DICK CURLESS (1932-1995):
(Jukka Joutsi, 1995 * up-dated: 14.12.2014).

A) Dick Curless Story
(Jukka Joutsi, WUM-lehti 1995/3).

Vanhojen kunnon kantrimiesten rivit harvenevat entisestään. Toukokuun 25. päivänä 1995 kuoli Dick Curless vatsasyöpään.

Tutustuin Dick Curlessin syvän matalaan lauluääneen 60-luvun lopulla nähtyäni miehestä ensin valokuvan. Hurjannäköinen silmälappuinen mies nojailemassa rekkaan - uurteiset kasvot ja päässä stetson. Ajattelin, että moisesta miehenköriläästä saattaisi lähteä vaikka miten mielenkiintoinen lauluääni.
Kuulin sitten kokoelmalevyltä hänen silloisen suurhittinsä 'A Tombstone Every Mile' ja sen jälkeen minulla olikin suuria suosikkeja yksi enemmän.
Tähän muistoartikkeliin olen koonnut miehen uran pääkohdat ja oman persoonallisen lisänsä kirjoitukseen tuo lainaukset Curlessin omista kirjeistä. Erityisenä apuna uran alkuvaiheiden levytysten kartoittamisessa on ollut Dickin lähettämä (Ed Novitskyn v. 1981 kokoama) täydellinen diskografia, mistä on löytynyt paljon uutta tietoa Curless-levytyksistä, joita ei ennen alan lehdistössä ole esitelty. Kirjanen osittaa myös monet aiemmat Curless-jutut paikoin virheellisiksi.

URAN ALKU

Dick Curless syntyi 17.3.1932 pienessä Fort Fairfieldin viljely-yhteisössä Mainen osavaltiossa. Hänen oikea nimensä kirkon kirjoissa oli 'Richard William Curless'. Kouluvuosiensa jälkeen hän perusti yhtyeen nimeltä 'The Trail Riders' ja sai radiokeikkojakin läheisen Bangorin kaupungin eri asemilla.
Vuonna 1951 Dick levytti muusikkoystävänsä Don Calvin kanssa Standard-yhtiölle kaksi laulua 'Coast Of Maine' ja 'Jelly-Do-Nuts'. Levyetiketissä lukee 'The Trail Riders featuring The Tumbleweed Kid'. Vuosien varrella Dick on saanut monta muutakin lempinimeä.
Samana vuonna Dick meni naimisiin ja pian odotti kutsu armeijaan. Edessä oli lähtö Korean sotaan, missä hän toimi viihdyttäjänä, mutta myös autokuskina taistelualueilla. Armeijavuosinaan hän toimi myös sikäläisissä radio-ohjelmissa DJ-hommissa, josta periytyy yksi häneen kiinnikasvaneista lempinimistään 'Rice Paddy Ranger'.
Kotiuduttuaan hän jatkoi laulajan hommiaan ja vuoden 1965 tienoilla hän levytti kuusi laulua pienelle Event-levymerkille Bostonissa : 'Streets Of Laredo', 'Foggy Foggy Dew', 'China Nights (Shina Na Yuro)', 'Blues In My Mind', 'Nine Pound Hammer' ja 'You Never Miss The Water Till The Well Runs Dry'.

ENSIMMÄINEN MENESTYS

Vuosi 1957 toi mukanaan Dickille merkittävän läpimurron. Hän voitti television arvostetun kykyjenetsintäkilpailun ('Arthur Godfrey's Talent Scouts TV Show'), mistä maineeseen ponnahti myös kantrilegenda Patsy Cline. Voitto aukaisi Dickille aivan uusia ovia menestykseen ja hän sai managerikseen tunnetun Dean Martin-managerin nimeltä Sol Tepper.
Keikkoja alkoi tulla Los Angelesista New Yorkiin asti. Jopa Hollywood ja Las Vegas sai tutustua uuteen kantritähteen. Kaikki näytti hyvältä Dick Curlesille.

VAIKEUDET ALKAVAT

Pitkät keikkamatkat ja kasvaneet paineet olivat liikaa nuorelle esiintyjälle:
Se sama vanha tarina, liian paljon liian nuorena. En jaksanut matkustaa ja esiintyä loputtomasti. Esiintyessäni Bangorin 'Silver Dollar Ranch'-klubilla lyhistyin lavalle kesken ohjelmani. Jouduin sairaalaan lepoon ja lääkärit neuvoivat lopettamaan artistin hommat kerralla ja kokonaan.
Uskoin heitä, ostin rekan ja lähdin maantielle. Samoihin aikoihin managerini Sol Tepper kuoli äkillisesti. Olin kokonaan ulkona musiikkimaailmasta.

