TAPANINKYLÄ (Mosabacka) - kaupunginosa #39 * osa-alueet: Tapaninvainio (391) * Tapanila (392). (Helsinki ~ sivu #30)
(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 8.6.2020)

Helsinki-sivullemme #31

A) Tapanilan idylliä - Sompiontiellä on vielä jäljellä vanhoja rakennuksia (kuva: Leena Koivu - kiitos käyttöluvasta).

Karamellinvihreää, roosaa, punamultaa, helmenharmaata, kartanonkeltaista, lasiverantoja, oikukkaita parvekkeita, salmiakkijakopuita, valkeita aitoja, torneja ja uusia torneja, omenapuita scillojen sinisissä lammikoissa. Joskus, kauan sitten, Klubiaskien kanteen piirrettyä onnelaa kuja kujan jälkeen. Näin kuvataan Tapanilaa Tiina Krohnin romaanissa 'Kortti Recifestä'.

(Wikipedia, 2.11.2009): Tapanilassa asuu paljon taiteilijoita ja arkkitehteja, kuten myös Puu-Käpylässä ja Kumpulassa. Siellä on idyllistä, rauhallista, menneen maailman tunnelmaa. Simeonintien-Kuulijantien lähikadut ovat Tapanilan vanhinta ja omaleimaisinta aluetta, uudisrakennusalueet reunoilla on nykyaikaista lähiörakentamista.
Tapanila on ainutlaatuinen saareke keskellä Helsinkiä. Pääkatu Päivöläntie halkaisee alueen keskeltä. Kadun puolivälissä on pieni tori, eteläpäässä Tapanilan rautatieasema ja ravintola Dogtori. Urheilutalon vieressä on pieni kirjasto. Pohjoisessa kylä jatkuu kaupungin virallisten rajojen yli Rasmuksentielle, idässä Fallkullaan, etelässä Malmin rajoille ja lännessä Tapaninvainion kujasille. Viralliset rajat ovat paljon pienemmät, ja joissain dokumenteissa Tapanila on kokonaan kadonnut.
Asutusta Tapanilassa tiedetään olleen jo 1500-luvulta, rautatien kiihdyttäessä kasvua 1860-luvulta lähtien.
Tapanilaa mainostettiin 1910 näin: "Missä aiotte asua! Sananen niille, jotka kärsivät asuntokurjuutta pääkaupungissa." A.B. Parkstad-Wanda-Puistokylä O.Y. osti syksyllä 1906 laajat alueet Tapanilasta ja alkoi seuraavana keväänä myydä siitä palstoja. Alueelle syntyi nopeasti vehreä puutarhaesikaupunki. Radan länsipuolen mäki on paremmin rakentamiseen soveltuvaa ja se rakennettiin ensin.
Kaupunginosa liitettiin Helsinkiin 1946.

Tapanila (ruots. Mosabacka) on vanha huvila-alue ja Malmin peruspiiriin kuuluva osa-alue Koillis-Helsingissä pääradan varrella. Yhdessä Tapaninvainion kanssa se muodostaa Tapaninkylän kaupunginosan.
Tapanilan alueen naapureina ovat lounaassa Ylä-Malmi ja lännessä Tapaninvainio; näihin molempiin rajalinjana toimii Kotinummentie. Pohjoisessa Tapanilankaaren (tie) toisella puolella sijaitsevat Tapulikaupunki ja Puistola. Idässä Malminkaari (tie) määrittää rajan Malmin lentokentän suuntaan. Radan eteläpuolella naapurina on Ala-Malmi.
Asukkaita Tapanilassa on 5474 (vuoden 2005 alussa) ja työpaikkoja se tarjosi 600 (31.12.2003).
Tapanilan länsiosa on pientalovaltainen. Radan itäpuolella on kerrostaloalue, joka on pääosin rakennettu 1970- ja 1980-luvuilla lukuun ottamatta 2003–2005 rakennettua Fallkullan aluetta. Tapanila on vuoden 2009 kaupunginosa (Wikipedia, 2009).

