(Wikipedia, 2013): Hausjärvi on Suomen kunta, joka sijaitsee Kanta-Hämeen maakunnassa. Hausjärven naapurikunnat ovat Hyvinkää, Hämeenlinna, Hämeenkoski, Janakkala, Kärkölä, Mäntsälä ja Riihimäki. Hausjärvellä on neljä taajamaa: 1) Oitti, jossa on noin 2 416 asukasta (=Oitti-Torhola), 2) Ryttylä, jossa on noin 1 842 asukasta, 3) Hikiä, jossa on noin 1 135 asukasta ja 4) Monni, jossa noin 800 asukasta. Hausjärven kunnan alueella on neljä rautatieasemaa: Hikiän, Mommilan, Oitin ja Ryttylän asemat. Näistä Ryttylä on pääradan varrella, muut Lahteen menevän radan varrella. Eniten junia kulkee Oittiin, arkisin 18 vuoroa suuntaansa. Viikinkiajalla Birkan kauppiaat kävivät kauppaa rannikolla asuvien suomalaisten kanssa, jotka vuorostaan kävivät vaihtokauppaa hämäläisten kanssa. Hämäläiset kauppasivat rannikon asukkaille muun muassa haustetta. Se on majavan sukurauhasista saatua ainetta, jonka uskottiin parantavan sukupuolista kyvykkyyttä ja auttavan epilepsiaan, myrkytykseen ja sydän- ja verisuonitauteihin. Hausjärvi ja Hausteturku (nyk. Turkhauta) olivat aineen pyyntipaikkoja ja ne ovat saaneet sen mukaan nimensä. Aiemmin Hausjärvi on ollut pinta-alaltaan paljon laajempi. Vuonna 1918 osa siitä liitettiin nykyiseen Hyvinkään kaupunkiin ja vuonna 1922 osa nykyiseen Riihimäen kaupunkiin. Hausjärven puukirkko on rakennettu 1789. Se sijaitsee Hausjärven kirkonkylässä. Hausjärven puukirkko peruskorjattiin 2010–2011. Kirkonkylän hautausmaalla sijaitsevat Hausjärven talvi- ja jatkosodan uhrien sankarihaudat, joissa lepää yhteensä 126 hausjärveläistä. Kylät: Hämeenlinnan Maanmittaustoimisto määritteli vuonna 1988 Hausjäven kyliksi seuraavat 23 kylää: Erkylä, Hamina, Hausjärvi, Hikiä, Kara, Karhi, Kilpiälä, Kiipula, Kuru, Lavinto, Maitoinen, Oitti, Puujaa, Rastila, Rutajärvi, Ryttylä, Selänoja, Syvänoja, Tarinmaa, Torhola, Turenki, Turkhauta ja Vantaa Kilpiälä on yksinäistalo. Kiipulan niittyjä on ollut myös Hausjärven puolella. Tarinmaa on Janakkalan kirkonkylä, sen niittyjä on ehkä ollut Hausjärven puolella. Yleisesti kyliksi luetaan myös: Kallio (kuuluu Kurun kylään), Monni (kuuluu Erkylän kylään), Nyry (kuuluu Vantaan kylään) ja Mommila (kuuluu Torholan kylään). Lisäksi vuonna 2010 Hausjärveen liitettiin Hietoisten kylä Hämeenlinnasta.[

Hausjärven puukirkko (1789): A) Seppo Palander kuvasi Hausjärven puukirkon 17.8.2006 (public domain) .Hausjärven puukirkko on rakennettu 1789. Se sijaitsee Hausjärven kirkonkylässä. Hausjärven puukirkko peruskorjattiin 2010–2011. 1. Hausjärven puukirkko ~ kuvattu 3.7.2016 (S&J). Hausjärven kirkko on Hausjärven seurakunnan kirkkorakennus Hausjärven kirkonkylässä. Kirkon rakensi Martti Tolpo ja se valmistui vuonna 1789. Kirkko sijaitsee vanhojen Helsingistä, Hämeenlinnasta ja Porvoosta tulevien maanteiden risteyksen tuntumassa. Kunnan suurimpaan taajamaan Oittiin on matkaa runsaat viisi kilometriä, Hikiälle pari kilometriä ja Ryttylään vajaat kymmenen kilometriä. Kirkko on tyypiltään päätytornillinen pitkäkirkko, jossa on molemmilla sivuilla matalammat ja kapeammat kylkiäiset. Alttaripääty on ulkoviisteinen ja alttarin takana on omassa sakarassaan sakaristo. Kirkkoa on korjattu usein ~ viimeisin suuri peruskorjaus tehtiin vuosina 2010–2011.Lämmönlähteeksi vaihdettiin maalämmitys, kirkko maalattiin ulkoa ja sisältä ja sen esteettömyyttä parannettiin. Kuorissa alttari otettiin irti seinästä, saarnastuoli sai katoksen ja alttaritaulun ympärille tuli pilasterit ja ornamentti taulun päälle. Kirkon alttaritaulu on taidemaalari Robert Wilhelm Ekmanin ”Jeesuksen ylösnousemus” (Wikipedia, 2016). 