TIFFANY-YHTIÖÖN v.1958

Kesällä 1958 pieni Tiffany-yhtiö sai houkutelluksi Dickin takaisin musiikkihommiin. Hän levytti kolme albumia vuoteen 1960 mennessä:
'Dick Curless Sings Songs Of The Open Country' (TR-1016 ~ 1959), 'Singing Just For Fun' (TR-1028 ~ 1961) ja 'I Love To Tell A Story' (TR-1033 ~ 1962).
Ensiksi mainittu oli puhdas western-balladien kokoelma, toinen perinteisiä kantri-ikivihreitä ja kolmas gospel-lauluja.
Edustavin näistä oli lännen laulujen albumi - 'High Noon' ja 'Cowboy jack' antavat mahtavan käsityksen miehen bassoäänestä jo 27-vuotiaana.
Kaikki Tiffany-albumit ovat keräilijäharvinaisuuksia, mutta niitä näkee vielä silloin tällöin käytettyjen levyjen myyntilistoilla (huippuhintaisina toki). Kanadalainen Sparton-yhtiö on julkaissut uudestaan Tiffany-materiaalia.
Vuoden 1960 tienoilla Dick matkusti Kaliforniaan mielessä jopa filminäyttelijän ura, mutta elokuvaura ei ottanut kehittyäkseen. Sen sijaan hän esiintyi eri puolilla länsirannikkoa, sillä kotipuolessa oli hirmumyrsky tuhonnut Dickin kodin täysin. Veri veti kuitenkin kotiin Mainen maisemiin.

VUODEN 1965 HITTI

Kotona Bangorin radioasemalla Dick tapasi säveltäjän nimeltä Dan Fulkerson, joka kertoi kirjoittaneensa ajankohtaisen laulun vaarallisesta tieosuudesta läpi Haynesvillen vuoristoseudun ('Haynesville Woods').
Parin kuukauden aikana oli lumisilla ja jäisillä rinneteillä saanut surmansa toistakymmnetä rekkakuskia ja Fulkerson oli kirjoittanut heidän kunniakseen laulun nimeltä 'Tombstone Every Mile'. Jos tien varteen laitettaisiin muistohautakivi jokaiselle siellä menehtyneelle kuskille, kivipaasia olisi puolentoista kilometrin välein.
Kun levytin tuon tienvarren hautakivijutun, saatoin vain toivoa, että siitä tulisi edes paikallisten asukkaiden radiosuosikki. En voinut kuvitellakaan, että kaikki USA:n rekkakuskit ottaisivat sen omakseen sellaisella ryminällä. Kun levytys sitten oli valtakunnan listoilla 17 viikkoa - korkeimmillaan Billboardissa sijalla #5, olin yhtäkkiä kysytty mies etelässäkin. Nashvillessa minua ei monikaan noteerannut ja aina sain kuulla nälvintää kotiseudustani, muisteli Dick suuren hittinsä aikoja.

Dick levytti 'Tombstone'-juttunsa alunperin v.1964 (muistamansa mukaan) Fulkersonin kanssa perustamassaan omassa 'Allagash'-yhtiössä. Alkuperäisen singlen (A-101) kääntöpuolella oli laulu nimeltä 'Heart Talk'. Kun single vastoin odotuksia alkoi menestyä, heidän omat resurssinsa loppuivat pian ja he myivät oikeudet suuren Capitol-yhtiön alaiselle Tower-yhtiölle.
Kun singlestä tuli valtakunnallinen hitti v.1965, Tower-yhtiö kiinnitti Dickin vakituisesti artistikaartiinsa.

TOWER-VUODET 1965-69

Dick äänestettiin v.1965 lupaavimmaksi tulokkaaksi sekä 'Cash Box' että 'Billboard'-lehdissä. Ura Tower-yhtiössä jatkui hyvin.
'Six Times A Day (The Trains Came Down)' oli erikoinen Saksaan sijoitettu tarina rautatieaseman oudosta odottajasta. 'Tombstone'-hitin ja edellä mainitun Saksan junajutun jälkeen Curless sai Tower-yhtiössä vielä kahdeksan levytystään näyttäytymään Billboardin singlelistoilla vuoteen 1969 mennessä.
Mainittakoon, että listasinglelevytysten joukossa olivat mm. Merle Haggard-sävellykset 'All Of Me Belongs To You' ja 'House Of Memories'.
Omia suosikkejani Dickin Tower-tuotannosta ovat 'Tater Raising Man', 'Highway Man', 'The Baron' (jälleen yksi Dickin monista lempinimistä), 'Tornado Tillie', 'Bumming On Track E' (instrumentaalinen), 'Bury The Bottle With Me' ja 'Rocky Mountain Queen'.