(Leena Koivu, 2.6.2020): "Tapanilan torin laidalla on vielä nämä talot jäljellä Säästöpankin talon lisäksi. Kuvat: 2000-02 * Kaija Plit/Leena Koivu . Torin itäpuolella oli Liiketiellä Fanny Vilkmanin rohdosliike (15) sekä Varamaan vaatekauppa (17). Anton Halmisen talossa (21) toimi vielä 1960-luvulla elintarvikekauppa ja mankeli." Käyttölupa 2020-6-A, kiitos.


Hannu T. Lehtinen lähetti tämän kuvan 14.5.2020 saatesanoin: "Alla Sulo ja Tiina Lehtisen talo Mosassa alkuperäisessä avokuistimuodossaan." (käyttölupa 2020-5-A, kiitos).

Hannu T. Lehtinen lähetti tämän kuvan 15.5.2020 - jotkin karkelot käynnissä, tarkemmat tiedot puuttuvat (käyttölupa 2020-5-A, kiitos).

Hannu T. Lehtinen lähetti tämän kuvan 15.5.2020 saatesanoin: "Hakatie 7 (Lehtiset) lopullisessa muodossaan, naapurin talokin näkyy. (käyttölupa 2020-5-A, kiitos).

Hannu T. Lehtinen lähetti tämän kuvan 15.5.2020 saatesanoin: "Hakatie 7 (Lehtiset) - taustalla autotalli ja sauna. Rakas paikka Mosa on vaikka aika harvoin siellä kävin. Hakatie seitsemää ei enää ole kuin muistoissa. (käyttölupa 2020-5-A, kiitos).


Hannu T. Lehtinen lähetti tämän kuvan 14.5.2020 saatesanoin: "Sulo ja Tiina Lehtisen lähi-naapurissa käsittääkseni ollut pankki, jossa tietääkseni perhetutut Sillanpäät olivat töissä. Se sijaitsi Hakatieltä Sanduddille päin, aidan takana (käyttölupa 2020-5-A, kiitos).

Hannu T. Lehtinen lähetti tämän kuvan 31.5.2020 saatesanoin: "Tässä sen Hakatie 7:nn naapurissa olleen Osuuspankin hoitaja, Sillanpää, ehkä Lyydia? Tytär Liisa ja poika Jaska eli Jaakko. Kuvattu noin 1931-33? (käyttölupa 2020-5-A, kiitos).

Tapanilan rautatiekulttuuria

B) Tapanilan (Mosabackan) rautatieasema kuvattuna postikortissa, joka on 25.10.1926 leimattu Tapanilassa lähetetyksi nimipäiväonnittelukorttina Kangasniemelle rva Amanda Svalalle (leimattu myös 26.10.1926 Kangasniemellä). Kortin lähettäjä on Ina Lammenranta.

Tapanilan rautatieasema (lyh. Tna, ruots. Mosabacka järnvägsstation) on pääkaupunkiseudun lähiliikenteen asema Helsinki–Riihimäki-radalla Helsingissä. Se sijaitsee Malmin ja Puistolan asemien välissä, noin 13 kilometriä Helsingin päärautatieasemalta koilliseen. Aseman alkuperäinen rakennus on siirretty Pikku-Huopalahteen kulttuurikohteeksi (Wikipedia, 2009).

Tapanilan toinen asemarakennus valmistui vuonna 1939. Tämä postikorttikuva lienee 1950-luvulta.

