisten rautatie (JR, myös Jokioisten–Forssan rautatie) oli kapearaiteinen 1898 käyttöön otettu rautatie Humppilan ja Forssan välillä. Henkilöliikenne radalla lakkautettiin 1954 ja tavaraliikenne 1974; nykyään osa alkuperäisestä rautatiestä on museokäytössä (ks. Jokioisten Museorautatie).
Rautatie kulki Valtionrautateiden Humppilan asemalta Jokioisten kautta Forssaan. Sen linjapituus oli noin 23 kilometriä ja raideleveys 750 mm eli noin puolet valtion rataverkon raideleveydestä. Forssassa rataan liittyi Forssa-osakeyhtiön, sittemmin Oy Finlayson-Forssa Ab:n sähkörautatie.
Historia: Jokioisten rautatie avattiin väliaikaiselle rautatieliikenteelle 9. joulukuuta 1898, ja yleiselle tavara- ja henkilöliikentelle 25. lokakuuta 1899. Rautatieyhtiön pääomistaja oli Jokioisten kartano. Kun kartano päätyi valtion haltuun 1918, tuli myös Jokioisten Rautatie Oy:stä valtion yhtiö. Suomen valtio omistikin rautatieyhtiön loppuun asti.
Varhaisvuosina suunniteltiin myös radan jatkamista Forssasta etelään aina Karkkilaan asti. Karkkilassa rata olisi yhdistynyt Hyvinkään-Karkkilan rautatiehen. Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet.
Radan merkitys kasvoi sotavuosina: Jokioisilla sijaitseva Ferraria Oy valmisti kaiken armeijan tarvitseman piikkilangan ja Finlayson Oy:n Forssan tehtaat puolestaan kaiken armeijan vaatekankaan; Jokioisten rautatie oli ainoa tapa kuljettaa niin raaka-aineet kuin valmis tuotantokin. Sotavuosina ajettiinkin radan raskaimmat junat: ne olivat 300 tonnin piikkilankajunia.
Radan uusin ja tehokkain veturi, JR 4 Henschel 1937, vietiin sotakorvausten ennakkomaksuna vuonna 1945 ainoana tähän tarkoitukseen kelpuutettuna käytettynä veturina. Kaikki muut sotakorvausveturit olivat joko suoraan tehtaalta vietyjä tai varta vasten rakennettuja.
JR välitti yleistä henkilöliikennettä Forssan ja Humppilan välillä aluksi junilla, myöhemmin myös linja-autoilla. Henkilöjunavuorot vaihtelivat vuosina 1899–1954 1–7 henkilöjunaparin välillä. Viimeinenkin henkilöjunavuoro lakkautettiin kannattamattomana 1954.
Matkustajaliikenteessä siirryttiin 1950-luvulla linja-autoihin, joita ehti olla kaikkiaan kuusi kappaletta. Kaikissa autoissa oli takana ulkoiset polkupyöräkoukut, viidessä ensimmäisessä myös tavarateline; vain viimeksi hankitussa oli sisäinen tavaratila. Tämäkin liikenne lopetettiin kannattamattomana ja linja-autotoiminta siirtyi forssalaiselle liikennöitsijä J. Okslahdelle 4.8.1970 alkaen. Kaikki linja-autot olivat loppuun asti miehitettyjä sekä kuljettajalla että rahastajalla. Toisin kuin normaalisti rautatieyhtiöiden linja-autoissa, henkilökunta ei käyttänyt rautatievirkalakkia vaan normaalia Linja-autoliiton virkalakkia.
Tavaraliikenne jatkui henkilöliikenteen lakkauttamisen jälkeenkin, mutta se kävi vuosi vuodelta tappiollisemmaksi kasvavien siirtokuormauskustannusten vuoksi. Kaikki liikenne joka JR:n ja VR:n välillä kulki, oli kuormattava VR:n leveäraiteisista vaunuista JR:n kapearaiteisiin vaunuihin. Tämä helpottui hieman kun käyttöön saatiin ns. lavettivaunuja, joilla leveäraidevaunuja voitiin kuljettaa kapearaiteisella radalla.