Tower-vuosiin kuuluivat myös duettolevytykset Kay Adams-nimisen laulajattaren kanssa. Heiltä ilmestyi myös yhteinen albumi 'A Devil Like Me Needs An Angel Like You' (1966).
Mainittakoon erikoisuutena, että samainen Kay Adams on komeillut jopa vanhan kunnon Folk & Country-lehtemme kansikuvassakin. Hän oli nimittäin vuoden1983 ykkösnumeron ilmestymisaikoihin kovasti tulossa Karjaan kantrifestivaaleille, mutta se homma ei kyllä sitten toteutunutkaan.

Dick Curless-sooloalbumeja julkaistiin kiitettävään tahtiin. Niiden alkuperän jäljittäminen oli vaikeaa, koska mukana oli paljon myös aiempaa Tiffany-materiaalia ja uudelleen tehtyjä versioita. Novitskyn kirjanen onneksi selvittää tarkasti asiat:
'Tombstone Every Mile' (T-5005 ~ 1965), 'The Soul Of Dick Curless' (T-5013 ~ 1966), 'Travelin Man' (T-5015 ~ 1966), 'At Home With Dick Curless' (T-5016 ~ 1966), 'All Of Me Belongs To You' (T-5066 ~ 1967), 'Ramblin Country' (T-5089 ~ 1967), 'The Long Lonesome Road' (T-5108 ~ 1968) ja 'The Wild Side Of Town' (T-5137 ~ 1969).

Vanha Tiffany-yhtiön gospel-albumi 'I Love To Tell The Story' vuodelta 1962 julkaistiin myös uudestaan v.1965 nimellä 'Hymns' (T-5012).
'Pickwick/Hilltop'-merkillä julkaistiin vuonna 1974 Tower-materiaalista koottu albumi nimeltään 'End Of The Road' (JS-6147), mikä kokemuksieni mukaan on (kirjoitushetkellä v.1995) selvästi 'yleisin' Dick Curless-LP suomalaisilla kantrikeräilijöillä.

Vuodet 1966-68 Dick kiersi Amerikan loistokeikkapaikkoja itsensä Buck Owensin show-kiertueen jäsenenä, mikä selittää Kay Adamsin kanssa tehdyn duettoalbumin 'Bakersfield'-laulujentekijöiden teeman. Albumillahan on vain kyseisen kaupungin kantriveikkosten sävellyksiä - Red Simpson, Buck Owens, Don Rich, Fuzzy Owen ja Billy Mize.
Vuonna 1968 Dick Curless oli levyttämässä jopa tuolloin harvinaista 'soundtrack'-materiaalia. Kyseessä oli vuoden 1968 menestyselokuva 'Killers Three' (ohjasi Bruce Kessler), jossa kuultiin Dickin esityksinä laulut 'Tears Instead Of Cheers' ja 'All I Need Is You'. Ääniraidalla kuultiin myös Kay Adamsin ja Merle Haggardin laulantaa ('Mama Tried'). Merlellä oli elokuvassa (Bonnie Owensin kanssa) jopa näyttelijäroolikin ('Charlie').

MENESTYKSELLÄ OMA HINTANSA

Menestys toi omat ongelmansa taas. Liika työ ja stressi alkoivat ottaa veronsa. Dick alkoi käyttää piristepillereitä ja alkoholia sekaisin.
Se oli hirveää aikaa. Minua kuljetettiin kuin ravihevosta paikasta toiseen. En kestänyt sitä ja valitsin huonoimman tien - pillerit ja viina yhdessä melkein tappoivat minut.

Dick tuupertui lavalle Atlantassa kesken esiintymisensä ja sai myöhemmin lievän halvauksen. Hänen kasvojensa toinen puoli halvaantui ja nuorena miehenä saatu silmävamma alkoi jälleen vihoitella.
Levon myötä toipuminen alkoi ja Dick lähti koiransa kanssa vuoristoon.
Kun terveestä vasemmasta silmästänikin alkoi rasituksen myötä näkö heikentyä, olin pakotettu ottamaan silmälapun kipeän oikean päälle. Se pelasti terveen silmäni, selvitti Dick tavaramerkiksi muodostuneen silmälappunsa alkuhistoriaa.
Silti riittää aina toimittajia, jotka kysyvät, miksi valitsin sellaisen mainoskikan.
Dick toipui hyvään kuntoon ja pystyi vielä palaamaan 60-luvun lopun aikana kiertueille ja levytysstudioon.