(Leena Koivu): Lapsuuteni Malmi-Tapanila oli 1950-luvulla tehdasaluetta, jota halkoivat päärata ja tehtaiden lukuisat sivuraiteet: kalatehtaan, kaatoplaanin, Sanduddin tapettitehtaan, tiilitehtaan ja hautausmaan radat.
Puutarhakaupunkia edustivat omakotitalot, joita "Vantaan Puistokylä" -yhtiö oli rakentanut ns. Mühlhausenin menetelmän mukaan, jonka idean Konni Zilliacus oli tuonut mukanaan Amerikasta.
Talot rakennettin aluksi valmiiksi Viertolantien ja Kuulijantien rajoittamalle alueelle ja myytiin sitten osamaksulla vuonna 1909. Huvilakaupungin aluetta suurennettiin jälkeenpäin ostamalla Tapanilankylän tilan lisäksi lähistöltä pienempiä tiloja. Taitekattoisten talojen piirustukset oli tehnyt G. Strengellin arkkitehtitoimisto.
Omakotitalot edustivat kolmea eri rakennustyyppiä ja tonttien koko oli n. 600 m2. Sekä tonttien koko että rakennustyypit olivat pitkälti malleina Tapanilan myöhemmille rakennuksille.
Tapanilassa oli melkein kaikki palvelut, joten Malmille, puhumattakaan stadista, oli lapsena harvoin asiaa. Poikkeuksen muodosti vuosi 1952, jolloin olympiakaupunki oli kuitenkin katsastettava sekä seurattava eri rotuisten kilpailijoiden maratonjuoksua Tuusulantiellä Brobackan sillan luona ja Hyrylässä.

Tapanilan rautatieasema ~ kuvassa asemamies Anni Auvinen. Kuvaaja: Eino Leino (1969) * Helsingin kaupunginmuseo (CC BY 4.0).

Tässä kuvassa ilmeisesti 1950-luvulla VPK:n juhlat Tapanilan asemalaiturilla (kuva: H.Äikäs).

Tämän kuvan alkuperäisteksti: Masa yleislakon aikana vuonna 1956 Tapanilan asemalla, kun kiskot ovat peittyneet kokonaan lumeen. (kuva: Leena Koivu).

Nykyään Tapanila on puistomainen omakoti-, rivitalo- ja pienkerrostaloalue, jonka asukaskunta tuntuu nuorenevan koko ajan. Omakotitaloista on vielä suhteellisen suuri osa vanhoja, jo 1900-luvun alussa rakennettuja ja myöhemmin kunnostettuja.
Kerrostaloissa, rivitaloissa ja paritaloissa on omistus-, osaomistus-, asumisoikeus- ja vuokra-asuntoja. Vuonna 1990 alueen tonttien rakennusoikeudet kaksinkertaistettiin, ja tämän vuoksi uudisrakennuksia alueella on paljon. Samalla pihat kutistuivat ja alueen puutarhamaisuus väheni. Rakennustyylissä on hienosti vältytty pahoilta ylilyönneiltä - alueen tyyli on säilynyt hyvin. Yhtenä erikoisuutena alueella on muutama Terijoelta aikanaan siirretty huvila, jotka tunnistaa pyöröhirsirakenteesta.
Yritys- ja teollisuustoimintaa alueella on vähän. Aivan rautatien varressa kuitenkin on vanha teollisuuskortteli, jossa ovat aikoinaan toimineet autokoritehdas ja Sanduddin tapettitehdas. Nykyään entisen tapettitehtaan rakennuksessa toimii autokorjaamoja, ja siellä on taiteilijoiden työhuoneita sekä nuorten työpaja. Kuoppatien reunalla ollut teollisuus (Fläkt, Mock Doors) on väistynyt tai väistymässä asutuksen tieltä. Tapanilan eteläreunalla sijaitsee kasvava Malmin teollisuusalue.
Tapanila on rauhallinen, vehreä asuinalue. Päivähoitopaikkoja on riittävästi, ja alueella on useita kouluja, muun muassa v. 2004 valmistunut Hiidenkiven peruskoulu, joka on Helsingin suurimpia kouluja (Wikipedia).

Kuvassa on Enska Tapanilan rautatieaseman liepeillä vuonna 1969.

Tapanilassa on oma kirjasto, joka on ollut lakkautusuhan alaisena mutta on yhä toiminnassa. Tapanilan muita palveluja ovat muun muassa asiamiesposti, ruokakaupat, R-kioski, muutama ravintola, taidegalleriat, parturikampaamot, lahjatavarakauppa, leipomo Rönttösrouva sekä nakkikioski Susan grilli. Varsin lähellä sijaitsevissa Malmin ja Tikkurilan aluekeskuksissa on lisää palveluja.

