ROY DRUSKY (1930-2004)
(Jukka Joutsi * latest additions: 13.4.2020)


A) (~ Jason Ankeny, 'All Music Guide', 17.3.2009):
Roy Drusky ~ A singer/songwriter often called "the Perry Como of country music". Roy Drusky enjoyed success throughout the 1960s as a performer in the Nashville sound vein.
Born June 22, 1930, in Atlanta, GA, Drusky's mother, a church organist, tried for years to interest her son in music, but throughout his childhood he focused the majority of his energies on sports. It was not until during a two-year stint in the U.S. Navy that he bought his first guitar, and soon after began performing for his fellow crew members.

After leaving the Navy, Drusky returned to college, and unsuccessfully tried out for baseball's Cleveland Indians. In 1951, he started his first band, the Southern Ranch Boys; the group's success on a Decatur, GA-radio talent show landed Drusky work as a DJ, where he attracted a substantial following among listeners.
He also continued to perform in local clubs after the Southern Ranch Boys called it quits, and on the strength of a 1953 single, "Such a Fool," he was signed to Columbia Records in 1955.

After moving to Minneapolis to continue his work in radio, Drusky began headlining at the Twin Cities' prestigious Flame Club, where word of his talents began spreading to Nashville. As a result, Faron Young recorded Drusky's "Alone With You" in 1958; the single was the biggest of Young's career, topping the charts for 13 weeks. Soon after, Drusky moved to Nashville, and in 1960 released back-to-back Top Five hits, the honky tonk ballads "Another" and "Anymore," which led to an invitation to join the Grand Ole Opry. In the same year, he also released a hit duet with Kitty Wells, "I Can't Tell My Heart That."

In 1961, Drusky released the double-sided hit "I'd Rather Loan You Out"/"Three Hearts in a Tangle," and also issued his first LP, Anymore With Roy Drusky. The next year, he reached the Top Ten again with "Second Hand Rose," from the album It's My Way. Throughout the first half of the decade, he continued to release chart hits, peaking in 1965 with his lone number one, "Yes, Mr. Peters." He also issued two separate albums in 1964, Songs of the Cities and Yesterday's Gone. In 1965, Drusky appeared in his first film, White Lightnin' Express, and also sang the feature's title song; he later appeared in two other films, The Golden Guitar and Forty Acre Feud.
In the middle of the decade, he also began recording with singer Priscilla Mitchell, and with her released two albums of duets, 1965's Love's Eternal Triangle and Together Again in 1966. In addition, Drusky began a career as a producer for acts like Pete Sayers and Brenda Byers.

As a recording artist, Drusky's success tapered off after 1965; although he released 11 chart hits between 1966 and 1969, only two, "Where the Blue and Lonely Go" and "Such a Fool," reached the Top Ten. However, in the early years of the next decade he made a comeback: 1970's "Long Long Texas Road," from the album All My Hard Times, was his first Top Five hit in six years. It was also his last, however, and as Drusky's brand of country fell victim to changing tastes, his singles and albums were less and less successful; after releasing two LPs in 1976, This Life of Mine and Night Flying, he returned to writing and producing.
After remaining silent throughout the 1980s, he began a new sideline as a country-influenced gospel balladeer in the early 1990s. Roy Drusky passed away September 23, 2004.

B) ROY DRUSKY kuollut syyskuun 23. päivänä 2004 keuhkosairauteen.

Jo aiemmin sivustollamme kerrotut huonot uutiset Roy Druskyn heikentyneestä terveydentilasta ovat nyt saaneet lopullisen, surullisen sinettinsä.
Roy Drusky kuoli 74-vuotiaana emfyseemaan (=keuhkosairaus "ilmapöhö") 23. päivänä syyskuuta v. 2004 oltuaan sitä ennen pitkään erittäin heikossa kunnossa.