SUUREEN CAPITOL-YHTIÖÖN v.1970

Dick Curless-menestys oli saavuttanut 1970-luvulle siirryttäessä sellaiset mittasuhteet, että emoyhtiö Capitol kaappasi miehemme omaan myllyynsä ja historiallinen ensimmäinen Capitol-sessio pidettiin Jack Clementin studiossa Nashvillessa tammikuun 21. päivänä 1970.
Tuloksena oli laulut 'A Pinch O Powder', 'Big Wheel Cannonball' ja Tom T.Hall-sävellys 'I Miss A Lot Of Trains'. Vanhasta Acuff-klassikosta 'Wabash Cannonball' muokattu 'Big Wheel Cannonball' valittiin ensimmäisen Capitol-singlen A-puoleksi ja se nousi kesällä 1970 Billboardin listoilla parhaimmillaan sijalle #27 asti.
Jatkoa seurasi - vuoden 1970 toinen Curless-hitti oli 'Hard, Hard Travelin Man' (#31), josta tuli myös ensimmäisen Capitol-albumin nimikkolevytys (ST 552 ~ 1970). Albumilta löytyi myös seuraava listasingle 'Drag Em Off The Interstate Sock It To Em J.P. Blues' (#29). Listamatemaattisesti elettiin Dick Curlessin uran antoisimpia aikoja.

Toinen Capitol-albumi oli nimeltään 'Doggin It' (ST-689 ~ 1971), jonka hienoimpia levytyksiä olivat 'Juke Box Man' (#41), 'Homing Pigeon', 'Coastline Charlie' ja Don Wayne-sävellys 'Watermelon Man'.

Vuoden 1971 aikana julkaistiin kolmas Capitol-albumi 'Comin On Country' (ST-792), jolta löytyivät kolme erityissuosikkiani (koko Curless-ura huomioidenkin): 'Old Ramblin Alabama Me', 'Woman Don't Try To Sing My Song' ja Tom T.Hall-sävellys 'Carter Boys'. Albumilta nousivat listoille kuitenkin laulut 'Loser's Cocktail' (#36) ja 'Snap Your Fingers' (#40).

Samoihin aikoihin Capitol julkaisi ensimmäisen albuminsa 'Hard, Hard Travelin Man' uudestaan eri kansikuvalla ja nimeksi oli vaihdettu 'Tombstone Every Mile' (ST 11011). Vuoden 1965 Tower-albumillahan oli kaiken lisäksi ollut sama nimi, joten suomalaiset Curless-fanit tuskailivat tuolloin 'yleisessä uutispimennossaan', minkälaisesta albumista todella oli kysymys. Monet ostivat albumin ensin ja harmittelivat myöhemmin.

Vuoden 1972 alkupuolella ilmestyi myös 'oikea uutuus' eli 'Stonin Around' (ST 11087), jolla oli uusi versio vuoden 1956 Event-levytyksestä 'China Nights' - samainen laulu oli ollut USA:n pop-hittilistoilla vuonna 1963 Kyu Sakamoton laulamana. Nyt Dickin uusi versio näyttäytyi kantrilistoilla sijalla #80.
Albumilta nousi kantrilistoille myös laulut 'January, April And Me' (#34), 'Stonin Around' (#31) ja 'She Called Me Baby' (#55).
Albumin lehtiarvioissa kriitikot alkoivat esittää hieman tuskailevia kommentteja siitä, että herra Curless oli siirtymässä vähän liiaksi pois alkuperäisistä rekkakantrikuvioistaan jonnekin soulin ja r&b-tyylin suuntaan.

Dick Curless itse kommentoi tuolloisia kritiikkejään seuraavasti:
En koskaan aikonutkaan olla pelkkä rekkakantrin esittäjä. Olinhan jo urani alussa levyittänyt cowboy-lauluja ja hymnejä - ja sittemmin paljon tavallisia 'iskelmiä' ja raskaampaakin. Ääneni antoi myöten monenlaiseen musiikkiin ja halusin kokeilla eri alueita. Kantrimies olin silti aina.

LIVE-ALBUMI v. 1972

Vuonna 1972 julkaistiin 'Live At The Wheeling Truck Drivers Jamboree' (ST-11119), jonka tarkoitus oli tietysti palauttaa rekkamiesystävät Curless-musiikin pariin. Albumilla kuultiin enimmäkseen vanhoja rekkalauluja, mutta mukana oli myös ennen (ja myöhemminkin) levyttämättömiä lauluja.
'Chick Inspector (That's Where My Money Goes)' käväisi albumilta ainoana listoilla sijalla #54.

Curlessin suosio oli alkonut Capitol-yhtiön talouspuolen kravattimiesten laskelmissa selvästi osoittaa hiipumisen merkkejä.
Viimeiseksi Capitol-albumiksi jäi vuoden 1973 'The Last Blues Song' (ST 11211), mikä jälleen sai ankaraakin arvostelua tiukkoja raja-aitoja noudattavilta kantrikriitikoilta eri puolilla maailmaa. Jo laulujen nimet arveluttivat joitakin: 'Born In Country Music, Raised On Dixieland', 'Country Soul', 'The Last Blues Song' ja Hoagy Carmichaelin 'Lazy Bones'.
Albumin nimikkolaulu kapusi kantrilistoilla vain sijalle #65 jääden samalla viimeiseksi Dick Curlessin kantrilistavierailuksi.