Radan varrella-kirjan (2009) kirjan mukaan Tapaninkylän alueelle v. 1903 perustettu kaatopaikka toi mukanaan työntekijöitä, jotka asettuivat asumaan lähelle rautatietä. Kolme vuotta myöhemmin A.B.Parkstad-Vanda-Puistokylä OY-niminen maakeinotteluyhtiö alkoi palstoittaa alueelta tontteja ja anoi seisakkeen perustamista alueelle. Vandan seisake avattiinkin vuonna 1907, mutta nimi muutettiin jo seuraavana vuonna Mosabackaksi, koska nykyistä Vantaankosken aluetta kutsuttiin tuohon aikaan samalla nimellä.
Tapanilan seisake muutettiin v.1910 pysäkiksi, jonne maakeinotteluyhtiö rakensi ensimäisen pysäkkirakennuksenkin. Samalla liikennepaikkaa siirrettiin 500 metriä alkuperäistä etelämmäksi. Pysäkin tuntumaan sijoittui myös tapettitehdas, joka oli 1910-luvulla yksi Helsingin pitäjän suurimmista teollisuuslaitoksista.
Uusi liikennepaikka valmistui v.1939, mutta rakennus purettiin v.1991 ja rakennettiin uudelleen Pikku-Huopalahteen asukasyhdistyksen kerhotaloksi. Nykyisin (2009) Tapanilassa ei ole lainkaan asemarakennusta.

Nykyisin Tapanilassa ei ole enää minkäänlaista asemarakennusta. Kyseisellä lähiliikenneasemalla on neljä laituriraidetta (kaupunkirata Helsinki-Riihimäki, Keravan kaupunkirata).

(Leena Koivu): Kiinteistö Oy Sompiontorin paikalla oli ennen metsikkö, jossa kesäisin toimi pienoisgolfrata. Elannolta asemalle päin kuljettaessa "Asematien" oikealla puolella oli ensin ”neitien kioski”, sen jälkeen suutarin verstas, toinen kioski ja aseman tavaravarasto. Tien vasemmalla puolella oli metsikkö ja sen jälkeen Rautakirjakioski ja asemarakennus. Radan toisella puolella oli vielä toinen tavaravarasto.



Vuoden 1946 joulukuun junaonnettomuudesta kertova materiaali Tapanila-albumista #2 - kiitos.


Aleksis Kivi ja ratavartija Franzen:

Tapanilan ensimmäisen radanvartijan torppa on jäljellä Tiilentekijänmäessä eli Mosabackassa kuten paikkakuntia ennen kutsuttiin radanvartijoiden asuntojen mukaisesti. Tämä entinen sotilastorppa on luultavasti paikkakunnan vanhin ja kuuluisaksi se on tullut Aleksis Kiven vierailun vuoksi, sillä ratavartija Franzen oli vuonna 1870 korjannut huonokuntoisen kirjailijan kotiinsa Malmin asemalta.
Vuonna 1946 mäestä löytyi Aleksis Kiven käyttämä revolveri, jonka Franzenin esikoistytär Mathilda oli heittänyt metsään pelastaakseen kirjailijan hengen. Aselöytö mäestä toi vierailun julkisuuteen ja alueliitoksen jälkeen Tapanilan tiet nimettiin uudestaan Kiven Seitsemän veljeksen aihepiirin mukaisesti. Kun tiilitehdas oli valmis, noin 1910, kunnostettiin Franzenin mökki. Sen Tapanilan puoleiseen päähän tehtiin asunto mestari Nybergille. Kiitos: Leena Koivu 2020/6.

Mosabackan tanssilava (Tapanilassa 1909-1956):

C) Tässä kuvassa Tapanilassa sijainnut Mosabackan tanssilava vielä toiminnassa (1909-1956).

Kuuluisa 'Mosabackan tanssilava' toimi tällä tontilla vuosien 1909-1956 aikana. Mosabackan lavan kulta-aika oli 1920-1930-luvulla.