2. 3. 4. 5. 6. 7. Kuvat #1-7: kaikki Hausjärven kirkolta kuvattuja (3.7.2016 * S&J). Hausjärven kirkko ~ kuvasi Aki Ranta (Hausjärven srk ~ kiitos). Vanhempi liike- ja asuinrakennus Hausjärven kirkon kupeella - 3.7.2016 (S&J). Mommilan puukirkko (1789): Sinikka Joutsi kuvasi Mommilan vanhan puukirkon Hausjärvellä kahdesti heinäkuussa 2013. Mommilan Hietoisten kylässä Mommilan kirkko ja seurakuntatupa. (YLE.fi - 1.4.2010): Mommilan kirkko vaihtaa omistajaa (kuva: Timo Leponiemi): Mommilan kirkko on siirtymässä Hämeenlinnan seurakuntayhtymältä Hausjärven seurakunnan omistukseen. Jo nyt Hausjärven seurakunta järjestää kirkossa tapahtuvan toiminnan. Mommilan kirkko siirtyi vuodenvaihteessa osakuntaliitoksen myötä Hämeenlinnasta Hausjärven kuntaan. Kirkon omistuksen muutos on kirkkolainsäädösten mukainen ja kirkkohallitus hyväksyi siirron joulukuussa. Hämeenlinnan seurakuntayhtymän, Lammin seurakunnan ja Hausjärven seurakunnan edustajat neuvottelevat kirkon omistukseen siirrosta heti pääsiäisen jälkeen tiistaina 6. huhtikuuta. Mommilan kirkon siirtyminen Hämeenlinnan seurakuntayhtymältä Hausjärven seurakunnalle toteutuu nopeimmillaan jo tänä keväänä, arvioi Hämeenlinnan seurakuntayhtymän talousjohtaja Kai Kauppinen. Omistusjärjestelyjen jälkeen Hämeenlinnan seurakuntayhtymässä on seitsemän kirkkoa ja Hausjärven seurakunnalla kolme kirkkoa. Hämeenlinnan seurakuntayhtymän kirkoista peräti viisi on keskiaikaisia kivikirkkoja. Mommilan puukirkko ikivanhassa kuvapostikortissa - tarkemmat tiedot kortin alkuperästä ja ajankohdasta puuttuvat. Mommilan pieni, tunnelmallinen puukirkko valmistui vuonna 1904. Rakentamisen aloitti Mommilan kartanonomistaja Gösta v. Schantz ja rakennustyöt saattoi päätökseen Alfred Kordelin, joka osti Mommilan kartanon Schantsilta 1903. Kordelin hankki kirkolle kirkkoerioikeudet 1905. Kordelinin kuoleman jälkeen kirkko siirtyi Lammin seurakunnan omistukseen Kordelinin testamentin sääntöjen mukaan. Kirkon suunnitteli Emil Olander ja sen rakensi Vihtori Olander. Kirkon alttaritaulu kuvaa Kristuksen kirkastumista. Alttaritaulun maalarina pidetään Berndt Abraham Godenhjelmia (1779-1881). Alttaritaulun tekoajaksi arvellaan 1840- tai 1850-lukua. Vuonna 1959 kirkko peruskorjattiin ja sähköistettiin. Korjaussuunnitelmat laati arkkitehti Mikael Nordenswan ja uudet valaisimet valmisti Martti Salmenlinna Hämeenkoskelta. Korjauksen aikana kirkosta poistettiin A. Jurvan rakentamat urut ja niiden tilalle asennettiin urkuharmoni. Uudistettu kirkko otettiin käyttöön pyhäinpäivänä 1959. Tämän jälkeen Mommilan kirkkoa korjattiin seuraavan kerran 1987, jolloin kirkko sai takaisin alkuperäisen asunsa. Mommilan kirkkoon tarkoitetut tekstiilit valmistuivat 1992. Ne suunnitteli tekstiilitaiteilija Leena Erkamo-Ylhäinen ja ne kutoi Vappu Oravala (tietolähde: evl.fi, 2013).