Albumin (ainakin) taloudellinen epäonnistuminen merkitsi Dick Curlessin ja Capitol-yhtiön teiden eroamista.
Olin tuolloin aika täynnä koko musiikkialaa enkä oikein osannut edes murehtia juttua. Olin vuoden 1973 aikana lopettanut kerralla alkoholin juonnin kokonaan ja aloin tuntea oman terveyteni kaupallista menestymistä tärkeämmäksi.

VALOA JA VAIKEUKSIA

Ilman viinaa ja levytyssopimuksia - siinä Dick Curlessin elinolosuhteet loppuvuonna 1974 saamiensa Capitol-potkujen jälkeen. Muutama vuosi meni totutellessa 'tavallisen kansalaisen elämään' kotitilalla Bangorissa elämänarvoja samalla miettiessä. Sisäiset tutkiskelut johtivat suureen muutokseen vuonna 1976, jolloin hän koki voimakkaan uskoontulemisen. Hän koki uuden elämänsä niin iloisena asiana, että sai voimia yrittämään paluuta myös musiikkimaailmaan.

Vuoden 1975 aikana Dick ehti levyttää Hilltop-yhtiön studioilla Tennesseen osavaltiossa lauluosuudet 20 lauluun, joiden musiikkitaustat oli levyttänyt kuulu banjomies Curtis McPeake ('The National Pickers'-yhtyeen kanssa). En tiedä, julkaistiinko projektia lainkaan USA:n puolella (Ed Novitsky väittää ainakin, että ei), mutta Englannissa laulut julkaistiin albumina 'CB Special' (MB 313) ja myynnin tukena käytettiin vahvaa TV-mainoskampanjaa.
Albumilla kuullaan 20 rekkalaulua, joista useimmat ovat vanhaa tuttua Curless-ohjelmistoa, mutta paljon hän otti myös mm. Dave Dudleyn tunnetun vahvasta rekkaohjelmistosta. Tämän albumin ainoa surkea puoli on se, että Dick Curlessin ainutlaatuinen lauluääni on muutamissa lauluissa turmeltu sekä nopeuttamalla että hidastamalla nauhan pyöritystä. Dick Curless ei ikinä olisi ansainnut ko. 'pikkuoravat'-käsittelyä.

USA:n juhlavuonna 1976 Dick oli mukana 'U.S.Bicentennial'-albumilla 'Maine Train' (Interstate IS-76-200). Albumilla Dick on kuitenkin kuultavissa vain ykköspuolella, missä hän laulaa laulut 'Maine Train', 'Good Ole USA', 'Walls Of Quebec', 'Pinch O' Powder' ja 'Happy Birthday America'. Albumin toisen puolen musiikista huolehti yhtye 'The Kennebec Valley Boys'.

Pienelle 'Audem'-merkille Dick levytti v.1976 laulut 'Hogtown' ja 'The Iceman'. Jälkimmäinen oli tekstiltään harvinaisen härski päällekäyvine kaksimielisyyksineen ja se kiellettiinkin heti USA:n radioasemilla. Laulut otettiin kuitenkin mukaan saksalaisen Bear Family-firman kokoelmalevylle 'Das Ist Country Music'.

Uudelleen käyntiin lähtenyt levytysura ajautui terveydellisten seikkojen vuoksi taas vaikeuksiin. Dick joutui sairaalaan vuotavan mahahaavan vuoksi ja hänet leikattiin. Odotuksien vastaisesti hänen tilansa alkoi nopeasti heikentyä.
Tarkemmat jatkotutkimukset paljastivat, että vikaa oli muuallakin: toinen keuhko oli lakannut äkisti lähes kokonaan toimimasta, sappirakko ja umpilisäke piti poistaa ja tyrävaivakin vaati leikkausveistä. Dick menetti lyhyessä ajassa 20 kiloa painostaan ja tilaa pidettiin vakavana.
Minua kävivät lääketieteen opiskelijaryhmät katselemassa vähän väliä, ei kuulemma usein sattunut yhdessä potilaassa olemaan kerralla niin paljon ihasteltavaa, kuvaili Dick sairaala-aikaansa.

ALA- JA YLÄMÄKEÄ

Laihaksi luiruksi ja melko huonokuntoisen oloiseksi muuttunut Dick Curless palasi kotiinsa ja jaksoi vuonna 1977 käydä kerran levyttämässä. MRC-yhtiölle tehty single 'We Can't Wait For Tomorrow / The Story Of Shenandoad' (MR 1008) katosi nopeasti jälkiä jättämättä.