Jokioisten rautatien toiminta lopetettiin 29. maaliskuuta 1974, jolloin rautatien viimeinen käyttökuntoinen veturi, belgialaisen Tubizen valmistama höyryveturi numero 4 veti viimeisen tavarajunan Forssasta Humppilaan ja takaisin.
Rautatiestä purettiin 7 kilometrin osuus Forssasta Jokioisten asemalle vuoden 1974 aikana. Vuonna 1975 rautatieyhtiö purki 8 kilometrin osuuden Minkiöltä Humppilaan.
Nykyisin osuus Minkiö–Humppila on rakennettu uudelleen alkuperäiselle paikalleen. Minkiön pieni seisakelaituri on kehittynyt merkittävästi Jokioisten Museorautatien ja Kapearaidemuseon toiminnan ansiosta.
Vetokalusto: Yhtiön käytössä ehti olla 9 höyryveturia joista 2 lainassa, 4 moottoriveturia ja 2 moottorivaunua.
Höyryveturit: Veturit 1 ja 2 olivat yhdysvaltalaisen H&K Porterin 1897 valmistamia märkähöyryvetureita. Veturien ominaisuudet ylittivät aikanaan niihin asetetut odotukset. Molemmat veturit palvelivat aina 1940-luvun loppupuolelle. Ne poistettiin Tubize-veturien 4 ja 5 saapuessa. Joskin niiden käyttö väheni alkuperäisen nelosveturin (Henschel) myötä. Veturit säilyivät 1950-luvun alkuun. Ykkönen romutettiin 1953, kakkonen vuotta aiemmin.
Ensimmäinen kolmosveturi oli yhdysvaltalaisen The Baldwin Worksin valmistama märkähöyryveturi, ja se saapui 1900. Veturi osoittautui kuitenkin liian raskaaksi rautatien kiskotuksille, ja se myytiin Venäjälle 1915. Se päätyi lopulta Viron rautateille, ja romutettiin 1938. Talteen jäänyt höyrykattila tuhoutui pommituksissa.
Uusi kolmonen oli Lokomon 1922 valmistama märkähöyryveturi. Veturi oli yhtiön kirjoilla vuoteen 1960, viimeiset vuodet varalla. Veturi romutettiin samana vuonna.
Yhtiön voimakkain veturi, saksalaisen Henchelin valmistama numero 4 saapui 1938. Se oli yhtiön ensimmäinen tulistinhöyryveturi. Tilauksessa veturin vaadittiin kykenemään vetämään 210 tonnin kuorma rautatien ylös rautatien vaativan ns. Huhtaan mäen. Veturi luovutettiin sotakorvauksena Neuvostoliittoon 1945, ja se päätyi Neuvosto-Liettuan rautateille. Veturi romutettiin 1956.
Henchelin luovutuksen jälkeen rautatieyhtiö lainasi kahta Loviisan–Vesijärven veturia vuosien 1945–1947 aikana. (4 ja 5) Näistä nelonen jouduttiin palauttamaan jo saman vuoden aikana pyöränrenkaan irrottua. Tilalle tuli numero 5, joka oli lainassa 1947 asti, uusien Tubize-veturien saapuessa se voitiin palauttaa. Nämä yhdysvaltalaisen Brooks Locomotive Worksin veturit olivat ainoat Jokioisten rautatien aktiiviaikana rataosuudella liikkuneet tenderiveturit.
Tubizet, veturit 4 ja 5 saapuivat 1947 ja 1948. Ne vastasivat suuresta osasta liikennettä 1960-luvulle asti. Viitonen poistettiin liikenteestä 1964 sen tulipesän revettyä.
Viitonen myytiin Isoon-Britanniaan 1972. Siellä veturi kunnostettiin 2000-luvun alussa museoajoon, mutta eri vaiheiden jälkeen veturi palasi kotiin, ja vetää nyt museojunia Jokioisten museorautatiellä. Numero neljä oli yhtiön käytössä sen lakkauttamiseen asti. Se sai vetää yhtiön viimeisen kaupallisen rahtijunan 1974, koska yhtiön moottoriveturit eivät sillä hetkellä olleet käyttökunnossa. Veturi on käyttökuntoisena museorautatiellä.