Oitti: B) Eljas Pölhö (kiitos) oli laittanut junaharrastajien sivuille tämän mielenkiintoisen kuvan, jonka v.1935 oli kuvannut V.Hytönen, Salpausselän Tiilitehdas Oy. (Eljas Pölhö, 4.4.2014): Ilmeisesti Suomen pisin Svedalan päättymätön vaijeri-kuljetus oli Salpausselän Tiilitehdas Oy:n Oitin tehtaalla. Yhtiön Nopon tehtaalla oli samanlainen, mutta lyhyempi rataosuus (tasamaalla hevoset ja veturi vetivät vaunuja). Oitissa vaijeri jatkui aina kuvassa taustalla olevan kallion eteen ja siinä rata haaraantui oikealle ja vasemmalle. Oikeassa reunassa saattaisi häämöttää kaivinkone ja pari savivaunua. Svedalan-järjestelmässä vaijeri oli jatkuvassa liikkessä ja vaunut liitettiin siihen kuvassa näkyvällä hahlolla. Tehtaalle saapuessa vaijerin linjaus jatkui ylöspäin ja vaunu irtosi juuri sopivasti sekoittimen kohdalla ja savi kipattiin sekoittimeen ja sen alapuolella olevaan tiilenpuristimeen, josta savipötkö tuli ulos leikkuriin, joka leikkasi massasta tiilen kokoisia paloja. Tyhjä vaunu palautettiin toista raidetta myöten savimaalle. (Jorma Toivonen, 4.4.2014): Oitti on "hivenen" tuttu paikka, mutta mihinkähän suuntaan asemasta kuva lienee otettu? Ratapihan eteläpuolen "savikuopilla" on aikoinaan (1960-luvun alkuvuodet) tullut viilennettyä itseään "Järvelän järjestäjän" (Vv15) suorittaessa vaihtotöitä Oitin ratapihalla. (Eljas Pölhö, 4.4.2014): Kuva on aseman eteläpuolelta. Tämä oli tiilitehtaista läntisin eli jokseenkin suoraan aseman kohdalla. Kuvassa katseen suunta on kohti Riihimäkeä. Tiilitehtaalla oli pienempi savikuoppa tehtaan itäpuolella, sen ja Renlundin tiilitehtaan välissä. Tämänkin kuvan esille laittajana Elias Pölhö (kiitos) - v.1935 oli kuvannut V.Hytönen, Salpausselän Tiilitehdas Oy. (Elias Pölhö, 29.5.2013): Joskus maailmanaikaan kannatti jopa tiiliä lähettää rautateitse. Tiilitehtaiden viimeiset junakuljetusasiakkaat Oitissa olivat 1960-luvulla osuuskaupat, joilla oli omat sivuraiteet tai vähintään tavaravarastot ratapihojen vieressä. Kuvassa tiilien lastausta junaan Oitin asemalla 1930-luvulla. Huomaa tilapäinen raide lastaussillan kääntöpöydältä vaunuun. Kuvakulmasta johtuen vaunujen yksilöinti on vaikeaa. Umpivaunu näyttäisi olevan (lievä epävarmuus) Ga 5316 ja päädyssä on sen seuraavaksi korjauspäiväksi "korjattava" merkitty 12.39. Kuvan on ilmeisesti ottanut V. Hytönen Salpausselän Tiilitehdas Oy:n toimeksiannosta. PS. Anteeksi nyt vaan, mutta tuntuu tyhmältä löytää Oitti (ent. tärkeä asema) Hausjärven kohdalta (ennen ei edes lp). Tällaiset kääntöpöydät olivat hyvin yleisiä teollisuuslaitoksilla. Ne olivat paljon nopeampikäyttöisiä kuin sellaiset, joissa oli kiskot. Kääntöpöytä oli aina oikeassa asennossa vaunun saapuessa sille ja ympäröivät kiskot saattoivat vaunun raiteelleen, jos suunta oli edes sinnepäin. Keskustan koroke ja tason viettävyys alaspäin reunoja kohti pitivät vaunun aina suurinpiirtein oikeassa kohdassa pöytää. Oitin tehtaalla näitä oli kymmenittäin ja siellä käydessä niillä oli kiva leikkiä. Osa pyöri niin hyvin, että niitä saattoi käyttää kuin karusellia. Osa taas oli niin huonosti liikkuvia, etteivät hievahtaneetkaan ilman vaunua, ainakaan lasten voimin. Kuvassa näkyy myös kapearaidevaunun edullinen, mutta tehokas, jarrulaite. Kuvan umpitiilien paino oli noin 4,2-4,5 kg/kpl, mista voi laskea vaunun kuorman. Se myös selittää, miksi taustan kapearaidevaunulla on kaksi työntävää "veturia". Oitin seisake (vuodesta 1995) ~ vanhempi asema-alue nykyisin "Hausjärvi tavara" (yhdessä "Hausjärven liikennepaikka" vuodesta 2007): Jukka Voudinmäki kuvasi Oitin seisakkeella 28.1.2007 (kiitos käyttöluvasta): H314 saapuu Oitin seisakkeelle ja poimii muutaman matkustajan kyytiin. 