Vuonna 1978 rekkamiesten yhdistys palkitsi hänet 'Kultakorttipalkinnolla' ja hänet valittiin myös Mainen osavaltion 'Hall Of Fame'-kunniagalleriaan.
Kunto koheni sen verran, että hän saattoi solmia pitemmänkin levytyssopimuksen Belmont-nimisen yhtiön kanssa.
Kaksi singleä julkaistiin ('The Great Race' / 'Wine You've Used Me Long Enough' ja 'Wintertime In Maine' / 'Andre The Seal'). Varsin erikoinen 'The Great Race'-tarina sai paljon huomiota. Siinä kerrotaan junan ja rekan välisestä dramaattisesta kilpa-ajosta.
Vuonna 1980 Belmont-yhtiö julkaisi albumin 'The Great Race' (AL-004), jolla edellä mainittujen singlepuolien lisäksi kuultiin laulut 'Night Train To Memphis', 'Where The Old Red River Flows', 'His Mountain', 'Please Don't Let Me Love You', 'Then I'll Get Over You' ja 'Great Speckled Bird'.

Suomessa riitti juuri vuosien 1980-81 aikaan runsaasti Dick Curless-materiaalia kaupoissa, sillä ruotsalaiset julkaisivat edustavan '20 Great Truck Hits'-kokoelman miehen Capitol-tuotannosta ja hollantilaiset tekivät samaisesta vuosien 1970-72 Capitol-materiaalista 'Keep On Truckin'-albumin.

Vuonna 1980 Dick kutsuttiin juhlaseremonioihin Wheelingiin, missä hänen oma tähtensä lisättiin sikäläiseen 'tähtien jalkakäytävään' ('The Legends Walkway'). Kesken juhlamenojen Dick jälleen tuupertui maahan ja kiidätettiin paikalliseen sairaalaan. Hänen tilansa todettiin erittäin vakavaksi ja hänet lennätettiin Pittsburghiin Pennsylvaniaan erikoissairaalaan.
Siellä havaittiin, että Dick oli saanut vuoden 1976 vakavan sairastumisensa jälkeen täysin väärää lääkitystä, mikä oli kirjaimellisesti hitaasti tappamassa hänet. Uusi lääkitys pelasti hänet viime hetkellä.
Raihnaiseen kehoon oli tullut kuitenkin lisää 'häiriöitä', kuulo oli alkanut heiketä ja vartalon hermoradat eivät enää toimineet normaalisti. Hän alkoi menettää liikkeidensä hallinnan.
Vain usko Korkeimpaan piti minua siinä vaiheessa enää kasassa, muuten en enää olisi kauaa elänyt, saati sitten esiintynyt, kuvaili Dick tuolloista tilaansa.

AIKAA KUKKIEN TUOKSUILLE

80-luvun myötä Dick alkoi taas toipua ja nyt hän muutti koko elämänasenteensa. Enää hän ei pitänyt itseään 'esiintyvänä laulajana' vaan tavallisena ihmisenä, jolla oli vielä vähän aikaa nauttia elämästä. Hän pysyi kotitilallaan ja kuten hän itse ilmaisi, varasi nyt aikaa lähinnä kukkien tuoksuista nauttimiseen.
Kunnon levolla ja rentoutumisella hän palautui fyysisesti melko hyvään kuntoon muutamassa vuodessa ja alkoi jälleen kiinnostua musiikistakin.
Vuosien 1983-87 aikana hän piti Nashvillessa toista asuntoaan ja vietti siellä runsaasti aikaansa esiintyen säännöllisesti pikkukonserteissa.

Vuonna 1987 hän oli jälleen mukana levytysprojekteissa - Bobby Bare tuottajanaan Dick levytti albumia varten vanhan polven klassikkosäveltäjän Vaughn Hortonin sävellyksiä.
Levytykset vastasivat odotuksiamme ja kaiken piti olla kunnossa julkaisua varten, mutta homma vain tyssäsi jostakin syystä ja koko se materiaali on edelleen julkaisematta, selitti Dick itse projektista myöhemmin.

LEVYTYS NORJAN BERGENISSÄ v.1987

Toteutetuksi tuli sen sijaan hyvin erikoinen levytysprojekti. Dick matkusti Bergeniin, Norjaan, missä hän sikäläisen ystävänsä Roald Atle Larsenin johdolla levytti loppukesästä 1987 albumin 'Welcome To My World' (Rocade RR007).
Lopputulos oli upea, Dick oli äänellisesti jälleen huippukunnossa ja norjalaismuusikot selvittivät osansa erinomaisesti. Albumin huippuhetkiä ovat 'Wrinkled Crinkled Wadded Dollar Bill', 'Lovesick Blues', 'Tragic Romance' ja Lefty Frizzell-sävellys 'Darkest Moment'.
Kokonaan akustisena tehty albumi on upea esimerkki ennakkoluulottomuudesta. Dick jopa filmasi Norjan vuoristomaisemissa neljä musiikkivideota albumilla olleista lauluista.