(Leena Koivu): Vuonna 2005 tien vasemmalla puolella on vielä jäljellä Keskon (ent. Autokoriteollisuus) ja Sanduddin tapettitehtaan vanhat rakennukset, mutta Mosabackan lavan tontti seisoo hyljättynä paikoillaan, kuten näyttää uinuvan koko tien vasen puoli vailla tulevaisuutta.
Entisellä 'Mosabackan lavan' tontilla, jossa toimi paikallisen työväenyhdistyksen pitämä ja yksi Suomen ensimmäisistä ja kuuluisimmista tanssilavoista, ei ole enää jäljellä muuta vanhaa kuin muutama honka. Sanduddin työläisten talo "tipula" on purettu ja Elannon halkotarha on tarpeettomana lopettanut toimintansa.
Myös vanhat tavarajunaradat, jossa kerran olin jäädä junan alle, on poistettu.

Marja-Liisa Visanti (Tapanilan-albumi 2):

Mosabackan lavalla.
Hulivili-Viivi kun illalla lähti
Mosabackan lavalle tanssimaan,
Ema vartto 'Hullissa', Sörkan tullissa,
siitä ne lähtivät astelemaan.
Mosabackan lavalle kun saavuttiin
niin siellä sitä jenkkaa jo soitettiin.
Kun viulu-Vallu vingutti viulun kieliä
Ema sano Viiville: Lähreksä vai?
Reilulla tavalla näin Mosabackan lavalla
kun toiset ne puskissa muiskuja sai.
Ema piti Viivia lähellä niin
et 'Viivin nokka oli poskessa kiin'."

Viivin jenkka on lähtemättömällä tavalla iskostanut Mosabackan lavan ja Mosan kansalaisten mieleen. Lava on kadonnut Mosan maisemista, mutta jenkkaa soitetaan vieläkin usein radiossa ja asukkaat mielellään muistelevat sen tapahtumia.
Maineikkaan lavan historia kiinnostanee erityisesti niitä paikkakuntalaisia. jotka eivät sitä ehtineet koskaan nähdä. Lavahan purettiin 1950-luvun lopussa 44-vuotisen toiminnan jälkeen.
Mosabackan lavan syntyhistoria on Sulo Mannisen mukaan ollut seuraava: Tapanilan työväenyhdistys vuokrasi vuonna 1908 Fallkullan kartanolta palstan Tehtaantien eli nykyisen Viertolantie 16:n varrelta. Vuonna 1909 juhlatontille rakennettiin ensimmäinen tanssilava, jossa järjestettiin myös muita ulkoilmahuveja kuten painikilpailuja, tanhuja, näytelmiä, kenttäpelejä, voimisteluesityksiä ja arpajaisia.
Juhlakentän kauppakirja allekirjoitettiin 1915. Alkuaikoina tanssien musiikkipuolesta huolehti hanuri ja vuonna 1921 perustettu torvisoittokunta. Vuosikymmenen lopulla muotiin tullut jazz-musiikki syrjäytti kuitenkin torvisoittokunnan, joka lakkautettiin 1929.

Mosabackan lavan kulta-aikoja olivat 20- ja 30-luvut. Tanssijoita tuli läheltä ja kaukaa. Vuosittainen sesonki alkoi jo vapusta ja jatkui pitkälle syksyyn. Sateen sattuessa tanssit ja tarjoamiset siirrettiin työväentalolle sisätiloihin. Tansseja järjestettiin kolme kertaa viikossa. Sunnuntaisin oli ohjelmallisia iltamia, arpajaisjuhlia tai Tapanilan Työväennäyttämön esityksiä. Kenttäpeleistä oli tikan- ja renkaanheittoa, pussijuoksuja ja sen sellaista. Naiset huolehtivat ravintolan pitämisestä. Tapanilan Työväenyhdistykselle lavan ylläpito olikin tärkeä varojen keruupaikka.
Silminnäkijöiden mukaan neliömäinen avolava sijaitsi metsäisellä mäellä nykyisen Länsipuun ja Sanduddin "Tipula''-nimisen asuintalon välissä Viertolantien varrella. Lavalle saavuttaessa oikealla oli lentopallokenttä ja edessä tanssilippujen myyntikoju, joitakin penkkejä ja pöytiä, vasemmalla tikka- ja ilmakivääritaulut sekä kanttiini tai ravintola, josta sai ostaa nakkeja, leivonnaisia, kahvia, limsaa ja pilsneriä.
Aidatulle lavalle johti kaksi porttia. Alkuaikoina säestäjät soittivat puuhun rakennetulta tasolta, myöhemmin katettu soittolava sijoitettiin lavan yhteen kulmaan. Tontin hämyisessä alaosassa radan lähellä oli pari metriä korkea lauta-aita, jonka takana oli Elannon halkotarha.