1. Oitin uudella asema-alueella (seisake) - kuvattu 3.7.2016 (S&J). 2. 3. 4. Kuvat #1-4: Oitin uudella asema-alueella (seisake) - kuvattu 3.7.2016 (S&J). Näkymä Oitin nykyiseltä seisakkeelta lounaaseen - vanhan aseman sijaintipaikoille (nykyisin vanhaa kutsutaan: "Hausjärvi tavara") - etäisyys 600m nykyisestä * 3.7.2016 (S&J). Pietarin rataa suunniteltaessa Riihimäeltä lähtevän radan vaihtoehtona oli 1860-luvulle saakka Hämeenlista tai Turengista lähtevä rata. Näihin aikoihin ehdotettiin kuitenkin myös lyhyen haararadan rakentamista Riihimäeltä Oittiin maa- ja metsätaloustuotteiden kuljettamiseksi Helsinkiin. Pietarin radan rakentamisen aikana maaliskuussa 1868 Oittiin perustettiin rautatierakentajien sairaala. Nälän aiheuttaman heikkouden ja kulkutautien vuoksi kuolleisuusluvut olivat korkeita, ja Oitin Hakuninnummelle perustettiin yksi rautatierakentajien hautausmaista. Oitin sairaala voitiin sulkea marraskuussa 1869. Oitin asema sijoitettiin Mäntsälän ja Hausjärven kirkon välisen maantien risteykseen. Sijainti oli jo ennestään liikenteellisesti keskeinen, sillä Oitista lähtivät tiet myös Kärkölän ja Lammin suuntiin, ja kylä olikin vanha kestikievaripaikka. Asemarakennus on naapurinsa Hikiän tapaan yksi radan alkuperäisistä, sekin valmistui 1869. Rakennus suunniteltiin Knut Nylanderin laatimien III luokan tyyppipiirustusten mukaan, ja rakennuksessa oli alkujaan odotushuone, toimisto- ja lennätinhuone ja toiletti sekä kaksikerroksisen poikkipäädyn yläkerrassa asemanhoitajan asunto, joka käsitti huoneen ja keittiön. Rakennusta laajennettiin 1876 Nylanderin piirustusten mukaan sekä 1917. Asemanseudulle kehittyi asutus- ja teollisuuskeskus, ja vähitellen Oitista muodostui Hausjärven kunnan keskustaajama kirkonkylän sijaan. 1960-luvulle tultaessa taajamassa asui 1300 henkeä, vuosituhannen vaihteessa 2100 henkeä. Oitti muutettiin miehittämättömäksi liikennepaikaksi 1989. Matkustajajunien pysähdyspaikka siirrettiin 1995 reilut puolikilometriä Lahden suuntaan, lähemmäs Oitin keskustaa. Vanha asema-alue jäi kuitenkin tavaraliikenteen käyttöön, ja sai nimekseen Hausjärvi. Vuodesta 2007 alkaen Oitin seisake ja Hausjärven tavara-asema ovat yhdessä muodostaneet Hausjärven liikennepaikan. Museovirasto on luokitellut asema-alueen valtakunnallisesti merkittäväksi suojelukohteeksi ("Radan varrella"-kirja, 2009). Oitin alkuperäinen asemarakennus (Knut Nylander, 1869) ~ vuodesta 1995 "Hausjärvi tavara": 1. Oitin alkuperäinen asemarakennus (Knut Nylander, 1869) ~ vuodesta 1995 "Hausjärvi tavara". Kuvattu 3.7.2016 (S&J). Uusi seisakealue 600m koilliseen. 2. 3. 4. 5. 6. Kuvat #1-6: Hausjärven tavara - entinen Oitin alkuperäinen Pietarin radan asema (Nylander, 1869). Kuvattu 3.7.2016 (S&J). Oitin alkuperäisen asemarakennuksen (nyk. "Hausjärvi tavara") ratapihan reunojen näkymiä ja rautatieläisrakennuksia: 1. Oitin alkuperäisen asemarakennuksen (Knut Nylander, 1869) ja sen ratapihan lähiympäristöstä vanhaa rautatielaisten rakennuskantaa. Kuvattu 3.7.2016 (S&J). 2. 3. 4. 5. 6. 7. Hyvinkään Sanomat uutisoi 9.8.1932 Oitin seudulla riehuneesta pyörremyrskystä. Oitin myrskytuhojen kuvat kirjasta Angervo-Leiviskä: Maapallon ilmastot (1944): Elokuun 4. päivänä 1932 raivonneen pyörremyrskyn jättämää jälkeä Oitin aseman läheisyydessä.