Raiteilla liikkui myös silloisen Veturien ystävät ry:n hallinnassa ollut Tampellan valmistama entinen Hyvinkään-Karkkilan rautatien HKR5. Forssan ja Humppilan väliä ehdittiin ajaa 1971-1973-välisenä aikana. Tämäkin veturi kuuluu nyt Jokioisten museorautatien kalustoon.
Moottoriveturit: Alun perin sotakorvausvetureiksi tarkoitettuja Valmetin Move 21-vetureita päätyi eri reittejä Jokioisten rautateille. Moottoriveturit 1, 2 ja 3 ostettiin 1960 Loviisa-Vesijärven rautatieltä, kun se leveäraiteistettiin. Yhtiö osti myös Hyvinkään-Karkkilan rautatieltä samantyyppisen veturin 1967 toiminnan siellä päättyessä.
LVR oli numeroinut veturinsa numeroilla 1, 2 ja 3, eikä JR tätä muuttanut. HKR:n veturia ei ollut alun perinkään numeroitu, eikä JR antanut sille numeroa. Nämä veturit hoitivat suurimman osan rautatien 1960- ja 1970-lukujen liikenteestä. Loppuvuosina ne olivat kuitenkin jo loppuun ajettuina usein epäkuntoisia, ja toisinaan jouduttiin yhtiön viimeistä höyryveturia (nro 4) käyttämään. Näin myös, jos kuorma oli liian raskas dieseleille. Moottorivetureista 1, 3 ja "Karkkilalainen" ovat museorautatien hallussa. Kakkonen oli hajotettu varaosiksi 1960-luvun lopulla. Tällä hetkellä nro 3 ja HKR:n veturi ovat ajokuntoisia. Kolmatta veturia kunnostetaan.
Moottorivaunut: Yhtiö sai ensimmäisen moottorivaununsa 1930. Huolimatta nopeudestaan (koeajossa pääteasemien väliin kului aikaa noin puoli tuntia) ja huomattavasta polttoaineen säästöstä höyryjuniin verrattuna vaunuun ei oltu täysin tyytyväisiä. Osasyy tähän oli vaunun kaksiakselisuus ja lyhyt akseliväli, tästä seurasi vaunun "poukkoileva" käytös. Vaunu poistettiin käytöstä uuden saavuttua 1932, ja vuonna 1939 kori myytiin yksityishenkilölle saunarakennukseksi, jonka sanotaan olevan vielä jäljellä. Koneisto romutettiin, akselit hyödynnettiin muissa vaunuissa. Voimansiirron hammaspyörällä varustettu toinen akseli on vielä käytössä eräässä kunnostetussa umpitavaravaunussa.
Moottorivaunu numero 2 saapui 1932. Neliakselista vaunua käytettiin kymmenkunta vuotta lähes ainoana matkustajaliikenteen vaununa. Talvisodan aikana vaunu pysyi liikenteessä, vaikka polttoainepula välillä vaivasikin. Jatkosodan aikana 1942 polttoainepula pysäytti vaunun. Armeija pakko-otti vaunun rintamakäyttöön, jonne se jäikin joukkojen vetäytyessä 1944. Vaunu päätyi monen vaiheen jälkeen Baltiaan jossa se ajettiin loppuun noin vuoteen 1960 mennessä.
Molemmat moottorivaunut oli valmistanut Valtionrautateiden Pasilan konepaja. Sodan jälkeen puhuttiin myös uuden moottorivaunun hankinnasta, mutta tästä luovuttiin ja päätettiin hankkia yhden sijaan kaksi Tubize-veturia. Toisaalta yhtiön matkustajaliikenne siirtyi rautateiltä maantielle jo 1950-luvulla (Wikipedia, 2015).