Gottfried Granfelt aloitti haitarin soiton Mosan lavatansseissa 20-luvun alussa. Hän soitti siellä vanhaa tanssimusiikkia vakituisesti yhteensä 16 vuotta. Mukana oli useasti viulisti Jalmari Järvinen, lieneeko ollut Viivin Jenkan "viulu-Vallu''? 30-luvulla mukaan tuli Granfeltin velipuoli, haitaristi Gunnar Mård, joka toimi Bristol-, Puoliyö-, Stradella-, Segno- ja Largo-nimisten orkestereiden vetäjänä. Vuonna 1938 vanha tanssimusiikki sai vaihtua muodikkaamman Benny Goodmanin swingin tieltä, kun Mård perusti White Swing Bandin. Lisäksi lavalla soitti Busin veljesten orkesteri.
Gunnar Mård työskenteli samaan aikaan viereisellä Sanduddin Tapettitehtaalla – kaikkiaan yhteensä 35 vuotta. Soittaminen ja työnteko lomittuivat usein niin, ettei nukkumaan ehtinyt. Mård muisteli näin vuonna 1980:

Lava oli Mosan elämässä todella yhdistävä ja elävöittävä tekijä. Ensimmäisen kerran kävin lavalla varmaan jo pikkupoikana. Perheet tulivat yhdessä, vanhat ja nuoret, naapurit, tuttavat ja väkeä polkupyörällä ja jalan Vanhasta kaupungista saakka. Kansaa oli lavalla kuin muurahaispesässä, kuin nuijalla lyötynä. Tanssien aikana linja-auto tuskin pääsi liikkumaan tiellä. Musiikki kaikasi kesäillassa kauas Mosan rajoille saakka.
Metelistä valitettiinkin, useimmat kuitenkin nauttivat musiikin kuuntelusta. Tappeluitakin esiintyi: oli liikaa nauttineita ja nuorukaisilla oli nahisteluja Malmin ja Puistolan poikain kanssa.
Pauli Hassel kävi lavalla ensimmäisen kerran jo nelivuotiaana eli vuonna 1914. Lavan tapahtumat ja paikalla olleet toimihenkilöt olivat yhä hyvässä muistissa. Itse hän ei harrastanut tanssia, innokkaimmat tanssijat olivat hänen mukaansa Ville Virtanen ja Miljonääri-Mäkinen.

Siellä oli Riikoja – nättiä piikoja.
Viivi oli komeampi jentoista.
Ennen kuin kello oli kaksitoista yöllä
koko sakki oli hurjassa pletkassa.
Emakin se oli aika tuuteris'
ja Viivin posket oli puuteris'."

Jenkan sanoista päätellen ilo on ollut ylimmillään ja vauhti melkoinen, mutta sillä reilulla tavalla. Laulun henkilöt ovat kaikki ilmeisesti olleet todellisia: "Ema" lienee ollut Yrjö Valtter Gustafson, armoitettu seuramies ja tanssitaituri, joka lauloi ja steppasi joskus työpaikallakin. Itse Viivin Jenkka on vanha musiikkikappale, jonka on mukaillut Erik Lindström.
Muita Mosabackan lava -nimisessä nuottivihossa ja samannimisessä levyssä olevia kappaleita ovat Pisto, Juhannusilta, Rytmi-Jenkka, Vanhankaupungin Valssi, Lindforsin Polkka, Tapanilan muistoja, Vanha kaupunki, Varpusvalssi, Jenkkasikermä, Mosan Polkka ja Vanhan ajan valssi. Säveltäjiä ovat mm. Gottfried Granfelt, tämän poika Pauli Granfelt, Gunnar Mård, Erik Lindström, Claes Lindström ja Ragnar Råberg.
Tanssit loppuivat sota-ajaksi, mutta jatkuivat 40-luvun lopulla lavatansseina, jotka eivät kuitenkaan vetäneet kansaa yhtä hyvin kuin entiset. Orkesterimusiikista jouduttiin luopumaan korkean huviveron vuoksi. Ympäristöön syntyi myös muitakin lavoja.