Ryttylä: C) Ryttylän entinen asemapäällikön asuinrakennus, joka toimi aikansa Ryttylän (neljäntenä) asemarakennuksena vuodesta 1973 alkaen - 3.7.2016 (S&J). Alkujaan Ryttylään ei ollut tarkoitus perustaa asemaa, kun Helsingin-Hämeenlinnan rataa rakennettiin. Ilmeisesti Ryttylän kartanon omistajat, Granfeltit, kuitenkin tekivät aloitteen pysäkin saamiseksi. Ryttylän ensimmäinen pysäkkirakennus oli vuonna 1863 paikalle siirretty vanha rakennus. Knut Nylanderin vuonna 1876 suunnittelema uusi rakennus toimi alun perin asuinrakennuksena. Vuonna 1900 valmistui Knut Nylanderin suunnittelema seuraava asemarakennus, joka oli käytössä vuoteen 1973 saakka. Rakennus purettiin ja asemana toimi sen jälkeen entinen asemapäällikön asuinrakennus. Henkilöliikenne asemalle lopetettiin 1981, mutta reilun vuoden tauon jälkeen 1982 liikennettä jatkettiin. Asema muutettiin miehittämättömäksi 1983. Ryttylä sijaitsi noin seitsemän kilometrin päässä Tervakosken paperitehtaasta, joka jäi kokonaan rataverkon ulkopuolelle. Myös Ryttylään syntyi omaa teollisuutta, kuten tiilitehdas. Asemanseudusta kasvoi merkittävä taajama, jossa vuonna 1960 asui 1300 henkeä. Tämän jälkeen asukasluku ei kuitenkaan merkittävästi kohonnut, vaan Oitista muodostui selkeästi Hausjärven merkittävin taajama. Asema-alueen asuinrakennus siirtyi Senaatti-kiinteistöille ja edelleen myyntiin 2007 (Radan varrella, 2009). Ryttylän entinen asemapäällikön asuinrakennus asemarakennuksena - kuvannut Antti Roivainen vuonna 1995 (kirjasta "Radan varrella", 2009). Ryttylän kolmas asemarakennus 1900-1973 (Knut Nylander), kuvattu noin 1953 - kuva kirjasta "Radan varrella" - Antti Roivaisen kokoelma. Ryttylän asema 1900-luvun alkupuolella : "Ryttylä elokuu 1914: Venäjän leskikeisarinna Maria Fjodorovna on ohittanut/ohittava Ryttylän aseman palattuaan sukulaistensa luota Englannista. Matka kulki Tornion kautta Pietariin, Saksan raja oli silloin jo suljettu. Leskikeisarinna oli syntyjään Tanskan prinsessa Dagmar." Kuva Ryttylän kylän nettisivulta. Ryttylän asema vanhassa kuvapostikortissa ~ tarkemmat tiedot puuttuvat. Ryttylän neljäs asemarakennus jäänyt taustalle ja maastoutunut, edessä uusi matkustajien odotuskatos - ei enää toimivaa asemarakennusta. Kuvattu 3.7.2016 (S&J). 1. Ryttylän nykyinen "asema-alue" on nykyaikaisen steriili pienine odotuskatoksineen. Kuvattu 3.7.2016 (S&J). 2. 3. 4. 5. Kuvat #1-5: kaikki Ryttylän nykyiseltä asema-alueelta kuvattuja (3.7.2016 * S&J). Näyttelijäsuosikki Leo Jokela (1927-1975) syntyi Hausjärven Ryttylässä: Leo Paavali Jokela (24. tammikuuta 1927, Ryttylä, Hausjärvi – 11. toukokuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja koomikko, joka muistetaan koomisten sivuroolien virtuoosimaisena esittäjänä. Hänen tunnetuimpiin rooleihinsa kuuluvat papukaija G. Pula-aho Spede Pasasen radio-ohjelmissa sekä etsivä Kokki Komisario Palmu -elokuvissa. Leo Jokela oli aikansa käytetyimpiä ja suosituimpia näyttelijöitä. Vakituisen teatterityön ohella Jokela sai jatkuvasti työtarjouksia elokuvan, television ja radion puolelta, ja teki näiden lisäksi vielä omia lavakeikkoja. Suosiostaan huolimatta Jokela oli hyvin itsekriittinen, eikä mikään roolisuoritus ollut hänen mielestään riittävän hyvä. Jokelasta piti tulla veturinlämmittäjä, mutta hän päätyikin teatteriin. Hänen uransa teatterissa alkoi vuonna 1945 Helsingin Työväen teatterin kesäteatterissa. Suomen Teatterikoulun (1947–1950) jälkeen hänet kiinnitettiin Joensuun kaupunginteatteriin. Sieltä hänen tiensä vei 1952 Vaasan Suomalaiseen Teatteriin, jossa hän työskenteli vuoteen 1955, jolloin hän siirtyi Fennada-Filmin palvelukseen näyttelijä-maskeeraajaksi. Vuonna 1959 Jokela siirtyi Helsingin Kansanteatterin (nykyinen Helsingin kaupunginteatteri) näyttelijäksi ja jatkoi elokuvien tekoa lähinnä Suomen Filmiteollisuudelle. Vuonna 1965 Jokela siirtyi uuteen Helsingin Kaupunginteatteriin, jossa hän näytteli elämänsä viimeiset vuodet. Tuon kauden merkittävimmät roolisuoritukset Jokela teki näytelmissä Pohjalaisia, Tukkijoella, Lohikäärme, Kauppaneuvoksen härkä ja Volpone. Ensimmäiset avustajan roolit Jokela sai elokuvissa jo teatterikoululaisena, mutta ensimmäinen näkyvämpi osa tuli vuonna 1954 Aarne Tarkaksen ohjaamassa rikoskomediassa Kovanaama, jossa Jokela oli konnakoplan