Vuonna 2003 Drusky itse kertoi eräässä haastattelussaan: "Elämässäni eniten kadun sitä, että ehdin tupakoida 32 vuotta ennenkuin ymmärsin lopettaa. Nyt minulla on emfyseema siitä suorana seurauksena - olen siihen itse ainoa syyllinen. Kun lisäksi olen ollut kaikki nämä vuodet laulaja, terveet keuhkot olisivat kuuluneet ilman muuta työkaluikseni, hyvin typerästi on tullut toimittua. Mitään hyötyä tupakoinnistani en todellakaan saanut."

Tämän artikkelin loppuun on liitetty kahden klassisen 60-luvun Drusky-albumin esittelyt, jotka on kirjoitettu keväällä 2004, jolloin ensimmäiset huolestuttavat uutiset Royn terveydentilan dramaattisesta heikkenemisestä oli juuri kuultu.
Albumien esittelyjen yhteydessä on Druskyn uraa kerrottu tarkemminkin, joten tässä "memorial"-osuudessa käytäköön läpi asioita, joita tuolloin ei tullut mainittua.


Isäni kuoli, kun olin vain 5-vuotias. Äitini soitti kirkossa urkuja ja laittoi minutkin lähes väkisin samaan hommaan. Itse halusin vain pelata baseballia, Roy on muistellut lapsuusaikojaan,en välittänyt lainkaan kirkkouruista tai pianosta, hiukan minua sentään kiinnosti steel-kitara, jonka soittamiseen otin muutamia oppituntejakin, en muista miksi lopetin sen. Myöhemmin eräs ystäväni neuvoi minut klarinetin pariin ja soitinkin sitä koulun yhtyeessä.

Armeijavuotensa Roy vietti laivastossa ja kulutti paljon vapaa-aikaansa aluksilla kitaraansa rämpyttelevien cowboy-laulajien parissa.
Nuo laivastossa tapaamani lauleskevat kaverit olivat oikeastaan ensimmäinen kosketukseni kantrimusiikkiin, ehkä kuitenkin enemmän vanhoihin traditionaalisiin kansansävelmiin ja cowboy-lauluihin. He opettivat minulle kitaransoittoa ja minä sain heiltä vaikutteita siitä, miten noita lauluja piti laulaa. Omassa hytissäni kokeilin yksikseni laulaa kuten he, mutta arvaatte miltä kuullostin. Hank Williams-tyylin laulanta ei todellakaan sopinut minun äänelleni.
Kun kotiuduin armeijasta olin jo niin musiikkihommien purema, että perustin hiukan rahaa tienatakseni yhtyeen nimeltä "The Southern Ranch Boys". Teimme muutamia radiokeikkoja ja yllätyksekseni huomasin pian itse soittavani yhtyeessä rumpuja!
, Roy on noista ajoista kertonut.
Laajensin pian ammattikuvaani "WEAS-Decatur"-radioasemalla saadessani ensimmäisen DJ-homman. Tehtäviini kuului lukea uutisia ja soittaa mainoksia ohjelmien välitauoilla.

Druskyn ensimmäinen levytys kantrilaulajana tapahtui v.1953 Pappy Dailyn "Starday"-yhtiössä, missä Roy levytti sävelmän Such A Fool.
Daily kutsui minut Texasin Houstoniin levyttämään, lensin sinne ja olin kauhuissani, kun studioon tulleilla muusikoilla oli soittimien ohella kaikilla mukanaan viskipullot. Itse en "uskovaisena" käyttänyt alkoholia missään muodossa ja olin ihmeissäni, millaiseen paheelliseen maailmaan olin astumassa. Sattui vielä olemaan sunnuntai ja miehet studioilla alkoivat loppua kohti olla aika vilkkaassa kunnossa eväiden alkaessa loppua. Kotona Atlantassa en ollut koskaan nähnyt sellaista meininkiä. Ihmettelin kuitenkin, miten loistavasti he hoitelivat soittohommansa, on Roy muistellut ensimmäistä levytyssessiotaan.