LISÄÄ LEVYTYKSIÄ USA:SSAKIN

Vuonna 1987 Bill Boynton tuottajanaan Dick levytti Mel Tillisin Nashvillen studiossa omalle Allegash-merkilleen erinomaisen albumin 'Close-Up'.
Albumin A-puoli omistettiin Dickin vanhalle edesmenneelle ystävälle Smokey Rogersille, joka oli aikoinaan tullut tunnetuksi säveltäjä-laulajana ja Spade Cooleyn yhtyeen jäsenenä.
Sellaiset Rogers-klassikot kuten 'Gone', 'Shame On You' ja 'Spanish Fandango' saivat arvoisensa tulkinnat vanhalta mestarilta.
Albumin kansiteksti oli osuva: The Baron Swings Western and Sings Country.
B-puoli omistettiin muille vanhoille suurmiehille kuten Hank Williams, Jimmie Rodgers, Pee Wee King ja osansa sai myös hieman eri kehien legenda Brook Benton.

Albumi 'Close-Up' olisi voinut muodostua hyvin hankalasti Eurooppaan hankittavaksi, mutta onneksi saksalais-englantilainen 'Stetson'-firma yhtenä viimeisimmistä projekteistaan julkaisi albumin sarjassaan vuonna 1990 (Stetson HAT 3139) nimellä 'It's Just A Matter Of Time'.
Samainen yhtiö oli jo upeassa sarjassaan aiemmin julkaissut uudestaan Dickin vuoden 1968 Tower-albumin 'Long Lonesome Road' (HAT 3102).
Curlessin 'Norjan kaverit' julkaisivat samaisen 'It's Just A Matter Of Time'-albumin myös erään tiedon mukaan Norjassa uudelleen omalla Rocade-merkillään (RR-009).

1990-LUVUN TOIMINTAA

Vuonna 1990 Dick julkaisi omalla Allargash-merkillään singlen, jonka lauluilla oli erityisen voimakas, suorastaan patrioottinen paatos. Se merkitsi uutta aluevaltausta miehen uralla.
Singlelaulut olivat nimeltään 'Somebody Killed A Policeman Today' ja 'A Part Of America Died'.

90-luku alkoi olla hiljaista Curless-uutisten kohdalla, mutta tammikuussa 1993 englantilaislehdet alkoivat mainostaa pääsiäisen nelipäiväisiä Yorkshiren kantrifestivaaleja ja suurena yllätyksenä USA-vieraiden listalla oli Dick Curless muutamien muiden konkarien seurassa (mm. Ferlin Husky, Bobby Helms ja LeRoy Van Dyke).
Dick tuli Englantiin ja sai hyvän vastaanoton. Hän tutustui juuri Englannissa toiseen amerikkalaiseen kantrimieheen, jolle menestystä vain ei ollut koskaan tullut samassa mittakaavassa kuin Dickille. Billy D. Hunterin kanssa he esittivät gospel-laulujaan ja löysivät elämälleen muutenkin yhteisen sävelen. Molemmat olivat 'toipuvia alkoholisteja' ja uusia uskovaisia, joten miehillä oli paljon annettavaa toisilleen.

Kuten WUM-numerossa 4/94 esittelin, Dick ja Billy levyttivät myös yhdessä dueton Billyn ensimmäiselle albumille.
Billy D. Hunter levytti toiselle albumilleen suoran kunnianosoituksen Dickille nimellä 'The Tumbleweed Kid'. Siinä Billy ei säästele itseäänkään viinan kurimuksesta kertoessaan.

90-luvun aikana Dick esiintyi paljon Bransonissa, jota kutsutaan yleisesti uudeksi Nashvilleksi. Siellä eri tähdillä on omat teatterinsa ja kaupungin merkitys on yhä nousemassa. Jopa Johnny Cash on ollut Bransonin teatterinomistajia.