jäsenenä. Tarkas ottikin Jokelan vakionäyttelijäkseen, ja kymmenen vuoden aikana hän esiintyi lähes kaikissa Tarkaksen ohjaamissa elokuvissa. Vuonna 1960 Jokela tulkitsi etsivä Kokin roolin Matti Kassilan elokuvassa Komisario Palmun erehdys, jota pidetään yhtenä suomalaisen elokuvan klassikkona. Tähän elokuvaan liittyy Jokelan koko uran kenties kuuluisin kohtaus, jossa hän laulaa foksin Silmät tummat kuin yö ravintola Kämpin kabinetissa. Elokuva sai jo ilmestyessään suuren suosion ja kolme jatko-osaa, joissa kaikissa Jokela uusi Kokin roolinsa. Kun Spede Pasanen aloitti elokuvatuotantonsa, Leo Jokelasta tuli yksi hänen vakionäyttelijöistään. Jokela esiintyi säännöllisesti televisiossa muun muassa Kuten haluatte -sketsisarjassa, jota esitettiin Yle 1:n kanavalla vuosina 1966–1970. Jokela esitti pääosaa Juhani Ahon romaaniin perustuvassa televisionäytelmässä Rautatie (1973). Vuonna 1960 Spede Pasanen palkkasi Jokelan radio-ohjelmaansa Ruljanssiriihi esittämään papukaija G. Pula-ahoa. Jokelan hampaat yhdessä esittämä kovanaamainen papukaija, joka laukoi totuuksia stadin slangilla ja pani Spedeä halvalla, muodostui yleisön suureksi suosikiksi. Pula-aho esiintyi radiossa vuoteen 1964. Leo Jokela käytti runsaasti alkoholia vuosien ajan työpaineita, esiintymisjännitystä ja riittämättömyyden tunnetta lievittääkseen, ja kuoli vain 48-vuotiaana maksakirroosiin 11. toukokuuta 1975. Hänet on haudattu Honkanummen hautausmaalle (Wikipedia, 2018). Kustannusosakeyhtiö Paasilinna ja Asko Alanen julkaisivat v. 2016 kirjan Leo Jokela - vaatimaton sivuosien sankari. Kirjan alusta Leon Ryttylä-taustoja.

Hikiä: 1. D) Hikiän yksityiskäyttöön siirtynyt entinen asemarakennus kuvattuna 3.7.2016 (S&J). Hikiän asema oli Pietarin radan ensimmäinen alkuperäinen väliasema. Se sijoitettiin Nurmijärveltä Hausjärven kirkolle johtaneen maantien risteykseen, parin kilometrin päähän kirkolta. Asemarakennus valmistui 1869 Knut Nylanderin laatimien IV luokan tyyppipiirustusten mukaan. Alkuaan rakennuksessa oli odotushuone, toimisto ja toiletti sekä asemahoitajan huone ja keittiö. Rakennusta jouduttiin laajentamaan ensimmäisen kerran jo 1873, jolloin laajennussuunnitelman laati Nylander. Vuoden 1904 laajennus toteutettiin Bruno Granholmin piirustusten perusteella. Asemanseudulle muodostui asutus- ja teollisuuskeskus, joka kehittyi nopeasti kirkonkylää suuremmaksi. Taajaman asukasluku oli 1960-luvulle tultaessa 700 henkeä, kirkonkylän vain reilu 200 henkeä. Hikiän asema muutettiin miehittämättömäksi liikennepaikaksi 1976. Tavaraliikenne lopetettiin 1991, mutta liikennepaikka on edelleen henkilöliikenteen käytössä. Vuonna 2005 laiturit uusittiin ja siirrettiin idemmäs maantiesillan lähelle, jolloin radan ylittävä laituripolku voitiin sulkea. Asemarakennus, tavarasuoja ja muita rakennuksia siirtyi Senaatti-kiinteistöille 2007 (kirjasta "Radan varrella", 2009). 2. 3. 4. Hikiän entisen asemarakennuksen kohdalla pääradasta erkanee muuntoaseman raide - 3.7.2016 (S&J). 5. 6. Hikiän muuntoaseman raide kaartaa yksityiselle alueelle - 3.7.2016 (S&J). Muuntroaseman rata ei ole yhteydessä päärataan kuin tarvittaessa. 7. Hikiän muuntoaseman raide liitetään päärataan tarvittaessa - 3.7.2016 (S&J). Taustalla Hikiän uudet henkilöliikennelaiturit. 8. 9. Tiilirakennuksen kyltissä lukee Kekomäki - entisen Hikiän asemarakennuksen ja nykyisten matkustajalaiturien lähituntumassa - 3.7.2016 (S&J). 10. Hikiän vuonna 2005 kunnostetut uudet matkustajalaiturit. Ei toiminnassa olevaa rautatieasemaa - 3.7.2016 (S&J). Lähde: Tekniikan Historia 2/2013 (kiitos: Aki Ranta). Hikiän muuntoasema: Imatran Voiman Hikiän muuntoasema rakennettiin 1926-27 Imatra-Hikiä 110 Kv:n linjan päähän. Muuntoasema rakennettiin Imatralta Turkuun menevän linjan haaroitumispaikaksi Helsinkiä varten. Aikoinaan muuntoasemalla olikin kytkin, josta voitiin katkaista kaikki virta Helsinkiin. Talvisodan aikana muuntoasema naamioitiin puunrungoilla ja oksilla ja iv-torniin asetettiin ilmatorjuntakonekivääri. Pommeja ei kuitenkaan onneksi osunut Hikiään. Rautaisia voimajohtopylväitä pidettiin aikoinaan kunnossa maalaamalla lyijymönjämaalilla ja se olikin tosi miesten hommaa. Maalaustyötä tehtiin jännitteen olessa päällä ja johtimiin piti pitää metrin turvaetäisyys (lähde: Aki Ranta).