Palattuaan Atlantaan miehemme maine levylaulajana antoi hänelle oman TV-ohjelman Dixie Jubilee, josta Ferlin Husky hänet näki ja pyysi yhtyeeseensä "The Hush Puppies".
Ferlin kysyi minulta, osasinko soittaa kitaraa, vastasin osaavani. Ihmettelin itsekin, miten sujuvasti osasin 'valehdella', vaikka olin vakaasti kristinuskoinen mies! Seuraavana lauantaina soitinkin jo Grand Ole Opryssa lead-kitaraa Ferlinin taustayhtyeessä ja osuutemme jälkeen hän ystävällisellä äänellä sanoi, etten osaa soittaa kitaraa ja kehotti minua vastedes pysymään vain laulajana!

Ensimmäisissä "Columbia"-levytyksissään Druskyn tuottajana toimi legendaarinen Don Law.
Little Jimmy Dickens kuuli tulevasta levytyssessiostani ja pyysi minua kokeilemaan steel-kitaristina vuonna 1955 Nashvilleen tuomaansa Buddy Emmonsia. En ollut miehestä kuullut koskaan aiemmin ja kun hän aikanaan tuli studioon ja otti käteensä pitkän ja pyöreän metallitangon alkaessaan soittaa, olin ihmeissäni millaisen miekkosen Little Jimmy minulle oli järjestänyt. Kun kuulin hänen ensimmäiset sointunsa, tiesin olevani todistamassa kantrimusiikin historiaa tuolla kyseisellä soittimella, Roy on muistellut ensimmäistä tapaamistaan steel-kitaristi Buddy Emmonsin kanssa.
En osaa vieläkään selittää, miksi mikään "Columbia"-levytyksistämme ei kaupallisesti onnistunut. Minulla on kotona vieläkin yksi aito savikiekko noilta päiviltä ja vaikka siinä esitänkin melko "epäviisaasti" George Jones-coverin laululla "What Am I Worth?", niin silti se kuullostaa minusta hyvältä vieläkin..

Vuonna 1955 Roy Drusky siirtyi Minneapolisiin "KEVE"-radioasemalle DJ-hommiin.
Minneapolisissa aloin työni ohella esiintyä sikäläisellä "Flame"-kerholla, jossa tuolloin sain tilaisuuden tutustua kahteen muuhunkin aloittelevaan artistiin: Dave Dudley ja Texas Bill Strength. Aloin itse kirjoitella lauluja ja kun tunnetut Nashville-artistit tulivat "Flame"-klubille esiintymään, tutustutin heidät myös lauluihini. Dudleyn kanssa meistä tuli elinikäiset ystävät noina päivinä ja ilokseni vietimme vielä monta huippuvuotta yhdessä samaan aikaan "Mercury"-yhtiössä.
Webb Pierce oli se artisti, joka eniten vaikutti urani läpimurtoon säveltäjänä. Hän kuuli "Flame"-klubilla lauluni "Alone With You" ja järjesti Faron Youngin levyttämään sen. Jouduin antamaan laulun sävellysoikeuksista ajan tyylin mukaisesti puolet Faronille, mutta Dudley ja muut ystäväni olivat ehdottomasti sitä mieltä, että toimin oikein, kun en itse yrittänyt saada omalla levytykselläni ko. sävelmästä menestystä, sillä olihan oma levytysurani tuolloin vielä melko vaatimatonta Faronin vastaavaan verrattuna.