1950-luvulla levytansseja jatkettiin. Levyjen soittajana toimi kymmenisen vuotta Olavi Heiniö, jonka mukaan musiikkia pyrittiin valitsemaan tasapuolisesti nuorten ja vanhojen maun mukaan. Oma väki alkoi väsyä tanssien järjestämiseen talkootyöstä kun oli kysymys. Lavan naapurit valittivat ajoittain metelistä, nimilistojakin kerättiin asiasta. Lavan toiminta loppui vuonna 1956. Lava ränsistyi paikalleen ja purettiin aikanaan nykyisen teollisuushallin tieltä.

Aamulla varhain kun aurinko nousi,
toiset ne kotiansa kompuroi.
Ema vielä ryyppäs ja Viivikin maistoi
ja Vallun viulu se rämäkästi soi.
Kun Vallu pisti viulunsa laatikon kiin'
niin Viivi kävi Vallua kaulaan kiin',
mut Ema sanoi: Mitä tää on meininki,
tulkaa jo helkkaris' kaupunkiin."

Kuuluisalla lavalla tanssittiin 44 vuoden ajan. Samalla hoidettiin omat ja paikkakunnan sosiaaliset suhteet, seurusteltiin ja istuskeltiin, ihailtiin kesäillan lempeyttä, nuoret löysivät toisensa ja parinsa, naapurit tapasivat, vihamiehet kohtasivat – sopivatkin kenties, mukaan tulivat vanhat ja nuoret, läheltä ja kaukaa päivätyön ja talonrakennushommien lomassa.
Lava on ollut Mosassa elävöittävä ja sosiaalisesti yhdistävä tekijä sekä paikkakunnan identiteettiä merkittävästi muovaileva positiivinen seikka. Lavaa on yritetty pitää uudelleen Santikan hiekkakuopassa toisin voimin, mutta ilmeisesti öiset ilkivallantekijät kykenevät tällaisen talkootyön torpedoimaan. Poissuljettu ei kuitenkaan ole toive uudesta Mosabackan lavasta jossain täällä ja joskus uudestaan.

Kino Tapanila

D) Kino Tapanilasta olisi mukava saada aikalaisten muisteluksia tähän kuvaruutuun. Kuva Tapanila-albumista #2 - kiitos.

(Leena Koivu): Päivöläntie 37:ssä sijaitsi Kino Tapanila, aikanaan paikkakunnan ehdottomasti ykkössuosikki. Sen rakennutti H. Alkio vuonna 1926. Rakennusmiehinä toimivat Wallinin veljekset, oman kylän pojat. Rakennus oli 25 x9 metriä ja siinä oli kaarikatto. Teatterin paikkaluku oli 147 ja lisäksi oli kaksi aitiota, joissa oli paikkoja yhteensä 16. Tuolirivejä oli käytävän kummallakin puolella 13. Lämmityslaitteena oli tavallinen hiilipannu teatterin oikealla puolella toisen ja kolmannen rivin reunassa. Näytäntöjä oli jokaisena viikonpäivänä kaksi (myös lauantaina) ja pyhäisin kaksi näytöstä lapsille ja kolme aikuisille. Teatterin konehuone oli rakennettu yhtä konetta varten, joten väliajat kuuluivat pakollisina ohjelmaan. Teatteri lopetti toimintansa 1960-luvulla, jolloin televisio toi elokuvat ihmisten olohuoneisiin. Ennen purkamista teatteri toimi kokoustiloina vielä muutamia vuosia. Mainittakoon, että Tapanilan Työväenyhdistyksen rakennuksen paikalla (rakennettu 1924) oli aikaisemmin rautakauppias Lindströmin rakennuttama elokuvateatteri, Tapanilan ensimmäinen. Lähde Tapanila-albumi 1/16.