Mommilan rautatieasemalla: 1. E) Mommilan asemarakennus kuvattuna 3.7.2016 (S&J). Mommilan laituri perustettiin Torholan kylän maille, Lammilta ja Mommilan kartanolta Hausjärven kirkolle johtavan tien läheisyyteen. Syrjäseudulle perustettu liikennepaikka sai nimekseen Mommila kartanon mukaan, vaikka Lammin pitäjän puolella sijaitsevalle kartanolle oli noin viiden kilometrin matka. Mommilan alkuperäinen laiturirakennus korvattiin Thure Hällströmin suunnittelemalla rakennuksella 1920-luvulla. Liikennepaikan ympärille muodostui asutuskeskus, jossa vielä 1960-luvulla asui yli 200 henkeä, mutta väkimäärä on vähentynyt sen jälkeen. Liikennepaikka muutettiin miehittämättömäksi 1977. Henkilöliikenteen pysähdykset piti lopettaa 1993, mutta asukkaiden toivomuksesta liikennepaikka on kuitenkin yhä henkilöliikenteen käytössä. Tavaraliikenne lopetettiin 1990, ja viimeiset sivuraiteet ja vaihteet purettiin Mommilasta 1997, mutta puutavaran varastointia on liikennepaikalla jatkettu sen jälkeenkin. Mommilan liikennepaikan itäpuolella avattiin tasoristeyksen korvaava ylikulkusilta 2004, ja uudet matkustajalaiturit rakennettiin ylikulkusillan viereen, jotta laituripolku radan poikki voitiin sulkea. Liikennepaikkarakennus ja muita rakennuksia siirtyi Senaatti-kiinteistölle 2007 ("Radan varrella"-kirja, 2009). 2. 3. 4. Kuvat #1-4 Mommilan asemarakennukselta 3.7.2016 (S&J). Mommilan liikennepaikan itäpuolella avattiin tasoristeyksen korvaava ylikulkusilta 2004 ja uudet matkustajalaiturit rakennettiin ylikulkusillan viereen - 3.7.2016 (S&J). Mommilan liikennepaikan uusien matkustajalaiturien kohdalla vanhaa asutusta, ollut ilmeisesti ennen kauppa - 3.7.2016 (S&J).

Mommilan kartano: F) Tämä postikortti Mommilan kartanosta on peräisin Seppo Turkin kokoelmista. Kortin välitti käyttöömme Vesa Häkkinen huhtikuussa 2013 - kiitos. Mommilan kartano sijaitsee Hausjärven kunnan koillisosassa Mommilanjärven pohjoisrannalla. Kartano on perustettu 1600-luvun alussa. Sen nykyinen päärakennus on vuodelta 1859, mutta sitä on korjattu ja muutettu useaan kertaan. Kartanon tunnetuin omistaja on ollut Alfred Kordelin, joka surmattiin kartanon lähellä syksyllä 1917 niin sanottujen Mommilan veritekojen yhteydessä. Nykyisin kartano on yksityiskäytössä. Mommilan kartano - kuva vuodelta 1937 (Matti Hurme), lisenssi, OK. Naimaton Alfred Kordelin oli ryysyistä rikkauksiin kivunnut, kouluja käymätön merimiehen poika, joka oli luonut tyhjästä omaisuutensa ja sivistyksensä. Lakiasioissa häntä avusti asianajaja Risto Ryti, tuleva presidentti. Teollisuussijoituksilla, kaupankäynnillä ja laivanvarustuksella suuromaisuuden luonut Kordelin isännöi Mommilan kartanon lisäksi Jokioisten kartanoa ja Naantalin Kultarantaa, jonka hän oli rakennuttanut kesäasunnokseen. Ennen äkillistä kuolemaansa Kordelin oli ehtinyt testamentata omaisuutensa kulttuurirahastoksi, joka tunnetaan nykyisin Alfred Kordelinin säätiönä. Hausjärven kartta, josta selviää: 1) Mommilan kartanon sijainti ja 2) Alfred Kordelinin surmapaikka. Kiitos: Aki Ranta.