Drusky sai maistaa ensimmäisiä menestyksiään nimenomaan kantrilaulujen säveltäjänä. Vuonna 1958 Faron Young todellakin levytti (Webb Piercen ystävällisellä avustuksella) Druskyn sävellyksen Alone With You ja se nousi pian jopa listaykköseksi asti.
Faron jatkoi Drusky-sävellysten levyttämistä listasijoituksille lauluilla That´s The Way It`s Gotta Be ja Country Girl, joista jälkimmäinen nousi taas ykköseksikin v.1959.
Webb Pierce sai TOP-20-listahitin Drusky-sävellyksellä I`m Lettin` You Go (1959) ja George Hamilton IV valitsi ensimmäiseksi varsinaiseksi kantrisinglekseen v.1960 Drusky-sävellyksen Before This Day Ends, mikä nousi kantrilistoille sijalle #4.

Roy Drusky muutti itse Nashvilleen asumaan v.1958.
Hubert Long ryhtyi managerikseni ja hän sai minut Opryn jäseneksi, vaikka minulla ei vielä omaa hittiä ollutkaan. Siitä olen hänelle aina ollut kiitollinen. Vain Stonewall Jackson oli aiemmin ennen minua päässyt Opryyn ilman hittiä.
Säveltäjä Vic McAlpin otti minut Nashvillessa "oppipojakseen" ja vasta hän todella opetti minulle, miten kantrilauluja tehdään. Owen Bradley työskenteli kanssani "Decca"-studioilla ja sain läheltä nähdä, miten todellinen alan mestari toimi.
Kerran Owen kutsui minut huoneeseensa, odotushuoneen sohvalla istui mennessäni kaksi minulle tuntematonta naista. Owen soitti minulle demon laulusta "I Fall To Pieces" ja kysyi halusinko levyttää sen. Vastasin, että se oli upea laulu, mutta se oli naisen levytettäväksi sopivampi. Owen sanoi, OK, naapurihuoneen sohvalla istuu Patsy Cline, jolle sen sitten annan, ellet sitä ota. Loppu onkin kantrihistoriaa. Läheltä se liippasi, olen silti vieläkin sitä mieltä, että minun levyttämänäni siitä ei olisi tullut sellaista jättimenestystä,
Roy muisteli v.2003.

Kuten albumiesittelyissä tuonnempana kerrotaan Druskyn oma listalevytysura alkoi vasta vuonna 1960 Decca-yhtiössä laululla Another, jolloin hän, erikoista kyllä, oli jo edellisvuodesta asti saanut olla vakiojäsenenä Grand Ole Opryssä.
Vuonna 1960 Drusky levytti Kitty Wellsin kanssa duetoiden laulun I Can`t Tell My Heart That listasijalle #3, joka lopullisesti vakiinnutti Druskyn nimen amerikkalaisten kantrifanien keskuudessa. Drusky muuten levytti n. 25 vuotta myöhemmin vielä duettoalbumin Kitty Wellsin kanssa "Playback"-yhtiölle.
Mercury-yhtiön vuodet 60-luvulla olivat ehdottomasti Druskyn kulta-aikaa ja juuri 60-luvun lopussa olin hänen laulantaansa itsekin ensi kertaa tutustumassa. Dave Dudleyn ohella Roy Drusky oli alusta alkaen omia pysyväissuosikkejani - tietenkin Johnny Cashin ohella.

Kun vuonna 1963 "Mercury"-yhtiössä tuottajani Shelby Singleton kutsui minut luokseen ja soitti minulle Bill Andersonin sävellyksen "Peel Me A Nanner", nauroin makeasti ja kerroin heille, etten mennyt heidän vitsiinsä. Shelby ja kitaristina toiminut Kelso Herston vakuuttivat minulle, että laulussa oli todellista hittiainesta minulle, mutta uskoin yhä heidän kujeilevan. Laulu kuullosti minusta aivan järkyttävältä. Sitten muistin, miten olin hylännyt Patsyn "I Fall To Pieces"-hitin aiemmin ja suostuin. Laulu nousi nopeasti listoille sijalle kahdeksan, melkein menetin toisen hitin väärinarviointeihini, Roy on kertonut.