TELEVISIOTALLENNE (1993)

Vuonna 1993 Dick Curless oli vieraana amerikkalaisen vanhan cowboy-laulajan Rusty Rogersin TV-sarjan 'Tribute To The American Cowboy' 22. jaksossa. Tunnin ohjelmassa Dick istuu 40 minuuttia jakkaralla Rustyn vierellä ja jutustelun lomassa Dick esittää kymmenen laulua vain oman ja kahden muun kitaran säestyksellä. Dick muistelee uransa alkuaikoja, nousua huipulle (upea 'raakakopioversio' A Tombstone Every Mile'-klassikosta), putoamista alas viinaan ja pillereiden kautta sairauksiin ja uskoontulemista.
Kaiken kruunaa uskomaton esitys, minkä hän esittelee itse:
Minulta on usein kysytty, mikä on minulle tärkein kaikista lauluistani. Mitä vanhemmaksi olen tullut ja mitä enemmän olen näitä elämäni ylä- ja alamäkiä käynyt läpi, sitä tärkeämmäksi minulle on tullut vanha vertauskuvallinen karjankokoamislaulu 'The Last Round-Up'. Niin meillekin, Rusty, on hyvin pian käymässä.
Ja sitten Dick aloittaa yhden vaikuttavimmista näkemistäni kantripuolen televisioesityksistä - siinä ei totisesti esiinny suosionsa jatkuvuuksista stressaantunut oikutteleva tähti vaan yksinkertaisesti ikääntyvä ja itsensä kanssa tilit selväksi tehnyt viisas ja nöyrä mies.

SUOSIOTA SAKSASSAKIN

Saksassa Dick levytti 90-luvulla duettolevytyksiä sikäläisen tähden Tom Astorin kanssa. Mainittakoon, että juuri Saksassa esimerkiksi Dickin vanha rekkamusiikkiystävä Dave Dudley on yhä todellisen puolijumalan asemassa. Dudley kertoo jo oppineensa tarpeellisimmat saksankieliset ilmaukset - Bier ja noch ein Bier.

Saksalainen Bear Family-yhtiö on muuten juuri kokoamassa kattavia CD-laatikkoja Dick Curlessin tuotannosta - ensimmäisen 'boxin' pitäisi sisältää jonkin tiedon mukaan peräti 7 CD-albumillista miehen uran alkuvaiheilta ennen Capitol-yhtiön kautta (lähinnä Tiffany ja Tower) ja mukaan on yhtiön tyylin mukaisesti tulossa myös edustava 'kaikenkattava kirja' - odotellaan mielenkiinnolla.

DICK CURLESSIN KUOLEMA 25.5.1995

Dick Curlessilta saamani viimeisin kirje on päivätty 2. syyskuuta 1994. Hänellä oli enää runsas puoli vuotta elinaikaa.
Kirjeensä hän päättää: At this age and stage of my life I am semi-retired. As long as God continues to bless me in his ways, I will try to continue in his love and direction.

Helmikuussa 1995 englantilainen lehti kirjoitti Dick Curlessin joutuneen heti joulun jälkeen vatsaleikkaukseen. Operaation jäljiltä mies oli toipumassa ja alkanut saada sairauden myötä menettämiään kiloja takaisin.
Juuri ennen sairaalaan joutumistaan Dick oli ehtinyt levyttää laulut kahden albumin Rounder-yhtiön projektilleen Long View Farmsilla Worcesterissa. Työnimenä oli ollut 'Traveling Through' ja julkaisuajankjohdaksi oli kaavailtu elokuun puoliväliä 1995.

Kesäkuussa 1995 WUM-päätoimittaja J.Aalto soitti kertoen Dick Curlessin kuolleen toukokuun 25. päivä vatsasyöpään. Sittemmin lehtitiedot ovat kertoneet lääkärien yhä hoitaneen vatsahaavaa, kunnes leikkauksen yhteydessä harvinaislaatuinen syövänlaji vatsassa oli havaittu - silloin oli ollut jo liian myöhäistä.

Olen varma, että jonnekin 'Haynesville Woodsin' tieosuuden varteen on ilmestynyt äskettäin uusi särmikäs tombstone (Jukka Joutsi, 1995).

B) Dick Curless albums from my record shelf:

DICK CURLESS: Live At The Wheeling truck Drivers Jamboree (Capitol ST 11119 * USA/1973 ~ recorded: 2.9.1972).
Chick Inspector (Horton Vaughn), Truck Stop (Smith Jerry - Horton Vaughn), I've Come Awful Close (Morton Ann J.), The Lonesome Road (Austin G. - Shilkret N.), 15 Gears And 14 Wheels (Harrison Eddy), Big Wheel Cannonball (Horton Vaughn), Sixty Minute Man (Marks W. Rose - Ward W.), Evil Hearted Me (White C. & J.), I'm Gonna Move To The Outskirts Of Town (Weldon W. - Jacobs R.), Singing A Country Song (Devaney Don).

SESSION: Harold Bradley - guitar, Buddy Harman - drums, Jerry Smith ~ piano, Curly Chalker ~ steel guitar, Joe Allen ~ bass, Buzz Evans ~ guitar. Producer: Joe Allison.

If you've got interesting information to add of DICK CURLESS ~ please, contact:

E-MAIL (feedback)

takaisin * back