Erkylän kartano: G) Tämä postikortti on peräisin Seppo Turkin kokoelmista - kuvannut 'Henrik' v. 2005. Kortin välitti käyttöömme Vesa Häkkinen huhtikuussa 2013 - kiitos. Korttiin painettu teksti ERKYLÄ GÅRD, Hausjärvi. Erkylän kartano on kartano Hausjärvellä, Erkylänjärven rannalla. Se on puistoineen yksi Suomen merkittävimmistä 1800-luvun puolivälin kartanoarkkitehtuurin edustajista. Kartanon kaksikerroksisen, vaaleaksi rapatun päärakennuksen on suunnitellut arkkitehti Anders Fredrik Granstedt 1840-luvulla. Kartanon alueella on myös työväen asuinrakennus ja erilaisia talousrakennuksia samalta ajalta, kuten Granstedtin suunnitelma goottilaistyylinen tallirakennus. Erkylänjärven toisella puolella on Hautaniemi, jossa on paroni Carl Munckin hauta. Järven etelärannalla sijaitsevat Eskon koulu ja kartanon entinen torppa, Saarentausta. Sen päärakennuksen vanhimmat osat ovat vuodelta 1879. Erkylän kartanon kantatila oli Apolan ratsutila, jonka omistajat ovat tiedossa 1540-luvulta alkaen ja joka kehittyi suurtilaksi 1700-luvun loppupuolella. Kartanolla on ollut monia omistajasukuja ja omistajia. Nykyinen rakennuskanta on pääosin Johan Reinhold Munckin (1795–1865) ajalta. Päärakennusta ympäröivä puisto istutettiin 1850-luvulla. Eskon koulu aloitti toimintansa 1857 kartanon omistajan kustannuksella, ja se oli Suomen ensimmäinen kansakoulu. Sisällissodan aikana Erkylässä käytiin saksalaisten ja punaisten välillä taistelu 21. huhtikuuta 1918. Taistelussa kaatui neljä saksalaista, jotka haudattiin kartanon puistoon (Wikipedia, 2013). Nämäkin kuvapostikortit ovat peräisin Seppo Turkin kokoelmista. Kortit välitti käyttöömme Vesa Häkkinen huhtikuussa 2013 - kiitos. Erkylän kartano kesällä ja talvella vuosikymmeniä sitten. Rautatieliikennepaikka - Monni (aluksi nimenä Erkkylän laituri): Eljas Pölhö kuvasi 30.8.1977 Monnin seisakkeella: "Veturiletka ohittaa Monnin seisakkeen. Riihimäeltä lähtö klo 9:24.15 ja letka oli 1956 + (2218-2561-954-1211-784). Tulo Hyvinkäälle 10:12.15 ja dieselit jätettiin sinne. Dr13 2318 hinasi ne Hyvinkään asemalta konepajalle. Romuvetureiden letkaa pukattiin takaisinpäin 10:31.10 ja 10:34.50 matka jatkui Hangon radan vaihteelta kohti Kiljavaa. Veturit romutettiin Kiljavan sorakuopan raiteella. Kiitos kuvan käyttöluvasta (2014-1-A). Hyvinkään ja Riihimäen väliselle metsäalueelle, Erkylän kartanon lähelle, avattiin vuonna 1912 Erkkylän laituri, jonne johdettiin paikallistie kartanon ohi kulkevalta Nurmijärven-Hausjärven maantieltä. Pienen laiturirakennuksensa se sai vuonna 1917. Liikennepaikka nimettiin uudelleen Monniksi vuonna 1925, sillä Erkylän kartano sijaitsi noin viiden kilometrin päässä. Vuonna 1933 valmistui uusi laiturirakennus, mutta toukokuussa 1959 liikennepaikka muutettiin miehittämättömäksi seisakkeeksi. Laiturirakennus purettiin 1980-luvun alussa ja seisake lakkautettiin elokuussa 1996 (Radan varrella-kirja, 2009). (Jorma Toivonen, 2013): "Monnin asemarakennus viettää eläkepäiviään rauhaisesti kesäasuntona eteläisessä Suomessa - näin on minulle kerrottu." Jorma Toivonen: " Valokuva Monnista vuodelta 1973 tupsahti arkistojen kätköistä. Protosarjan (6001-6005) Sm1 matkalla H-junassa Helsinkiin. Varsin hyväkuntoiselta näyttää seisakerakennus vielä tässä vaiheessa. Kuvausajankohta, vuoden 1973 jälkeen, on arvailujen varassa (milloin Sm:ssä alettiin reittikilpien käyttö?). Kuvaaja ei tiedossa."