Ainoan listaykkösen urallaan Roy Drusky sai v.1965 Priscilla Mitchellin kanssa levyttämällään laululla Yes, Mr.Peters. Priscilla vetäytyi alalta melko pian hitin jälkeen mentyään laulajakitaristi Jerry Reedin kanssa naimisiin.
Menestyksekkäin soololevytys Royn uralla oli Three Hearts In A Tangle (#2 - 1961 - Decca).

Kun Druskyn listaura oli v.1977 loppunut, hän joutui monien kohtalotoveriensa tapaan henkilökohtaiseen kriisiin sekä artistina että ihmisenä.
Jouduin tuolloin laittamaan asiani aivan uuteen tärkeysjärjestykseen. Vaimo ja lapset olivat jatkuvien kiertueiden vuoksi jääneet elämässäni väkisinkin taka-alalle.
Kun vuonna 1980 liityin Seventh Day Adventist-kirkkoon muutuin ihmisenä täydellisesti. Musiikista tuli minulle enää kuin vain harrastus, nautin uudesta elämästäni. En enää suostunut esittämään lauluja juomisesta ja sen tuomista aviorikoksista, lopetin tupakoinnin - valitettavasti vain liian myöhään. Kieltäydyin myös esiintymästä sapattiaikana (=perjantai-illasta sunnuntai-iltaan), joka on Kirjassa tarkoitettu meille lepoajaksi.

1980-luvun lopulla Roy Drusky alkoi kiertää Kenneth Cox-nimisen pappismiehen järjestämillä uskonjulistuskiertueilla, joilla Roy esitti vain gospel-lauluja. Tavallisista levytyksistä hän pyrki kieltäytymään, eikä ollut halukas julkaisemaan vanhoja levytyksiäänsäkään CD-muodossa uudestaan.
Monet yhtiöt lähestyivät minua ja pyysivät minua levyttämään vanhoja hittejäni uudestaan, mutta kieltäydyin. Euroopassa kiersin muutamia kertoja ja esitin muutakin kuin gospel-musiikkia - ja levytinkin, mutta tein sen lähinnä eurooppalaisten ihailijoideni iloksi ja kiitokseksi, he kun tuntuivat muistavan vanhat 60-luvun lauluni niin hyvin.

En ole viihtynyt Opryssakaan niin hyvin kuin ennen, sielläkin on kaikki muuttumassa. En tunne sieltä enää oikeastakaan ketään, kaikki entiset suuruudet alkavat olla jo manan majoilla. Musiikki Opryssa nykyään ei enää minua miellytä, Roy kertoi v.2003.
Roy Drusky esiintyi viimeisen kerran Grand Ole Opryssä kesäkuussa 2003. Roy oli aiemmin jo käynyt keuhko- ja silmäleikkauksessa (näkö oikeasta silmästä oli leikkauksista huolimatta mennyt lähes kokonaan).
Loppukesästä 2003 Roy joutui sairaalakierteeseen uusien keuhkovaivojensa tähden ja hoitojen osoittautuessa toivottomiksi, hänet välillä kotiutettiin ja viimeiset päivänsä Roy halusi viettää yksityisessä hoitokodissa.
Syyskuun 23. päivänä 2004 Roy Drusky kuoli 74-vuotiaana.
Drusky oli asunut elämänsä 34 viimeisintä vuotta Tennesseen Portlandissa, missä hänen hautajaisseremoniansa luonnollisesti myös pidettiin. Royn surijoihin kuuluivat hänen vaimonsa Bobbye Jean ja kolme poikaa, joita usein oli kuvattuina Royn 60-luvun Mercury-albumien kansissakin.