JR:n uudempi nelonen - Tubize. Nykyään aktiivinen museorautatiellä. Nimimerkki "Kippari10" kuvasi kesällä 2008 (GNU Free Documentation License).

JOKIOISTEN-FORSSAN RAUTATIE (JO-FO OY):
Vuonna 1892 asetettu rautatiekomissio suositteli kapeaa raideleveyttä (75 cm) toisarvoisiin ratoihin ja esitti, että tälläiset paikallisluonteiset radat tulisi rakentaa yksityisten toimesta valtion avustamana. Suosituksen seurauksena mm. Jokioisten Kartano Oy ja viisi yksityishenkilöä anoivat senaatilta toimilupaa rautateille. Yritystä varten perustettiin Jockis-Forssa järnvägsaktiebolag. Osakeyhtiön yhtiöjärjestys vahvistettiin 2.4.1897 ja perustava kokous pidettiin 5.6.1897.
Yleiselle liikenteelle 22,4 kilometriä pitkä rautatie Jokioisten ja Forssan välillä avattiin 9.12.1898. Viikkoa myöhemmin senaatti määräsi, että rautateillä oli soveltuvin osin noudatettava Valtionrautateiden liikenne-sääntöä. Vuonna 1918 Jokioisten kartanon mukana siirtyi rautatieyhtiön osake-enemmistö valtiolle.
Matkustajamäärät kasvoivat tasaisesti ja huippu saavutettiin vuonna 1945, jolloin rautateitä käytti yli 400.000 henkilöä. Tämän jälkeen matkustajamäärät laskivat jyrkästi ja henkilöliikenne lopetettiin 1.9.1955 kannattamattomana. Tavaraliikenne jatkui radalla edelleen. Yhtiö aloitti henkilöliikenteen linja-autoilla jo vuonna 1951, mutta tämäkin osoittautui kannattamattomaksi ja lopetettiin vuonna 1970. Linjaliikenne kuorma-autoilla aloitettiin vuonna 1960.
Rautatieliikenne lakkautettiin Valtioneuvoston päätöksellä 1.4.1974 ja samalla peruttiin yhtiölle vuonna 1897 annettu toimilupa yleisen liikenteen harjoittamiseen rautateillä.
Yhtiöjärjestys muutettiin 21.4.1974, jolloin nimeksi tuli Jo-Fo Oy. Uuden yhtiön tarkoituksena oli harjoittaa ammattimaista autoliikennettä, omistaa ja hallita kiinteää ja irtainta omaisuutta sekä harjoittaa niihin liittyvää toimintaa. Yhtiö joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja fuusioitui 18.2.1980 Tammelan kihlakunnanoikeuden päätöksellä Oy Pohjolan Liikenne Ab:iin. Hyväksymispäätös merkittiin kaupparekisteriin 31.12.1980.
Jokioisten-Forssan rautatien asiakirjat ovat säilyneet melko hyvin. Pöytäkirjat, vuosikertomukset ja pääkirjat ovat lähes täydellisinä sarjoina tallella yhtiön perustamisesta alkaen. Suurimmat aukot ovat kirjeistössä. Kokonaan puuttuvat mm. rahti- ja matkustajaluettelot.


Minkiön asema (Kiipuntie) (GoogleMaps).

Jokioisten rautatie ~ historiaa (viralliset nettisivut).

Jokioisten Museorautatie ~ kalustoa ja historiaa (kuvia) (Wikipedia).

Jokioisten Museorautatie ~ kuvagalleria (Wikipedia * Commons).


Kari Jokinen kuvasi HKR 5-veturin Minkiöllä kesällä 2000 (GNU Free Documentation License).

Kari Jokinen kuvasi Minkiön rautatieaseman kesällä 2005 (GNU Free Documentation License).


Niila Heikkilä kuvasi nämä molemmat kuvat Minkiön asemalla tähtikirkkaana yönä 29.9.2010 (Käyttölupa 2015-12-K).

Jokioisten kartanoiden tapulimakasiini:

B) Jokioisten kartanoiden tapulimakasiini kesällä 2006 - kuvasi Heidi Cavén (p.d.).

Jokioisten kirkko:

C) Jokioisten puukirkko - kuva ja tiedot: Carolus Lindbergin kirja 'Suomen kirkot' (1934): Jokioisten pieni puukirkko rakennettiin kenraali Johan Jesperinpoika Kruusen toimesta todennäköisesti jo vuonna 1631, mutta se on ainakin parissa uusinnassa kokonaan kadottanut alkuperäisen tyylinsä. Nykyään (1934) kirkko on suorakaiteenmuotoinen pitkäkirkko, johon liittyy länsipäädyssä ja eteläisellä pitkällä puolella eteinen ja pohjoisessa sakaristo. Runkohuoneen harjan länsipäässä on pieni torni.
Selvittämättä on, minkälaisen muodonvaihdoksen alaiseksi kirkko joutui vuoden 1779 uusinnassa; nykyiset rikasmuotoiset ja silla ja muille historiallisille kirkoillemme vieraat yksityismuodot sekä kirkon pieni länsitorni ovat kuitenkin 1800-luvun jälkipuoliskolta peräisin. Ne tehtiin v. 1862, jolloin kirkko toistamiseen joutui perinpohjaisen uusimisen alaiseksi.
Kirkon vieressä on irrallinen, puinen, todennälöisesti kirkon rakennusajalta peräisin oleva kellotapuli. Se mainitaan vuosina 1691 ja 1708. Kellotapulin muodot tuntuvat syntyneen vieraan, lähinnä Ruotsista tulleen vaikutuksen alaisina. Jokioinen perustettiin Tammelan pitäjään kuuluvaksi kappeliksi v. 1631, erotettiin omaksi pitäjäksi v. 1892 (ero toteutettiin kuitenkin vasta v. 1902).

Jokioisten kirkko kuvattuna heinäkuussa 2008 - kuva: Kaija Kiiveri-Hakkarainen ~ kiitos.

Mahdollisia kysymyksiä, korjauksia tai lisätietoja voi sivuston kokoajille lähettää helposti sähköpostilla:

PALAUTE (e-mail)

Takaisin etusivulle.