(Jorma Järvinen): Siihen aikaan ei tv:stä tiedetty mitään, elokuvat korvasivat sen. Kävin useimmiten Malmilla kino Helioksessa tai Kino Malmissa, joskus Tapanilan kinossa, katsomassa piirrettyjä, Majakkaa ja Perävaunua, Chaplinia tai jotain muita filmejä.

Tapanilan koulumuisteluita:

E) Yllä olevat muistelut peräisin Liisa Nordmanin kirjoituksesta Koulunkäyntiä Tapanilassa ~ Siltamäki-Suutarila.

(Jukka Joutsi, 12.2.2014): "Tässä kuvassa oikealla oleva mustahattuinen naisopettaja on tässä kuvaruudussa alempana esille otettu Kangasniemeltä muuttanut Iina Lammenranta."

Sama kuvalähde kuin edellä - kiitos.


Opettajatar Iina Lammenranta:

Tässä kuvassa on Tapanilassa aikoinaan toiminut kansakoulunopettaja Iina Lammenranta. Kuva on peräisin kangasniemeläisen Sirkku Svalan (1897-1939) pienestä valokuva-albumista, jossa on henkilökuvia hänen 'aikalaisistaan' - lähisukulaisista ja ystävistä. Iina Lammenranta toimi aluksi opettajana Kangasniemellä ja siirtyi ajallaan Tapanilan kansakouluun. Häntä on muisteltu toisaalla tämän kirjoittajan Kangasniemen historiasivuilla: Opettajatar Iina Lammenranta - Kangasniemi (kuvaruutu A).
Olisi hyvin mielenkiintoista saada muistitietoa Iina Lammenrannan Tapanila-vuosista tähän yhteyteen.

(Maire Kousa, Lappeenranta ~ sähköposti 2.2.2014): Minulla on näppituntumaa opettaja Lammenrantaan. Lammenranta - sekä Lehtonen - olivat molemmat opettajiani kansakoulussa aikoinaan Tapanilassa.

(Marja-Leena Härkönen, Espanja ~ sähköposti 11.2 2014): Muistan entisen alakoulun opettajamme Ina Lammenrannan Tapanilan ajoiltani. Minulla on sellainen mielikuva, että jo äitini oli hänen oppilaansa. En muista, milloin Lammenranta Tapanilaan tuli ja kuinka kauan hän siellä oli. Hän asui koulurakennuksen yläkerrassa. Neiti-ihmisiähän naisopettajat meidän koulussamme olivat kaikki siihen aikaan.

Ina Lammenrannan luokka 1921. Hannu T. Lehtinen lähetti tämän kuvan 13.5.2020 saatesanoin: "Minulla on aika paljon koulu- ja lapsiryhmäkuvia Tapanilasta sekä nuorisosta 30-luvulta. Vaarini rakensi talon 1915 Hakatie 7, jonka ympäristöstä on myös kuvia. Isäni Arvo Lehtinen on eturivin 3. vasemmalta. Löytyy myös kortti missä on mainittu Inaa odotettavan, kai asumaan Lehtisille - alivuokralaiseksi ehkä." (käyttölupa 2020-5-A, kiitos).

Ina Lammenrannan luokka 1924.

Ina Lammenrannan luokka 1932.

Yllä olevat kaksi pienempää Tapanilan kansakoulun luokkakuvaa (1921-32) Iina Lammenrannan opettamista luokista lähetti Maire Kousa 12.2.2014.

Mahdollisia kysymyksiä, korjauksia tai lisätietoja voi sivuston kokoajille lähettää helposti sähköpostilla:

PALAUTE (e-mail)

Helsinki-sivullemme #31

Helsinki-sivustomme etusivulle