ROY DRUSKY:
Songs Of The Cities
levy-yhtiö Mercury
levytysajankohta 1964
julkaisumuoto vinyyli-LP
aihepiiri 60-luvun peruskantri (Nashville)
levytyspaikka ei mainittu (Nashville?)
albumikoodi MG 20883 (mono)
producer Jerry Kennedy - Shelby S.Singleton

SONG TITLES:
Detroit City, Columbus Stockade Blues, Kansas City, El Paso, Abilene, Battle Of New Orleans, Texarkana Baby, St Louis Blues, Down In The Valley, I Left My Heart In San Francisco, Chattanooga Shoeshine Boy, Waterloo


Roy Drusky kuuluu niihin klassisiin kantrilaulajiin, joiden tuotantoon onnistuin tutustumaan aivan 60-luvun lopulla. Hänen hyvin persoonallinen lauluäänensä erottui edukseen varhaisilla Mercury-yhtiön kokoelmilla Dave Dudleyn rinnalla ja "Kantrimusiikin Perry Comoksikin" kutsuttu samettiääninen tulkitsija on säilynyt suurimpien suosikkieni joukossa.
Roy Druskyn levytyksiä ei muuten ole CD-muodossa julkaistu montaakaan - ei edes uudelleenjulkaisuja hänen varhaisvuosiltaan.

Roy syntyi v. 1930 Atlantassa ja hän on yhä aktiivinen esiintyjänä USA:ssa, mutta viimeisimmät uutiset ovat kertoneet hänen heikentyneestä terveydentilastaan.
Uudet Drusky-levytykset ovat olleet todella vähissä, mutta hän on yhä kierrellyt Kenneth Cox-nimisen pappismiehen gospel-musiikkikiertueilla. Drusky tuli uskoon v.1980, jonka jälkeen hän ei ole suostunut esittämään ainoatakaan cheating- tai drinking-kantrilaulua.
Hän aloitti levytysuransa Starday-yhtiössä ja siirtyi 50-luvun puolivälissä Columbia-yhtiöön. Kiinnityksen Grand Ole Opryyn Roy sai jo vuonna v.1958 ilman ainoatakaan listahittiä.
Ensimmäisen listalevytyksensä Another (#2!) hän sai v. 1960 "Decca"-yhtiössä, mistä hän seitsemän listalevytyksen jälkeen v. 1963 siirtyi Mercury-yhtiöön saaden siellä v. 1965 uransa ainoan listaykkösen laululla Yes Mr.Peters, jolla Priscilla Mitchell (=Jerry Reedin vaimo) lauloi duettona mukana.
Kymmenen "kultaisen" Mercury-vuoden jälkeen Drusky siirtyi v. 1974 "Capitol"-yhtiöön (2 listalevytystä) ja v. 1977 hän sai vielä kahdella singlellään uransa viimeiset listaesiintymiset "Scorpion"-levymerkillä. Sittemmin hän teki muutamia mielenkiintoisia albumeja "Big R"-levymerkillä, joita julkaistiin tunnollisesti myös mm. Englannissa.

Tämä "Songs Of The Cities"-albumi on aina ollut erityinen Roy Drusky-suosikkini. Albumilla on teemana laulaa kahdestatoista eri Yhdysvaltojen kaupungista siten, että laulut ovat jo valmiiksi aiemmin levytettyjä ikivihreitä. Laulujen alkuperä vaihtelee W.C.Handyn blues-klassikosta St.Louis Blues Tony Bennettin iskelmämenestyksen I Left My Heart In San Fransisco kautta (onneksi) runsaslukuisiin kantrin peruskaupunkilauluihin kuten Detroit City, Abilene, El Paso, Waterloo, Birmingham Jail, Battle Of New Orleans ja Columbus Stockade Blues.
Oma ehdoton erityissuosikkini (ja jo pahasti rapisevaksi soitettu) on edelleen Royn loistava esitys Fred Rosen ja Cottonseed Clarkin vähemmän levytetystä klassikosta Texarkana Baby. Sillä Drusky vakiinnutti aikoinaan heti paikkansa "Kultaisessa kirjassani" muiden suurnimien joukossa.

Bear Familyn herrojen pitäisi ottaa ohjelmaansa Roy Druskyn varhaistuotannon julkaiseminen heille tyypillisillä "täydellisillä" CD-boxeilla. Varsinkin varhaiset Royn Mercury-kauden tuotokset hankkisin empimättä heti CD-muodossa.
Tämänkin albumin tuottaja oli Jerry Kennedy (Shelby S.Singletonin kanssa). Erityisesti Kennedylle kuuluu suuri kunnia 60-luvun Mercury-yhtiön kantrilevytysten upeista taustasovituksista. Ne ovat niin kantria kuin sen ajan "Nashville Sound" periksi antoi ja jopa tällä alkuperäisellä mono-kopiollanikin soittimet soivat vielä äärimmäisen heleästi ja puhtaasti. Ko. soundi on yhä suorastaan tavaramerkki ko. "kultaisen" ajankohdan kaikille laadukkaille Mercury-tuotteille.

Tätä samaa albumia muuten myytiin aivan 70-luvun alussa Suomessakin saksalaiskopiona eri kansikuvalla - nimi oli mitä todennäköisemmin sama. Minnehän sekin stereokopio minulta aikoinaan joutui?

(Jukka Joutsi, huhtikuu * April 2004)

ROY DRUSKY:
My Grass Is Green
levy-yhtiö Mercury
levytysajankohta 1969
julkaisumuoto vinyyli-LP
aihepiiri 60-luvun peruskantri
levytyspaikka Nashville
albumikoodi SR 61233
producer Jerry Kennedy

SONG TITLES:
Such A Fool, Ribbon Of Darkness, Fraulein, My Way, Alone With You, All Over My Mind, My Grass Is Green, Turn Around And Look At Me, Break My Mind, Minute Of Your Time, Those Were The Days.


Edellä esittelimme Roy Druskyn vuoden 1964 albumin "Songs Of The Cities". Nyt on viisi vuotta kulunut ja miehen albumi My Grass Is Green kertoo jo Druskyn uran suuntautumisesta enemmän hänen "kantrin Perry Como"-maineensa suuntaan.
Jo kappalevalikoima antaa osviittaa - Those Were The Days, A Minute Of Your Time ja Paul Ankan My Way kuuluvat jo kantrista kaukaisiin kategorioihin ja kun Drusky lisäksi tulkitsee mm. kantriklassikon Fraulein Cam Mullinsin johtaman jousiorkesterin säestyksellä aivan yökerhotyyliin, alkaa vuosien jälkeenkin kärsivällisiäkin Drusky-faneja hirvittää.

Onneksi hätä ei kuitenkaan aivan ollut tämän näköinen, tällekin albumille Roy kuitenkin mahdutti mukaan upeita kantriesityksiään kuten Alone With You, Break My Mind ja All Over My Mind.
Such A Fool ei ollut kantriohjelmiston puolelta, mutta se kuitenkin ainoana albumilta nousi kantrilistoille (sijalle #7).

39-vuotiaan Druskyn ura oli tavallaan albumin aikoihin kuin vasta alkamassa, mutta listamenestys oli loppuva jo kahdeksan vuoden kuluttua (1977) ja sen jälkeen miehen ura on ollut aktiivista, mutta melko pienimuotoista.

Aivan viimeiset uutiset ovat huolestuttavia: 73-vuotias Roy Drusky on saamieni tietojen mukaan erittäin vakavasti sairas. Hänet on kotiutettu sairaalasta, koska kaikki hoidot on jouduttu lopettamaan. Hänen heikentynyt yleiskuntonsa ei enää kestä raskaita hoitoja ja ennusteet ovat kyseisessä tilanteessa luonnollisesti erittäin synkkiä.

(Jukka Joutsi, toukokuu * May 2004)

LISÄYS: ROY DRUSKY kuoli syyskuun 23. päivänä 2004 keuhkosairauteen.

If you've got interesting information to add of Roy Drusky ~ please, contact:

E-MAIL (feedback)

"COUNTRY #1" * front page.